Katsos, meillä oli siis missikisatkin, ja ainakin minä missasin ne täydellisesti. Median huomio on ilmeisesti suuntautunut tärkeämpiin mittelöihin tällä kertaa. Ja Suomihan on edelleen niin pieni maa, ettei tänne mahdu kuin yksi uutinen kerrallaan.
Olen yleensä suhtautunut missikisoihin aika vapaamielisesti ja ajatellut, että tytöt tietävät millaiseen leikkiin ryhtyvät ja että se on yksi instituutio, jolla on jo pitkät perinteet. Tiedä sitten jäikö nyt minulle tuo eilinen Kuu-Saturnus kirjoitukseni päälle, kun nyt netistä missi-uutisia selaillessa tuli jotenkin ikävä olo. Aloin nyt vakavissani ajatella, onko tuo missi-instituutio todellakin naista halventava, ja siitä voitaisi kokonaan luopua. Missikiertueen kuvamateriaalista tuli tunkkainen olo.
Miss Suomeksi valittiin Helsinkiläissyntyinen Sara Chafak. Minulla on puutteelliset tiedot hänen syntymädatastaan, ja kartaksi valikoitui kaksi erilaista teemaa Venuksen ja Kuun sijaintien mukaan. Sara neitonen on Aurinkomerkiltään skorpioni, ja skorpparissa on hänen kartallaan painotusta myös ainakin Merkuriuksen ja Pluton myötä. Venus on siirtynyt hänen syntymänsä päivänä vaa’asta skorpioniin, eli se joko korostaa huomattavasti Venusta vaa’an viimeisellä asteella tai saa skorpioniin stelliumin.
Toinen painokas merkki uuden missin kartalla on kauris. Hän on sukupolvea, jolla on kauriissa Uranus, Neptunus ja Saturnus. Myös Kuu kulkee hänen syntymänsä päivänä kauriissa; se on aamun syntymällä Uranuksen ja Neptunuksen välissä, mutta myöhemmin iltapäivän ja illan syntymäajoilla lähellä Saturnusta. Olisiko Sara eilen esittelemäni Kuu-Saturnus ihminen?
On harvinaista, että kartalla on kaksi stelliumia. Aamun syntymajoilla näin kävisi. Tuon päivän aikana Kuu on aluksi OOB, mutta iltapäivällä klo 16:51 se ei enää ole, eli illan syntymäajoilla Sara olisi ”menettänyt” tuon Kuun tuoman lahjakkuuden potentiaalin. Kuu on vaiheensakin kautta ristiriitainen, sillä se on kauriin merkissä vakava, vastuuntuntoinen ja ankara, mutta kuunvaiheen kautta katsottuna kaksosen vaihetta, mistä tulee mukaan perhosenkeveyttä, sosiaalisuutta ja vilkkautta. Eläinradalla kauris ja kaksonen ovat keskenään kvinkunssikulmassa toisiinsa nähden, eli merkkien maailmat ovat hyvin kaukana toisistaan. Jos Sara on syntynyt aamulla ja Kuu on yhtymässä Uranukseen, tämä korostaisi ehkä enemmän kuunvaihetta eli kaksosta. Aamukuudelta Kuu tavoittaa jo Neptunuksen, mistä tulisi taas aivan erilainen fiilis; herkkyyttä, unenomaisuutta, taiteellisuutta ja glamouria. Illan syntymäajalla Kuu-Saturnus yhtymä korostaa kaurista merkkinä, ja silloin yhdistyneenä skorpionistelliumiin luonteessa olennaiseksi piirteeksi nousisi kontrolli. Tässä tapauksessa tarkan kellonajan tieto on oleellinen, jotta oikea tulkinta syntyisi. Nyt kaikki on arvailua.
Saran luonteessa on mitä ilmeisimmin temperamenttia. Hänessä on selkeätä skorpionimaista ehdottomuutta, maikkarin sivulla hänen motokseen ilmoitettiin kaikki tai ei mitään. Sitkeätä vahvuutta löytyy myös, sillä hän on aloittanut armeijapalveluksen, tosin kuitenkin keskeytti myöhemmin. Haastattelussa Sara kertoo olevansa sisältä pehmeä ja huolehtivainen. Kuu-Saturnus ihminen voi olla erittäin huolehtiva, mutta pehmeys viittaa enemmän Kuu-Neptunukseen kauriissa. Skorpionin painotus näkyy eroottisuutena. Mielestäni jotkut missikiertueen kuvat olivat jopa pornahtavia, enkä minä kovin helposti ajattele näin. Sitä en tiedä onko kuva enemmän kuvaajan luomus vai kuvattavan olemuksen tulos.
Saran kartalla on hyvin ajan henkeen sopiva perääntyvä Mars, kaksosissa, ja se muodostaa leijonassa olevan Jupiterin kanssa tarkahkon Yodin Neptunukselle kärkenä. Neptunus tuntuu nousevan tärkeään asemaan kartalla kuvion kautta. Mars hallitsee kartan kuviota Veturia sijaitsemalla sen kärjessä. Mitenkähän perääntyvän planeetan luotsaama Veturi oikein toimii? Tällaiseen ilmiöön olen harvemmin törmännyt. Mars saa kuitenkin vetoapua Merkuriukselta skorpionista, sillä planeetat ovat vastavierailussa.
Kartalla olevien planeettojen vahvuuksistakaan ei oikein ota selvää ilman tarkkaa kellonaikaa. Aamun syntymissä korostuvat enemmän Mars ja Venus, mutta onhan toki Saturnus vahva omassa merkissään. Illan syntymäajalla vahvemmiksi tulevat Mars, Saturnus ja Merkurius, koska Venus tällöin putoaa vastamerkkiinsä.
Voisi ajatella suoraviivaisesti, että missille sopisi luontevasti korostunut Venus kartalle, omaan merkkiinsä ja kriittiseen asteeseen. Venus skorpionissa ei silti ole ollenkaan poissuljettu ajatus kaunottarelle, koska planeetan sijainti heikossa asemassa saa korostamaan tätä, ja korottamaan itse merkitystä. Silloin ei olisi ihme jos tekisi mieli testata omaa viehätysvoimaa missikisan kautta.
Minä antaisin kaikkein mieluiten Saralle nousumerkiksi ravun, ja silloin Venus olisi skorpionissa ja Kuu tiukasti yhtymässä Saturnukseen. Sara pitää kovasti ruuanvalmistuksesta, ja opiskelee parhaillaan taloustieteitä. Rapuun liittyy hyvä kaupallinen vaisto. Hän on myös seurustellut saman miehen kanssa ihan pikkulikasta lähtien, eli tunteet olisivat korostetun pysyviä ja vakaita. No, tulevan vuoden aikana näemme, toteutuuko ”missikarma” eli oikeastaan poikkeuksetta missirumban myötä poikaystävä on jäänyt.
Mitenkäs te karttaa keikuttaisitte? Venus vaa’assa vai skorpionissa? Kenen kanssa Kuu kimppaan? Kuu OOB vai ei? Mikä voisi olla nousumerkki?