Toiminnalliset tunnelmat ovat nyt loppuviikosta muutoksessa ajan sateenvarjon alla. Merkurius ja Mars vaihtavat eläinradan merkkiä muutaman tunnin sisällä huomenna toukokuun viimeisenä päivänä, ja sehän tarkoittaa sitä että yhtäaikaisesti käydään läpi myös viimeisen kriittisen asteen tehtävät ja väännöt. Mars on ollut jo aamuyöstä lähtien 30. toukokuuta härän 29. asteella ja Merkurius päättää kulkuaan omassa kaksosten merkissään illasta noin puoli kahdeksasta alkaen.
Kun planeetta kulkee viimeistä astetta, sen tehtävänä on valmistautua tulevaan eli toisenlaisen merkin voimaan, ja saattaa loppuun se, mikä on ollut esillä kuljetun merkin ylityksessä. Nyt pitäisi olla kylläinen tuosta merkistä kun kaikki aikaisemmat asteet on käyty läpi, sen idea pitäisi osata ja ymmärtää. Viimeinen aste voi kuitenkin merkitä myös paniikkia, että jokin on yhä kesken tai jopa kokonaan aloittamatta. Jos merkki on ollut kovin mieluinen, kuten Merkuriukselle sen oma valtakunta, voi esiintyä haikeutta ja irtipäästön vaikeutta; vastustellaan toisenlaisuuteen siirtymistä, jäädään ovelle karmeista pidellen. Ja jos merkki ei ole ollut planeetan energialle sopiva, kuten nyt Mars on vastamerkissään härässä hyvänä esimerkkinä, ei malteta odottaa uuteen siirtymää, hosutaan seuraavaa eikä malteta katsoa määrättyjä tehtäviä valmiiksi. Voisi käyttää jopa vertausta koirasta ja jätöksistä..
Merkurius menee rapuun huomenna perjantaina 31. toukokuuta aamulla muutamaa minuuttia kymmenen jälkeen. Tällaisessa rapu ingressissä planeetat ovat kaikkein herkimmillään ylittämään Maan ja Auringon määräämän kallistuskulman, ja näin on Merkuriuksenkin kohdalla, eli planeetta on OOB tilassa merkinvahdossa. Merkurius on nyt tavallistakin valppaampi ja käy kierroksilla. Kun viestin välittäminen on Merkuriuksen oleellisinta työtä, veden elementin ravun merkissä on tunneherkkä lataus. Ollaan omakohtaisia ja ailahtelevuuteen taipuvaisia. Ravussa Merkurius varmistaa omaa napaa ja selustaa, mikä oudossa seurassa näkyy usein ujoutena ja varovaisuutena, mutta tutussa ja turvallisessa ympäristössä ravun runsas iloisuus pulppuaa.
Muuallakin veden merkeissä tapahtuu, sillä perääntyvän Saturnuksen ja kohta pysähtyvän Neptunuksen välinen kolmiokulma alkaa tarkentua. Merkurius saa tämän kuvion Suurkolmioksi alkuviikosta, ja se voi esimerkiksi tuoda intuition käytäntöön, mutta voi myös nostaa mieliin syyllisyydentuntoja tavallista herkemmin.
Mars pääsee ulos härän jähmeydestä ja maallisuudesta älylliseen ja nopeaan kaksosiin perjantaina 31. toukokuuta noin puoli kahdelta iltapäivällä. Toiminnan vauhti kiihtyy ja aloite lähtee lentoon herkemmin. Valmistautukaa hoitelemaan tehtäviä samanaikaisesti; multitasking eli useiden asioiden suoritus samanaikaisesti on Marsin tyyli kaksosissa. Hommissa saattaa esiintyä kiperiä kohtia, sillä tulossa olevat kulmat Marsille ovat osittain hankalia: neliö Neptunukselle (mikä tulee olemaan voimakas koska Neptunus on kulman aikaan pysähtynyt), kvinkunssit Saturnukselle ja Plutolle, mutta lopulta löytyy vauhtia ja loppurutistuksen riemua kun saadaan mukava kulma Uranukselle.
Kaksosiin tultuaan Marsinkin kallistuskulma alkaa heittelehtiä ylöspäin, mutta OOB tilaan tullaan vasta aivan kesäkuun lopussa 20° kaksosia. Tätä hurmaa kestää ihan koko heinäkuun, mutta kovin korkeaksi raja-arvon ylitys ei tällä kerralla nouse, joten mahtaisimmekohan päästä nyt hiukan helpommalla. Vauhdin ja vaihtamisen suhteen saa kuitenkin käyttää harkintaa.
Merkuriuksen paluita ravussa ja Marsin paluita kaksosissa on nyt kesän mittaan luvassa. Jos omalla kartallanne on Merkurius ravussa ennen 16°43’, saatte paluukartalle OOB Merkuriuksen, ja Marsin suhteen raja menee tuossa 20°06’ kaksosia, minkä jälkeen tulevat Marsin paluut ovat näitä ”erikoisempia”. Millaisia ”henkiä” teidän paluukartoiltanne löytyy?
Toivotan rapuisan kaksittaista toiminnan aikaa kaikille!