Tyyntä myrskyn edellä

Viime yönä (26. syyskuuta) heti puolenyön jälkeen Merkurius siirtyi vaakaan. Jokohan yliaktiivinen Merkurius rauhoittuisi tässä tyynessä ilman merkissä? Olin huomaavinani, että Merkuriuksen kulku omassa neitsyen merkissään perääntymisensä jälkeen ei ollut helpon tuntuista aikaa, ei ainakaan minulle.

Ihan heti ei taivas näyttäisi antavan helpotusta Merkuriukselle. Vaa’assa se liittyy Auringon kanssa T-ristin ilonpitoon; vastakkaisuus Uranukseen ja neliö Plutoon on ensin lusittava, ennen kuin Merkurius pääsee tyyntymään.  Merkurius on nyt nopeassa liikkeessään, eikä kauaa viivy vaa’an merkissä. Se ei jymähdä Saturnuksen ylitykseen (7.10.) ja huitaisee nopean kolmion Neptunukselle (12.10.), kun jo viilettää skorpioniin Venuksen perässä 13. lokakuuta.

Tällä kertaa Merkuriuksen kierroksella vaa’assa korostuu tunneherkkyys. Merkinvaihdos tapahtuu meillä Kuun huoneessa, neljännessä. Rapu nousee siirtymän kartalla. Ja lisäksi Merkurius pääsee hetkeksi hallitsemaan Kuuta, joka on sen omassa merkissä neitsyessä. Raputeema, vaakaan yhdistettynä, tuo meitä ihmistä lähelle. Viestintä ei taatusti jätä kylmäksi, jos sen tekee näillä eväillä. Ollaan siis hienotunteisia, kaunopuheisia, hillittyjä ja vastavuoroisia, niin saadaan paras irti tästä Merkuriuksesta.

Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Saabinen symboli siirtymäkartalle lupaa ajasta kaikkea muuta kuin tyyntä ja rauhallista. Myrsky kanjonissa. Rajut tapahtumat vaativat voimavaroja, ja täytyy nousta vastaamaan yllättäviin kriiseihin. Tunteita vahvistetaan, tehostetaan ja lisätään, kierrokset siis kasvavat. Joku voi tästä nauttiakin. No, onneksi olemme saaneet nyt varoituksen, ja osaamme vastata täydellä höyryllä kun juttu iskee omalle kohdalle.

Kuka saa Merkuriuksen paluun vaa’an asteissa 2 – 4? Paluu tarkoittaa siis että omalla kartallasi Merkurius on vaa’an alussa, ja nyt Merkurius palaa samaan kohtaan. Tällöin tulevasta Merkuriuksen kierroksesta on tulossa intensiivinen ja yllättävä Merkuriuksen osoittamissa asioissa, koska Uranus ja Pluto antavat vauhtia.

Avainsanat: , ,

5 vastausta to “Tyyntä myrskyn edellä”

  1. Sanna Says:

    Minulla kartta näyttää 0 astetta Merkuriukselle vaa´assa. Minulle Merkurius on vielä tutkimaton ja vaikeasti hahmottuva. Mitä voisi tarkoittaa intensiivinen ja yllättävä jakso Merkuriuksen osoittamissa asioissa?

    • Tarja Says:

      Tässä on linkki aikaisempaan Merkuriuksen paluun juttuun, missä on mainittu joitakin teemoja, joihin Merkurius liittyy, ja miten paluukartta näihin voisi vaikuttaa
      https://astrologiantaika.wordpress.com/2011/03/10/merkurius-palaa/
      Kun Uranus on mukana, ulkopuoliset vaikutteet voivat olla äkkinäisiä, ehkä myös raikastavia tuulahduksia. Pluto lisää intensiteettiä, eli kaikki Merkuriuksen alaiset toiminnot ovat syviä, kokonaisvaltaisia ja elämänmakuisia, esimerkiksi.

      • Sanna Says:

        Kiitoksia! Minulla merkurius tekee aspektia monen planeetan kanssa ja jotenkin minusta tuntuu, että lähiaikoina tarvitsen juuri vaakamaista diplomaattisuutta ja sulosointua sanasälässäni ja ajatuksen juoksussa :).

  2. Lila Patrikainen Says:

    Meidän huushollissa asustelee Mer-Vaaka, vaikka Merkurius ei ihan tuohon 2-4 asteeseen osukaan, niin aika lähelle kuitenkin. On mahdoton höpöttäjä, joten menettääköhän tuo äänensä tai jotain..

  3. Pia Says:

    Mä en nouse enää ikinä sängystä…. jään tänne ;)) ei kivaa… 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: