Kuka jaksaa enää nykyään, kyynisyyden aikakaudella, uskoa rakkauden parantavaan voimaan? Olen itsekin saattanut täällä blogissa tai muissa keskusteluissa viljellä käsitystä, että rakastaminen ei paranna toista ihmistä. Onko siis rakastaminen turhaa?
Mietin tätä parantavan rakkauden käsitystä ja taidan nyt ottaa takapakkia sanoistani. Tottakai lähtökohta on se, että paranemisen tai eheytymisen prosessia ei voi tehdä toisen puolesta. Silloin kun toinen haluaa muuttaa jotakin itsessään ja lähteä eheytymisen tielle – silloin rakkaus voi olla syy miksi parantua. Toisen tukeminen rakastamalla on kauneinta mitä voi tehdä.
Me emme näe elämässä muutenkaan lopputulosta asioille, joten miksi ei yrittäisi. Minä en ainakaan halua rakastaa toista vain silloin jos on ehdottoman varmaa, että se hyödyttää itseäni. Teoilla ja valinnoilla on merkitystä, ja ensisilmäyksellä annettu tuhon tuomio voi kasvaa hyväksi ja kestäväksi. Tässä on saturniaaninen vivahde; niin makaat kuin petaat.

Mikä sai edes harkitsemaan kelkkani kääntämistä tässä asiassa? Matti Nykänen ja hänen uusi kihlattunsa Susanna Ruotsalainen. Hömppälehdistö on vakuuttanut, että Matti voi nyt hyvin, hän on muuttunut ja rakkaus on parantanut hänet. Pakkohan tähän on virnistää sarkastisesti? Kyllä minä soisin Matille hyvän uuden elämän ja tosirakkauden. Tämähän on kaikki hänen omista valinnoistaan kiinni.
Matin perusolemus on vahvasti rapumainen, Aurinko ja nousuakseli ovat molemmat ravussa. Rapu on tunteiden merkki. Jokainen tapahtuva asia käydään läpi omien tunteiden kautta. Jos tapahtumat ovat voittopuolisesti negatiivisia niin meneehän siinä helposti usko omaan itseen, saati sitten Matin kaltaisella herkällä ihmisellä. Raputyyppi tarvitsee tunneturvallisuutta, eikä kriisissä toisen tuki ja luottamus ole haitaksi. Jos rakkaus saa jonkun eheytymään, niin rapu-ihmisen.
Millainen on Susanna astrologisesti ja kuinka hän sopii Matille? Näin Susanna kuvaa itse: Skorpioniluonne kun olen, osaan olla pisteliäs. Toisaalta olen ystävällinen ja tosi kiltti, nöyräkin, mutta jos on aihetta, piikki tulee esiin. Sanallisesti voin olla tiukka. Siis skorpioni-Aurinko ja Merkurius, Kuu vaa’assa. Kuu saattaa olla yhtymässä Uranukseen: …pitkään ulkomailla asuneelle jää tietty juurettomuus. Kuu on jokatapauksessa vanhan Kuun vaiheessa, balsamisessa kalatkuussa, mikä antaa empatiaa, romanttisuutta ja vanhaa feminiinistä viisautta.
Susanna antaa itsestään nousujousimiesmäisen kuvan. Hän on pitkä, avoin, pitää urheilusta ja on opiskellut, asunut ja työskennellyt ulkomailla. Jousimiehessä hänellä on Neptunuksen lisäksi Venus kallistuskulmansa ylittäneenä OOBina ja yhtymässä Juno-asteroidiin. Susannaa on syytetty julkisuudenkipeydestä eikä ihme, sillä ”syntilista” on vakuuttava: osallistuminen tositv-sarjoihin Suuri seikkailu, Tuntemattomat ja Diili, sekä tämä kihlaus Matin kanssa. Haastattelussa Susanna kuittaa: …halusin heittäytyä mukaan. Luonteeni on sellainen, että olen valmis kokeilemaan kaikenlaista.
Synastria antaa positiivisen näkökulman. Susannan Jupiter tulee Matin Keskitaivaalle. Hän voi olla positiivinen elämän opettaja. Hänen Saturnuksensa tulee lähelle Matin Venusta. Saturnus tuo vakautta, pysyvyyttä, lujuutta ja tahtoa tehdä työtä rakkauden eteen. Saturnuskontaktit synastriassa eivät aina ole estojen ja rajoitusten osoittajia, vaan kertovat suhteen pitkäikäisyydestä. Toisinpäin saattaa olla Saturnuksen ja Kuun kolmio, mutta sen tiukkuus riippuu Susannan syntymäkellonajasta.
Molempien karttojen painotusalueet tulevat sinne, missä toisella on tyhjää. Monissa ihmissuhteissa toteutuu se, että toisesta etsitään paikkaajaa ja täydentäjää. Se voi toimia hyvin, jos osataan kunnioittaa toisen erilaisuutta.
Mikäli Susannan Kuu olisi lähellä hänen Uranustaan, nämä molemmat olisivat neliössä Matin Aurinkoon. Tämän ei tarvitse olla erottava tekijä suhteessa, vaan se voi kertoa uudistavuudesta ja raikkaasta tuulettamisesta suhteen sisällä sekä omaehtoisista ratkaisuista. Susannan kartasta saa mielikuvan (OOB Venus jousimiehessä, Kuun ja Uranuksen yhtymä, mahdollisesti Neptunus nousulla) että hän ei ole hakemassa tavallista ihmissuhdetta. Hän ei ole aikaisemmin ollut kihloissa eikä ole kokenut perheen perustamista ajankohtaiseksi. Haastattelussa hän kertoi Matin antavan hänelle haastetta.
Muutama merkittävä yhteensopivuudesta kertova tekijäkin löytyy. Venuksen ja Jupiterin välinen kolmio lupaa onnea ja sujuvuutta, samoin kuin Kuun ja Jupiterin kolmio. Susannan Aurinko tulee Matin Vertex-akselille (ihmissuhdeakseli) ja hänen Kuunsolmunsa Matin parisuhteen huoneen kärjelle, deskendentille, vain kahden kaariminuutin erolla. Molempien edistetyt Kuut näyttäisivät kulkevan samaa merkkiä, mikä auttaa yhteisen rytmin löytämistä. Tässä saattaa olla kyseessä toisilleen tarkoitetut ihmiset, oikeasti.
Kursivoidut lainaukset ovat Apu-lehden haastattelusta.
Voiko rakkaus pelastaa? Tiedät varmaan esimerkkejä, joissa oikea ihmissuhde on auttanut elämänhallinnassa?
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...