Archive for heinäkuu 2010

Seksi on yksi yhdeksästä jälleensyntymistä puoltavista syistä, muut kahdeksan eivät ole tärkeitä

31.7.2010

Seksuaalisuus on niin arka aihe-alue, että astrologiassakin se sivuutetaan usein. Vaikka ei lähdettäisi tabuja rikkomaan, ihan luonnollinenkin seksuaalisuus on kuin unohdettu astrologian oppikirjoista. Synastrian eli ihmissuhde-astrologian puolelta onneksi löytyy laajemmin seksuaalisuuden huomioon ottavia teoksia. Seksuaalisuuden yksityinen luonne vaatiikin siksi astrologilta tavallistakin enemmän taitoja ja hienotunteisuutta, mutta aiheen vaikeuden vuoksi ei tätäkään puolta kannattaisi perustulkinnoissa kokonaan unohtaa.

Persoonasta toki riippuen seksuaalisuus saattaa olla vahvimpia tekijöitä ajamaan parisuhteeseen, mutta myös erottamaan ihmisiä toisistaan. Ja juuri seksuaalisuuden yksityisen luonteen vuoksi eron syyt saatetaan itseltäkin naamioida joksikin muuksi. Voidaan kasvaa kypsästi eroon toisesta, vaikka karumpi totuus on, että suhteen seksuaalinen puoli ei syystä tai toisesta täytä vaatimuksia.

Oman seksuaalisuuden ymmärrys voi löytyä astrologiselta kartalta, ja omien tarpeiden tunnistaminen auttaa taas askeleen lähemmäksi ehyempää ihmistä. Perinteisessä astrologiassa seksuaalisuus on viidennen huoneen juttu, mutta moderni astrologia katsoo sen kuuluvan kahdeksanteen huoneeseen. Ehkä on hyvä pitää molemmat huoneet mielessä, sulkematta aluksi kumpaakaan pois.

Planeetoista Mars on selkeimmin seksiä ilmaiseva planeetta, niin naisen kuin miehenkin kartalla. Venus liittyy enemmän sosiaalisuuteen ja ihmissuhdetaitoihin, tunteisiin ja rakkauteen, joita ei aina voida erottaa kokonaan seksuaalisuudesta. Marsin luonne on eroottinen, Venuksen sensuaalinen.

Kuu voi olla hyvinkin tärkeä tekijä arkipäivän seksuaalisuuden ilmaisemisessa, koska se ohjaa läheisyyden tarvetta. Aurinko ja nousuakselin merkki (ja sen läheisyydessä mahdollisesti oleva nouseva planeetta) näyttävät ihmisen perusasennetta, esimerkiksi ovatko aktiivisissa vai passiivisissa merkeissä. Plutoon liittyy paljon intohimoista seksuaalisuutta, mutta usein korostuneemmin seksuaalisuuden vääristyneitä puolia. Lopullinen yhtälö voi olla hyvinkin monimutkainen, eikä ihmisen seksuaalisuuden tyyli näyttäydy ainoastaan Marsin ja sen tekemien kulmien kautta.

Millaisia mielikuvia sinulla on eläinradan eri merkkien seksuaalisuudesta? Skorpioniin liitetään seksi, mutta myös voimakas pidättäytyminen ja selibaatti. Itse miellän innokkaat tulimerkit herkemmin seksuaalisiksi kuin älylliset ilmamerkit, mutta kuinkahan tämä käytännössä pitää paikkansa – jos henkilöllä on useita planeettoja vesimiehessä, olisiko hän epäseksuaalinen? Myös kaloja on joissakin yhteydessä kutsuttu epäseksuaalisiksi henkisyyden korostuneisuuden vuoksi, mutta olisiko kyseessä ennemminkin passiivisuuden tuoma harha? Jos ravut ovat hedelmällisiä, ovatko he myös seksuaalisia? Ovatko kauriit ja neitsyet teidän mielestänne seksuaalisesti estyneitä, tai edes helpommin seksuaaliset tarpeensa tukahduttavia, verrattuna vaikka leijoniin? Miksi maamerkeistä härkä on saanut ruumiillisemman ja nautinnollisemman leiman kuin muut maamerkit?

Näistä väitteistä voi olla hyvä aloittaa keskustelu. Onko oman seksuaalisuuden löytäminen kartalta helppoa?

Advertisement

Astrologia ja eron hetki

30.7.2010

Viime viikolla Astro-TV:ssä käsiteltiin ihmissuhteita toisenlaisesta näkökulmasta, eli siitä kun suhde on tullut tiensä päähän. Otan tämän nyt uudestaan esille, koska tässä ajassa on erojen suhteen kumma vivahde. Viime kuukausien aikana eroon ovat päätyneet parit, joiden olisi kuvitellut olevan yhdessä hamaan kiikkustuoli-ikään saakka. Ihmiset jotka ovat viihtyneet yhdessä ja nauttineet toisistaan, ovat yhtäkkiä joutuneet parisuhteissaan vaikeuksiin – tai sitten saaneet voimaa päättää vuosikausia jatkunut kulissiliitto.

Yleensä astrologiselta kartalta ero näkyy jonkun hitaan ulkoplaneetan haasteellisena transiittina. En ole törmännyt kuin pariin syntymäkarttaan, joilla eron ajankohtaan ei ole näkynyt mitään erityistä liikehdintää. Kärjistetysti esitettynä Pluton tuomat erot ovat joko vakavia kriisejä tai tilanteita, joissa muutokset ihmisissä ja tilanteissa kaappaavat parisuhteen samaan syöveriin. Neptunuksen näyttämät erot ovat silmien avautumisia kumppanin suhteen ja pettymyksiä, usein myös petoksia. Uranus nostattaa omaa tai kumppanin vapauden- ja muutoksenhalua niin että vanhasta riuhtaistaan irti. Saturnuksen ollessa kyseessä suhteen sykli on tullut päätökseensä ja usein rakkaus ihmisten väliltä kuollut.

Parisuhteen vaikeudet kärjistyvät tavallisesti aikoina, jolloin hitaasti liikkuva planeetta alkaa muodostaa kulmaa tai ylitystä joko Kuuhun, Venukseen, Aurinkoon tai laskuakseliin. Sen sijaan en muista vielä koskaan törmänneeni tapaukseen, jossa ero olisi näkynyt transiittina parisuhdeakseli Vertexille, mutta teillä lukijoilla voi olla tästäkin kokemuksia. Tähän mennessä Vertex on näkynyt uusien ihmisten tulossa elämään, ei näiden poistumisena.

Ero näkyy usein myös edistyskartoilla, ja omien havaintojeni perusteella usein Uranuksen kulmina. Muut yllämainitut planeettojen liikkeet ovat silti myös tavallisia. Auringonpaluukartoista en mielelläni ”ennusta” eroa kenellekään, mutta jälkeenpäin erovuoden paluukartalta teema saattaa olla näkyvissä.

Parin yhteiskartta ja siihen kohdistuvat transiitit ja progressiot voivat olla samanlaisia lukukirjoja, joista näkyy parisuhteen haasteelliset ajanjaksot. Joskus ihmiset, tai toinen heistä, valitsee ennemmin eron kuin yhdessä yrittämisen. Henkilökohtainen valinta ei kartalta näy.

Haluan korostaa, että hitaiden planeettojen transiiteissa ja progressioissa on olemassa koko kirjo erilaisia toteutumisen mahdollisuuksia, eivätkä ne aina ja kaikilla toteudu parisuhteen päättymisenä. Itse asiassa, samat kuviot voivat kertoa toisessa tilanteessa, toisen ihmisen kohdalla uudesta suhteesta. Tämä väitteeni saa astrologian vaikuttamaan perin kyseenalaiselta tekniikalta. Jokaisen planeetan symboliikassa on aina useita toteutumismahdollisuuksia, ja planeetan energiaa voi myös koettaa tiedostamalla ja omilla valinnoilla ohjata. Tiedon omasta tai kumppanin transiitista ei tarvitse nostattaa pelkoa parisuhteen päättymisestä, vaan energiaa voi yhdessä työstää esimerkiksi Neptunuksen kohdalla yhteiseen taideharrastukseen tai henkisen yhteyden parantamiseen. Pluton kohdalla kannattaa satsata isoihin muutoksiin. Kun planeetoissa on aina rakentava ja myönteinen puoli, tämä puoli nousee voimakkaammin esille uuden parisuhteen kuvioissa. Esimerkiksi Saturnuksen transiitti näkyy usein varsin pysyvänä ja pitkänä ihmissuhteena.

Monilla astrologian harrastajilla tuntuu olevan eroja takana. Minkä planeetan transiitti tai edistyskartan kuvio on näkynyt sinun erossasi?

Taas yksi huipennus

29.7.2010

Mars siirtyy vaakaan perjantaina aamuyöllä hiukan ennen kolmea. Siirtymä on ollut aistittavissa jo jonkin aikaa, koska Saturnus on juuri vaa’an alussa ja Mars siis lähestynyt isoa rengasplaneettaa. Olennaista tässä ajassa ei olekaan Marsin merkinvaihto sinänsä, vaan Marsin kytkeytyminen osaksi taivaan isoa kuviota, T-ristiä. Uranus on täsmälleen vastapäätä oinaan nolla-asteessa, ja Jupiter tekee perääntyessään kulmaa Plutoon, joka on ristin tärkein planeetta energian purkajana. Mars aktivoi kuvion voimat erittäin voimakkaasti taas eloon, ja kyseessä on jälleen yksi kardinaalikliimaksin huipentumista. Aina kun Marsin kaltainen nopeampi planeetta osuu keskelle hitaiden planeettojen isoja kuvioita, se voi kertoa tapahtumien ajoituksesta. Ja koska Mars on oinaan merkin hallitsija, ei tämä vastakkaisuus oinaassa sijaitseviin Jupiteriin ja Uranukseen ole vähäpätöinen juttu.

Millaista aktiviteettia Mars maailmassa nostattaa, sen näemme uutisista, ellemme sitten joudu keskelle suurta pyörrettä itse. Mars aggression ja sodan planeettana voi kärjistää esimerkiksi valtioiden välejä. Jo keväällä seurailin huolissani Pohjois-Korean uhittelua, ja nyt kohteeksi on vaihtunut isompi tappelukaveri USA. Taivaan merkit enteilevät sotaa, mutta tottakai kaikki toivomme, että uhittelu ja ärsyyntyminen saataisi purettua muulla tavoin.

Mars ei itseasiassa ole selkeän sotaisa vaa’assa, mutta machoilu voi olla kohtalokasta. Mars tulee tässä merkissä Venuksen reviirille ja vastamerkkiinsä, missä sen ei ole helppo olla energinen, aktiivinen ja aloitteellinen. Mars on suora ja räjähtävä, eikä ollenkaan hallitse vaa’an diplomatiaa ja hienotunteisuutta.

Marsin varsin hankala yhtymä Saturnukseen ei helpota energian luontevaa ilmaisua. Saturnus uhkaa hillitä, estää ja kangistaa kaiken Marsin innokkuuden ja aloitteellisuuden. Voihan tämä toimia vaa’assa myös aggressiivisuuden hillitsemisenä, mutta on Saturnuksessa itsessäänkin tiettyä julmuutta, jota Mars voi puolestaan ruokkia. Sitkeyttä tältä parilta ei puutu. Kun ollaan vaa’assa, ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa, ja olennaista on soditaanko nyt omasta puolesta vai kokonaan jonkun toisen ihmisen sotaa. Sotahistoriaa sen ihmeemmin tuntematta, kyselen pedataanko tässä tämän vuosituhannen Vietnamia.

Positiivisimmillaan Mars vaa’assa tasapainottaa aktiivisesti tilanteita. Todellinen yhdessä tekemisen into voidaan saavuttaa, tehdään aloitteita yhteiseksi hyväksi ja siten että kaikki voittavat. Aika ihanteellista, eikö totta? Mars ja Saturnus yhdessä vaa’an alussa vahvistavat konservatismia, josta on ollut viitteitä yhteiskunnassa niin meillä kuin muuallakin. Uranus ja Jupiter koettavat pitää taantumusta kaukana. Marsin aktiivisuus saattaa silti näivettyä kykenemättömyydeksi, sillä sen vaakaan siirtyminen saa sävynsä Marsin alennusmerkistä ravusta. Marsin pinnistelyä vaa’assa riittää syyskuun puoliväliin saakka, jolloin se saa uutta puhtia sille helpommasta skorpionista.

Marsin siirtyessä vaakaan taivaalla nousee Sirius, kirkkain kiintotähti, koiratähti. Siriukseen liittyy itsensä uhraaminen jalon asian puolesta.

Onko sinulla itselläsi Mars vaa’assa tai Marsin ja Saturnuksen yhtymä?

Itke ja kuori

28.7.2010

Astrologiaa on ennenkin verrattu sipulin kuorimiseen, ja niin minäkin aion tehdä. Miten sinä kuorit sipulisi?

Tämä juttu on eräänlaista jatkoa pari viikkoa sitten kirjoittamalleni pohdinnalle astrologiasta ja henkisestä kasvusta. Astrologia on harrastuksena aluksi aika niukasti palkitseva, ja alussa ymmärtää suurinpiirtein sen, että on paljon mitä ei vielä ymmärrä. Aika monta harrastajaa astrologian monimutkaisuus on saanut jättämään opiskelun kesken.

Astrologiassa edetään niin tiedoissa kuin sen sisäistämisessä ja soveltamisessa vaihe vaiheelta, kuin sipulin kerroksia kuorien. Ja sipulivertaus toimii erityisen hyvin siksi, että se mitä astrologian avulla löytää, ei aina ole kivaa / miellyttävää / helppoa. Mitä useamman kerroksen kuorit, sitä varmemmin itket. Tällä tavalla, itse hitaasti kuorimalla astrologiasta uusia tasoja ja syvyyksiä esiin, syntyy miltei takuuvarmasti oppimista ja henkistä kasvua.

Mutta on myös toisenlainen tapa hoitaa sipulinsa / astrologiansa. Sujauta sipuli hakkuriin ja pilko hetki, niin se on valmis käytettäväksi ilman kyyneleitä. Astrologiassa tämä hakkurimalli voisi olla valmiiden astrologisten tulkintojen tilaamista ja omaksumista. Niissä palaset on valmiiksi nätisti pilkottu, eikä lopputuloskaan yleensä saa itkemään. Netistä voi tulostaa sivukaupalla tulkintoja oman syntymäajan perusteella.

Hyväkin astrologinen tulkinta on vain viitteellinen lähtökohta, jota pitäisi seurata pohdintavaihe, ja sitä kautta kasvaminen. Sitä ei kukaan toinen voi tehdä puolestasi, eikä toinen välttämättä osaa edes osoittaa kasvun suunnan paikkaa oikein. Astrologisesta tulkinnasta voi saada pohjan omalle kasvulleen. Minä kysyn taas, että mitä hyötyä astrologiasta ja tulkinnasta on, jos sen tarkastelu jää tasolle ”tämä pitää paikkansa / sopii minuun / tämä ei pidä paikkaansa ja on väärin”?

Sipulivertaukseni todennäköisesti jäävät aika monille hämäräksi, mutta silti kysyn – oletko kuorinut ja itkenyt?

Merkurius Neitsyeen

27.7.2010

Merkurius on nopea ja vaihtaa taas kerran merkkiä. Se siirtyy omaan neitsyen merkkiin yöllä vähän ennen yhtä. Sen lisäksi että Merkurius hallitsee neitsyttä, on planeetta myös ylennettynä tässä omassa merkissään, ja sen vuoksi Merkurius on superhyvä neitsyessä. Ajattelun ja oppimisen loogisuus ja analyyttisyys korostuvat.

Kun Merkurius on neitsyessä, tähän yhdistetään käsien näppäryys ja hyvä taju motoriikasta, tekninen ajattelu, kriittisyys ja arvottaminen, taidot kirjoitus- ja paperitöissä ja asiallisen opettava puhetyyli. Nämä nyt vain maistiaisiksi, paljon muutakin toki on löydettävissä.

Merkurius on vielä nopea, mutta jo kuudes elokuuta planeetan vauhti hidastuu. Merkurius valmistautuu pysähtymään ja perääntymään. Koko pakittamisjakson ajan se pysyy neitsyessä, eikä tämä perääntyminen ole helpoimmasta päästä.

Me saamme koko alkusyksyn pitää Merkuriuksen omalla alueellaan, sillä se siirtyy vasta lokakuussa seuraavaan merkkiin vaakaan. Miltä seuraavat pari kuukautta sitten vaikuttaa? Merkurius siirtyy omaan merkkiinsä vahvasti ja saa siirtymäkartan hallitsijankin tittelin itselleen. Tottakai oinaan alusta Uranus ja Jupiter ovat nyt varsin hankalassa kulmassa Merkuriukseen nähden. Ajattelutyö ei taida sujua ongelmitta, ja ehkä suurin haaste onkin liika itsekriittisyys. Pluton kulma on helppo, mutta mennäänkö tässä sujuvasti pakkoneuroosien ja salaisuuksista kiinnipitämisen puolelle. Merkurius ja Pluto yhdistyvät taitona kaivaa tietoa syvältä, mutta avoimia ne eivät ole. Onneksi Merkurius kuitenkin pikkuhiljaa selvittää vastakkaisuuden Neptunukseen, ja pääsemme väärinkäsitysten vaarasta hetkeksi. Tosiaankin vain hetkeksi, sillä perääntyvän Merkuriuksen aika on taas niitä täynnä.

Lasten teema korostuu Merkuriuksen yhteydessä. Se vaihtaa merkkiä lasten huoneessa, ja nousussa oli ne kaksoslapset. Autetaan mekin lapset koulutielle. Isommillekin voi olla kotiläksyjä jaossa.

EU:n Astrologiasta

27.7.2010

Eräässä tuttujen kesken vaihdetussa keskustelussa nousi esiin EU:n tulevaisuus astrologiselta kantilta. Mundaaniastrologia eli ns. poliittinen astrologia tutkii yleismaailmallisia ja poliittisia tapahtumia suhteessa astrologian symboliikkaan, tämä on suora lainaus Suomen Astrologisen Seuran sivuilta. Minä en ole missään nimessä tämän astrologian haaran asiantuntija, joten suhtautukaa kirjoitukseeni kuin maallikon keskustelunavaukseen.

Jo liittyminen EU:hun antoi aihetta mielipiteille puolesta ja vastaan, saati sitten yhteisön sisällä ja säännösten mukaan eläminen. Astrologian kautta katsottuna Suomen liittyminen EU:hun on selviö: maamme Kuu tulee EU:n rahan alueelle, ja taloudelliset seikat sanelivat ratkaisut. Kauppapoliittisesti ajatellen etäisellä pienellä maalla ei ole paljoa vaihtoehtoja, koska Suomella ei esimerkiksi ole takataskussaan samanlaisia valtteja kuin Norjalla öljynsä tai Sveitsillä pankkinsa. Epäilemättä myös Suomen jousimies-Aurinkoa houkutti EU:n Kuunsolmu samassa merkissä – isomman imussa voi herua pieni rippunen valtaa. Se on vaan sääli, että Suomi ja EU eivät puhu millään tasolla samaa kieltä. Suomen Merkurius kauriissa viestii asiallisesti ja kurinalaisesti, mutta EU:n kommunikaation planeetta on Stelliumissa Marsin ja Pluton kanssa skorpionissa… yksityishenkilönä en lähtisi EU:n neuvonpitoon, niin selvää on kakkoseksi jääminen (EU:lla on vielä neuvotteluissa valttikortteina kaikki mahdolliset hyvät; Venus, Jupiter ja Juno puolellaan).

Aiemmissa keskusteluissa esitettiin mielipide, että EU:lla ei ole nyt mitään hätää ja hyvin menee. Minä otan kuitenkin harppauksen verran skeptisemmän katsantokannan. Tässä kolmisen viikkoa sitten olleessa Auringonpimennyksessä pimeni EU:lla käytännön työn alueella Neptunus ja Uranus. Yhteisön sisällä ja ulospäin olevassa yhteistyössä sekä työtavoissa on nyt tarkistuksen paikka. On selvää, että EU:ssa on ihanteena uudistaa asioita ja tapoja. Ehkä seuraavan puolen vuoden kuluessa näemme, mikä uudistus ei ole toteutunut halutulla tavalla. Suomen kannalta on myös huolestuttavaa näiden planeettojen, Neptunuksen ja Uranuksen sijainti samalla ravinnon huoneessa. Suomen Ceres, tuo viljantähkää kantava asteroidi, on hyvin haavoittuvaisessa kohdassa EU:n karttaan nähden, eli jo aiemminkin mainitun Marsin ja Pluton lähellä.

Tämä pimennys on ehkä vain muistutus ja tarkistus, mutta pimennykset eivät päästä aiheesta heti, sillä myös ensi vuoden ensimmäinen Auringonpimennys kiusaa samaa planeettaparia. Vakavempi Auringonpimennyssarja iskeytyy ensi vuonna EU:n Kuunsolmuakselille, ensin kesäkuun alussa ja marraskuun lopussa sitten erittäin tarkasti. Kuunsolmujen ollessa kyseessä on kyse jo kohtalosta, ehkä jopa toimintakykyisyydestä ja olemassaolosta. Kun mikään ei ole sattumaa, niin ensi vuonna ankara opettaja Saturnus ylittää EU:n rahaplaneetan Venuksen. Rahapussien nyörejä kiritään katkeamispisteeseen saakka. Edistyskartalla Aurinko on ottanut kiinni Pluton, ja siksi isoihin muutoksiin pitäisi tarttua nyt heti, ettei käy kohtaloksi tässä ja nyt tehdyt päätökset.

Muuten, käsi sydämelle kaikki astrologian symboliikkaan perehtyneet. Liittyisitkö sinä järjestöön, jonka kartalla on asteentarkka Kuun vastakkaisuus Plutoon ja Marsiin?

Seitsemän kuolemansyntiä – Kohtuuttomuus

26.7.2010

Danten Jumalaisessa näytelmässä kohtuuttomuuden synti on itseasiassa nimetty tarkemmin ylensyönniksi, mutta koetan tarkastella tätä mässäilyn ja tuhlailun syntiä hiukan laajemmin kuin ruokakeskeisesti. Kohtuuttomuus on selkeästi sukua ahneudelle, missä itselle haalitaan enemmän kuin on tarpeen. Kohtuuttomuus tietoisena valintana on välinpitämättömyyttä seurauksista.

Kuten olen aiemminkin kritisoinut muiden syntien kohdalla, on meidän kulttuurissamme kohtuuttomuus yleisesti aika hyväksyttyä. Jos valtio hiukan nappaakin johonkin ylellisyysveroja päälle, ei meidän yleinen moraalimme ole kovin tuomitseva. Kerskakulutus on tuttua, ja jatkuvaan ostamiseen, käyttämiseen ja poisheittämiseen kannustetaan.

Kohtuuttomuus on itsekurin puutetta ja selkärangattomuutta, ja silloin sukua himolle. Tässä ei pystytä vetämään rajaa sille, mikä on järkevää, taloudellista ja terveellistä. Kohtuuttomuuden synnistä puuttuu vaatimattomuus.

Kohtuuttomuuden syntiin muuten sisältyy juoppous, ja tätä on mielenkiintoista ajatella omana tietoisena valintana. Nykyään käsitämme alkoholismin fyysisenä sairautena, mutta onko se enemmän tahdonvoiman sairaus?

Onko kohtuuttomuus myös liiallista vaatimista toisilta?

Nicholas de Vorella on kohtuuttomuudestakin hiukan poikkeava esitys kuin miten astrologiassa tämä synti tavallisesti käsitetään. Hän yhdistää kohtuuttomuuden Merkuriukseen. Yleinen käsitys on yhdistää Jupiter kohtuuttomuuteen, ja planeetan liioitteleva energia sopii tähän. Mässäilyn, ja ehkä sen juopottelunkin, puolelta liitän kuvioon Kuun, ja vinksahtaneet kulutustottumukset on Venusta.

Vesielementin Suurkolmiossa on suurimmat mahdollisuudet hairahtua kohtuuttomuuteen. Jupiter ylennettynä ravussa voi tempautua helposti liioitteluun. Kuu kaloissa ei osaa vetää rajaa, ja sieltähän se alkoholismikin voi kummuta. Vaikka Kuu on kaloissa herkkä, negatiivisesti toteutuneena se voi näkyä selkärangattomuutena. Venus skorpionissa näyttää mielenkiintoisesti mahdollisuuden ehdottomuuteen, joka vetää linjaa ääripäästä. Skorpioni antaa mukaan häivähdyksen ahneutta. Vesimerkkejä ei olla totuttu ajattelemaan välinpitämättöminä, mutta skorpionissa on tiettyä julmuutta, mikä tekee mahdolliseksi itsekkyyden.

Jotta vapautuisimme kohtuuttomuuden synnistä, Danten Kiirastulen kilvoitukseen tarvitaan järkeviä maamerkkejä neitsyttä ja kaurista, ja luontevasti toteutuvaa Saturnusta.

Osaatko sinä yhdistää Merkuriuksen kohtuuttomuuteen? Millä sinä mässäilet?

Mystisen Suorakaiteen Täysikuu

25.7.2010

Maanantaina 26. heinäkuuta aamuyöllä noin puoli viiden aikaan saamme täyden Kuun vesimiehessä. Juuri leijonaan siirtynyt mahtava, itsevarma ja loistava Aurinko on meillä täydenkuun hetkellä käytännössä nousuakselilla, hiukan ensimmäisen oman minän huoneen alueella. Kuu tulee täydeksi parisuhteen, partnerien, face-to-face suhteiden ja avointen vihamiesten huoneessa.

Täydenkuun karttaa hallitsee planeettakuvio nimeltä Mystinen Suorakaide. Se on näennäisen helppo, ulospäin koherenssi kuvio, joka kuitenkin kätkee sisälleen stressin ja jännitteen. Kuvio muodostuu reunoiltaan kolmioista ja sekstiileistä, helpoista aspekteista, mutta sitä halkoo sisältä kaksi vastakkaisuutta. Täydenkuun Aurinko-Kuu jännite on näistä toinen, mutta se on hyvin luonnollinen oppositio Kuun kierron täyttyvänä huipentumana. Toinen stressitekijöistä on ajassamme pitkään hiertänyt Saturnuksen ja Uranuksen oppositio (joka siis liittyy edelleenkin voimakkaana vaikuttavaan T-ristiin).

Mikä siis on jutun juoni täydenkuun ajassa? On olemassa isoja kysymyksiä ratkaistavana, mutta oma itsepäisyytemme on vain esteenä. Ajassa on kuitenkin tarjolla helppoa energiaa, jopa poikkeuksellisia taitoja, jotka osoittavat potentiaalia rakentaville ratkaisuille. Pointti on siinä, että tavalliset ratkaisut eivät nyt/enää toimi, vaan pitää ymmärtää että dilemman vastaus on tavallisuudesta poikkeava.

Täydenkuun akseli leijona-vesimies on astrologiassa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden akseli. Aurinko ja Kuu ovat periaatteessa ihan samaa mieltä siitä, että ratkaisujen on oltava persoonallisia. Auringon mielestä upeita ja näyttäviä, haluaahan se nousuakselilla huomiota osakseen. Kuu parisuhteen alueella vesimiehessä onkin oudompi tapaus, jossa erikoisuudentavoittelukaan ei ole poissuljettu asia. Jos sinulla on kaihertavia juttuja parisuhteessa (tai vihamiesten suhteen) niin etsi ratkaisua omaehtoisuudesta, tavallisesta poikkeavasta, jopa kummallisesta. Eipä ole sattumaa, että täysi Kuu on outojen tapahtumien asteella!

Lisää hämmennystä ajan soppaan heittää suorakaidetta halkova Merkuriuksen ja Neptunuksen oppositio. Tämä on epäselvän kommunikaation aspekti. Ilmassa häilyy väärät tulkinnat (tottakai myös astrologiassa), valheet, huijaukset, älyllinen epätietoisuus, unohdukset ja virheet. Mutta jokaisella astrologisella kulmalla on päivänpaisteinenkin puolensa. Henkinen visionäärisyys, runollisuus, romanttisuus, mielikuvituksellisuus ja ennen kaikkea nyt tarvittava ajattelun epätavallisuus. Parhaimmassa tapauksessa Merkuriuksen vastakkaisuus Neptunukseen tarjoaa juuri sitä out-of-box ajattelua, josta ajassa on kyse.

Täydenkuun Saabinen symboli on Laivaston Karkuri, joka symboloi uhmakasta pakoa kurinalaisuudesta, säännöistä ja rajoitteista. Kapinointi on nyt oikeutettua, jos kyse on hengen ja ilmaisun rajoittamisesta. Mutta kyse voi olla yhtä hyvin kykenemättömyydestä noudattaa sosiaalisen pelin sääntöjä – mikä on ominaista vesimieskuulle.

Toivotan onnea erikoisiin ratkaisuihinne ja kapinointiinne!

Lauantain Hullu Kuu

24.7.2010

Kuu on mahdollisesti kiertonsa vaikeimmassa vaiheessa juuri ennen täyttymistään täydeksi Kuuksi. Englanninkielisessä astrologiassa tätä kuunvaihetta nimitetään Gibbous Mooniksi, mutta sille ei ole olemassa selkeätä suomenkielistä vastinetta. Itse käytän usein puhekielistä sanontaa hullu kuu, koska se menee ilmiön ytimeen.

Gibbous-sana tarkoittaa kuperaa, ulkonevaa ja pullistuvaa. Möykkyistä tietä tai kyttyräselkäistä ukkoa, mitä tahansa pullottavaa. Sanassa on myös epäsopivuuden vivahde, tarkoittaen esimerkiksi sellaista mikä ei ole fysiikaltaan tai mieleltään ihan kunnossa, esimerkiksi sellaista mikä on hylätty armeijan palveluksesta.

Täyttyvä Kuu on aina kiertonsa neitsytkuun vaiheessa, ja silloin siinä on häivähdys hermostuneisuutta, täydellisyyden tavoittelua ja neuroottisuutta. Hullun Kuun yö on aina se potentiaalein onnettomuuksille, dramatiikalle, väkivallalle ja sairauskohtauksille.

Nyt hulluileva Kuu on pompsahtanut villiksi, eli kulkee epätavallisella ja tutkimattomalla taivaan reitillä, alueella minne Aurinko ei koskaan yllä. Tämä piirre yllyttää äärimmäisyyksiin, niin hyvässä kuin pahassakin. Kallistuskulman ylitys hullun Kuun aikaan tuntuu siltä kuin kaivaisi verta nenästään.

Ehkä ainoa positiivinen ja iloittava seikka on Kuun kulku kauriissa, mikä on varovainen ja harkitseva merkki. Kauris on vähän jähmeä, mutta hyvin rakentava ja vastuuntuntoinen. Se että Kuu on juuri ohittanut Pluton ja tekee seestyvän loittonevaa yhtymää voimalliseen muutosplaneettaan, ei ole helpottava seikka. Olen aikaisemminkin viitannut Kuun ja Pluton kontakteihin Haades-Kuuna, paholaisenkuuna, joka voi vetää hulluilun teemat äärimmilleen.

Hullun Kuun aika on kuitenkin vain joka ikinen kuukausi toistuva elämän kreisi hetki, jonka ei pitäisi estää normaalia käytöstä. Jos edes muutama ihminen pystyy tietoisilla valinnoillaan välttämään äärimmäisyyksiä ja siten pitämään elämänsä raiteillaan, on sekin jo voitto.

Ja sitten Kuuta ulvomaan…

Totuuden Torvi

23.7.2010

Jousimiehen tyyli on rehellistä, suoraa ja totuuksia laukovaa jopa tahdittomuuteen saakka. Tällä energialla lauotaan julki monta julistusta ennen kuin on ehditty loppuun saakka tuumata, ketä sanojan oma subjektiivinen näkemys auttaa tai edes kiinnostaa. Nousujousimiehenä olen saanut itseni kiinni tästä pahanteosta aivan liian usein, niin että akilleen kantapääni on alati hellänä. Siksi tällä kertaa ajattelin pyytää teiltä kommentteja totuuden torvena olemisesta.

Kun astrologisia karttoja pyörittelee, joskus törmää mielestään totuuksiin. Onko omista löydöksistä viisaampaa olla hiljaa, vai pitäisikö astrologian avulla saatuja ahaa-elämyksiä jakaa? Vaikkei ole pyydetty eikä asiasta kysytty?

Pyöritelläänpä ajatuksissa seuraavanlaista dilemmaa. Huomaan kahden ihmisen karttojen välillä aivan huikeata yhteensopivuutta. Jään katsomaan näiden kahden ihmisen synastriaa ja totean, että astrologisesti he olisivat luodut toisilleen. Kaikki klassiset synastrian tekijät löytyvät mitä parhaiten. On Auringon ja Kuun kontaktia, Jupiter osoittamassa onnea, Venus tuomassa rakkautta, Mars heittää kipinää seksiin, ja kommunikaatio pelaa. Juno, tuo ihana avioliiton asteroidi, on yhtymässä toisen kartan Junoon. Kertakaikkiaan taivaissa järjestetty liitto.

Nämä kaksi ihmistä eivät oletettavasti ole tietoisia keskinäisestä kemiastaan. Mitä te tekisitte tällaisen löydöksen suhteen?

a) olen hiljaa, en vihjaa puolella sanallakaan ja poistan tiedostoista kaikki yhteiskarttarakennelmat.

b) saattaisin jossakin sopivassa välissä kepeään sävyyn tuumia ystävälleni, että ”Matti” taitaa olla ihan hyvä tyyppi. Kaveri ottaa onkeensa jos ottaa.

c) kerron ystävälle astrologisista havainnoistani.

d) en puhu nyt mitään, mutta viiden vuoden kuluessa ”Maija” ja ”Matti” löytävätkin omin päin toisensa. Silloin voin sanoa, ettei se minulle mikään yllätys ollut – ja saan ystäväni hyppimään silmilleni kun en ollut ajoissa kertonut, vaan olin antanut hänen hukata vuosia elämästään?

Astrologiaan perustuen Amorin leikkiminen tuntuu arveluttavalta. Tosielämässä ihmisten suhteet ovat monimutkaisempia kuin mitä kartat aina näyttävät. Vaikka synastriassa olisi moni seikka kohdallaan, suhde ei välttämättä onnistu. Ja aina karttojen välillä on joitakin arveluttavia planeettojen välisiä kulmia. Mistä minä tiedän, ettei suhde kääntyisi juuri tuohon suuntaan?

Haluaisitko sinä itse, että sinulle kerrottaisi jokin vastaavanlainen ”totuus” kartastasi, vaikket olisi sitä itse osannut kysyä?


%d bloggaajaa tykkää tästä: