Yllättävä sisääntulo

Huomenna se tapahtuu! Alkaa uusi astrologinen vuosi ja vietetään kansainvälistä astrologian päivää. No ei vainkaan. Kiusasin vain, varsinainen tapahtuma on tämä: Oinaat, nuo eläinradan ensimmäiset, saavat Auringon mittaamaan omaa merkkiään.

Minä olen hämmennyksissäni tämän blogin pidon kanssa. Olen kirjoitellut jo yli vuoden ajan astrojuttuja ja analysoinut näitä ajankohtaisia taivaan tapahtumia. En minä halua alkaa toistaa itseäni. Ehkä te lukijat ette huomaisikaan huijausta jos postaisin uudestaan viimevuotisen jutun. Te tiedätte etten tekisi niin. Koska omassa persoonassanikin jyllää parhaillaan vahvat oinasvoimat (edistyskartta on oinaspainotteinen) niin haluan uudistua. Tässä linkki kuitenkin sinne vuoden takaiseen juttuun, jos haluatte muistella miten ikävällä tavalla silloin tylytin oinaita. Tällä kertaa en lähde maalailemaan Aurinko-oinaiden luonteenpiirteitä, vaikka myönnän reilusti että katsannossani olisi tarkistamisen varaa. Koetan nyt keksiä jotakin toisenlaista.

Aurinko siirtyy oinaaseen ja aloittaa taas kaiken alusta maanantaina 21. maaliskuuta yöllä noin 20 yli yhden. Se on vielä Auringon omaa päivää astrologisesti laskettuna. Tätä karttaa kutsutaan astrologiassa oinas ingressiksi, ja inrgess on käännettynä sisääntulo. Oinas ingressi on astrologisesti vuoden tärkein kartta, sillä se on vähän kuin ajan hengen Auringonpaluu. Se sisältää tulevan vuoden teemat. Kevätpäivän tasauksen kartta mittaa koko vuotta sen lisäksi, että se kertoo seuraavasta kolmesta kuukaudesta tarkemmin, eli ajasta kesäpäivän seisaukseen saakka.

Merkittävintä oinas ingressin kartalla on luonnollisesti Auringon ja Uranuksen yhtymä. Tällaista ei usein satu, että koko vuoden teemaa kuvaa näin räjähtävä ja arvaamaton tekijä. Vuoden aikana voi sattua ihan mitä tahansa. Jo viime vuosi oli minusta aika ihmeellinen tulivuoren tuhkapilvineen, maanjäristyksineen, metsäpaloineen, tulvineen, myrskyineen, eko-, öljy- ja kaikkine muine katastrofeineen. Ihan kuin maapallo olisi oireillut. Tässä vuodessa voi olla jo aivan toisenlaiset yllätyksien aiheet. Olisivatpa ne positiivisia, että saisimme tosiaan kaikki hämmästyä.

Kartan mukaan vuodesta tulee innokas ja eteenpäin suuntaava. Painotus on johtavassa laadussa, ja tulen ja ilman elementtejä on runsaasti enemmän kuin kahta muuta. Olisiko jopa niin, että mennään vähän turhan korkealta ja kovaa. Onneksi sentään Saturnus juurruttaa Keskitaivaalla, vaikka perääntyvä onkin. Saturnus on teknisesti ottaen kartan vahvin planeetta. Kartan muoto on edelleen kulho, mutta muuten tässä on aineksia sellaiseen vauhtiin, että tuskin tässä paljoa maltetaan haudutella. Kuun vaakamaisuus korostuu niin merkin kuin vaiheenkin kautta. Sekin onneksi viittaa tasapainoon.

Vastavierailuja kartalta löytyy pareittain. Saturnus ja Venus vahvistavat toisiaan toistensa hallitsemissa merkeissä. Intoilupuolella korostuvat Jupiter ja Mars. Vahvuuksien löytyminen kartalta korostaa sekin ajan laadussa voimakkuutta ja tulevien tapahtumien merkittävyyttä. Eletäänkö nyt huomisen historiassa, joka ei unohdu?

Kiihkeyttä lisää kartan tarkin kulmakin, Venuksen puolineliö Plutoon, joka on kaariminuuttia vaille tarkka. Tästä tulee jääräpäinen mielikuva Roope Ankasta, joka jemmaa kolikkoja säiliöönsä. Tai nalkuttavasta Justiinasta kaulimensa kanssa. Tiettyä sitkeyttä siis löytyy, ja ehkä sitä tarvitaankin. Pluto on muuten aika lähellä Auringon ja Kuun keskipistettä, joten ei se ainakaan sivuun jää tulevan vuoden jylläyksissä.

Ingressikartan mukainen Saabinen symboli vuodelle on Pikkulapsi opettelemassa kävelemään. Hämmästyttävän oinasmainen symboli, ja siksipä erittäin sopiva. Tämä viittaa selvästi edistysaskeleitten ottamiseen? Usein kävelyharjoituksissa tarvitaan kannustusta, jotta taito opittaisi hallitsemaan. Tässä voi olla mukana lapsenomaista innostusta uudesta asiasta, jota ei kuitenkaan hallita heti täydellisesti. Aluksi tulee monta kuhmua, joten takapakkia voi tulla. Symbolin avainsana on Uranusmaisesti yksilöllisyys. Tämä vaihe kuvaa lapsen kehityksessä itsenäistymistä, missä turvallinen syli vaihtuu aktiiviseen tutkimiseen. Koska ingressikartan painotuskin on kolmannessa huoneessa, opittavaa löytyy tänäkin vuonna. Ehkä Keskitaivaan Saturnus antaa opetuksia myös kantapään kautta.

Tämä astrologinen vuosi on oinaiden huippuvuosi. Muutamat alkupuolella oinaanmerkkiä syntyneet ovat jo saaneet Jupiterin ylityksen Auringolleen, ja sehän on se laajentava, mahdollisuuksia antava ja horisonttia levittävä transiitti. Onnekkuutta oinaat kyllä tarvitsevatkin, sillä vuoden kuluessa monet saavat Pluton neliöitä ja Saturnuksen vastakkaisuuksia osakseen. Sanoisinko että vahvaa aikaa, mikä vaatii heiltä kasvua. Toimintaa elämäänsä kaivanneet oinaat saavat nyt näyttää mistä heidän sarvensa on tehty. Uranus ei vielä tänä vuonna ehdi sekoittaa kuin alkupään oinaiden elämän. Heti huhtikuussa monet oinaat saattavat tuntea tavallista voimakkaammin perääntyvän Merkuriuksen tuomat ongelmat, sillä tämäkin astrologinen näennäisyys tapahtuu heidän merkissään. Huhtikuun alussa oinaiden oma planeetta Mars tulee myös oinaaseen potkua antamaan, yhdessä Kuun kanssa. Oinaat saavat ”olla elementissään” aloittamassa asioita ja projekteja, mutta ne olisi saatava alkuun jo keväällä. Kesäkuun alkupuolella Jupiterkin siirtyy jo muihin merkkeihin, ja oinaat saavat pärjätä omillaan. Mutta onneksi eivät oinaatkaan ole vain Aurinkonsa varassa.

Mahtavaa vuotta kaikille oinaille ja avartavaa astrologian päivää ihan jokaiselle (huomenna)!

Mainokset

Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: