Astrologian harrastuksen alkuvaiheessa voi olla vaikeata hahmottaa, mitä tarkoittavat käsitteet nouseva planeetta ja Scout planeetta. Nouseva planeetta on kartalla planeetta, joka on lähellä nousuakselia ensimmäisen huoneen puolella. Aurinko ja Kuu voivat olla noin kymmenen asteen päässä akselista, ja persoonaplaneetoille Merkuriukselle, Venukselle ja Marsille voi antaa vähän orbia myös, mutta hitaammin liikkuvat planeetat tulisi olla viidestä kolmeen asteen päässä akselista ollakseen nousevia. Tulkinnallisesti tämä planeetta antaa sävynsä nousuakselille ja siis ihmiselle hänen asenteeseensa ja usein myös ulkonäköön.
Onko Scout planeetta ollenkaan tuttu käsite? Kävin selaamassa muutamia suomenkielisiä astrologian sanastoja, mutta en löytänyt ainuttakaan käännöstä scoutille tässä yhteydessä. Sehän on partiolainen, vahti, tiedustelija tai tunnustelija. Se lähetetään sotatilanteessa vakoilemaan vihollisen puolelle. Mitä Scout planeetta astrologisesti tarkoittaa? Tällä tarkoitetaan lähimpänä Aurinkoa olevaa planeettaa itäpuolella, ja siksi sitä joissakin yhteyksissä kutsutaan myös oriental planeetaksi. Se on siis kellonsuuntaisesti Auringon vasemmalla puolella, asteissa ennen Aurinkoa.
Kaikilla kartoilla Scout planeetta ei ole ollenkaan lähellä Aurinkoa. Minunkin kartallani kun Aurinko on kaloissa, on Scout planeetta kauriissa. Ja vastaavasti toisilla kartoilla se voi olla ihan liki, Auringossa kiinni. Scout planeetan idea on se, että kun Aurinko tulee nousuakselille, on tämä Scout planeetta mennyt sen edeltä, kurkistanut varovasti maastoon, tehnyt tiedusteluja ja ottanut selvää tuntemattomasta, minkä Aurinko joutuu kohtaamaan.
Scout planeetan tehtävä on huomioida ja tarkastella, etsiä merkkejä, vahtia ja pitää silmällä. Se on siis tässä mielessä kartan valppain planeetta. Tämän planeetan kautta tunnustellaan maailmaa ja otetaan kontaktia toisiin, se määrittää ensikosketusta muihin. Scout planeetta on tavallaan ensimmäisenä äänessä. Huomasin ajattelevani, että tässä kohdin karttaa katsotaan hyvin Aurinkokeskeisestä näkökulmasta. Minun mielestäni kaikilla kartoilla Aurinko ei ole määräävin ja painavin planeetta, vaikka se egoa kuvastaakin. Toisille yksilöille muut asiat kuin ego ovat tärkeämpiä, ja se näkyy kartaltakin.
En silti väitä, etteikö Scout planeetalla olisi merkitystä omassa toiminnassa. Me havainnoimme ympäristöä omalla tavallamme, ja Scout planeetta saattaa hyvinkin kertoa tuosta tavasta. Scout on mielenkiintoinen transiittien suhteen, sillä tämä planeetta saa ennen Aurinkoa samat transiitit. Jos Scout planeetta on kaukana Auringosta, ehtii näitä transiitin asioita pohtia usein aika pitkään ennen kuin on vuorossa planeetan kulma Auringolle. Näin ehtii harkita ja varautua. Mutta jos Scout planeetta on ihan Auringon tuntumassa, jää reagointiaika lyhyeksi, ja silloin on toimittava välittömästi, usein vaistojen perusteella.
Se mikä planeetta on tuossa asemassa, osoittaa omaa vastaanoton tapaa. Kuu Scout planeettana vahvistaa kosketusta arkipäivän asioihin. Tällainen ihminen toimii vaistojen ja alitajunnan ohjaamana, ja oma huomio voi keskittyä turvallisuuden varmistamiseen ja talouden asioista huolehtimiseen, mutta ehkä silti omat tunteet ovat etusijalla. Kuun vastaanottavaisuuden vuoksi ulkomaailma ja toiset ihmiset pääsevät helposti ”sisälle”.
Merkurius Scout planeettana korostaa tietoa, ajattelua ja kommunikointia. Planeetan omalle energialle Scoutin asema sopii hyvin, sillä Merkurius on virkeä ja hereillä; ihminen voi olla utelias, liikkuvainen, osallistuva ja tulevaisuuttaan suunnitteleva.
Venus on Scout planeettana samalla tavoin ihmisläheinen ja vastaanottavainen kuin Kuu, mutta oma fokus voi olla yhtälailla esteettisessä näkemyksessä, rakkausasioissa, raha-asioissa tai diplomaattisessa suhtautumisessa. Venus tässä tunnustelijan asemassa voi olla harmoniaa hakeva, sovitteleva, mutta myös mielistelevä ja omaa taloudellista hyötyä havitteleva.
Mars on aktiivinen tunnustelijaplaneetta, joka voi etsiä valloituskohteita, ja saa siis ihmisen aloitteelliseksi. Mars voi olla hyökkäävä tai puolustava, tai keskittyä toiminnalliseen puoleen elämässä. Mars Scout planeettana saattaa antaa uhittelevan sävyn vastaanottaa toisia ihmisiä, ja se voi kuvastaa voimakasta tahtoa.
Jupiter tiedustelijan omaavat ihmiset ovat virittyneet kulttuureihin, oppeihin, aatteisiin ja näkemyksiin. Ne saattavat havaita hengenheimolaiset tai etsiä itse ihmisjoukkoja, joille jakaa opetustaan ja näkemystään. Jupiter voi tuoda myönteisen asenteen ja laajan sydämen, jolloin nämä ihmiset voivat olla erittäin pidettyjä ja ihailtuja.
Saturnuksen luotsaama ihminen katsoo maailmaa vakavasti, vastuullisesti ja järjestelmällisesti. Saturnus Scout planeettana antaa todennäköisesti konservatiivisen maailmankuvan. Millainen kartta sitten muilta osin onkin, tällainen ihminen voi olla varautunut ja kylmäkiskoinen, tai koettaa vahvistaa omaa statustaan kunnianhimoisesti. Realismi ja järki ohjaavat tunnustelua.
Uranus Scout planeettana suosii nopeita ja poikkeuksellisia ratkaisuja, jolloin asenne maailmaa kohtaan on uudistusta etsivä, vieraitakin elementtejä hyväksyvä, kenties radikaali ja sopeutumaton. Jos Uranuksen arvaamattomuus antaa runsaasti liikkumatilaa tavoittaa ihan mitä hyvänsä, pitävät toiset joskus tällaista ihmistä vähän hankalana tyyppinä, jota on vaikea ymmärtää.
Neptunus toimii Scout planeettana intuitiivisesti ja alitajuisesti, eikä tällainen ihminen yleensä ole räikeä tai kovaääninen vaan mieluummin vastaanottaa itse vaikutteita. Tiedustelu voi kohdistua taiteellisuuteen, herkkyyteen, henkisyyteen ja hyväntekeväisyyteen, mutta mahtaako Neptunus Scoutina ihmiset olla helposti harhaanjohdettavia, hämmentäviä ja joskus myös epäluotettavia?
Pluto Scout planeettana varmistaa kiihkeän ja valikoivan asenteen, missä kaikkea ei osteta. Plutolla on paljon ominaisuuksia, jotka voivat osoittaa oman asennoitumisen suuntaa; seksuaalinen, vallanhaluinen, manipuloiva, elämännälkäinen, ainutkertainen tai karismaattinen. Näistä ihmisistä ei taida helposti päästä selvyyteen, ja he voivat keskittyä voimakkaasti pitämään oman persoonansa pimennossa.
Kun oman kartan Scout planeetta on löytynyt, pitää miettiä kuinka helposti tuo planeetta pääsee toimimaan. Onko merkki- ja huonesijainnit edulliset, ja onko planeetan kulmat auttavia? Tai voi käydä kuten minulle, että Scout planeetta on väliin-putoavassa merkissä ja aika hankalassa sijainnissa muutoinkin, jolloin ulkomaailman tiedustelu ei ole aina niin sujuvaa; moni asia jää huomaamatta.
Kerropa kommenteissa omasta tiedustelijastasi, kuinka se toimii ja vastaako yllä esitettyjä tyypittelyjä, ja mitä kaikkea voit lisätä oman planeettasi kohdalla? Jos sinulla on nouseva planeetta, onko tämä samassa hengessä kuin Scout (jos on eri planeetta)? Kuka löytää kaksi toisistaan poikkeavaa vastaanoton tapaa itsestään?
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...