Huhtikuun Sokko-logi kisa

Olisin halunnut kirjoittaa tänne blogiin Suomen puhutuimmasta, ihailluimmasta ja ärsyttävimmästä (määreet Helsingin Sanomien jutusta) bändistä LCMDF:stä, mikä on yhtä kuin sisarusduo Emma ja Mia Kemppainen. Kirjoitan siis kuitenkin, vaikka se täytyykin tehdä tällätavoin kiertäen-kaartaen. Bändin nimen kummallinen kirjainhirvitys on peräisin aiemmasta nimestä Le Corps Mince de Françoise, mikä oli vielä mahdottomampi.

Bändi on enimmäkseen yhtä kuin Emma Kemppainen, joka teki musiikillisesti sen mikä tuntuu mahdottomalta. Hän sävelsi omia biisejään, latasi nettiin ja kiinnitti indie-väen huomion Euroopassa. LCMDF on ollut suosittu Saksassa, Englannissa ja Ranskassa. Nuoret tytöt saivat median huomion, tv-esiintymisiä ja festarikeikkoja täysin raakileina. Vasta nyt tulee ulos ensilevy, joka oli hypetetty huippuunsa ennen kuin ensimmäistäkään kappaletta oli kuultu. Bändi on määritelty trendikkääksi ja vientituotteeksi, ja veikkaisin että läpilyönti on herättänyt kateutta kotimaassa.

Blogin lukijoista useimmat tietävät, etten kuuntele tämankaltaista musiikkia. Silti LCMDF:ssä oli sitä jotakin, mikä pakotti höristämään korvia kun sen kuuli radiosta. En ollut uskoa korviani, että bändi oli Suomesta (no, tytöt asuvat Berliinissä nykyään, mutta omitaan heitä vähän). Musiikin saralla mitään vastaavaa sattuu aika harvoin, ja olisin halunnut tehdä astrologisen analyysin Kemppaisesta. Mutta netistä ei silmiin osunut syntymäaikaa, ei itseasiassa edes vuotta ihan tarkkaan.

Siksi päätin laittaa Emman sokko-login kisaan. Kuuntele biisi, katso video, ja rakenna Emmalle kartta. Emma on videolla se vaalea tytöistä. Kun arvailuksi menee, niin arvaillaan oikein porukalla!

Hitaita planeettoja pystyy laittamaan avuksi jossakin määrin kohdilleen:
Pluto 9-16 skorpionia
Neptunus 8-10 kaurista
Uranus 28 jousimiestä – 3 kaurista
Saturnus  28 jousimiestä – 12 kaurista
Jupiter härän lopusta ravun alkuun 

Missä siis ovat persoonaplaneetat ja mikä voisi olla nousumerkki? Esitä ehdotuksiasi ja parhaiten / hauskimmin perusteltu voittaa. Palkintona olen yleensä antanut minitulkintaa tai vastaavaa. Sitten vaan visioita kommentteihin!

Mainokset

16 vastausta to “Huhtikuun Sokko-logi kisa”

  1. Rovatar Says:

    S. 1989..mulle tuntematon ihminen ja duo., mutta en kyllä anna periksi, jos en jotain astrologista arvausta heitä peliin. 🙂

    Aurinko tuskin maamerkki…puuttuu tietty pohjimmainen vakavuus taustalta…
    Riittää, että hitaat merkit Kauriissa. Siellä nyt Pluto alkuasteilla.
    Jos au leijona? Oinas?Jotenkin taustalla jotain omaehtoista, toisilta kyselemätöntä, teen, mistä tykkään..Vesimies? Jos Veskari, Mars Härkä…kuin mullakin, ei sovi.
    Selkeästi kuitenkin ihminen, josta en ulkoapäin pinnallisesti ainakaan henk. kohtaisesti pidä. Siis tulimerkki. Au vai Asc? Oinas olisi selkeämpi hahmotettava.
    Toisaalta mielikuva Oinaasta, jolla Uranusta..kaksosta/ joukkaria .. 9/ 10 h ulkomaat..
    Taidegraagikko aiempi ammatti,
    siskon kanssa tekee töitä 3h?
    Jupiterin vaihtoehdoista tyrmään Härän ja Ravun…siis Kaksonen.
    jos ne vaihtoehdot,
    Marsista lähden…miten aktivoitunut?
    Mikä merkki? Missä huoneessa? Mars 1. huone ja Uranus transitoimassa..?
    Oinas, Härkä; Kaksonen, Rapu?
    Oinas tai Kaksonen?
    Aletaanpa porukalla pyörittään!
    Pähkäilyä, arvailua…
    🙂

    • Astrologian Taika Says:

      Pakko sanoa jo tähän väliin, itselleni tuli myös tulen vaikutusta mieleen, onhan Emma aktiivinen ja tekee niinkuin itse tahtoo. Nassu näyttäisi ihan nousuleijonalta 😉

  2. Rovatar Says:

    Voi, että mie oon pyörittänyt tätä Emman karttaa..enkä saa sopivaa kuviota!!
    Aina kun ajattelen, että näin se voisi olla, joku tökkii pahasti!!
    Sitten kun ei pääse siitä, että kartalla on tärkeänä Vesimiestä tai Uranuksen kulmaa…Jos Au Vesimies, silloin Mars / Jupiter Härkä..11h? Nimittäin, jos nousu-Leijona. Mutta vaikka Au olisikin 7 h. onko se sittenkään Veskarissa, omassa vastamerkissään?
    Paljonhan Emma puhuu riippumattomuudesta, mutta myös siitä, että tekee musiikillisia juttuja, niin kauan kuin se on heistä hauskaa ja kivaa. Mars/ Jupiter Härkä kyllä miettii omaa mukavuuttaan…mutta onko liian laiska? Onhan hänellä kyllä paljon kunnianhimoa ja voimaa, tahtoa tehdä töitä uransa eteen. Uranuksen ainakin laittaisin 5h. Saisi vain jotenkin sopimaan nuo huoneetkin sillain sopivan näköisesti Emmalle :).

    Katsoin erästä haastattelua, jossa Emma puhuessaan selittää samalla käsillään…minulla on vähän sama taipumus..kädet heiluvat kuin viittomakielen tulkilla 🙂 Jousimiestä vai Kaksosta?

    Auta Taika vähän… * anelee* 🙂

    • Tarja Says:

      Huomasin että olen varmaan tehnyt tuolla jutussani lasku/päättelyvirheen Jupiterin kanssa. Kokeilin oinaskarttaa, ja sille tulikin Jupiter härän alkuun. No, aina ei voi onnistua, toivottavasti tämä ei johtanut ketään harhaan.

      Eläväiset kädet ovat kaksosta, mutta sen voi tehdä esim Merkurius akselilla, vaikka nousulla. Jos Kuu olisi kaksosissa?

      Kokeilin karttaa 23.3.1988 klo 14:24 Hki. Tässä on joitakin tekijöitä, jotka on tulleet yllä esille. Mitä tästä tuumaisit? Tottahan se ei varmaan ole, mutta on hauskaa jos joskus Emman ajan saa tietää, kuinka lähelle meni. Kuu tai Venus voisivat kyllä olla 11. huoneessa tuomassa suosiota, mutta lykkäsin Merkuriuksen 7. huoneeseen kun hän tekee musiikkihommia yhdessä sisarensa kanssa.

  3. Rovatar Says:

    Mie löysin Rumba-lehdestä tiedon, että olisi syntynyt 1989. Olen tehnyt kaikki kartta kokeilut tälle vuodelle.
    Kuu Kaksonenhan muuten sopisi hyvin.

    • Tarja Says:

      Kiva! Vaihdetaan siis vuosi!
      Kokeile karttaa vaikka 9.4.1989 13:45 Hki. Kuu + Jupiter sekä vesimies dc:llä kertoo vertaisista.

      • Rovatar Says:

        🙂
        Olen miekin vääntänyt ja muuttanut karttaa lukemattomiin kertoihin.. 🙂

      • Rovatar Says:

        Näyttää kyllä sopivan. Aika iso 9 h. painotus? Toisalta itsekkin mietin Oinasta Au-merkiksi, mutta noin suurella tulipainotuksella ajattelin, että hän olisi toiminut enemmänkin ns. omin avuin. Tosin kyllähän Oinas ja Vesimies ovatkin toisista riippumattomia, tekevät omia juttujaan. Oinas ehkä enemmän puolustaen ja tekoina, Veskari kai niinkin ajatustasolla?
        Venusta ( kuitenkin lähellä AU) mietin siinä mielessä, että hänellä on tietyllä tapaa radikaali..asenteet…tapa hyväksyä asioita…uudistaa, ei toimi ja tee kuten aiemmin tapana/ hyväksyttyä. Pukeutumistyylistäkin puuttuu se ns. ”hienostuneisuus”. Kuten jossain sanoikin:
        Ollaan ku spurguja, jos ei rahat muuhun riitä.

        Jää pohtimaan…
        🙂

  4. Rovatar Says:

    Ja se Vesimies vaikutus mulla tuli siitäkin, että toi jotenkin ulkonäöllisesti mieleen nuoren Anneli Saariston ( s.18.2) mutta eloisampana ja vilkkaamman oloisena. 🙂
    Emma myös puhuu paljon nuorten pärjäämisestä…
    -”Mun mielestä hype kertoo aika paljon siitä, millaista musiikkia Suomessa on ja kuinka vähän nuoret oikeasti uskaltavat tehdä asioita. Minä ainakin olisin onnellinen, jos joku 18-vuotias tyttö alkaisi tehdä omaa bändiä ihan sataprosenttisesti. Silloin me olisimme onnistuneet jossain.”
    Mutta miettii myös kestävyyttä ja jatkuvuutta:
    -”Kun tehdään musiikkia ja ollaan muusikoita, pitää tehdä jotain kestävämpää. Mä toivon, että tämä levy kestää. Mutta pitää vain tehdä lisää. En lupaa mitään ennen kuin olen kirjoittanut viisi seuraavaa albumia.”

    Sitäkin mietin, että oliko kaikki vain sattumaa…laittaa biisi nettiin..ja Se löydetään!? Hyvä tuuri..mikä transiitti? Mihin huoneeseen?
    Ei levy-yhtiötä, vaan halutaan tehdä itse, omilla tavoilla ja tyylillä…

    • Tarja Says:

      ”Halutaan tehdä itse, omilla tavoilla ja tyylillä…” = oinasta?

      • Rovatar Says:

        Vieläkin olen sitä mieltä, että just nin Oinaan omatahtoista ( mc Oinas),
        mutta tietyllä tapaa ei alkukantaista,
        vaan teknologian uudistusta…kuten Uranus tai Veskari…
        Minusta uudistaminen ja vanhoillisuuden rikkominen on tapahtunut enemmänkin mielen ja ajatuksen tasolla kuin toiminnassa.
        Uranus ja Saturnus 5h. taas tukevat sitä, että kokeilee rajojaan, mutta säilytttää järjen.
        4 h. Neitsyt…hyvä tekniikan hallitsija, laittoi biisit nettiin kotoaan.
        Ihan heitoiksi menee…

        Helpompi monesti muuten poistaa kuin saada sopimaan?
        Sanoo laskusolmu Oinas, Noususolmu Vaaka.
        🙂

  5. Rovatar Says:

    Eiku…Anneli Saaristo s. siis 15.2…:(

    Niin ja Merkurius Joukkarilla sitä pohtii ja pohtii ja lopputulos ei ole niin tärkeä. 🙂
    Ja kai sitä taustalla on jotakin tutkijaa, kun tämmöinen niin kiinnostaa, sulkea pois vaihtoehtoja ja katsoa, mitä jää jäljelle..jos sitten mitään ;).

    Mutta kyllä tässä itselleni ainakin tulee ihanaa oppimista, kun joutuu pohtimaan, miten mikäkin astrologinen kuvio/ planeetta ja merkki missäkin vaikuttaa…ja miten se voi kussakin ihmisessä ilmetä.

    Ihanan haastellinen tehtävä… 🙂

    • Tarja Says:

      Kiitos tästä kommentista Rovatar. Pohtiminen onkin pääasia ja siihen haluaisin kaikkia innostaa. Kumpa mukaan tulisi useampia kartanpiirtäjiä 😉

      • Rovatar Says:

        Ja kuten sanoitkin alussa…yritetään arvailla karttaa. Edes hupina.
        Se, ettei osu oikeaan, ei estä arvaamasta..kokeilla, miettiä…voisiko olla näin? Jos ei, niin ei…mikäpä siinä muuttuisi, paitsi ettet olisi edes yrittänyt.
        Itsekkin liiaksi varmistelen asioita, sitten vasta muka voi sanoa jotain, kun se on faktaa …
        Mikään koskaan edes on sitä?
        ja Millä faktalla sen todistat?

  6. Rovatar Says:

    Hups…kyllähän se ysi huoneen painotus sopiikin. Kiireessä kun yrittää ymmärtää ja Jousimiehen hätiköinnillä..:(
    Pitänee tarkistaa oman Merkkarin kuviot…joo..sekstiili Khironiin kuten Kuukin ( opi oman heikkoutesi kautta)…Ja Aurino neliöi tänään Uranustani ja isommassa tähtäimessä Uranus neliöi Aurinkoani.
    Siispä Mie haluan nähdä kaiken Vesimiehenä. 🙂
    Palataan asiaan…
    🙂

  7. Tarja Says:

    Tämä kisa sulkeutuu sikäli vajavaisena, että toivomani kirjo karttaehdotuksista jäi Emman kartaksi saamatta. Oliko tämä teistä vaikea vai tylsä vai mitä, mutta useampi kuin yksi olisi voinut karttaa ehdottaa. Emma jäänee siis meille edelleen arvoitukseksi! Ja Rovatar toki palkitaan pikkupalkinnolla mainioista pohdinnoistaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: