Muutaman kerran on joku puolituttu tai vastaava tuuminut minulle, että pitäisiköhän hänen teettää itselleen tulkinta, ja samaan hengenvetoon jatkanut, ettei sittenkään, koska ei halua tietää tulevaisuuttaan. Että asiat ovat nyt hyvin, eikä halua tietää jos tulevaisuudessa on jotakin kauheaa tulossa. Minun on nyt oltava liian rehellinen ja kerrottava, etten jaksa näitä tällaisia enää, enkä näitä käsityksiä millään lailla korjaa keskusteluissa, annan vaan olla.
On aika huvittavaakin huomata, että joillakin on tosi vankka usko astrologian mahdollisuuksiin eksaktien tapahtumien suhteen. Mutta enemmän silti surettaa näiden ihmisten tahto mennä tulevaisuuteen pää pussissa.
Astrologiassa voidaan seurata taivaalla kulkevien planeettojen suhteita omaan karttaan, tai esimerkiksi tutkia edistyskartan tapahtumia, tai katsoa Auringonpaluiden ja vastaavien ajan hengestä kertovien karttojen viestejä. Se että tulkitseeko näitä karttoja, ei muuta niitä. Emme me voi valita tuleeko Pluton transiitti vai ei; se tulee jos kartat näyttävät sellaisen olevan tulossa. Sen sijaan valita voi oman tietoisuuden tason tulevan ajan hengestä. Tietoisuus voi auttaa vastaamaan ajan henkeen tehdyillä valinnoilla ja ratkaisuilla – jotka tulee tehdä itse, sillä ei astrologisessa tulkinnassa määrätä miten mikäkin aika pitää kohdata.
Teille jotka haluatte raottaa hupun reunaa tai viskata koko pussin menemään, tarjoan tilaisuutta tutustua omiin Kuunpaluun karttoihinne. Koska Taikablogi täyttää kohta vuosia, ajan hengestä kiinnostuneet saavat pikkiriikkisen karttakokoelman Kuunpaluita (tarkoitan kirjaimellisesti useita pieniä karttoja ahdettuna samalle sivulle). Kuunpaluun karttoja voi tutkia sellaisenaan tai verrata sen hetkiseen Auringonpaluuseen sekä syntymäkarttaan. Linkistä pääset lukemaan aikaisemmat Kuunpaluista esille laitetut jutut (selaa sivua alaspäin, juttuja on aika monta, tai melkeinpä kannattaa aloittaa nurinperisesti pohjalta koska tässä on pohjustettu paluun ideaa eniten).
Voin siis lähettää kiinnostuneille (ainakin niin monelle kuin ehdin) kartat meilin liitteenä, mutta tulkintoja en näistä tee. Kartoista kannattaa lähteä liikkeelle tuijottamalla paluukarttojen nousuja; onko mikään lähellä Auringonpaluun nousua, tai tuleeko samoja nousumerkkejä useita. Tällaiset saattavat kertoa ajoituksesta sekä yleisestä ilmapiiristä vuoden aikana. Esimerkiksi useat rapunousut saattavat kertoa keskittymisestä kotiin, kaurisnousut uraan.
Kuun muodostamat kulmat, etenkin Auringolle, kannattaa miettiä. Ulkoplaneetat eivät välttämättä esitä isoa roolia Kuunpaluun kartoissa, mutta kannattaa noteerata jos Kuu osuu yhtymään hitaaseen planeettaan tai jos on akselilla tai muutoin hyvin keskeinen kartassa.
Kuunpaluiden idean ymmärtää kokonaisemmin jälkikäteen katsottuna, koska astrologinen symboliikka on niin monimuotoista ja rikasta, ettei välttämättä keksi oikeata yhdistelmää. Siksi kannattaa ennemmin keskittyä kartan hengen ja ilmapiirin vaistoamiseen kuin miettiä, millaista tapahtumaa mikäkin planeetta osoittaisi. Ihmisen elämässä saattaa olla useita kuukausia, jolloin ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään. Näilläkin jaksoilla on silti oma tunnelmansa. Joskus tapahtumattomuus on tervetullut tauko, joskus levottomuutta herättävää, joskus tosi ärsyttävää kun ei ehdi tehdä mitä haluaisi. Sama idea voi siis näkyä kartalta monessa eri valossa.
Meiliini astrologiantaika miukumauku gmail.com voi laittaa täydellisen syntymädatansa sekä paikkakunnan, missä oli viime syntymäpäivänä sekä nykyisen asuinpaikkakunnan. Voihan olla, että joku muuttaa, ja silloin paluukartat kyllä menevät uusiksi. Ainakin minä teen paluukartat sinne missä todella on, en syntymän paikkakunnalle.
Tässä teille siis ensimmäinen taikablogin synttärilahja! Keskustelu on kommenteissa vapaa ja tervetullutta, etenkin Kuunpaluista mutta saa muutakin esittää. Kysykää ihmeessä kartoistanne, sillä niissä voi olla monta juttua mikä ihmetyttää, kummastuttaa pientä harrastajaa.
Avainsanat: Kuun paluu
23.2.2012 8.41 |
Tuohon otsikkoon liittyen, minä olen arka katsomaan tulevaan. Nimittäin minulla on taipumuksena nähdä tulevissa asioissa ne negatiiviset puolet. Sitten alan murehtia asioita ja siinäpä se menee elämä murehtiessa (pysähtynyt saturnus…). Ja sitten toisaalta alan odottaa ja toivoa liikoja, että tulisi muutos parempaan jne, vaikka tapahtumat ovatkin sitten pieniä arjen tason muutoksia. En siis osaa suhtautua transiittien ja eri paluukarttojen tuomaan tietoon oikein. Onneksi ammattilaiset osaa.
Toisaalta nykyisessä elämäntilanteessa on ollut hyvä, etten ole katsonut tulevaa kovin tarkkaan. Meidän perheessä on kahden ihmisen ap-kartalla skorpparinousu sekä pluton ja auringon yhtymä. Pluton yhtymiä on ollut transiittina vuoron perään (auringolle tulee minulle seuraavaksi). Lisäksi toisella ollut uranus neliö aurinko ja toisella tulossa neliö merkuriukselle. Jos olisin katsonut tätä tilannetta etukäteen, unet olisivat menneet. Nyt kun selvitin asiaa, kun tilanne on päällä, tieto on tuonut jonkinlaista helpotusta, mitä ajan henkeen kuuluu tällä hetkellä ja miten tästä eteenpäin.
23.2.2012 19.07 |
Voisi olla hyvä harjoitus tehdä jokaisesta planeetasta ydintermiluettelo näiden positiivisista ominaisuuksista, ja muistutella mieleen karttoja katsoessa, että myös tämä piirre voi olla esillä ajan laadussa. Esimerkiksi jotenkin Uranuksen raikkaus on transiiteissa päällimmäisenä esillä, vaikka yksilö olisi kuinka luontojaan muutosvastainen. Ajan kanssa positiivisuuteen oppii. Enkä tarkoita tällä sitä, että vaikeudet pitäisi lakaista maton alle vaan kyllä ne on käsiteltävä. Mutta niitä vaikeuksia voi tulla vaikka ylensyönnistä, kuten minulle eräänä jouluna kun oli Jupiterin ylitys Venukselle
23.2.2012 14.55 |
Enpa juuri usko eksaktiin ennustavuuteen, mutta taas pitää vähän paikittaa omissa käsityksissään.
Helmikuun kuunpaluussa nousee neitsyt ja kp-mars on eka huoneessa, kp-aurinko, vielä kutoshuoneen kärjeltä, on kvinkunssissa omaan aurinkooni, joka sijoittuu kp-kartalla myös ekaan huoneeseen; ja influenssa iski muutaman päivän viiveellä ja nosti vielä korkean kuumeen 39C, joka on hyvin harvinaista minulle. Paluukartoilla nousu neitsyt voi kuvata hoivateeman esillä oloa
Muutoin vuoden kp-kartoilla on kolme leijona-nousua, sama kuin auringonpaluussa, kahta pistettä saavat kalat, skorpioni ja vaaka. Kiinteät nousumerkit hallitsevat, puolet on niitä. Mahdanko olla tavallista jääräpäisempi tämän ap-vuoden aikana…
Toisinaan kartasta näkee aivan selvään ja toisinaan taas ei nää kerrassan mitään. En näitä ole seurannut kovinkaan tarkkaan. Yleensä silloin, kun ei seuraa, jälkikäteen huomaa ilmeiset merkit.
23.2.2012 19.11 |
Minäkin olen huomannut terveysasioiden näkyvän Kuunpaluun kartoista selkeämmin kuin AP:stä, onhan se ihan luonnollistakin kun ne ovat onneksi lyhytaikaisempia harmeja. Tosin samaan hengenvetoon, viimeksi iloitsemani nousujouskarinen AP toi ihan älyttömän terveen vuoden. Tottakai kaikkea pientä on ollut, mutta en ole virunut sängynpohjalla viikkokausia…
Kumpa ehtisi tutkia omatkin paluut nyt kun uusi AP on jo todella aktiivinen (paradoksi, nousulla härkä ja planeetat 12 huoneessa, kyllä tästä on aktiivisuus kaukana)
23.2.2012 15.14 |
Olen seurannut viime syksystä asti näitä kuunpaluita ja mulla ei esim. tänä vuonna ole nousussa kertaakaan sama merkki, mikä on auringonpaluukartalla. Kuunpaluut eivät ole olleet aina kovin selkeitä, mutta kyllä sieltä selviä merkkejä teemoista löytyy. Tässä kuussa esim. on pluto DC:llä seiska huoneen puolella ja mullistavia muutoksia on ihmissuhde puolella tapahtumassa. Työsuhde asioissa on myös ollut muutoksia..
23.2.2012 19.17 |
Onko kukaan muu jaksanut pohtia, mistä voisi kertoa sellainen, ettei yksikään KP osu samaan nousumerkkiin AP:n kanssa? (toivottavasti lyhenteet on jo kaikille tutut?) Onko silloin kyseessä tosiaan vuosi, jonka aikana ei isoja tapahdu? Onko Auringonpaluun osoittamia teemoja hiukan hankala saada toimimaan? Itse kyseenalaistan vähän tätä, koska kartoilla on niin paljon muutakin kuin ne nousumerkit, eli ei KP ole millään lailla vain näiden varassa.
Onhan näissä jälleen se ulottuvuus, onko Kuun paluu kohtalonomainen pakko vai miten paljon näihin tunnelmiin pystyy omalla tahdollaan vaikuttamaan? Muistelen että minulla pyörähti käyntiin rapunousuinen KP ja toivoisin itseltäni selkärankaa oikeisiin töihin eikä pelkkään mannapuuron vatkaamiseen…
23.2.2012 21.28
Mulla ei ainakaan ole kyseessä vuosi, jolloin ei isoja tapahdu. Vaikka se nousumerkki ei KP:lla osu kertaakaan samaan kuin AP:lla. Nousu on nyt AP:lla kaksonen ja kaikenlaista on tapahtunut muutaman vuoden junnaamisen jälkeen (muutto, töihin meno, uusia harrastuksia jne..), kuten viime kerrallakin kaksosten ollessa nousussa AP:lla. Tänä vuonna AP:lla oli täysikuu ja merkittävä muutos tapahtui kuukautena, jolloin KP:lla oli täysikuu!
Viime kuun KP:lla mulla oli nousu skorpioni, saturnus yhtymässä nousuun ja se osui natal 11.huoneeseen. Minusta oli kuvaavaa kun mun pappa kuoli pian paluun jälkeen. Erään astrologin mukaan juuri 11.huone kuvastaa monesti kuolemantapauksia, jostain syystä.
23.2.2012 20.53 |
Olen kyllä yrittänyt oppia edes vähän siitä miten AP karttaa luetaan, mutta ei vielä oikein onnistu. Minulla on nousu skorppioonissa, joten kai se jotain muutosta tarkoittaa. Ykkös huoneessa killuu myös kuun noususolmu jousimiehessä, mutta sitä en osaa sanoa mitään. Minua kiinnostaa myös saturnus 10:ssä, jolta on aikakin kolmio auringolle ja neliö kuulle ja kai sillä on jotain vaikutusta on, koska aurinko siinä mukana…voi, voi kun oppisi edes vähän tulkitsemaan.
Kuunpaluussa on paljon tavaraa 6. huoneessa aurinko, kuu ja neptunus ainakin. Terveys vai työ tapetilla?
23.2.2012 21.13 |
Auringonpaluista on kirjoitettu hyviä kirjoja, esimerkiksi Tampereen Astrologisen Seuran kirjastossa on näitä, eli opiskelemalla asiat selviävät.
Kuudennen huoneen painottuminen KP:ssä voi olla molempia työtä ja terveyttä, mutta myös esim. rutiiniasioita, paljon ikäviä velvollisuuksia tai ylipäätään hoidettavia rutiineja, ravintoasioiden korostumista, lemmikkieläimiä, vaateasioita, työpaikan ihmissuhteiden juttuja, työnkuvan muutoksia…jne…
23.2.2012 21.28
Kiitos, nyt täytyy seuraavaksi etsiä AP kirja, sellaista en ole vielä löytänyt.
..työtä on aina aika paljon, vaikka mulla ei ole edes yhtään planeettaa yms. syntymäkartan 6. huoneessa.
Tuo mitä luettelit KP:sta osuu varmasti nappiin, ei uutta “auringon alla”…joskus voisi olla vähän huvitustakin