Asteroidikatsaus

Pitkään aikaan en ole päivitellyt asteroidien liikkeitä, siispä vilkaistaan miten tutuimmat asteroidit matkaavat keväässä ja alkukesässä. Ihmeen säntillisesti nuo tällä hetkellä kulkevatkin, sillä ne eivät kurottele deklinaatioidensa rajoja nyt ollenkaan, eli OOB tilaa, mikä on kuitenkin aika yleistä asteroideille.

Vesta on juuri nyt kirkkaimmin esillä Auringon ylitettyä saman asteen oinaassa pari päivää sitten. Vesta kertoo yhteisöllisyydestä ja tekemisien intohimoisuudesta tulimerkissä, ja sehän sopii ikuisen tulen vaalijalle hyvin. Vesta on nyt 22° oinasta ja matkaa aina kaksosten 25° asti ennen kuin alkaa perääntyä.

Juno on toinen asteroidi, joka on ollut vahvasti esillä näinä aikoina, ja edelleenkin tuo parisuhteiden ja sopimusten asteroidi on Kuun yläsolmulla 5° jousimiestä. Juno perääntyy pitkälle skorpionin puolelle takaisin ja sen liike oikenee 16. heinäkuuta 21° skorpionia.

Pallas on 20° kaloja ja pääsee oinaan 11° asti ennen kuin kääntyy perääntymään heinäkuun viimeisenä.

Ceres on juuri siirtynyt härkään ja on nyt ensimmäisessä asteessa. Härän merkki sopii Ceresille mainiosti kevään laittoon ja viljelyksiin. Suurin asteroideista kulkee ravun alkuun saakka nyt keskeytyksittä.

Astrologian harrastajina meitä kiinnostaa varmaan Uranian liikkeet? Tällä hetkellä se on 19° kaksosia ja heinäkuun alkuun mennessä kartoista lukemisen asteroidi on edennyt 26° rapua asti.

Seireeniasteroidi Kirkestä kerroin joskus, ja tällä hetkellä se on kartalla Jupiterin kohdalla 17° härkää. Kesän keskellä Kirke löytyy 20° kaksosia.

Niobe on juuri nyt Neptunukseen yhtymässä 1° kaloja ja se kulkee hiukan hitaammin, ehtien 19° kaloja keskikesään mennessä.

Kassandra, punaista tukkaansa kiskova kirkuja, kulkee sopivasti ison metelin merkissä oinaassa, asteista 2 – 28 saakka.

Nemesis kohtalotar antaa nyt kohtalonsa mukaan 22° jousimiestä (minun nousullani) mutta kääntyy jossakin vaiheessa perääntymään ja on kesällä 11° jousimiestä perääntyvänä.

Onko joku tutummista asteroideista juuri nyt tärkeässä kohdassa omalla kartallasi? Minkä asteroidin liikkeitä seuraat kaikkein innokkaimmin? Uudemmille blogin seuraajille vinkiksi, että korostetut asteroidien nimet Kirke, Niobe ja Kassandra toimivat linkkeinä näistä kertoviin juttuihin, ja lisää asteroideihin liittyvää luettavaa löytyy tuosta alempaa asteroidit -linkistä.

Avainsanat: , , , ,

10 vastausta to “Asteroidikatsaus”

  1. untuvikko Says:

    Combination -kartalla venus 17 härkää konj.au/lilith huoneessa 7, myös miehen syntymäkartan jupiter 17 härkää ja vieläpä tuo kirkekin 🙂
    Kiitos, nämäkin ovat mielenkiintoisia

    • Tarja Says:

      Pitäisi sitten olla aika huippuhetki meneillään, tokihan vanha-kunnon Venus-Jupiter kontakti voittaa sen mitä millään asteroidilla olisi sanottavana.

  2. hannele Says:

    Jännä ettei näistä asteroidista ole minkäänläistä transiittia esim.astro.fi sivuilla .Vaikea katsoa miten ne on suhteessa syntymäkarttaan näin harraste tasoiselle ihmisille..Syntymäkartalla ei noita viimeisiä asteroideja ole ollenkaan merkitty.

    • Tarja Says:

      Kun asteroideja on tuhansia, niitä ei voi millään ottaa kaikkia huomioon tulkinnoissa eikä merkitä karttaan. Se että kerroin noista muutamista ”ylimääräisistä” ei tarkoita että ne olisivat tärkeämpiä kuin jotkut toiset harvemmin käytetyt asteroidit. Ne olivat minusta vaan hauskoja teemoiltaan ja kun blogissa on aikaisemmat jutut olemassa näistä, ajattelin että voisipa virkistää muistia ja kurkata missä ne matkaavat.

  3. hannele Says:

    Kävin astro.com sivuilla ja sen mukaan chiron olisi kaloissa 8ja 11 .syntymäkartalla 20 ja 13 astetta mutta kummasti siitä ei ollut transiitia astro.fi sivuilla vaikka se on samassa huoneessa kuin syntymähetkellä tai nyt en vaan ymärrä.

    • Tarja Says:

      Kyllä, Chiron on kaloissa 8 asteessa mutta siihen menee vielä kauan, kolmisen vuotta, ennen kuin sinulle tulee Chironin paluu. Se että se on jo samassa huoneessa, ei välttämättä merkitse mitään (kun huonejärjestelmiä on useita, jonkun toisen systeemin mukaan ei olisikaan edes samassa huoneessa jne)

  4. hannele Says:

    Kiitos selvityksestä sinulla on selkeä tapa selventää niin maallikkokin ymmärtää näitä juttuja onhan se mielenkiintoista aina katsella mitä taivaalla tapahtuu .Niin nuo huoneetkin menee tosiaan aina erilailla sekin täytyy ottaa huomioon missä huoneessa mikäkäkin vaikuttaa.Olishan se yksinkertaista jos kaikki olisi ympyrässä aina samassa kohtaa eikä siirtyisi eri paikkaan.Jos sitä joskus ymmärtäisi paremmin kiitos Tarja.

  5. meimi Says:

    En seuraa asteroideja sen kummemmin, mutta nyt pisti silmään tuo Juno Kuun yläsolmulla. Mulla kun sattuu olemaan Mc juurikin samoissa asteissa.

    Olen ollut jotenkin herkillä viime aikoina, johtuisiko tuosta? Moni asia herkistää ja itkettää, eikä se todellakaan ole mulle ominaista.

  6. Pirjo Says:

    Minkäs laista orbia näissä pidetään vaikuttavana. Minun MC on 23.32 Jousimiestä, vaikuttaako tämä kohtalotar Nemesis tässä. ?

  7. Sini Says:

    Hurjaa! Kassandra yhtymä AC ja Neptunus. En kyllä ole pitkätukkainen punatukka enkä koe olevani hysteerinen, mutta kokevatko muut minut näin niin en tiedä, mutta usein törmään vähättelyyn eikä minua kuunnella ennen kuin on myöhäistä ja arvostusta on vaikea saada. No, kiva tietää nyt mistä se ehkä johtuu. Onko tähän vain alistuttava vai lyönkö päätä seinään, jos yritän muuttaa ihmisten näkemyksiä???? Kirke taas on yhtymä IC ja oppositio Pluto. Voinko siis yrittää ”noituutta”:-), jotta tulisin kuulluksi vai olenko tässäkin heikoilla jäillä kun on tuo Pluto oppositio?? Pitääkö olla kaksin verroin varovainen lääkkeiden kanssa kun on vielä tuo Neptunus nousulla??? Herätti paljon kysymyksiä, mutta todella mielenkiintoista!!! Kiitos taas Tarja!

Jätä kommentti Sini Peruuta vastaus