Alennuksien taakka vai siunaus?

madonna_lourdesSuunnitteilla oli aivan toisenlainen kirjoitus, mutta silmät osuivat Madonnan tyttären Lourdesin karttaan, ja nyt muut aiheet saivat kyytiä sivumpaan. Enköhän ole ennenkin koettanut selvittää kartantulkinnan synteesin prosessia, missä jokin teema vaan nousee karttaa tuijotellessa voimakkaasti esille. Tuijottelu ei ainakaan minun kohdallani ole mitään silmäilyä vaan monenlaisten faktojen tarkistusta.

Otsikko viittaa planeettojen vahvuuksien tarkasteluun. Kun tutkitaan planeetan sijaintia kartalla, summataan erilaisia tekijöitä jotka edesauttavat tai vähentävät planeetan toiminnallisuutta ja toteutumisen edellytyksiä. Lourdesin kartta saattaa olla hyvä esimerkki siitä, ettei planeettaa voi ollenkaan tuomita huonoksi ja toimimattomaksi, vaikka se olisikin jollain lailla astroteknisesti katsoen alisteinen.

Lourdes Ciccone Leon on Aurinkomerkiltään vaaka, ja tällöinhän Aurinko sijaitsee alennuksensa merkissä, eli vastapäätä ylennysmerkkiään oinasta. Samoin on Kuun laita kartalla, skorpionissa se on alennuksessaan (vastapäätä Kuulle ”hyvää” merkkiä härkää). Venus on neitsyessä, alennuksessaan (vastapäätä Venuksen suloisinta aluetta kaloja). Jupiter kauriissa, arvaatte varmaan? Ja sokerina pohjalla, katkerana sakan kalkkina, on Saturnus alennusmerkissään oinaassa.

Tällaisesta kartasta voisi päivitellä että huh, huh onpa saanut heikot elämän edellytykset. Minut tällainen alennusten sarja saa miettimään, miten nuori tyttö on todella toteuttanut karttansa potentiaaleja. On totta, että hänen asemansa yhden maailman kuuluisimman poptähden tyttärenä on etuoikeutettu, mutta on samalla vienyt hänen elämästään tavallisuuden ja normaaliuden. Ehkä se kertoo jotakin, että Lourdesin syntymää edeltänyt Uusi Kuu oli pimennys kaksi päivää ennen hänen syntymäänsä keisarinleikkauksella, eli pimennys oli hänen Auringollaan.

Tässä vaiheessa tekee mieli etsiä jotakin todella positiivista nuoren tytön kartalta, planeettoja jotka ovat sijoittuneet edukseen. Merkuriusta tukee vastavierailu Venuksen kanssa, ja eikös Merkurius viihdykin oikein hienosti ilman elementissä vaa’assa. Vaikka astro-ohjelma ei Marsia laske kovin vahvaksi planeetaksi, mielestäni se voisi olla hyvällä tavalla upea ilonsa huoneessa ja tulen elementissä leijonassa, missä Marsin täytyy olla mielissään. Mars on karttatyypin kautta ratkaiseva planeetta kiskoessaan kartan Veturia. Ulkoplaneetoista Uranus ja Neptunus ovat ihan juuri molemmat kääntyneet etenemään, ja ovat liikkeessään hitaita. Tällä voisi olla merkitystä ja painokkuutta. Samoin pistää silmään Pluton neliöt horisonttiakseliin, sillä Pluto on kartan korkeimmassa kohdassa, lakipisteessä. Jospa Lourdesin elämällä olisi jotakin kollektiivista merkitystä..

lourdes_chart

Mielestäni jollakin tavoin alisteinen planeetta merkitsee työtä. Kaikki vähemmän suotuisasti sijoittuneet planeetat eivät kuitenkaan ole samalla viivalla keskenään. Jupiter löytyy ilonsa huoneesta ja hallitsee nousua, joten sillä näyttäisi olevan edellytyksiä toimia suhteellisen aktiivisesti. Venus on omassa huoneessaan, ja saa kaikki pikkubongot eli kolminaisuuden, termiinin ja dekanaatin tuoman edun itselleen, sen lisäksi että Merkurius jelppii. Venus myös hallitsee Aurinkoa, joten sellainen planeetta on aina itselle tärkeä. Aurinko ja Saturnus ovat mielenkiintoisesti vastavierailussa toistensa ylennysmerkeissä, voisikohan tämä auttaa molempia? Kuu voi olla hiukan huolestuttava ainoana veden elementin tekijänä, mutta usein on niin, että kun jotakin on kartalla niukasti, sitä itse petraa joko tietoisesti tai alitajuisesti.

Jos Lourdesille tulee eteen vaikeita paikkoja juuri alennuksien planeettojen kanssa (kaikille sellaisia tulee eteen elämässä), hän toivottavasti saa tarvitsemansa tuen tai löytää sisäistä vahvuutta selviytyä. Itse en ole maailman juorulehtiä juuri seurannut, mutta eikös Lourdes ole pärjännyt ihailtavan hyvin. Voi olla, että hän olisi jo muutaman näistä alennus-rasteista selvittänyt. Omalla kohdallani olen huomannut, että kun planeetta näyttää teknisten mittareiden mukaan olevan se surkeimmista surkein, se on todella kovassa käytössä ja jatkuvan harjaannuksen alla. Ehkäpä juuri siksi Lourdes on luonut vaatemalliston nimeltä Material Girl – Venuksen myötä kauneutta, muotia ja rahaa, Auringon voimalla esteettistä designia, Jupiterin kautta julkisuutta ja mainetta, Saturnus antanut myötäsyntyistä rohkeutta ja Kuu intohimoa.

moon node_sLourdesin kartalla on monia muitakin erittäin mielenkiintoisia tekijöitä, mutta erityisesti haluaisin nostaa keskusteluun aiheen perääntyvä Saturnus Kuun alasolmulla. Tällaisia on tullut aika monta vastaan asiakastöissä, ja olen nimittänyt sitä kaikkein karmallisimmaksi tekijäksi kuin kartalla suurinpiirtein voi olla. Miten luonnehtisitte Lourdesin karmaa? Jos lukijoilla on omakohtaista kokemusta vastaavasta asetelmasta, varmasti moni lukisi mielellään tuntemuksianne.

Mainokset

Avainsanat: , , , , ,

9 vastausta to “Alennuksien taakka vai siunaus?”

  1. Sanna Says:

    Pojallani on paljon samaa omassa kartassaan. Näin äitinä voin pohtia, miksi tällainen persoona tuli minulle. No, opettamaan tunteita, rakkautta, harmoniaa, sitoutumista, hellyyttä ja kaikkea näitä potenssiin kaksi. Omalla pojalla Kuu on yhtymässä Cerekseen ja sen kyllä äiti huomaa arjessa koko ajan. Lourdesin isä taisi tarvita kipeästi häntä, koska intensiiviinen Kuu on yhtymässä Pallas Atheneen, miksei äitikin saa nyt osakseen sitä omistautumista, mitä ehkä muut eivät ole koskaan antaneet. Menevät ja tuohukkaat vanhemmat saavat ”jarrukseen” kiihkeän, omistautuvan ja läheisyyttä kaipaavaan sielukkaan lapsen?

    • Tarja Says:

      Samaa mieltä, että lapset tulevat tarkoituksella perheisiinsä. Sen verran luin netistä, että vaikka Madonna ei ollut naimisissa Lourdesin isän kanssa, tämä on pysynyt tytön elämässä mukana. Hyvä näin.

  2. Tommi Says:

    Yksi tekijä mikä edelleen nostaa hänellä vaikeusastetta on auringon tiukka yhtymä kheironiin. Haasteita riittää.

    • Tarja Says:

      Mielestäni Chiron tulkitaan liian kapeasti, jos se katsotaan vaan kivuntuojaksi ja haasteiksi. Chiron oli kokonaisvaltainen, holistinen synteesin tekijä, ja myös näkijä. Itseasiassa tietyt henkiset yhteisöt ovat tulkinneet Lourdesin mahdolliseksi tulevaksi johtajaksi tai vaikuttajaksi karttansa perusteella.

  3. Marjutska Says:

    Näemme ehkä Lulun kartan haastavat aspektit, jahka hän alkaa parimuodostuksen, tai viimeistään silloin kun äidin vaikutus
    elämässä loppuu. En haluaisi olla silloin hänen ”saappaissaan”.

    Aspektikuviot ei äkkiseltään näytä mahdottomilta, mutta Kuu-Mars -neliö varmasti tulee esiin, ehkä juuri parisuhdeasioissa.

    Olen saanut hänestä kovin vakavan ja kunnianhimoisen vaikutelman, mitä kartan tekijätkin tukee. Kunhan ei polttaisi itseään liian nuorena loppuun…

    • Tarja Says:

      Tähän tekisi mieleni silleen hyväntahtoisesti heittää, että näytäpä sellainen ihminen jolla ei jonkinlaista juttua olisi opittavana ihmissuhteessaan. Noin ylipäätään elämässä saattaa mennä moneen asiaan mukaan turhan hanakasti kun on tuo kala nousulla, sellainen voi tosiaan polttaa loppuun. Mutta on siellä kartalla aika hienot suojelusenkelitkin, kiintotähdissä..

  4. PirjA Says:

    Eikös Material Girl ollutkin yksi Madonnan kiertueista ympäri maailmaa… Jospa vaatemalliston nimi on äidin kunniaksi.
    Karttansa perusteella tällä nuorella neidillä on vielä paljon sanottavaa, kunhan hän ensin löytää oman paikkansa maailmassa ja oman persoonansa, eikä tyydy olemaan ”vain” Madonnan tytär. Lienee selvää, että tytärtä verrataan äitiinsä varmaan koko elämänsä ajan. Ehkä sen takia kartassa on niin paljon alennuksen merkeissä.

    • Tarja Says:

      Just tuossa aamulla kuulin radiossa Madonnan biisin Material Girl, eli on yksi hänen hiteistään. Kyllä vaatemallisto on sen mukaan nimetty, jokainen varmaan tajuaa ettei Lourdes olisi päässyt sellaista tekemään ellei olisi Madonnan tytär. Jos saa pitkin elämäänsä tällaisia spesiaalijuttuja, toivottavasti käyttää tilaisuudet hyvin. Tarkoittanee kai että toivottavasti polla kestää.

    • Lila Patrikainen Says:

      Minullakin tulee mieleen, että vaikka menestyneen äidin lasta voisi pitää etuoikeutettuna, niin usein tällainen lapsi joutuu kasvamaan ”suuren tammen varjossa”. Oma mahdollinen menestys tulee vasta sitten, kun löytyy riittävän oma lokero, jossa ei tarvitse aina miettiä, pystyykö samaan tai jopa parempaan kuin äitinsä. Kovat odotukset joko vanhemmalta tai itseltään voivat lamaannuttaa kokonaan, mikäli vähänkään epäilee omia kykyjään ja moni nuori epäilee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: