Kartanmuoto ja kirjallisuus

kOlen oikein hyvilläni kun tämänvuotinen kirjallisuuden Finlandiapalkinto meni Ulla-Lena Lundbergille. Mitä siitä vaikka olisi ollut jo kolmesti aikaisemminkin ehdokkaana; minkä sille voi jos kirjoittaa hyvin. Jää teos on ollut kriitikoiden mieleen.

Millaisella kartalla noin hyvää proosaa saadaan aikaan? Mielestäni viitteellinenkin kartta Lundbergille kertoo olennaisen. Enkös juuri joku aika sitten pistänyt taas kerran merkille, että kovin monella kirjailijalla on Auringon ja perääntyvän Merkuriuksen yhtymä. Näin on Lundbergilläkin, Merkuriuksen alakonjunktio on melkoisen tarkka ravussa, merkissä joka oikein hehkuu uuden synnyttämistä, luovuutta ja sielukkuutta.

Kartanmuoto on kulho, jonka minuudessa haudutteleva tyyli on mielestäni erittäin hyvä kirjoittamista ajatellen. Jos verrataan esimerkiksi sankokarttaan, sangoilla saattaa olla paloa julistaa asioita ja muuttaa maailmaa sitä kautta, mutta kulhon tuotokset ovat usein lukijaa ajatellen ystävällisempiä ja miellyttävämpiä.

Kuu vähenevä sirppiKuu on kartalla perin tärkeässä roolissa. Lundbergin syntymän päivänä se vaihtaa merkkiä iltapäivällä härästä kaksosiin. Vaikka kaksonen on kirjoittajan merkki, pitäisin mieluiten Kuun silti härässä. Näin kartalla saattaisi olla neitsyt nousussa ja kaksonen Keskitaivaalla. Kuu nauttii härän sijainnista, tämä on Kuulle ylennyksen merkki. Kuu hallitsee Aurinkoa, Merkuriusta ja Venusta ravussa, ja saa lisäksi tässä merkissä vastavierailun Venuksen kanssa. Kuu on se kulhon johtava planeetta, joka heilauttaa (jotkut kulhot oikein loiskahtavat) hauduttelun tulokset maailmalle. Kun Kuu on tärkeä planeetta, voidaan olettaa tällaisen ihmisen olevan hyvin intuitiivinen, monin eri tavoin maailmasta asioita aistiva, ehkä jopa sielukas.

Kuu näyttäisi olevan vesimiehen vaiheessa, eli sellainen vanha tuumiskeleva Kuu, eikä vaihe ainakaan ole millään lailla ristiriidassa karttatyypin kanssa. Vesimiehen vaiheesta kirjailija näyttäisi saavan tarpeeksi ulkokohtaisuutta ja perspektiiviä, ettei tärkeä Kuu typisty olemaan yksinomaan henkilökohtainen. Vaikka Kuulla on kulhossa kaikkein aktiivisin osa, näyttää tämä yön valo olevan hyvin rauhallinen; vaikutelman kruunaa samantasoisuus eli paralleeli Saturnukselle. Se on kuin yhtymä, mutta piilevämpi, usein sisäisellä tavalla ilmenevä ”avu”.

Venus on toinen planeetta, jonka merkityksiä jäin tällä kartalla erityisesti pohtimaan. Venus ravussa on kukkea ja iloinen, mutta se omaa miltei ainoan kovan kulman kartalla, neliön Neptunukselle (Jupiterin ja Pluton välillä oleva neliö on jo väljä tähän verrattuna). En muista lukeneeni haastatteluja Lundbergin yksityiselämästä, olisiko haastavaksi katsottava kulma näyttäytynyt ihmissuhteissa, mutta kirjailijan työtä vasten ajatellen kulman aktiivisuus on oleellista: Venus ja Neptunus vievät taiteelliseen suuntaan. Mielestäni neliö näiden pehmeiksi katsottavien planeettojen (Neptunuksen kohdalla tätäkin kannattaa kyseenalaistaa) välillä ei välttämättä ole kurja, etenkin kun Venus hallitsee vaa’assa sijaitsevaa Neptunusta. Ne näyttäisivät ennemminkin suuntaavan aktiivisesti kohti samaa päämäärää.

Kulhon sisällä piilee myös lahjakkuuskolmioksi joissakin yhteyksissä nimetty pikkukolmio Marsin, Pluton ja Neptunuksen välillä. Venus linkittyy kiertäen tähänkin mukaan, sillä se on samassa tasossa Uranuksen ja Pluton kanssa, siis tuossa paralleelissa. Taiteellisuus saa intohimon ja draaman sävyjä Plutolta, ja Uranus auttaa katsomaan toisesta näkökulmasta. Pluto ja Uranus voivat tarjota ehtymätöntä uudistusvoimaa.

Karttaehdotus kirjailija Ulla-Lena Lundbergille

Karttaehdotus kirjailija Ulla-Lena Lundbergille

Osuivatko transiitit kirjailijalle nyt erityisen suopeasti kun palkinto tuli (ansaitusti) kohdalle? Hänellä on ollut jokin aika sitten Kuunsolmujen puolitus, eli jonkinlainen käännekohta elämässä näyttäisi olevan ajankohtainen. Lundbergin kartalla Venuksen ja Neptunuksen neliö on johtavien merkkien alkupuolella, eli on parhaillaan taivaan isoimpien transiittien voimien kohteena; Pluto vastapäätä Venusta ja neliöiden Neptunusta, Uranus tulossa vastapäätä Neptunusta neliöiden Venusta. Riippuen Kuun tarkasta sijainnista, se saattaa saada Neptunuksen energioita osakseen; jos Kuu olisi kartalla ehtinyt jo kaksosiin, kulma voisi olla täysin tarkka. Oletukseni on, että Neptunuksen neliö Kuulle on ollut jokin aika sitten, mitä ilmeisimmin romaanin kirjoitusprosessin aikaan kaikkein aktiivisimmillaan. Onnen planeetta Jupiter saattaisi jopa ylitellä Keskitaivasta, ainakin se valaisee kaksosissa sijaitsevaa Kuunsolmua vaikka ylitys on ollut jo aikaisemmin, ja antaa dynamiikkaa Marsille ylityksillään. Ja tottakai Venus ylittelee hänen Jupiteriaan!

Julistin tuossa kulhokartan soveltuvan oikein mainiosti kirjailijalle. Millaisia ammatteja lahjoittaisit muille karttatyypeille? Ehdotella saa vaikka leikkimielellä, tai kenties joku huomaa karttatiedostoistaan joitakin suuntaviivoja. Ovatko hajautuskarttaiset parhaita toimittajia? Kimppukartat yrittäjiä? Kiikkulaudat ihmisten kanssa tekemisissä? Sangot agitaattoreita ja aatteen julistajia?

Mainokset

Avainsanat: , , , , ,

2 vastausta to “Kartanmuoto ja kirjallisuus”

  1. Mai Says:

    Sattuneesta syystä olen juuri äskettäin tutkaillut runoilija Sirkka Seljan karttaa. Hänellä leijakartta jossa ei kuutenkaan suoranaisesti mukana Aurinko/rMerkurius/Kuu yhtymä, joka kyllä muuten aspektoitunut hienosti, Jupiter/Neptuksen kanssa kolmio ja Plutoon neliö. Perääntyviä planeettoja monia, Pluto pysähtyneenä. Noususolmu kolmiossa askendenttiin. Sirkka itse kertoi syntyneensä Lammilla kymmeneltä aamupäivällä.

    House positions (Placidus)
    Ascendant Cancer 15°10’08
    2nd House Cancer 25°12’12
    3rd House Leo 7°32’24
    Imum Coeli Leo 25°20’28
    5th House Virgo 26°28’41
    6th House Scorpio 26°09’40
    Descendant Capricorn 15°10’08
    8th House Capricorn 25°12’12
    9th House Aquarius 7°32’24
    Medium Coeli Aquarius 25°20’28
    11th House Pisces 26°28’41
    12th House Taurus 26°09’40

  2. Mai Says:

    Sun Pisces 29°26’06 in house 11 direct
    Moon Pisces 28°03’11 in house 11 direct
    Mercury Pisces 29°24’24 in house 11 retrograde
    Venus Pisces 2°05’14 in house 10 direct
    Mars Scorpio 8°55’41 in house 5 retrograde
    Jupiter Leo 8°26’47 in house 3 retrograde
    Saturn Virgo 6°39’21 in house 4 retrograde
    Uranus Pisces 3°13’17 in house 10 direct
    Neptune Leo 8°59’24 in house 3 retrograde
    Pluto Cancer 5°40’12 in house 12 stationary (D)
    True Node Scorpio 16°29’10 in house 5 retrograde

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: