Superkuu on mahtava näky, ja sellainen saadaan taivaalle mollottamaan ensi yöksi. Kuu on täysimmillään sunnuntaina aamulla 6. toukokuuta vähän puoli seitsemän jälkeen. Tämä täysikuu on tosiaan Super Kuu eli taas on Kuu kiertoradallaan lähimpänä Maata, ja sen vetovoima kaikkein voimakkaimmillaan. Kuu täyttyy Auringon ollessa härässä jo melko lähellä Jupiteria, Kuun kulkiessa vastapäätä skorpionissa 16°01’.
Jännä kuinka tässä kuutamossa jylläävät Merkuriuksen ja Marsin energiat. Kuuta hallitsee Mars, joka aina vaan kulkee neitsyttä. Ensimmäinen naksahdus Merkuriukselle, joka siis oinaasta hallitsee Marsia, ja Mars vastavuoroisesti Merkuriusta. Täydenkuun kartalla on meillä nousussa kaksonen, josta tulee toinen naksahdus Merkuriukselle. Kolmas pinna annetaan Kuun kuudennesta huoneesta.
Tässä skorpionikuussa on miltei poikkeuksellista voimaa ilmaista itseään, vaikka skorpioni muutoin olisi piilotteleva merkki. Voima voi kohdistua myös omaan hyvinvointiin huonesijainnin kautta, sillä Kuu näkyy varsin usein terveyden symbolina kartoilla.
Minä olen aikaisempina vuosina (voi että olen pollea kun saan jo näin kirjoittaa) kertonut skorpionissa täyttyvän Kuun olevan ikävä ja kurjanpuoleinen Bitch Moon, koska Kuu on skorpparissa alennuksessaan. Minä en nyt jaksa oikein uskoa Superkuuta heikoksi voimassaan, mutta on tietysti oltava huolellinen, että tuota kiihkeätä vetovoimaa käyttää itse kukin myönteisesti ja suotuisiin tarkoituksiin. Olisihan tässä olemassa tuhovoimaakin, esimerkiksi sanan säilällä saattaisi vihollista mennä nurin. Superkuu saattaa olla myös laukaisevana tekijänä maankuoren liikkeissä ja jytinöissä. Toivottavasti kuitenkaan se ”odotettu” Kalifornian iso järistys ei vieläkään tulisi.
Kun täydenkuun kartalla on nousussa kaksonen, on Venus miltei täsmälleen nousuakselilla ja kovassa nosteessa sekin. Venus on vielä hetken kaikkein korkeimmassa OOB tilassaan, mutta alkaa kohta säntillistyä kun kääntyy perääntyväksi toukokuun puolivälissä. Vaikka Venus ei tässä nousun asetelmassa olisi perinteisten mittarien kautta kovin edullinen, on planeetta akselilla aina mahtava juttu. Superkuu jossa Venus nousee, tämä ei kovin tavanomainen asetelma, vaan ainakin minun mielestäni varsin herkullinen. Ehkäpä taloudessa riskinotto kannattaa tämän täydenkuun osoittaman syklin aikaan? Vinkkeinä tästä ovat kartalla Aurinko ja Jupiter härässä, Kuu skorpionissa, Mars riskien huoneessa vaikkakin varovaisessa merkissä, mutta ehkä tasapaino säilyy tässä sopivasti, ja se Venus yltiöpäisessä OOB tilassa. Muitakin keinoja kuin lottoaminen saattaa löytyä, jopa sellaisia joissa todennäköisyys osuu paremmin kohdalleen.
Täydenkuun Saabisen symbolin kanssa sukelletaan syvälle mystiikan maailmaan, niin kuin tällaiselle Kuulle sopiikin. Symboli on myyttinen Neitseellinen sikiäminen, siis tilanne missä nainen itse on lapsellensa äiti ja isä. Oh boy, tekisi mieleni huokaista kun koetan tolkuttaa ME Jonesin ei-niin-selkokielistä symbolikirjaa. Tässä se miten minä symbolin ymmärsin, ja totuus voi olla kaukana tästä: yritämme olla täysin itsenäisiä ja riippumattomia toisista, joskus jopa ärhäkällä ja torjuvalla tavalla. On vaarana joutua tehtäviin, joissa omat kyvyt eivät riitä, eikä apu näytä kelpaavan. Jonesin tarjoama avainsana symbolille ei nyt paljoa lohduta; nukleaatio mikä lienee fysiologis-kemiallinen reaktio. Wikipedian esimerkkkinä tarjoama kuva ehkä selittää, tai ehkä jättää meidät yhä syvemmälle mystiikkaamme ihmettelemään poreilevia ilmakupliamme itsenäisyystaistossamme.
Tuntuuko tämä Täysikuu antavan sinulle täyttymyksen? Minulle se tulee näköjään väistämättä jollakin tavalla, sen verran osoittelevasti kartta napsahtaa omaani; akselit osuvat täydenkuun nousu ja Venus deskendentilleni, Täysikuu Keskitaivaalleni ja Aurinko ja Jupiter ovat siellä IC:n tuntumassa. Taidanpa pistää sormeni vesilasiin ja koettaa, olenko korvaamaton…
Avainsanat: OOB Venus, skorpioni, Super Kuu, Täysikuu, vastavierailu