Edistyneet vauvat

Olen kirjoittanut ennemminkin synnyttämisestä ja astro-logiasta, eikä aihe lakkaa kiinnostamasta minua. Lapsen saaminen on naisen elämässä valtavimpia muutoksia. Usein ensimmäinen lapsi on se tarkka rajapyykki, jotakin oli aikaisemmin ja sen jälkeen on asiat toisin. Minä en näe tätä muutosta huonona asiana, vaan varsin luonnollisena kypsymisenä.

Kokosin vanhan aineistoni uudelleen kasaan äitien ja lapsien kartoista, ja uuttakin dataa oli tullut onneksi täydentämään tiedostojani. Tällä kertaa halusin katsoa, missä progressiivinen Kuu oli menossa äitien kartoilla – näkyisikö lapsi teemana.

Tavallisesti edistetyn Kuun pystyi jollakin tavalla tulkitsemaan synnytyksen hetkellä. Mietin sitä, miten paljon aineistoni yksipuolisuus vaikutti tuloksiin. Nämä raskaudet olivat voittopuolisesti toivottuja, ja ainakin yllätyksinä hyväksyttyjä jos ei niin tarkkaan harkittuja ja yritettyjä. Lapset oli otettu vastaan rakkaudella, eikä ketään esimerkiksi ole annettu adoptioon. Vain yhdessä tapauksessa edistetty Kuu ei ollut juuri millään lailla kontaktissa mihinkään kartalla ja sen kulku näytti olevan irrallaan siitä millaisessa elämänvaiheessa äiti oli. Kyseisessä tapauksessa tietoni äidistä ovat vähäiset. Lapsi oli syntynyt hyvin lyhyen seurustelun jälkeen, enkä tiedä pohjimmaisia syitä lapsen hankkimiselle. Ero lapsen isään oli tapahtunut tunnetasolla jo melko pian synnytyksen jälkeen, ja käytännössäkin perhe hajosi parin vuoden kuluttua. Minulle jäi kuva, että tämä äiti ei oikeastaan halunnut lasta, ja koki hänet nyt riipaksi kun joutui huolehtimaan hänestä yksin.

Noin yhdessä kolmasosassa tapauksista progressiivinen Kuu oli tärkeässä kulmassa planeettaan, esimerkiksi neliössä syntymäkartan Kuuhun tai sekstiilissä Aurinkoon. Useimmiten jos edistetty Kuu teki aspektia syntymäkartan planeettaan, se oli juuri Merkurius tai Jupiter, jotka liittyvät aihepiiriin. Merkurius symboloi lasta, Jupiter taas lisääntymistä ja hedelmällisyyttä. Odotin itse ennakolta, että edistetty Kuu olisi ollut useammin merkittävässä kulmassa planeettoihin kuin se lopulta kartoilla kuitenkaan oli.

Parilla kartalla edistetty Kuu osui Kuunsolmulle, ja toisessa näistä sattumista syntynyt lapsi oli äidin lemmikki, vaikka hänellä oli muistaakseni neljä muutakin lasta. Samoin parilla kartalla edistetty Kuu oli neliössä horisonttiakseliin, yhdellä kartalla täsmälleen nousuakselilla.

Eräällä kaksi lasta saaneella äidillä edistetty Kuu oli kummallakin synnytyshetkellä kulmassa Plutoon. Tätä ei todellakaan voi yleistää säännöksi, mutta tässä perheessä äidin ja lasten välillä on aina ollut kahnausta ja draamaa. Äiti on melkoisen plutoniaaninen persoona itsekin, Aurinko skorpionissa ja Kuun ja Pluton vastakkaisuus kartalla.

Progressiivisen Kuun paluu ajoittuu hiukan samoihin aikoihin kuin Saturnuksen ensimmäinen paluu, ja aineistossani tällainen Kuunpaluu oli viidellä kartalla. Kolmessa lapsen syntymässä näistä viidestä oli kyse ensimmäisestä lapsesta, joka eniten muuttaa omaa maailmankuvaa. Progressiivisen Kuun uusi sykli on verrattavissa uuteen alkuun ja toisenlaiseen vaiheeseen elämässä. Yleisesti ottaen progressiivisen Kuun paluun hetki ei ollut tyypillisin aika lasten saamiselle.

Viidennen huoneen edistettyjä Kuita oli aineistossa suhteellisen useita. Hauska esimerkki tästä löytyy perhepiiristä; äiti on Aurinko-kaksonen, Aurinko viidennessä huoneessa ja huoneen kärki rajoittuu kaksosiin. Hän sai kaksoset täsmälleen silloin kun edistetty Kuu oli hänen Auringollaan, siis lasten huoneessakin.

Lasten merkki leijona näkyi hiuksenhienolla johdolla merkeissä, missä progressiivinen Kuu oli synnytyksen aikaan. Seuraavaksi eniten oli rapua, minkä teema sopii myös mainiosti perheen perustamisen ja hoivan aihepiiriin. Hiukan yllättäen, seuraavaksi eniten olikin kaksosta ja jousimiestä. Nämä muuttuvat merkit saattavat kertoa elämänmuutoksesta, joka tapahtuu kun edistetty Kuu muuttuvissa merkeissä. Eläinradan viimeiset merkit jäivät tässäkin hännille, kaikkein vähiten synnytettiin edistetyn Kuun ollessa kauriissa, vesimiehessä ja kaloissa. Toki tulokset olisivat merkkien osalta parempia, mikäli aineistoa olisi paljon enemmän käytettävissä. Eikä oman progressiivisen syklin kannalta merkillä ole välttämättä niin isoa merkitystä kuin sillä, missä syklinsä vaiheessa edistetty Kuu oli menossa.

Ylivoimaisesti määrällisesti eniten synnytettiin progressiivisen uuden Kuun vaiheessa, eli silloin kun se oli jo kiertänyt ensimmäisen kierroksensa karttaympyrällä. Osittain tässä on kyse ”vääristymästä” siksi, että meillä ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut. Progressiivisen Kuun paluun aikaan synnyttäjiä oli suhteessa vähän, ja noin puolet vähemmän kuin nousukuun aikaan, oli laskevan edistetyn Kuun kierroksen aikaan synnyttäneitä.

Mutta se oli hämmästyttävää, että aineistossa ei yhdenkään äidin synnytys osunut lähellekään kierron täydenkuun kohtaa, eli ainoassakaan tutkimassani tapauksessa ei synnytetty oman syntymäkuun vastakkaisen merkin alla (siis progressiivisen Kuun kulkua ajatellen). Toki ensimmäinen progressiivisen Kuun täyttyminen tuleekin ihan liian varhain, että sen aikaan kukaan synnyttäisikään, mutta nelikymppisinä toisen täydenkuun aikaan vielä synnytyksiä tapahtuu. Sen sijaan tiedän pari raskauden keskeytystä, jotka ovat ajoittuneet tuolle täydenkuun progressiivisen Kuun kohdalle.

Miten paljon teissä lukijoissa on sellaisia, jotka olette tulleet äideiksi kun edistetty Kuu kulkee syntymäkartan viidettä huonetta tai leijonan merkkiä?

Mainokset

Avainsanat: , , , ,

4 vastausta to “Edistyneet vauvat”

  1. helena viviaan katajisto Says:

    hei.

    itselläni oli p.Kuu / Ceres kauriissa oppos 4h.Jupiteriini ja samalla sextiilissä r.Kuu
    sekä p. Venus oli yhtymässä r.Kuu kalat
    Lapsi oli hyvin odotettu ja toivottu.

  2. Pirjo Kojo Says:

    omat lapset ensimmäinen oinaassa 11 huone yht. omaan kuuhun, toinen jousimiehessä 10 huoneessa. Lastenlapset kaksi oinaassa 5 ja 6 huone, kaksi härässä molemmat 10 huone, yksi kalat ja 8 huone ja viimeinen leijona ja 11 huone

  3. Lila Patrikainen Says:

    Ajankohtainen aihe itselleni, pyöräytin pikkupojan 11.4.2010 kahta kuukautta ennen 43. syntymäpäivääni. Lapsi on ensimmäinen ja todennäköisesti ainoa. 🙂

    Hedelmöityksen aikoihin edistetty Kuu vaelteli Skorpionissa, mutta siirtyi synnytyksen aikoihin jo Jousimieheen, josta se teki 5 asteen orbilla oppositiota Kaksosissa sijaitsevalle radix-Auringolle ja tarkahkoa viisiötä Härässä sijaitsevalle rx-Kuulle.

    Verrattuna radix-karttaan, synnytyksen aikoihin pr-Kuu sijaitsi 6. huoneen kärjellä, mutta pelkällä proge-kartalla reilusti 5. huoneessa.

    • Astrologian Taika Says:

      Kiitos taas palautteista!
      Huomasin blogia silmäillessäni, että vastoin tapojani en ollutkaan tähän juttuun kirjannut minä-minä-kokemuksiani. Hämmästyttävää…
      Omat lapset syntyivät seuraavasti: poika kun progekuu kaloissa, miltei progekuun paluussa, kulku toisessa huoneessa. Tyttö syntyi kun progekuu leijonassa ja teki kulmaa tasan Merkuriukseen, huone 7.
      ~Tarja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: