Neptunus kaloihin – uhrilahja keväälle

Me saimme viime kuussa Uranuksen merkinvaihdon oinaaseen, ja huomenna on vuorossa kevään ja koko vuoden toinen hitaan planeetan suuri siirtymä uuteen merkkiin. Neptunus tulee omaan kalojen merkkiinsä maanantaina 4. huhtikuuta hiukan ennen neljää iltapäivällä. Hitailla planeetoilla merkkien valloitukset tapahtuvat vähitellen, eikä Neptunuskaan pääse kaloissa nolla-astetta pidemmälle, kun elokuussa jo liukuu puoleksi vuodeksi takaisin vesimieheen. Neljän kuukauden aikana saamme harjoitella, miltä tuntuu Neptunuksen korostunut energia maailmassa.

Merkinvaihdos tapahtuu Neptunuksen vastahuoneessa, kuudennessa huoneessa, missä planeetta on koko karttaympyrän heikoimmassa paikassa. Kuudennen huoneen juttuja ovat arkirutiinit, jotka Neptunukselle ovat hepreaa. Lisäksi kartalla nousee planeetan vastamerkki neitsyt, mikä lisää vaikeuksien ja altistuksien tunnetta.

Merkinvaihdon ajan kulmat ovat Neptunukselle nekin enimmäkseen haasteellisia. Puolineliö vitaalisen energian ja kasvun planeettoihin Aurinkoon ja Jupiteriin nostaa esiin kyseenalaistuksia. Yhtä lailla hankala puolitoistaneliö Saturnukseen haastaa käytännöllisyyttä, realismia ja rutiinien hallintaa. Pyhitetty ja henkinen septiilikulma Merkuriukseen voisi olla hyvä, mutta kun Merkurius perääntyy – tästäkin saattaa koitua enemmän sekaannusta ja hämmennystä kuin hyvää.

Neptunuksen hyvyyden, suvaitsevuuden ja korkeamman rakkauden kesä voi siis olla sekavaa aikaa, missä ote lipsuu parhaimmiltakin. Voimme kuitenkin ajatella tätä niinpäin, että kun luovumme hetkeksi pinnistelystä arjen velvotteiden suhteen, voimme saavuttaa henkisellä tasolla jotakin hienoa.

Neptunuksen teemat ovat astrologian symboliikasta kaikkein kummallisimpia ja oudoimpia, ja siksi niitä on usein hankala sovittaa arkielämään. Toteutuisiko Neptunus paremmin vaihtoehtoisen elämäntavan kautta? Neptunus on henkisyyttä, rajattomuutta, herkkyyttä, unenomaisuutta, näkyjä ja visioita, haaveellisuutta ja idealismia. Neptunus on myötäävä, salliva, pehmeä, utuinen, hyväksyvä ja rakastava. Se on mystiikan planeetta, jonka ydinolemus pakenee kaikkia tulkintayrityksiä sumeuteen, hallusinaatioihin, illuusioihin ja petoksiin. Neptunus häilyy ennemmin alitajunnassa kuin konkreettisessa kokemusmaailmassa. Planeetan tuntu voi olla jopa luonteeltaan ennemmin altistava kuin energinen. Neptunus ei karsi vaihtoehdoista mahdottomia pois, vaan ruokkii mielikuvituksella jokaista yhtä potentiaalina. On mielipidekysymys päästäänkö parempaan tulokseen keskittymällä yhteen ja hioutumalla tässä mestaruuteen (saturniaaninen tapa) vai annetaanko moninaisuudesta kehittyä useita yhtä aikaa toimivia malleja (neptuniaaninen tapa).

Minulla, korostuneen neptuniaanisella tyypillä, on kevään ja kesän ajasta pari tulkintaa. On tämä ihanuuden idealismi, jossa hyvyys tunkeutuu kaikkialle, alamme arvostaa henkisyyttä ja toisen hyväksyvää rakastamista, uskomme pehmeämpiin arvoihin ja voimme uhrautuakin jotta yhä useampi saadaan pelastetuksi. Jos katsomme hetken maailmaa, sen sotia ja katastrofeja, moni huokaa urakan olevan liian suuri. Olisiko se liian iso pala kakkua jopa Neptunuksen omana aikana, kaloissa? Tervetuloa meidän aikamme Rakkauden Kesä?

Toinen visioni on neptuniaaninen pettymyksen kaltainen, jossa otan paremmin huomioon merkinvaihdoksen huoneen, terveyden alueen. Kalat on kaikkein globaalein, universaalein merkeistä. Kaloissa tapahtuvat asiat koskettavat kaikkein suurimpia ihmisjoukkoja (vrt. kristinusko). Neptunus voi altistaa ihmisiä jälleen maailmanlaajuiselle epidemialle. Onko se uusi aalto sika-influenssasta vai jokin ravinnon kautta leviävä vitsaus – toivottavasti emme joudu sitä selvittämään.

Tulin tässä yhteydessä tuumineeksi eräänlaista paradoksia astrologisissa tulkintamalleissa. Useissa teksteissä esitetään, että syntymäkartalla hitaat planeetat eivät olisi tulkinnallisesti niin olennaisia kuin persoonaplaneetat, eli Neptunuskin ilmentäisi enemmän sosiaalista kontekstia ympärillämme. Transiittien tulkinnassa taas annetaan päinvastaista viestiä. Kun hidas planeetta tekee omalle kartalle ylitystä tai kulmia, ne ovat pitkäkestoisuuteensa vuoksi näitä kaikkein merkittävimpiä. Kuinkahan on, jos Neptunus ei ole kovin keskeisessä sijainnissa syntymäkartalla, voisikohan yksilö säästyä neptuniaaniselta altistukselta? Minä taidan jäävätä itseni ulos Neptunusta koskevista keskusteluista.

On varmasti niin, että kaikki eivät tunnista ajan hengessä Neptunuksen siirtymää kaloihin samalla tavoin ja samalla voimakkuudella. Oma kartta, ja edistyskartta, voivat näyttää omaa herkistyneisyyttäsi. Miten kalojen nolla-aste sulahtaa kulmina sinun kartallesi? Onko odotettavissa ihmeellisiä visioita, intuitiota, henkisyyttä? Muistetaan myös itsepetos, hysteria, addiktiot ja pakeneminen. Minulle henkilökohtaisesti Neptunus on tämän vuoden iso juttu, jota olen odottanut malttamattomana jo pitkään. Tunnustan, että kyllä minuakin arveluttaa, millaisin kaikin variaatioin tämä sumeamuotoinen energia pyyhkäisee tulevina vuosina Aurinkoni yli. Odotukset ovat suuria, ja kenties pelot vielä suurempia. Vaikka koetan olla avoin Neptunuksen ominaisuuksien suhteen, sen verran jo tiedän astrologiasta, että Neptunuksen aikana sitä ei vaan näe.

Avaisiko siirtymäkartan nousun Saabinen symboli meille tulevaa? Testataan intuitiotamme. Koristeltu nenäliina. Tässäpä neptuniaanisen romanttinen ja menneeseen viittava teema, jota avaavat avainsanat herkkyys ja hienostuneisuus. Tutusta haetaan turvaa, tai voidaan heittäytyä hakemaan sääliä, uhriutua mikä on Neptunuksen olennaisimpia teemoja. Me tosiaan tarvitsemme uskoa korkeampaan, hyvään henkeen, sillä erityisen dynaamiselta ei tämä symboli tunnu.

Mitkä ovat mielestäsi suurimmat annit ja haasteet Neptunukselta, sinulle tai maailmanlaajuisesti?

Mainokset

Avainsanat: , , , ,

4 vastausta to “Neptunus kaloihin – uhrilahja keväälle”

  1. Irja-Maija Says:

    Minäkin odotan mielenkiinnolla mitä Neptunus tuo tullessaan elämääni.
    Pari päivää sitten tr Ne oli ekaa kertaa yhtymässä pr ja sa Aurinkooni. Heinäkuussa pr Aurinkoni siirtyy Kaloihin ja tuolloin on toinen ylitys. Kolmas niin ikään 0 astetta Kalat joskus vuoden päästä.
    Todella jänskää:-) Mitäs Tarja tarjoat?

  2. Mai Says:

    Hei, lohduttavaa, että bloggaaja itse on hämmennyksen vallassa ja peloissaan? Nepparin saapumisesta Kaloihin… itse kolminkertaisena Kalana olen myös pohtinut miten se tulee sekoittamaan pientä elämääni. Tai meidän elämämää, sillä mieheni Aurinko on 0,20 astetta Neitsyttä…
    Mitä hyviä vaikutuksia Neptunus tuokaan tullessaan… niistä lista kissankokoisilla kirjaimilla ja sitä sitten lukemaan päivittäin? 😉

  3. Tanita Says:

    Mulla on proge-kartan DC 0 astetta kaloja ja siellä se neppari mollottaa.. 😦 Luulin jo että vuosien neptunus-rumba mun 7.huoneessa on jo kärsitty.
    Ja tietysti oppositio AC..
    Ja ap-kartalla tekee konjuktiota chironiin 12.huoneessa.

  4. Tarja Says:

    Jatkan tästä samasta Neptunus-aiheesta huomenna tai lähipäivinä blogissa, ja toivottavasti sitten saatte vinkkejä erilaisista jutuista, mitä Neptunus voi tarjota.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: