Posts Tagged ‘Super Kuu’

Inspiroiva voimakuu

30.1.2014

mind_inpirations

Tänään 30. tammikuuta illalla pariakymmentä minuuttia vaille keskiyöllä syntyy Uusi Kuu vesimiehessä 10°55’. Tänä kalenterivuonna on viisi Super Kuun aikaa, ja tämä on näistä toinen Uuden Kuun hetkellä vaikuttava voimakasvetovoimainen Kuu, ja loput kolme saadaan kesän ja syksyn täysissäkuissa (se ensimmäinen Super Kuu oli se Uudenvuoden Uusi Kuu). Vaikka taivaallamme on tuskin ollenkaan näkyvä hentoinen talvikuu, sen voima on arvaamattoman vahva. Super Kuu on Kuu, joka kulkee radallaan lähimpänä Maata, ja siksi sen vetovoima on nyt suurimmillaan.

mind_inspisKun Kuu syntyy näin lähellä keskiyötä, ovat Aurinko ja Kuu silloin neljännessä huoneessa, mikä on Kuun omaa astrologista aluetta. Tämäkin pieni tekninen tekijä vahvistaa syntyvää Kuuta, vaikka sen merkki vesimies onkin Kuulle hiukan vierasta aluetta. Uudenkuun hetkellä horsiontissa nousee vaaka, jolloin sosiaaliset teemat korostuvat ajassa. Meidän taivaankantemme rakentuu tällä hetkellä siten, että muuttuvissa merkeissä matkustaa planeetoista ainoastaan Neptunus, mikä ei kohdista valtavia muutospaineita asioihin, tai saattaa näyttäytyä jopa siten, että jotakin on vaikea muuttaa, innovatiivisesta vesimiehen teemasta huolimatta, vaikka eteenpäin haluaisimme. Toisaalta Uranus on taas planeetoista ainoa, mikä roihuaa tulen elementissä parhaillaan, ja siksi sen uudistava voima saattaa jopa korostua. Uranus ainakin kanssahallitsee tätä syntyvää Kuuta, jos Saturnus katsottaisiinkin sen pääasialliseksi hallitsijaksi. Saturnuskin pääsee korostumaan ajassa, sillä se matkaa ainoana planeettana minkään merkin viimeisen kolmanneksen alussa, mikä selkokielellä tarkoittaa aspektittomuutta. Vahvoja tekijöitä löytyy siis Kuun tueksi.

Jos ajassa nyt korostuvat sosiaalisuuden ja kanssakäymisen piirteet, on Uuden Kuun hetkellä Merkurius eli viestinnän planeetta melko osoittelevassa asemassa, vesimiehen merkin viimeisellä kriittisellä asteella. Tästä jää painokkuuden ja kommunikaation korostumisen teemat tämän Uuden Kuun aikaan. Sosiaaliset suhteet vaativat nyt työstämistä, ja jos omalla kartalla sattuu olla myös planeettoja merkkiensä viimeisellä asteella, niiden karmalliset tehtävät nivoutuvat omaan ajan henkeen mukaan.

Vesimiehen aikaan syntyvä aloitus kantaa mukanaan puhdistavia ja raikkaita tekijöitä. Vaikka ajassa olisi pientä tahmeutta, on yleissävy tällainen pakkasen kirkastama raikkaus, uuden tuoksu, kihelmöivä tuntemattomuus ja ennakkoluulottomuus. Voi olla hyväksi, että ajassa on mukana lievää varovaisuutta ja harkintaa, sillä ei aina ole tarvis aloittaa pää edellä syöksyen. Vesimiehessä on aina mukana uutuudenviehätystä ja ennalta tuntemattomia tekijöitä, jotka kyllä riittävät pitämään mielenkiinnon yllä.

Onko teistä lukijoista tämä aika tuntunut ihan kuin täydenkuun ajalta valvomisineen ja rauhattomuuden tuntoineen? Minulle on ainakin napannut harvinaisen voimakkaasti, sillä takana on jo kaksi valvottua yötä. Vaikka omalla kartallani ei olekaan planeettoja tässä vesimiehen kohdassa, on Kuun jännä vetovoima tuntunut voimakkaasti, ehkä juuri erilaisuutensa vuoksi. Ihan kuin ilmassa olisi jotakin täydellisen uutta.

open_your_mind_heart_eyes_inspirationSuperina syntyvän Uudenkuun Saabinen symboli on Kasvokkain inspiraation kanssa. Aivan mahtava kehoitus avautua omalle sisäiselle inspiraatiolle. Vaikka ajassa on järkevää logiikkaa, sen ei saisi antaa heittää liikaa hiekanjyväsiä rattaisiin. Nyt on aika luomisvireelle ja oman intuition ymmärtämiselle. Tämä on yksi henkisimmistä symboleista, ja soisin että se otettaisi riemumielin toteutukseen.

Keksivää Uudenkuun aikaa kaikille!

Leijakuu

23.6.2013

leijakuuKesäkauden ensimmäinen Täysikuu on painava, lähellä Maata hehkuva Super Kuu. Kuu täyttyy kauriissa 2°09’ kun Aurinko juuri siirtyi kesäsiirtolaansa rapuun, meillä isoin hetki on tänään 23. kesäkuuta iltapäivällä siinä puoli kolmen aikaan, mutta ihan varmasti Kuu on vielä yötaivaallakin tavallista isompi mollukka. Kuutamo on epäilemättä vaikuttava, sillä Kuu on kiertoradallaan lähimpänä Maata, ihan kuin voisimme kädellä koskettaa planeettamme kiertolaista. Ja ehkä myös Kuu koskettaa kädellään meitä ja myllertää vetovoimallaan Maan ja sen asukkaat ”ihan kuutamolle”.

Tämä täyttymys juontaa juurensa kesäkuun alkupuolelle kaksosten 18 asteeseen, missä Kuu viimeksi syntyi. Tietoa on ollut tarjolla, ja nyt Kuu osoittaa merkittävää jämäkkyyttä kauriissa oikeiden ja arvokkaiden valintojen tueksi. Täyttymys tulee Super Kuun arvoisella tavalla napaten mukaansa kesäkauden sujuvan planeettaenergian Saturnukselta ja Neptunukselta. Taivaalle muodostuu täydenkuun hetkellä mahtava Leijakuvio, jonka ytimen muodostavat Auringon ja Kuun vastakkaisuus, ja reunat tulevat ajan tärkeästä kulmasta Saturnukselta ja Neptunukselta. Kuviossa on pohjalla veden elementin Suurkolmio, ja tämän Kuu poimii mukaansa tullessaan hyvään kulmaan hitaiden planeettojen keskelle.

Kauriskuusta tulee aina puhkuvan pakertava, työteliäs fiilis. Täyttymystä ei anneta ilmaiseksi, vaan sen eteen on ponnistettava hiki otsalla karpaloiden. Tässähän ollaan Kuulle itselleen vieraalla maaperällä kauriin ollessa sen vastamerkin aluetta. Kuun täyttyessä tällä selviytymisen akselilla ravusta kauriiseen, on aina tosi kyseessä ja vakavat paikat. Saisiko mahtava Leija silti heruteltua onnistumisen hymyn suupieliin? Minun nähdäkseni meillä on nyt mukavasti pullat uunissa: Aurinko on yhtymässä Jupiteriin, Merkurius kulminoi taivaalla lähimpänä Keskitaivasta ollen jo hidas (eli merkittävä) liikkeessään, koska se pysähtyy vain kolmen päivän kuluttua, ja nousuvaakaa hallitseva Venus on ravussa kukkea  ja iloinen. Jos kaipaamme täyttymykseen yllätyksiä, meidän asteillamme akselille (deskendentti eli laskuakseli) sattuu Uranus.

kauris_superkuu

Täydenkuun Saabinen symboli on kauriskuulle ominaisesti aluksi vaikeasti avautuva, mutta lopulta palkitseva. Sielu vastaanottavaisena kasvulle ja ymmärrykselle. Normaalin arjenpyörityksen tuttuus näyttäytyy turvallisena, eikä olekaan oloamme rajoittavaa kuten joskus saamme kokea. Elämä on todellista ja siksi niin maistuvaa. Symbolin avainsana on suuri innokkuus. Tästä voimme rivien väleistä lukea, että kasvu ja ymmärrys vaatii itseltä oikeanlaista asennetta, vastaanottavaisuutta. Suostuisimmeko nyt näkemään kasvukohdat, jotta saisimme palkkioksi ymmärryksen?

Keiden kartat kertovat palkintojenjaosta, eli kenellä nuo ravun ja kauriin merkkien alku-asteet tulevat tärkeisiin kohtiin? Entä huomasitteko Juhannuksen juhlinnassa merkkejä tavallisesta vetovoimaisemmasta Kuusta, kun se pingottui täyttymystään vaatien?

Klips – skorpionin kynsissä pimennys

13.11.2012

Ensi yönä on eklipsin paikka, eikä mikään turha klipsukka olekaan vaan täydellinen Auringonpimennys skorpionissa 21°56’ yöllä juuri kun vuorokausi on vaihtunut, kahdeksan minuuttia puolenyön jälkeen 14. marraskuuta puolella. Täydellinen pimennys tulee silloin, kun Aurinko tai Kuu ovat lähellä Kuunsolmujen linjaa, ja pimennyksen hetkellä Kuunsolmu on 26°03’ skorpionia. Meillä Helsingin asteilla pimennys tulee kartalla kolmanteen huoneeseen, sillä Aurinko on hyvin lähellä keskiyön hetkeä eli IC:tä tällöin.

Tässä pimennyksessä syntyy Uusi Kuu lähellä Kuun yläsolmua, ja tällainen pimennystyyppi on mahdollisesti se kaikkein voimakkain. Nyt voimantunne on korostunutta, koska pimennyskin on täydellinen. Pimennyksen luonne on uutta sykliä aloittava ja saattaa merkitä uudelleensyntymistä niiden asioiden tiimoilta, jotka pimennys omassa elämässä nostaa esille.

Kun katsotte omaa karttaanne minne pimennys osuu, voi täydelliselle Auringonpimennykselle antaa ihan reippaasti orbia eli asteiden vaihteluväliä. Jousimiehen puolelle pimennys ei kuitenkaan enää ”tuntune”, sillä tämä merkki käytiin läpi jo aikaisemmissa pimennyksissä. Pimennyksiin ”reagoivat” vahvimmin oman kartan Aurinko, Kuu ja akselit, mutta ulkoplaneetat eivät välttämättä nosta niin henkilökohtaisia asioita käsittelyyn. Tähän olettamukseen olen kuitenkin joutunut ottamaan varausta kun olen omaa karttaani katsonut: jos pimennyksen alle jäävä ulkoplaneetta on pimennyksen aikaan (samana vuonna) aktiivinen transiittien suhteen, vahvistaa sille osuva pimennys yhä samoja teemoja, joita joutuu kulmien kautta tiedostamaan ja käsittelemään. Ja aivan samoin, jos omalla kartalla on pimennyksen kohdalla (tai vastapäätä) esimerkiksi Jupiter tai Saturnus, ja planeetta on tähän aikaan Ajan herrana kartalla, on tällainen täydellinen pimennys ”napakymppi”.

Tätä täydellistä pimennystä vahvistaa edelleen kaksi tekijää. Kuu on pimennyksen aikaan kaikkein voimakkaimmillaan eli kiertoradallaan lähimpänä maata, sekä tottakai linjassa Auringon ja Maan suhteen eli sitä kutsutaan syzygyksi. Tällaista ilmiötä kutsutaan Superkuuksi, joka on siis muutoinkin merkittävä, ja nyt pimennyksen aikaan, samaa ilmausta käyttääkseni, napakymppi. Toinen pimennyksen teemoja heilautteleva tekijä on Aurinkoa ja Kuuta hallitsevan planeetan Marsin liike jousimiehessä; Mars on OOB tilassa, jossa siihen liittyy ennalta arvaamattomuutta ja poikkeuksellisuutta.

Pimennyksiä voi aina vertailla aikaisemmin samalla tavalla tulleisiin pimennyksiin, jos on elänyt niin pitkään että omaa historiaa jo 19 vuoden päähän. Sama aste pimeni marraskuussa 1993, mutta tuolloin solmut olivat vielä jousimiehen-kaksosen linjalla, eikä pimennys ollut täydellinen kuten nyt.

Pimennykset herättävät usein pelkoa, jos ne näyttävät osuvan oman kartan tärkeisiin kohtiin. Me olemme täällä blogissa juuri joitakin päiviä sitten käsitelleet aihetta pelot astrologiassa, ja tämä on hyvin samantyyppinen asia. Jos pimennys osuu rysähtäen omalle kartalle, sen tarkoitus on nostaa tietoisuuteen asioita, jotka pitää käsitellä. On mahdollista, että teemat ovat jo näyttäytyneet, sillä ei ole tavatonta, että pimennys ”tulisi todeksi” jo hiukan etuajassa (muistammehan nopeiden planeettojen aiheuttaman liipaisinefektin tässä yhteydessä). Tai pimennys voi tulla useiden kuukausien päästä arkeemme, että on jo miltei vaikeata yhdistää, että tätäkö se sitten tarkoitti; pimennyksellä on pitkä häntä ja täydellisellä pimennyksellä mahdollisesti vielä vähän pidempi. Se mihin kohtaan omalla kartalla pimennys tulee, kertoo millaisia seikkoja nyt käsitellään, esimerkiksi Auringon kohdalla keskeisiä omaan persoonaan liittyviä asioita, Kuun kohdalla mahdollisesti terveyteen ja toimeentuloon liittyviä juttuja, ja myös huoneen symboliikka voi osoittaa minkälaisella areenalla asioita tulisi käsitellä. Pimennyksiin kyllä liittyy vääjäämättömyyttä, sillä tätä tehtävää ei voi väistää.

Auringonpimennyksen Saabinen symboli on Metsästäjät lähdössä sorsastamaan. Tässä edetään hyvin suoraviivaisesti haluttua päämäärää kohti, voisi sanoa että jopa väkivaltaisesti. On silti hyvä muistaa, että jos koettaa edetä kyynärpäätaktiikalla, ei tällainen kasvata suosiota. Halu on kova saada se mitä on mielessä; pimennys voisi siis positiivisella tavalla selkeyttää tärkeysjärjestystä. Avainsana on yrittäjyys, mikä ei välttämättä ole aivan kirjaimellista; nyt aloitetaan hankkeita, mikä sopii erittäin hyvin pimennyksen luonteeseen.

Tämä voimakas pimennys osuu käsittääkseni monen tutun kartalle, ja minullekin tulee mahdollisesti karttani merkittävimmälle planeetalle. Pitänee selvittää, mihin tulee ryhtyä, ja aloittaa toimet taitojen hiomiseksi ja päämäärän saavuttamiseksi. Minä näen pimennyksen nyt näin – teillä saattaa olla toisenlainen näkemys oman karttanne taustaa vasten. Mihin sinulla pimennys kohdistuu, ja mitä pitäisi tiedostaa, minkä suhteen aktivoitua?

Eipä nartumpi Superkuu!

5.5.2012

Superkuu on mahtava näky, ja sellainen saadaan taivaalle mollottamaan ensi yöksi. Kuu on täysimmillään sunnuntaina aamulla 6. toukokuuta vähän puoli seitsemän jälkeen. Tämä täysikuu on tosiaan Super Kuu eli taas on Kuu kiertoradallaan lähimpänä Maata, ja sen vetovoima kaikkein voimakkaimmillaan. Kuu täyttyy Auringon ollessa härässä jo melko lähellä Jupiteria, Kuun kulkiessa vastapäätä skorpionissa 16°01’.

Jännä kuinka tässä kuutamossa jylläävät Merkuriuksen ja Marsin energiat. Kuuta hallitsee Mars, joka aina vaan kulkee neitsyttä. Ensimmäinen naksahdus Merkuriukselle, joka siis oinaasta hallitsee Marsia, ja Mars vastavuoroisesti Merkuriusta. Täydenkuun kartalla on meillä nousussa kaksonen, josta tulee toinen naksahdus Merkuriukselle. Kolmas pinna annetaan Kuun kuudennesta huoneesta.

Tässä skorpionikuussa on miltei poikkeuksellista voimaa ilmaista itseään, vaikka skorpioni muutoin olisi piilotteleva merkki. Voima voi kohdistua myös omaan hyvinvointiin huonesijainnin kautta, sillä Kuu näkyy varsin usein terveyden symbolina kartoilla.

Minä olen aikaisempina vuosina (voi että olen pollea kun saan jo näin kirjoittaa) kertonut skorpionissa täyttyvän Kuun olevan ikävä ja kurjanpuoleinen Bitch Moon, koska Kuu on skorpparissa alennuksessaan. Minä en nyt jaksa oikein uskoa Superkuuta heikoksi voimassaan, mutta on tietysti oltava huolellinen, että tuota kiihkeätä vetovoimaa käyttää itse kukin myönteisesti ja suotuisiin tarkoituksiin. Olisihan tässä olemassa tuhovoimaakin, esimerkiksi sanan säilällä saattaisi vihollista mennä nurin. Superkuu saattaa olla myös laukaisevana tekijänä maankuoren liikkeissä ja jytinöissä. Toivottavasti kuitenkaan se ”odotettu” Kalifornian iso järistys ei vieläkään tulisi.

Kun täydenkuun kartalla on nousussa kaksonen, on Venus miltei täsmälleen nousuakselilla ja kovassa nosteessa sekin. Venus on vielä hetken kaikkein korkeimmassa OOB tilassaan, mutta alkaa kohta säntillistyä kun kääntyy perääntyväksi toukokuun puolivälissä. Vaikka Venus ei tässä nousun asetelmassa olisi perinteisten mittarien kautta kovin edullinen, on planeetta akselilla aina mahtava juttu. Superkuu jossa Venus nousee, tämä ei kovin tavanomainen asetelma, vaan ainakin minun mielestäni varsin herkullinen. Ehkäpä taloudessa riskinotto kannattaa tämän täydenkuun osoittaman syklin aikaan? Vinkkeinä tästä ovat kartalla Aurinko ja Jupiter härässä, Kuu skorpionissa, Mars riskien huoneessa vaikkakin varovaisessa merkissä, mutta ehkä tasapaino säilyy tässä sopivasti, ja se Venus yltiöpäisessä OOB tilassa. Muitakin keinoja kuin lottoaminen saattaa löytyä, jopa sellaisia joissa todennäköisyys osuu paremmin kohdalleen.

Täydenkuun Saabisen symbolin kanssa sukelletaan syvälle mystiikan maailmaan, niin kuin tällaiselle Kuulle sopiikin. Symboli on myyttinen Neitseellinen sikiäminen, siis tilanne missä nainen itse on lapsellensa äiti ja isä. Oh boy, tekisi mieleni huokaista kun koetan tolkuttaa ME Jonesin ei-niin-selkokielistä symbolikirjaa. Tässä se miten minä symbolin ymmärsin, ja totuus voi olla kaukana tästä: yritämme olla täysin itsenäisiä ja riippumattomia toisista, joskus jopa ärhäkällä ja torjuvalla tavalla. On vaarana joutua tehtäviin, joissa omat kyvyt eivät riitä, eikä apu näytä kelpaavan. Jonesin tarjoama avainsana symbolille ei nyt paljoa lohduta; nukleaatio mikä lienee fysiologis-kemiallinen reaktio. Wikipedian esimerkkkinä tarjoama kuva ehkä selittää, tai ehkä jättää meidät yhä syvemmälle mystiikkaamme ihmettelemään poreilevia ilmakupliamme itsenäisyystaistossamme.

Tuntuuko tämä Täysikuu antavan sinulle täyttymyksen? Minulle se tulee näköjään väistämättä jollakin tavalla, sen verran osoittelevasti kartta napsahtaa omaani; akselit osuvat täydenkuun nousu ja Venus deskendentilleni, Täysikuu Keskitaivaalleni ja Aurinko ja Jupiter ovat siellä IC:n tuntumassa. Taidanpa pistää sormeni vesilasiin ja koettaa, olenko korvaamaton…

Täyttymyksellisen Kuun seuraukset

6.4.2012

Illalla mollottaa Kuu täysimmillään noin parikymmentä minuuttia iltakymmenen jälkeen. Viimeksi syntyi pienoinen vauvakuu oinaassa, ja nyt se saa täyttymyksensä täydenkuun omimmassa merkissä vaa’assa. Kuu siis tulee täydeksi Kuuksi 6. huhtikuuta pitkänäperjantaina 17°23’ vaakaa, Auringon ollessa oinaassa samassa asteessa. Kuu täyttyy meillä yhdennessätoista huoneessa, mikä sopii hyvin ilmamerkkiselle Kuulle teemaksi; yhteisöllisyys, toiset ihmiset, yhteistyö, sovittelu. Jos joku ihmettelee tuota väittämääni, että vaakakuu on kaikkein täysikuumaisin, se johtuu Kuunvaiheista; vaakakuunvaihe on täydenkuun vaihe.

Tämä täysikuu on erityisen vahva, Superkuu, sillä Kuu on kiertoradallaan lähellä Maata ja Kuu on lisäksi linjassa Auringon ja Maan kanssa eli syzygy. Vetovoima on vahvimmillaan, niin kuin pitäisi ollakin, kun vaaka on meillä teemana.

Kuun täyttymisen kartalla nousee skorpioni, ja se saa Keskitaivaan tuntumassa erittäin hitaassa kulussa olevan Marsin tämän täydenkuun pääpukariksi. Mars hallitsee karttaa ja Aurinkoa oinaassa. Vaa’assa pallokuuta hallitsee Venus, jonka juuri todistimme siirtyneen kaksosiin moneksi kuukaudeksi. Kannattaa muistaa, että täydenkuun valtijatar kulkee OOB tilassaan. Nyt käydään ääripäissä; vaaka on noussut korkealle ja silloin toisen puntin pitää olla hyvin alhaalla. Venus pääsee Kuun täyttymisen kartassa omaan huoneeseensa, ja samoin Aurinko on vahva omassa huoneessaan sekä ylennysmerkissään.

Venus ja Mars ovat muuttuvien merkkien alun asteissa keskenään neliökulmassa, ja Neptunus muodostaa kuvion T-ristiksi, Kuunsolmut viimeistelevät sen Isoksi ristiksi. Teemat ovat vähintäänkin vahvat tämän Kuun aikana. Venus kaksosissa kertaa vaaka-Kuun toisia ihmisiä lähestyvää teemaa, mutta Marsin ja Neptunuksen vastakkaisuus ei tee lähentymistä täysin ongelmattomaksi. Liika ihanteellisuus taitaa lyödä näpeille ja ihmisten kesken väleissä on selvittämistä. Millaisia voimia saamme avuksi? Vaakakuulta diplomatiaa ja sovittelua, nousun skorpionilta lojaalisuutta. Ilmaisun voimaa ja luovuutta on myös näkyvissä, ja nousun umpimielisestä skorpionista huolimatta suunnataan valoisasti kohti toisia ja ulospäin.

Tässä täyttymyksessä yhteisyyden kokemuksien tunnelma on vahva, sillä hyvin lähellä Aurinkoa oinaassa on myös Vesta asteroidi, sisarellisuuden ja yhteen kokoontumisen vaikuttaja. Parisuhteisiin ja vaakamaiseen diplomatiaan vie ajatuksemme Juno, joka on jousimiehessä täsmälleen Kuun yläsolmulla. Toiset ihmiset ovat niin keskeisesti etusijalla tässä Kuun kierrossa, että onko jo vaarana hukata itsensä toiseen.

Eipä nyt unohdeta Plutoa, vaikka se kovin näkymättömissä näissä minun kirjoituksissani on viime aikoina ollutkin. Pluto on tosiaankin pysähtyneenä Maasta katsottuna, ja perääntymään valmistautuessaan on niin vahva voima, että taitaa jättää Marsinkin pikapuoliin tulevan oikenemisen valtansa alle. Suurensuuresta kolmiosta on vieläkin haikuja taivaalla, sillä Jupiter ja Pluto ovat niukinnaukin yhä kolmiossa keskenään, ja samaa mieltä voisi olla Plutosta ja Marsista. Onko nyt aika toteuttaa käytännössä Suurkolmion rikasta voimaa? Mitä sanoo käytännön planeettamme Saturnus? Tässä täydenkuun hetkessä se perääntyy ylennyksessään vaa’assa ja osuu kartan viimeiseen huoneeseen. Se on Saturnuksen ilon huone. Voimme taas aistia karman mukanaolon käsinkosketeltavasti. Siksi tämä ei ole ollenkaan vähäinen täysikuu, vaan kenties kaikista Kuun täyttymyksistä yksi merkittävimmistä. Kartta on yksinkertaisesti niin vahva, että tässä kuussa täyttymyksien pitäisi jo koittaa.

Täydenkuun Saabinen symboli on jälleen kipeä, Kaksi pidätettyä. Ollaanko oltu puimassa välejä ja yritetty kiertää sääntöjä? Selliinhän tällaisesta joutuu, ne paremmatkin, kuten muistamme varmaan Saulin ja hänen rakkaansa Adamin. Itseltään on kysyttävä, olenko tehnyt voitavani kiistatilanteissa. Vaakakuu vinkkaa vahvasti sovitteluun, myötäilyyn, win-win ratkaisun löytämiseen. Symbolin avainsana on seuraukset, mikä on yksi kaikkein vaakamaisimpia käsitteitä; näitä vaaka pohtii pitkään ja hartaasti, ja siksi päätöksenteko ja toimeen ryhtyminen ottaa aikansa. Ehkä kaikkien pitäisi nyt keskittyä seurauksiin?

Kenen kartalle tämä merkittävä Täysikuu antaa täyttymyksen? Missä voisit sitä tehdä todeksi?

Superkuu Vaa’assa

7.10.2010

Uusi Kuu syntyy vaa’assa 14 asteessa torstaina 7. lokakuuta illalla varttia vaille kymmeneltä. Superkuu siksi, että Kuu on uudessa alussaan lähimpänä Maata kiertoradallaan. Tämän Uuden Kuun aloitukset ovat vahvoja, merkittäviä ja merkityksellisiä kun Kuu on voimakkaimmillaan.

Vaa’an merkin teemat painottuvat nyt uusissa aluissa, koska merkissä kulkevat myös Saturnus ja Merkurius, vain asteen päässä toisistaan. Merkkiä hallitseva planeetta Venus on pysähtynyt. Tämän ajan juttuja ovat sopusointuisuus, harmonia, yhteistyö, sosiaalisuus ja hienotunteisuus. Vaikka voimaa ja tahtoa näyttäisi nyt olevan, eteenpäin mennään sipsutellen ja toisia tyrkkimättä.

Uuden Kuun planeetat ovat muutaman asteen Saturnusta ja Merkuriusta edellä, mutta muita kulmia ei ole planeettoihin. Vaikka yhteydenpito toisiin on ensiarvoisen tärkeää vaa’an teemoissa, onko lopullinen totuus tässäkin, että ajetaan omia etuja. Tulen elementti jää paitsioon, eli ajasta puuttuu kipinä ja tietty innokkuus. Jäädäänkö sittenkin suunnitelmien ja tunnusteluiden tasolle, saamatta tulosta aikaan?

Uusi Kuu syntyy viidennen huoneen alueella, ja sen teemoja ovat itseilmaisu, luovuus, lapset, hauskanpito, romantiikka ja riskienotto. Tämä on mielihyvän huone, eli pyrkimys mukavuuteen korostuu. Taiteellinen luovuus saattaa olla hyvin hedelmällistä ja inspiroitunutta. Tämän huoneen alueella oma kokemus on merkittävämpää kuin tiimipelaaminen.

Saabinen symboli Uudelle Kuulle on Kehää kiertävät polut, ja se kuvaa maailmankaikkeuden kiertoa. Nyt ilman elementin korostuessa vaarana on, että ajatukset jäävät kiertämään kehää. Kun Saturnus ja Merkurius antavat leimansa uusille aluille, mieti kokemuksiasi ja käytä oppimaasi.

Millä elämänalueella uusi vaakakuu olisi käyttökelpoisin? Mihin kartan huoneeseesi sinä saat mukavan alun?

Superia uutta alkua

10.8.2010

Nyt ei olekaan kyseessä mikä tahansa uuden Kuun aika vaan todellinen Super Kuu. Mikä se on? Kuu ei kulje aivan säännöllistä rataa Maan ympäri, vaan toisinaan se on kaukana, joskus tuntuu mollottavan aivan lähellä. Nyt on tietysti kyse tästä mollotuksen ajasta.

Kuun vetovoima on mielenkiintoinen asia ihan fysiologisella tasollaankin. Kuu oikeasti vaikuttaa Maahan vetovoimallaan, ja silloin kun se on kiertoratansa lähimmässä pisteessä, on tuo vaikutus luonnollisesti suurinta.

Uusi Kuu syntyy leijonassa tiistai-aamuna 10. elokuuta hiukan kuuden jälkeen, ja astrologisesti katsottuna se tapahtuu lähellä nousuakselia. Tämä voi olla aika dramaattinenkin uusien aloitusten paikka. Kartta on kiinteä laadultaan, jääräpäisyyttä on siis ilmassa. Elementtipainotus on tulen merkeissä, joten intoa riittää. Vesi puuttuu tältä kartalta, ja se on hyvä tiedostaa, ettei huomaamattaan polkisi tunteita jalkoihinsa.

Taivaan T-risti on taas voimakas, ja tarkimmin siinä kulmaa tekevät toisiinsa Venus ja Pluto. Ihmissuhteet vinkuvat viulun kielinä, ja vaikka ilmassa on karismaa, voi lisämausteina olla yllättävää mustasukkaisuutta, kolmiodraamoja, kyltymättömyyttä ja mitä nyt vain keksitte sotkuisten suhteiden pitävän sisällään.

Vaikka taivaan jännitteet ovat valtavat, teknisesti ottaen Kuu on silti Uuden Kuun kartan pääosassa. Planeetat muodostavat Veturiksi kutsutun kuvion, jota juuri Kuu johtaa. Veturikartassa on kyse missiosta ja tämä asettaa selkeästi painetta aloituksille. Nyt on aika tehdä visioista käytännössä totta.

Ehkä alkavan Kuun kierron teemat kuitenkin pelastavat tämän alun. Kuu ja Aurinko yhtyvät kunnianarvoisien tuttavuuksien pisteellä. Tästä tulee ylevä tunne, ja leijonassa kun ollaan, sävyt ovat jaloja, arvokkaita tai jopa kuninkaallisia. Saabisissa symboleissa Uusi Kuu saa sävynsä Kemian opettajasta, joka tietysti kehottaa uusien ainesten yhdistämiseen keksinnön saavuttamiseksi. Symbolin avainsanana on määräykset ja käskyt, joita ei nyt pidä käyttää orjallisesti. Luovuus antaa rajoittamattomia mahdollisuuksia. Säilyttäkää siis leijonamainen itseluottamus uusissa aluissa.

Vaikka Kuu on asteiltaan Auringon kanssa yhdessä, se kulkee eri tasossa taivaalla. Tästä nousee Kuulle oma merkitys, sillä se on paralleelissa kiintotähti Ras Alhaguen kanssa. Tähti kuuluu Käärmeenkantajan tähdistöön ja on nimenomaan se kantaja. Ras Alhague on parantaja ja opettaja, ja tässä on hiukan samoja teemoja kuin Chiron kentaurissa. Ei taida olla vähemmästä kyse kuin maailmanparannuksesta?

Missä sinun kartallasi tarvitaan uutta alkua ja parannusta vanhoihin ongelmiin, 17° leijonaa?

PS. Tämä päivitys piti tulla jo eilen, mutta ylitsepääsemättömien sähkö- ja nettikatkosten vuoksi siis vasta nyt. Mutta onhan tämä Uuden Kuun teema voimassa ainakin kuukauden ellei pidempäänkin.


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 75 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: