Hullu vai nero, aika on näyttänyt

AG_statueTämän viikon synttärisankari Antoni Gaudi on niin osuva astrologinen esimerkki karttansa elämisestä, että tästä voisi ihan rakentaa knoppitehtävän yhdistä planeetta ja luonteenpiirre / elämäntapahtuma. Toivottavasti tunnette katalonialaisen kuulun arkkitehdin työt, ja jos ette niin mars Barcelonaan tai ainakin visuaaliselle matkalle nettiin kuvia tutkimaan.

AG_Reptil_Parc_Guell_BarcelonaGaudi syntyi 1850-luvulla siinä mielessä samankaltaisena aikana kuin nyt eletään, kun Neptunus oli silloinkin kaloissa. Hän sairasteli lapsena, mutta opiskeli arkkitehdiksi ja työskenteli hamaan loppuunsa saakka tapaturmaiseen kuolemaansa yli seitsemänkymppisenä. Hänen luomuksilleen oli luonteenomaista surrealistinen tai aikaansa nähden modernistinen muotokieli. Kuvaavaa on, että valmistuessaan arkkitehdiksi hänet saateltiin opinahjostaan ulos lauseella hullu tai nero, aika näyttää. Aikalaiset kuvasivat Gaudia hankalaksi ihmiseksi, kiivasluontoiseksi, omapäiseksi ja taipumattomaksi. Suuriltakin rakennushankkeilta Gaudi lähti kesken riitaannuttuaan yleensä rahaan, kenties aikatauluihinkin liittyvissä seikoissa. Kalliista maustaan huolimatta Gaudi vietti ristiriitaisesti itse erittäin vaatimatonta ja niukkaa elämää, jopa siinä määrin että kohtalokkaan tapaturman sattuessa häntä luultiin kerjäläiseksi ja näin hoitoon saattaminen viivästyi. Gaudi ei ollut kiinnostunut seurapiireistä ja maineesta, ilmeisesti itse työ oli hänen kunnianhimonsa. Yksityiselämässä Gaudi lienee ollut melko yksinäinen. Hän ei avioitunut lainkaan ja seksuaalisuuden toteuttaminen jää arveluiden varaan. Hän adoptoi sisarensa kehitysvammaisen tyttären ja oli häneen hyvin kiintynyt. Läheisempi ihmissuhde oli myös työnsä rahoittajaan Eusebi Güelliin, jonka kuolema oli Gaudille raskasta.

Aurinkomerkiltään Gaudi on siis rapu, omakohtaisesti asiat kokevaa ”ihmistyyppiä” joiden ainakin uskotaan heittäytyvän tunteittensa valtaan, myös ärripurreiksi. Enemmän kuin Aurinkoon, suuntaan katseeni Gaudin kartan Merkuriukseen kaksosen viimeisellä kriittisellä asteella. Tässä omassa merkissään olevassa planeetassa on tainnut olla läksyä, erityisen haastavan astesijainnin lisäksi Merkurius on OOB tilassa arvaamaton ja se on kartan Almuten eli hallitseva planeetta. On voinut olla paha suustaan, kärsimätön ja ajattelussaan täysin omia polkujaan kulkeva sinne nerouteen saakka. Vaikka Aurinko ja Merkurius ovat merkkirajan yli ”vain” yhtymässä, linkittyvät ne yksiin paralleelin kautta tiukemmin.

ag_chart

Kun Neptunus viipyy yhdessä merkissä keskimäärin 14 vuotta, ei voida tosiaankaan olettaa, että kaikki Neptunuksen kaloissa kartalleen saaneet toteuttaisivat planeetan tyypillisimpiä piirteitä näkyvästi, vaikka Neptunus jonkinlaista korostunutta ominaislaatuaan toisikin esille kaloissa ollessaan. Gaudin kartalla Neptunus on perääntyvänä seitsemännessä huoneessa ja hankalassa kulmassa Kuun kanssa, vastakkain Marsiin, ja väljässä vesikolmiossa Jupiterin ja Kuun yläsolmun kanssa (ravussa; Gaudi oli syntynyt pimennysten välissä). Tämä ei ehkä oitis pistä silmään kartalta, mutta Neptunus on karttakuvion Veturin johtajaplaneetta. Tästä piirteestä syntyy oivallus miehen omaperäisestä taiteellisesta näkemyksestä ja jonkinlaisesta suuruudenhulluudesta (positiivisessa mielessä, minun mielestäni).

AG_casa_batllo

Merkuriuksen ohella Saturnus on vahva planeetta kulminoivana kartalla, ja härän vakaudessa nimenomaan pysyvällä ja lujalla tavalla; kenties turhankin jääräpäisenä omine näkemyksineen. Kun lisäksi aatteiden maailmaa saa ehdottomammaksi Pluto yhtymässä sielun tuleen Vestaan, niin näyttää ilmiselvältä että Gaudilla oli suuri visio, jonka hän koetti mahdollisuuksien mukaan saada konkreettiseen muotoon. Härkä on luonnonläheinen merkki, ja luonnosta Gaudin kuva-aihiotkin saivat innoituksensa, pyörteistä, etanoista, maan antimista.

AG_obrasEnsimmäisen huoneen neitsyt-Mars on tekevä planeetta, kartan tarkimmassa kulmassa Uranukseen härässä. Vaikka Neptunuksen vastakkaisuus voisi näkyä empatiana (ja näkyihän se, sisarentyttärestä huolehtimisena – samaa teemaa vahvisti viimeisen huoneen OOB Ceres) ja taiteentekemisenä, näin tiukka kulma Uranukselta juuri nousevalle Marsille aivan varmasti räjähteli käytöksessä äkkipikaisuutena. Kiivaaksi ja hankalaksi sanottiin, mutta Gaudi toteutti myös ennakkoluulottomuutta työssään.

AG_sagradafamiliaVenus leijonassa erottuu kartassa sikäli, että se on ainoa tulen elementin planeetta. Ainukaisuus tahtoo korostua, ja esimerkiksi talouskysymyksissä Gaudi oli kuin vain voi Venus leijonassa olla viimeisessä huoneessa: itse eli korostuneessa köyhyydessä mutta työssä materiaalien suhteen hänellä oli kallis maku. Miten Venus toteutui ihmissuhteissa? Jos karttaa veti henkinen ja idealistinen Neptunus, hankalassa kulmassa Kuun kanssa, Gaudi saattoi ihannoida platonisuutta, syystä tai toisesta kavahtaa fyysistä suhdetta. Myös Juno viimeisellä asteella vihjaa ongelmista parisuhteessa. Ihminen jolla on nousussa neitsyt ja Vertex kauriissa, toteuttaa itseään luontevimmin tai vaistomaisimmin ammattiuran kautta.

Lopuksi teille lukijoille tehtävä etten teitä ihan ilmaiseksi ja siivellä päästäisi. Miten selittäisitte Gaudin kartan Leijakuvion, missä maamerkkinen Suurkolmio saa puskuvoimansa kaksos-rapu tekijöistä Auringosta, Kuunsolmusta ja epätavallisesta Merkuriuksesta?

Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: