Leijakuu

leijakuuKesäkauden ensimmäinen Täysikuu on painava, lähellä Maata hehkuva Super Kuu. Kuu täyttyy kauriissa 2°09’ kun Aurinko juuri siirtyi kesäsiirtolaansa rapuun, meillä isoin hetki on tänään 23. kesäkuuta iltapäivällä siinä puoli kolmen aikaan, mutta ihan varmasti Kuu on vielä yötaivaallakin tavallista isompi mollukka. Kuutamo on epäilemättä vaikuttava, sillä Kuu on kiertoradallaan lähimpänä Maata, ihan kuin voisimme kädellä koskettaa planeettamme kiertolaista. Ja ehkä myös Kuu koskettaa kädellään meitä ja myllertää vetovoimallaan Maan ja sen asukkaat ”ihan kuutamolle”.

Tämä täyttymys juontaa juurensa kesäkuun alkupuolelle kaksosten 18 asteeseen, missä Kuu viimeksi syntyi. Tietoa on ollut tarjolla, ja nyt Kuu osoittaa merkittävää jämäkkyyttä kauriissa oikeiden ja arvokkaiden valintojen tueksi. Täyttymys tulee Super Kuun arvoisella tavalla napaten mukaansa kesäkauden sujuvan planeettaenergian Saturnukselta ja Neptunukselta. Taivaalle muodostuu täydenkuun hetkellä mahtava Leijakuvio, jonka ytimen muodostavat Auringon ja Kuun vastakkaisuus, ja reunat tulevat ajan tärkeästä kulmasta Saturnukselta ja Neptunukselta. Kuviossa on pohjalla veden elementin Suurkolmio, ja tämän Kuu poimii mukaansa tullessaan hyvään kulmaan hitaiden planeettojen keskelle.

Kauriskuusta tulee aina puhkuvan pakertava, työteliäs fiilis. Täyttymystä ei anneta ilmaiseksi, vaan sen eteen on ponnistettava hiki otsalla karpaloiden. Tässähän ollaan Kuulle itselleen vieraalla maaperällä kauriin ollessa sen vastamerkin aluetta. Kuun täyttyessä tällä selviytymisen akselilla ravusta kauriiseen, on aina tosi kyseessä ja vakavat paikat. Saisiko mahtava Leija silti heruteltua onnistumisen hymyn suupieliin? Minun nähdäkseni meillä on nyt mukavasti pullat uunissa: Aurinko on yhtymässä Jupiteriin, Merkurius kulminoi taivaalla lähimpänä Keskitaivasta ollen jo hidas (eli merkittävä) liikkeessään, koska se pysähtyy vain kolmen päivän kuluttua, ja nousuvaakaa hallitseva Venus on ravussa kukkea  ja iloinen. Jos kaipaamme täyttymykseen yllätyksiä, meidän asteillamme akselille (deskendentti eli laskuakseli) sattuu Uranus.

kauris_superkuu

Täydenkuun Saabinen symboli on kauriskuulle ominaisesti aluksi vaikeasti avautuva, mutta lopulta palkitseva. Sielu vastaanottavaisena kasvulle ja ymmärrykselle. Normaalin arjenpyörityksen tuttuus näyttäytyy turvallisena, eikä olekaan oloamme rajoittavaa kuten joskus saamme kokea. Elämä on todellista ja siksi niin maistuvaa. Symbolin avainsana on suuri innokkuus. Tästä voimme rivien väleistä lukea, että kasvu ja ymmärrys vaatii itseltä oikeanlaista asennetta, vastaanottavaisuutta. Suostuisimmeko nyt näkemään kasvukohdat, jotta saisimme palkkioksi ymmärryksen?

Keiden kartat kertovat palkintojenjaosta, eli kenellä nuo ravun ja kauriin merkkien alku-asteet tulevat tärkeisiin kohtiin? Entä huomasitteko Juhannuksen juhlinnassa merkkejä tavallisesta vetovoimaisemmasta Kuusta, kun se pingottui täyttymystään vaatien?

Avainsanat: , , , ,

2 vastausta to “Leijakuu”

  1. hannele Says:

    Ei satu kohilleen kuu on neljännessä huoneessa.Moon Trine Uranus, , tarkka kello 18:08 toiminnan ajaksi 23 kesäkuu 2013 asti 24 kesäkuu 2013

    Muut kauttakulku tapahtuu tänään , tilaajill Moon neliö Nouseva ,
    En tosin ymmärrä miksi nyt miehen suku nousee niin voimakkaasti esille ja vaikuttaa meidänkin olemiseeen lähinnä raha jutuissa.Muutenkin on kontakakti puolella tosi hiekkasta.

  2. Huiliveinia Says:

    Heippa!

    Superkuu osuu syntymäkartallani alasolmulle huoneeseen 2. Vastapäätä, noususolmulla, on asteen päässä musta kuu Lilith. Onhan siellä Jupiter ja Aurinkokin lähellä, jaa-a, mitä tästä pitäisi ajatella. Vai olla ajattelematta mitään ja antaa ajan näyttää?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: