Archive for joulukuu 2011

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

31.12.2011

Advertisement

Dynaaminen Uusi Vuosi!

31.12.2011

Muistattekos kuinka viime vuonna Uuden vuoden katsauksessani lässäytin tulevan vuoden välivuodeksi? Ei se sitä monille tainnut olla, vaan hyvinkin merkittävä vuosi. Vaikka yleinen tunnelma vuoden vaihtuessa olisi millainen tahansa, ei se vie pois omien valintojen merkittävyyttä. Ja edelleenkin olen sitä mieltä, että vuoden vaihtuminen ei ole astrologisesti kovin kummoinen tapahtuma; juhla toisten joukossa.

Vuoden vaihtumisen kartta meille suomalaisille on mahtavan dynaaminen. Jos nyt ei tästä innosta saa kiinni niin itseään saa syyttää. Viikolla tapahtunut Auringon ja Pluton yhtymä on vielä sopivan intensiivinen, melkein sanoisin että paremmalla puolella. Voima on laantumaan päin, ja intensiteetti saattaa olla paremmin hallittavissa. Tällainen vahva yhtymä voisi antaa tulevalle vuodelle kiihkeyttä, vahvuutta, innostusta, fanaattisuutta ja kykyä nähdä asioiden ytimeen. Mielestäni Aurinko ja Pluto yhdessä ovat tärkeän vuoden merkki, ja onhan tälle vuodelle povattu jos minkälaisia ennustuksia. Ei siis ihan mikä tahansa vuosi.

Vuodenvaihteen hetkellä Kuu on räiskyvästi tulen merkissä oinaassa ja miltei neliökulmassa, puolikkaassa Kuussa, Aurinkoon ja Plutoon nähden. Aktiivisuus on taattua, mutta into voi olla osittain kausiluonteista. Pyrähdykset on hyvä oppia huomaamaan ja hyödyntämään. Kuu on kaksosen vaiheessa, mitä voi hiukan myöhemmin miettiä Kuunsolmun kohdalla. Asiat kiertyvät yhteen vyyhtiin. Kuun intomieltä ja nopeutta lisää sen läheisyys Uranuksen kanssa, jonka siis saamme vuoden kartalle tärkeälle oinaan nolla-asteelle. Johan pitäisi uudistusta tapahtua?

Kartta on mukavan dynaaminen Veturikartta, ja kuviota johtaa Mars viimeisestä huoneesta. Tämän suhteen voidaan esittää varauksia. Mars on periaatteessa hyvä Veturiksi, mutta nyt ja tällä kartalla planeetan asema on heikonlainen. Varjossa mennään ja piilossa viimeisessä huoneessa. Mars hallitsee Kuuta, joten se kytkeytyy toimintaan mukaan oleellisesti. Alitajuinen tietoisuus on tänä vuonna kova sana, ja mikä jottei kun Maya kalenterinkin mukaan siirrymme uuteen sykliin ja toiselle tietoisuuden tasolle. Jännä juttu muuten, että Kuu ja Mars voivat olla paralleelissa keskenään, eli liikkuvat samassa tasossa, vaikka näyttäisivät olevan aikalailla vastakkaisilla puolilla eläinrataa. Hallintakuvio vahvistuu tästä piilevästä yhteispelistä.

Uusi vuosi antaa vahvoiksi planeetoiksi Saturnuksen ja Venuksen. Saturnus hallitsee ylennyksestään Aurinkoa, ja Venus on kartan hallitsija. Planeetat ovat mukavasti vastavierailussa, eli toistensa hallitsemissa merkeissä. Harkitseva ja hienotunteinen dynamiikka voi nousta jopa vahvemmaksi kuin Kuun, Uranuksen ja Marsin osoittama tyyli raa’alla voimalla eteenpäin. Kartan tarkin kulma, nolla astetta ja nolla kaariminuuttia, on Saturnuksen ja Merkuriuksen välillä, ja se on kauniin pyhä, henkinen ja romanttinenkin septiili.

Kuunsolmu tulee kartalle kolmanteen huoneeseen. Merkurius on edelleen lähellä solmua, ylitettyään sen edellisellä viikolla. Vuoden mittaan tulisi solmun viestin mukaan suunnata oppimiseen, kommunikointiin, tiedottamiseen, lähisuhteiden ylläpitoon ja aika arkisiin, ehkä kiireisiinkiin askareihin. Solmunkin huonesijainti vahvistaa vaikutelmaa kiireisestä vuodesta. Mutta olisiko silti kaikkein tärkein viesti, kun solmu on kuitenkin jousimiehessä, ajatteluun keskittyminen?

Koska Uuden vuoden kartta on Auringon ja nousun osalta vuodesta toiseen hyvin samantyyppinen, ei oikein ole mieltä katsoa Saabista symbolia tulevalle vuodella Auringon tai nousuakselin asteesta. Jos tässä tapauksessa sen kertoo meille Kuu? Ilmaisua kahdella tasolla yhtäaikaisesti. Jälleen kerran, kuinka sopivaa – idea siirtymisestä korkeammalle tietoisuuden tasolle ei tunnu enää täysin utopistiselta. Kyse on kaksijakoisuudesta tai monipuolisuudesta ja joustamisesta asioiden ja tasojen välillä. Siirtyminen uudelle tasolle ei tarkoita entisen hylkäämistä, sillä symboli kehottaa arvostamaan kumpaakin. Avainsanat ovat taito ja pätevyys, ja tähän me emme varmaan yllä jollemme uskalla kurottaa sinne toiseen ulottuvuuteen.

Kiirettä pitää – aktiivista Uutta Vuotta kaikille!

Talven kolmio

30.12.2011

Tämän talven taivaan isoja vaikuttajia on Saturnuksen ja Neptunuksen välinen kolmiokulma. Tässä kolmiossa on sellainen jännä piirre, että näiden hitaiden planeettojen kulkunopeuksien johdosta se tärppii lähellä täyttymystä, mutta antaa odottaa itseään. Saturnus kulkee vaa’an merkin lopussa ja alkaa tammikuussa hidastua kääntyäkseen perääntymään 7. helmikuuta. Saturnus ei siis pääse yli vaa’an lopusta, vaan kääntyy aivan viimeisellä asteella 29°30’ vaakaa. Neptunus sen sijaan on nyt nopeassa vaiheessaan ja suuntaa vesimiehen merkin lopussa viimeistä kertaa siirtyäkseen kaloihin 3. helmikuuta. Hitaampi planeetta siis tällä kertaa karkaa käsistä ja väistää Saturnuksen otetta. Täydellisen Neptuniaaninen suoritus Neptunukselta!

Ilmamerkkinen kolmiokulma on kuitenkin totta, vaikkei se täydeksi tulekaan. Kaikkein tarkimmillaan Saturnuksen ja Neptunuksen kolmio on tammikuussa puolenvälin jälkeen 16. – 22. päivinä, jolloin eroa on vain 16 kaariminuuttia.

Nuo helppoa kulmaa välilleen rakentavat planeetat ovat monessa mielessä toistensa vastakohtia. Saturnus tiivistää, pystyttää ja vakauttaa. Neptunus liuottaa, epämääräistää ja häilyy. Käytännöllinen ja idealistinen energia kohtaavat. Kumpaakin planeettaa rasittaa jossain määrin uhrautumisen teema. Jos sen uhka voidaan väistää, voi tuloksena olla jotakin harvinaisen kaunista ja kestävää. Tämä voi olla otteen saamista henkisistä ja herkistä asioista. Tai turhan kovuuden karisemista. Kenties Saturnuksen puolelta tarvitaan enemmän asennetta, jotta ennakkoluulot mystiikkaa ja idealismia kohtaan voidaan siirtää sivuun. Neptunuksen maailma lienee hyväksyvämpi, eli se vastaanottaa Saturnuksen käytännön avun, ja asenteen korjausta voisi tällä kulman puolella edustaa idealismin järkeistäminen. Hulluimpien visioiden kanssa saatetaan joutua luovuttamaan, jotta päästään kohti lopullista tavoitetta.

Minä tykkään katsella planeettojen ilmenemistä ajassa näiden vahvuuksien kautta. Nyt tammikuun miltei tarkassa kolmiossa Saturnus on vahvempi osapuoli kulkiessaan ylennysmerkissään ennen perääntymistään. Kulman ollessa tarkimmillaan molemmat planeetat ovat merkkinsä viimeisellä asteella eli kriittisellä asteella, mikä herkistää kummankin planeetan energian äärimmilleen ja tuo sitä esille ajassa voimakkaammin. Kun Neptunus siirtyy omaan merkkiinsä kaloihin, siitä tulee vahvempi silloin kun Saturnus kääntyy perääntymään. Pysähdyksensä ajan 10. helmikuuta saakka Saturnus voi olla planeetoista vahvempi, mutta sen jälkeen Neptunus korjaa potin.

Olen näissä bloggauksissani esittänyt usein ajatusta, että kulma on voimakkaimmillaan sen ollessa avautuva eli tulossa oleva. Miten tällainen kulma pitäisi ymmärtää, mikä on miltei tarkka, tärppii ja näykkii täyttymystä, mutta haihtuu taivaan tuuliin ilman kliimaksia? Se voi olla sangen turhauttava ja kiusallinen, kaikesta positiivisesta potentiaalistaan huolimatta. Jos jotkut planeetat osaavat pettymyksien antamisen taidon niin tämä pari on ritirinnan johdossa.

Tämä niin lähellä käyvä kolmio täyttyy lopulta syksyllä kun Saturnus pääsee siirtymään skorpioniin. Neptunus on tässä välissä ehtinyt kurkata kaloissa jokusen asteen, mutta on perääntynyt taas kalojen merkin alkuun. Kulma tulee kliimaksiin 11. lokakuuta Saturnuksen ollessa 0°37’ skorpionia ja Neptunuksen perääntyessä samassa kalojen kohdassa.

Kun kolmio nyt talvella ”uhkaa”, on Saturnuksen osoittama rakentava ja käytännöllinen puoli vahvempi. Asioille olisi nyt luotava rakenteet ja edellytykset. Sato päästään noukkimaan todennäköisesti vasta syksyllä, mutta Saturnus ja Neptunus ovat molemmat kärsivällisiä planeettoja. Osaammeko me ihmiset olla malttavaisia? Tuo jakso on aika tarkkaan yhdeksän kuukautta – tulevien viikkojen aikana luodaan tämän kolmion lapsi, jonka siemen on ideoissa, mutta synty tunteessa veden elementin kolmiossa.

Joku voi ajatella, että tämä ei ole vielä ajankohtaista, onhan lokakuuhun pitkä aika. Meillä on muutama tärkeä viikko aikaa ideoille ja luomistyölle. Tämä on hidas kolmio, jossa asioille on annettava aikaa hautua. Kun Saturnus syksyllä ”joutuu syvien tunteiden valtaan” skorpionissa, on jo kiire.

Koska Saturnuksen ja Neptunuksen kulma on ajassa tapahtuva ilmiö, se saattaa koskettaa ihan jokaista. Henkilökohtaista merkitystä kulmalla on eniten heille, joiden kartoilla on tärkeitä kartantekijöitä ilmamerkkien lopussa tai vesimerkkien alussa. Toivotan hyvää odotusta kaikille!

Magical-Mystery-Tour jatkuu

29.12.2011

Taika täyttää tänään vuosia; nyt voi sanoa jo oikein monikossa kun aletaan käydä kolmatta vuotta läpi. Auringonpaluu tulee vasta huomisen puolella, mutta onhan se uusi kartta varmaan jo hiipien voimassa ollut jonkun aikaa.

Vaakavuosi otetaan Taiassa ilahtuneena vastaan, vaikkei tuo nousumerkki omia Auringonpaluun nousujen suosikkejani olekaan. Yritystoiminnalle se on varmaan ihan käypänen. Venuksen hallitsema vuosi on aina sosiaalisesti vilkas, ja kartan hallitsija on mainiosti vesimiehessä ja liki IC-akselia vahvan oloinen. Toinen vahva tekijä paluukartalla on nouseva Saturnus. Jämäkkä tasapaino on luvassa, jos työtä jaksaa tehdä? Kuulostaa itsestään selvältä. Venus ja Saturnus ovat paluukartan dynaaminen duo; molemmat lähellä akseleita, keskenään vahvistavassa vastavierailussa, ja hallitsevat Venus karttaa ja Saturnus Aurinkoa. Jääkö tässä muille planeetoille paljoa liikkumavaraa?

Katsokaapa Auringon ja Pluton yhtymää kolmannessa huoneessa. Moni voisi kavahtaa, mutta tänään minulla on hullunrohkea fiilis, ja lähinnä hieron kämmeniäni yhteen. Jee, nyt päästään asiaan? Jos tuo voimapaukku mahdollistaa vihdoin tulkinnoissa syvällisyyden? Mikäli asiakkaiden kanssa syntyy keskustelua, voi pääsy psyykeen olla mahdollista. Ihan varmasti Pluton koettelemus voi tuoda eteen vaikeita tilanteita, mutta ei se silti jaksa nyt pelottaa. Minä luotan Pluton voimaan ja uudestisyntymään.

Työn huoneet ovat vahvasti esillä merkkien kautta. Leijonan Keskitaivas on hieno ja luovan ilmaisullinen, kun taas kuudennen huoneen oinaassa riittää spurtteja. Skorpioni toisen huoneen kärjellä on hyvä niin taloudellisten kuin henkistenkin resurssien kannalta.

Kirjoittamisesta en taida päästä tänäkään vuonna, sillä ainoa veden edustaja, herkkä kalat-Kuu ja uudistava Uranus majoittavat viidettä ilmaisun, luovuuden ja esilläolon huonetta. Vuoden haaste noussee Kuun, Marsin ja Merkuriuksen T-rististä. Kuinka kommunikoida ottamatta itseensä tai ärsyttämättä muita liiaksi? Merkurius jousimiehessä on tutun kuuloinen suorapuheisuudessaan. Sammakoita riittää tulkinnoissa tulevanakin vuonna. Merkurius ei sentään ole ennättänyt uudelleen OOB vaiheeseensa tälle kartalle, mikä voi vähän pelastaa, mutta samalla vähän latistaa. Koska itselläni ei ole ollenkaan OOB planeettoja kartallani, voisi olla kiva kokeilla niiden hallintaa edes yrityksen kautta jonakin vuonna.

Harvoin muuten osuu kohdalle näin etenevää karttaa kuin tämä paluukartta on. Jopa solmut kulkevat oikeaan suuntaan, eli perääntyessään tavallaan etenevät. Kartan tyyppikin on Veturikartta, jota johtaa Mars hyvästä yhdennestätoista huoneesta. Mars on myös teknisesti vahva planeetta, sillä yöplaneettana se on hyvällä puolella karttaa ja feminiinisessä merkissä ns. parempi. Minä kyllä muistan, että Mars kulkee nyt varjossa, ja on jo liikkeessään hidas valmistautuessaan perääntymään ensi vuoden puolella. Kulkeekohan Veturini parhaillaan tunnelissa? En usko, että vauhti sinänsä on pyhittävä seikka tekemisessä. Tyyli ratkaisee enemmään, onhan vaaka nousussa.

Olette varmaan samaa mieltä kanssani, että toisen hemisfäärin alue (huoneet 3 – 4 – 5) korostuu? Tämä on subjektiivista kartan aluetta, joten edelleen Taika-ehdoilla tulkitaan. Astrologinen kirjallisuus viittaa tämän hemisfäärin kertovan riippuvaisuudesta läheiskontakteista, ja siksi hakeutumisesta yhteiseen toimintaan ja toverillisuuteen. Tässäkin voi olla omat palkitsevat hedelmänsä. Samassa yhteydessä viitattuihin itseluottamuksen ja aloitekyvyn puutteisiin viittaan kintaalla ja kehotan katsomaan uudelleen Aurinkoa ja Plutoa.

Paluukartan akselit tulevat nousu Taian vitoshuoneeseen ja Keskitaivas taian kolmoseen. Kyllä minä tykkään näiden virkeiden huoneiden korostumisista. Paluukartan Venus vesimiehessä varsinkin tuottaa suuren hymyn, sillä Taian Keskitaivas on tuossa asteessa. Ja proge-Venus osuu tuolle paluukartan Auringon ja Pluton yhtymälle. Sosiaaliset suhteet ovat ilmeisesti etusijalla, vai tulkitsisitteko tämän kuvion liittyvän enemmän rahaan?

Katselin että ensi vuonna marraskuun lopussa tuleva pimennys iskeytyy täsmälleen Taian Kuulle kaksosissa, neljän kaariminuutin erolla. Sen sitten näkee ovatko vaikutukset ilmassa jo ensi syksynä vaiko vasta seuraavana vuonna.

Mitä teille tulee kartasta mieleen? Mikä näyttää sujuvalta ja mikä haasteelliselta? Minkälaisia neuvoja antaisit Taialle synttärilahjaksi tulevalle vuodelle?

Muuttuvat Progetyypit

28.12.2011

Jo oikeastaan blogin olemassaolon alkuvaiheessa esittelin karttatyypit, eli nuo M.E. Jonesin alun perin lanseeraamat planeettojen muodostamat kuviot kartoilla. Toivottavasti ovat löytyneet uudemmillekin lukijoille, vaikka ovatkin hajallaan tuolla arkistossa keväässä -10. Itse tykkään tulkinnoissani kovasti ottaa huomioon kartan muodon, sillä se antaa kivan pohjustuksen minkäsorttinen ihminen on kyseessä. Kartan muotoa haettaessa huomioon otetaan ainoastaan planeetat, ei siis ollenkaan akseleita, Kuunsolmuja eikä asteroideja. Aika usein karttatyyppi löytyy ilman kellonaikaakin olevasta kartasta, ellei Kuu liiku juuri sen verran, että sekoittaisi kuviota. Yleisesti ottaen tekniikka siis toimii ihan kaikilla kartoilla.

Toivottavasti kaikki ovat löytäneet oman karttansa muodon kohdilleen? Ja kun tämä karttatyyppi on omaksi mielletty, on aika taas sekoittaa pakkaa. Kartan muoto nimittäin vaihtuu edistyskartan kautta. Oma pohjavirta tai tekemisen motivaatio saa edistyksistä ihan uudenlaisen sävyn. Joskus edistetty Kuu voi rakentaa aika nopeitakin vaihtuvia kuvioita, esimerkiksi silloin jos muut planeetat ovat edistyksissä melko lähekkäin letkana eli kimppuna tai kulhokarttana, ja Kuu saa näistä aikaan väliaikaisen Veturin tai Sangon.

Kun edistyskartta saa uudenlaisen kartanmuodon pohjakseen, voi näistä pitkistä ajanjaksoista muodostua erityyppisiä aikakausia. Esimerkiksi minä lähdin liikkeelle roiskekarttaisena. Kun edistyksessä muoto on jo parina jaksona hakeutunut hajautuskartaksi, on molemmissa jaksoissa tapahtunut melkoisia muutoksia niin yksityiselämässä kuin työssäkin. En pidä sattumana sitä, että läpikäymäni OOB Kuu jaksot progessa ovat tapahtuneet juuri hajautuskartan aikoina. Kiikkulauta-kautena on myös tapahtunut, ja nämä ovat liittyneet eniten ihmissuhteisiin. Näillä näkymin en tule palaamaan kartan pohjana olevaan roiskumiseen lähivuosina, vaan edelleen hajautetaan, ja sen jälkeen mennään edes-taas kiikkulaudalla.

Onko sinun edistyskarttasi jo erilainen muodoltaan kuin syntymäkarttasi? Jos löydät erilaisia ajanjaksoja, jolloin jokin karttatyyppi on ollut voimassa, löydätkö mitään yhteistä nimittäjää noille vuosille? Kumpi karttatyyppi tuntuu toteutuvan tekemisessäsi tällä hetkellä, syntymäkarttasi vai edistyskartan muoto?

Tässä linkit vanhoihin karttatyyppejä käsitteleviin juttuihin:

Kiikkulauta

Veturi

Sanko

Hajautuskartta

Kimppu

Kulho

Roiskekartta

Miten saisi kiinni nopeasta transiitista?

27.12.2011

Teoriaksi tätä ei kehtaa kutsua, mutta mieleeni tuli eräänlainen kuvio koskien transiitteja. Minua on aina kiinnostanut astrologinen näkökulma ajassa tapahtuviin ilmentymiin, eli siihen ajan laatuun. Olen aina vaan kyselyiässä, ja heittelen työhuoneessani kysymyksiä mykille seinille. Miksi eilen oli hyvä/huono päivä, miksi tänään tuntuu tältä, miksi vain joskus saa asioita eteenpäin ja itseen puhtia, miksei silloin tuntunut miltään tai että miksi jokainen päivä on laulun arvoinen. Astrologiako tämän selvittäisi?

Transiittien tuntumisesta omassa elämässä, tai vaikutuksista itsessä, oikeammin kai vastaavuuksista, olen aikaisemminkin esittänyt kaikenlaista. Nyt mielessäni vilistävät enimmäkseen pienet pallot, eli lähinnä nuo nopealiikkeiset Aurinkoa lähellä olevat planeetat, jotka (me) astrologit niin usein raakkaamme kokonaan ulos tulkinnoista, ja keskitymme vain pitkän linjan sykleihin hitaiden planeettojen osalta.

Nopeiden planeettojen transiitit ovat mielestäni aineistoa vain omakohtaiseen tarkasteluun ja päivä kerrallaan tapahtuvaan tuumailuun. En minäkään usko, että Merkuriuksen ja Venuksen transiiteista oikeasti on mitään järkeä alkaa tulkintaa vääntämään. Aineistoa on ihan liian paljon kun nopeat planeetat ovat niin ehtiväisiä. Nopeuden usein väitetään olevan syynä siihen, ettei näiden planeettojen kulkuja noteeraa; ne ovat ohimeneviä.

Tottahan tuo on, ja nyt päästään mutta-kohtaan. Nopeat planeetat tuovat ne erilaiset sävyt päiviin ja hetkiin. Yhtenä päivänä voi sävelenä olla Merkurius, toisena päivänä elon langan kutoo Venus. Kaiken yllä voi lillua utuinen ja herkkä Neptunus-aika tai painostavampi Saturnus-aika, ja se raastava Pluto-aikakin, jotka tulevat pitkivä ajanjaksoina. Mutta ei jonkun parin vuoden jakson aikana Pluto ole päällimmäisenä mielessä (lue: tapahtumissa, tunnoissa) ihan joka päivä, vaan elämässä on kaikenlaista muuta pientä ”sälää”. Yhtenä päivänä voi tulla idea uudesta jutusta jota tekisi, toisena mielesi tekee suklaakakkua, joskus otat rätin kauniiseen käteesi ja sipaiset pölyjä, ja sitten innostut hankkimaan konserttiliput tai soitat kummisedällesi tai riitelet naapurisi kanssa.

Kehittelemäni teorian alku koskettelee nopeiden transiittien ajoitusta elämässä, ja sitä miksi esimerkiksi joku Marsin transiitti menee ohi huomaamatta, mutta toinen iskee joka suunnasta. Ensinnäkin tottakai planeetalla tarvitaan kontakti omaan karttaan. Mitä vaikuttavampi kontakti on, sitä herkemmin tuntuu. Jos esimerkiksi Venus vain purjehtii Keskitaivaallesi, mutta ei samaan aikaan ole erityisemmin muualle kartalle kulmissa, voi tästä olla tosiaan vaikeata ottaa kiinni. Mutta jos kartallasi on jokin kuvio, esimerkiksi Suurkolmio, on mukana jo paljon enemmän aktiviteettia. Omat kartan kuviot kannattaa siis tiedostaa ja muistaa, että jos nopeakin planeetta ylittää yhden kuvioon kuuluvan planeetan, vaikutus kertaantuu ja säteilee moneen paikkaan.

Toiseksi – tämä on se varsinainen idea – planeetan oma kulku taivaalla muodostaa toisen tapahtumatason transiitissa. Astrologisen tapahtumakartan tärkein kohta on nousuakseli, ja tästä johdettuna se hetki jolloin planeetta ylittää nousun eli askendantin, on sen energialle kaikkein voimakkain tuon päivän aikana. Eihän tämä ollut liian monimutkainen ajatuskuvio? Esimerkiksi tänään Venus ja Kuu nousevat yhtä aikaa noin yhdeltätoista aamupäivällä (Helsingin koordinaatteja käytettäessä). Venuksen ja Kuun energiat ovat esillä tuon hetken tietämillä, ja ne voivat henkiä ajan laatuun pienen ajan omien ominaislaatujensa korostusta.

Sitten seuraa yhteen ynnääminen. Jos tässä yhtälössäni täyttyy sekä ensiksi että toiseksi kohdat, on tuona planeetan nousuakselin ylityksen aikana suurin mahdollisuus, että nopeasti ohi menevä transiitti näyttäytyy omassa elämässä. Jos kartallasi on siis jotakin 8° vesimiestä esimerkiksi T-risti kiinteiden merkkien alussa, Venus ja Kuu aktivoivat sen nopeasti. Erityisesti aktivoiva hetki on yhdeltätoista (tai milloin planeetat ovat nousulla sinun asuinpaikassasi).

Kolmas kohta on vääjäämätön seuraus tästä. Hyvin usein astrologilta kysytään, että mitä minulle tapahtuu transiitin aikana. Kysymyksen asettelu pitäisi kääntää niin päin, että miten minä tapahdun transiitille! Kolmas kohtani nimittäin korostaa sitä, että kaikkein olennaisinta transiitissa on se, mitä itse teet sen tapahtumisen hetkellä, ja asetatko itsesi alttiiksi transiitin energialle. Voithan toisiaan mennä vaikka aamupäiväksi komeroon, jos ei kiinnosta Venuksen ja Kuun transiitit tänään. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, lähettääkö joku mukava naishenkilö sinulle sähköpostia siitä huolimatta tuohon aikaan?

Sitten päästään siihen, miksi joku transiiteista ei oikein tunnu missään, vaikka se kartan mukaan näyttäisi asteissa osuvan oman kartan tärkeään kohtaan. Esimerkiksi Merkurius on nyt aamuvirkku ja nousee jousimiehessä jo ennen kello kahdeksaa. Jos sinä itse nukut pitkään, menee Merkuriuksen herätteet nyt ohi, vaikka se esimerkiksi ylittäisi oman karttasi Jupiteria. Mutta jos oletkin aamuvarhaisella jo virkeänä, saattaa transiitin aktiivisin aika olla aamulla, ja mieleen tulla kaukokaipuuta tai suuria ostoksia tai mahtavia ajatuksia.

Tämä nopeiden transiittien ajoituksen toteutuminen tuli minulle mieleen Marsin transiittien kautta. Minulla on parhaillaan menossa varsinainen Marsin täsmäpommitus. Useana päivänä en ole havainnut erityisiä Mars-vaikutteita, mutta iltayöstä olen ollut viime aikoina harvinaisen aktiivinen. Yhdentoista aikaan jaksaisin puuhata ja aloittaa vaikka mitä. Mars on noihin aikoihin ollut nousuakselilla.

Lopuksi summatakseni yhteen: transiitin energia vaatii vastaamista eli ajan laadun hyväksikäyttöä. Otollisin aika vastata johonkin tiettyyn energiaan voi mennä itseltä ohi, jos planeetan oma aktiivisin aika päivästä ei osu yksiin sinun vuorokausirytmiisi.

Saattaisihan tätä joku soveltaa myös pitkiin transiitteihin. Ensimerkiksi nyt Saturnus nousee vaa’an lopussa yöllä noin kolmelta. Voisiko ajankohta viedä Saturnuksen transiiteilta puhtia? Neptunus taas nousee noin puoli kahdeltatoista päivällä. Jos nyt on meneillään Neptunuksen transiitti, olisiko tuo melkein keskipäivä herkin aika?

Herättikö ajatuskulkuni mitään mietteitä?

Hyvän Joulun toivotus

24.12.2011

Viimeinen valssi

23.12.2011

Kalenterivuoden 2011 viimeinen Uusi Kuu syntyy jouluaattoiltana 24. joulukuuta hiukan kahdeksan jälkeen kauriissa 2°34’ ja Auringon omassa viidennessä huoneessa. Pluto kaitsee Kuun syntymää muutaman asteen päästä kauriissa, ja eikös Pluto hyvä kätilö olekin, sillä siihen syntymä ja uudestisyntyminen liittyvät. Tämä viimeinen Kuu ei oikeastaan ole astrologisesti viimeinen, sillä meidän hörhöilijöiden vuosi vaihtuu vasta Kevätpäivän tasauksessa. Tottakai minä moninkertaisena kalat-ihmisenä ajattelin tämän Uuden Kuun olevan Jeesuslapsi, mutta jätän nyt enemmät jeesustelut vaikka pääsiäisen kärsimyksiin. Ajatuksena se oli aika kaunis?

Tässä toistuu viimevuotinen joulukuussa syntyneen Uuden Kuun kuvio (se oli kuitenkin jouskarissa) niiltä osin, että Auringon, viidennen huoneen ja leijonan teemat kertaantuvat. Uuden Kuun kartalla nousee leijona, mikä on hyvä juhlan ajan merkki. Tunnelma on lämpöinen, rakastava ja jalo. Joulu on lasten juhla, ja niin on tämä Uusi Kuukin lasten asialla. Tai sitten hauskanpidon, juhlinnan, ilmaisun, luovuuden ja riskien ottamisen ajanjakson alku. Kauriissa kaikki tehdään vastuullisesti ja perinteitä kunnioittaen.

Uudella Kuulla on toinenkin vahva kaitsija Pluton lisäksi, sillä kauriissa syntyvää Kuuta hallitsee Saturnus vaa’asta, ja taas toistan ties monennenko kerran että vahvasti ylennysmerkistään. Samaa laulua saan laulaa ensi lokakuuhun saakka. Saturnuksen ja Jupiterin miltei-oppositio korostuu Uuden Kuun kartalla meillä, koska planeetat osuvat lähelle akseleita, Saturnus IC:tä ja Jupiter Keskitaivasta. Jupiterista saadaan onnen leima tästä Uudesta Kuusta alkaville asioille. Ja Jupiter on nyt jouluna aivan erityisen voimakas planeetta, sillä vain noin puolitoista tuntia Uuden Kuun syntymisen jälkeen Jupiter pysähtyy. Iso ja mahtava ”joulupukki” on voimakkaimmillaan 27.12. aamuyölle saakka, jolloin se liikahtaa eteenpäin kääntymisensä jälkeen todella eteenpäin.

Muitakin vahvoja tekijöitä Uuden Kuun kartalta löytyy. Aurinko viihtyy huoneessaan, ja Uranus on oinaan nolla-asteella neliön päässä vauhdittamassa tämän ajan aloituksia. Dynamiikan tuntua tulee lisää kartan Veturin muodosta, missä Mars vetää planeettojen vaunuja. Kartan johtava painotus on hyvä aloituksille, mutta runsas kiinteä laatu peesaa järkevyytenä ja luotettavuutena. Maa on elementeistä vahvin, mikä sekin sopii kauriin rakentavaan, sitkeään ja lujaan tekemisen tyyliin. Vaikka kauris ei ole merkkinä kaikkein vauhdikkain (Uranuksen neliöstä huolimatta), saattaa otsikon viimeinen valssi sikäli pitää paikkansa tulevassa, että sehän on se kaikkein ikimuistoisin. Vai tykkäisitkö enemmän viimeisestä tangosta Pariisissa?

Uuden Kuun Saabinen symboli sopii oikein hyvin aloituksien tunnelmaan. Sielu vastaanottavaisena kasvulle ja ymmärrykselle. Innokkuus ja jopa ahneus uusille kokemuksille ovat symbolissa olennaisinta. Sisin on avoin ja vastaanottavainen, kai naiivilla tai liian hyväksyvällä tavalla, mutta kenties sen vuoksi ettei omaa ennakkoluuloisuuttaan nyt sulje mitään pois, runsaus antaa ymmärrystä. Ehkä talven selän taittuminen tuo uutta motivaatiota, tai viimeistään uutena vuonna saamme kiinni innokkuudesta ja energisyydestä.

Ajattelin tuota huomenna koittavaa uutta innostusta ennakoida jo tänään pienellä joulu-astro-sään tutkailulla sosiaalisen median puolella FaceBookissa. Vaikka et olisi mukana nassukirjassa, Taikasivut pääsee lukemaan kätevästi esimerkiksi kotisivujeni etusivun linkistä (tästä sivuille Astrologian Taika); klikkaa FB kuvaketta jossa on tuttu (?) Kiintotähtipallo-logoni. Jutut pitäisi päästä lukemaan, mutta vain sisäänkirjautuneet voivat kommentoida. Jos siis ehdin astrokarttoja tutkailla, joulusää-varoitus tulee Taikasivulle vielä tänään.

Vahvaa, intensiivistä ja perusteellista Uutta Kuuta kaikille!

Talvipäivän seisauksen hetkautus

22.12.2011

Talvipäivän seisaus on kauriiden juttu, mutta juhlistetaan tätä kaikki. Vaikka talvi ei näytä vielä oikein edes tulleen, kohta päivät alkavat pidetä kevättä kohti. Aurinko on tulossa kardinaalimerkkiin, mikä merkitsee uuden ajanjakson koittamista. Aurinko siirtyy kauriiseen 22. joulukuuta  aamulla puoli kahdeksalta. Meillä siirtymässä Aurinko on ensimmäisessä huoneessa, jousimies nousee ja varjossa kulkeva Merkurius on hyvin lähellä nousua. Tietoon ja kommunikointiin liittyvät fiilikset ovat pinnalla.

Mikä mieliä kuohuttaa Talvipäivän seisauksen kartassa? Nolla-asteet ja muutoinkin merkkien alut sekä loput korostuvat planeettojen sijaintien kautta. Vain Mars on ainoa erilainen puolivälissä neitsyttä. Auringon huomattavimmat kulmat ovat neliö Uranukseen ja kolmio Jupiteriin, ja Aurinko on yhä kivoissa sekstiilikulmissa Saturnukseen ja Neptunukseen, vaikka merkkiraja ylittyikin.

Aina kun Aurinko siirtyy johtavien merkkien alkuun, saadaan uusi ”ennustus” tulevalle jaksolle. Kauris-Aurinko näyttää ajan henkeä Kevätpäivän tasaukseen saakka. Ärhäkältä ja ravistelevalta näyttää, sillä Auringon ja Uranuksen kulmassa on eroa  42 kaariminuuttia, ja Uranus on alleviivaavasti eläinradan merkittävämmällä asteella oinaan nollassa. Tämä yllätyksellisyys ja shokeeraavuus ovat voimassa kaikkialla maailmassa, mutta olettaisin meillä Suomessa olevan vähän tasaisempaa. Nousussa on sentään reilu jousimies, ja karttaa hallitsee Jupiter tyytyväisestä härän alusta. Auringon kulma Jupiterille on vielä tarkempi kuin Uranukselle. Jupiterin kulku on verkkaista, sillä se on aivan pian pysähtymässä ja kääntymässä eteneväksi, joten sillä voi olla myös liikkeen kautta painoarvoa.

Seuraavan kuukauden teemoja, ennen kuin Aurinko siis siirtyy vesimieheen, ovat kauriin merkin piirteet. Vastuuta, tiukkuutta, lujuutta, kontrollia, mestarointia. Syvää huolta ja raskasta taakkaa. Mitä ne tämän ajan ilon aiheet ovat? Pysyvyyttä, arvostusta ja kypsyyttä. Kun kauriin ingressi tapahtuu ensimmäisessä huoneessa, olisi jokaisen löydettävä itsestään näitä vakauden aineksia. Olettaisin myös, että kartan viesti on kaurismaisten asioiden levittäminen. Merkurius on nousulla, Uranus Merkuriuksen kolmannessa huoneessa aktivoi kommunikoimaan, ja yhteisöllisyyteen viittaa hetki sitten tapahtunut Venuksen meno vesimieheen. Saturnus valvoo meitä julkisuuden alueella ylennyksestään vaa’asta. Huomaamme, että tunteet jäävät nyt aika lailla sivuun, kun Kuu jää viimeiseen huoneeseen ja alennukseensa skorpioniin. On varmaan totta, että kauriin ideoita pystyy toteuttamaan helpommin jos ei sotketa tunteita tähän mukaan. Uranuksen vääjäämätön neliö Auringon kanssa viittaisi siihen, että maailma hätkähtää tavalla, johon meidän täytyy reagoida järjellä.

Kauriiden tulevaa vuotta tottakai pelottaa Pluton kulku kauriissa, ja kyllä se joidenkin elämää tulee muuttamaankin. Tottahan te realisteina hyväksytte muutoksen tarpeellisuuden? Siitä se lähtee. Tänä vuonna muutoksen kokevat he, joilla Aurinko on asteissa 6 – 9 ja vähän voi laskea orbia molempiin suuntiin. Uranus ja Neptunus tuovat toisenlaisia tunnelmia etenkin joulun seutuun syntyneille. Kummankaan planeetan energia ei ole kauriille luontainen, joten nämä vaikutteet saattavat yllättää ja hämmentää jopa enemmän kuin tuo musta Pluto, joka ei tule varoittamatta.

Jupiterin kolmiot käydään läpi kesään tultaessa ja kannattaa olla tarkkana, eikä liian vaatimattomana, ettei oma etsikkoaika mene huomaamatta ohi. Energiaakin on monille tarjolla, kun Mars viettää pitkään aikaa toisessa maamerkissä, eli helppojen kolmioiden päässä. Marsin kulkua rasittaa perääntyminen, mutta tuossakin energiassa voi olla saumansa hyödyntää. Eivätkös kauriit sen osaa?

Saturnus, kauriiden oma planeetta, vaatii ryhtiliikettä tammikuun puolenvälin jälkeen syntyneille kauriille. Kauriit toki tietävät, että oman planeetan oppiin on vastattava. Ne alkumerkin kauriit, joiden elämää on ravisteltu hitaiden planeettojen kautta – sekaisinhan se ei kai mene – saavat tuttua taustatukea ja lujitusta sitten kun Saturnus tulee syksyllä skorpioniin. Marraskuussa voimaa ja aktiivisuutta tulee myös Marsin ylittäessä kauriin merkkiä, muuten ylennysmerkkiään. Summaisimmeko tulevan vuoden voiman vuodeksi kauris-ihmisille?

Arvokkaita Auringonpaluita kauriille!

Karttatehtävä Venuksesta

20.12.2011

Venus siirtyy illalla 20. joulukuuta vesimieheen. Koska minulla on parhaillaan menossa Venuksen paluu, niin en millään ehdi tehdä tarkempaa analyysiä merkinvaihdoksesta, vaan jätän homman teille. Millaisia teemoja sinun mielestäsi Venus nyt korostaa? Mikä on kartan arveluttavin seikka tulevassa ajanlaadussa? Korostuuko vesimiehen jaksossa ystävyys yli kaiken, vai mikä Venuksen hallitsemista alueista olisi se kaikkein painokkain? Varmaan huomaatte mitä erityisen hyvää kartta meille nyt lupaa? Mikä olisi mielestäsi kiva tapa juhlistaa Venuksen merkinvaihdosta?

Minä lähden nyt Venuksen paluussa nauttimaan siitä mitä Venukseni kauriin viimeisellä kriittisellä asteella kaikkein eniten arvostaa ja mistä kiksini saan, eli työnteosta. Mukavaa Venuksen siirtymää illalla!


%d bloggaajaa tykkää tästä: