Unelmia todeksi

On se vaan hienoa kun ihminen pääsee toteuttamaan unelmiaan / intohimoaan. Neptunuksen teemoissa matkataan edelleen, tavallaan, kun on unelmista ja niiden toteutumisesta kyse. Tässä kartassa jonka tuon esittelyyn, ollaan vahvemmin intohimon puolella. Minun on heti alkuun kerrottava, että muutaman minuutin arvoin, jatkanko tätä projektia ollenkaan blogiin asti – kartta nimittäin muistuttaa omaani huolestuttavassa määrin. Samanikäinen kaveri ei kuitenkaan ole, olisiko jonkunlainen sukulaissielu kyseessä.

Veikkaan että aika monelle ei sano tasan mitään Berliinissä punkkaavan Mark Hillvalleyn nimi. Eikä montaakaan kirkastuksen lamppua loista senkään jälkeen, kun tämän ammatissa käytettävän nimen takaa kerron hänen olevan alun perin Hämeenlinnasta lähtöisin oleva Marko Mäkilaakso. Vai onko heppu teille tuttu? Toivottavasti myöhemmin tulee olemaan, sillä toivon että tämä ”sielunveli” pärjää intohimonsa kanssa, kuoppaisesta alusta huolimatta.

Hän on leffafriikki ja elokuvaohjaaja, jonka pitkään hyllyllä ollut esikoinen sai viime vuonna ensi-iltansa, sotaseikkailu ja kauhuelokuva War of the Dead. Mäkilaakso on tehnyt henkensä pitimiksi joitakin leipä-ohjauksia ja kuvannut esimerkiksi musavideoita Uniklubille, Indicalle ja Antti Tuiskulle. Niin ja tosiaankin myös Robinin Frontside Ollien! Meinasin ihan unohtaa. Tuon ekan leffan kanssa Mäkilaakso kohtasi rahoitusvaikeuksia, manageri viilasi linssiin ja muuta vastaavaa, eli kova koulu bisneksen ala-asteella on käyty läpi.

Mäkilaakso on toimintaelokuvien ohjaaja, eikä hänellä ilmeisesti ole ainakaan tässä elämänsä vaiheessa hinkua taiteellisiin projekteihin. Saattaisi niihinkin olla potentiaalia, kuten kohta kartasta huomaamme. Nuori kaveri pitää Quentin Tarantinon tyylistä. Hän haluaa tehdä isoa ja viihteellistä, samassa luokassa kuin Spielberg. Kaveri ei siis ole turhan vaatimaton, vaan hän hellittelee isoja unelmia. Onhan se sallittua? Mikä tekee suomalaissyntyisestä miehestä ennemmin unelmoijan kuin tavallisen reitin kulkijan?

Aurinko, Merkurius ja Venus ovat kaloissa. Hänen persoonansa ydin on voimakkaan Neptuniaaninen. Mutta mikään haihattelija hän ei ole, sillä Kuu on neitsyessä. Hän on tunnollinen työntekijä, jossa saattaa olla perfektionistia, vaikkei se kaloille olekaan tyypillistä. Kalat-neitsyt polariteetti jakaa kuitenkin tämän teeman keskenään. Mäkilaakson syntymän päivänä on ollut täysikuu, ja jos hän on syntynyt aamuyöllä ennen puolta neljää, Kuu olisi hullun Kuun neitsytvaiheessa. Koska mies on jo nyt osoittanut, ettei hänen elämänsä kulje ihan normiksesti, saattaisi sekin olla mahdollista. Ehkä todennäköisempää kuitenkin on, että Kuu olisi täydenkuun vaiheessa ja merkeittäin vaakavaihetta; taiteellinen ja sosiaalinen. Mahtavat visiot sopisivat ennemmin täydenkuun vaiheen Kuuhun kuin hermostuneen pingottavaan neitsytkuuhun, eikö totta?

Venus kaloissa on tämän kartan helmi, kauniisti ylennyksessään, eli hyvä, kaunis, hellä, rakastava, unelmoiva, romanttinen ja aika helposti jymäytettävä, ikävä kyllä. Venus on taiteellinen, ja elokuva luetaan nimenomaan kalojen merkin alle. Tämä mies ei siis haaveile valloittavansa maailmaa insinöörinä tai jääkiekkoilijana, elokuva-ala on ollut johtotähtenä jo lapsesta saakka.

Mars on se oomph-tekijä tällä kartalla. Perääntyvänä ja alennuksessaan ravussa ja OOB tilassa ja kaiken kukkuraksi aspektittomana. Jos Mars ei ainakin Venuksen ohella ohjaa miehen suuntaa niin.. me voimme päätellä jotakin lajityypin valinnasta, toimintaelokuvaa, actionia, verta ja kauhua. Mars on sitä intohimoa kartalla mitä suurimmassa määrin. Todella mainiosti Venus ja Mars toimivat tässä tapauksessa ammatillisesti yhteen. Olen vain kerran tavannut kartalla vastaavan super-tekijä-kertymän jonkun planeetan kohdalla, ja tällainen mega-merkityksellinen Mars vaikuttaa todella harvinaiselta.

Mäkilaakson kartalla on tukku arveluttavan huonoja planeettoja, heitän näin provosoivasti. Saturnus perääntyy leijonassa, vastamerkissään. Merkurius on ns. liian lähellä Aurinkoa vasta- ja alennusmerkissään kaloissa. Jupiter on kaksosissa vastamerkissään. Olen huomannut samanlaisella Merkurius-Jupiter merkkiyhdistelmällä omalta kohdaltani, että merkkien huonous tarkoittaa käytännössä sitä, että planeettaenergiaa toteuttaa kaiken aikaa. Harjoitus tekee mestarin. Voin kuvitella, että Mäkilaakso on aika ylpeä työnsä jäljestä, työmoraalistaan ja muista tämänkaltaisista seikoista, jotka voi lukea leijona-Saturnuksen alle. Merkurius ja Jupiter ovat näissä merkeissä keskenään vastavierailussa, ja antavat potkua toinen toiselleen. Merkurius vaalii ajatuksissa laajoja visioita, suuria unelmia. Jupiterin lykkäsin aika hävyttömästi nousulle kertomaan miehen suuruudenkaipuusta ja suunnasta ulkomaille, mutta voi se jossakin muualla kartalla olla oikeasti.

Kaksosnousun (kielitaitoisuus, ilmaisukykyisyys, action tyylilajina) kartalla niin Kuun yläsolmu kuin Vertex tulevat vaakaan. Tässä on suuntana esimerkiksi sosiaalisuus ja taide, ja Vertex tuo kohtaloksi sovittelua ja kompromisseja ihmissuhteissa. Näitä hän on jo joutunut tekemään pitääkseen päänsä pinnalla elokuvien maailmassa.

Niin ja elokuvien vahva oma planeetta Neptunus. Sehän voisi olla lähellä jotakin akselia, koska palo tähän ilmaisumuotoon on Mäkilaaksolla niin ehdoton? Tällä rakennelmalla se tulisi laskulle, missä planeetta ei ole niin selkeästi omissa käsissä, mutta elämänpiiriksi valikoituu leffamaailma. Sen Mäkilaakso on jo osoittanut todeksi.

Junonkin paikka täsmäisi muuten aika hauskasti, koska Mäkilaakson vaimo on saksalainen, yhdeksäs huone symboloi ulkomaita.

Karttaehdotus Marko Mäkilaaksolle synt. 23.2.1978

Keksiikö kukaan löytyykö tältä kartalta Tao aspekteja, tuota omasta tiukasta polusta kertovaa määrätietoisuuden kulmaa? Löytyy itseasiassa enemmän kuin tähän mennessä miltään näkemältäni kartalta, mutta tärkein näistä lienee Tao Venuksen ja Saturnuksen välillä. Taiteelle konkreettinen muoto, taide työksi, mutta myös rahoituksen mahdolliset ongelmat näiden toteuttamisessa. Taot löytyvät myös Uranuksen ja Pluton suunnasta Chironille, ja näitä Chironin Tao kulmia näitä tutkinut astrologi Stein pitää erittäin merkittävinä.

Tuumin myös astro-ohjelmani väitettä kartanmuodosta, että tämä olisi Kiikkulauta. Itse olisin määrittänyt sen äkkivilkaisulla ennemmin omani kaltaiseksi Roiskekartaksi, mutta voihan tuo Kiikkulaudan vaakamaisuus kerätä teemaa hyvin kasaan. Kalaplaneetat kaikkea muuta vastaan, niinkö tekin sen hahmotatte? Unelmani vastaan muu maailma?

Kun ollaan tutkittu perigriinejä planeettoja viimeaikoina, niitäkin löytyy. Aurinko, Kuu, Mars ja Saturnus. Kun tästä jutusta alkaa tulla lukukelvottoman pitkä (oikeampi syy lopettamiselle on kirjoitushetkellä pian alkava Marple-elokuva!) niin selittäkää te Mäkilaakson planeettojen yksioikoiset toteutumisen polut. Perääntyviä planeettojakin kartalla on useita, mistä se teidän mielestänne kertoo? Millaisia muita huomioita kartasta teille nousi mieleen? Nähdäänkö Hillvalleyn nimi vielä kirkkaana mainoksisssa?

Mainokset

Avainsanat: , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: