Archive for syyskuu 2010

Olennainen on näkymätöntä

30.9.2010

55 vuotta sitten tapahtui kohtalokas, Neptunusmainen liikenneonnettomuus Californiassa, San Luis Obispon piirikunnassa, lähellä Cholamen keskustaa. Valtatietä 466 kiisi laskevan auringon kimaltaessa hopeanhohtoinen Porsche, eikä Fresnoon päin juuri sen eteen kääntynyt Fordin kuljettaja ilmeisesti havainnut lähestyvää autoa, tai kenties jopa kuljettaja kuvitteli olevansa etuajo-oikeutettu risteyksessä. Porschen kuljettaja todistettavasti huomasi kääntyvän auton, mutta ei ehtinyt yllättävässä tilanteessa enää väistää. Historiasta tiedämme kuinka onnettomuudessa kävi. Ainoa kuolonuhri oli nuori, elokuvistaan kahden Oscar-ehdokkuuden juuri saanut James Dean.

En välitä yleensä tutkia kuolemaa astrologian kautta, mutta vahvistakoon tämä poikkeus säännön. Aluksi kuitenkin muutama sana Deanin syntymäkartasta. Hänestä on esitetty kahta kellonaikaa; virallisten dokumenttien mukaan syntymä olisi ollut tasan aamuyhdeksältä, mutta Dean on itse todennut sen olleen väärä, ja sanonut ajaksi yöajan 2:11. Aamukartalla Deanin Aurinko on 11. huoneessa, nousu oinaassa ja sillä Uranus, Venus Keskitaivaalla ja uran alueella vahva Saturnus. Minä päädyin kuitenkin käyttämään yön aikaa. Tällä kartalla Aurinko on kolmannessa huoneessa, nousu jousimiehessä, skorpioni-Kuu 11. huoneessa ja Neptunus lähimpänä Keskitaivasta, Gauquelinin sektoriteorian mukaan eniten uraan vaikuttavana planeettana. Tällä kartalla Uranus asettuu kodin alueelle, mikä mielestäni kuvaa hyvin Deanin perhe-elämän vaiheita; äidin kuolema ja yllättävä muutto sukulaisten hoiviin maalle. Deanin kahdeksas huone on painokas, siellä ovat Jupiter, Pluto ja OOB Mars.

Vuonna -55 Dean oli suosionsa huipulla. Osa Nuoressa Kapinallisessa oli nostanut hänet tähtien joukkoon ja nuorison idoliksi. Jättiläisessä hän teki mahdollisesti vielä koskettavamman roolin. Kuolinvuoden Auringonpaluu kertookin suosiosta; tälläkin hetkellä niin ajankohtaiset Uranus ja Jupiter perääntyvät sillä vesimerkissä, suosion alueella 11. huoneessa. Aurinko on esiintymisen huoneessa, mutta vastapäätä Pluton ja Kuun yhtymää viimeiseen huoneeseen. Mars on myös aika paha-enteisesti kahdeksannessa huoneessa.

Edistyskartalla Kuu on juuri tulossa Keskitaivaalle neitsyessä, ihan niin kuin pitääkin kun suosion huipulle ollaan tulossa (aamun kellonajalla edistetty Kuu kulkee vain käytännön työn ja arkirutiinien huoneessa). Edistyskartan Mars oli edelleen yllättävä ja vaikeasti hallittavissa oleva, kallistuskulmansa ylittänyt, ja oli yhä yhtymässä syntymäkartan samanlaiseen Marsiin. Edistetty Mars oli siis perääntynyt ja ollut OOBina ihan koko Deanin elämän, ja jos hän olisi saanut elää, Mars olisi kääntynyt etenemään vasta 60-luvulla ja ollut kallistuskulmansa ylittäneenä edistyskartalla ainakin koko vuosikymmenen. Ehkä Deanin tietty epätavallisuus näkyi myös hänen Marsinsa kautta, mutta toki sinänsä jo vesimies-Auringosta.

Onnettomuuden hetkellä vähän ennen iltakuutta Mars nousi Deanin kartan Keskitaivaalle, ja kohtasi siellä edistetyn Kuun. Neptunus ja Merkurius tavoittelivat Kuuta – ja näistä Merkurius, liikkumisen planeetta, oli pysähtynyt! Uranus oli yhtymässä OOB Marsiin, eli kaikkein klassisin onnettomuusaspekti. Saturnus oli tasan neliössä Aurinkoon.

Miksi sitten alussa viittasin onnettomuuden Neptunus-luonteeseen? Pimennykset antavat ennen ja jälkeen syntymän kartalle herkän asteen. Ennen Deanin syntymää oli täydellinen Auringonpimennys 27° vaakaa. Onnettomuushetkellä Neptunus oli 27° vaakaa, samassa herkässä asteessa. Neptunus näyttäytyy illuusioiden luomisena, itsepetoksenakin, että esimerkiksi voi ajaa lujaa urheiluautolla, ylinopeutta ja vaarallisesti ohitellen, tai kääntyä valtatielle luullen sen turvalliseksi.

Kesän -55 pimennykset osuivat molemmat Deanin kartoille, Kuunpimennys nousuakselille jousimieheen ja Auringonpimennys onnettomuuden aikaisen Kuun paluun nousulle.

Deanin onnettomuuden ja kuoleman hetken kartoilla oli liian monta tekijää osoittamassa heikkoa hetkeä.

Jutun otsikko on käännös Deanin Cholamessa olevasta muistomerkin tekstistä, lainaus Pikku Prinssistä, What is essential is invisible to the eye.

Advertisement

Tuplatransiittien taikaa

29.9.2010

Perjantaina 1. lokakuuta aamuyöllä puoli neljältä Aurinko kohtaa Saturnuksen, ja tämä on voinut tuntua jo kaiken viikkoa. Transiitin eli planeetan kulman sanotaan tuntuvan voimakkaimmin avautuvana, eli juuri nyt kun se  on energisimmillään, voimakkaimmillaan ja täyttymässä. Tekojen aika voi olla jo tänään, ja huomenna. Käsi ylös kuka muistaa, kuka kuuluisa astrologi totesi, että tapahtumat eivät satu meille, vaan me satumme tapahtumille? Auringon ja Saturnuksen sattuminen on siis riippuvainen siitä, mitä teet, valitset ja päätät. Realismia, kontrollia, tiukkuutta? Kieltäymystä, kurinalaisuutta? Vai järjestystä, kunnioitusta ja pyrkimystä kohti järkeviä tavoitteita?

Auringon ja Saturnuksen yhtymää pidetään huonon itsetunnon merkkinä. Se voi olla ennemminkin riman pitämistä turhan korkealla itsen suhteen. Saturnus on planeetta, joka tulee iän myötä positiivisemmaksi, sikäli mikäli elämästä on opittu jotakin. Näiden planeettojen yhtymä voi kertoa kyvystä kantaa vastuuta. Nyt voi olla hyvä aika kehua itseään opituista asioista.

Aurinko ja Saturnus kohtaavat vaa’an 7 asteessa. Onko kartallasi planeettoja johtavien merkkien tässä asteessa (oinaassa, ravussa, vaa’assa ja kauriissa)? Etenkin kaurisplaneettoihin tuleva kulma on nyt tärkeä, koska se on Saturnuksen oma merkki. Teemat tiivistyvät tässä melkoisesti, ja Aurinko tekee niistä omakohtaisia. Johtaviin merkkeihin tulevia ns. haastavia kulmia on turha pelätä, sillä energiasta ja voimastahan tässä lopulta on kyse. Ehkä saat vihdosta viimein ison päätöksen tehtyä, tai ryhdyttyä puuhaan jota olet kaihtanut. Aurinko näyttää kivaa kohdevaloa, jotta varmasti huomaat mistä on kyse.

Auringon ja Saturnuksen yhtymä voi heittää jämäkkyyttä helpoilla kulmillaan kaksosen ja vesimiehen merkin alkuihin, sekä leijonaan ja jousimieheen. Löytyisikö näiden merkkien 7 asteesta kuriinpantavaa ja työstettävää?

Tällä kertaa neitsyet, skorpparit, härät ja kalat jäävät jaossa vähemmälle, mutta ei se mitään, sillä täytyyhän elämässä olla jotakin villiä ja vapaatakin, yllättävää ja spontaania. Niin kuin nyt tuo Jupiterin ja Uranuksen kulma.

Käänteitä elämässä

29.9.2010

Me astrologiasta kiinnostuneet olemme tottuneet silmäilemään planeettojen transiitteja (ylityksiä, kulmia) silloin kun elämässämme tapahtuu isoja muutoksia. Kuinka paljon kiinnität huomiota siihen, miten Kuunsolmut kulkevat kartallasi muutosten aikaan?

Kuunsolmut kulkevat pitkässä syklissä, siinä 18 – 19 vuotta, ja solmujen puolitus tapahtuu tietysti kierron puolivälissä noin 9 – 9,5 vuoden kohdalla kun Kuun yläsolmu ylittää alasolmun, ja tottakai lohikäärmeen häntä alasolmu ylittää oman yläsolmun.

Solmuja tarkastellessa voi antaa tavallista laajemman orbin eli vaihteluvälin asteissa kuinka kaukaa solmu ”vaikuttaa”. Joskus jo se voi laukaista tapahtumia kun Kuunsolmu siirtyy samaan merkkiin kuin omasi, ja jonkun ylityksen kohdalla voi ajoitus osua jopa aivan samalle asteelle.

Solmujen liikkeet liittyvät luonnollisesti tiettyihin ikävaiheisiin. Ensimmäinen solmujen puolitus tapahtuu lapsuudessa hiukan ennen 10 ikävuotta, ensimmäinen solmujen paluu aikuisuuden kynnyksellä noin 18 vuotiaana. Toinen solmujen puolitus, eli verrattain hankala aika, osuu samoihin aikoihin kuin Saturnuksen paluu,  siihen kolmenkympin kriisiin, paria vuotta ennen 30 synttäreitä. Toinen solmujen paluu tulee keski-iän jo painaessa vähän ennen 40 synttäreitä, ja aika moni kokee tuossa elämänvaiheessa suunnanmuutoksen työelämässä tai parisuhteessa. Seuraava puolitus, mahdollisesti kriisiherkempi aika, koittaa muutamaa vuotta ennen viiskymppisiä – olisiko tämä se viidenkympin villitys? Kolmannen kerran solmut kulkevat samoissa merkeissä ja asteissa noin 57 vuotiaana, ja sitä seuraava puolituksen kohta osuu joillekin eläkkeelle siirtymisen tienoille.

Omaa ensimmäistä puolitustani en muista enkä pysty äkkiä yhdistämään mihinkään muutokseen, mutta ensimmäinen solmujen paluu oli hyvinkin suuri muutos lentäessäni ulos maailmalle kotipesästä. Toinen puolitus laittoi elämäntyylini täysin uusiksi kun sain lapsen, ja toisen solmujen paluunkin pystyn yhdistämään isoon elämänmuutokseen, jossa oikeastaan kaikki kuviot menivät uusiksi.

Tähän mennessä solmujen tuomat muutokset ovat joka kerta solmujen paluun ja puolituksen kohdalla kertaantuneet, aivan kuin tuplasti enemmän kuin edellisellä kerralla. Yleensä sävy on ollut positiivinen, vaikka aivan jokaisen muutoksen kohdalla en ole tapahtumien hetkellä nähnyt sen eteenpäin lykkäävää voimaa.

Ovatko solmut tuoneet kriisejä vai hyviä muutoksia sinun elämääsi?

Merkkisidonnaiset kvinkunssit

28.9.2010

Tunnustan että planeettojen välisistä kulmista eli aspekteista minun lempilapseni on kvinkunssi. Lempilapsi on yleensä sellainen, jonka kanssa mikään ei suju omalla painollaan, sen eteen joutuu tekemään enemmän töitä, ja onnistuessa kokee tavallista enemmän onnistumisen riemua. Kvinkunssissa planeetat ovat 150° kulmassa keskenään. Merkkitasolla kvinkunssi on helppo hahmottaa siten, että se on aina vastapäätä olevan merkin vierekkäiset merkit molemmin puolin. Joskus astrologiassa kutsutaan kvinkunssia inkonjunktioksi, mikä on teknisesti hiukan harhaanjohtava ilmaisu, sillä inkonjunktio tarkoittaa ”ei aspektia, ei mitään yhteyttä keskenään”.

Kvinkunssin haastavuus tulee jo laatu- ja elementtitasoilta, sillä ne eivät tässä kulmassa koskaan osu yksiin. Tästä voimme päätellä, että kulma on hankala. Olen itseasiassa sitä mieltä, että joissakin tapauksissa kvinkunssi on paljon pirullisempi kuin mikään neliö tai oppositio. Näitä kulmia paljon tutkinut astrologi J. Lee Lehman tuntuu olevan samaa mieltä, sillä hän esittää tämän kulman olevan se kaikkein hankalin.

Tulkinnaksi kvinkunsseista on annettu lievästi jännitteinen ja hiertävä, mutta kehotan puhumaan vaikeista asioista niiden oikeilla nimillä, ja unohtamaan tuon lievennyksen. On totta, että kvinkunssin ongelmat ovat usein tiedostamattomia (tai niin toivottomalta tuntuvia, ettei ole voimavaroja puuttua niihin), ja siksi ongelmat tuppaavat pääsemään liian pitkälle ennen kuin oikeasti tulee seinä vastaan, ja asiaan on pakko puuttua. Kvinkunssi liitetään usein terveysongelmiin, ja niinhän me usein toimimme, että pikkuvikaa koetetaan sietää, lääkitä hotapulverin kaltaisilla kotikonsteilla, emmekä suostu kohtaamaan ongelman laajuutta.

Piilevään ongelmaan auttaa siis tiedostaminen ja uudelleenarviointi, jotka ovat kvinkunssien avainsanat. Tässä kulmassa kaksi tekijää ovat mahdollisimman kaukana toisistaan ja tuntuvat mahdottomilta sovittaa yhteen. Nämä ovat vähän kuin legopalikat ja niiden halpisversiot – ovat molemmat palikoita, mutta eivät istu toisiinsa, koska ovat kotoisin eri tehtailta ja erilaisista muoteista. Kvinkunssit osoittavat elämän sokeita pisteitä, ja vitsi onkin tässä että miten ratkaisisit jotakin, mitä et edes tiedosta? Näin kuitenkin pitäisi tehdä; tiedostaa, eritellä yhteensopimattomuuden syyt, soveltaa ja yhdistää mahdottomalta tuntuva.

Tänään olen taas mitä jos –tuulella. Nyt kun olen todistellut, miten äärimmäisen vakava ongelma kvinkunssi on, niin mitä jos väittäisin seuraavaksi, että vain osa kvinkunsseista on hankalia, ja toiset avaimia näkemään potentiaalisi ja lahjakkuutesi?

Tämä kvinkunsseihin liittyvä teesini on osittain kotoisin yllämainitulta astrologi Lehmanilta. Hän on esittänyt, että vaikeimmat kvinkunssit ovat niitä, joissa toinen planeetoista sijaitsee kiinteissä merkeissä härässä, leijonassa, skorpionissa ja vesimiehessä. Koska kvinkunssin ratkaisun ideat ovat uudelleenarviointi, soveltaminen ja yhdistäminen, on kaikkein hankalinta juuri kiinteässä laadussa toteuttaa näitä.

Jatkoin tätä ideaa vielä hiukan pidemmälle siten, että on olemassa kvinkunsseja, joiden ratkaisuun on olemassa avain. Eli joissakin merkeissä on mahdollista löytää yhteinen tekijä tai seikka, joka vähentää kvinkunssin haasteellisuutta – tai jopa muuttaen sen piileväksi mahdollisuudeksi.

Kun piirrämme karttoja astrologisilla ohjelmilla, on helpot kulmat merkitty sinisiksi, haasteelliset punaisiksi – ja kvinkunssit vihreiksi! Vihreä väri mielletään eteenpäinmenon, kasvun ja toivon väriksi. Vaikka totuus taitaa olla se, että pitkä kvinkunssiviiva on haluttu värillä erottaa myös pitkästä oppositioviivasta, on tässä saatettu osua vahingossa ytimeen.

Ja vielä ennen merkkien lähempää tarkastelua pieni huomio kvinkunssia muodostavista planeetoista. Kulman lopullinen energia on aina riippuvainen siitä, miten hyvin planeetat pelaavat yksiin. Merkurius, Venus ja Jupiter kvinkunssin toisessa päässä ovat helpompia kuin Mars, Saturnus ja Pluto. Jos kvinkunssissa on mukana Aurinko tai Kuu, se osoittaa kulman teeman keskeisyyttä elämässä. Muista myös tulkinnassa ottaa huomioon huoneet, joissa planeetat ovat. Huoneet kertovat siitä elämän näyttämöstä, missä vaikeudet tai mahdollisuudet pääasiassa näyttäytyvät. Jos kvinkunsseja on useita ja ne muodostavat Yodin, eroaa tulkinta jossakin määrin yksinkertaisesta kvinkunssista. Ole avoin mahdollisuudelle, että vaikka kvinkunssi muodostuu ns. helppojen planeettojen välille, esimerkiksi Venuksen ja Jupiterin, saattaa ongelma olla sitäkin piilevämpi ja tiedostamattomampi. Tarkista myös miten planeetta suhtautuu merkkiin, eli olisiko omassa merkissään, ylennyksessään, vastamerkissään tai alennuksestaan, sillä tämä voi kertoa hyvin suuntaa, ollaanko pulassa vai ei.

Haastavat kvinkunssit

Esitän, että kiinteistä merkeistä leijonan ja vesimiehen merkeissä muodostuvat kvinkunssit ovat potentiaalisesti vaikeimpia. Leijonasta kulma tulee kauriiseen ja kaloihin, vesimiehestä rapuun ja neitsyeen. Näillä merkeillä on hyvin vähän, jos mitään, yhteistä keskenään. Leijonan kohdalla tosin voi harkita, löytyisikö helpottava tekijä kauriiseen yhteisestä auktoriteetin teemasta, samoin kuin kalojen kohdalla luovuudesta. Vesimiestä ja neitsyttä taas voi yhdistää tekniikka, ja ehkä rapuun voisi löytyä linkki tietystä luonnonläheisyydestä.

Vaikka härkä ja skorpioni ovat ihan samalla lailla kiinteitä merkkejä, näistä todella vaikeat kulmat löytyvät ainoastaan härän ja jousimiehen väliltä, sekä skorpionin ja kaksosen väliltä. Miksi näin? Härän toinen kvinkunssi sijoittuu vaakaan, ja näitä merkkejähän yhdistää sama hallitseva planeetta Venus. Ihan samalla tavalla skorpionin toinen kulma menee oinaaseen, ja molempia merkkejä hallitsee Mars. Yhteisen planeettaenergian kautta yhteensovittaminen on paljon helpompaa.

Piilevien lahjakkuuksien kvinkunssit

Johtavissa merkeissä oinas ja vaaka voivat miltei säästyä kvinkussien haasteilta – aika hurja väite, vai mitä? Oinaan kulmat tulevat skorpioniin (joka käsiteltiin yllä) ja neitsyeen, mikä on oinaan antiskionimerkki. Perinteisen astrologian mukaan nämä merkit näkevät toisensa, niissä toteutuu toistensa lahjakkuudet, eli yhteinen linkki on löydettävissä vieläpä erittäin positiiviseen sävyyn.

Samalla tavalla vaaka on onnekas, koska yhteinen nimittäjä löytyy niin härkään kuin kaloihinkin, mikä on siis vaa’an antiskionimerkki. En silti usko, että tämä teoriani on aukoton, vaan on hyvä ottaa huomioon millä tavoin planeetat muuttavat tilannetta. Esimerkiksi Aurinko on alennusmerkissään vaa’assa, ja Mars vastamerkissään härässä, joten näiden planeettojen kvinkunssia on syytä pohtia hiukan kriittisemmin.

Ravun ja jousimiehen välille syntyy sympatia Jupiterin kautta, sillä jouskarin oma planeetta on ylennysmerkissään ravussa. Näillä merkeillä on siis syytä olettaa olevan jotakin yhteistä, kvinkunssista huolimatta, jonka voi löytää Jupiterin teemojen kautta.

Väliinputoojaksi kvinkunsseissa jää kaksosen ja kauriin välillä oleva kulma. Tässä planeetat olisivat muuttuvassa ja johtavassa laadussa, mikä ei olisi kaikkein hankalin vaihtoehto. En kuitenkaan löytänyt merkkien teemoissa mitään ilmiselvää yhteistä tekijääkään. Itsestäni nämä merkit tuntuvat ajatuksen tasolla hyvin erilaisilta. Kenellä on omakohtaista kokemusta kvinkunssista näissä merkeissä? Koetteko tämän kvinkunssin vaikeana vai ennemmin kasvattavana mahdollisuutena?

Annathan palautetta kommentteihin miltä teesini kvinkunssien merkkisidonnaisuudesta vaikuttaa. Toivon vilkasta kvinkunssikeskustelua, jossa me kaikki voimme oppia toistemme kokemuksista!

Hei älä koskaan ikinä muutu

27.9.2010

Egotripin viisusta tulee mielleyhtymä astrologisten merkkien kiinteästä laadusta. Kirjoitin puolisen vuotta sitten muuttuvista nousumerkeistä, joten eiköhän ole aika tarkastella millaisia ovat kiinteänousuiset ihmiset. Kun muuttuvien merkkien perusideana on kaksittaisen efektin tuottaminen, ei kiinteän merkin nousullaan omaavat ihmiset halua toteuttaa minkäänlaista efektiä. Heille on olemassa vain yhdenlainen totuus, eheys.

Kiinteitä merkkejä ovat härkä, leijona, skorpioni ja vesimies, joista meidän asteillamme pisimmän aikaa nousevat leijona ja skorpioni. Härkänousuja tapaa harvoin, vesimiesnousuja vieläkin harvemmin.

Härkä on Venuksen hallitsema vakaa maamerkki. Nousuhärkä tavoittelee rauhallista, tyyntä ja mukavan leppoisaa olemusta. Hänessä saattaa pilkahtaa sensuelli nautiskelija, mutta ei koskaan provokatiivisessa mielessä. Nousuhärässä on vankkumatonta itseriittoisuutta, että hän pärjää, osaa eikä tarvitse kenenkään apua. Tavallisesti hän myös jättää toiset rauhaan ja vaikka mieluummin vetäytyy hiljaisuuteen kuin ryhtyisi painostuksen alla mihinkään. Nousuhärän vakaus herättää luottamusta, ja sitkeys ja tasaisuus tuottavat tulosta, vaikka muutoksen alkuunsaattaminen on aina kynnyskysymys.

Nousuleijonan taustalla on itse Auringon loistava voima. Tulimerkkinä nousuleijona ottaa huomion ja suosion osakseen draaman keinoin. Nouseva leijona ilmentää auktoriteettia, jonka hän varsin usein ansaitsee. Näissä ihmisissä voi aistia valoisan auran, sydämen lämmön ja jalomielisyyden. Nousuleijonalle oma ego on vakavasti otettava asia, eikä hän pysty helposti kohtaamaan naurunalaiseksi joutumista, vähättelyä tai huomiotta jättämistä. Oma minäkuva on nousuleijonalle se kiinteistä kiintein, pysyvä ja pyhä seikka, joka muuttuu vain syvän kriisin kautta.

Skorpionia hallitsee vanha Mars ja uusi Pluto, ja nämä voimaplaneetat saavat tästä veden merkistä teräksenkovan. Nouseva skorpioni sisältää paradoksin, jossa eheys kokee muutoksen, nahanluonnin. Tavallisesti noususkorppareilla on elämässään ainakin yksi syvällinen ja totaalinen muutos, ja joidenkin elämä on yhtä kriiseistä toiseen purjehtimista. Kriisin keskellä noususkorpioni on parhaimmillaan ja omimmillaan, eikä kriisin tarvitse olla aina oma, vaan hän on mestari pitämään toisia pinnalla. Seksuaalisuus on toisinaan esillä varsin provokatiivisesti. Nousevalle skorpionille on ominaista varjo, jonka takana hän on mystinen, syvällinen, valikoiva, epäluuloinen ja kontrolloitu.

Nousevan vesimiehen teemaksi näyttää yleensä pinttyvän erilaisuus. Joko niin, että hän tunnistaa itsessään erilaisuuden piirteet ja korostaa niitä, luoden siitä vahvuutensa. Tai niin, että hän vaistoaa erilaisuutensa, kärsii siitä ja koettaa ehkä muuttaa toisia omaan suuntaansa. Hallitsevista planeetoista uudempi Uranus näkyy vaihtoehtoisuutena ja etäisyytenä, vanha Saturnus lujana ystävyytenä, rakentavana muutoksena ja asenteen jäykkyytenä. Nouseva vesimies tavoittaa eheytensä helpommin eksentrikkona, friikkinä ja kummajaisena, ja voimme tästä vain arvailla miten vaikea se vaikeampi tie voi olla.

Kun monille oletettavasti tuli kova tarve väittää vastaan, toivon kommentteihin perusteluja, miksi mielestäsi eheys ei muodostu näin.

Kartta ja parisuhde

26.9.2010

Astrologisen kartan seitsemäs huone kertoo suoraviivaisimmin parisuhteesta elämässä. Onko sinulla planeettoja tässä huoneessa?

.

Aurinko – tavallisesti hyvin parisuhdehakuinen asenne ja voi olla jopa läheisriippuvainen. Katsoo minuuttaan parisuhteen kautta. Omalla isäsuhteella saattaa olla alitajuista merkitystä, joko niin että etsii elämäänsä isähahmoa, tai että pyrkii itse olemaan auktoriteetti suhteessa.

Kuu – turvallisuushakuinen asenne parisuhteeseen. Muodostaa tiukan emotionaalisen siteen kumppaniin ja voi vaatia paljon huomiota puolisolta. Etsii äitihahmoa huolehtimaan itsestään, tai ottaa itse huolehtijan roolin. Merkistä riippuen yleensä parisuhdehakuinen asenne sekä uskollisuutta suhteessa.

Merkurius – liikkuvainen ja sopeutuvainen asenne parisuhteeseen, mutta tarvitsee paljon älyllisiä virikkeitä ja keskustelua suhteen sisällä. Itseä nuorempi kumppani mahdollinen. Ei välttämättä kovin seksuaalinen parisuhde.

Venus – rakkaudennälkäinen asenne ja joskus voi rakastaa rakkautta enemmän kuin ihmistä. Hyvin parisuhdehakuinen asenne, riippuvaisuutta suhteesta ja hakee toisen hyväksyntää. Sosiaalisuus ja viehättävyys tärkeitä kriteereitä kumppanin valinnassa. Mahdollisuus saavuttaa onnea parisuhteen kautta.

Mars – etsii toimivaa ja eteenpäinmenevää ihmissuhdetta, yhdessä tekemistä. Parisuhde voi ruokkia omaa elämänhalua, eli ilman kumppania kokee olevansa apaattinen. Riitoja parisuhteessa.

Jupiter – oman minuuden laajentamista parisuhteen kautta, kumppani voi olla aatteellinen, uskonnollinen tai ulkomaalainen. Taipumusta liioitella parisuhteeseen liittyvissä asioissa. Mahdollisuus onneen liitossa, mutta ei välttämättä uskollisuutta.

Saturnus – tarve vakaaseen liittoon, mutta varovainen asenne, joka saattaa viivästyttää parisuhdetta. Suhtautuu vakavasti parisuhteeseen, on valmis tekemään töitä sen eteen, ja yleensä joutuukin käymään läpi opettavaisia asioita. Etsii luotettavaa kumppania, uskollisuus tärkein arvo suhteessa, ikäero voi olla teemana suhteessa eli toinen puolisoista vanhempi. Kontrollointi ja rajoitukset ovat mahdollisia.

Chiron – haavoittumisen teema parisuhteessa, joko etsii itselleen eheyttäjää tai joutuu parantamaan kumppanin sielun haavoja. Teemana voi olla oppiminen ihmissuhteista läheisen intiimin suhteen kautta.

Uranus – usein erottava tekijä, rauhattomuutta ja vapaudenkaipuuta liitossa joka voi johtaa eroon. Etsii kumppaniksi epätavallista henkilöä, shokeeraamisen tarvetta. Nopeat parisuhteen solmimiset ja erot. Tarve uudistaa parisuhdettaan jatkuvasti. Joskus voi osoittaa vaikeutta päästää toinen intiimisti lähelle.

Neptunus – romanttinen ja idealistinen asenne parisuhteeseen. Itsepetoksen ja pettämisen teemoja, mutta myös sielunkumppanuutta. Ei välttämättä kovin seksuaalinen suhde. Joskus glamourin ja huippukohtien etsintää toisen ihmisen kautta, vieraantumista arkirealismista, mikä yleensä johtaa pettymyksiin.

Pluto – tarve kiihkeään, intensiiviseen parisuhteeseen, jossa valtataistelun teemat ei ole vieraita. Kumppani voi osoittautua hankalaksi ihmiseksi, esim. narsistiksi. Ihastuu vain vahvoihin henkilöihin ja halveksii heikkoutta. Emotionaalisen kiinteyden tarve suuri suhteessa. Ero voi koitua tuhoisaksi.

Nämä lyhyet päätelmät planeetoista parisuhteen alueella herättävät varmasti mietteitä ja mielipiteitä. Ota huomioon myös huonetta hallitseva planeetta, etenkin silloin jos siinä ei ole planeettoja, eli esim. jos seitsemännen huoneen kärki on vaa’assa tai härässä, Venus hallitsee huonetta.

Parisuhteen huone ei yksinään kerro kaikkea ihmissuhteista, vaan kokonaisuus muodostuu myös Kuun ja Venuksen teemoista sekä viidennestä ja kahdeksannesta huoneesta. Kuinka selkeästi sinä näet parisuhteesi seitsemännen huoneen kautta?

Sisäinen harmonia vai ristiriita?

25.9.2010

Auringon ja nousuakselin suhde on perusastrologiaa, joka voi kuitenkin kertoa ihmeen paljon. Jos kartan keskeiset tekijät ovat keskenään harmoniassa, on sisäinen eheys kuin tarjottimella. Mutta jos näiden välillä on kahnausta, voi joutua itsensä kanssa vaikeuksiin.

Ovatko Aurinkosi ja nousuakselin merkkisi samaa paria, eli löytyykö niiden väliltä mitään yhdistävää linkkiä? Jos molemmat ovat saman elementin merkissä, esimerkiksi maamerkeissä, tulee yhteinen vire tästä. Ne voivat olla myös saman laadun merkkejä, esimerkiksi johtavia, jolloin tilanne on hiukan haastavampi, mutta samoja teemoja on mahdollista löytää. Oppositiomerkkien välillä on aina jokin sama teema, ja se voi olla sisäinen johtotähtesi. Neliömerkkien kanssa on energiaa, jonka saaminen positiiviseen suuntaan voi joskus olla haasteellista. Siitäkin saattaa olla jo apua harmonian löytymisessä, jos molemmat ovat samaa varausta, joko maskuliinisia tai feminiinisiä.

Onko Aurinkosi kulmassa nousuakseliin? Tarkka kulma näyttää yleensä selkeästi joko sopusointua tai mittelöä oman olemisen kanssa. Kolmiot ja kuusiot ovat luontevia, neliöissä ja oppositioissa on energiaa ja vääntöä.

Entä nousevan Auringon ihmiset, joilla Aurinko on lähellä nousuakselia ja samassa merkissä – kuinka ehyiksi itsenne koette?

Haastavimmat tilanteet nousevat vierekkäisistä merkeistä ja kvinkunssimerkeistä, sekä kulmista. Näissä tapauksissa oma ulkoinen ja sisäinen asenne ovat selkeimmin eriparia, ja usein aika kivuliaalla tavalla. Tämä voi tulla esiin turhautumisena itseensä, olemukseensa ja ulkonäköönsä, mutta myös hämmentävinä tilanteina toisten vastaanoton kautta. Jos nousuakselisi on vaikka leijonassa tai kaksosissa, jotka ovat molemmat ulospäinsuuntaavia merkkejä, mutta Aurinkosi on feminiinisessä, varovaisessa Kauriissa, toiset ihmiset odottavat sinulta ”enemmän” kuin olet valmis nopeasti antamaan.

Vastaako oma tuntemuksesi sisäisestä harmoniasta tai sen puutteesta sitä, mitä Auringon ja nousun suhde kertoo? Löydätkö yhteistä nimittäjää Auringolle ja nousulle?

Virheet ja perääntyvä Merkurius

24.9.2010

Historiaa haviseva uutinen pakotti katsomaan erään kuuluisan onnettomuuden karttoja. Ja kuinka ollakaan, uutinen ajoittui hetkeen kun Merkurius ylitti edistetyn kartan Auringon ja Merkuriuksen! Keltaisessa lehdistössä otsikoitiin, että Titanicin uppoamisesta on vihdoin saatu selville totuus. Ja se kuului siten, että Titanicin ruorimies oli sekoillut uuden ohjausjärjestelmän kanssa, ja kääntänyt tyyrpuuriin silloin kun käsky kävi paapuuriin ja päinvastoin. Tätä ei sitten hennottu päästää aikaisemmin julkiseen tietoon, jotta sotasankarin muisto ei sottaantuisi.

Me varmaan muistamme, että laivan päällystö painosti lujaan nopeuteen, vaikka sää oli sumuinen. Uuden tiedon mukaan jäävuori havaittiin ihan tarpeeksi ajoissa, jotta väistö ehdittäisi tehdä. ”Väistö” olikin käännös kohti jäävuorta, hurjassa nopeudessa, eikä sen korjausliikettä enää ehdittykään tehdä.

Oliko Titanicin uppoamisen hetkellä aineksia sekaannuksiin? Astrologia kertoo.

Ensin muutama kommentti itse valtavan paatin synnyinkartasta. Aurinkokaksonen ihan ok ja Venuksen ja Neptunuksen yhtymä ravussa sekin, mutta sen jälkeen kartan tiedot ovat käsittämättömiä. Maailman upeimman laivan nousussa neitsyt? Jupiter, kaukomaiden planeetta, perääntyvänä alasolmulla. Tämä ainakin kuulostaa pahalta taloudelliselta karmalta (ja kyllähän laivayhtiössä jotain konkursseja kai olikin). Merkurius härässä yhtymässä Saturnukseen – ja tällä aluksella piti tehdä Atlantin ylittämisen nopeusennätys? Missä ihmeessä on leijona, jos kerran laiva oli lastattu kultauksilla (viimeisen huoneen kärjellä, tyhjänä tekijöistä)?

Titanicin kartalla on Kuun ja Uranuksen vastakkaisuus, mikä tuntuu ideana aika haavoittavalta. Laivan valmistusta seurannut Auringonpimennys antoi herkäksi asteeksi 27 vaakaa.

Onnettomuuden kartan nousuksi tulee vesimies, yllätyksiä siis tiedossa. Merkurius on yhtymässä Aurinkoon oinaassa, äkkinäisyyden teema toistuu, ja perääntyy. Tutkimus voisi melkein päättyä tähän? Jupiter on nyt omassa merkissään jousimiehessä ja perääntyy taas. Uranus on viimeisessä huoneessa vesimiehessä, ja tämä huonesijainti on perinteisessä astrologiassa katsottu huonoksi. Kuu on kaloissa ja siis hyvin vanhan Kuun vaiheessa, kolmiossa Neptunukseen. Mars on vesimerkissä kuten synnyinkartallakin (siinä kaloissa), ravussa mikä on Marsille alennusmerkki. Ja tämän lisäksi Mars on kallistuskulmansa ulkopuolella, toteutuen siis yllätyksiä tuoden.

Astrologiassa pidetään pyhänä kolmikantateoriaa, eli jos vähintään kolme tekijää kertaa samaa teemaa, silloin asia toteutuu. Yllätysten ja arvaamattomuuden teemaa löytyy. Kaksi päivää Titanicin uppoamisen jälkeen tapahtui Auringonpimennys, joka osui samalle linjalle kuin pimennyksen herkistämä aste; 27 oinasta. Tämä oli lähellä Aurinkoa ja perääntyvää Merkuriusta.

Mihin sinä olisit taipuvainen uskomaan? Oliko kyseessä sittenkin vain harmillinen virhe, joka olisi ollut koulutuksella vältettävissä? Laivan neitsytnousu (koulutus, oppiminen, neuvot) taitaa muistuttaa yhä olemassaolostaan, sillä Titanicin edistyskartan Aurinko ja Merkurius ovat hyvin, hyvin lähellä sen alkuperäistä nousuakselia.

Täysikuu Aries Pointilla

23.9.2010

Kuu täyttyy oinaassa 23. syyskuuta klo 12:16 eli vain noin kuusi tuntia sen jälkeen, kun Aurinko siirtyi vastamerkkiin vaakaan. Mikä muu täysikuu voisikaan olla näin hätäinen kuin oinaskuu, heti-mulle-kaikki täyttymykset tänne-heti!

Kun Täysikuu tapahtuu oinaan nolla-asteessa Aries Pointilla, voidaan räväyttää hälytyskellot soimaan. Tuosta asteesta on tänä vuonna vouhotettu enemmän kuin vuosiin. Taivaalla on tänä tapahtunut kummia hitaasti liikkuvien planeettojen kautta, kun ne ovat tehneet kulmia toisiinsa, ja oinaan ensimmäinen aste on ollut tapahtumien näyttämönä. Ei olisi mikään ihme, että ne tapahtumat tai jokin niistä prosesseista, joita kardinaalikliimaksi on viime kuukausina osoittanut, tulisi kulminaatiokohtaansa nyt täydenkuun aikaan. Täysi Kuu on täyttymys, valmiiksitulo, summa.

Täydenkuun kartalla on tottakai vahva T-risti asetelma, jonka Aurinko ja Kuu muodostavat Pluton kanssa. Kesällä kardinaalikliimaksissa mukana olleet Jupiter ja Uranus perääntyvät kaloissa, ja Saturnus on joku aika sitten ohittanut Auringon. Kartalla on vahvojen planeettojen armeija; Merkurius omassa merkissään Keskitaivaalla ja johtaa veturikarttaa, Saturnus ylennyksessä vaa’assa, Mars omassa merkissään skorpionissa ja Jupiter omassa merkissään kaloissa. Mitä jää Kuulle? Se sentään täyttyy omassa huoneessaan, neljännessä. Aurinko ja Kuu ovat johtavien merkkien kriittisellä asteella. Kuu on ainoa tulen elementin edustaja, vaikka laadut ovatkin hyvin tasapainossa. Vesimassa on kontrastina suuri.

Minkä täyttymyksen tämä aika meille antaa? Minulle tuli jännä tunne vanhemmuuden asetelmasta kartalla; isä aurinkoinen kympissä, Kuu raskaana kotonaan. Millaista perheenlisäystä saamme ja mistä asti, kenties ulko-avaruudesta saakka?

Saabinen symboli Täydellekuulle on Merestä nouseva nainen, jota hylje halaa. Tämä on tottakai uuden symboli, mutta tätä vastasyntynyttä tulee hoivata hellästi ja herkästi. Esille ja tietoisuuteen on nousemassa uusia mahdollisuuksia. Symbolissa on jännä sävy feminiinisen ja maskuliinisen vastakkainasettelusta. Marc Edmund Jones tähdentää käytännönläheisyyden merkitystä, jolloin uusi pitää synnyttää konkreettisesti.

Onko kardinaalikliimaksin kesä saanut jotakin itämään sinun elämässäsi, ja onko nyt vastauksien aika?

Hurmaa tyylikkäästi charmilla

22.9.2010

Aurinko siirtyy vaakaan torstai aamuna 23. syyskuuta vähän kuuden jälkeen. Vaaka edustaa ilman elementtiä johtavissa merkeissä, ja hiukan paradoksaalisesti on feminiinisen Venuksen hallitsema maskuliininen merkki. Kun Venuksessa on kaksi erilaista tapaa tuikkia, tahtova ja sotaisampi aamutähti, ja lempeä iltatähti, Venus ilmentää vaa’assa aamutähden uutta tuiketta, ja härässä tyynempää iltatähteä.

Vaaka on ajassa tärkeä muutoskohta, sillä Aurinko ajoittaa vaa’assa syyspäivän tasausta. Se on oinaassa tapahtuvan kevätpäivän tasauksen vastapari, eli se mikä keväässä aloitetaan, saatetaan syksyssä päätökseen.

Vaaka on ihmissuhdemerkki ja sen aluetta on kartan seitsemäs huone; parisuhteen, partnerien, kumppanien ja kahdenvälisten suhteiden alue kartalla.

Luodaan mielessämme kuvia erilaisista tapahtumista. Hääpari alttarilla antamassa toisilleen vihkivalaa. Valtionpäämiehet kättelemässä toisiaan toimittajajoukon edessä ja sinetöimässä tärkeää sopimusta. Rauhallisessa huoneessa miellyttävä konsultti neuvomassa ahdinkoon joutunutta avioparia. Sisustussuunnittelija antamassa viimeistä hyväksyvää silmäystä valmiille työkohteelle. Mies avaamassa ovea naiselle.

Vaaka on ensimmäinen horisontin yläpuolisista merkeistä ja se tuo tapahtumat julkisuuteen. Ei ole vaikea nähdä miksi niin moni vaakaihminen tarrautuu julkisivun ylläpitämiseen. Vaa’an aluetta on tulla toimeen ihmisten kanssa, ja siksi toinenkin vaakojen sudenkuoppa on niin ymmärrettävä – vaa’at pyrkivät miellyttämään toisia ja varmistamaan suosionsa.

Toinen vaa’an paradoksi on se, että vaikka se on ihmissuhdemerkki, sen symboli on ainoa epäinhimillinen ja esineellinen, tavara. Vaa’at valitsevat välineensä, ja oli se sitten sopusoinnun tuominen, miellyttäminen tai kiltteys, on heidän oma haasteensa hallita välineensä tasapainoisesti. Olet varmaan kuullut vaa’an kutsuvan itseään liian kiltiksi, ihmiseksi jota toiset käyttävät hyväkseen. Vaa’an antiskionimerkin kalojen kohdalla korostetaan rajanvedon tärkeyttä, ja sama ongelma tuntuu vaivaavan vaakaenergiaakin.

Päättämättömyys mainitaan usein vaakojen viaksi. Itseasiassa en usko etteikö vaakaihminen tietäisi mitä tahtoo. Harkinta, spekulointi, vatvominen ja strategiat tuovat viiveen, koska vaaka asettaa toisten tarpeet omiensa edelle ja punnitsee kaikille osapuolille parasta ratkaisua. Perheriidassa vaaka ymmärtää sekä äidin että isän näkemyksen. Politiikassa vaaka näkee taustat niin oikeistolle kuin vasemmistolle, vanhoillisille tai liberaaleille. Mutta oikeaksi kokemassaan asiassa vaakaihminen pystyy olemaan jämäkkä, niin kuin nyt vaikka nouseva vaaka Lenita Airisto tuomitessaan miesten valkoiset tennissukat.

Me kaikki tiedämme vaakojen hyvät puolet ja näemme niiden toteutuvan kaikkialla tyylikkäästi, diplomaattisesti ja tasapuolisesti. Se mitä ei yleensä koskaan nähdä, on vaakojen toimimattomuus tai epätäydellisyys. Mieti joskus läheisiä vaakojasi – voisitko sinä tarjota heille apuasi, tukeasi, mitä vaan, etkä aina olla itse saavalla puolella. Vaaka on liian hienotunteinen ja vahva pyytääkseen.

Onko sinun elämässäsi vaakaa?


%d bloggaajaa tykkää tästä: