Archive for maaliskuu 2012

Auringon ja Marsin kulmat

31.3.2012

Ovatko sinun kartallasi taivaan ulospäinsuuntautuneimmat mollikat keskenään kulmassa? Miten näiden dynaamisten planeettojen yhteispeli sujuu? Tällaisia asioita voisimme tänään pohtia, nyt kun tämän hetken Aurinko ja perääntyvä Mars ovat ”turvallisesti” ohittamassa keskinäistä kvinkunssiaan.

Aurinko ja Mars jakavat energian osoittamisen tyylin kartoilla. Aurinko osoittaa ydinenergiaa, mutta Marsin kautta näkyy selkeämmin tekemisen tyyli ja tapa. Molemmat kertovat vitaalisuudesta ja elinvoimaisuudesta. Aurinko on sen oman elämän sankari, mutta Mars on itse sankarillisuus. Näiden planeettojen teemat suuntaavat yhteneväisesti, mutta eivät aina täysin ongelmitta.

Millainen on Aurinko-Mars ihminen puhtaimmillaan? Voimakas, hanakasti itseään puolustava ja rohkea. Tällainen tyyppi voi olla aggressiivinen, tulinen, helposti syttyvä ja innokas. Auringon pitäisi olla johdossa ja määrittää suunta, ilmaista oma tahtonsa. Jos Mars on tästä parista vahvempi, saatetaan ilmaista Marsin osoittamia negatiivisia puolia helpommin; kärsimättömyyttä, ärhäkkyyttä, toisten jatkuvaa haastamista, päsmäröintiä.

Kaikki Auringon ja Marsin yhdessä osoittamat toiminnan tavat eivät ole sinällään kielteisiä. Esimerkiksi me astrologian harrastajat emme kaikki tykkää kilpailullisuudesta, mutta kyllä sitä bisnesmaailmassa arvostetaan. Impulsiivisuuskin voi olla joissakin rajoissa toteutettuna viehättävää. Temperamenttia yleensä löytyy näiltä ihmisiltä ja se on kuohahtelevaa, mutta aika usein purskahdukset menevät nopeasti ohi; tämä ihmistyyppi ei ole kaunaista eikä jurnuttavaa. Aurinko ja Mars taitavat saada ihmisen avoimemmaksi. Muita sopivia määreitä voisivat olla päämäärätietoinen, johtamiskykyinen, päättäväinen, valloitushaluinen ja jyräävä.

Kuinka pitkälle Aurinko-Mars kulmaiset ihmiset ovat kuin über-oinaita, merkeistä riippumatta? Onko heissä aina oinaan kaltaista lapsekkuutta ja välittömyyttä? Tuoko kulma mukanaan piirteitä, jotka tavataan yhdistää oinaaseen, kuten tahdittomuutta tai itsekeskeisyyttä? Voidaan varmaan ajatella, että jonkin verran hienotunteisuutta puuttuu.

Mars on toiminnallinen planeetta, ja kontaktissa Aurinkoon sillä on taipumus viedä keskittymistä tekemiseen ja ruumiillisuuteen. Mars liittyy viettitoimintaan ja suvunjatkamiseen, ja nämä seikat voivat olla vähän tavallista enemmän esillä tiukan kulman kautta. Ruumiillisuus ei ole ollenkaan pahasta. Nämä ihmiset ovat yleensä liikunnallisia ja urheilullisia, mikä näkyy kunnossa ja sairauksien voittamisen tahdissa. Kulma varmaan parantaa reagointinopeutta, ja käänteisesti voisi vähentää harkitsevuutta.

Voitte pohtia kommenteissa, miten paljon tämän planeettaparin aktiivisuus ja toimintaenergia keskittyvät ns. maallisiin asioihin, ja alentavatko ne kenties kiinnostusta älyllisyyteen ja henkisyyteen. Aika usein persoonatyyppien yksinkertaistuksissa päädytään siihen, että tällä tavoin lahjakkailta ihmisiltä puuttuu halu sielun syvyyksien tutkimiseen, ja että he olisivat näin aika pinnallisia ihmisiä. Mutta miten toimii näissä tapauksissa pienemmät kulmat, esimerkiksi älyllinen kvintiili tai ymmärtäväinen noviili?

Kuinka paljon Auringon ja Marsin merkkisijainnilla on vaikutusta? Voimakkaimmillaan nämä ovat kolmioissa Aurinko leijonassa ja Mars oinaassa, tai Aurinko oinaassa ylennyksessään ja Mars leijonassa, vastavierailussa silloin keskenään. Auringolla ”toimintahäiriöitä” voi olla vesimiehessä ja vaa’assa, Marsilla myös vaa’assa sekä härässä. Jos jollakulla on Auringon ja Marsin yhtymä vaa’assa, tilittäkää onko näistä planeetoista silloin mihinkään?

Erityisesti minua kiinnostaa kuulla kokemuksista silloin, jos kartallanne on Mars OOB tilassa eli kallistuskulmansa ylittäneenä, ja kulmassa Aurinkoon. Kokeeko Aurinko tästä kateutta? Meneekö Marsin energia auttamatta ohi Auringosta?

Tein hauskan huomion Auringon ja Marsin kulmista: perheessäni ei kenelläkään ole kulmaa näiden välillä. Tämä piirre taitaa kertoa aika paljon perheestäni, ja siitä mitä meillä saadaan aikaan. Lähipiirin ihmisillä, etenkin heillä joilla on Auringon ja Marsin sekstiili, on nautinnollinen ja luonteva asenne liikuntaan ja omaan kehollisuuteensa. Sekstiili näyttäisi toimivan mitä parhaimmalla tavalla.

Jos löydät kulmat Aurinkosi ja Marsin väliltä, kerrohan kommenteissa millaisilla tavoilla olet huomannut sen toimivan persoonassasi ja arkipäivässäsi.

Advertisement

Lopetuspäätöksiä

30.3.2012

Astrologian kautta on helppo nähdä elämän syklisyys. Elon polussa on toistensa sisään lomittuvia ajanjaksoja, joissa yksi juttu alkaa ja toinen päättyy. Mitä astrologisella kartalla tapahtuu silloin kun elämässä tapahtuu yhden jakson päättyminen?

Astroharrastajat osaavat varmaan helposti luetella muutamia tekijöitä, jotka voivat osoittaa vaiheen päättymistä elämästä. Kuunsolmut ovat ainakin yksi varma merkki tällaisista ajankohdista, jos ne tulevat uudelleen oman kartan solmujen kohtiin. Saturnuskin usein merkkaa erilaisia jaksoja elämässä, esimerkiksi Auringon ylitys voisi olla tällaisen merkki, tai jos Saturnus ylittää horisonttilinjan. Myös Neptunus liittyy usein asioiden päättymisiin, jos ne käyvät luopumisen ja menettämisen kautta.

Aihe tuli mieleeni kun viime päivinä on ollut esillä taitoluistelija Laura Lepistön ilmoitus kilpailu-uransa lopettamisesta. Tämä on hyvä keissi katsoa, kuinka astrologiset olettamukset käyvät yksiin todellisen elämän kanssa.

Lepistön kartalla on kaksittain voimakohtia, molemmat maamerkeissä. Härässä hänellä on Aurinko, Merkurius ja Jupiter. Merkurius ja Jupiter ovat joka tapauksessa hyvin lähekkäin toisiaan, elleivät ihan samassa asteessa. Jupiter siis kasvattaa ja liioittelee Merkuriusta; voisi olla ajattelua ja tiedonvälitystä, mutta käytännönläheisessä härässä saamme vastaukseksi liikkumisen.

Lepistö on syntynyt 80-luvulla kun Uranus, Saturnus ja Neptunus ovat kaikki olleet kauriissa, ja hänen kartalleen ne ovat sattuneet kaikki perääntyviksi. Saturnus ja Neptunus olivat juuri käännähtäneet perääntymään hänen syntyessään, mutta eivät ole ihan pysähtyneinä. Varsinkin Uranusta ja Neptunusta on vaikea tulkita kauriin merkissä, minkä jähmeyteen ja konservatiivisuuteen näiden planeettojen energia sopii aika huonosti. Saturnus sen sijaan on kotonaan ja vahva, varmaan kunnianhimoa tuomassa.

Kuu on kartalla loistavassa leijonassa, mikä aina sopii esiintyvälle taiteilijalle tai urheilijalle. Venus kulkee kaksosissa ja aikoo valmistautua perääntymään; tällaista kulkua kannattaa aina katsoa sillä silmällä, olisiko Venus silloin korkealla kallistuskulmassaan, koska deklinaation ylitys näyttää tapahtuvan herkimmin silloin jos planeetta perääntyy OOB-herkissä merkeissä ravussa, kaksosissa, jousimiehessä tai kauriissa. Näin on Lepistönkin kohdalla, Venus on hyvin hyvin korkealla deklinaatiossaan, ja saattaa tarjota lahjakkuutta. Taitoluistelijalla sen voisi ajatella merkitsevän esiintymisen suloa, mutta Lepistöllä saattaa olla myös muita ässiä hihassaan Venuksen suhteen. Merkurius ja Venus ovat merkeittäin vastavierailussa ja nousevat kartan tärkeimmiksi planeetoiksi.

Urheilijalle Mars on ehkä kartan tärkein planeetta. Lepistön kartalla se on vesimiehessä, neliökulmassa Merkuriuksen ja Jupiterin yhtymään sekä näitä vastapäätä skorpionissa olevaan Plutoon. Vankka ja rankka T-risti kartalla tuo usein tuloksia tullessaan. On mahdollista, että Kuu viimeistelisi kuvion vieläkin voimakkaammaksi Isoksi ristiksi, jos on kovin lähellä vastakkaisuutta Marsille. Ristit kiinteissä merkeissä ovat aika jääräpäisiä, eikä tällainen ihminen luovuta helposti. Lepistön kerrotaan kärsineen jo puolentoista vuoden ajan urheiluvammoista – olisiko ollut järkevää luovuttaa jo aikaisemmin?

Kun aluksi listasin noita mahdollisia päättymistä osoittavia astrologisia tekijöitä, ei niitä löydykään aivan selkeinä merkkeinä Lepistön kartalta transiitteina. Mahdollista on, että hänen karttansa nousuakseli olisi vaa’an merkin lopussa, missä Saturnus on käynyt; tällainen voisi kertoa syklinvaihdoksesta. Kuunsolmujen kautta ei ole näkyvissä paluita tai puolituksia; Kuun alasolmu ylitti hänen Venuksensa viime syksynä, mutta silloin ei vielä lopettamisilmoitusta tullut julkisuuteen. Neptunuksen transiitin kautta ei ole luettavissa, ainakaan selkeästi, luopumista. Mistähän silloin tässä tapauksessa oli kyse?

Tänä keväänä neitsyessä perääntyvä Mars saattaa tarjota yhden vaihtoehtomallin. Lepistön kartan Kuunsolmulinja kulkee kaloista neitsyeen juuri niillä asteilla, mistä Mars kääntyi perääntymään. Tämä voisi merkitä uudelleenharkintaa oman suunnan suhteen.

Jupiter kertoo aivan varmasti jostakin. Ehkä joku huomasi muutamia viikkoja sitten Lepistön nimen pienessä paheksuvassa kohussa lehdistössä. Hän kävi esiintymässä luistelijaryhmän kanssa Pohjois-Koreassa edesmenneen diktaattorin muistojuhlassa, eikä tätä kaikissa piireissä pidetty poliittisesti ihan korrektina valintana. Jupiter oli tällöin hänen Aurinkonsa tuntumassa härän alussa, ja nyt lopettamisilmoituksen aikaan hänellä oli Jupiterin paluu. Tämä voisi olla entisistä velvotteista vapautumisen kohta ja uuden syklin alku. Uusia mahdollisuuksia on voinut avautua Jupiterin paluun myötä.

Vaikka Uranuksen muutosta osoittava transiitti alkaa olla menossa jo ohi, voi tämäkin olla vahvistamassa tarvetta reuhtaista irti entisistä kuvioista. Uranus tekee nyt oinaan alusta neliötä hänen omalle Uranukselleen ja Saturnukselleen kauriin alkuasteille.

Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös Chironin kulku kaloissa, sillä se on tehnyt jo pitkään helppoa kulmaa hänen Auringolleen. Mutta milloin Chironin kulmat ovat helppoja, nuorelle ihmiselle? Ehkä fysiikassa tuli nyt lopullinen seinä vastaan.

Jos tämä keissi jollakin tavalla astrologisesti valaisi meitä, niin antamalla oppitunnin astrologisen symboliikan monimuotoisuudesta. Elämässä syklejä voi vaihtua muidenkin tekijöiden osoittamina kuin mitä tulkinnallisesti ensimmäiseksi oletetaan. Toiseksi ulottuvuudeksi voisi ottaa myös edistyskartan. Lepistön Kuu on edistynyt rapuun, ja ehkä se on juuri vastapäätä Pluton muutostransiittia. Lepistön edistyskartta elää muutoinkin kovin riehakasta vaihetta; Kuu, Merkurius, Venus ja Uranus ovat siellä kaikki OOBeina, ja voivat etsiä ihan toisenlaisia tilaisuuksia toteutua kuin luistelun areenat.

Te lukijatkin olette varmaan tehneet päätöksiä lopettaa. Mikä on silloin osoittanut syklin vaihdosta?

Subjektiivisia kokemuksia yleispätevyyksistä astrologiassa

29.3.2012

Kun progressiivinen Kuu siirtyy edistyskartalla uuteen merkkiin, elämän pohjavirraksi tulee toisenlainen sävy. Uuden merkin tuomat asiat altistavat asenteemme ja sisäisen näkemyksemme muutokselle, jossa kohtaamme ympäröivän maailman vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Kaikki eivät näitä erilaisten sävyjen värittämiä ajanjaksoja tunnista selvästi itsessään, toiset taas tiedostavat ne hyvinkin selvästi ja hyppäävät reippaasti (tai syvään huokaisten) mukaan.

Vähän samankaltainen ilmiö voi tapahtua Auringonpaluun myötä. Auringonpaluukartan nousuakselin merkki värittää kyseistä vuotta johonkin suuntaan. Toisen sulauttavat merkin piirteet elämäänsä ja avittavat näiden, kenties syntymäkartasta hyvin poikkeavienkin, sävyjen toteutumista. Toiset eivät koe tuon nousun merkin voimaa itsessään millään lailla, ehkä kuitenkin retrospektiivisesti tunnistavat joitakin seikkoja, jos tutkivat erilaisia vuosia taaksepäin elämässään.

Näiden esimerkkialustusten tarkoituksena on pohjustaa teitä lukijoita tuumimaan seuraavaa dilemmaa. Olen muutamaan otteeseen kuullut astrologisissa keskusteluissa kommentteja toisen kartan muutoksista, että nyt pääset kokeilemaan miltä tuntuu olla kaverin kengissä. Jos esimerkiksi Kuu tulee merkkiin, mikä on kaverilla omalla kartallaan Kuun merkkinä, seuraako tästä että elät elämääsi ihan kuin jonkun toisen kengissä? Pystytkö näkemään maailman samasta näkökulmasta kuin toinen ihminen? Ohjautuvatko valintasi samansuuntaisiksi kuin hänellä?

Tämä kirjoitus oikeastaan käsittelee astrologian subjektiivista kokemista. Vaikka astrologisiin tekijöihin sisältyy paljon yleispätevyyttä, toteutuvatko nämä yleispätevyydet johdonmukaisesti? Ohjautuuko elämä ja valintamme tiettyjen lainalaisuuksien mukaan, vai olemmeko tosiaan itse elämänlaivan ruorissa ohjaamassa?

Minulle on karttani kautta tulossa muutaman vuoden kuluttua hyvin mielenkiintoinen tilanne. Ei kyllä ihan vähään aikaan, mutta toivottavasti pääsen sen ajan kokemaan ja ihmettelemään. Lähipiirissäni on kaksi henkilöä, joiden Kuut ovat hyvin lähellä toisiaan, vain 17 kaariminuutin erolla. Ymmärrän, ettei kohtalo ole tuonut heitä sattumalta elämääni. Oma Draconic Kuuni on myös tuon asteen tuntumassa, edelleen vain muutaman kaariminuutin päässä näiden kahden Kuun kohdasta. Olen miettinyt, mitä minulle tapahtuu silloin kun edistetty Kuu kartallani tulee tähän samaan kohtaan. Näenkö maailman samalta kantilta kuin nämä kaksi läheistä ihmistä? Olenko hetken heidän kengissään?

Kalat-ihmisenä rajanveto itsen ja toisten välillä kiinnostaa minua suunnattomasti. En silti oleta, että tuossa ylläkuvaamassani elämänvaiheessa sulautuisin jotenkin näiksi kahdeksi ihmiseksi. Näkemykseni on, että jokaisen polku elämän taipaleella on hänen omansa, ja se muodostuu kai lähinnä oman karman rakenteesta. Menneisyydessä valitut ratkaisut vaikuttavat tähän päivään, ja näiden raamien takia olemme sidoksissa siihen, mitä aikaisemmin olemme pedanneet – tässä siis on mielestäni syy siihen, miksi emme koskaan voi täysin hypätä toisen kenkiin. Toiset ovat tehneet omat valintansa, minun valintani poikkeavat niistä, ja siksi tilanne mihin joudun samoilla eväillä ei koskaan ole täysin sama.

Täytyy tottakai ottaa huomioon koko kartan rakenne, sillä esimerkiksi edistetty Kuu ei ole ollenkaan niin yksinvaltias minään aikana, että se sivuuttaisi muut edistyskartan tapahtumat kokonaan, tai että syntymäkartan voisi kokonaan unohtaa. Kokonaisuus määrittää tilannetta, oli Kuu missä merkissä hyvänsä.

Mutta silti, pienistäkin tekijöistä voi muodostua jollakin tavalla kollektiivinen kokemus. Jotakin samaa yleispätevää linjaa voi olla näiden kahden henkilön tavoissa elää omaa Kuun maailmaansa. Periaatteessa jaan jo nyt hippusen tuota samaa maailmaa Draconic-karttani Kuun kautta. Odotan siis mielenkiinnolla tuota edistyskartan antamaa lyhyttä ajanjaksoa, jolloin saan kaksinkertaisen vahvistuksen samanlaista Kuun voimaa näkemykseni pohjaksi.

Onko kenelläkään kokemuksia ajatuksista, tapahtumista ja mietteistä, joita on ollut ilmassa juuri silloin, kun edistetty Kuu on ollut samalla kohdalla eläinrataa kuin tärkeän ihmisen syntymäkartan Kuu? Kuka on saanut Auringonpaluussa itselleen vuoden, joka on ollut ihan kuin jonkun toisen kartta? Onko syntynyt hetkellinen ymmärrys tai yhteenkuuluvuuden tunne tämän ihmisen kanssa? Onko kukaan koskaan edes ajatellut astrologisia karttoja tällaisesta näkökulmasta?

Isoja vai pieniä kulmia?

28.3.2012

Ei ollakaan vähään aikaan käsitelty synastriaa eli parisuhteiden ja ihmissuhteiden astrologiaa. Mieleeni tuli sellainen kysymyksenasettelu, että määrittääkö karttojen välillä oleva tarkin planeettojen välinen kulma suhdetta, vaikka kulma olisi pikkukulma? Täytyykö tarkimmaksi katsotun kulman olla ptolemaiolainen pääaspekti, jotta sen olemuksen tuntisi suhteessa?

Ulkoapäin ei toisten parisuhteesta pysty sanomaan paljon mitään, ja siksi täytyy käyttää omia kokemuksiaan esimerkkeinä. Tosin, kokemuksen opettamana, osaan jo kyseenalaistaa näenkö omistakaan suhteistani mistä näissä on kyse.

Näissä omissa vertailuissani raakkasin ulos ulkoplaneettojen keskenään muodostamat kulmat, koska ”aineistossani” sattuu olemaan sen verran samanikäisiä kavereita kuin itsekin olen, ettei oikein ole mieltä pitää Plutojen yhtymää äärettömän tärkeänä.

Suolaa ja sokeria on riittänyt suhteessa, jossa taisteluparilla on Auringot puolen asteen tarkkuudella toisiaan vastapäätä. Parempi asetelma varmaan olisi se naisen Kuu, miehen Aurinko, ja tässä kolisee kaksi päätä yhteen aika helposti. Tosin täydennetäänkin toisiamme. Tämä oli siis se pääaspekti, ja sen olemassaolo näkyy, kuuluu ja tuntuu. Vielä paljon tarkempi pikkukulma tulee minun Aurinkoni noviilista mieheni Kuulle. Asetelma on perinteisten sukupuoliroolien kautta ajateltuna taas väärin (mutta ei se mitään, naureskelee minun suurpiirteinen nousujouskaripuoleni). Voisiko parisuhteeseen toivoa sen parempaa kulmaa kuin noviilia? Se kertoo ymmärryksestä, myötämielisyydestä, myötätunnosta, suvaitsevaisuudesta ja epäitsekkyydestä. Muutaman vuoden yhteiselon kokemuksella voisin väittää, ettei kukaan kestä vastaavaa oppositio-suhdetta ilman jotakin tällaista pehmentävää pohjavirtaa. Noviili on siis ainakin toistaiseksi osoittautunut olevansa tarkempana kulmana etualalla.

Minun ei edes kannattaisi ottaa esimerkikseni aikaisempaa avioliittoani. Sen synastrian kulmasaldossa ei ole kehuttavaa. Planeettojen dynamiikassa jutun juoni näyttää olleen molemminpäin Venusten ja Marsien sekstiilit. Vahvempaa kulmaa ilmeisesti olisi tarvittu. Pienistä kulmista tarkin on ”mitätön” Merkuriusten välinen semisekstiili – mistä se muka parisuhteessa kertoo? Että puhutaan toistemme ohi 16 vuotta ennen kuin tajutaan lopettaa?

Ensirakkaus on kuitenkin aina ensirakkaus, vai mitä – Venuksen ja Jupiterin välinen kolmio! Kahden kaariminuutin erolla! Sen muistan edelleenkin lämmöllä. Pikkukulmista Kuun ja Venuksen välille tulee semisekstiili, ja tämä havainto pistää miettimään aina vaan tarkemmin tuon vähäiselle huomiolle jäävän kulman symboliikkaa. Siinä on kiinnostusta, mutta lopputulos jää vieraaksi ja oudoksi. Tämän suhteen tragedia lienee lopulta ollut miehen Venus minun Antivertexilläni.

Sitten on vielä suhde, jota ei ollenkaan pitäisi analysoida julkisuudessa. Sitä leimasi Kuiden välillä kvinkunssit. Juttu tarjosi paljon materiaalia omien sokeitten pisteitteni ymmärtämiseen, jos koettaisin tämän nyt diplomaattisesti muotoilla. Pikkukulmista tarkin on Marsin desiili Venukselle, ja tässä kohdassa alan olla vakuuttunut pikku-kulmien kyvystä kertoa olennaisin. Viidennen harmonian kulma on mystinen, innostava, muutosvoimainen, ja aivan kauhea väärin käytettynä. Paljon luetussa aspektikirjassani viitataan sellaisiin avainsanoihin kuin kesyttämätön, lainsuojaton, ristiriitainen, yhteensopimaton, vapaa, kokeileva, seksuaalisesti magneettinen ja eroottisesti aktiivinen. Astrologian avulla todellakin ymmärtää paremmin kaikenlaisia hullutuksiaan?

Ainakin omalla kohdallani persoonaplaneettojen pienetkin kulmat toisiinsa näyttävät toimivuutensa, jos kulma on todella tiukka. Kannattaa pohtia, ilmoittavatko nämä pikkukulmat ennemmin hienovireisiä pohjavirtoja kuin todellisia suhteen suuntaviivoja. Voi olla, että jossakin parisuhteessa tuo suuntaviiva on sen verran vahva, ettei se jätä tilaa vähäisemmille nyansseille.

Mitäpä jos näkisit vaivan, ja laskisit pienet kulmat esiin parisuhteestasi? Näistä saattaa tarjoutua oivalluksia, jos uskaltautuu tulkitsemaan miten kunkin kulman on omassa parisuhteessaan ymmärtänyt. Onko kukaan yhtä hullunrohkea ja avoin, ja uskaltaa tilittää omia esimerkkejään kommenteissa?

Syvänmeren ihminen

27.3.2012

Uutisaihe maailmalta kolahti taas kivasti ajan hengen kanssa yksiin. Kun meillä on pian hidas ja vahvasti vaikuttava Pluto taivaalla, kerrottiin että elokuvaohjaaja ja syvänmerentutkija James Cameron on käynyt yksinään syvimmällä meressä, Mariaanien haudassa. Jos jokin planeetta menee syvälle, se on Pluto. Onko Pluto transiittina nyt vahva tuon seikkailijan kartalla? Vai onko syvälle meno hänelle luontaisesti ominainen piirre?

Nopealla jäljittämisellä netin saloista ei löytynyt Cameronin syntymän kellonaikaa, mikä ei ole mikään ihme kun tekee hänen karttansa päivämäärän perusteella ja katsoo sitä. Hänellä on Auringon ja Pluton yhtymä kartallaan. Tuossa tuli jo ensimmäinen vastaus, jälkimmäiseen kysymykseeni. Plutoon liittyy vahva tarve yksityisyyteen, eikä näiden ihmisten tarkkoja karttatietoja aina julkisuudesta löydy. Linkin takaa löytyy lisää teemoja tästä planeettaparista.

En sitten voinut vastustaa kiusausta ja laitoin Cameronin karttaan skorpionin nousuun, tottakai vahvistamaan Pluton teemoja, mutta myös Saabisen symbolin asteelle 7 (teknisesti siis kuusi ja risat, koska tällöin symboli luetaan seuraavasta tasaluvusta) koska se on nimeltään Syvänmerensukeltajat. Tällä kartan rakenteella ei siis ole muuta kuin kuriositeettiarvoa, eikä se välttämättä oikeasti ole tällainen.

Cameron on ihmeellisen monipuolinen ihminen, voisi melkein kutsua häntä renessanssiajan neroksi. Hän tottakai tekee elokuviinsa käsikirjoitukset, ohjaa ja tuottaa, mutta näiden lisäksi tutkii merta, on ympäristöaktivisti ja on syventynyt esimerkiksi joogaan. Eikös me kaikki tiedetä Cameronin kuulut elokuvat? Terminatorit, Rambot, Avatar ja tottakai se Titanic.

Millainen kartta monipuolisen ihmisen takana / edessä on? Auringon ja Pluton yhtymän ihminen on parhaimmillaan loistelias, karismaattinen ja luova. Hänellä on varmaan vimma toteuttaa itseään. Jos tätä suurta kartan voimaa käyttäisi väärin, tällainen ihminen voisi olla pakkomielteinen omasta arvovallastaan, tyrannimainen vallankäyttäjä ja julman väkivaltainen. Leijonassa onneksi korostuu itsensätoteuttamisen tarve. Cameronin kanssa työskennelleet näyttelijät ovat tosin päässeet näkemään tuota hankalempaakin persoonan puolta. Monet ovat vannoneet, etteivät enää ikinä tekisi elokuvaa tämän ohjaajan kouran alla.

Kuu on Cameronin kartalla kaloissa (vain aivan muutama vuorokauden viimeinen minuutti antaisi oinas-Kuun) ja Täydenkuun jälkeisessä kuunvaiheessa; mitä todennäköisimmin siemenkuunvaiheessa ja skorpionikuunvaiheessa olevana. Kalat-Kuu on herkkä, taiteellinen, mielikuvituksellinen, juuri sellainen että voisi nähdä elämän jatkuvana elokuvana ympärillään (uskokaa minua, itselläni on Kuu kaloissa). Meren tutkiminen sopisi hyvin tällaisen Kuun maailmaan, etenkin kun tutkiva ote tulee Plutostakin. Se voisi tulla luontevasti myös nousumerkin skorpionista.

Taiteellisen ilmaisun planeetat Merkurius ja Venus ovat edukseen kartalla. Merkuriuksessa on leijonassa loistokkuutta ja näyttämisen halua, näkemystä suuriin produktioihin, ja Venus on esteettinen, taiteellinen ja yhteisöllinen vaa’assa. Venuksen merkkisijainti paikkaa hyvin Aurinko-Pluton ehdottomuutta. Neptunuskin on miehellä vaa’assa; tämä sukupolvi on saanut esteettisen kasteen.

Jupiterin ja Uranuksen väljähkö yhtymä ravussa on hyvin mielenkiintoinen. Ehkä joku muistaa kun meillä taivaalla oli joku aika sitten samanlainen Jupiter-Uranus kuvio? Se viittaa keksintöihin, ja tällainen on Cameronkin. Vehje millä hän laskeutui merten syvyyksiin, oli hänen itsensä kehittelemä.

Mars on minun mielestäni vielä himpun verran kiinnostavampi. Tämä on seikkailijan ja tutkijan Mars, missä otetaan aivan järjettömiäkin riskejä. Se on tottakai jousimiehessä OOB, ja huomatkaa muuten että asetelma on aivan sama kuin joku päivä sitten uhoamassani Putinin kartassa. Miksi Cameron ei ihmisenä tunnu pelottavan, vaikka Putinista tuli iho kananlihalle? Ainakin Kuu on herttaisempi ja empaattisempi, samoin Venus tuo persoonaa lähemmäksi ihmisiä. Cameronin kartan OOB Mars on joka tapauksessa aivan selkeä merkki siitä, ettei tämäkään mies pelkää. Kuka muu uskaltaisi sukeltaa yksinään Mariaanien hautaan? (Putin todennäköisesti).

Kun Pluto nyt kulkee transiittina kauriin 9 asteessa, se kuikuilee lähemmäksi Cameronin Kuun yläsolmua, eli tiukentaa otetta tarkoituksesta, ja voi pistää koko elämän suunnankin muutokseen. Voisi ajatella että näin kaukaa ei Plutolla olisi mitään vaikutusta, varsinkin kun planeetta kohta tosiaan kääntyy perääntymäänkin. Edistyskartalla Kuunsolmujen akseli on edistynyt täsmälleen tuohon 9 asteeseen. Jospa Cameron toteuttaa elämässään vahvemmin tässä-ja-nyt progressiivista karttaansa? Ei mahdoton ajatus ollenkaan. Aurinko on edistynyt taiteelliseen vaakaan ja lähestyy mukavasti Neptunusta. Rohkea Mars on kauriissa, mutta yhä OOB, eli vahvuus ja rohkeus sen kuin korostuvat. Venus kulkee skorpionissa, auts niistä ihmissuhteista, ja on tässä vastamerkissään pompsahtanut sekin OOBiksi. Ehkäpä tässä hyvä ”syy”, miksei syntymäkartan ihana Venus näytä nykyään valloittavan kaikilta osin. Progekartalla tuo herkullisesti stimuloiva Jupiterin ja Uranuksen kimppa on tarkentunut todelliseksi yhtymäksi.

Mariaanien hautaan laskeutuminen on silti melkoinen idea millaisen tahansa kartan kautta. Hiukan tyngäksi reissu uutisten mukaan jäi, ja onko se mikään ihme tässä retrojen maailmassa kun Merkurius, Mars ja Saturnus kaikki perääntyvät? Parempaa onnea ensi kerralla!

Mielenkiintoinen uutispäivä!

Musta Kuu Lilith kätilönä

26.3.2012

Moniin naiseuden ikäviin puoliin liitetty Musta Kuu Lilith liittyy synnyttämiseen, mutta ei aina negatiivisella tavalla. Aivan yhtä lailla Lilith yhdistetään feminiiniseen viisauteen, ja sen kautta saaduista tuntemuksista voi olla apua kivun kokemisen hetkinä. Lapsen saamisen kokeneet naiset tietävät, että jokainen synnytys on erilainen. Yksi vinkki synnytyksen hetken tapahtumiin voisi olla Lilithin huomioiminen.

Lääketieteellisesti katsottuna meillä synnyttäminen on turvallista, sillä on harvinaista jos äiti tai lapsi menehtyvät seurannan tai toimenpiteiden vuoksi. Inhimillisellä puolella kokemusten kirjo on runsas; on vaikeiksi koettuja synnytyksiä ja helppoina pidettyjä synnytyksiä. Omassa tapauskokoelmassani on erään naisen tarina, jossa synnytys oli läheltä piti -tilanne. Planeettojen transiittien osalta  tapahtuma näytti hyvältä; Jupiter naisen Auringolla ja Marsin kolmio omalle Marsille.

Mustan Kuun Lilithin kohdalla karttojen tilanne oli osoittelevampi. Synnytyshetken Kuu tuli vastapäätä naisen oman kartan Lilithiä, ja tuo Kuu oli silloin hullun Kuun vaiheessa, kärjistävässä neitsytvaiheessa. Ajan hetken mukainen Lilith kulki vastakkain Ceresin kanssa, ja tämä vastakkaisuuslinja osui juuri naisen Chironille, kipupisteelle, Ceres siis Chironiin yhtymässä ja Lilith näitä vastapäätä. Ceres voi myös olla tärkeä tekijä synnytyksen yhteydessä hoivan ja hyvinvoinnin symbolina.

Itselläni on kaksi päinvastaista synnytyskokemusta plakkarissa, ja Musta Kuu Lilith näyttää näissäkin tapauksissa osoittavan suuntaa. Kun Musta Kuu oli synnyttäessä Ceresin yllä, oli kyseessä vaikea synnytys. Ajan transiiteista Kuu ja Pluto neliöivät oman karttani Lilithiä, Aurinko oli siihen puolitoistaneliössä ja Saturnus sen yllä. Muistan vannoneeni, että jos ikinä selviän siitä hengissä, en ryhdy samaan puuhaan koskaan enää.

Toinen kokemus on niin päinvastainen kuin olla voi; luomusynnytys missä kipukin tuntui vain asiaankuuluvalta. Lilithit olivat tuolloin kolmiossa keskenään, sujuvassa kulmassa tosiaankin. Taivaan Lilith oli laskuakselillani ja sen kavereina olivat Venus ja Pallas Athene. Ceres aktivoitui tuolloin vain Saturnuksen neliöstä, mutta ihmeekseni tämä ei tuntunut haastavalta tekijältä.

Millaisia ajan kätilöitä teillä on ollut mukana synnytyksissä? Löydättekö Mustan Kuun Lilithin kautta tekijöitä, jotka voisi tulkita auttaviksi tai haastaviksi näissä tilanteissa?

Astrologia vanhemmuuden välineenä

25.3.2012

Sivullani kysyttiin, kuinka paljon vanhemmille kannattaa kertoa lapsen kartasta. Lasten karttojen tulkinta ylipäätään on arkaa puuhaa, jossa pitäisi olla silkkihansikkaat työhanskoina. Lasten karttojen suhteen, minun mielestäni, tulisi olla äärimmäisen hienovarainen ja välttää kaikenlaista tuomitsevuutta, mutta myös toiseen suuntaan pitäisi karttaa ylilyöntejä. Astrologialla ei pitäisi iskostaa vanhempien alitajuntaan negatiivisia odotuksia tai pelkoja, eikä pitäisi maalailla ruusuista neron tulevaisuutta, joka ei ehkä milloinkaan toteudu.

Tottakai mistä hyvänsä astrologisesta kartasta voi koettaa poimia esiin teemoja. Pienten lasten karttojen kohdalla voi osoittaa potentiaaleja, joita sitten lapsi kasvaessaan voi itse toteuttaa vapaan tahtonsa mukaan. Astrologisen rikkaan sanaston kanssa täytyy olla varovainen esittäessään erilaisia vaihtoehtoja, ja vanhemmille on hyvä tähdentää, että sittenkin teemat ovat suuntaa-antavia.

Astrologiset yleistykset persoonan kuvauksissa osuvat joskus sinnepäin, ja joskus menevät täysin metsään. Jos lapsi on esimerkiksi syntynyt Aurinko neitsyessä, hän voi elämässään toteuttaa joitakin neitsyihin tyypillisesti liitettyjä asioita, mutta ei aina. Toisella yksilöllä kartan muu kokonaisuus voi viedä huomion pois neitsyen teemoista, jolloin kaikki mitä esitetään Aurinko-neitsyestä, osoittautuukin ”vääräksi ennustukseksi”. Jos siis pienen lapsen vanhemmille esittää Aurinkomerkin mukaisia luonteenpiirteitä, on hyvä täsmentää, että kartan muut tekijät voivat joko vahvistaa tai kumota näitä.

Haastekohtien esiin nostamisessa on myös syytä olla varsin varovainen. Useimmilta kartoilta löytyy jokin seikka, minkä noita-akka-astrologia selittää vaikeuksiksi. Jos lapsella on vaikka kartallaan Venuksen ja Saturnuksen neliö, ei hänen ihmissuhteensa tule olemaan tuhoon tuomittuja, eikä lapsonen saa onnetonta elämää kohtalokseen. Jossakin elämänvaiheessa kuvio voi kertoa haasteista, esimerkiksi talousvaikeuksista, mutta tämäkään ei ole sääntö: saman kulman voi katsoa osoittavan myös omien mielihalujen kontrollointia, jolloin tällainen ihminen ei olisi tuhlaavainen. Koskaan ei siis ole vain yhtä vaihtoehtoa ja tulkinnan tapaa olemassa johonkin kartan tekijään, vaan enemmän riippuu henkilön itsensä valinnoista. Voisivatko lapsen vanhemmat yllämainitussa tapauksessa kannustaa lastaan solmimaan ystävyyksiä? Tai opettaa omalla esimerkillään lapselle ymmärrystä rahan arvosta?

Tuo alkuperäinen kysymys on täysin riippuvainen vanhemmista. Epäilen, että vaikka jotkut vanhemmat saisivat näkemyksen lapsensa luonteesta, he silti projisoisivat lapseen omia toiveitaan, pettymyksiään ja elämänkokemustaan. Lastenkasvatus kun ei ole mitään steriiliä, eristettyä puuhaa vaan kokonaisvaltaista arkea, missä sanat ja teot vaikuttavat myös alitajuisesti. Tämä lienee yleistys, mutta yhden sortin vanhemmat toimivat vanhempina omaan valitsemaansa tyyliin, eivätkä koe tarvetta kehittyä tässä vaativassa tehtävässä. En usko, että astrologiasta olisi näissä tapauksessa erityisesti haittaa, vaan että se menisi ennemmin kuin vesi hanhen seljästä hukkaan.

On olemassa myös paljon tiedostavia ja mieleltään avoimia vanhempia, jotka ymmärtävät lapsensa yksilöllisyyden ja tahtovat aidosti ottaa sen huomioon. Tällaisille ihmisille on ilo kertoa pääpiirteitä uuden ihmisen luonteesta, erilaisista painotuksista ja ristiriitaisuuksista kartalla, tai esimerkiksi mahdollisesta oppimistyylistä. Vanhemmat luultavasti ymmärtävät tuntevansa itse lapsensa paremmin kuin yksikään menetelmä, millä luonteenpiirteitä määritetään. Yleensä astrologia vain vahvistaa asioita, jotka he ovat muutoinkin havainneet lapsessaan. Joskus toki voi tulla erilaisesta näkökulmasta oivalluksia.

Oikeastaan aika lailla toinen juttu on synastria vanhemman ja lapsen välillä. Harva vuorovaikutussuhde on täysin ristiriidaton, mikä voi masentaa ylikriittistä vanhempaa, ja joissakin tapauksissa on syytä miettiä sitäkin, kuinka fakkiutunut ihminen voi olla omiin käsityksiinsä ja kieltäytyä näkemästä jotakin ilmiselvää, ihmissuhteeseen vaikuttavaa seikkaa. Lasten suhteen näissäkin kuvailuissa on hyvä olla varovainen. Jos vanhemman ja lapsen välillä on skismaa, se on olemassa ilman astrologiaakin, ja he yleensä huomaavat sellaisen olemassaolon ilman että sitä täytyy astrologisesti osoittaa. Aivan pikkulasten osalta mielestäni näiden esiinnostamisen voi sivuuttaa, ja antaa ennemmin elämän kuljettaa. Ehkä vanhemmat tässä mielessä hyötyisivät enemmän itselleen tehdystä tulkinnasta?

Astrologian harrastajat tutkivat mielellään lastensa karttoja, ja toki näistä voi monta ahaa-elämystä syntyä. Ehkä osa jakaa kanssani huomion, että omien lastensa suhteen on astrologian mielessä liian lähellä, eikä kaikkea tahdo aina ymmärtää ja nähdä kartoista. Itse olen jättänyt omien lasten kartat enimmäkseen silleen, tutkimatta. Huomaan kyllä sisälläni sitten jos tai kun tulee aika syventyä niihin.

Mitä mieltä te lukijat olette pikkulapsille tehdyistä tulkinnoista? Tarpeellisia vai vahingollisia?

Etsintöjä kasvottomuuden takaa

24.3.2012

Sormeni ovat syyhynneet kirjoittaa jotakin Vladimir Putinista jo ennen kuin naapurimaan vaalituloskaan oli selvillä. Nytkään se ei oikein luonnistanut, epäilenpä siksi koska Merkurius livahti eilen takaisin kaloihin ja sai ajatukset vellomaan vanhoissa asioissa. Minä harhauduin etsimään Ljudmilaa, rouva Putinia. Kansainvälisessä mediassa on vellonut jo vuosikausia hurjia huhuja Putinin vaimosta. Heidän väitettiin eronneen jo neljä vuotta sitten, tai että rouva nähtiin julkisuudessa viimeksi kaksi vuotta sitten eikä kukaan ole sen koommin kuullut hänestä; Putinin väitetään sulkeneen vaimonsa mielisairaalaan, tai vaimon vetäytyneen luostariin, tai jopa surmanneen hänet. Putin itse on liikkunut julkisuudessa avoimesti parinkin erittäin nuoren kaunottaren kanssa. Joka tapauksessa on himpun verran outoa, että vaimosta ei hiiskuta sanaakaan, vaikka mies on sentään valittu maansa presidentiksi. Tämä sinänsä inhimillinen ilmiö kertoo paljon Venäjästä.

Huomaan väisteleväni fokusta Putinin kohdalla. Mies on pelottava; vallankäytön ilmentymä. Välirikko vaimon kanssa lienee tosiasia. Jos se tapahtui pari vuotta sitten, Venus pysähtyi ”sattumalta” lähelle Putinin omaa Venusta skorpionissa. Edistetty Kuu ylitti hänen Uranuksensa (näkyy usein erottavana tekijänä) saman vuoden lopussa. Miehen Mars sai tärskyn Kuunpimennyksessä (seksuaalisuus?). Astrologiasta on niin helppo löytää selittäviä tekijöitä nopeallakin vilkaisulla.

Ei ole synastriakaan kaikkein helpoimmasta päästä herralla ja rouvalla; Ljudmilan kauris-Aurinko neliössä Vladimirin Aurinkoon ja vastapäätä Uranusta, Venus vastaan hallitsevaa Plutoa Keskitaivaalla. Mutta synastria on siitä jännä astrologian osa-alue, että toiset parit saavat haastavatkin kuviot toimimaan. Pääasia että kontakteja on. Merkittävästä yhteensopivuudesta kertovat Ljudmilan Juno miehensä Vertexillä, ja hänen Venuksensa sijainti lähellä Kuunsolmua ja Junoa vesimiehessä.

Putinista on juuri ilmestynyt kirja nimeltä Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi. Teoksessa kuvataan valtapeliä, vallankäyttöä ja politiikkaa Venäjällä, keinoja joilla Putin on varmistanut valtansa. Yhdestä näkökulmasta on esitetty ”totuus”, joka ei Putinia mairittele, mutta Venäjän ollessa kyseessä on lopulta mahdoton sanoa mikä on totta.

Paljastuuko Putinin kasvot hänen karttansa kautta? Aurinko on vaa’assa, alennuksessaan, ja yhtymässä vahvaan kontrolloivaan Saturnukseen. Asetelma voi kertoa pätemisen tarpeesta. Aurinkoa hallitsee Venus, tässäkin on alisteisuutta koska Venus on skorpionissa vastamerkissään ja vastahuoneessaan ensimmäisessä huoneessa. Tunteita ja sosiaalista käyttäytymistä kontrolloidaan myös. Kun Pluto vielä asettuu Keskitaivaalle, kertaantuu kontrolloinnin teema moninkertaiseksi.

Kuu on Putinin kartalla kaksosissa, emmekä taida yllättyä sen skorpionin vaiheesta enää. Kaksosten ominaisuuksista on hyvä muistaa kaksi puolta, jotka voivat olla vastakkaiset; fasadi ja todellinen minä. Osa miehestä voi olla hyvinkin kommunikoiva, supliikkimies, niin kuin se mukava korkeatasoinen valtiovieras, joka käyskenteli meidän presidenttimme kanssa Kultarannassa. Tunnepuoli näyttää kuitenkin olevan ohjauksessa.

Mutta entä jos tulkitsemme Putinin karttaa karman näkökulmasta? Silloin perääntyvä Jupiter on osoittamassa hyvää karmaa. Se ei tule ensimmäiseksi mieleen Putinin yhteydessä. Jos Putin olisikin toteuttamassa hyviä töitä, me katsomme silloin liian kriittisesti ja negatiivisesti muita syntymäkartan tekijöitä. Niistä kaikista pitää löytyä positiivisia seikkoja (näinhän minä olen teille saarnannut?).

Mars vaikuttaa jotenkin naivin avoimelta kartalla jousimiehessä. Me muistamme varmaan lihaksien pullistelukuvat eräretkiltä. Mars on kartalla arvaamaton OOB planeetta, samoin kuin Kuukin. Putinista tulee mielikuva miehestä, joka ei pelkää mitään. Mutta minua hän vähän pelottaa.

Tulevaisuuden kannalta on mielenkiintoista kun Kuunsolmuakselit siirtyvät lähemmäksi skorpionin-härän linjaa. Pimennyksiä alkaa paukahdella Putinin kartalle Kuulle ja Jupiterille, Merkuriukselle ja Venukselle, ja horisonttilinjalle. Tulee mieleen, joudummeko katsomaan, kumpi on kovempi luu, nykyaika vai Putin.

Minä taisin sortua esittämään noita-akkaversion Putinin astrologiasta. Tehkää te töitä, ja koettakaa selittää kaikki parhain päin. Kuka onnistuu?

Edistyskartan perääntyvä Venus

23.3.2012

Kalastelu kannattaa. Kyselin Facebookin Taikasivulla mistä te olette kiinnostuneet, ja sain muutamia hyviä vastauksia. Korvan taakse tarttui eniten tämä perääntyvien planeettojen probleema edistyskartalla, ja katson sitä nyt aluksi Venuksen näkökulmasta, koska juuri tätä planeettaa aihe koski.

Edistyskartan Venuksen kulku on riippuvainen oman syntymäkartan Venuksen kulun vaiheesta. Esimerkiksi omalla kartallani Venus oli kääntynyt etenemään juuri pikkuista ennen syntymääni (Lucky me?) ja siksi se jatkaa etenemistään koko vaelluksensa edistettynäkin. Pikkutytölläni Venus on syntymäkartalla perääntyvänä, mutta se tulee edistettynä oikenemaan vähän yli parikymppisenä. Riippuu siis siitä, kuinka lähellä tai kaukana Venuksen perääntymisvaihe on ollut syntymän hetkellä, tuleeko omalle kohdalle ollenkaan edistettynä perääntyvää Venusta, tai milloin se tulee. Jos Venus kääntyy edistyskartalla, on se minun käsitykseni mukaan perääntyvänä reilut 40 vuotta. Venuksen perääntymisen jakso ei paljoa vaihtele, vaan se pysyy planeetan säännöllisen kierron vuoksi hyvin samantapaisena. Tästä johtuen jos Venus kääntyy edistyskartalla myöhäisessä keski-iässä, hyvin epätodennäköisesti enää on elossa todistamassa sen kulkusuunnan oikenemista.

Se miten suunnan kääntyminen vaikuttaa, on jossain määrin riippuvainen oman kartan Venuksesta, sen merkkisijainnista ja kulmista ja asemasta kartalla. Kärjistettynä esimerkkinä, että jos Venus kääntyy kaksosen tai vaa’an merkissä, jotka ovat ulospäin suuntaavia ja iloisia merkkejä Venukselle, voi suunnan vaihtuminen olla varsin dramaattinen ja elämää syvältä muuttava tapahtuma. Jos käännös taas tapahtuu esimerkiksi skorpionissa tai kauriissa, joissa on jo valmiiksi varauksellisuutta ja sisäänpäin kääntyneisyyttä, ei muutos käytöksen tasolla ole välttämättä niin kovin huomattava. Mutta nämä ovat karkeita yleistyksiä, joita koko kartan kokonaisuus aina muokkaa.

Venuksen suunnan kääntyminen tuo muutoksen omassa sisäisessä asenteessa sosiaalisuuteen, ystävyyden teemaan, asenteisiin ja katsantokantoihin. Käännöksestä seuraa huomion kohdistuksen muutos, esimerkiksi siten että jos aikaisemmin parisuhde on tuntunut itsestäänselvältä ja sujunut ongelmitta, käännöksen jälkeen alkaa kyseenalaistaa uudenlaisia asioita eikä pidä suhdettaan itsestäänselvyytenä. Oma asenne muuttuu hienovaraisesti ja vähitellen, eikä mitään ratkaisevaa tapahdu yhdessä yössä.

Se miten me ajattelemme transiittina perääntyvästä Venuksesta, ei päde yksi yhteen edistyskartan perääntyvään Venukseen. Tämä jälkimmäinen koskettaa enemmän sisäisiä tuntojamme eikä niinkään ulkoisia tapahtumia. On silti mahdollista, että tapahtuu myös sellaisia asioita, joissa on yhtenevyyttä ajassa perääntyvän Venuksen teemoihin, kuten esimerkiksi että elämään tulee joku menneisyyden tärkeä henkilö, jonka kautta joutuu miettimään tätä ihmissuhdetta uudelleen.

Edistyskartalla Venuksen kulussa todella ratkaisevaa on se jakso, jolloin Venus on pysähtyneenä ja tekee käännöstään. Katselin erään ystävän progekartoilta, että hänellä tuo pysähdyksen aika oli kestänyt miltei 17 kuukautta. Tämä tarkoittaa siis ajanjaksoa, jolloin Venus on samassa asteessa ja kaariminuutissa ennen kuin lähtee perääntymään. Tämä on se voimakkain muutosjakso, jolloin sisin käy myllerrystä siirtymässä toisenlaiseen moodiin, ja elämässä on kaikkein suurin mahdollisuus tulla eteen tuohon kääntyvään planeettaan liittyviä tapahtumia. Tämä noin puolentoistavuoden jakso nostaa Venuksen teemat esille korostuneesti, ja tällöin alkaa se oman arvomaailman tarkistus, ihmissuhteiden tarkoituksen ja laadun kysely, oman sosiaalisuuden luonteen muuttuminen ja esimerkiksi muutokset mielihyvän tarpeessa. Joku voi alkaa kieltää itseltään nautinnon, toinen voi sortua lohtusyömiseen.

Koska Venuksen kääntymisen jakso on pitkä, ei tämä tarkoita että kaikki nuo kuukaudet olisivat yhtä kurjuutta tai dramatiikkaa. Prosessi on pitkä ja liukuva, ja todennäköisesti riippuu paljon oman kartan Venuksesta ja ikävaiheesta milloin muutos kohdataan, miten kukin näitä asioita käy läpi. En ole tätä päässyt omakohtaisesti tutkimaan, mutta olettaisin, että esimerkiksi transiitit tällaisena aikana saattavat laukaista sisäisen työn käynnistymisen. Esimerkiksi siten, että jos transiittina Venus kääntyy perääntymään, voi tämä resonoida yllättävän voimakkaasti omaan tilanteeseen, vaikken tr. Venus edes perääntyisi erityisen hankalasti omaan karttaan nähden. Eikä ihmisellä olekaan sellaista aikaa, ettei jokin transiitti omaan karttaan olisi aktiivinen, aina on jotakin meneillään, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hyvin ympäripyöreästihän tämä on selitetty, mutta en voi muutakaan, koska kokonaisuus on ratkaiseva. Jokin toinen transiitti voi yhtä hyvin viedä huomiota Venuksen kääntymisestä. Esimerkiksi jos Uranus seikkailee Keskitaivaallasi samaan aikaan, voi elämässä tapahtua niin paljon, ettei ehdi kuunnella sisäisiä liikahduksiaan kovin paljoa.

Perääntymään kääntyneen Venuksen teemoista on listattu esimerkiksi eristäytymisen kokemuksia, että haluaa itse karttaa sosiaalisia tilanteita ja kanssakäymistä, eli muuttuu varauksellisemmaksi. Joku on kokenut hylkäämisen tuntoja tai itsensä laiminlyödyksi. Sosiaalinen kanssakäyminen ei vaan suju niin vaivattomasti kuin ennen. Parisuhteeseen liittyviä asioita voi pyöriä mielessä tavallista enemmän, esimerkiksi ilmiö että näkee kaikki muut tekemässä asioita pariskuntina, mutta itse kokee jäävänsä tällaisesta paitsi. Ystävänpäivän vietto voi tuntua tosi teennäiseltä ja kaupalliselta hömpötykseltä. Joku punnitsee ihmissuhteitaan ja käy hiukan samantapaisia vaiheita läpi kuin Pluton transiiteissa Venukselle.

Koska perääntymisen jakso on tosiaan hirmuisen pitkä Venuksen kohdalla, heikentyvät nuo puolentoista vuoden kiivaimmat tuntemukset vähitellen. Perääntymiseen sopeudutaan, ja sisäisempää, arvioivampaa ja kyseenalaistavampaa Venustaan oppii käyttämään luontevammin. Elämä ei enää ole yhtä pelkoa ihmissuhteen päättymisestä, tai toisen kiintymyksen pakonomaista varmistelua. Haikuja käydyistä prosesseista varmasti jää selkärankaan, ja ne voivat alitajuisesti muistuttaa olemassaolostaan pienellä epävarmuudella ihmissuhteissa.

Tässä oli vain puolikas tarina Venuksesta, ja joskus jatko-osassa täytyy käydä läpi, mitä silloin tapahtuu kun edistyskartan perääntyvä Venus kääntyy etenemään. Keskitytään nyt pohtimaan perääntyvää Venusta; toivon että lisäätte kommentteihin omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiänne tähän harvoin esille nostettuun aiheeseen.

Vauvakuu

22.3.2012

Kun uusi astrologinen vuosi sai alkunsa kevätpäiväntasauksessa pari päivää sitten, saadaan heti perään hätäisen oinaan tyyliin tämän kierron ensimmäinen Uusi Kuu. Kuu syntyy torstaina 22. maaliskuuta iltapäivällä noin 20 minuuttia vaille viideltä 2°22’ oinasta seitsemännessä huoneessa meidän leveysasteillamme. Uuden alun tuntu on taas raikas, riehakas, rehellinen ja lupaava.

Otsikko ei tarkoita vauvakuumetta, voihan uuden alku silti tällainenkin olla, vaan enemmän niin freesiä aloitusta, että kaikki on vielä nupullaan. Alku on tyhjästä ja viaton, ehkä pienestä yksinkertaisesta ideasta lähtöisin ja taysin uuden polun kulkua. Innovatiivisuutta uudessa aloituksessa on hienosti mukana kun Kuun ja Auringon yhtymää siivittävät ”serkusplaneetat” Merkurius ja Uranus; näissä planeetoissa on samaa älyllisyyttä ja nopeutta.

Mutta eihän nyt riehaannuta. Tämä tarjolla oleva Uusi Kuu ei ole tyypillisin oinaskuu, vaan mukana on varovaisuuden ja itsetutkiskelun tekijöitä. Oinasplaneettoja hallitsee perääntyvä Mars kartan viimeisestä huoneesta, jolloin hiljainen alitajunta on otettava mukaan. Kartalla nousee neitsyt, jolloin kartankin hallitsija on perääntyvä, eli Merkurius. Kuunsolmujen asettuminen IC-MC-akselille näinpäin, yläsolmu nadirissa ja alasolmu Keskitaivaalla, viimeistelee sisäänpäin ja omaan minuuteen katsomisen teeman.

Maamerkkien tuottoisa, ehkä käytännöllinenkin, Suurkolmio on yhä voimassa Uuden Kuun syntyhetkellä, vaikka Venus on jo erkaantunut härässä kauemmaksi. Maamerkkien toiminnan tyyli on yleensä rauhallinen ja haudutteleva, jolloin tämäkin puoltaa harkintaa – mikä ei ole oinaskuulle ominaista. Sitä en väitä, että nyt pitäisi aloituksia jollakin tavalla lykätä. Ajan antamat reunaehdot on hyvä ottaa huomioon. Mars ja Chiron ovat täsmälleen vastakkain, eikä välttämättä helpoimmissa mahdollisissa huoneissa. Lisäksi ne neliöivät Kuunsolmulinjaa, mikä vetää parantamisen asiaa menneestä tulevaan ja toisinpäin. Voisihan tämä asetelma tuoda eteen uuden lääketieteellisen keksinnön, mutta pahaa pelkään että suunta on palata korjaamaan jo tehtyjä mokia terveydenhuollon saralla. Miten olisi epäonnistuneen panepidemiarokotteen ruotiminen jälleen kerran? Media on ollut todella hiirenhiljaa tänä talvena influenssa-aalloista.

Jos joku kuitenkin haluaa hyödyntää Uuden Kuun ajan Uranuksen teemoissa, on toimeen ryhdyttävä nyt, tämän pariviikkoisen aikana. Ensi vuonna kun oinaskuu syntyy, mennään jo sen verran pitkälle oinaan asteissa, ettei samanlaista turbobuustia Uranukselta saada. Voisimmeko heittäytyä Jupiterin varaan ja uskoa optimistisesti onnistumiseen? Kartalla Jupiter näyttää aikas itseensä tyytyväiseltä, omassa yhdeksännessä huoneessaan, rehevässä härässä.

Auts, kuinka Saabinen symboli Uudelle Kuulle taas osuukaan. Te ette taida millään uskoa, etten olisi kurkannut symbolia jo ensimmäiseksi? Oinaan tyyliin, rehellisesti, se oli minullekin yllätys. Symboli on Maan muotoa muistuttava kameekoru. Se kertoo henkisestä ymmärryksestä kokonaisuudesta ja sen suuruudesta, ja silti omilla teoilla on merkitystä, jokaisen oma panos on tärkeä. Joku voi ylpistyä paistattelemaan ”maansa keulakuvana” suosiossa, mutta tärkeämpää olisi ymmärtää omat rajoituksensa. Kuten ylempänä jo viittasin, ajassa on olemassa joitakin rajoituksia, jotka pitäisi malttaa huomata. Niin uusia ei voida olla, ettei aikaisemmin opitulla olisi mitään merkitystä.

Rohkeasti uusiin alkuihin, valloittamaan ja tekemään pioneerityötä!


%d bloggaajaa tykkää tästä: