Uomo Perfetto

Karttatyypeistä Veturikartta tarkoittaa karttaa, jossa planeetat seuraavat toisiaan peräkkäin siten, että ne ovat melko tasaisin välimatkojen päässä toisistaan, yksi joka merkissä. Kun planeettaletka loppuu, jää noin yksi kolmasosa karttaa tyhjäksi, yleensä kolme tai neljä huonetta. Junan vetäjä on veturiplaneetta, joka johtaa myötäpäivään planeettoja. Tällä planeetalla on merkitystä kartan kokonaisuudessa.

Veturikartassa on jousimiehen ja vesimiehen kaltaista idealismia, päämäärätietoisuutta ja missiota. Kuten tiedämme, junia on erilaisia. Meidän pikkumaiset pendolinot, ikiluotettavat reppu ja reissumies-tyyppiset lättähatut, keski-Euroopan luotijunat, maan hiljaiset työjuhdat tavaravaunut. Jopa ne kammottavat kuolemanjunat, joilla rahdattiin Juutalaiset, rikolliset ja mustalaiset Auschwitziin. Eli missioita on monenlaisia.

Veturikartan ihmiset haluavat toteuttaa itseään ja visioitaan. Nämä ihmiset kulkevat toisten edellä tulevaisuudessa. Heistä tulee mieleen Ikaros-myytti, sillä korkealentoisuudessa on aina vaarana innostua lentämään liian lähellä Aurinkoa niin että siipien vaha sulaa. Kun veturi-ihminen löytää luontevan ja tarpeeksi konkreettisen toteutustavan visioilleen, hän pääsee yleensä elämässä pitkälle. Joillakin veturityypeillä mielenkiinto keskittyy tutkimaan ja paikkaamaan sitä aluetta, mikä itseltä puuttuu (kartan tyhjät huoneet), mutta tavallisimmin veturiplaneetta näyttää sitä energiaa, tapaa ja elämänaluetta, missä visio puhkeaa kukkaan.

Muutama vuosi sitten julistin, ettei ole olemassa sellaista astrologista karttaa, missä ei olisi heikkoja ja huonoja puolia, ja kehotin tuomaan näytille sellaisen kartan. Pyörrän nyt julkisesti nämä epäkypsät luuloni. Olen löytänyt täydellisen kartan – olen haltioissani ja rakastunut tähän karttaan.

Jos on kartta täydellinen, niin oli ihminenkin sen takana. Leonardo da Vinci on lahjakkain tähän asti eläneistä ihmisistä. Hän oli renessanssi-ihminen, monipuolisuudessaan jumalainen, taiteellinen keksijä-nero ja visionääri. En toista tässä hänen elämänkertaansa, ja vielä vähemmän alan laatia kartta-analyysiä suurmiehestä. Kartan syntymäpäivämäärä muuten poikkeaa jostain syystä wikipedian tiedoista. Tämä tieto on Astrodatabankista ja se on rankattu luotettavaksi.

Da Vincin kartta on niin mielenkiintoinen, että sitä voisi tuumia päiväkausia, niin kuin olen itseasiassa tehnytkin. Aurinko on luovuuden huoneessa, luovassa merkissä, loistava omalla alueellaan. Kuu on vähintäänkin yhtä vahva omassa merkissään ja mielenkiintoisesti Kuun alasolmulla. Ilmaisun Merkurius on oinaassa rohkea ja ajattelussa uutta luova. Venus on työn alueella esteettinen ja kekseliäs, da Vincihän tunnetusti kokeili mielellään erilaisia tekniikoita ja versioita. Da Vincin maalauksista on keskusteltu paljon siinä mielessä, olisiko hän piilottanut teoksiinsa merkityksiä ja viestejä. Kun Venus on kaksosissa, tämä epäily saa pohjaa. Saturnus on perääntymisestään huolimatta jämäkkä ylennysmerkissään, Jupiter mainio kaloissa. Ulkoplaneettoja ei vielä tunnettu da Vincin aikana, mutta hyvin nekin ovat kartalla.

Veturiplaneettana on Mars vesimiehessä. Tämä antaa vihjeen vähän erilaiseen näkökulmaan taiteilijaneron tulkintaan. Meidän aikamme on enimmäkseen palvonut da Vinciä maalausten perusteella, mutta entäpä jos da Vincin oma painopistealue olikin ajattelussa, visioissa, keksinnöissä ja näkemyksissä tulevaisuudesta? Hän keskittyi ihmeen paljon ideoimaan esimerkiksi sodankäyntivälineitä ja muita jopa aika käytännönläheisiä keksintöjä. Mona Lisasta ja Pyhästä Ehtoollisesta on kirjoitettu tutkimuksia hyllymetreittäin, mutta da Vincin ajatusmaailman ja aatteellisuuden analysointi on osittain sivuutettu kuin ymmärtämättä sen todellista arvoa. Da Vincin taidetta ei tietenkään voi aliarvioida, koska hän on tehnyt ihmiskunnan historian arvokkaimmat maalaukset. Da Vincissä voi olla vielä enemmän sellaista, mihin ei olla kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Hän on voinut omata myös ihmiskunnan historian arvokkaimmat ajatukset.

Leonardo da Vinci Neptunus

Mainokset

Avainsanat:

3 vastausta to “Uomo Perfetto”

  1. Soile Says:

    Niin, mä olinkin kovasti rakastunut kaveriini joskus murrosikäisenä. Sarjassamme ”Aivan Mahdottomia Rakastumisia”.:-) Kaveri kuollut monta sataa vuotta aiemmin ja aseksuaali.

    Olkoon tämä esimerkkinä siitä että astro rulaa.

    Mun Aurinko on 5 Rapua/Merk 4 Rapua ja Yläsolmu 2 Rapua eli yhtymässä Leonardon Kuuhun/Alasolmuun.
    Venukset tekee kolmiota ja tarkassa kolmiossa mun Onnenpisteeseen Kaksosissa.
    Jupiter tekee kolmiota mun Yläsolmuun 2 Rapua/Au& Merkja yhtymä mun Saturnus (ja aktivoi mun t-ristini).
    Leonardon IC=mun Ask (3’47 Jousimiestä)
    Merk=mun IC (14’44 Oinasta)
    Au = mun Jup 17 Härkää
    Venus=mun Mars 6 Kaksosta
    Uranus=mun Vertex, opp mun Kuu
    Saturnus= mun MC

    –Soile

    • Soile Says:

      Siis Mars tekee kolmiota mun Venukseen ja Onnenpisteeseen.

      -kun kiireessä kirjoittaa tulee virheitä.

    • Astrologian Taika Says:

      Hihii
      hauska kuulla että heppu on kolahtanut jollekulle toisellekin 🙂 Voi sua onnellista kun kartoilla synkkaa niin hyvin. Meillä ei näyttänyt olevan muuta kuin hänen Jupiter hyvin lähellä mun Aurinkoa.
      Siitä huolimatta, jumalainen mies. Jälleensyntymistä odotellen..??
      ~Tarja

      PS. Onko kommentoijissa ja lukjoissa veturikarttatyyppejä? Tunsitteko luonnehdinnan omaksenne?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: