Archive for syyskuu 2011

Kevyen perjantainen rakkaustarina

30.9.2011

Tarkoitukseni oli kirjoittaa jotakin ajankohtaista, mutta hah, voiko enää kauemmaksi ajautua? En osaa sanoa ihan tarkkaan, missä meni vikaan, mutta tämänpäivän juttu on ”rakkaustarina” yli 80 vuoden takaa. Lainausmerkit siksi, että olen hiukan hämmentynyt. Päätelkää te, mistä tässä oikein oli kyse.

Olen katsonut tv:stä pari jaksoa Kennedyn perheestä kertovasta sarjasta, ja isä Kennedyn Joseph P. Kennedyn hahmo jäi mietityttämään. Hänestä on annettu kuva vallantahtoisena, manipuloivana ja häikäilemättömänä miehenä. Mitä enemmän luin hänestä kertoneita artikkeleita, kuvasta tuli yhä vastenmielisempi.

Ehkä te kaikki tiesitte tämän, mutta minulle oli uutta, että Joe Kennedyllä oli vuosikausia kestänyt suhde filmitähti Gloria Swansoniin? Kennedyllä oli itärannikolla perheensä, vaimo Rosen kanssa seitsemän lasta ja kahdeksas tuloillaan (nuorin Teddy syntyi vasta episodin jälkeen) kun Kennedy vainusi Hollywoodin elokuvateollisuudessa rahantekomahdollisuuksia ja lähti ostamaan paria studiota. Tuleva presidentti JFK oli tuolloin kymmenvuotias, noinkohan oli ettei tiennyt isänsä bisneksistä mitään?

Kennedy tapasi rahavaikeuksissa olevan megatähden, Gloria Swansonin. Kiinnostus oli molemminpuolista, vaikka Swansonkin oli tahollaan naimisissa jonkun rahattoman ranskalaisen aatelisen kanssa. Kennedyä ilmeisesti kiehtoi ajatus saada rakastajattarekseen kaikkien ihailema tähti, ja Swanson kiinnostui diilistä siinä vaiheessa, kun sai kuulla Kennedyn olevan pankkiiri, joka ottaisi hänen raha-asiansa hoitaakseen. Suhde oli Hollywoodissa julkinen salaisuus. Swansonin aviomies hoidettiin jaloista pois pestaamalla hänet elokuvayhtiön nimissä Europpaan.

Katsotaanpa karttavertailua. Pari kolahtaa toisilleen niin että tiesivätköhän itsekään mikä heihin iski. Swanson on täydenkuun hetkellä syntynyt, ja hänen Aurinko-Kuu oppositionsa istuu Kennedyn kartan horisonttilinjalle. Kuunsolmulinja kohtaa MC-IC-linjalla. Hyvin kohtalonomaista ja vetovoimaista – mutta oliko se tosirakkautta?

Kennedyn rakkauden planeetta Venus on neitsyessä, alennusmerkissään ja viimeisellä kriittisellä asteella. Tämän kanssa voi mennä asiat pieleen. Kennedyllä vaikutti olevan ainakin vaikeuksia osoittaa uskollista rakkautta vaimolleen, ja kiintymyksen osoituksista lapsillekin voidaan olla montaa mieltä. Swanson kertoo (kuulemma) muistelmissaan Kennedyn halunneen jättää perheensä ja naida Swansonin. Koska en ole muistelmia lukenut, on minulle epäselvää, miksei näin kuitenkaan tapahtunut.

Swansonin Venus on vesimiehessä, mikä saattaa olla tunnetasolla etäinen. Hänen kartallaan on ihmissuhteita ajatellen haastava kuvio kartallaan, Yod jossa kärkenä parisuhteen alueella on OOB Mars alennusmerkissään ravussa, ja kulmina tuo Venus ja Saturnus nousulta. Saturnus on miltei pysähtynyt, ja nousulla se lienee muutoinkin voimakas planeetta. Kuinka helppoja ihmissuhteet Swansonille olivat? Vertailukohdaksi: edellinen aviomies (Nro 2) josta Swanson erosi kaksi vuotta ennen suhdetta Kennedyyn, haastoi oikeudessa hänet aviorikoksesta 13 miehen kanssa.

Kartoilta voi aistia yhteensopivuutta, kiinnostusta ja vetovoimaa. Marsin ja Venuksen neliö puhukoon puolestaan, vaikka Swanson koetti myöhemmin julkisesti vähätellä Kennedyn esityksiä rakastajana. Pluton kulmat erityisesti loikkaavat silmille:  Kennedyn Auringon neliö Swansonin Plutoon, ja Kennedyn Pluton hyvät kulmat Aurinko-Kuu akselille. Olisiko suhde ollut jopa liian plutoniaaninen kestääkseen enemmän kuin sen kolme vuotta?

Nettiä selatessa löysin muutamia selityksiä suhteen päättymiselle, eikä lopullista totuutta tiedä kenties kukaan. Yhteistä kaikissa versioissa oli, että Kennedy häipyi erittäin hätäisesti ja tylysti. Raha-asioista saattoi tulla riitaa. Tai ehkä Kennedy vain seurasi talousuutisia ja ymmärsi, että on myytävä ennen kuin pörssin romahdus ehtii vaikuttaa Hollywoodissa. Kennedy nettosi noin viisi miljoonaa dollaria seikkailustaan filmimaailmassa. Swansonin velat, jotka Kennedyn piti alun perin hoitaa kuntoon, paljastuivat hänen lähdettyään kolminkertaisiksi alkuperäisistä.

Mielenkiintoista muuten, että niihin aikoihin kun Kennedy lähti, ilmeisesti hyvästejä jättämättä, hänen edistetty Kuunsa oli siirtynyt oinaaseen ja oli juuri tulossa Swansonin Auringolle.

Millaisia ajatuksia tämä tarina teissä herättää? Oliko se rakkautta vai hyväksikäyttöä? Kummalta puolelta? Mikä karttojen perusteella olisi voinut toimia tässä suhteessa?

PS. Tiedättekö tarinan Kennedyn Rosemary tyttärestä?

Advertisement

Vähäsen uljaampi Sokko-logi kisa!

29.9.2011

Taikablogin sokko-logi kisassa tulkitaan ja arvuutellaan nimetöntä karttaa. Aikaisemmin olen kysynyt muutamia johdattelevia kysymyksiä, ja tarkoituksena on ollut luonnehtia kartan takana olevaa ihmistä kartalta esiinnousevien piirteiden mukaisesti. Kommenttien tarkoituksena on ollut enemmänkin esitellä erilaisia vaihtoehtoja, miten jokin juttu kartalta voisi näkyä, kuin että näissä vaadittaisi täydellistä luonnekuvausta. Mahdotontahan sellainen olisikin, ilman taustatietoja ja vuorovaikutusta tulkittavan kanssa. Olen ollut aina erityisen ilahtunut kun uusia tai jopa aivan vasta-alkajia astroharrastuksen parissa rohkenee esittää mieleen juolahtaneita seikkoja. Koska on kyseessä kisa — vaikkei ehkä oikea kilpailu kuitenkaan — on joku minitulkinnan laittaneista aina palkittu. Palkintoina on ollut esimerkiksi minimaalista tulkintaa omasta kartasta tai astrologista lukemista.

Tässä oli juonikertauksen osuus. Tällä kerralla kisa on pikkuisen erilainen, jotta mukaan uskaltautuisi enemmän kommentoijia. Minitulkinnan kartasta saa toki esittää, mutta kartan alla on eräänlaisia monivalintakysymyksiä, joita toivon teidän pohtivan. Tai ainakin jotakin näistä ehdottamistani tarkastelun lähtökohdista. Okei? Jos jokin on epäselvää niin kysyä kannattaa aina, ennemmin kuin jättää kommentoimatta. Pidetään hauskaa kartan kanssa!

1. Tämän kartan muoto on määrittelemätön, eikä sillä ole mitään hallitsevaa kuviota planeettojen välillä. Miten tällainen ”luokittelemattomuus” voisi näkyä ihmisessä?

2. Kartalla on pysähtynyt Merkurius ravussa, ja se hallitsee Aurinkoa ja Kuuta kaksosissa, jotka ovat väliinputoavassa merkissä. Millaisia visioita esittäisit tästä?

3. Laita planeetat vahvuusjärjestykseen, esim. kolme vahvinta planeettaa, ja perustele järjestyksesi.

4. Mitä hän voisi tehdä työkseen?

5. Tämän henkilön vastaanotto on jakautunut jyrkästi kahtia. Mikä mielestäsi voisi kartalla kertoa tästä?

Ja sitten esittämään mielipiteitä ja keskustelemaan vilkkaasti!

Kuun ja Uranuksen kulmat

28.9.2011

Tyypillistä minulle, että Uranus jää minulta huomiotta, ja näissä planeettojen välisissä kulmissakin Uranuksen kulmat jäivät viimeiseksi, kun muista planeetoista on jo esitelty jokin yhdistelmä. Mutta ei anneta olla vähäisimpiä. Katsotaan kartoilta, ovatko Kuu ja Uranus keskenään kulmassa, ja mietitään miten se omassa persoonassa tulee esille. Kuun otin kaveriksi siksi, että sen kautta tulee esiin niin paljon minuudesta.

Kuu ja Uranus yhdessä on leimattu astrologiassa yleensä aika negatiiviseksi. Tunne-elämän pitäisi olla levotonta, tempoilevaa ja arvaamatonta, aivan kuin tällaisen kulman omaavat ihmiset eivät ollenkaan pystyisi kestäviin ja vakaisiin suhteisiin. Tunne-elämän kylmyyttä tai etäisyyttäkin on ehdoteltu. Tai on sanottu, että ihminen on kokenut äitinsä arvaamattomaksi ja epävakaaksi. Kasvatuksen kanssa on ollut niin ja näin, tai että lapsuudessa olisi tapahtunut jotakin yllättävää. Terveyskin voi tällaisella ihmisellä heittelehtiä.

On totta, että Uranus tapaa tuoda ravistelua sinne, mihin se on kontaktissa. Aina ravistaminen, eli käytännössä kai uudistaminen, ei ole ollenkaan huono juttu. Ajatellaanpa hyvin kiinteätä karttaa, millä on Kuun ja Uranuksen välillä haasteellinen kulma. Voisihan se olla tuo viimeinen oljenkorsi, minkä avulla kykenee muutoksiin, ja esimerkiksi lähtemään kurjasta työstä tai lopettamaan onnettoman parisuhteen.

Kuun ja Uranuksen yhtymän ihminen voisi olla persoonallinen ja itsenäinen. Jollakulla tämä energia voi kääntyä itsensä tuntemiseksi ulkopuoliseksi, tai erikoisuudentavoitteluksi. Uranus pystyy Kuun kautta tekemään vähintään yhden kolmasosan persoonasta yllättäväksi, ennalta arvaamattomaksi, erikoiseksi ja uudistuksia kaipaavaksi. Voisiko Uranuksen kosketus tuoda ihmiseen riippumattomuutta, ja sitä kautta itsevarmuutta?

Aina kun joku kartan keskeisimmistä tekijöistä, esimerkiksi Aurinko tai Kuu, on tekemisissä ulkoplaneetan kanssa, on silloin tuon ulkoplaneetan energia itsessä enemmän esillä ja olennaisempaa kuin yleensä. Ihmisessä olisi tässä tapauksessa jotakin uraanista, paitsi opposition ollessa kyseessä Uranuksen vaikutus voi tulla elämään enemmän ulkoapäin.

Uranukseen liitettyjä asioita ovat vapaus ja kapinallisuus. Jos Kuun ja Uranuksen välillä on kulma, kuinka automaattisesti ihminen on vastarannankiiski? Onko hankala teini-ikä enemmän normi kuin poikkeus? Kostautuuko vapaudenhalu sitoutumiskammona? Valitaanko puoliso friikki-showsta eikä lähinaapurustosta (paitsi voihan niitä omituisia otuksia asustaa ihan naapurissakin!)?

Miten Kuu ja Uranus näkyvät laajempina ajatusmalleina, esimerkiksi humaanisuutena? Onko planeettojen välinen kulma pelastus nurkkakuntaisuudesta? Onko hipeillä sujuva kulma näiden välillä? Uranusta on sanottu myös astrologian planeetaksi – kertoisiko kulma Kuulle taipumuksesta kiinnostua astrologiasta, tai että sellainen olisi jopa eduksi astrologisessa ajattelussa? Uranus liitetään myös tulevaisuuteen; onko Kuu-Uranus ihminen trendsetteri? Omaksuuko hän helpommin yhteiskunnan uudistukset? Ja käytännön tasolla, uuden teknologian ihmeet?

Uranusta voi olla uskaliaisuus ja halu järkyttää, onpa se liitetty homoseksuaalisuuteenkin. Kääntyisivätkö nämä teemat esille elämässä helpommin Kuun kontaktin kautta, verrattuna siihen että Uranus olisi sivussa Kuusta tai Auringosta? Tätä voi ainakin pohtia, ellei halua omista taipuksistaan kommentoida. Esimerkiksi Elton Johnin kartalla Kuun ja Uranuksen välillä on hyvin tarkka puolineliö, mutta tässä asiassa ei kannata yleistää, vaan katsoa ennemmin tapauskohtaisesti.

Te joilla on tarkkoja Kuun ja Uranuksen välisiä kulmia, koetteko tunteiden äkillisiä muutoksia, vaikka Kuun merkki ei tätä tukisikaan? Entäpä te, joiden laskuakseli on hyvin uskollisessa ja vakaassa merkissä, esimerkiksi kauriissa tai härässä, ja kartallanne on kulma Kuun ja Uranuksen välillä, miten on sitoutumisen pysyvyyden kanssa?

Mitä mieltä olette, lisääkö Uranuksen kulma Kuun vaistonvaraisuutta ja alitajuisuutta? Olisiko tällainen ihminen säikky tai heikkohemoinen? Jos Uranus pitää rauhattomuudellaan varpaillaan, tunnistaako tällainen ihminen herkemmin ilmapiirin sävyjä, sanattomia viestejä, pinnanalaisia virtauksia?

Koska Kuu on merkittävimpiä kartantekijöitä, on tälle tavattu suoda orbia eli vaihteluväljyyttä melko paljon, esimerkiksi 8 astetta yhtymän, neliön ja vastakkaisuuden kohdalla. Kovin suureksi mielestäni orbia ei kannata venyttää pikku-aspekteissa kuten noviilissa tai septiilissä, koska toinen osapuoli on kuitenkin ulkoplaneetta.

Kuu on vahva planeetta ravussa, härässä ja neljännessä huoneessa. Uranuksella voi olla samankaltaista vahvuutta vesimiehessä, skorpionissa ja 11. huoneessa. Jos kulmaa tekevistä planeetoista toinen on kovin vahva, voi kulma olla omassa persoonassa oleellinen, vaikka kulma olisikin vähän väljempi. Aina pelkkä orbi ei kerro koko totuutta. 50-luvun alkupuolella syntyneillä, joilla on kartallaan Uranus ravussa, voi olla vastavierailu planeettojen välillä silloin, kun Kuu on vesimiehessä. Voi katsoa myös Kuuta skorpionissa, koska tätä merkkiä pidetään Uranuksen ylennysmerkkinä, ja linkki planeettojen välille tulisi tästäkin.

Onko sinulla kulmaa, samantasoisuutta tai vastavierailua Kuun ja Uranuksen välillä? Tunnistitko mitään yllä kirjoitetuista kulmien toteutumisien muodoista omalla kohdallasi? Mikä on omalla kohdallasi mielestäsi kaikkein oleellisinta Kuun ja Uranuksen kulmassasi?

Onko tämä SE Uusi Kuu?

27.9.2011

Tänään 27. syyskuuta on Uuden Kuun päivä. Kuu syntyy iltapäivällä (14:08:41) vaa’an neljännessä asteessa tasan, ja yhdeksännessä huoneessa. Meillä on meneillään korostuneen vaakamainen aika, kun tässä merkissä ovat Auringon ja Kuun lisäksi sinne eilen siirtynyt Merkurius, sekä vahvat vaaka-vaikuttajat Venus ja Saturnus. Venus on tavallaan tämän ajan kuningatar, sillä sen suojeluksessa syntyy tämä Uusi Kuu. Tämä on merkittävä Uusi Kuu sen vuoksi, että tätä kutsutaan syzygyksi, mikä tarkoittaa Auringon, Kuun ja Maan olevan samassa linjassa.

Kun Uusi Kuu ilmoittaa uuden syklin alusta, sille löytyvät teemat vaa’an merkistä ja meillä Kuun syntymän huoneesta eli tällä kertaa yhdeksännestä. Ihmissuhteisiin tämä viittaa, mutta kenties kauemmas kuin vain parisuhteeseen. Huone tuo mukaan näköaloja laajemmalta – verkostoitumista!

Vaikka Aurinko ei liiemmälti vaa’assa viihdy, se ei nyt yhtään himmennä Kuun aloituksia. Aurinko saa etua ilonsa huoneesta. Muutoin kartan vahvoja vaikuttavia ovat Saturnus ylennyksestään ja Venus omasta merkistään. Vähän yllättäen perääntyvä Jupiter ilmoittelee itsestään suopeasti tämän Uuden Kuun tiimoilta. Jupiter on kartan hallitsija, Uuden Kuun syntymä tapahtuu Jupiterin huoneessa, ja lisäksi Jupiter sattuu olemaan vastakylässä Kuun huoneessa neljännessä. Kyllä me varmaan Jupiterin avun otamme vastaan, vaikka se perääntyvä olisikin? Katsotaan siis näissä uusissa aluissa laajemmalle ja kauemmaksi, niin astrologisen logiikan mukaan saavutamme enemmän.

Uuden Kuun kartalla on harvinaisen runsas kattaus energiaa suuntaavia kuvioita, joten niistä kai saa valita itselleen sopivimman. Tarjolla on T-ristiä, Leijaa, Rosettaa, Stelliumeja ja Suurkolmiota. Eihän tästä voi todeta muuta kuin kummelimaisesti että kyllä lähtee! Ensisijaisesti tämä aloitus on ”merkki” heille, joiden kartalla 4° vaakaa on tärkeä, mutta voi näiden kuvioiden kautta soveltaa luovasti aloituksen energiaa itselleen. Jotta pääsette ihmettelemään kaikkia tarjolla olevia vaihtoehtoja, ei minun auta kuin poikkeuksellisesti laittaa koko kartta näkyville. Jos Rosetta on näistä tuntemattomin ja vaikeimmin bongattavissa aspektiviidakosta, se muodostuu myötäpäivään Aurinko + Kuu, Mars, Jupiter ja Pluto kytköksistä. Auringon, Kuun ja Jupiterin välillä pitäisi periaatteessa olla kvinkunssi, mutta Jupiter ei ole vielä ehtinyt perääntyä ihan tarpeeksi tehdäkseen kuviosta täydellisen. Osuuko jokin kuvio erityisesti sinun karttasi teemoihin? Millaista sosiaalisen elämän uutta alkua se voisi osoittaa?
 

Uusi Kuu vaa’assa. Klikkaa karttaa isommaksi!

Saabinen symboli tälle Uudelle Kuulle on parillakin eri tavalla mielenkiintoinen. Kun Auringon ja Kuun aste osuu aivan tasan asteen alkuun ja nolla-nolla minuuteille, Saabinen symboli luetaan tällä kertaa tämän asteen kohdalta 4 vaakaa (vrt. jos Uusi Kuu olisi kohdassa 4°01’, symboli luetaan seuraavasta asteesta 5 vaakaa kohdasta). Ja se toinen mielenkiintoinen seikka on se, että tämä symboli Ryhmä leiritulen ympärillä on meillä periaatteessa tämän vuoden Saabinen symboli, sillä se tuli vuoden vaihtumisen symboliksi. Kopioin tähän suoraan mitä silloin tästä tuumin:  Tämä on samanhenkisten ja samanmielisten kerääntymistä yhteen, yhteisöllisyyttä ja yhteiseen hiileen puhaltamista. Parhaimmillaan se on rakastettavaa ja luo turvallisuutta. Et ole yksin. Mutta ajattelepa asetelmaa ulkopuolisen näkökulmasta. Tällaisessa maaperässä muukalaisviha kukkii helposti. Ja lopulta yhteisöllisyyskin tuntuu pelaavan vaan niin kauan kun kaikilla on kivaa; makkaraa ja vaahtokarkkeja jäljellä. Tosipaikan tullen näistä kavereista ei ehkä ole seisomaan sanojensa takana. Olisiko nyt syytä saada aikaan SE juttu, josta myöhemmin muistamme koko vuoden? Toki symboli osuu muutoinkin erittäin hyvin yhdeksännen huoneen maailmaan. Entä jos joudumme testaamaan omasta yhteisöstämme, kuka tukee sinua ja on puolellasi tässä uudessa aloituksessasi? Tällainen jos mikään, on omaa näkemystä avartavaa.

Kaunista Uutta Kuuta!

Tyyntä myrskyn edellä

26.9.2011

Viime yönä (26. syyskuuta) heti puolenyön jälkeen Merkurius siirtyi vaakaan. Jokohan yliaktiivinen Merkurius rauhoittuisi tässä tyynessä ilman merkissä? Olin huomaavinani, että Merkuriuksen kulku omassa neitsyen merkissään perääntymisensä jälkeen ei ollut helpon tuntuista aikaa, ei ainakaan minulle.

Ihan heti ei taivas näyttäisi antavan helpotusta Merkuriukselle. Vaa’assa se liittyy Auringon kanssa T-ristin ilonpitoon; vastakkaisuus Uranukseen ja neliö Plutoon on ensin lusittava, ennen kuin Merkurius pääsee tyyntymään.  Merkurius on nyt nopeassa liikkeessään, eikä kauaa viivy vaa’an merkissä. Se ei jymähdä Saturnuksen ylitykseen (7.10.) ja huitaisee nopean kolmion Neptunukselle (12.10.), kun jo viilettää skorpioniin Venuksen perässä 13. lokakuuta.

Tällä kertaa Merkuriuksen kierroksella vaa’assa korostuu tunneherkkyys. Merkinvaihdos tapahtuu meillä Kuun huoneessa, neljännessä. Rapu nousee siirtymän kartalla. Ja lisäksi Merkurius pääsee hetkeksi hallitsemaan Kuuta, joka on sen omassa merkissä neitsyessä. Raputeema, vaakaan yhdistettynä, tuo meitä ihmistä lähelle. Viestintä ei taatusti jätä kylmäksi, jos sen tekee näillä eväillä. Ollaan siis hienotunteisia, kaunopuheisia, hillittyjä ja vastavuoroisia, niin saadaan paras irti tästä Merkuriuksesta.

Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Saabinen symboli siirtymäkartalle lupaa ajasta kaikkea muuta kuin tyyntä ja rauhallista. Myrsky kanjonissa. Rajut tapahtumat vaativat voimavaroja, ja täytyy nousta vastaamaan yllättäviin kriiseihin. Tunteita vahvistetaan, tehostetaan ja lisätään, kierrokset siis kasvavat. Joku voi tästä nauttiakin. No, onneksi olemme saaneet nyt varoituksen, ja osaamme vastata täydellä höyryllä kun juttu iskee omalle kohdalle.

Kuka saa Merkuriuksen paluun vaa’an asteissa 2 – 4? Paluu tarkoittaa siis että omalla kartallasi Merkurius on vaa’an alussa, ja nyt Merkurius palaa samaan kohtaan. Tällöin tulevasta Merkuriuksen kierroksesta on tulossa intensiivinen ja yllättävä Merkuriuksen osoittamissa asioissa, koska Uranus ja Pluto antavat vauhtia.

Sektori-astrologiaa

25.9.2011

Katsotaan taas välillä astrologiaa aivan perusteista käsin. Kertaus ei toivottavasti mene hukkaan heilläkään, jotka jo osaavat, vaikka olisikin kyse astrologian helpoimmista asioista. Monta kertaa nuo helpot perustekijät unohtaa tai sivuuttaa, ja keskittyy vaikeaan sälään, ja jotakin kartan perusolemuksesta saattaa jäädä huomioimatta.

Karttaympyrä jaotellaan monella eri tavalla erilaisiin puoliskoihin tai osasiin. Ensimmäiseksi on hyvä katsoa ylä- ja alapuoli, jonka jakaa vaakasuorasti keskellä kulkeva horisonttiakseli ensimmäisen huoneen kärjestä seitsemännen huoneen kärkeen. Horisontin yläpuolinen alue on eteläinen alue, ja alapuolinen on pohjoinen. Jos planeetat sijaitsevat korostuneesti horisontin yläpuolella, sanotaan tällaisen ihmisen olevan ulospäinsuuntautunut ja maailman menossa mukana. Jos painotus on alapuolella, on näkökanta subjektiivinen ja omasta sisimmästä ammentava. Sisäänpäin kääntynyt tuntuu käsitteenä ikävän negatiiviselta, aivan umpimieliseltä ja torjuvalta ihmiseltä, mutta näin ei kartantulkinnassa saa ajatella. Kumpikin painotus on omalla tavallaan arvokas.

Kartta voidaan jakaa myös pituussunnassa kahtia Meridiaanilinjan mukaan; vasempaan ja oikeaan puoliskoon. Vasemmalla on itäpuoli, oikean käden puolella länsipuoli. Askendentti on siis itäkartalla painottunut, länsikartalla taas laskuakselin läheiset huoneet. Itäkarttaiset ihmiset ovat omaehtoisia, omista lähtökohdistaan aktiivisesti toimivia ja riippumattomia. Länsikarttainen ihminen on ihmislähtöinen, toiset huomioon ottava, objektiivinen, ja äärimmillään myötäilevä ja toisista riippuvainen.

Kartta voidaan jakaa vielä neljään osaan kulmahuoneiden välille. 1 – 3 huoneet ovat minän aluetta, 4 – 6 huoneet perustaa ja ihmissuhteita, 7 – 9 huoneet ihmissuhteita ja arvomaailmaa ja huoneet 10 – 12 ulkopuolista maailmaa. Tulkinnassa on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka jonkin näistä sektoreista olisi kokonaan tyhjä, ei se tarkoita sitä että yksilön elämässä ei olisi tätä aluetta, esim. jos ensimmäinen sektori on tyhjä planeetoista, olisi hukannut minänsä. Jokaisessa huoneessa on kärjellä merkkinsä ja sitä kautta löytyy huonetta hallitseva planeetta.

Karttaa voidaan jakaa muunlaisiinkin ositteluihin kuin yllä esitelty. Esimerkiksi Juhani Nummela esittelee kirjassaan Astrologian käsikirja jaon, mikä toisaalla on yhdistetty karma-astrologian tapaan jakaa kartta hemisfääreihin. Tässä jaottelussa on aina kulmahuone keskellä, ja sitä reunustavat huoneet muodostavat yhdessä sektorin. Ensimmäinen sektoreista käsittää huoneet 12, 1 ja 2, ja sektorin tuntomerkkejä ovat minä ja persoona, subjektiivisuus ja psyykkisyys. Toisen sektorin muodostavat huoneet 3, 4 ja 5; lähivuorovaikutuksen alue. Kolmas sektori on huoneet 6, 7 ja 8; melko objektiivinen ja yhteistyöhaluinen asenne. Neljänteen sektoriin kuuluvat huoneet 9, 10 ja 11; sosiaalisuus, aatemaailma, yhteiskunnallinen asema.

Oheiset sektorikuvat ovat Solar Fire ohjelmasta. Kun pohjana olleessa kartassa on mukana vain planeetat, alkoi jopa minun matematiikantajuni ihmetellä tekijöiden lukumäärää. Tässä onkin painotettu tekijöitä eriarvoisesti, missä voi olla lopulta ideaa; ulkoplaneetat jollakin sektorilla yhdessä eivät ole ollenkaan niin keskeisiä kuin Aurinko ja Kuu yhdessä toisaalla. Päättelyni mukaan ohjelmassa Aurinko ja Kuu saavat kolme pistettä, persoonaplaneetat Merkurius, Venus ja Mars kaksi, ja muille planeetoille yksi piste. Chironia, solmuja tai asteroideja ei ole tässä laskettu mukaan.

Jos ynnäät yllä olevan periaatteen mukaan pisteitä kullekin sektorille, missä sinulla on painotusta? Koetko että tämä vahvin alueesi on elämäsi areena? Löytyykö ketään, kenellä tulisi kaikille neljälle sektorille yhtä paljon pisteitä? Onko tällainen ihminen tasavahva kokonaisuus?

Mikä on Stellium?

24.9.2011

Viimeksi tulleessa amiriikan astrolehdessä TMA:ssa oli varsin mielenkiintoinen artikkeli Stelliumeista kartoilla. Arvostettu astrologi Donna Cunningham latasi aika tiukalla tavalla näkökulmiaan tästä planeettojen voimakertymästä.

Yleensä Stelliumiksi määritellään kolmen tai useamman planeetan yhteen kerääntymä kartalla. Kuvion uloimmat planeetat eivät usein teknisesti ottaen ole enää yhtymässä toisiinsa, mutta keskellä olevien planeettojen voima nitoo kaikki yhdeksi kimpuksi.

Cunningham tarkastelee jutussaan etenkin Stelliumien vahvuutta. Hän kertoo, ettei pidä kolmea planeettaa vielä Stelliumina, etenkin jos tällaisen muodostaa taivaan tutuin kolmikko Aurinko, Merkurius ja Venus yhdessä. Näiden yhteenliittymät kartoilla ovat sen verran yleisiä, etteivät osoita kovin erityistä poikkeamaa. Jos kuvio hajaantuu kahden eri merkin välille, tämäkin hajottaa sitä, eikä planeettojen kytkös toisiinsa ole enää yhtä vahva. Aivan samoin on huonerajan kanssa, sillä kahden eri huoneen välille hajaantunut Stellium on ns. laajapohjaisempi, eikä edusta enää yhtä silmiinpistävän paikallista voimainnäytettä. Stelliumit, joissa on mukana Mars, Jupiter tai Kuu, ovat Cunninghamin mielestä kaikkein voimakkaimpia.

27.9.2011

En minä aio väittää tässä vastaan. Meillä on syksyn mittaan hyviä tilaisuuksia tarkastella monen planeetan yhtymiä taivaalla, ja voimme ajan laaduista koettaa napata merkkiin ja planeettoihin erityisesti liittyviä teemoja. Jo aikaisemmin jossakin yhteydessä mainitsin tulossa olevasta vaaka-ajasta. Mitä tuumitte näistä kartta-esimerkeistä? Lukisitteko tällaiset syntymäkartalla Stelliumiksi vai ette? Tässä oheisessa kartassa ainakin huoneen ja merkin teemat nousevat vahvasti esille, jos Stelliumiksi ei lasketa Merkuriuksen, Kuun ja Auringon yhtymää.

28.9.2011

Seuraavan päivän tilanteessa Kuu muodostaa linkin Venuksen ja Saturnuksen väliin, mutta Aurinko ja Merkurius jäävät enemmän kahden kaupaksi sivuun. Tulkinnallisesti voisi olla hauska miettiä näiden kahden (hypoteettisen) vaakaihmisen eroavaisuuksia.

.

28.10.2011

Lokakuussa meillä on kuvan osoittama voimakas skorpionihetki taivaalla. Laskisitteko ollenkaan tätä Merkuriuksen, Venuksen ja Kuun yhtymää Stelliumiksi? Kyllä se minun silmääni aika vaikuttavalta näyttää. Mikä teille muuten ensimmäisenä tulee mieleen näistä kolmesta toisessa huoneessa? Raha vai turvallisuus?

.

27.11.2011

Marraskuussa Kuu ja Venus tulevat sen verran lähelle Plutoa kauriissa, että näistäkin saadaan aika näyttävä kolmen tekijän voimaliittymä. Aika vahvaa tunnepuolta tarjolla?

.

22.2.2012

Ja laitan vielä hauskan klipin omalta tulevalta synttäripäivältäni. Toki kuvio hajoaa pariin huoneeseen, ja mukana on muutakin sälää kuin vaan planeettoja, mutta aika hauskalta tuokin painotus näyttää. Tämä ei ole ihan Auringonpaluuni hetki, mutta ei se kovasti tuosta heitä. Kuinka moni haluaisi olla minun kengissäni (merenneidon pyrstöevissä?) tuollaisen vuoden?

Rajan yli menoa

23.9.2011

Sanooko teille mitään nimi Jackson Pollock? Hän oli amerikkalainen taidemaalari, jonka tyylisuunnaksi ilmoitetaan abstrakti ekspressionismi. Pollock oli sodanjälkeisen Amerikan yksi suurimmista vaikuttajista taiteessa, vaikka hän kohtasi myös arvostelua lähinnä omaksumansa tekniikan vuoksi. Pollock roiski, tiputti ja valutti maaleja suurille pinnoille; lehdistö antoi hänelle lempinimen Jack the Dripper (drip = tiputtaa). Hän kehitti omanlaisen toimintamaalauksen eli action paintingin, missä ideana on taiteenteon kokonaisvaltaisuus.

Pohdin astrologisia teemoja ennen kuin etsin Pollockin kartan. Aivan uudenlainen tekniikka viittaa Uranuksen vahvaan vaikutukseen, teosten suurikokoisuus Jupiteriin, ja itse tapahtuma Marsin kaltaiseen pyrähdykseen, actioniin. Kun taide oli kuitenkin hänen areenansa, jotenkin pitäisi myös Venuksen teemojen olla näkyvissä. Pollock ei itse allekirjoittanut taiteensa summittaisuutta tai sattumanvaraisuutta. ”Kun maalaan, olen tietoinen siitä, mihin pyrin. Pystyn kontrolloimaan maalin virtausta: sattumaa ei ole olemassa.” Meidän on etsittävä myös Saturnusta.

Kartalta ei ihan löytynyt Uranuksen ja Jupiterin yhtymää, mutta melkein. Jackson Pollock syntyi vesimiehenä, merkissä jossa yhdistyvät vanha hallitsija Saturnus ja moderni hallitsija Uranus. Potentiaali uudistaja, kapinallinen omalla alallaan. Aurinko ja Uranus ovat merkkirajan yli hyvin väljästi yhtymässä, Aurinko vesimiehessä ja Uranus kauriin viimeisellä kriittisellä asteella. Vaikka tätä ei enää laskettaisi lainkaan yhtymäksi laajan orbin vuoksi, tai että ovat eri merkeissäkin, on Uranus omalla tavallaan silti merkittävä tekijä kriittisenä, erityisen herkkänä planeettana.

Koska minulla ei ole mitään tietoa mihin kellonaikaan Pollock oli syntynyt, Kuu aiheuttaa epävarmuutta. Suurimman osan päivää Kuu on härässä, mikä sopii hyvin taidemaalarille. Vain ilta-ajan syntymä klo 19:42 jälkeen antaisi kaksos-Kuun, mikä sekään ei tunnu mahdottomalta. Hänen teoksissaan on kaksosmaista rauhattomuutta ja uteliaisuutta erilaisille tekniikoille. Vähän myöhäisemmän illan syntymäaika antaisi vielä lisäksi OOB Kuun, sillä Pollockin syntymän aikoihin Kuu teki hyppäyksensä kallistuskulman yli jo hiukan poikkeuksellisesti aivan kaksosen merkin alussa. Jokatapauksessa Kuu on ravun vaiheessa, oli se härkää tai kaksosta, tavallinen tai erityinen. Siis runsasta mielikuvitusta ja uuden synnyttämistä vaiheen kautta.

Iltakartassa on tosin mielestäni se ongelma, että se heittää planeetat kartan oikealle puolelle. Minulla on mielikuva Pollockista itäkartta-ihmisenä, omaehtoisempana. Voisiko nousu olla oinaassa?

Jupiter on Pollockin kartalla todellakin vahva planeetta omassa jousimiehen merkissä. Kartan muoto on kiikkulauta, ääripää-ihmisen kartta siis, ja illan ajalla Jupiter ja Kuu muodostaisivat väljähkön opposition. Aurinko ja Jupiter ovat sekstiilikulmassa, joka kertoo lahjakkuudesta, jos sitä osaa hyödyntää. Pollock keksi Jupiterin laajentavat vaikutukset, ja hänen taiteestaan maksetaan edelleen huikeita summia. Taiteilija poti Jupiterin liioittelua myös muilla elämänalueilla, ja oli pahasti alkoholisoitunut kuollessaan ennenaikaisesti autokolarissa vain 44-vuotiaana.

Entäpä taiteilijan Venus? Jouskarin lopussa, iltakartalla jo viimeisellä kriittisellä asteella. Venus jousimiehessä kertoo arvomaailman ja taidekäsityksen kokeilevuudesta, tyylisuuntien sekoittamisesta keskenään ja erilaisten elementtien yhdistämisestä. Tulimerkin Venuksessa on paloa ja intohimoa, jota tulee myös Pluton ehdottomasta vastakkaisuudesta. Enpä usko Pollockin olleen sosiaalisesti helppo ihminen; hän ei varmasti myötäillyt ketään.

Action-Mars on myös kriittisellä viimeisellä asteella, härässä eli vastamerkissään. Vaikea, suuntaa etsivä, toteutuu mahdollisesti vastoin yleisiä odotuksia, näin minä arvioisin tällaista Marsia. Venus ja Mars ovat kvinkunssissa keskenään, ja voivat tuoda ”näkemyksen”. Hiertäminen ja etsiminen saattoivat juuri olla se juju Pollockin taiteessa. Marsin voimakkuutta lisää hiukan sen hidas liike, eli planeetta oli kääntynyt etenemään noin kuukautta aikaisemmin, mutta kulki edelleen hitaana. Marsin ja Uranuksen välinen sujuva kulma kertovat mainiosti action paintingin ideasta.

Merkurius kauriissa ei ajatuksena tunnu sopivan Pollockin roiskivaan tyyliin, mutta vastaa hyvin hänen itsensä kuvaamaa maalin virtauksen kontrollointia. Ja ideoista, jäljestä, erikoisuudesta kertoo Merkuriuksen vastakkaisuus Neptunukselle. Tässä kulmassa on hullua visionäärisyyttä, ja taiteilijalle oikein sopiva.

Saturnus on härässä, ja maamerkissä ihan sopuisa. Saturnuksen kulmat kertovat sen työstä persoonassa; neliö Aurinkoon, kolmio Merkuriukseen, puolitoistaneliö Venukseen ja puolineliö Plutoon. Ilman näin juurevaa ja konkreettista Saturnusta Pollock ei kenties olisi saanut toteutettua visioitaan, joita kumpusi Auringosta, Kuusta, Neptunuksen kulmasta, Jupiterin liioittelusta, kriittisten planeettojen hierrosta.

Pollockin kartasta paljastuu paralleelien eli samantasoisuuksien kautta kokonaan toinen taso. Venus on paralleelissa Merkuriukseen. Taiteellinen ilmaisu on kuin onkin sujuvaa. Venus on paralleelissa Jupiteriin. Taidetta on runsaasti ja se poikii rahaa sekä menestystä. Ehkä hänessä oli kuitenkin hauska seuramiespuolensa. Ja paralleeleista löytyi oletukseni: Jupiter on paralleelissa Uranukseen. Ne toimivat siis kuin yhtymässä.

Jutun otsikko viittaa Pollockin kritiikkiin täällä meillä: ”Niissä on vaikea nähdä mitään järkevää tarkoitusta eikä siihen ole kai pyrittykään, sillä taulut ovat saaneet osin maalata itse itsensä värin valuessa. Ne ovat siis kuin surrealistisen ajan automatismia, kun paperille kaadettu musteläiskä sai levitä haluamaansa muotoon paljastaakseen tuntemattoman maailmansielun salaisuuksia. Ilmeisesti tässä on menty jo niin paljon rajan yli, että edessä ei ole muuta kuin väistämätön palaaminen taaksepäin.”

Lähdin etsimään oletuksiani, ja löysin miltei enemmän kuin olin odottanut. Kun katsot oletuskarttaa, arvioitko sen haastavaksi kartaksi?

Ingressin aika

22.9.2011

Aurinko siirtyy vaakaan huomenna perjantaina 23. syyskuuta vähän puolenpäivän jälkeen, ja koska merkinvaihdos osuu näin lähelle keskipäivää, ollaan MC:n akselin tuntumassa kymmenennessä huoneessa. Sen lisäksi, että Aurinko-vaaoille koittaa juhlahetkiä, on Auringon siirtyminen vaakaan astrologisesti katsoen vuoden kolmannen neljänneksen alku; ollaan puolivälissä vuotta, tasoissa, vaakakupit tasapainossa. Vaaka ingressi kertoo meille ajan hengen Syyspäiväntasauksesta Talvipäivän seisaukseen saakka.

Ajan laadussa vaaka tuo myönteistä, ihmisläheistä ilmapiiriä. Vaakaan liittyy hillitty käytös, miellyttävyys, sopuisuus, sopusuhtaisuus, tasapainoisuus, perinteinen kauneus, kaunopuheisuus ja diplomaattisuus. Ei ehkä ole sattumaa, että vaa’an jakso meillä sattuu syksyyn, jolloin monet harrastukset alkavat. Ihmiset kokoontuvat yhteen, tutustuvat toisiinsa, ovat vähän vieraskoreita. Pelataan siis sääntöjen mukaan.

Ingressikartassa painottuu johtava laatu, mutta on kiinteääkin tässä ajassa runsaasti. Ilman elementti on vahvin, kun vaa’assa planeettoja peesaa vesimieheen perääntynyt Neptunus. Aurinko siirtyy Venuksen hellään huomaan eli hallintaan – tästäkö tulee se aika typerä sanonta, että parempi tossun alla kuin taivasalla? Vaa’assa myötäillään ja annetaan periksi, pyritään tilanteisiin joissa molemmat voittaisivat.

Ingressikartalla vahvoja planeettoja ovat Merkurius yhä omassa ja ylennysmerkissään neitsyessä, Venus omassa merkissään ja Saturnus ylennyksessään vaa’assa. Aurinko ei itse asiassa viihdy kovin hyvin vaa’assa, sillä tämä on Auringolle alennusmerkki. Omaa tahtoa, Auringon lempilasta, ei pääsekään käyttämään osoittelevasti.

Vaaka ingressi kuvastaa jännitteitä ajassa, sillä T-risti johtavissa merkeissä aktivoituu jälleen kerran Auringon siirtyessä vaakaan. Uranuksen ja Pluton neliö ei ole nyt tiukimmillaan, mutta kyllä se olemassa on. Pluto on päättelemässä erittäin vahvaa kauttaan, ja on ingressin hetkellä viimeisiä tuntejaan enää pysähtyneenä. Se alkaa todellisesti edetä ingressin päivänä, reilun kolmen tunnin päästä Auringon merkinvaihdoksesta. Näin jännitteinen kuvio saattaa tuoda yhä myrskyjä syksyyn, ja onhan näitä valtavia tapahtumia ollutkin tänä vuonna. Sotia, mellakoita, talouden käänteitä, luonnonmullistuksia. Sanotaan, että helppo kulma T-ristin planeetasta auttaa kuviota purkautumaan myös toisaalle, ei vain kärjen Pluton suuntaan. Tarkin helppo kulma tässä on kolmio Marsin ja Uranuksen välillä. Haluammeko varmasti sodan jumalan planeetan puuttuvan ajan teemoihin? Tai emmehän sitä voi muuttaa, vaikka haluaisimme. Mars energia näkyy ajassa, tavalla tai toisella. Omalla kohdallamme voimme aina valita sen toisen.

Aurinko ja Mars ovat lisäksi mukana toisessakin kuviossa, Chironin kärjen kanssa muodostuvassa Yodissa. Neptunus on hiukan sivussa tästä Yodista asteissa, mutta saattaa silti olla ajan laaduissa mukana. Auringon ja Marsin tahdon ja voiman suuntana Chiron on haavoittava ja kivulias, ja samalla opettava. Chironin erilaisuus korostuu tässä merkinvaihdoksen kartassa, koska siinä on muuttuvaa laatua ja veden elementtiä niin vähän. Yodin kutsumuksen täyttäminen on siksi entistä haastavampaa.

Kertoisiko siirtymäkartan Saabinen symboli viestinsä ajasta? Lapsia leikkimässä hiekkakasoilla. Tämä viittaa psykologisten kykyjen löytämiseen ja käyttämiseen, ja nämä taidot vaaka-ihminen totisesti hallitsee. Meidän muunmerkkistenkin tulee toteuttaa syksyn ajan vaa’an ideaa siitä, että kaikkien kanssa täytyy leikkiä, ketään ei saa jättää pois, vaikka se tuntuisikin aika naiivilta. Nyt kysytään siis todellisia sosiaalisia taitoja, ja näitä voisi vähän harjoitella, esimerkiksi ”leikin” varjolla niissä harrastuksissa.

Ja lopuksi lyhyt vuosikatsaus vaakojen tulevaan vuoteen. Ensimmäisen kymmenyksen vaa’at, syyskuun lopussa ja lokakuun muutaman ensimmäisen päivän aikoihin syntyneet, ovat elämänsä muutosten ajassa. Joillekin uusi tulee karvaasti, toiset ehkä hakevat sitä jo itse. Pluton kautta syvin vaikutus on heillä, joiden Aurinko on noin 5 – 9,5 asteessa vaakaa. Uranuksen kautta uutta on tarjolla 0 – 8,5 asteiden väelle. Lisäksi oman suolansa antavat kvinkunssit Jupiterilta ja Neptunukselta, mutta kenties ne kertovat vain aate- ja arvomaailmojen muutoksen tarpeesta, mikä on ilmiselvää Pluton ja Uranuksen ajoissa. Toivotan voimia ja myönteisyyttä kaikille heille tärkeään vuoteen! Kadehdittavan helppoa ei ehkä ole viimeisen kymmenyksen vaaoillakaan, koska Saturnus opettaa ja laittaa järjestykseen kaiken vuotta Aurinkonsa 23 – 29 asteiden välillä omaavia. Jupiter tuo helpotusta kesällä merkin alkupäähän, ja elo-syyskuussa hiukan keskivaiheenkin tuntumaan. Saturnuksen myllynkivessä olleet joutuvat Jupiterin kulmaansa odottamaan, mihin Saturnus kyllä kasvattaa.

Kaunista vuotta teille vaaoille ja miellyttäviä Auringonpaluita!

Astrologinen herätyskello

21.9.2011

Astrologia on mahtavan hyvä väline ajan tarkasteluun. Näin syksyn tullessa aloin pohtia aamuja ja käynnistymistä töihin. Elokuussa aamuisin tuntui olevan vielä intoa piukassa, täynnä hyviä suunnitelmia päivän varalle jo aamusta. Syyskuun aamut ovat olleet kiireisiä; aina on jokin homma hoidettava äkkiä, mutta jotenkin into lässähtää kohta.

Minulla on tapana katsoa päivän astrokarttaa kun ryhdyn töihin ja avaan astro-ohjelman. Huomioni kiinnittyi Saturnukseen nousun kohdalla; ei ihme että olo tuntui jumittuneelta. Saturnus voi olla nousun kohdalla hyvä kaveri, jos saa itsensä piiskattua kurinalaiseen työhön. Ihan joka aamu se ei onnistu, ja silloin iskee painostus ja ahdistus.

Kokeilin syksyn ajalta näkymiä muutamilla kartoilla heräämisen hetkellä ja vähän myöhemmin, kun aloittelin päivän hommia. Elokuussa oli vielä lämmin leijona nousussa heräämisen aikoihin. Ei ihme siis jos olo tuntui mahtavalta. Syyskuun aikaisissa aamuissa on noussut neitsyt, ja tässä lienee syy siihen, että hommia on tuntunut kaatuvan niskaan ennen kuin on saanut silmänsä kunnolla auki.

Esimerkiksi eilen, kun kampesin itseni peiton alta ylös, nousussa oli Aurinko neitsyessä. Ihan virkeät fiilikset, mutta tuhat hommaa tiedossa. Kun sain blogin heitettyä eetteriin, oli nousu juuri vaihtunut vaakaan, tottakai. Ja kun Saturnus lähestyi vaa’assa nousua, vietin joka-aamuista haravointihetkeä pihassa ja ymmärsin, ettei työ tule sillä tahdilla tehdyksi koskaan. Astrotöihin minun piti alkaa hetkellä, kun huomasin että Saturnus on juuri nousuakselilla. Ei sittenkään? Ja vähän myöhemmin, kun aloin kaivella syvemmin mieleeni tullutta Saturnusta ja sen vaikutuksia, oli nousussa jo skorpioni. Tämä juttu on siis kirjoitettu hetkellä, jolloin ajassa on ollut skorpioni nousussa.

En ollenkaan väitä, että kaikki ihmiset toimisivat suoraan ajan astrologisen kellon mukaan. Juuri nyt kun asiaa mietin, omalla kohdallani se näytti toteutuvan teemoiltaan aika hauskasti nousuakselin mukaan, eli nousun merkistä ja sen kohdalla olevista planeetoista tuli aikaan tietyt fiilikset ja teemat.

Miksei tätä voisi testatakin. Ajoitetaan heräämisen hetki itselle sopivaan ajankohtaan, sikäli kuin se on mahdollista. Kartoilla ja ajoilla leikkiessä on hyvä huomata paikan vaikutus karttoihin. Se merkki ja aste, mitkä nousevat kuudelta Helsingissä, ovat pohjoisempana maassamme erilaiset. Esimerkiksi huomiseksi aamuksi voisin laittaa kellon herättämään 6:33, koska samalla hetkellä Merkurius nousee. Saisikohan tällä ”tempulla” taiottua itselleen mahtavan kirjoitusvireen ihan koko päiväksi? En aio tätä mahdollisuutta tyrmätä kokeilematta. Voi silti olla niin, että Merkurius-hetki aamulla lähettäisi koko päiväksi reissuun, jolloin muut työt kasaantuisivat. Eli lopulta on itse kuitenkin vastuussa valinnoistaan ja aikatauluistaan.

Kylläpä olikin käytännönläheistä ja arkista asiaa tänään. Lähdetkö mukaan etsimään parasta heräämisen hetkeä astrologisesti?


%d bloggaajaa tykkää tästä: