Saturnus vaihtaa opetuskielensä skorpioniksi

Saturnus kurittaa, sanotaan, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Sitä että Saturnus osoittaa mahdollisen korjausliikkeen suunnan. Saturnus opettaa, ja meille monille kovapäisille se tulee kantapään kautta, koska planeetta on tyyliltään konkreettinen ja perusteellinen. Kuinkahan nyt käy, kun Saturnus siirtyy skorpioniin: mestari-opettaja armottomuuden merkkiin?

Saturnus siirtyy skorpioniin tänään perjantaina 5. lokakuuta myöhään illalla noin puoli kahdeltatoista Merkuriuksen opastamana, ja meillä viidennessä huoneessa, kun kartalla nousee rapu ja Kuu yhtyy kaksosissa pysähtyneeseen Jupiteriin, jotka ovat puolitoistaneliössä Saturnukseen ja Merkuriukseen. Nyt Saturnusta hallitsee Mars, joka on vielä skorpionin viimeisellä kriittisellä asteella merkinvaihdon hetkellä. Melko voimakkaat on energiat, ihan lievästi ilmaistuna.

Saturnus matkaa seuraavat vuodet kiinteässä veden elementin merkissä, käväisten vuoden -14 lopusta lähtien noin puolen vuoden jakson jousimiehessä, mutta perääntyy takaisin skorpioniin syksyyn -15 asti. Viimeksi Saturnus oli skorpionissa sen Saturnuksen kierron, vajaan 30 vuotta, osoittaman ajanjakson verran sitten hömpällä 80-luvulla vuosina 82 – 85.

Kun Saturnus ylittää eläinradan merkkiä, sen tehtävänä on tarttua merkin osoittamiin asioihin ajan hengessä, opettaa niistä ja laittaa näihin liittyviä asioita kuntoon. Saturnuksen tapa lähestyä asioita on realistinen, maanläheinen ja käytännönläheinen. Se on aina vastuullinen, perinpohjainen, kurinalainen ja vakavissaan. Saturnus näyttää missä pitää tiukentaa, mihin vedetään raja.

Otan esille joitakin skorpioniin yhdistettyjä teemoja, ja te varmaan keksitte ja muistatte lisää, missä Saturnuksella tulee olemaan töitä. Millainen on skorpionin merkin ydin? Veden merkkinä se liittyy tunteisiin, mutta ei niin herkästi ja eteerisesti, vaan rajuihin emootioihin, sellaisiin kuten intohimo, lojaalisuus, omistautuminen, ehdottomuus ja pelko. Skorpioni on merkeistä kaikkein yksityisin ja motivoitunein. Tällaisissa asioissa saamme siis korjata kurssiamme, jos kulkumme on horjahtanut.

Koska Saturnuksen opetukset tapahtuvat ehkä enimmäkseen yksityisillä alueilla, tulee olemaan käynnissä paljon hiljaisesti tehtyä työtä oman kasvun edistämiseksi. Tällainen kuntokuuri ei voi olla pahasta, vaikka jokin kurssi pitäisikin sisällään kivuliaita oppeja. Helpolla tätä ei voi kuitata, sillä skorpioni tunkeutuu perimmäiseen ytimeen, eikä tyydy ennen kuin asia on tutkittu läpikotaisin. Prosesseissa on katharttista puhdistavuutta; näkisin tämän pitkälti alkemistisena polttamisena (tuhoamisena). Jo skorpionin merkki yksinään viittaa mädätymiseen ja maatumiseen, joista syntyy uusi kasvun alusta ja rikkaat mahdollisuudet.

Koska Saturnus joutuu kohtaamaan emootioita, saattaa moni joutua kokemaan tunteitten ja logiikan, eli emootion ja mentaalisuuden ristiriitaa. Oppimiskokemuksia on luvassa siitä, kuinka nämä saadaan yhdistettyä. Ainakin on luvassa kyseenalaistuksia siitä, miten voimme luottaa tunteisiimme. Näistä täytyy todella ottaa selkoa, päästä sinne perimmäiseen ytimeen, jotta tiedämme lopullisen totuuden, ja osaamme sitten toimia siltä perustalta. Voi olla identiteettikriisiä, mutta yhtä hyvin vahvistavia ja lujittavia kokemuksia. Sitä, että asioista joutuu ottamaan selkoa, ei pitäisi torjua ja kavahtaa, vaan ottaa vastaan mahdollisuus saada selkeys. (Bloggaajan välihuomautus selkeydestä; skorpioni on merkeistä kaikkein monimutkaisin, joten tämän Saturnusjakson jälkeen meillä voi olla ihan erilainen käsitys siitä, mitä selkeys tarkoittaa)

Skorpioni on yksi voimakkaimmista merkeistä, onhan se voiman planeetan Marsin hallitsema. Saturnus saattaa opettaa voimavarojen käytöstä, voimien jakamisesta, niiden kohdistamisesta; yhteiskunnallisella tasolla tulee mieleen tämä käynnistyvä poliisilaitoksen uudelleenorganisointi, puolustusvoimat ovat samassa prosessissa, ja todennäköisesti meille tulee eteen konkreettistenkin voimavarojen pohdintaa esimerkiksi energianlähteiden suhteen.

Skorpioni on myös talouteen liittyvä merkki, akselilla härkä – skorpioni käsitellään omistamista. Kuurille joudutaan, sehän on selvää kaikille. EU:n kanssa olemme edelleen mielenkiintoisessa taloustilanteessa, kun Saturnuksen ylitys EU:n Venukselle (vaa’assa) ei katkaissut rahahanoja, mutta saiko se ne järkeistettyä, tulee nähtäväksi. Tämä talouspointti saattaa nivoutua yhteen esimerkiksi energiapolitiikan kanssa.

Mielestäni luottamus on yksi keskeisimpiä skorpionin teemoja. Tätä mitataan nyt. Kysytäänpä itseltämme, mihin luotamme ja tuleeko sitä mitata tai kyseenalaistaa. Sitten ollaankin sujuvasti päätymässä perusturvallisuuden käsitteeseen. En halua maalailla vääriä uhkakuvia, mutta onhan se totta, että skorpioni merkeistä katsoo kuolemaa silmästä silmään – ja selviytyy.

Sitten se seksuaalisuus. Ihan etsimättä tuli mieleen, että eikös se ollut juuri edellisellä Saturnus skorpionissa kierrolla kun maailmaan levisi tietoisuus (ja pelko) AIDSista? Tavalla tai toisella, yksityisesti tai maailmanlaajuisesti, joudumme käsittelemään seksuaalisuutta tulevankin kauden mittaan. En osaa ennustaa millä tavoin, mutta pidetään silmät ja korvat auki, jotta osaamme tunnistaa teeman ajan ilmiöistä.

Mites omalla kohdallanne on omistautumisen kanssa? Sitä ainakin voisimme pohtia. Millaisilla kartan alueilla Saturnus tulee skorpionissa kulkemaan, ja mitkä ovat sen tärkeimmät etapit matkalla? Minulla on tulossa kolme kovaa; kulma Auringolle, Keskitaivaan ylitys ja Kuun alasolmulle. Avoimin mielin kohti lujuutta? Lopuksi vielä sellainen ”ammatillinen” huomio, että kun teen aika paljon vuosikatsauksia, olen käynyt läpi monen asiakkaan Saturnuksen paluut vaa’assa, mutta en vielä ainuttakaan skorpionissa vuoden sisään tulevaa. Hämmästyttävää, mutta eiköhän näitäkin ala tulkintapyyntöihin rapsua, ja jos ei, niin tästäkin voimme päätellä paljon!

Avainsanat: ,

9 vastausta to “Saturnus vaihtaa opetuskielensä skorpioniksi”

  1. Sanna Says:

    Vaikka pieni olen ollutkin, niin muistan, mitä minulle tapahtui kun Saturnus oli edellisen kerran samaisessa merkissä. Se repaisi irti kaiken turvallisuuden 2-vuotiaalta lapselta eikä maailma ollut enää entisensä, mutta toisaalta siitä lähti kasvu itsenäiseksi ihmiseksi, joka kulkee omia polkujaan, omaa tietä, täysin erilaista, mitä vanhempansa. Harmi vaan, että realismi piti kohdata jo tuossa iässä, mutta näin se maailma vaan joskus tarjoaa. Olen näissä Skorpioni-teemoissa pyörinyt koko vuoden, joten saas nähdä, mitä voi odottaa tulevilta vuosilta. Minusta Skorpioni on omalla tavallaan hyvin vahva ja voimakas merkki ja ehkäpä tuota vahvuutta todella tarvitsen tässä elämäntilanteessa, taas kerran. Skorpioni yllättää vahvuudellaan, salakavalasti. Joten kahden vuoden päästä saattaa olla paljon yllättyneitä ihmisiä, jotka huomaavat kanssakulkijoistaan, että ”oho, enpä tiennyt, että se tuostakin selvisi ja vielä voittajana!”. Tämä on hyvä tavoite, kaikille, yllättää läheiset tällaisella voimalla. 🙂

  2. Emelia Says:

    Eipä minullakaan ollut paljon ikää kun Saturnus oli edellisen kerran Skorpionissa ja noihin aikoihin rakentui käsitys omasta itsestäni ja jaksamisestani, kun kävin läpi peruskoulun lannistuksen lisäksi myös koulukiusaamisen myllyn lävitse.. kiusaaminen alkoi 82 ja päättyi 84.. lopulta minusta tuli hyvä kaveri erään kiusaajani kanssa,, kun tilanne saatiin rauhoitettua..

    Vähän samanlaisissa tunteissa olen jo nyt ollut itseasiassa – seison paikoillani ja katselen kun ympärillä rytisee ja ryskyy.. sitä olen miettinyt kun aloitin ihmissuhteen Saturnuksen mennessä Vaakaan ja koko tuon ajan on selkeästi soudettu ja huovattu että onko tämä suhde vai ei.. tuleeko tästä mitään vai ei.. joten päättyykö tämä nyt, vai ei..

    Minä en näe Saturnusta opettajana, vaan rakentajana.. Saturnus rakentaa talon perustukset ja sen minkä päälle rakennetaan.. Saturnus on myös ikäänkuin ankkuri.. minullahan se on Ic:llä ja minulle koti ja kotinurkkiin vetäytyminen on keino jaksaa ja hallita elämässä eteenpäin (oppositio Keskitaivaalle = tulevaisuuteen).

    Minulle on tulossa tuo Saturnuksen ylitys Jupiterille 19.10 ja kolmio Kuulle marraskuussa, mikä sopii oikein hyvin, kun Neptunuksen pyörityksessä olen ollut.. 2014 tammikuussa Saturnus tulee ensin Keskitaivaalleni ja sitten oppositioon Saturnukselleni.. täytyy siis yrittää rakentaa mahdollisimman hyvin ja vakaalle pohjalle.. 🙂

  3. Pia Says:

    Voi… olen koko nuoruuteni ollut näissä fiiliksissä ja siksi olenkin luullut olevani skorppari kuin leijona ja kun se aurinkokin on siis 8 huoneessa… mars skorpparissa 00 astetta myös neptunus ja ac… voinko siis enää selvitä hengissä… en edes uskalla katsoa mitä sieltä on tulossa ,. Jo se että olen 47 vuotias on minulle ihme ja se että olen vielä hengissä… mutta jaksanko tämän seuraavan ajan… se jää nähtäväksi… en oikein jaksaisi… pirhana… joo, joo… tiedän saturnus antaa aina lahjan kun oppii läksynsä, mutta ne voi olla myös kovia 😦

    • Emelia Says:

      Heh.. minäkään en uskonut eläväni 20 vuotiaaksi saakka.. mutta tässä sitä porskutetaan 40+ edelleen.. 😀

    • Sini Says:

      Mulla kans on aurinko 8. huoneessa ja ASC skorparissa. Mietityttää kun tuo saturnus siirtyy skorpariin ja siihen osuu jatkossa auringon pimennyksiä, selviääkö niistä?

      • Tarja Says:

        Ihan varmasti selviää, onhan skorpioni selviytymisen merkki!

  4. Lila Patrikainen Says:

    Minulla taas ei edelliseen Skorpioni-Saturnukseen liity mitään sen ihmeempiä kauhumuistoja. Olin tuolloin lukiossa, ja elämä oli lähinnä opiskelua. Abivuosi ei ollut hääppöinen sitä seuraavasta vuodesta puhumattakaan, mutta Saturnus oli silloin jo Skorpionin lopussa tai siirtynyt jo Jousimieheen.

  5. PirjA Says:

    Saturnus transitoi kakkoshuonetta, talousasiat, jne. Viimeksi ostin rivariasunnon osittain hartiapankkiperiaatteella ja ekan Sat-paluun aikaan sain saman verran rahaa käteen kuin oli lainaa. 🙂
    Saturnusta tervehtii ensimmäisenä Jupiter ja sitten Neptunus samaan aikaan on sekstiili Plutolle, sen jälkeen kolmio Kuulle ja MC’lle, neliö Uranukselle, sekstiili Auringolle (12h) ja lopuksi seuraavat neliö Khironille, oppositio Marsille ja neliöt Merkuriukselle ja Venukselle.
    Ja kun progessa on Skorpioniin sujahtaneet niin AC, Aurinko, Venus kuin Merkuriuskin, tulee tuota Saturnusenergiaa melko lailla.
    Aiemmin vähän pelkäsin Saturnusta, mutta nykyisin miellän sen kertaamisen paikaksi. Asioita voi tehdä uudelleen eri näkökulmista käsin ja hioa käsillä olevaa asiaa täydellisemmäksi (liian aurinko-neitsyt-juttua).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: