Archive for huhtikuu 2010

Vappu-aaton sää astrologisesti

30.4.2010

Jos tyylisi ottaa vastaan valpurin juhlaa on viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, niin olet ihan väärillä sivuilla. Muut loiventajat ja hillitymmin juhlijat voivat jatkaa lukemista.

Aurinko: Aurinko murjottaa tänä vappuna eikä aio paistaa yhtään eikä kenellekään. Se taisi ottaa itseensä kun sai jaossa vaan seiskahuoneen, kun oli ehdottomasti vaatinut vitosen tai edes kympin. Se aikoo istua sisällä ja katsoa telkkarista kauniit ja rohkeat, emmerdalen ja Tanjan eläinsairaalan lemmikit. Sillä on ihan välit poikki Kuun kanssa eikä se aio vahingossakaan ilmestyä samoihin bileisiin sen party-animalin kanssa. Aurinko ja Venuskaan eivät ole puheväleissä. Aurinko voi kuitenkin muuttaa mielensä myöhemmin illalla varttia vaille 11, joten jäädään kuulolle.

Kuu: aikoo pitää tosissaan hauskaa. Se aikoo katsastaa ainakin kymmenen bailumestaa yön aikana. Jää kuuntelemaan kun Kuu esittää Tamppien parhaat vitsit vuosien varrelta. Kuu halaa sinua lämpimästi, mutta häntä on turha koittaa iskeä, se antaa pakit. Ja varo vähän jos olet pukeutunut parhaimpaan mekkoosi, sillä noustessaan pöydälle esiintymään ja tanssimaan, Kuu saattaa kipata muutaman tuopin syliin. Ei olla silti pikkumaisia, koska näissä bileissä on itseasiassa ihan älyttömän hauskaa. Venus soittaa Kuulle tunnin välein ja kertoo missä muualla on actionia. Pysy kuulolla.

Merkurius: perääntyy. Tässä koko stoori. Tilattu taksi meni kai väärään osoitteeseen. Ravintola mihin halusit mennä oli suljettu, todennäköisesti konkurssissa. Hukkaat ystäväsi, rahapussisi ja kännykkäsi. Jos löydät yöllä Matin tai Marjan kännykän, ei kannata soittaa puhelinluettelon ensimmäiseen numeroon Artolle. Puhelusi nauhoitetaan, ja myöhemmin poliisit antavat nauhan vaimollesi/äidillesi/anopillesi/pomollesi ja se olisi noloa.

Venus: Lähde mukaan bileisiin! Hei tämä on hauskaa! Tapaat ainakin sata uutta ystävää ja flirttaat häpeämättömästi. Vappuheilaa ei sitten näy kainalossa enää aamun kalseassa valossa, se ei ollut kestävää sorttia. Romantikoille tiedoksi, että vasta helluntaina saattaa löytyä se heila koko kesäksi, ja ainakin juhannuksena rakkaus roihuaa. Venus vetää kevyttä linjaa tänä vappuna ja kielsi kaikilta makeat simat, munkit ja tippaleivät. Hattaraa ei tipu. Tästä Aurinko veti herneen nenuun ja jemmasi kotiinsa marenkia ja jäätelöä illaksi. Venus unohtaa kahnauksen heti, eikä edes huomaa ettei Aurinkoa näy missään. Hänellä on niin hauskaa Junon ja Onnenpisteen kanssa. Ihan paras vappu!

Mars: Uhoa riittää ja nakkikiskalla saat todennäköisesti turpiisi. Viimeistään taksijonossa. Mars on yhä varjo-alueella ja se tietää mustaa silmää. Se koittaa haastaa riitaa Merkuriuksen kanssa, joka tulee pummimaan kolikkoa, mutta Merkurius perääntyy takavasemmalle. Mars päätyy jossakin vaiheessa hetkeksi samoihin bileisiin Kuun kanssa, panee kaiken charminsa peliin  ja yrittää valloitusta. Loukattu ylpeys ei ole kivaa katseltavaa, ja uhoa riittää.

Jupiter: Bileissä mukana, tai ainakin kuvittelee olevansa. Se oli suunnitellut Uranuksen kanssa jotakin yhteistä, mutta kotona tuli otettua pohjia liikaa. On yllätys mitä tämä kaksikko tekee ja saa aikaan. Jos he siitä vielä nousevat, voivat vaikka ottaa yhteyttä ulkoavaruuden olioihin. Merkuriustyyppien kannattaisi liftata tänne, koska Jupiter tarjoaa varmasti. Jupiter rakastaa nyt ihan kaikkia.

Saturnus: Poliisia tarvitaan tänäkin vappuna. Saturnus jäkättää juhlijoille epäasianmukaisesta pukeutumisesta, epäterveellisistä elämäntavoista, tuhlailusta ja roskaamisesta. Saturnus jakaa työrangaistuksia. Sitä ärsyttää kun Kuu ja Venus vaan hippaavat, eikä välitä tuon taivaallistakaan sen viisaista ohjeista. Se ottaa hampaisiinsa Jupiterin ja Uranuksen, jotka ovat niin pihalla, etteivät tajua mitään. Sekä Neptunuksen, missä onkin haastetta, ja se saa kaivella esiin poliisikoulussa kirjoitetut muistiinpanot.

Uranus: Uranuksella on vähän veto pois aattoiltana. Se on suoraan sanottuna aika kyllästynyt. Se jää ryyppäämään Jupiterin kanssa ja saa idean kuvata kaiken. Kun Jupiter on ottanut liikaa ja sammunut, se lataa kaikki parhaat pätkät youtubeen. Uranus kerää voimia vappumarssille, ja on sillä suurempiakin vallankumoussuunnitelmia mielessä.

Neptunus: Neppari on lukenut lehdistä uusista teollisista huumeista ja internetistä tilatut pillerit on tulleet juuri sopivasti. Se on vähän hukassa annostuksien kanssa, ja sitä paitsi Saturnus tulee nalkuttamaan. Sillä ei ole kuitenkaan sopivaa testiä, eikä se saa Neptunusta putkaan. Neptunus tuntee heräävää kiinnostusta Saturnuksen saarnaa kohtaan, ja alkaa harkita vaihtoehtoista elämäntapaa. Voisi aloittaa vegaanielämän, ja pelastaa ihmiskunnan. Tosin Neptunus epäröi, onko tämä vappuaatto hyvä ajoitus.

Pluto: Vaikka kukaan ei sitä näe, se hallitsee näitä bileitä. Pluto omistaa kaikki ne ravintolat, missä Kuu ja Venus juhlivat. Se määrää taksiyhtiössä miten kyydit jaetaan. Se myy nakit juhlijoille, ja on tallettanut pankkiinsa velkakirjat Jupiterin ja Uranuksen talosta. Pluto on itseasiassa vähän katkera, kun kukaan ei ole kysynyt sitä mukaan minnekään. Se arvaa, että Venus on poistanut sen numeron kännykästään. Pluto saattaa lähteä myöhemmin tarkistamaan tilannetta paikan päälle, ja harkitsee hakisiko Auringon mukaan. He ovat samalla aaltopituudella. Plutolla on jemmassa pullo tosi kallista samppanjaa, ja Aurinko menee siihen retkuun joka vappu.

Viileen coolia Vappua kaikille!

Advertisement

Sandran Salaisuus

29.4.2010

En malttanut millään olla katsomatta uudelleen Sandra Bullockin karttaa. Kirjoittelin hänestä näyttelijättärenä pari kuukautta sitten, kun hän sai Oscarin ja Razzien rooleistaan (voit lukea postauksen täältä). Sandra Bullockin elämässä on tapahtunut mielettömän paljon muutaman kuukauden sisällä, ja isoja asioita. Tai ehkä kaikkien Hollywoodin tähtien elämä on juuri noin värikästä?

Vain muutama päivä palkintojen jaon jälkeen yksityiselämän kohu toi Bullockin uudelleen julkisuuteen, kun hänen aviomiehensä jäi kiinni pettämisestä. Eikä tämän näytelmän Jesse-roisto ollut pettänyt vain kerran, vaan useasti ja useiden eri naisten kanssa. Otsikoihin ei kuitenkaan tämän jälkeen tullut syyttelevää ja päällensä tuhkaa varistelevaa Bullockia. Mitä ihmettä?

Eilen paljastui Sandran suuri salaisuus. He olivat jo neljä vuotta sitten hakeneet adoptiota, ja tammikuussa saivat poikavauvan. Bullock halusi ehdottomasti vaieta vauvasta Oscar-juhlien aikaan, eikä aviorikoskohu ollut sekään hyvä ajankohta kertoa suuria uutisia. Bullock oli päätöksensä tehnyt, hakenut eroa ja päättänyt ottaa vastuun vanhemmuudesta yksin. Lapsi oli tärkeämpi kuin voitetut pystit tai mies.

Uutinen annettiin julkisuuteen täydenkuun päivänä, salaperäisen skorpionikuun aikaan. Muistamme varmaan, että perääntyvä Merkurius oli Auringon kanssa kimpassa. Tämä asetelma teki kutakuinkin hyvää neliötä Bullockin leijona-Aurinkoon, eli hänen oma tahtonsa nousi T-ristin ratkaisijaksi.

Marsin kululla leijonassa tänä talvena on voinut olla tekemistä Bullockin elämän harmillisten puolien kanssa. Perääntyvä Mars nostaa esiin menneisyyden mies-asioita. Tässä tapauksessa ei ollut kyse Bullockin omasta heilasta, vaan näistä aviomiehen seikkailuista.

Salaisuuksien pitäminen liittyy voimakkaimmin Bullockin progressiivisen Kuun kulkuun. Se siirtyi skorpioniin viime vuoden loppupuolella marraskuun lopussa, ehkä niihin aikoihin kun hän sai tietää lapsen adoptiosta? Bullockille on ollut selkeä valinta pitää asia salaisuutena. Salaisuudet ovat puhtainta skorpionienergiaa, mutta liittyy siihen uudestisyntyminenkin. Edistetty Kuu muuten kulkee Bullockin kartalla lasten huoneessa.

Nyt alkaneen perääntyvän Merkuriuksen aikaan sattui tyypillinen Rx-sekaannus hänen elämässään. Huonoimmasta roolista annettua Razzie-palkintopokaalia vaadittiin takaisin Bullockilta, eikä tätä hoidettu nätisti soittamalla ja kysymällä, vaan vaatimus välittyi median kautta. Räväkässä palkintojenjakotilaisuudessa Bullock oli lähtenyt paikalta niin vauhdikkaasti, että oli epähuomiossa ottanut mukaansa aidon ja arvokkaan pystin, jota käytetään vain tilaisuuksissa. Itselleen voittajan ovat saaneet muistoksi halpiskopion. Oletan että Bullock on toimittanut pokaalinsa takaisin.

Siihen aikaan, kun Bullock sai lapsen perheeseensä, vastasyntyneen Louis vauvan, Jupiter oli vastapäätä hänen Merkuriustaan. Merkurius on lasten planeetta ja Jupiter laajentaa sitä hedelmällisellä tavalla. Monesti ihan normaalisynnytyksissäkin Jupiter on kuvioissa mukana. Bullockin Kuu on vesimiehessä, ja siitä tulee teemoja, että hän toteuttaa äidillisyyttä ja hoivaa omanlaisellaan tavalla. Hän ei välttämättä ole huolehtiva kotiäiti, vaan ystävä ja kaveri lapselle. Vauvan saamisen aikaan Chiron kentauri on ylittänyt hänen Kuunsa. Lapsettomuus on ollut kipeä asia Bullockille, ja Chironin kautta haavoista pystyy myös paranemaan.

Ero miehestä voi selittyä progressiivisella Kuulla skorpionissa, jonka ajassa on mukana ripaus tuntumaa kuolemasta. Sen aikana voi tapahtua lopullisia asioita. Pluto on myös sahannut täydentävää YOD-kuviota edestaas Bullockin Auringon ja Saturnuksen kvinkunssiin. Hyvin hiertävä muutosasetelma, ja näyttää piilevää ongelmaa, johon ei ole osannut tarttua ajoissa. Asetelma tulee vielä syksyllä ajankohtaiseksi kun viimeiset tarkat kulmat väliaikaisessa YODissa syntyvät Pluton perääntyessä. Bullock on lähtenyt elämässään muutoksen tielle, ja todentotta saanut myös osansa Pluton tarjoamasta elämän rikkaudesta.

Beatin Huuto!

29.4.2010

Karttatyypit ovat alun perin astrologi ja tohtori Marc Edmund Jonesin kehittelemiä. Sanko (Bucket with handle) on kartta, jossa planeetat ovat kaikki yhdellä kartan puoliskolla lukuunottamatta yhtä planeettaa, joka on kahvana. Joskus kahvaplaneettoja voi olla kaksi, jos ne ovat tiukassa yhtymässä keskenään. Astrologiassa yksinäiselle planeetalle on annettu nimitys singleton. Yksinäinen planeetta on äärimmäisen tärkeä kaiken toiminnan purkaantumiskanavana. Kahvaplaneetan sijainnilla muihin planeettoihin nähden on myös merkitystä. Jos se sijaitsee ennen muiden planeettojen keskipistettä, on henkilö hiukan epävarma itsestään ja etsii toisten tukea kahvaplaneettansa kautta. Jos kahva on täsmälleen keskipisteessä, on henkilö määräilevä ja toisia jyräävä asenteeltaan. Ja jos kahva sijaitsee keskipisteen jäljessä, se tuo hätäisyyttä ja impulsiivisuutta käytökseen. Kahvaplaneetan yhteensopivuuteen muun kartan kanssa kannattaa kiinnittää huomiota, esimerkiksi miehen kartassa feminiininen kahva ja päinvastoin, tai jos kartan muut planeetat sijaitsevat feminiinissä merkeissä ja kahva on päinvastoin maskuliininen.

Sankotyypin ihmisellä on suuri tarve antaa itsestään jotakin toisille. Parhaimmillaan tämä ihmistyyppi on toisille opettajana ja opastajana. Hyvin usein sankokartan ihmiset ovat esikuvia toisille ja massojen johtajia. He ovat elämänhalusia ja innostavia, mutta riippuu paljon kahvaplaneetasta, omasta kyvystä toteuttaa sitä ja kypsyneisyydestä, onko sankotyypin ihminen toisten mielestä hyvä johtaja vai vain ärsyttävä meuhkaaja. Sankokartassa on paljon annettavaa muille, ja voimme kuvitella annetaanko se kauniisti ammentamalla vai losauttamalla ympäriinsä kuin likavedet.

Sankokarttaa kuvastavat skorpionin ja oinaan merkit. Oinas on luonteva johtaja, ja skorpionista löytyy kiivautta ja intohimoa itsensä toteuttamiseen. Tämä karttatyyppi on melko yleinen, tai ainakin astrologi tuntuu näihin ihmisiin törmäävän. Tällä ihmistyypillä on tapana vetää tilanteet äärimmäisyyksiin ja hankkiutua kriiseihin, mutta on myös näitä Äiti Teresan kaltaisia onnistujia.

Henkilönä Allen Ginsberg on aina kiinnostanut minua, ja hän on myös hyvä esimerkki sankokarttojen johtajatyypistä. Ginsberg oli beat-liikkeen johtohahmo ja hippien ihanne. Hän oli runoilija, jonka teoksella Huuto! oli todella suuri vaikutus omana aikanaan etenkin nuorten ajatteluun. Ginsberg oli kuuluisien kirjailijoiden William S. Burroughsin (Alaston lounas) ja Jack Kerouacin (Matkalla) kaveri. Hän oli julkisuudessa kohuhahmo, sillä runoteoksen sensuroinnista käytiin jopa oikeutta. Ginsberg oli FBI:n tarkkailussa poliittisen ja vaihtoehtoisen toimintansa vuoksi. Ginsberg teki elämäntyönsä runouden opettajana ja sopeutumattoman elämäntavan puolestapuhujana.

Ginsbergin kartasta voi heti päätellä, että kirjallinen ulosanti on hänen voimansa. Aurinko ja sen hallitsija Merkurius ovat yhtymässä kaksosissa, kaksosten huoneessa. Kirjoittamisen teema on korostunut, ja siihen Ginsbergillä oli poikkeuksellisen voimakas intohimo. Aurinko ja Merkurius ovat neliössä kalat-Kuuhun, mikä kertoo taiteellisesta näkemyksestä ja ilmaisusta. Nousumerkin kalat sopii juuri runoilijalle, ja nousuun voimaa antavat Mars ja Uranus, eli mikään kaunosielu Ginsberg ei todellakaan ollut. Kuu on viimeisessä huoneessa monilla kirjailijoilla Michel Gauquelinin sektoriteorian mukaan. Kuunvaiheen jousimies korostaa entisestään muuttuvuuden ja intomielisyyden teemoja.

Kartan hallitsijat Jupiter ja Neptunus ovat vastakkain toisiaan, ja tässä asetelmassa korostuu idealistisuus ja ihanteellisuus. Kun Keskitaivaskin on muuttuvassa merkissä jousimiehessä, tällainen mies olisi voinut olla negatiivisessa mielessä ajelehtiva. Kahvaplaneettana Saturnus skorpionissa ja skorpionin huoneessa tuo mukaan kuitenkin kurinalaisuuden ja jämäkän otteen. Se on suoraan vastaan muiden planeettojen keskipistettä, eikä Ginsbergin tyyli ole miellyttänyt kaikkia. Saturnus on nimenomaan opettajan planeetta, ja Ginsbergin kohdalla, skorpionissa, voidaan puhua hyvin syvällisestä huutamisesta.

Maamerkkien dekanaatteja (osa 2)

28.4.2010

Käsittelin viikonloppuna kirjoituksessani dekanaattien tuomaa toista tasoa Aurinkomerkkien tulkintaan ja härän kolmea dekanaattia, ja jatketaan maaelementin merkkien analysointia neitsyestä.

Neitsyen ensimmäinen dekanaatti

Neitsyen merkin asteissa 0-9 on hallitsijana itse Aurinko. Se tuo neitsyeen kirkkautta ja puhtautta, mikä mahdollistaa taitojen hiomisen mestaruuteen. Tällä neitsyellä on opettajan auktoriteettia, eikä hän neuvonantajana ole takavasemmalla niin kuin neitsyet joskus ovat. Asiantuntevuus, osaaminen ja taidot kukoistavat. Parhaimmillaan heissä on elämänhalua, innostusta ja lämpöä. Elämän kompastuskiveksi saattaa muodostua se, saako neitsyt tuntea itsensä tarvituksi. Jos huomio ja kiitos auttavaisuudesta ja jaloudesta jäävät saamatta, tämä neitsyttyyppi saattaa katkeroitua. Koulutus, luennointi ja tutkiminen ovat luontevimmat tämän dekanaatin alat.

Neitsyen toinen dekanaatti

Venus hallitsee toista osiota asteissa 10-19. Tämän tyypin neitsyillä on sosiaalista näkemystä ja taitoa tulla toimeen ihmisten kanssa. He pärjäävät esimerkiksi markkinoinnissa, mainonnassa ja HR-ammateissa, ja jotkut voivat kiinnostua politiikastakin. Heillä on tuntumaa siihen mikä menee kaupaksi ja mikä miellyttää suurta yleisöä. Heillä on hyvät kädentaidot ja työn jälki on huolellista ja perinteistä. He arvostavat kestäviä ja pysyviä asioita. Ihmissuhdeasiat kiinnostavat paljon, eivätkä tämän dekanaatin neitsyet ole niin viileän analyyttisiä kuin kahden muun osion edustajat.

Neitsyen kolmas dekanaatti

Viimeisiä asteita 20-29 hallitsee neitsyen oma planeetta Merkurius, ja nämä neitsyet ovat siksi kaikkein tyypillisimpiä merkkinsä edustajia. He ovat tarkkoja, täsmällisiä, asiallisia ja kriittisiä. Heitä kiinnostaa terveys, hygienia, terveellinen ravinto ja työnteko. Kukaan on tuskin tehokkaampi kuin tällainen neitsyt, mutta työ voi hukkua turhaan vaatimattomuuteen. He ymmärtävät yksityiskohtien päälle ja näkevät mikä osa ei kokonaisuudessa toimi. Ajattelu on älyllistä eivätkä he joudu tunteittensa valtaan. Jotkut ovat aika ujoja isoissa joukoissa eivätkä nauti esiintymisestä. Heillä on mainio taju abstrakteista asioista, numeroista ja mekaniikasta. Ammatiksi sopii miltei mikä hyvänsä, missä he voivat hioutua mestariksi, koneenkorjaajasta lääkäriin ja pullakuskista sihteeriin ja biodynaamiseen viljelijään.

Tunnistatko että lähipiirissäsi olisi kolmenlaisia neitsyitä?

Känkkäränkkäkuu

27.4.2010

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni, jonka suhteen olen tosissani miettinyt, kannattaako sitä ollenkaan julkaista. Olen sen kirjoittanut, mutta julkaise-nappulan klikkaaminen on kokonaan toinen juttu. Mutta tämähän on vain astrologiaa, eikä maailman vakavin asia, eikä ainakaan maailmanloppu kenellekään.

Astrologeja moititaan tuomiopäivänpasuunana toitottamisesta ja mustamaalailusta, mutta suoraan sanottuna joku tolkku täytyy olla sokerihuurteessa ja pumpulissakin. Mitä arvoa minulla on astrologina, jos en uskalla käsitellä ikäviä asioita? Olisinko minä joku ”jumala” vähättelemään planeettojen yhteisenergioita ja epäsopivia kulmia? Jos näen Pluto-transiitin ja tyynnyttelen että ei se varmaan missään tunnu?

Noin vuosi astrologisena puhelinpalvelijana on opettanut näkemään, että ihmisille ei aina kuulu ihan hyvää. On työttömyyttä, rahattomuutta, sairautta, pettämistä, alkoholismia, insestiä, väkivaltaa. Nimeä tuska, ja minä olen todennäköisesti kuullut siitä. Monilla ihmisillä on oikeasti hätä, ja joitakin helpottaa jo se, että asiasta voi keskustella jonkun ulkopuolisen kanssa. Vaikka sitten kartantulkinnan varjolla. Yhdessä voidaan sitten pohtia minkä asian täytyy muuttua, jotta tilanne korjaantuu, ja mitkä voisivat olla keinoja vaikuttaa itse. Minusta on hienoa, että avuttomuudentunteen ja masennuksen vallassa ihmiset saavat soitettua jonnekin.

Tätä taustaa vasten, en voi olla sanomatta tulevasta täydenkuun ajasta muuta kuin että se näyttää paskamaiselta. Olen törmännyt astrologiassa käsitteeseen Bitch Moon (ei tarvinne kääntää), ja tämä näyttää nyt siltä.

Kuu on alennusmerkissään skorpionissa, eikä se viihdy hyvin tässä intensiivisten ja ehdottomien tunteiden suossa. Skorpionikuussa on haasteellisuutta, joka laittaa koetukselle tunteet, tunnelman ja ilmapiirin. Kuu tulee täydeksi kun Aurinko on härässä ja Kuu vastapäisessä skorpionissa keskiviikkona 28.4. iltapäivällä. Kuu siirtyy skorpioniin jo edellisenä yönä puoli kahden aikaan, ja siksi aamu ja päivä ennen täyttäkuuta ovat kaikkein kuuhulluinta aikaa, syövereiden syvyyksiä ja äärimmäisyyksiä. Meillä molemmat siirtymät tapahtuvat samojen huoneiden alueella; Kuu tulee skorpioniin yhdeksännessä huoneessa kun Aurinko on kolmannessa, ja iltapäivällä on päinvastoin, Kuu täyttyy kolmannessa huoneessa kun Aurinko on yhdeksännessä huoneessa. Kaksosen ja jousimiehen huoneet eivät ole niitä vaikeimpia, mutta muutosta ne voivat enteillä.

Auringon kanssa yhdessä on perääntyvä Merkurius, ja se voi tietää erityisiä sekaannuksia ja väärinymmärryksiä. Taivaalle rakentuu jännitteistä kertova T-risti Auringon, Kuun ja Marsin välille, ja Mars on tässä kuviossa ratkaisijan kohdalla, josta toiminta purkaantuu ulospäin. Marsin huone on ystävien ja yhteisöjen huone. Enpä haluaisi olla tuona päivänä taloyhtiön kokouksessa päättämässä hintavasta remontista tai urheiluseurassa jakamassa talkootöiden vastuu-alueita. Tämä Täydenkuun hankaluus ei näyttäisi iskevän suoraan parisuhteeseen, mutta ystävyyssuhteet ovat sitäkin selkeämmin tulilinjalla. Täydenkuun hetken kartalla on toinenkin haasteellinen kuvio, joka kertoo ystävyydestä. Se on kohtalokas YOD, jossa samoja teemoja kertovat Kuu skorpionissa ja Pluto kauriissa haastavassa kulmassa Keskitaivaalla olevaan Venukseen.

Joskus ystävyyssuhteita täytyy tuulettaa ja nostaa esille kipeitäkin asioita, jotta ilma puhdistuisi.

Teille lukijoille ajan haasteellisuus ei tule enää yllätyksenä, ja halutessanne pystytte nyt ennakoimaan, että opitte ehkä jotakin vähemmän mukavaa ystävistänne. Ennakoiminen auttaa tiedostamaan, ja tiedostaminen helpottaa selviämistä. Onneksi Kuun liike on taivaalla kaikkein nopein.

Venuksen suudelma ja halaa astrologia

26.4.2010

Meillä on basisteja, jotka menevät nälkäisinä nukkumaan. Kitaristeja, joilla ei ole tarvittavia lääkkeitä. Psyykkisesti sairaita rumpaleita ilman hoitoa. Bändejä ilman kunnollisia treenikämppiä. Silti ostatte Baseballsin levyn auttamatta omia ensiksi!

Facebookissa pyörii tuo huvittava kotimaisuuden ja nationalismin ylistys, mutta asiaahan se on. Menisiköhän tämä sama ruikutus astropiireissä jotenkin seuraavasti: Meillä on matkakorvauksilla ja valmistelukuluilla sinnitteleviä luennoitsijoita. Astrologeja, jotka uhkaavat pudota köyhyysloukkuun. Kartantulkitsijoita ilman työsopimuksia. Ryhmänvetäjiä ilman edullisia kokoontumistiloja. Silti te ostatte Linda Goodmanin astrokirjoja auttamatta omia ensiksi!

Meillä täällä julkaistaan nimittäin hävyttömän vähän suomenkielistä astrologista kirjallisuutta. Siksi, että marginaaliryhmille tarkoitettu teos on aina kustantajalle riski. Sen kerran kun kirjoja julkaistaan, se kannattaisi ostaa omaksi. Tämä asia tuli mieleeni kun selasin miltei uunituoretta Maarit Laurennon kirjaa Venuksesta. Venuksen suudelma on teos, jonka mukana ei aloittelijakaan putoa astrologian kärryiltä. Siinä ei ole ainuttakaan astrologista karttaa, ei vaikeita termejä, ei hämmentävää mytologiaa eikä varsinkaan astrologisen maailman sisäpiirin astrojargon-kieltä.

Tutustukaa, nauttikaa ja oivaltakaa!

http://www.venuksensuudelma.fi/

Muistin virkistykseksi vielä: Saturnuksen ja Uranuksen opposition suhteen ollaan miltei huippukohdassa. Kenen kartalle tämä vielä nappaa? 28 asteessa neitsyttä-kaloja.

So long Baby Goodbye

25.4.2010

Nuoren naisen nimeltä Venus nähtiin luikahtavan varhain sunnuntai-aamuna (08:06) entisen rakastettunsa asunnolta, taakseen katsomatta ja pitkiä hyvästejä jättämättä. Hän suuntasi kohti uusia seikkailuja, uusia raikkaita kokemuksia, naurua ja iloa. Hän vapautui perinteistä ja omistavuudesta – Venus tahtoi tavata uusia ihmisiä, olla ajan hermolla, keskustella, vaikka vähän flirttaillakin.

Venuksen siirtymisessä omasta merkistään härästä kaksosiin on jotenkin salakähmäinen tunnelma, sillä se tapahtuu viimeisessä huoneessa, piilossa ja suljettujen ovien takana. Merkin ja tunnelman vaihto voi olla rakentava riuhtaisu uuteen; Venus on kolmiossa Saturnukseen, neliössä Neptunukseen ja sekstiilissä Uranukseen. Mutta koskapa eron hetki olisi helppo?

Venus kaksosissa mielikuvia on nuorekkuus, iloisuus, veikeys, keimailu, hauskanpito ja muodikkuus. Se ei ole pelkkää pintaliitoa ja pinnallisuutta, vaan voi olla nokkelaa älyllisyyttä, oppineisuuden arvostamista, tyylikästä kielentajua. Venus kaksosissa ihmistyyppi on kuitenkin saippuapala, joka karkaa sitä varmemmin mitä lujemmin sitä koetat puristaa. Minulle tulee mieleen Marilyn Monroen kaltainen nainen, vaikka hänen kartallaan Venus itseasiassa onkin oinaassa, ja Aurinko kaksosissa.

Venus kaksosissa naiset ovat ihania ja hurmaavia (vaikka eiköhän heille ole muualtakin kartoilta tullut jotakin positiivista lisäksi) kuten Jennifer Lopez, Uma Thurman, Sandra Bullock ja Isabella Adjani. Heitä ovat kaunottaret Heidi Klum ja Naomi Campbell, pirtsakka Kylie Minogue ja vähän räväkämpi Courtney Love. Venus kaksosissa –naisen edestä voi luopua ihan kaikesta. Sellaisen naisen kuin Wallis Simpson.

Horoskoopit dekanaattien mukaan (osa 1)

24.4.2010

Horoskooppeja ja Aurinkomerkkiastrologiaa moititaan siksi, etteivät ne pidä paikkaansa. Ja kuinka ne voisivatkaan pitää paikkaansa, jos luonnehdinta on laadittu vain yhden planeetan perusteella, ja kokonaisen tulkinnan tekoon tarvitaan kaikki planeetat ja muut taivaankappaleet päälle.

Aurinkomerkissä hiukan parempaan ja enemmän paikkaansapitävämpään tulokseen voidaan päästä, jos otetaan huomioon eläinradan merkin jako kolmeen eri dekanaattiin. Se tarkoittaa tulkinnassa sitä, että  esimerkiksi leijonan merkkiä hallitsee Aurinko, ja leijonan asteet jaetaan vielä kolmeen eri alaosastoon, joita hallitsee taas eri planeetta. Leijonan merkissä dekanaattien hallitsijat ovat Saturnus, Jupiter ja Mars. Kun siis leijonan ensimmäisessä dekanaatissa yhdistyvät Auringon ja Saturnuksen ominaisuudet, päästään tarkempaan ominaisuuksien kuvaukseen. Yhden leijonakuvauksen sijaan saadaan kolme erilaista leijonatyyppiä.

Dekanaatteihin jako on ikivanhaa astrologiaa, mutta valitettavan harvoin tähän käsitteeseen astrologiassa törmää. Modernissa astrologiassa on jossakin vaiheessa menty uudistamaan dekanaattien hallitsijat siten, että ensimmäistä dekanaattia hallitsee aina eläinradan merkin hallitsija, ja kahdelle seuraavalle dekanaatille on annettu planeetat, joiden vastaavuutta minä en ainakaan ymmärrä. Pitäydyn siksi perinteisissä dekanaattien hallitsijoissa. Käyttämäni jaottelu oli ainakin käytössä Al Birunilla, mutta se voi olla vieläkin vanhempi.

Ja ettei kävisi niin kuin aina Astro-TV:ssä kun aloitetaan säntillisesti ensimmäisestä oinaasta, ja ohjelma-aika päättyy jo ennen kuin ollaan päästy edes neitsyeen, saati kauriiseen tai vesimieheen asti, käyn läpi eläinradan merkkejä jossakin muussa järjestyksessä. Aloitetaan vaikka maamerkeistä.

Härän ensimmäinen dekanaatti

Venus on härän merkin hallitsija ja ensimmäisen dekanaatin 0-9 asteiden hallitsija on Merkurius. Härän merkin alun edustajat ovat sosiaalisia ja analyyttisiä, eivätkä reagoi asioihin pelkästään tunteella. Heillä on kaupantekotaito hyppysissä ja raha on tärkeällä sijalla arvo-asteikossa. Taloudellisen aseman vakaus antaa heille turvallisuudentunteen. He loistavat kädentaidoissa, ja osaavat myydä tekemänsä taiteen. He ilmaisevat itseään kauniisti laulamalla, soittamalla ja kirjoittamalla. Nämä härät ovat liikkuvaisempia elämänasenteeltaan kuin myöhemmin tässä merkissä syntyneet, eivätkä aivan niin itsepäisiä kuin yleensä härkien sanotaan olevan. Heissä on keväistä elämäniloa ja nauravaisuutta.

Härän toinen dekanaatti

Kuu hallitsee toista dekanaattia asteissa 10-19. Nämä härät ovat rauhallisia, ujoja ja hiukan itseriittoisella tavalla sisäänpäinkääntyneitä. He eivät häiritse toisia puuttumisellaan vaan antavat toisten hoitaa itse omat asiansa, ja itsepäisellä tavalla hoitavat itse omat asiansa. Aistillisuus, ruumiillisuus ja kehon tyytyväisyys ovat heille tärkeitä, ja ylikorostuessaan tämä voi johtaa ahmimiseen tai lohtusyömiseen. He kuuntelevat omaa sisäistä intuitiotaan ja toimivat sen perusteella, ja ratkaisut voivat olla tunneperäisiä. Kauneudentaju on korostunutta, ja lisäksi he arvostavat rauhaa, harmoniaa, hiljaisuutta ja turvallisuutta. Monilla on taiteellisia taipumuksia, mutta usein se jää tuottamaan iloa vain itselle. He ovat mainioita arjen pyörittäjiä, mutta eivät nauti riskinottamisesta.

Härän kolmas dekanaatti

Viimeisen dekanaatin ja 20-29 asteiden hallitsija on Saturnus. Tällaiset härät ovat vakauttajia, pysyvien ja konkreettisten asioiden luojia ja järjestelmien rakentajia. He ovat jämäköitä, sitkeitä ja luotettavia. Heillä on hyvä organisointikyky, tavoitteita elämässä ja kunnianhimoa niiden saavuttamiseen. Tämä härkätyyppi on parhaimmillaan johtoportaassa, sillä toisen alaisuudessa tämä omapäinen härkä tuhlaa voimiaan nurinaan. Heillä on sisäsyntyinen taju rahasta ja taloudesta, ja paremman tulon saavuttamiseksi he ovat valmiita melko aggressiivisiin toimenpiteisiin bisnesmaailmassa, eli nämä härät eivät ole paikalleenjymähtäneitä johtajia. Ihmissuhteissa he ovat uskollisia, konservatiivisia ja jääräpäisellä tavalla hiljaisia. Suhde ei välttämättä ole urautunut, koska härkä on valmis tekemään töitä sen eteen.

Tässä hyvin lyhyitä kuvauksia härkäihmisistä – jatkakaa te lukijat pidemmälle ja syvemmälle, ja jakakaa kommentteihin ideoitanne!

Kun maailma ei riitä

23.4.2010

Jupiter ja silkkiäispuun marjat © Tarja Enoranta

Kolme vuotta sitten syksyllä koin Jupiterin transiitin, josta kirjoitin jutunkin maamme ainoaan astrologiseen lehteen, Suomen Astrologisen Seuran julkaisemaan Astro Logokseen. Jupiter ylitti tuolloin nousuakselini ja kun se tapahtui planeetan omassa merkissä jousimiehessä, sen teemat kertaantuivat ja laajenivat melkoiseksi pamaukseksi.

Yksi juttu ei silloin riittänyt, vaan piti käydä muutamassa viikossa läpi oikeastaan kaikki, mitä Jupiter saattoi tarjota. Onnekkuus rahan suhteen, uskonto, joviaali seurallisuus, ulkomaalaiskontaktit ja isoimpana juttuna kaikista tiedon etsiminen, tutkiminen ja opiskelu. Taisin ostaa tuolloin ihan yli varojeni astrologian alan kirjoja, liioitteluksihan se usein menee Jupiterin kanssa.

Tänä keväänä olen saanut huomata, että samat teemat toistuvat silloinkin, kun uusi Jupiterin transiitti tulee toiselle kartan tärkeälle kohdalle. Minulla on kalapainotteinen kartta ja nyt Jupiter on seikkaillut Aurinkoni ja kalaplaneettojen stelliumin yllä. Ihan vielä sen reissu ei ole ohi, ja kauniiksi lopuksi Jupiter tuuppaa vielä ilmoille neliön jouskari-askendenttiin. Ja saman neliön toiselle puolelle, syntymäkartan Jupiteriin.

Vaikka Jupiter on omassa merkissään kaloissakin, olen tuntenut nahoissani ettei kalat ole ollenkaan niin vahva ja energinen kuin jousimies. Liian innostuksen tuoma unettomuus aiheuttaa jo sydämentykytyksiä, ja liioitteluun menneen tiedonetsinnän vuoksi jouduin jo hakemaan apteekista rauhoittavia mustikkatippoja rasittuneille silmilleni.

Aiempi Jupiterin kulku nousulla oli muidenkin transiittien vuoksi onnistunut. Aurinko oli samaan aikaan Keskitaivaallani ja Merkurius teki helppoa kulmaa Aurinkoon ja myöhemmin syntymäkartan Merkuriukseen. Uranus alkoi ylittää kalastelliumia ja Neptunus läheni neliötä Neptunukseen. Se oli todella hyvää aikaa, eikä näissä parhaillaan käsillä olevissa Happy Dayseissäkään ole valittamista. Jupiter on tuonut elämääni parin vuoden hiljaiselon jälkeen isoja juttuja. Rahaa, rakkautta, ja se pääsiäisen ajan jeesustelu oli pieni pintaraapaisu todellisuudesta. Eli huumori kukkii Jupiterin aikaan!

Olen koettanut repiä kaiken mahdollisen irti tästä ajasta. Toivottavasti teidän Jupiter-transiittinne ovat olleet yhtä antoisia. Mitä teille on tapahtunut kun Jupiter on ollut kartan tärkeimmällä kohdalla?

Aseman kämppikset

22.4.2010

Nyt kun aiemmin niin onnelliset Ellen & Jone ovat ilmoittaneet erostaan, voidaan kai nopeasti kurkata mistä tässä suhteessa oikein oli kyse. Erotiedotteessa Ellen toteaa: ”Tunneasiat ovat hirveän henkilökohtaisia, eikä kukaan ulkopuolinen voi tietää totuutta kahden ihmisen välisestä suhteesta. Minusta on loukkaavaa yhteistä historiaa kohtaan lähteä avaamaan sitä lehdessä. Tärkeintä on, että me tiedämme, miten asia on.”

Ellen Jokikunnas on karttansa perusteella varsin voimakas ja dynaaminen ihminen. Hänellä on Auringon ja Marsin yhtymä skorpionissa ja nousumerkkinä harvinainen oinas, eli Mars on kartan hallitsija ja vanhan astrologian mukaan myös Auringon hallitsija. Aurinkoa ja Marsia vastapäätä on Jupiter, Kuu on Pluton kimpassa vaa’assa, mikä sekin korostaa voimakastahtoisuuden teemoja. Keskitaivaan Venus kauriissa ei ole perinteisen hempeä, vaan paremminkin Ellenin kaltainen kaunottaren käsi työrukkasessa.

Jone Nikulan syntymäkellonaikaa ei ole tiedossa, mutta samankaltaiset teemat näyttäisivät toistuvan hänelläkin. Kartalla on reippaasti oinasta, ja Kuu on karussa mutta vastuullisessa kauriissa. Jonelle sopisi nousumerkiksi parhaiten skorpioni, koska hän on erittäin privaatti persoona. Tällä asetelmalla Aurinko menisi paikoilleen omaan huoneeseensa ja Keskitaivaalle merkiksi tulisi leijona. Tästä kuvastuu Jonen ristiriitaisuus, hän on esillä mutta esiintyy umpimielisesti.

Nämä kaksi entistä kyyhkyläistä ovat hyvin samanlaisia, joten ei ihme jos yhteinen sävel löytyi ja toinen kiinnosti. Parisuhteissa samanlaisuus on kaksiteräinen miekka. Sen varjolla on helppo olla yhdessä, kumppani voi tuntua sukulaissielulta. Jossain vaiheessa kyllästyminen hiipii esiin, varsinkin Ellenillä ja Jonella oinaan merkin ja teemojen hallitsevuuden kautta. Erouutisessa Ellen vakuutti, että he pysyvät ystävinä. Ystävyydessä samanlaisuudesta on enemmän etua. Vanhoissa sananlaskuissa on viisautta, jota kannattaa miettiä. Sanotaan että vakka kantensa valitsee. Ideana on erilaisuuden kautta yhteensulautuminen. Tässä romanssissa oli kaksi vakkaa tai kaksi kantta.

Ellenin ja Jonen karttoja vertaamalla löytyy monet klassiset parisuhteen merkit: Aurinko vastapäätä Kuuta, Kuu lähellä Venusta, kummankin Jupiter tulee toisen kartalle parisuhteen huoneeseen, ja Jupiter Kuunsolmulla. Uranus on se erottava tekijä tässäkin suhteessa, ja se toimii molemmin päin. Ellenin Uranus tulee Jonen nousuakselin tuntumaan, Jonen Uranus tulee Ellenin Kuulle. Uranus tuo äkkirakastumisia, ja tavallisesti lopulta eron.

Katsoin myös sitä miksi erosta kerrottiin juuri nyt (lehdissä 10.4.), vaikka tiedotteessa Ellen todisteli sen olleen tosiasia jo jokin aika sitten. Ensimmäinen uutinen tuli julkisuuteen hyvin aikaisin aamulla, eli todennäköisesti se on tullut toimittajalle edellisenä päivänä. Silloin Aurinko oli Ellenin nousuakselilla, rehellisessä oinaassa, ja erottava Uranus on tehnyt kolmiota hänen Aurinkoonsa jo jonkin aikaa. Mutta ehkä tässäkin tapauksessa niin kuin hyvin monen irralleen kasvamisen taustalla on Pluto – se on tämän kevään teema Ellenin Keskitaivaalla ja rakkauden planeetalla Venuksella. Vain luja suhde kestää Pluton transiitin.


%d bloggaajaa tykkää tästä: