Archive for toukokuu 2010

Saturniaanisesti suhteista

31.5.2010

Tämän kirjoittamisen hetkellä Saturnus on pysähdyksissä ja aikeissa muutaman tunnin päästä liikahtaa eteenpäin. Astrologiassa pidetään pysähtynyttä planeettaa vaikutukseltaan voimakkaana. Se on jopa niin voimakas, että vaikka tarkoitukseni oli kirjoittaa jotakin ihan muuta, Saturnus valtasi mieleni kokonaan. Hidasta Saturnuksen kulku on vielä pitkälle kesäkuuhun, sillä vasta 20.6. sen liike on nopeaa (ja onko se Saturnuksella varsinaisesti koskaan nopeaa vaan kenties verkkaisen normaalia).

Saturnus suuntaa kohti ylennysmerkkiään vaakaa, minne se saapuu heinäkuun 21. päivänä (klo 18:11). Me saimme jo viime talvena pienet maistiaiset Saturnusta vaa’assa, kun planeetta kävi pysähtymässä sen neljänteen asteeseen aika toviksi. Neitsyeen Saturnus ei sitten enää tule ennen kuin seuraavalla kierroksellaan vajaan 30 vuoden kuluttua. Vaa’assa Saturnuksen energia on toimivaa ja siksi voidaan odottaa planeetan positiivisia ilmentymiä.

Kun vaaka on selkeästi ihmissuhteiden merkki, juutuin tarkastelemaan Saturnusta vaa’assa nimenomaan ihmissuhteiden kautta. Millaiseksi ihmissuhde-rintama on muodostumassa kun Saturnus kulkee kesästä lähtien vaa’assa, aina sen 17 asteeseen saakka kunnes ryhtyy jälleen perääntymään? Vaaka sisältää kaksi polariteettia eli ääripäätä, ja etsii tasapainoa näiden välille. Saturnus auttaa harmonian löytymisessä kurilla ja tiukalla oikeudenmukaisuudella. On selvää, että Saturnus tuo ihmissuhteisiin pysyvyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Ajan hengessä on aistittavissa varovaisuutta ja konservatismia ihmissuhteissa. Jo jonkin aikaa häiden vietto on ollut suosittua ja naimisiin mennään aina vaan useammin. Jos Saturnuksen vakiinnuttaessa vaa’assa avioerotilastotkin kaunistuvat?

Saturnuksen tapa on opettaa kussakin kulkemassaan merkissä, ja nyt meillä on siis läksymme yhteistyötaidoista ja -kuvioista käsillä. Saturnus testaa suhteiden rakenteita ja pysyvyyttä, ja tästä johtuu se, että toisinaan Saturnus myös päättää ihmissuhteita. Astrologisesti ajatellen päättyvien suhteiden rakenteet eivät ole olleet kunnossa, korttitalot eivät kestä Saturnusta.

Realismi on Saturnuksen työkalu. Monien silmät avautuvat näkemään suhteen tilan sellaisenaan. Yhteiselo voi olla korostuneen järkevää ja arkista, mutta se että tiedetään suhteen todellinen tila, tuo myös mukanaan luottamuksen perustan. Harhakuvitelmille rakennetut pilvilinnat häipyvät tuuliin, mutta Saturnuksen avulla vankalle pohjalle pystytetty suhde on luja. Menestys ja onnistuminen suhteessa eivät tule helposti, sillä Saturnuksessa ei mikään ole vaivatonta. Vaaka on kompromissien merkki, ja Saturnus vaatii puolueettomuutta päätöksiin. Kaikki voittavat vähäsen eikä kukaan häviä kokonaan.

Mikä on harmonian hinta saturniaanisissa suhteissa? Se voi olla itsensä rajoittaminen toisen mieliksi, ja tällainen asetelma voi myöhemmin kostautua. Kun jotakin tukahdutetaan, se häviää ja kuolee pois (rakkauden loppu) tai purskahtaa pois paineen alta (irtiotto ja ero). Vaikka Saturnuksessa vaa’assa on kylmää analyyttisyyttä suhteesta, se tarjoaa paljon vastuuta toisesta ja myös itse suhteesta. Onnistumisen ilo on aina suurinta silloin kun kamppailu sen täyttymiseen on ollut vaikea ja opettavainen. Saturnus toteutuu aikuisuutena suhteessa.

Saturnus vaa’assa symboleja ovat aviovuode ja rakkauden pyhittäminen.

Pysyvyyttä ja turvallisuutta kaipaava ihmistyyppi nauttii saturniaanisen suhteen luotettavuudesta, sen tuomasta auktoriteettiasemasta yhteiskunnassa (esim. hääpäivien juhlinta tuntuu saturniaaniselta) ja jatkuvuudesta. ”Pysyy ja paranoo” pohjalaisittain sanottuna.

Toisenlaisiakin ihmisiä on, jotka arvostavat ihmissuhteissa muunlaiset asiat etusijalle, kuten Uranus-suhteessa elävät muuttuvamerkkiset ihmiset. Millainen annos sinun mielestäsi tarvitaan suhteessa Saturnusta, jos ollenkaan?

Advertisement

Poissa, poissa

30.5.2010

Eilen illalla uutisoitiin näyttelijä Dennis Hopperin kuolemasta. Hän kertoi julkisesti sairaudestaan jo viime syksynä, joten uutinen oli tavallaan odotettu. Silti se kosketti. Hopper sai nimensä elokuvataiteen historiaan ohjaamalla Easy Riderin 1969, missä hän myös itse näytteli yhtä pääosaa. Käsikirjoituskin oli Hopperin oma. Muissakin merkittävissä elokuvissa hän oli mukana, kuten Nuori kapinallinen, Jättiläinen, Ilmestyskirja Nyt, Taistelukala ja Blue Velvet. Mikään Hollywoodin suosikkipoju Hopper ei ollut, sillä hänen elämäntyylinsä oli aivan liian raju alkoholin, huumeiden, naisseikkailujen jne. vuoksi. Hopper piti kiinni haluamastaan elämäntavasta ja silti pystyi toteuttamaan itseään taiteellisesti, kompromisseja tekemättä.

Henkilökohtaisesti minulle itselleni Hopper on valokuvaaja, jonka töitä arvostan korkealle. Hänen taiteensa on avannut minulle Amerikkaa paremmin kuin mikään muu.

Dennis Hopper: Double Standards 1961

Mitä Hopperin astrologinen kartta kertoo hänestä? Nousujousimies on tavattoman kuvaava, jouskari on kirjaimellisesti se easy rider joka elää vapautta ihannoiden moottoripyörän selässä. Nousujouskarimainen elämäntapa on suurpiirteistä, ja vahva Jupiter omasta jousimiehen merkistä ensimmäisestä huoneesta kuvaa tätä ihanteellista, liioiteltua ja hullunrohkeata asennetta. Jupiter on sankokartan kahvana, ja siksi keskeinen planeetta kaiken toiminnan kanavana.

Hopperin Aurinko härässä ei ole konservatiivinen, mutta kyllä hänen olemuksestaan oli aistittavissa tyyntä verkkaisuutta. Mars kaksosten alusta toi riittävästi kontrastia. Työn ja terveyden huoneessa nämä planeetat saivat Hopperin työkeskeiseksi, sillä hän teki todella paljon töitä, huumeista ja muista ongelmista riippumatta. Härkäihminen muovaa usein omaakuvaansa työnsä kautta. Auringosta on tarkka helppo kulma Keskitaivaalle, joten menestys ja onnistumiset olivat hänen tiensä. Uraa määrittää kulminoiva Neptunus, se taiteen, mielikuvituksen, illuusioiden, elokuvan ja valokuvauksen planeetta. Ja olihan se alkoholikin voimakkaasti kuvioissa mukana aina vuoteen -89, jolloin Hopper raitistui.

Esteettinen ja taiteellinen Venus luovuuden alueelta on kulmassa Neptunukseen. Ilmaisun kannalta hänen potentiaalinsa olivat melkoiset. Härkä-Venus on aistillinen ja vahva, mutta sillä ei ole kosketusta muihin planeettoihin. Hopper oli romanttisten suhteiden suurkuluttaja, viidesti naimisissa ja vielä hiukan ennen kuolemaansakin keskellä avioeroprosessia. Yksi avioliitoista kesti vain parisen viikkoa. Hopperin sosiaaliset taidot olivat kyseenalaisia, hän ei ollut mikään helppo ihminen. Hänen ihmissuhteitaan leimasi hetkellisyys ja vaihtuvuus, ja kartalta löytyy runsaasti teemoja tähän suuntaan: Uranus romantiikan huoneessa, Kuu oinaassa ja vesimiesmäisen irrallisessa vaiheessa, parisuhteen akseli kaksittaisessa kaksosen merkissä ja akselilla Merkurius, liikkuvuuden planeetta, joka vielä kaiken kruunuksi on kallistuskulmansa ulkopuolella, OOB Merkurius. Olisiko Saturnus kaloissa ollut hiukan selkärangaton kurinalaisuudessa. Ihmissuhteissa Hopper ainakin toteutti astrologisen karttansa potentiaaleja.

Hopperilla oli myös voimakas Pluto, omassa kahdeksannessa huoneessaan. Joskus vahva Pluto saa elämään veitsen terällä ja rajoilla, itsetuhoisesti. Hopper eli ulkopuolisena ja ”hylkiönä”, mutta se saattoi olla myös hänen voimansa taiteessa.

Lehdistöön oli annettu Hopperin kuolinhetki, ja niin minä annoin uteliaisuudelle pikkusormen enkä voinut olla tekemättä karttaa tälle hetkelle (8:15 Venice, Kalifornia). Pluto oli hänen Kuunsolmullaan kauriissa, Saturnus Keskitaivaalla, Neptunus neliössä Aurinkoon samoin kuin Mars, ja Aurinko laskussa laskuhorisontilla. Hopperin aika oli täyttynyt, Hyvästi!

Työmaan kartat

29.5.2010

Millainen työpaikka sinulla on? Viihdytkö työssäsi? Onko palkka kohdallaan? Millaisia ovat työkaverit, yhteistyökumppanit ja asiakkaat? Onko sinulla alaisia ja miten heidän kanssaan menee? Onko sinulla etenemismahdollisuuksia? Onko työpaikallasi jotakin pinnanalaisia virtauksia, joita ei heti oudot huomaa?

Tässä on joukko kysymyksiä, joihin pitäisi kaikkiin saada vastaus oman karttasi kuudennesta tai kymppihuoneesta, vai mitä? Vaikka niiden sävy ja kohde ovat tuiki erilaisia? Astrologiassa voi käyttää toisenlaistakin menetelmää tutkimaan työasioita kuin tarkastelisi ainoastaan työn huoneita.

Tee syntymäkartta työllesi sille hetkelle kun olet sen aloittanut. Työn alku on se hetki, mistä palkka alkaa juosta. Usein se on helppo tarkistaa työsopimuksesta, ja ehkä muistat kellonajan oliko ensimmäisenä aamuna myöhäisempi aloitus. Pätkätöiden aikakautena meillä voi olla montakin entistä työpaikkaa joita tutkia.

Amerikkalainen suuresti arvostamani astrologi Bruce Scofield antaa työmaan karttojen tutkimiseen huoneittain seuraavanlaiset ohjeet:

1.huone: työn yleinen luonne, sosiaalinen ja fyysinen ympäristö

2.huone: palkka ja sen maksatus, ylimääräiset bonukset. Kiinteä merkki kärjellä osoittaa vakaata maksua, muuttuva merkki epäsäännöllistä palkkashekkiä ja johtava merkki muutoksia maksujen määrissä

3.huone: viestintä työssä, puhelimet, tietokoneet, kuljetus

4.huone: rakennus jossa työnteko tapahtuu (transiiteissa jopa säätilan muutokset!)

5.huone: luovuus ja kehittyminen työssä, virkistäytyminen

6.huone: aikataulut, työterveydenhuolto, sairauspoissaolot, tekniset ongelmat, työkaverit, omat alaiset

7.huone: partnerit, yhteistyökumppanit, yhteistyö yleensä

8.huone: muiden resurssit, psyykkinen ja tunnepohjainen yhteisöllisyys, salaiset taloudelliset operaatiot, kätketyt valtataistelut

9.huone: matkustaminen työssä, opastaminen, opettaminen, ohjaaminen, kouluttautuminen. Mainostus, julkaisut, edustaminen

10.huone: johtoporras, pomot, työn tulokset, julkiset asiakassuhteet ja niiden edistäminen

11.huone: ryhmätyöt, tiimit, ystävät työssä, asiakkaat, ostajat

12.huone: korkeammille voimille alistuminen, piilossa tapahtuvat työt, ylityöt 

Esimerkki-keissi 

Tämä myyntityö oli vakuuttavalla tittelillä ja lupailuilla vakituisesta työstä. Totuus paljastui toisenlaiseksi. Nousu leijonassa kertoo komeista puitteista, Mars ensimmäisessä huoneessa todella riitaisasta ilmapiiristä. Työpöytäni ääressä huudettiin välillä kunnolla naamat punaisina, leijonamainen dramatiikka oli arkipäivää. Itse en ihmeemmin joutunut kohteeksi, mutta välikäteen kuitenkin. Mars voisi kertoa myös ääri-olosuhteista, talvella oli välillä aika järkyttävän kylmää.

Palkanmaksussa lupailtiin provisioita, jotka eivät koskaan toteutuneet – toisen huoneen kärjellä leijona. Huoneessa Saturnus ja palkka oli huikea hyppäys alaspäin siitä mihin olin tottunut. Maksatus oli niukkaa, ei edes sääntömääräistä yleiskorotusta saanut tappelematta. Lomarahat pimitettiin ja maksettiin kuukausia poisjäämisen jälkeen. Leijonan merkki kärjellä tässä tapauksessa ei toteutunut rikkauksina, vaan vahvempi osoitin oli Satunus kaikessa niukkuudessaan.

Jännä ettei kolmosessa ollut mitään planeettoja, vaikka työnkuvani oli nimenomaan puhelimessa ja tietokoneella oloa. Kärjellä neitsyt, se ainakin sopii paperihommiin, arkistointiin ja onhan se Merkuriuksen merkki. 

Rakennuksen huoneessa vaaka, tyhjä huone. Ei se varsinaisesti esteettinen tila ollut, mutta minä viihdyin.

Luovuus oli plutoniaaninen, skorpioni kärjellä ja huoneessa Pluto. Luovuus oli ennemminkin selviytymisen ehto…

Kuudes huone kauriissa, perääntyvä Jupiter. Työterveydenhuoltoa ei käytännössä ollut, teoriassa ehkä. Näkyi että Saturnus hallitsi tätä huonetta, eli resursseja ei välttämättä ollut. Sairauden takia en ollut työstä poissa, flunssassakin paikalla tunnollisena. Jupitermaista liioittelua kenties. Työkaverit olivat seurallisia, joviaaleja ja hauskoja. Teknisiä ongelmia oli toisinaan. Tuelta sain kuulla kannustavasti, että vika on aina tuolin ja näppäimistön välissä. Hauskaa?

Partnerien alue vesimiehessä, Chiron ja Kuunsolmu. Yhteistyökuviot olivat mielenkiintoisia ja opettavaisia.

Kasissa Neptunus, ja tämä teki työmaan äärettömän mielenkiintoiseksi. Pinnanalaisuutta riitti. Kaikenlaisia petoksien yrityksiä puolin ja toisin. Valtataisteluiden vuoksi tunnelma oli joskus aika kaoottinen. Henkinen ilmapiiri osin hienovireinen; keskusteltiin paljon ja myös astrologiasta.

Yhdeksäs huone kaloissa, Uranus. Mainostus ja imagon luominen olivat tärkeä osa toimenkuvaani. Uranus kertoi edelläkävijänä olosta. Kouluttautuminen tapahtui pääosin netin kautta ja itse etsittyjen ohjeiden perusteella, ”intuitiivisesti omaksumalla”.

Pomot. Oinaassa. Kuu härässä. Johdon oinas-maisuus toteutui ikävä kyllä oinaan röyhkeiden ja itsekkäiden piirteiden kautta. Kuu härässä on ihana, mutta harmillista ettei se ehtinyt toteutua ylenemismahdollisuuksina. Työn tulokset olivat mielestäni kuitenkin hyvät.

Yhteistyön alueella Venus, Aurinko ja Merkurius kaksosissa. Tämä puoli työssä kukoisti. Merkurius tosin perääntyi, joten välillä tuli ryppyjäkin kuvioihin. Planeetat ja merkki kertovat hyvin ostamisesta ja myymisestä, painotus työssä oli tällä alueella.

Viimeinen huone tyhjä, kärki ravussa. Minulla ei ollut riesaksi asti ylitöitä.

Arvio Scofieldin menetelmästä: tästä työstä muodostui todella hyvä kuva aloituspäivän kartan kautta. Tällä kartalla (hetken transiiteilla) oli merkittäviä osumia oman karttani planeettoihin. Scofield tutki työn ja minän suhdetta myös synastrian menetelmin yrityksen ja oman kartan vertailuna. Yrityksen perustamisen ajankohtaa en ole lähtenyt etsiskelemään, mutta se olisi voinut tuoda lisätietoa.

 Transiittien seuraaminen työn kehityksen ja tapahtumien osoittajana on avartavaa. En käsitellyt tässä ollenkaan planeettojen välisiä kulmia, koska tekstille tuli muutenkin mittaa. Ne kertovat omaa kieltään. Ja lukijat, olen pahoillani jos otteeni tässä kirjoituksessa oli liian astrologinen. Toivottavasti esittelyni innostaa teitäkin tutkimaan omaa työtänne. Jos kokeilet Scofieldin mallia, kommentoi mitä löysit!

Aurinkoskorpioni dekanaattien mukaan (osa 11)

28.5.2010

Dekanaattien mukaiset tulkinnat on melkein käyty läpi, ja viimeisiä katsauksia viedään. Katsotaan millaisia ovat kolmentyyppiset skorpionit. Skorpioni on veden elementin ja kiinteän laadun edustaja, ja sitä hallitsee Pluto, ja perinteisen astrologian mukaan Mars.

Skorpionin ensimmäinen dekanaatti

Skorpionin merkin ensimmäisiä asteita 0-9 hallitsee sen oma hallitseva planeetta Mars. Tämän tyypin skorpionit ovat siis hyvin puhtaasti skorpionimaisia. He ovat voima- ja tahtoihmisiä, jotka päämäärätietoisesti ottavat mitä haluavat. Heissä on syvällisyyttä ja tarkkanäköisyyttä, minkä johdosta he ovat parhaita tutkijoita. Heillä on kyky suunnata valtaisa energiansa haluttuun suuntaan, mikä tekee heistä päättäväisiä ja aloitekykyisiä. Monet ovat hyviä yritysmaailmassa, missä vahvat pärjäävät ja heikommat sortuvat. He raivaavat esteet tieltä pois ja ovat loistavia strategikkoja. Itsevarmuus on itsestäänselvää, nämä ihmiset tietävät oman mielipiteensä. Näissä skorpioneissa korostuu mustavalkoisuus ja ehdottomuus, mitkä ovat tämän merkin tyypillisiä piirteitä. Heistä löytyy suoruutta ja rehellisyyttä, eivätkä he voi sietää toisissa näiden ominaisuuksien puuttumista.  Tämä tyyppi voi osoittaa julmuutta ja kylmyyttä, jos jokin asia tai ihminen ei häntä sytytä. He eivät pelkää mitään, edes kuolemaa. Ihmissuhteissa seksuaalisuus on tärkeällä sijalla, ja he voivat olla omistavia ja mustasukkaisia. Yksityiselämä pidetään hyvin privaattina.

Skorpionin toinen dekanaatti

Aurinko hallitsee skorpionin keskimmäisiä asteita 10-19. Tämä skorpionityyppi on voimakas, rohkea ja päättäväinen. Hänen mieltään ei muuta mikään, ellei hän itse halua muuttua. Hänessä on ehdottomuutta ja yksipuolisuutta, eikä hän jousta missään ja koskaan, ellei koe sitä hyödylliseksi. Elämännälkä ajaa tämän skorpionityypin etsimään rohkeasti omaa tapaansa toteuttaa itseään, ja tällä matkalla tämä tyyppi onkin yllättävän valmis muuttumaan sisäisesti. Auringon myötä näissä skorpioneissa on näyttävyyttä ja valoisuuttakin. Heitä kiinnostaa elämän mysteerit, kuolema ja sen jälkeinen elämä, mystiikka, okkultismi ja salaisuudet. Skorpionit yleisesti ottaen kokevat ainakin kerran elämässään ison suunnanmuutoksen, ja tämä skorpionityyppi vaihtaa suuntaa täydellisesti ainakin kerran. Jos he eivät kypsymättöminä ymmärrä muutoksen välttämättömyyttä, he voivat olla varsin itsetuhoisia ja elää rajoilla. Kriisitilanteissa nämä skorpionit ottavat johdon eivätkä pelkää tarttua rankkoihin tai vaarallisiinkaan asioihin. Tyypillisimpiä aloja näille skorpioneille  poliisivoimat, palokunta ja lääketiede. Ihmissuhteissa he voivat olla vaativia, mutta samalla äärimmäisen lojaaleja.

Skorpionin kolmas dekanaatti

Skorpionin viimeisiä asteita 20-29 hallitsee Venus. Tämä ihmisystävällinen planeetta ei kovin paljoa pehmennä skorpionia, mutta karismaa ja suosiota se antaa. Tällainen skorpioni on tyypillisin poliittisen tai taloudellisen vallan käyttäjä. Nämä skorpionit keskittyvät enimmäkseen kahlaamaan ihmissuhteissa, jotka ovat intensiivisiä, tunnetasoltaan kiihkeitä ja omistavia, usein mustasukkaisen draaman värittämiä. Tämä skorpionityyppi löytyy kolmiodraamojen keskiöstä, ja kiihkeitä tunteita nostattavista suhteista kuten esimerkiksi rotujenvälisistä liitoista. Nämä skorpionit eivät ole itse niinkään julmia, mutta tuska on olennainen osa ihmissuhdekiemuroita. Omat kipuilunsa selvitettyään he ovat mahtavia auttamaan toisia tunnetason kriiseissä. Monia kiinnostaa psykologia. Esteettinen näkemys on vahva ja taide-aloilla he toteuttavat itseään luontevasti. Rohkeimmat tämän tyypin skorpionit käyttävät seksiä avoimesti kauppatavarana, mutta myös kauneutta. He voivat olla vaikka plastiikkakirurgeja. He voivat tehdä miljoonia kierrätys- ja roskabisneksessä, myymällä komposteja tai seksivälineitä, jopa kiristämällä. Mutta oli ala mikä hyvänsä, näillä ihmisillä on taito saada mikä tahansa kukoistamaan.

Onko skorpionien elämä oikeasti näin mielenkiintoista? Onko kukaan tavis skorpioni?

Uranus ja Aries Point

27.5.2010

Odotettu Astro-tapahtuma alkaa, Uranus siirtyy oinaan nolla-asteeseen 28.5. aamuyöllä noin varttia vaille viisi. Aries Point on kaiken alku astrologisesti katsottuna ja tämä hetki on aloittamista, keksimistä, uuteen suuntaamista, uudistamista ja muuttamista.

Uranuksen suhteen on aivan turha arvailla millaisia tapahtumia sen merkinvaihto tuo tullessaan. Uranuksella on yllättäjän ja shokeeraajan maine. Voimme siis vain katsella ympärillemme, seurata uutisia, tai ehkä miettiä onko nyt aika tehdä siirtoja yritysmaailmassa tai tekoja yksityiselämässä.

Paria uutista maailmalta vilkuilin toivoen, että kumpa nämä eivät liittyisi Uranukseen oinaassa. Islannin isomman tulivuoren Katlan purkautumista on ennusteltu. Astrologisesti tämä on hyvin mahdollinen ajan ilmiö. Saturnus vastapäätä tiivistää, kovettaa ja puristaa. Pluton neliö tuo pinnanalaista voimaa. Uranus räjähdyttää. Jos Katla purkautuu, aikaisemmat ongelmat lentokieltoineen olivat tippa esimakua. Seuraukset olisivat maailmanlaajuisia niin talouden kuin ilmastonkin kannalta.

Toinen pelottava uutinen on Pohjois- ja Etelä-Korean sotilaallinen uhittelu toisilleen. Maat ovat olleet aina piikki toistensa lihassa. Jos välien kiristyminen johtaa sotilaalliseen yhteenottoon, kuinka kauan muu maailma pysyy erossa? Kuka asettuu kenenkin puolelle, ja kuinka sotatantereet leviävät? Oinas on Marsin hallitsema merkki, sodan jumalan, taistelun ja aseiden. Uranuksessa ei ole mitään hillittyä eikä diplomaattista, vaan sen luonne on aggressioihin sytyttävä.

Lähetetään toiveita joka suuntaan, etteivät ainakaan nämä ”ennustukset” toteutuisi. Maailmassa on katastrofeja jo nyt tarpeeksi kuin me ja Äiti Maa kestämme, lisää ei enää tarvita. Odotetaan Uranukselta keksintöä siihen, miten tästä saataisi kaikille parempi paikka. Antelias Jupiter on tulossa perässä.

Astrologisen kartan kautta katsottuna ajan henki tuntuu haasteelliselta. Kartalta saa hakemalla hakea helppoa tai positiivista kulmaa. Oppositioita, neliöitä ja kvinkunsseja sen sijaan riittää, ja ne kaikki lasketaan haastaviin aspekteihin. Näissä planeettakulmissa on dynamiikkaa, voimaa ja yritystä päästä eteenpäin. Aktiivisuutta ja voimaa on, mutta mistä saadaan arviointikykyä ja malttia, ettei hypätä liekkeihin tai suden suuhun? Kautta historian on nähty, että aika ajoin vanhoja rakenteita täytyy räjäyttää, jotta pääsemme eteenpäin. Onko sinun elämässäsi räjäytettävää?

.

Maailma kantaa

27.5.2010

Tiedäthän Nalle Puhin Tikrun, joka Rrrakastaa pomppimista? Tikru yllättää Puolen hehtaarin metsässä ystävänsä loikkaamalla pensaan tai mäen takaa, täynnä vilpitöntä iloa. Kaveri voi tässä jälleennäkemisessä kupsahtaa kumoon, sillä Tikru on aika raju ja kömpelö. Sillä on hyvä tarkoitus, mutta tahdikkuus puuttuu. Se on rento, lennokas ja seurallinen.

Tällainen on meidän täysikuumme. Kuu täyttyy perjantaina aamuyöllä heti kahden jälkeen jousimiehessä. Tämä Kuu on korostuneen jouskari, sillä täydenkuun hetki osuu jousimiehen omaan huoneeseen, kartan yhdeksänteen.

Kuun ajan tunnelmat ovat bouncy-bouncya, riehakasta loikkimista ja vailla huolta tai surua. Täydenkuun kartta on aika jännä teemoiltaan. Ei mikään yllätys, että tämä pomppuinen Kuu on ylittänyt kallistuskulmansa, ja voi siis osoittautua yllättäväksi ja poikkeukselliseksi. Kuu on nyt taipuvainen jousimiesmäisiin ylilyönteihin. Vapautta haalitaan huolettomasti, ollaan yltiö-optimistisia ja hyväuskoisia. Nyt uskotaan että kyllä maailma kantaa, mutta velvoitteita ei oikein jakseta ottaa tosissaan. Helppous, suurpiirteisyys ja isot kuviot ovat nyt toimintatavat.

Kartan laatu on muuttuva ja elementeissä painokkain on tuli, ja näissä on menoa ja intoa. Vesimiesnousuinen aika on etäinen ja tunteeton, mutta ystävällisen sävyinen. Kaksos-Aurinko on hyvä pari Kuulle; rupatteleva, utelias, juoruileva. Merkurius taidetaan unohtaa tästä kuviosta kokonaan, se on jäänyt sivuun täydenkuun teemoista. Planeettojen väliset kulmat ovat raskaat, kvinkunsseja ja oppositioita vaikka toisille jakaa. Kohdataanko vaikeudet nyt villin jouskarikuun tavoin, kuin vesi hanhen seljästä?

Venus on ravussa edelleen ristiriitainen, mitä se on ollut jo pitkään. Venus on yhä kallistuskulmansa ulkopuolella kuten Kuu, ja sillä on tosi hankala kulma Kuuhun. Romantiikassa on ilmassa kurkkauksia yli aidan, seikkailuja ja hurjapäisyyttä. Venus ei ole ihan kokonaan irronnut Pluton intensiivisestä otteesta, ja draamojen vaara on suuri. Jos hurjastelet, jäät kiinni? Tai et, koska Jupiterin onnekkuus suosii Venusta ja Kuuta. Kuu on sen huoneessa, ja Venus tämän ylennysmerkissä, kun taas Jupiter on Venuksen ylennysmerkissä kaloissa. Yhteispeli sujuu. Onnenpistekin on parisuhteen akselilla, vaikka tuskin näistä seikkailuista ikuista kumppania vierelleen saa.

Spontaani jousimies-täysikuu voi olla osoittamassa pitkään odotettua muutosta. Uranus on juuri siirtymässä Aries Pointille. Tätä ollaan odotettu henkeä pidätelen, mutta kokeilepa voiko pidättää hengitystä samalla kun pomppii? Ei voi, ja nyt toiminta purskahtaa ulos ja esiin ja maailmalle. Saturnus kääntyy noin kolmen päivän kuluttua, ja Neptunus valmistautuu juuri pysähtymään. Aivan kuin voisi kuulla aikakoneiston raksutuksen.

Kuu ja Aurinko ovat täysikuulla kielellisen ilmaisukyvyn asteilla kumpikin. Meriselityksiä voidaan tarvitakin. Nousulla on kaupustelun piste – mitä sinä olet myymässä? Vai pomppaatko ulkomaille?

Astrologinen Kauhukeittiö

26.5.2010

Erään unettoman yön jälkeen pohdiskelin seuraavanlaista päättelyketjua: astrologia on hyvä itsetuntemuksen väline. Jos olet mitä syöt, astrologia näyttää merkkiensä kautta syömisen tapasi ja lempiruokasi.

Kurkataan siis eri merkkien keittiöihin, mukana annos leikkimieltä ja hyppysellinen sahraminkaltaista sarkasmia. Eikä tässä jutussa lasketa kaloreita!

Oinas syö pikaruokaa. Tiedän pari oinasta, jotka ovat oikeasti eläneet pari kuukautta pussinuudeleilla. Niiden pikkuruiset chilimaustepussit ovat oinaiden tuikeille makuhermoille sopivia. Oinas syö raakaa ruokaa, raasteita, tuore-alkuisia juttuja kuten tuorejuustoja ja tuoremehua. Tar-tar-pihvejä, sushia. Oinasjuttuja ovat varhaisvaiheessaan olevat ainekset kuten idut ja versot. Kaikenlainen jalostamaton ruoka kuten vastalypsetty lehmänmaito.

Härkä on nautiskelija, jonka mieltä ja vatsaa lämmittää konstailematon ja perinteinen ruoka. Juurevalle härälle sopii kotimaiset juurekset kuten peruna, lanttu ja nauris. Pitkään haudutettavat ruuat on kärsivällisen härän mieleen, muhevat pataruuat ja uunipuuro. Härkää on ehdottomasti italialaisen keittiön aito pastakastike, jota pitää keittää vähintään viisi tuntia ennen tarjoilua (keitetäänkö kastiketta vai paistetaanko, no valmistetaan kuitenkin). Venuksen hallitsema härkä pitää makeasta, mutta on maamerkkinä järkevä. Pitkopulla on herkkua.

Kaksonen ei ole kulinaristinen, mutta kekseliäs ja kokeilunhaluinen. Ilmamerkkiselle kaksoselle ajattelu on tärkeämpää kuin arkinen syöminen, eli kaksosilla on taipumusta aatteisiin perustuvaan syömiseen kuten vegaani-elämäntavassa. Kaksonen voi olla seurasyöjä, maistaen ja napostellen mitä vaan. Kirpeys ja raikkaus sopii kaksoselle, kuten sima tai salaatit. Kaksosen ruoka ei koskaan saa olla ankeata ja arkista kuin kaurapuuro, vaan iloista ja pulppuilevan riemukasta. Nauravat nakit, snap crackle pop riisimurot ja salmiakki-aakkoset? Inkivääriä ja piparjuurta?

Rapu on se todellinen ruuan merkki ja mitä hän ikinä valmistaakin, sen hän tekee rakkaudella. Onko se illuusio että ravut vaalivat perinnereseptejä? Karjalanpaistia, mummon rusinasoppaa, viiliä ja talkkunaa? Joulupöydässä perinteiset kattaukset, lipeäkala ja rosolli. Rapu harrastaa lohtu- ja palkintosyömistä. Nyyhkyleffan kanssa menee fasupalat ja carte d’orit. Ystävää sympatiseeratessa kaloreihin ei tuijotella. Rapuäiti tarjoaa lapselle maitoa ja keksejä. Monen ruokalajin pitopöytä sukujuhlissa, jälkiruuat ja kakkukahvit. Vai onko niin ettei rapu itse niinkään syö vaan tarjoaa ruuan välityksellä tunteita toisille?

Leijona rakastaa näyttävyyttä ja komeutta ruuassakin. Paahtopaisti, poronkäristys, hanhenrinta ja liekitetty miekkakala ovat leijonamaisia. Arjessa voi mennä hätätapauksessa broilerin rintaleike, hawaijinleike ja grillimakkara. Ruotsinlaivan runsaat kattaukset, viidentähden hotellin aamiainen ja illallinen suositun ravintolan parhaassa pöydässä. Puitteet ovat leijonalle melkein tärkeämpiä kuin maku-elämykset. Leijona voisi pitää myös aurinkokuivatuista tomaateista, viikunoista ja appelsiineista. Hääkakku!

Neitsyt on toinen ruokakeskeinen merkki, ja neitsyen sarkaa ovat terveysvaikutteiset ruuat ja dieetit. Biodynaaminen viljely ja luomuruuat ovat neitsytmäisiä, sekä lähiruoka-ideologia. Neitsyt tuntee ravinto-arvot ja koostumukset, hivenaineet ja vitamiinit. Jyvät ja siemenet kuuluvat neitsyeen. Puhtaus on puoli ruokaa on varmasti kuultu neitsyen suusta. Neitsyen asenne ravintoon on rutiininomainen ja hän on riippuvainen suosikkimerkeistään. Gefilukset, asidofilukset ja bifilukset sekä kolesterolia alentavat tuotteet on kokeiltu. Neitsyt juo vihreää teetä ja huolehtii flavonoideista ja foolihapoista. Useammin kuin millään muulla merkillä, neitsyellä on ruokia joihin hän ei koske, joko herkkyyttään tai ennakkoluuloisuuttaan. Niin yleistinkö jo, että neitsyt on hyvin konservatiivinen, eikä aina löydä ulkomailla sopivaa syötävää.

Vaaka on snobbailija muodikkaassa ravintolassa, jossa annoksessa on jotakin kökköjä ja tikkuja, ja värillinen kastike on aistikas viiva pikkupalasten yli. Toimisto- ja asiakaspalvelijavaaka syö lounasravintolassa kevytsalaattia tai keittoa. Makeanhimoa tyydyttää trendikahvilassa erikoiskahvi ja kaunis pikkuleivos. Vaaka voi mennä mukaan viimeisimpiin juttuihin kuten karppaamiseen. Huomaatteko että minulla on kumma käsitys siitä, ettei vaaka tee itse ruokaa vaan nautiskelee toisten valmistamia annoksia? Vaaka ei tahdo liata käsiään kalanperkuussa, mutta ruokakriitikkona hän toimii mielellään.

Skorpioni menee ehdottomuuksiin ja jakaa käsityksiä kahtia. Skorpionin pihvi on puoliraaka ja valkosipulissa ei säästellä. Hän voi syödä mustaa ruokaa kuten moussakaa ja oliiveja, jotka vielä kätkevät sisälleen salaisuuden (täytteen). Kaikki vastakohtaisuudet sopivat, kuten homejuusto piparilla tai salmiakkijäätelö, miksei myös uunijäätelö. Skorppari syö ruokia, jotka herättävät muissa voimakkaita reaktioita, kuten mustaamakkaraa tai aivoja. Erilaiset kemialliset prosessit ovat skorpparimaisia kuten ”pilaannuttaminen”, esimerkiksi hapankaali (myös kaloja saattaa sairaasti kiinnostaa käymisprosessit). Skorpioniin sopii seksuaalisuuteen liitetyt ruuat kuten osterit. Skorpparimaista on tumma suklaa, verenpunainen viini ja juustotarjotin viinirypäleineen.

Jousimiehelle ruokailu on seikkailu. Kaikki retkimuona käy. Erilaiset pyydystetyt jutut on jousimiestä; metsälinnut, jänispaisti, kalat. Rosvopaisti on jouskarimainen, mutta hän voi tosin tarvita kärsivällisen härän apua valmistuksessa. Pitoruuat kuten hirvipeijaisten soppa on jousimiesruokaa. Jouskari on maailman-matkaaja ja tunnelmaan päästäkseen syö ideologista ruokaa; American Pie, paella, suvlaki (vai onko se souvlaki?), thaikeittiö, bratwurst jne. Mutta oikeasti jouskarimainen sekametelisoppa on cajunkeittiön helmi jambalaya, johon kuuluu laittaa kaikkea mitä löytyy. Jousimies yhdistelee ennakkoluulottomasti.

Kauriin tyyliin kuuluu niukkuus ja kuivuus, kuten voisi olla ilmakuivatettu liha tai kala, ja näkkileipä. Mutta ei kauriin ruokavalio oikeasti ole näin askeettinen. Paljastanko totuuden? Kauris on laatutietoinen. Parhaat raaka-aineet, parhaat ostospaikat, michelintähdet ravintolassa. Nautiskelu pysyy kohtuuden rajoissa. Arkiruoka voi olla todellakin arkista, järkevää ja hinta-laatusuhde on tarkkaan analysoitu. Huippukalliit viinit ja armanjakki ovat kaurismaisia.

Vesimies niin kuin muutkaan ilmamerkit ei ole ruokakeskeinen ihminen. Hän voi kokeilla, mutta on paljon rajoittuneempi kuin esimerkiksi kaksonen. Vesimies tekee yksilöllisiä valintoja ja etsii uutuuksia. Hän oli Mäkkärin jonossa ensimmäisenä kun se avattiin Tampereelle. Tampereella hän voisi kokeilla Hellaa ja huonetta ranskalaisen keittiön vuoksi tai Näsinneulaa miljöön vuoksi, mutta ne jäävät kokeiluihin. Vesimies nauttisi jos pääsisi testaamaan astronauttien avaruusruokia, mieluiten autenttisessa ympäristössä. Vesimiehissä on paljon ideologisia syöjiä. Keksikö hän geenimanipuloinnin? Halva on veskarin herkku.

Kaloihin liitetään meren antimet. Omalla kartallani on paljon kalaa, ja allekirjoitan tämän. Rakastan rapuja, katkarapuja, mustekalaa, kotoista kalasoppaa, Kuopion Samporavintolan neulamuikkuja, Hangon Pursiseuran ahventa ja Tenojoen lohta. Moni kala elää pyhällä hengellä. Tilkka kirkkoviiniä ja öylätti.

Nyt kun olet lukaissut nämä kärjistykset, yleistykset ja ylilyönnit, niin tutkaile niitä vielä muun kuin Auringon merkin kautta. Paljastaako Kuun merkki paremmin mitä syöt? Vai kodin akselin merkki? Omat mieltymykset voivat olla sekaisin painottuneinta aluetta  kartalla, nousumerkkiä ja Kuuta. Ceres asteroidia ei kannata unohtaa.

Omat mieltymykset muuttuvat, ja näitä muutoksia voi löytää edistyskartoilta. Jos tämänhetkistä syömistäsi kuvaakin progressiivisen Kuun merkki, tai edistetyn kartan kokonaisuus?

Tätä kirjoitustani ei ollut tarkoitettukaan vakavaksi astrologiseksi tutkimukseksi, vaan ennemmin kevyeksi välipalaksi. Herättikö ahaa-elämyksiä tai ruokahalua?

Pieni piste

25.5.2010

Taas näitä kiusallisia henkilökohtaisia paljastuksia. Minä olen laiminlyönyt Onnenpistettä, niin omalla kartallani kuin ylipäätään tulkinnoissa. Tuon piiperoisen pienen pisteen merkitys on alkanut avautua vasta horaariastrologiaan tutustumisen myötä. Astrologiasta saa monta kertaa mukavia ja avartavia ahaa-elämyksiä, mutta tämä on vähän nolo. En ole ollenkaan tajunnut, miten montaa tulkinnan eri osa-aluetta Onnenpiste syventää.

Antiikissa tästä kartan laskennallisesta pisteestä käytettiin nimitystä Lot of Fortune (tai miten se ikinä kreikaksi kuuluukaan) ja modernissa astrologiassa käytetään arabialaisperäistä nimeä Pars Fortuna. Meillä se on siis kuvaavasti Onnenpiste. Sen laskemiseen löytyy netistä kaavoja, ja varmasti joistakin alan kirjoistakin, ja monet astrologian tietokoneohjelmat laskevat sen valmiiksi. Olkaa tarkkoina siinä, että Onnenpiste lasketaan hiukan eri päin päivän aikaan syntyneille kuin yö-kukkujille.

Onnenpiste lasketaan nousuakselin, Auringon ja Kuun suhteesta. Olen nyt laiska, enkä jaksa toistaa taulukoita ja laskukaavoja tähän. Esimerkiksi Astro.comin hyviltä sivuilta tämäkin juttu selviää, ellei pisteen paikka ole jo tiedossa. Tähän tosin tarvitaan tarkka kellonaika syntymälle, jotta nousuakselin sijainti saadaan asteelleen oikein.

Tarot-korttien Onnenpyörä

Onnenpiste on kartan kolmen tärkeimmän tekijän yhteissumma, ja siksi se ei olekaan mikään turha piste. Onnenpiste on lisätekijä, joka kertoo yhden mutta aina tärkeän puolen tulkittavasta asiasta. Yksinään se ei osoita paljoakaan. Onnenpisteeseen liittyy vauraus, terveys, menestyksen ja onnen saavuttamisen mahdollisuudet elämässä. Hyvä Onnenpiste ei siis yksinään näytä hyvää terveyttä, vaan juttuun tarvitaan mukaan nousuakseli, sen merkki ja kulmat, Auringon ja Kuun merkit ja kulmat, ensimmäisen huoneen merkit ja kulmat, kuudennen huoneen merkit ja kulmat, jne. Astrologia on syvällisyydessään aika monimutkaista. Hyvä Onnenpiste voi kruunata tulkinnan osoittamalla samaan suuntaan, tai se voi luoda epäilyksen varjon asioihin, jolloin menestyksen eteen joutuukin ponnistelemaan tavallista enemmän. Eikös se näin mene oikeassakin elämässä, että joku kaveri vaan näyttää syntyneen kultalusikka suussa, ja toinen tekee konkurssin toisensa jälkeen.

Milloin Onnenpiste on hyvä, ja milloin on hyvä tutkiskella tarkemmin mahdollisuuksiaan? Tässä muutama vinkki, joiden selvittämiseen tosin tarvitaan jonkin verran perinteisen astrologian pelisääntöjen hallitsemista.

  • Jos Onnenpisteen sijainnin merkkiä hallitsee suotuisa planeetta, se on hyvin sijoittunut. Hyvät planeetat ovat Jupiter, Venus ja Aurinko. Muista laskea Jupiter kalojen merkin hallitsijaksi.
  • Jos Onnenpiste on kulmassa Jupiteriin tai Venukseen, tai kolmiossa, sekstiilissä tai neliössä Aurinkoon, sen sijainti on hyvä.
  • Jos kartallasi on jokin muu planeetta kuin Mars tai Saturnus ylennysmerkissään, ja tämä planeetta hallitsee Onnenpisteen merkkiä, on silloin Onnenpiste hyvä. Hyvä kulma ylennetystä planeetasta voi toimia samoin.
  • Heikompi Onnenpisteen sijainti on silloin, jos sillä on neliö, oppositio tai yhtymä Marsiin tai Saturnukseen, tai jos Onnenpiste on yhtymässä Aurinkoon.

Näitä sääntöjä tutkiskelemalla päättelin, että oma Onnenpisteeni on oikein hyvä. Se on Jupiterin hallitsemassa merkissä ja kolmiossa Aurinkoon. Ehkä tämä on se tekijä, joka saa minut yltiöpäisen positiiviseksi, miltei aina tyytyväiseksi ja jotenkin naiivin syntymäonnelliseksi? Onnenpiste voi olla tekemisissä elämänasenteen kanssa, esimerkiksi siten että se vahvistaa nousumerkin antamia vihjeitä suuntaan tai toiseen.

En ole ollenkaan seurannut miten planeettojen transiittiylitykset toimivat Onnenpisteen kanssa, mutta voisi kuvitella ettei Venuksen tai Jupiterin transiitti voi huono olla. Jos oman kartan Onnenpiste näyttää haasteelliselta onnen metsästyksessä, voi hyvä transiitti kääntää tilanteen eduksi joksikin aikaa. Ja myös päinvastoin, eli jos Saturnus on juuri pysähtymässä Onnenpisteelle, pitäisikö miettiä isoja päätöksiä tänä aikana. Itselleni on jäänyt mieleen yksi mukava planeettaylitys Onnenpisteelle. Hääpäivänäni Kuu liukui sen yli.

Onko teillä helppoja vai haasteellisia Onnenpisteitä kartoillanne? Vaikuttaako Onnenpiste mielestäsi luonteesi myönteisyyteen tai negatiivisuuteen? Kerro kommenteissa tarinasi transiitista Onnenpisteelle!

Lottovoitto

24.5.2010

Kun poikani oli alle kouluikäinen pikkutenava, en saanut häntä millään pois television äärestä kun siellä esiintyi Maija Vilkkumaa. Hän oli hurmioitunut Vilkku-Maijasta. Silloin lähinnä naureskelin fanittamiselle ja annoin pikkupojan rauhassa palvoa suosikkiaan. Nyt jälkeenpäin en edes muista, mitä Vilkkumaa silloin lauloi, mutta kyse oli todennäköisimmin hänen ensimmäisestä isosta soolohitistään Satumaa, eikä se ollut Tarharyhmän aikaisia lauluja. Sittemmin meidän perheessä ihailu on laantunut, mutta Maija Vilkkumaan yleinen suosio vaan jatkuu. Hän on pysynyt pinnalla yli kymmenen vuotta, tehnyt tänä aikana kahdeksan levyä. Viimeisin Kunnes joet muuttaa suuntaa on listahitti, ja radiossa soi tiuhaan tahtiin Lottovoitto.

Vilkkumaan astrokartalla on Auringon ja Merkuriuksen yhtymä skorpionissa, ja Merkurius peruuttaa. Nämä ovat ilman linkkejä muualle kartalle, mutta on niillä hankala kvinkunssi Chiron kentauriin, joten ihmiseksi kasvamisen ja ilmaisun kehittymisen tiellä on voinut olla kipuiluakin. Skorpioni näkyy Vilkkumaan musiikissa ehdottomuutena, tummuuden synkkinä pilkahduksina ja terävänä sarkasmina sanoituksissa. Hänessä on skorpionimaista tutkijaa; hän on opiskellut suomen kieltä yliopistossa. Vilkkumaan lauluissa on hienoja kielellisiä viittauksia kirjallisuuteen, eli sanoituksista löytyy muitakin tasoja kuin vain tarttuvat kertosäkeet.

Koska minulla ei ole tiedossa kellonaikaa hänen syntymälleen, on Kuun merkki arvoitus. Jos joku tietää, niin kertokaa. Jos hän on syntynyt aamusta, Kuu on innokkaassa oinaassa ja yhtymässä Marsiin. Kuu vaihtaa rauhallisempaan härkään aamupäivällä puoli 11 aikoihin, ja yhtymä Marsiin alkaa väljentyä, mutta olemassa se on koko päivän. Minä en tunne Vilkkumaan persoonaa niin hyvin, että osaisin esittää päättelyjä kummassa merkissä Kuu on. Hänessä näkyy oinaskuun räväkkyyttä, mutta se voi olla kotoisin jo Marsin vaikutuksesta. Härkäkuu toisi rauhallisuutta ja taiteellisuutta, mikä sekin näkyy hänen persoonassaan.

Kuunvaihe näyttäisi jokatapauksessa olevan neitsyttä, eli kuuhulluinta täyttyvän kuun vaihetta. Tämä voi näkyä täydellisyydentavoitteluna, tarkkuutena pikkuasioissa, tietynlaisena nipottamisena.

Venus on hänen kartallaan kauriin alussa, ja se antaa laatutietoisuutta ja vastuullisuutta ihmissuhteisiin. Sue Tompkins vinkkaa, että Venus kauriissa osoittaa ammattia musiikin parissa. Taas kerran saadaan törmätä mielenkiintoiseen Venukseen, kun sen kulku on lisäksi kallistuskulmansa ylittänyt. Venus näyttäisi olevan tärkein tekijä Vilkkumaan kartalla. Mars on innokas ja vahva oinaassa, tosin perääntyvä mutta voi siksi toimia pitkäjänteisemmin kuin spurttityyppinen Mars-energia yleensä. Jupiter on sosiaalisessa vesimiehessä ja tarkassa kulmassa vaaka-Plutoon. Saturnus tekee ravusta ehkä hyvinkin tarkkaa vastakkaisuutta Venukseen, ja korostaa Venuksen hallitsijana sen kurinalaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Uranus on vastapäätä Marsia (rajuus, vauhdikkuus ja kapinallisuus) ja Neptunus jousimiehessä on Jupiterin ja Pluton keskipisteessä.

Vaikka Vilkkumaan viimeisinkin levy on ollut menestys, se on saanut fanien piirissä osaksi ristiriitaisen vastaanoton. Vilkkumaan kartan perusteella on kyse murrosajasta ja musiikin rakennemuutoksesta. Vilkkumaan kartalla on melkoisen tiukka T-risti Venuksen, Saturnuksen ja Pluton välillä, ja Pluto on jo jonkin aikaa aktivoinut kuviota asettumalla Venuksen kohdalle. Plutolla on samalla käynnissä yksi elämän isoimpia muutostransiitteja, kulma syntymäkartan Plutoon. Saturnus oli jo pysähdyksissä lähellä Vilkkumaan Plutoa, ja tulee ylittämään sen uudelleen loppukesästä. Saturnus varmistelee rakennemuutoksen konkreettisin ja järkevin teoin. Tätä taustaa vasten oikeastaan ihmettelen, ettei uusi levy ollut vieläkin erilaisempi. Ehkä kappaleet oli sävelletty ja sanoitettu ennen kuin Pluton kulma on todella tuntunut? Näyttääkö vasta seuraava levy minne Maija meni? Pluton ehdottomuus ja väkivaltaisuus kuultaa selkeästi läpi Lottovoitossa.

tänä yönä vihdoin sä pääset pois
tästä paskamaasta
täällä miehet tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos näin ei ois
 

Lottovoiton sanoitus on alleviivaavan yhteiskuntakriittinen. Sanoista kuultaa ahdistus siitä, millainen kulttuuri meillä on; väkivaltaa ja koulusurmia, ja samaan aikaan ylistetään kuinka hyvä paikka Suomi on asua. Vilkkumaa ei toki koskaan ole ollut lälly ja sovinnainen, mutta tässä hän iski ytimeen. Hyvin skorpionimaista.

Kunnes joet muuttaa suuntaa –albumi julkaistiin astrologisesti hyvään aikaan, mikä näyttäisi menestystä Vilkkumaalle. Venus oli vastapäätä Aurinkoa ja Merkuriusta näyttämässä hyvää vastaanottoa, ja Aurinko varmistamassa suosiota Kuun kohdalla.

Vilkkumaan karttaa tutkiessa tuli ahaa-elämys hänen magneettiselle vetovoimalleen poikaani. Suomirokin tähden Aurinko tulee pojan Keskitaivaalle, Venus pojan nousuakselin tuntumaan, Pluto lähelle pojan Aurinkoa ja Neptunuskin vielä Kuunsolmulle. Teemoissa on hyvin paljon samaa. Oikeastaan äitinä toivoisin, että poika alkaisi taas uudelleen kunnella Vilkku-Maijaa.

Extra Ordinary (osa 2)

23.5.2010

Jo aikoja sitten tuumin Uranusta ja Jupiteria tässä ajassa, ja lupasin palata T-Ristin muihin osasiin myöhemmin. Tässä T-Ristin ajoituksesta.

Taivaalla syntynyt ja astrologiassa paljon puhuttu T-Risti on tiukimmillaan parhaaseen loma-aikaan heinäkuussa. Tapahtumat alkavat 22. heinäkuuta kun Jupiter pysähtyy oinaan kolmanteen asteeseen (kello 15:03). Se on tuolloin aika tarkassa neliössä kauriissa pakittavaan Plutoon. Uranus on ehtinyt jo kesän aikana kurkata vähän oinaan maailmaa ja on perääntynyt takaisin Aries Pointille, oinaan nolla-asteeseen. Toisella puolella karttaa Saturnus on täsmälleen vastapäätä Uranusta vaa’an alussa, ja sille on vauhtia antamassa lähestyvä Mars neitsyestä.

Seuraavan päivän iltana 23. heinäkuuta (18:17) Kuu saa kiinni Pluton kauriin kolmannessa asteessa. Vaikka T-Risti on ollut olemassa jo jonkin aikaa, saattavat nopeasti liikkuvat planeetat olla tapahtumien ajoittajia. Pluto on T-ristin voimakohdassa, sillä neliöplaneetan kautta purkautuu kuvion esiintuoma toiminta. Kuu voi herätellä maailmanlaajuisia tapahtumia, mutta melko varmasti se näyttää jotakin niiden ihmisten privaattielämässä, joiden kartoille T-risti osuu tärkeisiin kohtiin.

Seuraava mahdollinen tapahtumapäivä on heinäkuun lopussa 31. päivänä, kun ensin heti puolenyön jälkeen (00:22) Kuu tulee Uranuksen kohdalle ja vastapäätä Saturnusta ja Marsia. Samana päivänä aamupäivällä (10:55) Saturnus ja Mars kohtaavat täsmälleen, eli tuona ajankohtana on neljä planeettaa johtavien merkkien nolla-asteella. Kun Mars tulee kuvioon mukaan, osuvat Saturnus ja Mars tuon tapahtumahetken nousuakselille, Uranus ja Jupiter laskuakselille ja Pluto IC:lle, jolloin Keskitaivaan akseli täydentää kuviosta hetkellisen Ison Ristin. Näiden kuvioiden aikaan Pluto, Uranus ja Jupiter ovat kaikki perääntyviä.

Venus liittyy T-ristiin elokuun 8. päivänä (20:05) kun se kohtaa Saturnuksen vaa’assa. Mars on tuolloin neljän asteen päässä, mutta vaikuttaa kuvioon edelleen. Venuksen ja Marsin kautta henkilökohtaiset ongelmat voivat olla konkreettisemmin esillä kuin maailmanpolitiikan tai –talouden tapahtumat.

Minä en ala edes arvailla millaisia tapahtumia T-Risti saattaa kuvata. Keskiössä on Pluto ja sen muutokseen pakottava voima. Juttua voisi koettaa avata Saabisten symbolien kautta. Pluton asteen symboli on Joukko ihmisiä astumassa suureen kanoottiin, ja tohtori Marc Edmund Jonesin mukaan avainsana on järjestäytyminen. Jokainen joka on ollut tekemisissä kiikkerän kanootin kanssa, tietää ettei tilanteessa voi alkaa sooloilla, vaan jokaisen on oltava samassa rytmissä ja toimittava saman periaatteen mukaan. Se on tässä mielenkiintoisinta, että T-Ristin johtavat merkit, nolla-asteet ja etenkin Uranus ja Jupiter korostavat itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä. Oman minän kaikkivoipaisuuden huumassa pitäisi kuitenkin tajuta, että todellinen muutos saadaan aikaan vaan yhteistyössä toisten kanssa.


%d bloggaajaa tykkää tästä: