Mikä olisi kodin astrologinen kartta? Jos itse alusta asti rakentaa, saattaisi osata määrittää todellisen hetken valmistumiselle, mutta usein siinä rutistuksessa on itse niin poikki ja muihin asioihin keskittynyt, ettei astrologian pohtiminen tule ensimmäiseksi mieleen. Kun asunto vuokrataan, voisi avainten haltuun saaminen olla se ratkaiseva vedenjakaja, mutta toki muutostakin voi kodilleen kartan piirtää. Itse tuumasin tämän asian niin, että tein kartan kaupantekohetkelle, vaikka todellinen muutto sitten tapahtuikin monien kuukausien päästä. Tuo ostohetken kartta tuntuu toimivalta, ja niillähän me pitkälti astrologiassa mennään näillä mutuilla.
Kodin karttaa voi analysoida hiukan samaan tapaan kuin olen esitellyt työmaan karttojen suhteen ennemmin. IC lienee se kaikkein tärkein kodissa; rakenteet ja perusta täytyy olla kunnossa. Kodissa IC symboloi (ihan kuin minuudessakin) perusolemusta, kodin henkeä, perusturvallisuutta ja privaattielämää. MC sitä vastapäätä ilmentää kodin julkikuvaa; jos esimerkiksi kymppihuoneessa on paljon planeettoja tai tärkeimpiä tekijöitä, voi kotona tapahtua julkisia asioita kuten työskentelyä kotoa käsin. Nousuakseli kertoo kodin ensivaikutelmasta, miten sen vieraat kokevat ja millaisen kuvan itse pyrkii asumuksestaan antamaan. Nousun leimasta voi olla vaikea päästä eroon. Ja vastapäinen deskendenttiakseli kuvaa ihmissuhteiden ilmapiiriä niin siellä asujien kuin vierailijoidenkin osalta.
Laitan esimerkiksi oman residenssini kartan, jos tästä katsannosta saisitte vinkkejä miten voi löytää tekijöitä oman kotinsa kartasta. Etukäteen odotukseni oli kaurista ja painokasta Saturnusta; jotakin kylmyyttä henkivää, sillä talo on puoliksi kalliolla eikä lämpene kunnolla kesälläkään.
Nousun rapu on kuvaava nostalgiselle, menneisyyttä henkivälle rintamamiestalolle. Todennäköisesti kodistani henkii ulospäin hiukan kaaosmainen ja intiimi runsaus. Laskuakselin kauris näyttää, ettei tänne moni eksy. IC neitsyessä avautuu paljon vaikeammin kuin MC:n kalat. Kun vielä Kuu on kaloissa kymppihuoneessa, täällä tehdään henkistä ja myötätuntoista työtä. Kuudennen huoneen painotus on mielestäni kaikkein osuvin tekijä. Kotini on aikamoinen työleiri, missä arkinen rutiini seuraa toistaan. OOB Merkurius kauriissa on löytynyt myös arkirutiineista, sillä aika ison osan päivästä vietän puhelimessa ja tietokoneella. Rahahuoneiden Saturnus ja Neptunus kuvaavat, ikävä kyllä, tarkasti lainanmaksun ongelmia ja pitkällisyyttä. Omasta mielestäni kodin kartan kuudes ja kymmenes huone ovat tärkeimmät tällä kartalla; kauriista ja kaloista on meidän kodinhenki tehty.
Omaa syntymäkarttaansa voi myös suhteuttaa toisenlaisessa tekniikassa kotiinsa, hiukan feng shuin tyyppisesti paikannuksissa. Ota selville miten pääilmansuunnat kulkevat kotisi yltä, ja aseta oma syntymäkarttasi kodin pohjapiirroksen ylle siten, että oman kartan MC on pohjoisessa, IC etelässä. Ilmansuuntien mukaan voi katsoa, miten itse solahtaa toimimaan kodin huoneissa, esimerkiksi itselläni MC tulee paikalleen työhuoneeseen ja IC keittiöön.
Millaiset kodit teillä on?