Paras peili on vanhassa ystävässä

Astrologiselta kartalta ystävät löytyvät yhdennestätoista huoneesta. Mikä merkki onkaan huoneen kulmalla, se antaa sävynsä ystävyyssuhteisiin, millaisia ystäviä etsit ja miten näitä suhteitasi hoidat. On ollut hauska huomata, miten iso määrä planeettoja tässä huoneessa ohjaa koko elämän suuntaa. Tunnen pari ihmistä, joiden kartta keskittyy ystävien alueelle, ja heillä tosiaankin ystävät tuntuvat usein ajavan perheen ja työn edelle.

Ystävyys ja astrologia saivat minut miettimään tyhjien huoneiden tulkintaa. Itselläni nimittäin ystävien huone on tyhjä. Sen kärjen jousimies näyttää täsmälleen ystäviäni, ja myös sitä miten parhaimmillaan ja pahimmillaan hoidan ystäväsuhteitani. Ne ovat suurpiirteisen retuperällä. Epäilemättä suurisuisuuteni on saanut muutamia kaikkoamaankin. Ja joskus vaikuttaa siltä, että vaikka innostunkin uusista ystävistä, on melkein parempi mitä kauempana he ovat.

Minä olen tottunut tulkitsemaan kartan tyhjiä huoneita siten, etteivät ne tuota elämässä erityisiä ongelmia. Siellä missä on paljon planeettoja, on luonnollisesti eniten energiaa, tapahtumia ja hoidettavaakin. Tajusin ettei tyhjiä huoneita silti pitäisi unohtaa ja jättää oman onnensa nojaan. On jopa mahdollista, että tyhjien huoneiden asioissa on dilemmaa kerrakseen, koska niiden alueilta puuttuu planeettojen antama polttoaine. Voima näiden alueiden käsittelyyn on etsittävä muualta.

Yhdennentoista huoneen merkin hallitsija näyttää millaisia avuja on ystäväsuhteiden muodostamiseen ja hoitamiseen. Jos huoneessa on asteita kahden merkin alueelta, kannattaa toisenkin merkin hallitsijaplaneetta ottaa kimppaan, apuhallitsijaksi. Hallitsijan tulkitsemisen kautta oma laiminlyöntini ystävien suhteen paljastuu armotta. Jousimiehen hallitsijaplaneetta Jupiter on kartallani aivan ylityöllistetty. Se on kartan hallitsija, parisuhteen päällepäsmäri, työasioiden pyörittäjä ja karttaani hallitsevan T-ristin ratkaisijaplaneetta. Vaikka Jupiter olisi kuinka laaja, huomaan että sekin on karsinut mielestään vähäisempiä alueita hoidettavaksi hamassa tulevaisuudessa.

Venus on ystävyyden ja sosiaalisuuden planeetta, ja se kertoo samoista asioista. Jos Venus on kartalla monessa mukana ja ns. helppo planeetta, ystävyyssuhteet kukoistavat. Minä raukka en ole saanut Venukseltakaan ystävyyden suhteen mitään helpolla, sillä se on kauriissa, jolloin työ olisi tehtävä itse.

Löytyykö sinun ystäväsi 11. huoneesta vai Venuksen merkistä?

Mainokset

Avainsanat: ,

10 vastausta to “Paras peili on vanhassa ystävässä”

  1. Emelia Says:

    Heh.. myös minulla tuo 11. huone on Jousimiehessä ja aivan tyhjä.. Venus on puolestaan Vaa’assa 8. huoneessa.

    Minun ystäväni, siis ne joita todella kutsun ystäviksi, ovat 11. huoneessa; vanhin ystävyyssuhteeni on jo 38 vuoden takaa, kohta 39 vuoden, eli olemme siis tunteneet niin kauan kuin hän on ollut olemassa ja minä olin vähän päälle vuoden, hän on AurinkoJousimies – toinen todellinen ystäyyssuhteeni täyttää tänä syksynä 20 vuotta, hän on NousevaJousimies/ KuuJousimies 😉 -toki näiden molempien ystäyyksien ympärillä on melkein yhtävanhoja muita ihmissuhteita, mutten pidä niitä yhtä läheisinä tai henkilökohtaisina.

    Tuosta Venuksesta.. koska se on minulla 8. huoneessa, se on vähän raskas, mutta tavallaan sukulaisuussuhteet ovat minulla myös tärkeässä osassa ihmissuhteissa. Toisekseen lähelläni olevat Vaa’at (Venuksen merkki) ovat minulle tavalla tai toisella sukua.

    NousevaJousimies / 11. huone Jousimiehessä on mielestäni hieman ’irrallinen’ myös ihmissuhteissa – monille ihmisille on varmaan minustakin jäänyt kovin itseriittoinen kuva, vaikka todellisuudessa tykkäisin kyllä olla ihmisten parissa. Toisaalta NousuJouskari / 11. huone Jousimies antaa kaikille tilaa olla oma itsensä, mikä ei taas ole joidenkin toisten mieleen ja voi antaa kuvan ettei ole kiinnostunut toisista, kun ei ole kovin kiinnostunut ruotimaan heidän elämäänsä. 😛

  2. Pia Says:

    Jaa- a… minulla se löytyy venuksesta, joka on vaaassa… siellä siis ystävänikin… siis se paras… mutta hassu juttu on siinä, että 11.huoneessa.. skorpparia… jossa neptunukseni… niin olemme yhdessä kasvaneet käsikädessä… ja molemmilla on yhteinen harrastus astrologia, ja sen avulla olemme pähkineet tätä elämäämme…. ja todella peilinä…hän opettelee olemaan leijonanainen, joka minä olen au ja minun aurinko on hänen marsin päällä… Yhdessä on ollut kiva kasvaa ja se jatkuu 🙂

  3. JohannaH Says:

    11. huoneen kärki on Vaa’assa, joita henkilöitä on aiemmin elämässäni ollut paljonkin, mutta olen sanoutunut heistä irti, koska en pidä heidän tavastaan määräillä ja korostaa omaa tärkeyttään yli minun elämäni tärkeyden. Luulisi että vaa’at haluavat tasapuolista ystävyyssuhdetta, mutta näin ei ole kohdallani koskaan ollut. Vaa’at ovat aina yrittäneet vähätellä ja alistaa minua. Vaa’assa minulla on myös Saturnus (10. huone) Juno ja Pluto (11. huone). Tuo Pluto ei taida olla kovin hyvä tuossa sijoituksessa? Parhaiten olen tullut ehkä toimeen Neitsyiden kanssa, vaikka kovia riitojakin on heidän kriittisyytensä takia ollut. Venukseni on Neitsyessä. Neitsyt-ihmisiä on vain jostain syystä vaikea löytää mistään.

    Jousimiehiäkin oli aikaisemmin pitkäaikaisena ystävänä, mutta he eivät pystyneet sallimaan minulle kasvamista ihmisenä, vaan muistivat aina menneen minäni, joka oli ujompi ja pelokkaampi, ja menneet tekemiseni ja virheeni. Sitten kun rohkaistuin näyttämään itsestäni enemmän ja ottamaan elämästä enemmän irti, hekin yrittivät lannistaa minua ilkikurisilla kommenteillaan. Jousimies-ystäväni eivät ole kertaakaan nuhdelleet itseään omista virheistään, enkä toisaalta heitä ole itsekään niistä syyttänyt, pikemminkin olen heitä henkisesti yrittänyt tukea. Silti ovat syyttäneet minua ihan samoista jutuista, joihin itsekin ovat sortuneet. Ei mitään kiitollisuutta heille antamastani tuesta. Ei tuota voi ystävyydeksi kutsua. Kartallani on antivertex jousimiehessä, sekä jupiter konjunktiossa venukseen neitsyessä, jousimiehessä on myös mars ja neptunus.

    En tiedä mistä merkistä ystäväni löytäisin, koska olen ollut kaikkien merkkien suunnalta nuoruudessani (myöhemminkin) koulukiusattu. Olin ahkera ja lahjakas koulussa ja tykkäsin viitata, omistin silmälasit, olin lyhyt ja pullakka ja olen edelleen, en mikään hyvä urheilussa, enkä tykännyt jauhaa mitään tyypillisiä lasten, enkä myöhemmin nuortenkaan, juttuja, en ollut ujo kertomaan omia mielipiteitäni ja teorioitani, niin siinäpä pienen paikkakunnan lapsukaisilla ja nuorukaisilla oli kai liikaa ihmettelemistä.

    Astrologian kautta en myöskään ole ystäviä löytänyt. Kohtaloni on kai olla yksinäinen susi -> Aurinko 12. huoneessa, maata ja vettä enimmäkseen kartalla. Toisaalta en koe olevani yksinäisyyden uhri, vaan tykkään siitä että minulla on mahdollisuus ottaa aikaa ja tilaa itselleni ihan silloin kun sitä haluan ja tarvitsen, eikä siitä tarvitse kenenkään loukkaantua. Jotkut vain loukkaantuvat, kun eivät ymmärrä. Sille en mitään voi. Selittelyt kun ei kaikille riitä. En voi elää ja olla olemassa koko ajan kavereita tai sukulaisia varten. Kaveruus, samalla tavalla kuin parisuhde, on vapaaehtoista, ei sitä voi pakottaa tai vaatia. Kyllä minä sitten teen selväksi kun en enää halua olla ihmisen kanssa missään tekemisissä, sitä ei tarvitse siinä vaiheessa enää epäillä.

    Niin no, vielä noista kaveruuden muodoista; Lapsuudessa minulla oli paljon myös kirjekavereita, mutta nyt internetin tulon jälkeen olen ottanut pitkäaikaisempiin kirjekavereihinkin etäisyyttä, kun tuntuu että tulevat liian lähelle liian nopeasti ja koko ajan pitäisi kaikki jakaa. Ennen oli mukavampi kun sai aikaa ajatella ja elää kirjeiden välissä, eikä odotettu että heti välittömästi täytyy vastata. Ja oli se jotenkin persoonallisempaakin kuin sähköiset pikaviestit. Vieläköhän näinä päivinä joku jaksaisi alkaa kirjeitä kirjoittelemaan?

    Venus on kyllä melko runsaasti aspektoitunut tuon Jupiter konjunktion lisäksi eli puolitoista neliö kuulle Härässä (härkien kanssa tulen melko hyvin toimeen kunhan pitäydyn tietyillä turvallisilla alueilla), neliö vertexille kaksosissa (Kaksosten kanssa en oikein tule toimeen, vaan melkein aina syntyy väittelyjä) ja neliö neptunukselle Jousimiehessä. Helppoja aspekteja on sekstiilit cerekselle ravussa (joidenkin rapujen kanssa synkkaa ihan hyvin) ja uranukselle skorpionissa (skorpionien kanssa aika paljon valtataistelua, vaikka syvää ymmärrystäkin olisi, ehkä sekstiili on liian helppo aspekti ja ymmärrys on vähän liiankin syvää toisen skorpionin makuun, eihän skorpioni halua että häntä ymmärretään tai hänestä tiedetään asioita).

    Astro-tv:ssä oli muuten kesällä ainakin yksi jakso joka käsitteli kvinkunsseja koskien ihmistyyppejä joiden kanssa meillä on vähiten yhteistä. Eli tästä päätellen aurinkooni olisi kvinkunssissa Kaksonen ja Oinas, ja on totta etten koe juuri mitään yhteistä näissä itseni kanssa, eihän kartassanikaan ole mitään planeettoja näissä merkeissä. Kuulleni kvinkunssissa taas ovat Vaaka ja Jousimies, jotka ovat myös vierekkäiset merkit aurinkomerkilleni ja edellä jo selitinkin että ei oikein toimi, vaikka planeettoja kartassani näissä onkin.

    Ehkä yhteenvetona näistä ja poissulkutekniikalla voisi päätellä että kaipaan Neitsyttä, Rapua tai Härkää (tai näiden merkkien painotuksen omaavaa henkilöä) kirjekaveriksi. Parhaiten kuitenkin ilmaisen itseni kirjoittamalla (Merkurius perääntyy Skorpionissa 1. huoneessa). Siinä saa tarpeeksi aikaa ja tilaa omille tekemisilleen ja ajatuksille.

  4. JohannaH Says:

    Tuli vain mieleen että uskooko täällä astrologian harrastajat/ammattilaiset edellisiin elämiin? Minulle on tulkinnoissa monesti osoitettu kartaltani menneisyyteeni viittaavat tekijät. Jos tähän uskoo, niin jotkut ystävyydethän (tai esim. katkeruus joitain ihmisiä kohtaan) voivat olla perua jo edellisistä elämistä. Samoin tapa jolla ystäviin itse suhtautuu. Minulla on Saturnus (joka on yksi menneisyyteen viittaava tekijä) Vaa’assa ja huomaan monesti että haluaisin olla ystävyyssuhteissa se, joka johtaa porukkaa, mutta petyn kun huomaan että minulle ei ole tässä elämässä annettu sitä karismaa tai jotain jolla johtajat toimivat. Painotukseni on kiinteissä merkeissä. En osaa sopeutua tämän elämäni kuvioihin kovin helposti.

    Kuunsolmulinjani menee Vesimiehestä (laskusolmu) Leijonaan (noususolmu) ja huomaan että haluaisin porukassa olla se keskipiste joka huomataan ja jonka lämpimään seuraan hakeudutaan enemmän kuin se viileä etäinen nörtti, joka ennen olin. Olen myös koko ajan hankkinut enemmän harrastuksia jotka mahdollistavat tämän (esim. yksinlaulu ja vapaaehtoistyö). En anna sen estää jos porukka ei anna minun loistaa, otan oman paikkani vaikka väkisin. Tätä en nuorempana tuonut niin paljon esille, ja sitten kun aloin tuoda niin vanhat kaverit hylkäsivät ja häipyivät kokonaan. Sen hinnan olen valmis maksamaan.

    Vaikka tämä kaikki edellä kirjoittamani kuulostaa melko itseriittoiselta (Aurinko löysässä konjunktiossa nousuakseliin, sekä Plutoon (Aurinko- ja nousumerkkini hallitsijaplaneetta), niin kaipaan todella paljon ystäviä ja elämänkumppania (Kuun vaihe Vaakamainen, Kuu osittain 7. huoneessa) ja tuntuu että jotain puuttuu, jos oikeita ystäviä ei ole. Mutta ystävyydessä pätee sama kuin kumppanin valinnassani, eli haluan valita ystäväni ja valita vain sellaisia ystäviä, jotka eivät heti halua päästä ihon alle ja pystyvät antamaan aikaa ja tilaa tutustua rauhassa, ja senkin jälkeen antamaan tilaa. Kaikissa suhteissa, niin kavereissa kuin parisuhteessakin, tilan antamisesta huolimatta, tärkeintä on minulle syvä ystävyys ja uskollisuus.

  5. In Says:

    Mielenkiintoinen aihe sinänsä. Itsellä siis 11.huone tyhjänä skorpparissa. Pluto on tosin aika lähellä 10 huoneessa, melkein 11 huoneessa, joten kaiketi liitän pluton aika paljon ihmissuhteisiini. Venuskin löytyy 8.huoneesta ravusta. Rapu kertoo sinänsä ehkä sen, että oma perhe on erittäin läheinen. Rapu-painotuksella olevien ihmisten kanssa tulee myös yleensä hyvin toimeen. Vertex myös siis ravussa, joten sekin varmaan vaikuttaa tähän. Plutomaisena ihmissuhteitani pidän sen takia, että minulla ei ole hirveän pitkäaikaisia ystäviä, sillä muutoksen tarve on itselle suuri. Eli intensiivisiä tuttavuuksia, mutta yleensä vaihtuvat sen intensiteetin loppumisen jälkeen. Ehkä jollain tapaa se, että tuo pluto on 10. huoneessa luo itselle sellaisen jatkuvan tarpeen oman elämän uudistamiseen radikaalisitikin, jolloin monikaan ei mukana pysy. Muutamia ihmissuhteita kestänyyt pitkäänkin, muuten vaihtuu aika paljon nuo piirit itsellä.

    Täytyy kyllä sanoa, että olen aika huono ystävä, koska ehkä tuo plutoninen teema itsellä tekee sitä, että en halua kokevani olemaan kenellekään tilivelvollinen eli toisin sanoa en halua ollaan kenenkään tossun alla. Näin ollen liian takertuvat ihmiset saavat helposti kenkää. Tietty riippumattomuus ja vapauden halu myös vaikuttavat aika paljon. Aika usein puhelin on kiinni pitkäänkin, jolloin kukaan ei oikein tavoita itseä ja vaikka se ei ole henkilökohtaisesti kenellekään loukkaukseksi tarkoitettu, ainoastaan oman itseni takia, niin monet suuttuvat ja loukkaantuvat. Sinänsä kyllä harmittaa, että itse on näin hankala ystävä, sillä loppupeleissä rakastan sosialisoimista, juhlia, harrastamista ja menemistä. (Asc jouskari), joten aika pitkälti tämä ystävä käyttäytymiseni pilaa minua kokemasta sellaisia ihmissuhteita mitä haluaisin todellisuudessa kokea.

    Että sellaista. Ei ole hiveän hyvä tälläinen skorppari/pluto teema ihmissuhteissa omalla kartalla.

    • JohannaH Says:

      Tämä teksti voisi olla melkein suoraan omasta elämästäni. Skorpioni-teemaa. Ainoa mikä ei päde itselläni on tuo oman vertexin merkin kanssa toimeentuleminen (kaksoset kartallani). Vertexini on vielä 8. huoneessa, joka on aurinko- ja nousevan merkkini huone. En tiedä mitä se kertoo.

      • In Says:

        Hyvä, että en ainoana kärsi näistä skorppariteemoista. ^^
        Kaiketi vertex ei automaattisesti kerrokaan, että välttämättä tulisi toimeen kyseisen merkin edustajien kanssa. Lähinnä se on käsittääkseni kertomassa merkittävistä kohtaamisista sen sijainnin ”energian” omaavien ihmisten kanssa. Että kohtalolla sormet pelissään noiden vertex kohtaamisten kanssa. =) Itsellä varmaan vaan käynyt hyvin, että tulen toimeen vertex merkin osoittamien ihmisten kanssa.

  6. Soile Says:

    11. huoneeni kärki on Skorpionissa. Minusta 11. huone, vaikka toki tiedän että sen merkityksiin kuuluu mm. ystävyys, koen sen olevan enemmänkin kuvaava kollektiivisista kohtaamista, ryhmän, oman vertaisryhmän kohtaamisesta kuin kahden keskisistä kohtaamisista, josta kertoo 7 h.

    (Jos nyt käyttäisi tasahuoneita, tasan 30 astetta per huone alkaen nousumerkistä, niin sitten se olisi Vaa’assa.)

    Skorpionin perinteinen hallitsija on Mars, tuo energian ja draivin planeetta, joka minulla on kommunikaativiisessa Kaksosissa ja DC:llä, laskuakselilla, 7 h:n (kumppanuudet) kärjellä.

    Mars on myös t-ristini (Saturnus/Uranus/Pluto-oppositio nelliö Mars) kärkiplaneetta ja sijainniltaan voimakkaimmin sijoittunut planeetta. Tästä asetelmasta voisi (Skorpioni) että ystävyyssuhteeni tai kohtaamiset joukkojen kanssa (11 h. on minusta kollektiivisempi kohtaaminen kuin 7 h.) ovat todennäköisesti intensiivisiä, mahdollisesti hyvinkin transformatiiivisia , paljon voimakkaita tunteita ja kohtaamisia; informaation vaihto, kommunikaatio korostuu, väittelyt, törmäyskurssit ja valtataistelutkin. Keskustellaan syntyjä syviä (Skorp) tai sitten kepeitäkin (Kaksoset), mutta keskustellaan ja jaetaan asioita.

    Skorpionin moderni hallitsija (ulkoplaneettojen löytämisen jälkeen) on Pluto, joka minulla löytyy 9 h.:sta (elämänkatsomus) Neitsyessä ja sekin on mukana t-ristissäni. Kyllä tuo planeetta varmaan tuo mukaan tietynlaisen painokkuuden, jopa ehdottomuuden huoneen teemoihin eli omien mielipiteiden ilmaisuun, haluun etsiä pohjimmaista totuutta ja samalla kyvyn myös luoda nahkojaan, uudistuakin (Pluto) ja samalla toivottavasti halua ja kykyä kriittisesti myös miettiä mitä voisin tehdä toisin, paremmin (Neitsyt). Parhaimmillaan vaikutukset ovat varmaan molemminpuolisia. Kohtaaminen muuttaa kumpaakin.

    11 h:ssani on myös Neptunus, tuo yliaistillinen (transkendenttinen) planeetta, kertonee myös ihanteellisuudesta, henkisyyden etsimisestä, kiinnostuksesta mystiikaan jne mutta myös herkkäuskoisuudesta ja siihen on yhtymässä myös Juno (kumppanuus) ja Pallas Athene (strategi) ja ne ovat oppositiossa Jupiteriini Härässä 5 h.

    Jos siis ajatellaan blogin innoittamana että 11h . huoneen hallitsija/t kertovat mitä avuja minulla on ystävyyssuhteiden luomiseen ja hoivaamiseen niin Mars ja Pluto kuulostavat aika rankoilta apureilta. Ja Venuskin on perääntyvänä (sen katsotaan yleensä vaikeuttavan sosiaalisia suhteita), mutta kylläkin 7 h:ssa ja Kaksosissa. Varmaan olen nuorempanna tullut miesten kanssa paremmin toimeen kuin naisten, myös ystävänä.

    Yksi ystävättäreni (taitaa olla nousu-Skorp ja Au-Neitsyt) sanoi joskus 20 v. sitten että minun kanssani on kiva riidellä kun tietää ettei ystävyys kaadu siihen. :-/ Vuodet ovat kyllä pehmentäneet….

    Kavereita on varmaan moniakin, mutta ystäviä harvoja. Onneksi niitäkin löytyy, joka lähtöön (eli eri merkkejä :-D) ja arvostan kyllä heidän palautettaan suuresti.

    – Soile

  7. Soile Says:

    Heh, voisi kai sitten sanoa yksinkertaistaen (mutta monimielisesti) että kaipaa ystävistäni sparrauskavereita.

    – Soile

  8. Mervi Says:

    11 h alkaa ravusta, jossa venus ravussa yhtymässä kuuhun leijonassa,
    kuu taas yhtymässä uranukseen edelleen 11 h:ssa. Minusta minulla 11 h kuvastaa enemmänkin harrastepiirejä yms. Sinne kuuluvat Ay-toiminta (hallituksen kanssa tavataan kuukausittain) sekä muiden yhdistysten jäseniä monta kertaa vuodessa, niistä piireissä samoja ihmisiä tapaa aika ajoittain ja osa niistä on itsellekkin muodostunut tärkeitä ihmisiä, mutta ei niin läheisiä kuin sitten ne harvat ystävät joiden kanssa ollaan sitten ns. rapumaisesti. Jostain kumman syystä (olisiko rapua) haluan tavata jokaista ystävääni yksitellen, jotkut ovat valitelleet kun en esittele ystäviä toisilleen, jokaisen ystävän kanssa käydään elämän eri osa-alueita yhdessä läpi, jokaisen kanssa eri asioita. Uranus varmaan tuo sitten ystäviksi ja kaveriksi joskus erikoisia/omalaatuisia kavereita ja tietty pinnallisuus näissä suhteissa on leimaa-antavaa. Niin ja onhan meillä vielä pieni 6 henkilön muodostama astroryhmäkin, joka kokoontuu harvakseltaan sekä jousiammunta ja kielikurssit ovat tuoneet uusia kavereita ei niinkään ystäviä. En ystävisty kovin helpolla, mutta sitten kun saavutetaan se taso, tahtoisin pitää sen hyvin kauan mukanani, kansakouluajoilta on paras kaveri vielä kuvioissa. Ehkä uranus tuo siihen vivahteen etten halua olla kuitenkaan jatkuvasti kimpassa, vaan jos haluan omaa aikaa niin ystävät kyllä hyväksyvät sen (ovat tottuneet).

Vastaa käyttäjälle In Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: