Archive for tammikuu 2014

Maailman vahvin Venus

31.1.2014

modern_venus_birth

Tämä on vahvaa Venuksen aikaa. Kun Venus tänään päättää perääntymisensä jakson, se tapahtuu poikkeuksellisen voimakkaissa ja intensiivisissä tunnelmissa, sillä se kytkeytyy taivaan pitkäaikaiseen Jupiterin ja Pluton vastakkaisuuteen, ja sitä kautta tavallaan kevään suurimpaan planeettakuvioon Isoon ristiin, mikä myöhemmin huhtikuussa tulee tarkaksi Jupiterin, Pluton, Uranuksen ja Marsin välille.

birth-of-venusVenus tuli pysähdyksensä kohtaan tänään perjantaina 31. tammikuuta aamuyöllä hiukan ennen kuutta ja se pysyy 13°33’ kauriissa huomiseen noin iltapäivän neljään, pysähdyksen keskikohdan ajoittuessa iltamyöhälle puoli yhteentoista. Venus on yhtymässä Plutoon, mikä voimistaa pysähdyksen teeman intensiiviseksi, pakottavaksi ja ehkä jopa dramaattiseksi, vastapäisen Jupiterin suurentaessa vaikutuksia. Eikä neliö Uranukseenkaan ole poissuljettu, jolloin mukana ovat uudistuksen ja yllätyksien piirteet.

Venus kulkee varjoalueella vielä tovin tämänkin jälkeen ja ylittää eläinradan kohdan, mistä lähti perääntymään ennen Joulua, 4. maaliskuuta. Varjosta poispääsyn aika näyttää myös mielenkiintoiselta, sillä silloin Merkuriuskin on ehtinyt jo perääntymisensä suorittaa ja on juuri kääntynyt etenemään, Jupiter on pysähtyneenä ja muuttaa suuntansa eteneväksi, ja Saturnus on juuri kääntynyt perääntymään ollen miltei pysähtyneenä. Helmikuu on siis edelleen Venuksen asioiden käsittelyn aikaa, koska varjossa kulun mittaan voivat perääntymisen ajan tapahtumat tulla esiin, konkretisoitua ja seuraukset alkavat selvitä.

venus-trapTämä Venuksen pysähtyminen on astrologiselta tunnelmaltaan niin voimakkaan oloinen, että vastaavaa tuskin saamme kokea vähään aikaan. Kukin kokee yksilötasolla sen omalla tavallaan, mutta etenkin niiden kohdalla, joiden omalla kartalla on tekijöitä johtavien merkkien puolivälissä, voi tämä aika olla jonkinlainen merkkipaalu. Kauriin kulku on Venukselle tiukkaa arvomaailman läpikäyntiä, ihmissuhteiden mittaamista ja käytännön tasolla voi kertoa jotakin taloudellisesta tilasta. Monissa asioissa luotto testataan.

Mutta onneksi tähän alle saatiin Uusi Kuu, joten kaikesta puristuksesta huolimatta on hyvä kääntää katseet myönteisesti (ei sentään iloiten ja riemuiten kauriissa) kohti tulevaa. Mikä voisi olla hyvä tapa toteuttaa näin mahdottoman vahvaa Venusta? Selvittää itselleen rehellisesti mielihyvää tuovat asiat? Koettaa saada ihmissuhteet kuntoon? Taloudellinen ”uusjako”? Kuinkahan pysyviä vaikutuksia olisi, jos nyt satsaisi kauneuteensa..?

Vahvoja Venusfiiliksiä kaikille viikonlopun alkuun!

Advertisement

Inspiroiva voimakuu

30.1.2014

mind_inpirations

Tänään 30. tammikuuta illalla pariakymmentä minuuttia vaille keskiyöllä syntyy Uusi Kuu vesimiehessä 10°55’. Tänä kalenterivuonna on viisi Super Kuun aikaa, ja tämä on näistä toinen Uuden Kuun hetkellä vaikuttava voimakasvetovoimainen Kuu, ja loput kolme saadaan kesän ja syksyn täysissäkuissa (se ensimmäinen Super Kuu oli se Uudenvuoden Uusi Kuu). Vaikka taivaallamme on tuskin ollenkaan näkyvä hentoinen talvikuu, sen voima on arvaamattoman vahva. Super Kuu on Kuu, joka kulkee radallaan lähimpänä Maata, ja siksi sen vetovoima on nyt suurimmillaan.

mind_inspisKun Kuu syntyy näin lähellä keskiyötä, ovat Aurinko ja Kuu silloin neljännessä huoneessa, mikä on Kuun omaa astrologista aluetta. Tämäkin pieni tekninen tekijä vahvistaa syntyvää Kuuta, vaikka sen merkki vesimies onkin Kuulle hiukan vierasta aluetta. Uudenkuun hetkellä horsiontissa nousee vaaka, jolloin sosiaaliset teemat korostuvat ajassa. Meidän taivaankantemme rakentuu tällä hetkellä siten, että muuttuvissa merkeissä matkustaa planeetoista ainoastaan Neptunus, mikä ei kohdista valtavia muutospaineita asioihin, tai saattaa näyttäytyä jopa siten, että jotakin on vaikea muuttaa, innovatiivisesta vesimiehen teemasta huolimatta, vaikka eteenpäin haluaisimme. Toisaalta Uranus on taas planeetoista ainoa, mikä roihuaa tulen elementissä parhaillaan, ja siksi sen uudistava voima saattaa jopa korostua. Uranus ainakin kanssahallitsee tätä syntyvää Kuuta, jos Saturnus katsottaisiinkin sen pääasialliseksi hallitsijaksi. Saturnuskin pääsee korostumaan ajassa, sillä se matkaa ainoana planeettana minkään merkin viimeisen kolmanneksen alussa, mikä selkokielellä tarkoittaa aspektittomuutta. Vahvoja tekijöitä löytyy siis Kuun tueksi.

Jos ajassa nyt korostuvat sosiaalisuuden ja kanssakäymisen piirteet, on Uuden Kuun hetkellä Merkurius eli viestinnän planeetta melko osoittelevassa asemassa, vesimiehen merkin viimeisellä kriittisellä asteella. Tästä jää painokkuuden ja kommunikaation korostumisen teemat tämän Uuden Kuun aikaan. Sosiaaliset suhteet vaativat nyt työstämistä, ja jos omalla kartalla sattuu olla myös planeettoja merkkiensä viimeisellä asteella, niiden karmalliset tehtävät nivoutuvat omaan ajan henkeen mukaan.

Vesimiehen aikaan syntyvä aloitus kantaa mukanaan puhdistavia ja raikkaita tekijöitä. Vaikka ajassa olisi pientä tahmeutta, on yleissävy tällainen pakkasen kirkastama raikkaus, uuden tuoksu, kihelmöivä tuntemattomuus ja ennakkoluulottomuus. Voi olla hyväksi, että ajassa on mukana lievää varovaisuutta ja harkintaa, sillä ei aina ole tarvis aloittaa pää edellä syöksyen. Vesimiehessä on aina mukana uutuudenviehätystä ja ennalta tuntemattomia tekijöitä, jotka kyllä riittävät pitämään mielenkiinnon yllä.

Onko teistä lukijoista tämä aika tuntunut ihan kuin täydenkuun ajalta valvomisineen ja rauhattomuuden tuntoineen? Minulle on ainakin napannut harvinaisen voimakkaasti, sillä takana on jo kaksi valvottua yötä. Vaikka omalla kartallani ei olekaan planeettoja tässä vesimiehen kohdassa, on Kuun jännä vetovoima tuntunut voimakkaasti, ehkä juuri erilaisuutensa vuoksi. Ihan kuin ilmassa olisi jotakin täydellisen uutta.

open_your_mind_heart_eyes_inspirationSuperina syntyvän Uudenkuun Saabinen symboli on Kasvokkain inspiraation kanssa. Aivan mahtava kehoitus avautua omalle sisäiselle inspiraatiolle. Vaikka ajassa on järkevää logiikkaa, sen ei saisi antaa heittää liikaa hiekanjyväsiä rattaisiin. Nyt on aika luomisvireelle ja oman intuition ymmärtämiselle. Tämä on yksi henkisimmistä symboleista, ja soisin että se otettaisi riemumielin toteutukseen.

Keksivää Uudenkuun aikaa kaikille!

Ilmavan Merkuriuksen leijuntaa

29.1.2014

me_retro_piscNyt piti ihan pitkää tikkua vetää päättääkseen mistä taivaallisesta kiemurasta ensimmäisenä kirjoittaisi, sillä tammikuun vaihde helmikuuksi on ruuhkaisaa aikaa yläkerrassa. Luulen että päätöksen teki ajan iso herra Saturnus puolestani, sillä aikajärjestyksessä tämä nyt tällä kerralla katsotaan.

Aloitetaan Merkuriuksesta tänään. Elohopean kaltainen viestinviejä ei ole ollut oma itsensä viime päivinä, sillä se on jo pari viikkoa kulkenut varjoalueellaan ja tullut etenemisensä vauhdissa koko ajan tahmeammaksi. Merkurius tulee vesimiehen merkin kriittiselle viimeiselle asteelle huomenna torstaina 30. tammikuuta alku-illasta puoli kuuden aikoihin. Yleensä viimeisen asteen ylitys on aikaisemman kulun käymistä läpi, joskus jopa karmaan vastaamista. Nyt tilanne on sikäli erikoinen, että kun Merkurius iloksemme kohta lähtee perääntymään, se tulee ylittämään saman kohdan vielä kahdesti. Eli ei tämä olekaan tällä kerralla niin vihonviimeinen summaus vesimiehen viestinnän tavoista, vaan lopulliselle tuomiolle tullaan vasta perääntymisjakson jälkeen maaliskuun 17. päivänä. Jos tämä tieto nyt ketään huomenna lohduttaa, sillä kai Merkuriukseen liittyvissä seikoissa on hyvä katsoa jo huomenna missä mennään, ja varsin tarkkaan planeetan ollessa varjossa.

me_retro_piscesMerkurius siirtyy kaloihin, vastamerkkiinsä, perjantaina 31. tammikuuta iltapäivällä puoli viideltä. Kalat ei ole planeetalle mukavuusaluetta, ja nyt erityisesti varjostaa lähestyvä perääntymisen alku ja hipova yhtymä Neptunukseen. Tässä on miltei kolminkertainen sekaannuksen ja hämmennyksen usva yllä, joten voi olla parasta, että tärkeitä päätöksiä tai allekirjoituksia ei nyt tehtäisi. Kun planeettojen kohtaamisissa energiatasoltaan kaikkein voimakkaimpana aikana pidetään kulman rakentumista, avautuvaa kulmaa eli tässä tapauksessa yhtymää, voidaan pohtia missä määrin tuon tulevan ylityksen teemat jäävät aikaan lillumaan koko perääntyvän Merkuriuksen ajaksi. Neptunuksen ylitys tapahtuu sitten vasta maaliskuussa 22. päivänä jo kalojen kuudennessa asteessa, eli Neptunus liikkuu nyt aika haipakkaa ollakseen hidasliikkeinen ulkoplaneetta.

Merkuriuksen tuleva perääntymisen jakso alkaa asteen ja kaariminuutin saavuttamisella 3°20’ kaloja 6. helmikuuta illalla, ja Neptunus on tuolloin noin asteen etäisyydellä. Jos oikein hyvin käy, Neptunuksen mahti antaa tulevalle sisimpään katsomiselle henkisen, alitajuisen, mystisen ja mielikuvituksellisesti rikkaan sävyn. Jos taas kohtaamme ikävemmän puolen, riesanamme ovat väärinkäsitykset, virheet, unohdukset ja selittämättömät epäselvyydet, jopa petokset.

me_nep_mysticMerkuriuksen pysähdyksessä tällä kerralla on ainutkertainen sävy, sillä se harvoin käännähtää ihan näin nopeasti. Pysähdyksen keskikohta tulee jo saman päivän myöhäisiltana noin varttia ennen keskiyötä, ja pysähdyksen kohdan eli perääntymisen aloituksen Merkurius näkee jo aamuyöllä 7. helmikuuta hiukan ennen viittä. Eihän tässä ole voimakkainta ja merkittävintä pysähdyksen aikaa kuin muutama hassu tunti (saa tosiaan nähdä kuinka hassua tämä käytännössä on). Onkohan niin, että Neptunus liuottaa Merkuriuksen tavanomaisen pysähtyneisyyden vahvuuden osittain pois? Vai niin, että Neptunuksen ja kalojen liukkaus ja luistavuus nopeuttavat prosessia? Astronominen selitys lienee Merkuriuksen soikeassa kiertoradassa, että se sattuu aloittamaan perääntymisensä kohdassa, missä se on hiukan tavallista lähempänä Maata kuin yleensä.

Kun perääntyminen on saatu vauhtiin helmikuun alkupuolella, Merkurius palaa takaisin vesimieheen 13.2. aamuyöstä. Saamme silloin tunnustella, onko ilman elementin alue Merkuriukselle luontevampaa perääntymisen aluetta, ja kohtaammeko tämän jälkeen jo vähemmän hämmennyksen soppaa. Ajatuksen tasolla vesimiehen kulku perääntyvänä voisi tarjota loistavia mahdollisuuksia oman mielen tutkimiseen ja ajatusten järjestämiseen – mutta tällä varauksella, että tämä ajatus on saatu Merkuriuksen kulkiessa vielä varjossa…

me_sun_conjKaikkein tärkein huippukohta Merkuriuksen perääntymiselle on sen kohtaaminen Auringon kanssa 15. helmikuuta illalla 27°04’ vesimiehessä. Tämä alakonjunktio aloittaa Merkuriuksen uuden syklin, eli tämä on Merkuriuksen syntymä. Tuntuu oikein kivalta, että saamme vesimiehessä syntyvän ilmamerkkisen Merkuriuksen tulevaksi kevääksi, eikö teistäkin? Jos jonkun omalla kartalla on Merkurius juuri tässä samassa kohdin, on tämä Merkuriuksen paluu hyvin merkittävä, vaikka se tapahtuukin perääntyvän vaiheen alla ja sen jälkeen tulee toinen, ilmeisesti pysyvämmin voimaan jäävä paluu.

Ehkä emme voi muuta kuin antaa ajatusten virrata tulevina aikoina? Taivas ainakin järjestää paljon ajateltavaa!

Vihreitä hevosia

28.1.2014

green-horses_14

Kiinalaisessa astrologisessa maailmassa alkaa puuhevosen vuosi kun syntyy seuraava Uusi Kuu, meillä myöhään torstai-iltana tammikuun viimeisenä päivänä. Väriltään tämä vuosi tulee olemaan vihreä. Hevonen on kenties kaikkein suosituin ja halutuin kiinalaisen eläinradan symboleista, sillä se mielletään hyväonniseksi, menestykkääksi ja pidetyksi (vastaisiko tämä hiukan kuin meidän jouskariamme?).

Hevosen vuosi kertoo nopeasta edistyksestä ja menestyksen mahdollisuuksista. Hevoset ravaavat nopeasti, ja siksi luvassa on kiireistä aikaa, kenties vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ajan hengessä on kilpailunhalua, voitontahtoa, ylevää johtajuutta sekä vapauden tuntua. Noin yleisesti ottaen tämä vuosi merkitsee suojelusta, parannusta asioihin, hyvää onnea ja ystävyyttä.

green_horse_14Hevonen edustaa tulen elementtiä, kuumuutta ja punaista väriä, mutta nyt hevosen vuosi osuu puun elementin vuoteen. Puu sopii tulen elementin kanssa hyvin, sillä puu ruokkii tulta, auttaa sitä palamaan, tarjoaa rakennusainetta ja pitää tulta yllä. Tästä siis voidaan päätellä menestyksen ja eteenpäinmenon symboliikkaa. On tässä pieni vaara liiallisuuteen, roihahtaahan tuli aika helposti, jolloin seurauksena voi olla äkkipikaisuutta, kärsimättömyyttä, ehkä oikuttelua tai riskinottoa. Hevonen on älykäs, mutta opettamaton hevonen on aina arvaamaton ja villi. Jos on taisteluita käynnissä, tulee mukaan korskeutta ja voitontahtoa, haluaahan hevonen olla luonnollisesti ensimmäinen. Hevonen on kaikkein voimakkain tulen elementin merkeistä, joten olisiko siinä kuitenkin samaa kuin meidän oinaassamme?

Hevonen on yksi sosiaalisimmista kiinalaisen eläinradan merkeistä. Se kuvastaa joukossa olemista, mutta myös näyttäytymistä ja esilläoloa. Ollaanko ravikuninkaita ja -kuningattaria, vai sirkushevosia? Kaiken dynaamisuutensa ohella kiinalaiset yhdistävät hevosen myös romantiikkaan, kenties sitä kautta että kun nyt tapahtuu paljon, liikutaan ja kohdataan ihmisiä, olisi myös mahdollisuus kohdata se oikea kumppani.

green_horse_14smallSe millaiseksi vuosi itse kullekin henkilökohtaisesti muodostuu, täytyisi ilmeisesti selvittää tutkimalla omaa kiinalaista horoskooppiaan, miten paljon ja millaisissa kohdissa siinä esiintyy tulen elementtiä. Ehkä tätä voisi hiukan soveltaa meidänkin astrologiaamme, tarkastelisimme missä kartalla on tulen elementtiä, ja näillä alueilla olisi siis parhaimmat etenemisen ja onnistumisen mahdollisuudet.

Onko lukijoissa paljonkin hevosia, oikein laumallista? Minä ainakin olen, mutta syntymävuotenani roihusi tulta liiankin kanssa, joten se ei olekaan yhtä suopea kuin nämä muut iiihahaat.

Onnistunutta ja hauskaa kiinalaista hevosen vuotta kaikille!

Omen

24.1.2014

Mercury_reliefTaika on ollut viime aikoina enimmäkseen suu supussa, ja olen tästä tottakai pahoillani, mutta näin saattaa tulla olemaan asiantila jossain määrin jatkossakin. Elämä on, ja silleen, sen tarkemmin selittelemättä. Nykyisessä ”tilanteessa” minulta jäi noteeraamatta, että vikkelä Merkurius on ehtinyt jo niin pitkälle vesimiehessä, että saavutti perääntymisensä varjoalueen kohdan tämän viikon keskiviikkona myöhään illalla. Tuo maaginen eläinradan kohta on 18°09’41’ vesimiestä, ja sinne saakka Merkurius pakittaa tulevassa perääntymisensä jaksossa. Perääntyminen alkaa parin viikon päästä 6. helmikuuta juuri ennen vuorokauden vaihdetta (tai onhan Merkurius varmaan pysähtyneenä joitakin tunteja sitä ennen, mutta toivottavasti tätä päästään tutkimaan kun aika koittaa) ja tämä alkaa vesimerkistä kalojen puolelta 3°20’. Merkki ei ole Merkuriukselle paras mahdollinen, ja jos ennustella haluaisi, minulle henkilökohtaisesti tämä perääntyminen voi olla sieltä syvimmästä päästä allasta sillä tässä kohdin on Aurinkoni.

Merkuriuksen tulo varjoon alkaa altistaa meitä kaikelle sille, mitä tuleva perääntymisen jakso tuo tullessaan. Kuten aikaisemmilla kerroilla Merkuriuksen perääntyessä ollaan todettu, se näyttäytyy joskus ihan älyttöminä, kiperinä arjen ongelmina ja mokina. Toisinaan ja kaikille ei tunnu missään, ja joskus jopa on kuin Merkurius olisi perääntyvänä antoisampi, syvempi ja paremmin hallittavissa. Tämä varjossa kulku pariviikkoinen on sävyltään valmisteleva, jopa ”ennusteleva”, sillä nyt annetaan mahdollisuus virheiden ja sekaannusten tulla luokse, tai aletaan mielissämme kehitellä miten taaksepäin katsovasta, korjaavasta Merkuriuksesta saisi otettua kaiken irti.

Minä täällä kerään itseäni painamaan leukaa tiukemmin rintaan ja puskemaan kohti mitä on tullakseen. Millaiset enteet teillä on?

Maine ja kunnia

21.1.2014

reputation

Suunnataan katse vaihteeksi Keskitaivaalle, jos se vaikka toisi valoa elämään ja tietoisuuteen itsestä. Sen lisäksi, että MC:n katsotaan ilmoittavan uraa ja suuntaa, se ja kymmenes huone kartalla kertovat maineesta ja kunniasta. Miten te olette pärjänneet näiden seikkojen kanssa? Kuinka Keskitaivaan merkki, huoneessa sijaitsevat planeetat ja MC:n hallitsija kertovat julkisesta maineestamme? Ovatko feminiinisten merkkien Keskitaivaat jotenkin pehmeämpiä kuin aktiiviset maskuliiniset, ja altistuvatko jotkut merkit herkemmin huonolle maineelle eli millaisten Keskitaivaiden omistajat ovat kokeneet maineensa kyseenalaistuksia? Mikä teema taas antaisi mahdollisuuden kunniaan; onko se aina vain kauris? Voiko omaa mainettaan tietoisesti rakentaa, vai onko se kohtalonomainen asia?

MidheavenJos koettaisin oman karttani esimerkin kautta malliksi tarkastella, mitä MC:stä ja kymppihuoneesta voi saada irti näiden teemojen osalta. Minullahan tuo kartankohta sijaitsee skorpionissa, mikä merkkinä mielletään vahvaksi feminiinisyydestään huolimatta. Skorpionissa maineeseen voi liittyä selittämättömiä mysteerejä, salailua, kontrollointia ja jopa julmuutta, mutta positiivisemmin ajateltuna vahvaa henkistä kanttia ja ehdottomuuden luomaa luotettavuutta.

suosioEnsimmäinen tuntemukseni Keskitaivaastani oli, että se voi olla itselleni suurempi mysteeri kuin minua ulkopuolelta arvioijille. Kuvaavaa luonnollisesti on, että julkisuudessa toimin astrologisessa seurassa ja astrologina, maineeni taitaa olla sellaisen henkilön joka pääsee toisen ihmisen psyykeen käsiksi. Olen kummallisten asioiden kanssa tekemisissä. Pysähtynyt Neptunus MC:n tuntumassa osaltaan pehmentää skorpionia (jos tähän merkkiin mikään pystyy) ja voimistaa psyykkisyyden, henkisyyden, sielukkuuden ja mysteerien vivahteita. Neptunus voisi olla myös hyvin hankala planeetta maineen kannalta, koska se on epämääräinen, selittämätön ja häilyvä. Se voi tehdä kertakaikkiaan näkymättömäksi, mutta toisaalta luoda lumouksen hehkua. Kunnian Neptunus pystyy todennäköisesti häivyttämään aika tehokkaasti, mutta kenties skorpionissa tällä ei ole niin väliä, koska olettaisin skorpionin olevan niin sisäinen merkki, että jos itsekunnioitus säilyy, toisten mielipiteillä ei ole niin väliä.

Yhtä hyvin näin voimakkaaseen Neptunukseen MC:llä voisi liittyä uskovan ihmisen julkikuva. Itse toivoisin kaikkein eniten, että minulla olisi luovan ihmisen maine.

Reputation Leads Keskitaivasta hallitsevalle planeetalle kannattaa uhrata myös ajatuksia. Minä katson omaksi hallitsijakseni Marsin, joka kaloista naulitsee Neptunukseen liittyvät teemat kenties vieläkin enemmän päällimmäisiksi kuin skorpionin dramaattisuuden, mustavalkoisuuden ja piikikkyyden. Itse koen, että Mars liittäisi maineeseeni itse tekemisen teemoja (yrittäjä), aloitteellisuutta ja rohkeutta. Marsin kalojen merkki antaa mielestäni ennen kaikkea liikkumavaraa ja vaihtoehtoja, ja siksi hiukan helpottaa skorpionin kiinteän merkin pysyvyyttä. Kunnian yhteydessä ajateltuna Mars on rehellinen, mutta onhan totta, että niin kalojen merkki kuin tuo ainainen Neptunus tuovat liukuvuutta myös epämääräisempiin sävyihin.

Kuinka te hahmottelisitte omaa mainettanne ja kunniaanne karttanne kautta? Noin monisanainen ei tarvitse olla kuin minä, tärkeämpää on varmaan hahmottaa itse maineen ydin.

Ideoita vesimiehen ajasta

19.1.2014

au_aquarius

Huomenna maanantaina 20. tammikuuta kun nautitte vielä kauneusunistanne, tai ehkä joku aamuvirkku ottaa jo alkavaa arkea vastaan, Aurinko siirtyy vesimiehen merkkiin joitakin minuutteja vaille kuudelta. Näin talvella Aurinko on luonnollisesti horisontin alla, ja neitsyen Kuu valaisee aikaamme. Aurinko mittaa aikaa viimeksi tapahtuneesta ingressistä eli merkinvaihdosta siten, että talvi luotiin kauriin ajassa (totisesti!) ja se naulitaan paikoilleen ja toteutetaan kiinteässä merkissä eli nyt vesimiehessä.

Perinteisen astrologian mukaan nyt Aurinkoa tulee hallitsemaan Saturnus, sekin kiinteässä merkissä, mikä luo vakauden ja tasaisuuden mielikuvan ajasta. Modernisti jos katsotaan, vesimiehessä hallitsisi Uranus, taivaan ainoa tulen merkissä kulkeva planeetta tällä hetkellä.

au_aquarius-mpKun Aurinko aloittaa kulkunsa uudessa merkissä, se on jonkin aikaa aspektittomana, koska aivan merkin alussa ei kulje muita planeettoja kulman kantomatkan päässä. Tämä merkitsee vahvuutta ja korostaa uuteen merkkiin siirtymisen innokkuutta. Saattaa olla, että ajassa kävisi aluksi jonkinlainen rykäys eteenpäin, onhan vesimies innovatiivinen merkki. Kuu poikkaisee pieneksi hetkeksi Auringon aspektittomuuden mennessään vaakaan tiistaina iltapäivällä (ja toki sen jälkeenkin ylittäessään skorpionia ja jousimiestä), mutta ensimmäinen varteenotettava aspektikulma Auringolla on vasta seuraavan viikon keskiviikkona 29. päivänä Uranukseen yhdeksännessä asteessa. Tuleehan teillekin tällaisesta tunne poikkeuksellisesta kekseliäisyydestä ja erikoisesta luovuudesta?

Auringon merkinvaihdos on myös toisella tavalla vahva juttu, sillä vaikka se ei asteissa olekaan nyt kulmissa toisiin planeettoihin, tähtivalomme siirtyy uuteen merkkiin samassa tasossa Pluton kanssa (eli paralleelissa jonka voi ajatella yhtymän kaltaiseksi). Jos merkin ensimmäiset asteet ovat aina muutoinkin tuon merkin innokkaan tutkinnan aikaa, lisää Pluto kaikenlaista ytimeen menoa, tahdonvoimaa ja intensiteettiä. Hauskana yksityiskohtana vielä sellainen nippelitieto, että Aurinko siirtyy uuteen merkkiin omana päivänään (se hallitsee sunnuntaita) ja omalla tunnillaan; jospa tämäkin yhä lisäisi Auringon painokkuutta ajassa.

au_vesimiesMielestäni vesimiehen aika vuodesta on mielen puhdistamisen aikaa. Ilman elementin merkki kertoo mentaalisuudesta, älystä ja ajattelusta, ja vesimiehessä veden kaataminen tapahtuu puhdistavalla tavalla. Virtaava vesi symboloi myös ajatuksien eteenpäinmenoa, liikkeen aikaansaamista. Se, että Aurinko kulkee vastamerkissään lisää pikkuisen työtä ja kullekin oman persoonallisen ja yksilöllisen tyylin etsintää, mutta eiköhän nämä taivaan tekijät ole jo oppineet hieman haastavammatkin merkinylitykset.

Tällä kerralla vesimiehen merkkiä ylittäessään Aurinko ohittaa tärkeän rajapyykin eli neliöi Kuunsolmulinjaa, mikä lähestyy myös kiinteissä merkeissä skorpionin ja härän merkkien alkua. Kulmat ovat tarkimmillaan vuorokauden vaihduttua torstaiksi kohta keskiyön jälkeen, eli jo tällä viikolla ollaan kauimmaisessa kohdassa pimennysten ajasta. Ehkä kulmat solmulinjalle kuitenkin muistuttavat meitä edellisissä pimennyksissä saaduista tehtävistä, ja kehottavat katsomaan eteenpäin ensi kevääseen, sillä tulevien pimennysten teemat alkavat vähitellen kerääntyä (Kuunpimennys 25° vaakaa ja Auringonpimennys 8° härkää).

Ai niin, ihan meinasi unohtua! Tänäänkin riittää tehtävää, sillä nyt Aurinko ylittää kauriin viimeistä astetta, ja sehän tarkoittaa summausta Talvipäivänseisauksen jälkeisestä ajasta, etenkin töiden ja velvollisuuksien suhteen. Viimeiselle asteelle sujahdettiin jo klo 6:17. Jos omalla kartalla on mitään tekijöitä viimeisellä asteella, karma aktivoituu jälleen noin vuorokaudeksi (ainakin tällaisilla joiden Venus on tässä samassa asteessa, kun se Venuskin perääntyy..).

waterbearerNyt huokaisen syvään. Jostain syystä nämä vesimieheen liittyvät päivitykset ovat kaikkein vaikeimpia ajatella ja kirjoittaa. Ihan kivuttomastihan tämä sujui, kun työhuoneessanikin on hulppeat yhdeksän lämpöastetta. Kevättä kohti keikutaan?

Toivotan kirkkaita, kuulaita ajatuksia kaikille sekä uusia tuulahduksia vesimiesten Auringonpaluisiin!

Pakahdusta etsimässä

17.1.2014

tennessee_williams_istanbulOlen aina silloin tällöin, usein juuri viikonlopun kevennyksiksi, esitellyt jonkun oman alansa mestarin karttaa (nimitän näitä henkilöitä paljon mieluummin osaajiksi kuin julkkiksiksi!), ja yleensä näistä kartoista näkyy vaikka silmät kiinni miksi tämä henkilö on paikallaan elämässään. On katseltu taiteilijoita, esiintyjiä tai muuten vaan mielenkiintoisen oloisen kartan omaavia tapauksia. Viime aikoina näitä ei ole ollut ihan kauheasti, ei siis välttämättä ollenkaan niin usein kuin minulla olisi ideoita, koska näistä jutuista saan eniten negatiivista palautetta (johon sitten olen ärhäkästi puolestani vastannut). Ja tämän aloituksen jälkeen saakin olla rohkea kuka uskaltaa arvostella? Toivottavasti sentään huomaatte sarkasmi-alleviivauksen tekstissäni.

Sitten tulee vastaan karttoja, joiden suhteen joutuu niin ihanasti ymmälleen, kuin ne eivät ollenkaan kuvaisi sitä ihmistä, josta on muodostanut mielikuvansa hänen olemuksensa ja aikaansaannoksiensa myötä. Tällainen kokemus minulle tuli aluksi, kun katselin kirjailija Tennessee Williamsin karttaa. Tiedättehän te nuo maailmankuulut draamat Viettelyksen vaunu ja Kissa kuumalla katolla, jotka on nähty näyttämöillä ja klassikkoelokuvina Hollywoodin kultaiselta ajalta.

Kuten kirjoittavilla henkilöillä varsin usein, Aurinko ja Merkurius sijaitsevat melko lähekkäin, mutta oinaassa, merkissä mitä ei ollut helppo mieltää taiteelliseksi. Toisaalta Williams valitsi lajikseen näytelmäkirjallisuuden, ja sehän on toiminnallista. Oinaan merkki kuvaa myös hänen työskentelyprosessiaan, sillä tuotteliaimman kautensa aikana hän matkusteli jatkuvasti saadakseen uusia inspiraatioita. Auringolla on tässä merkissä etu, ja se voidaan luonnehtia luovaksi, eikö vaan.

A-Streetcar-named-DesireKun mielikuvani tästä kirjailijasta oli äärimmäisen tunneherkkä, ihmissuhdekeskeinen, eroottinen ja dramaattinen – missä kartalla ovat näiden teemojen osoittimet? Kuu vesimiehessä yhtymässä Marsiin, merkissä mikä on kaikkein vähiten tunnekeskeinen ja -sidonnainen. Paljon selkeämmin Kuu kertoo Williamsin henkilökohtaisesta tunne-elämästä, ja tätä komppaa Uranus nousevana planeettana.

Orpheus_descendingVenus, rakkauden ja taiteen planeetta löytyy kartalta sekin perin hämmentävästi yhtymästä Saturnukseen; kuinka tämä yhdistelmä kertoo erotiikkaa tihkuvista teksteistä? Venuksen merkki on härkä, joten se on sikäli vahvasti sijoittunut planeetta, ja sen voi ajatella toteutuneen hänen taiteessaan (hän myös maalasi). Kun Williamsin tekstejä hiukan malttaa analysoida, kyllähän sieltä löytyvät toteutumattoman ja kielletyn rakkauden teemat. Williams kuvasikin pakahduttavia, syviä tunteita, eikä kirjoittanut mitään komediaa. Omassa rakkauselämässään hänellä ilmeisesti oli varsin pysyvät tunteet kumppaneitaan kohtaan, ja välirikot ajoivat hänet syvään masennukseen. Niin, nousukin on kauriissa.

Hauskasti kirjailijan kartalta löytyy myös miltei pysähdyksissä oleva, hitaan liikkeen Neptunus ravussa, jolloin mielikuvitusta ja luovuutta kyllä riitti. Neptunus nappaa vahvuutta myös jäämällä ilman aspekteja toisiin planeettoihin, vaikka se toki väljästi kolmioikin Keskitaivasta, eli suunta Neptunuksen maailmalle on selvä.

suddenly-last_summerMistä suuri melodraama oli sitten kotoisin? Kun jälkipolville on hänen elämästään jäänyt todisteeksi lähinnä MC:n seudun, ehkä Kuunsolmunkin, tuotokset, silloin pakahduttavat intohimot esiteltiin maailmalle Jupiterin saattelemana. Planeetta kertoo julkaisemisesta, joten kyllä sekin on kirjailijalle tärkeä. Williams myös voitti palkintoja ja tunnustuksia, ja totisesti nousi maailmanmaiseeseen teostensa kautta. Jupiterin merkki on skorpioni, jota olisin kaivannut hätäisenä tulkitsijana Kuun tai Venuksen kohdalle. Ihan hyvä näin, että melodraama olikin kirjailijalle vain väline jolla tavoittaa maailma, vaikkakin Williams otti teoksiinsa aineksia omasta elämästään, kokemuksistaan ja tunnoistaan. Jupiter on planeetoista tiukimmin kontaktissa akseliin, mikä lisää sen painokkuutta, ja tämän lisäksi Jupiter nousee määräävään asemaan asettuessaan Sangon (=karttatyyppi) kahvaksi. Kartta ikään kuin purkautuu ulos Jupiterin kautta. Melodraamaa ja intohimoa suureen maailmaan.

Tennessee Williams

Tennessee Williams

Tätä kirjoittaessa tuli jo miltei tunne, että ihan kuin kartan kuin kartan pystyisi selittämään, kunhan saa käsiinsä tarvittavat faktat. Oletteko löytäneet koskaan karttaa, mikä ei näyttäisi millään lailla sopivan omistajalleen? Onko ihminen siksi aina, väistämättä, kohtalonomaisesti karttansa, sielunsa suunnitelmansa näköinen?

Talvikuu selviytyy

15.1.2014

mooncrabTulevana yönä, seuraavan vuorokauden puolella 16. tammikuuta saamme Täydenkuun ravussa aamulla aikaisin noin kymmentä minuuttia vaille seitsemältä. Kuu kasvaa suurimmaksi 25°58’ rapua, omassa merkissään, mikä korostaa tämän eläinradan merkin ominaisuuksia täyttymyksen, kokonaisuuden ja valmiiksitulon aikana. Tällainen talvinen täysikuu on aina tärkeä kuutamo, sillä omassa merkissään Kuu on vahvimmillaan ja omimmillaan.

Tämän ajankohdan voimakkain planeettakuvio taivaalla on lähestyvä ja lupaava perääntyvien Venuksen ja Jupiterin vastakkaisuus, mikä syöksee energiansa kulmistaan Marsiin vaakaan, joka sekin varmistelee jo tulevaa perääntymisen jaksoaan hitaassa liikkeessä. Tämän valmiimmaksi  T-risti ei kuitenkaan näiden tekijöiden välille tule, sillä Jupiter kiirehtii alta pois, Venus palautuu etenevään liikkeeseen ja Mars vielä jatkaa muutaman asteen verran etäämmälle vaa’assa. Silti lupaavassakin kulmassa on mukava hyvien tekojen tunnelma, ja hyvyyteen olisi ajan hengen mukaan tarkoituksenmukaista suunnata, sillä tämän täydenkuun aikaan kalojen alussa kulkeva Neptunus kulkee puhtaimmillaan, uskollisimpana omalle voimalleen eli ilman kulmia muihin planeettoihin.

Täydenkuun korkein hetki tapahtuu ravun ja kauriin merkkipareissa, jotka yhdessä painottavat tässä ajassa huolehtimisen ja selviytymisen teemoja. Ravun täysikuu voi olla se kaikkein vahvimmin lähelle ottava ja intiimein, siitä huolimatta että Kuu kulkee kiertoradallaan parhaillaan kaikkein kauimpana Maasta. Jos tämä Kuu olisi osunut Super Kuuksi, voisi sen voima olla vertaansa vailla; nyt vahvuus tapahtuu enemmän symbolisella kuin biologisella tasolla.

Rapu on mielestäni herkin kaikista eläinradan merkeistä. Siinä on omakohtaisuutta ja vaistonvaraisuutta, jotka kehottavat tutkimaan omia tunnetiloja ja reagoimaan sen mukaisesti, vaikka sitten täytyisi tehdä tuuliviiriliike päinvastaiseen. Kun aspektiton Neptunus samaan aikaan korostaa ajassa alitajuisuutta, ovat mahdollisuutemme oikein mainiot tarkastella tuntoja kaikki anturit herkistyneinä. Kuun sijainti nyt täydenkuun kohdassa osoittaa havaintomme ulospäin, näkyviksi ja avoimiksi. Se onkin sitten tapauskohtaista, mitä avoimuudesta yksilötasolla seuraa.

Auringon vastakkaisuuden lisäksi Kuun ainoa isompi kulma on loittoneva kolmio Saturnukselle, mikä on tällä hetkellä Auringon hallitsijana taivaan järjestelmässä. Vaikka yleensä ottaen kolmio mielletään sujuvuudessaan hyväksi kulmaksi, saattaa tämä nimenomainen kulma viestiä luopumisen tuskasta tai vaikeudesta kontrolloida tunteita: Kuun kolmio paljastuu kontraparalleeliksi eli vastakkaisuustasoksi avaruudellisesti. Toisaalta kontraparalleeli saattaisi myös korostaa Kuun tämänhetkistä vaihetta, vaakamaista vastavuoroisuutta, opposition kohtaa (Aurinkoon nähden), mikä lisää toisten ihmisten merkitystä tässä ajassa. Tämä kaikki yhdessä saattaa painottaa toisista huolehtimisen, velvollisuuksien ja yhteisvastuun teemoja.

tyttölukemassaTäydenkuun Saabinen symboli on levollinen Tyytyväisyyttä ja onnellisuutta ihmisten lukiessa divaaneilla. Symbolissa on eräänlainen paikalleen-pysähtymisen henki, mihin ei kuitenkaan sovi jäädä köllöttelemään. Nyt tarjoutuu tilaisuus keskustella ja ottaa selvää toisten mielipiteistä rauhallisessa sävyssä. Vaikka asiat ovat hetken hyvällä tolalla, se ei saisi sumentaa meitä.

Hienoa talvista kuutamoa ja ihonalle menoa ravun hengessä kaikille!

Energiavirtauksia

14.1.2014

letters_kerouac_ginsbergJoskus kahden ihmisen astrologiset kartat iskeytyvät toisiinsa niin hämmästyttävällä tavalla, että tulee väistämättä ajateltua kohtaloa ja tarkoitusta. Enkä puhu nyt romantiikasta ja suurista rakkauksista, sillä ihmiset kohtaavat toisiaan merkityksellisesti toisenlaisissakin yhteyksissä. Yksi hämmästyttävimpiä synastrian ilotulituksia mielestäni on beatnik-liikkeen kulttihahmojen Allen Ginsbergin ja Jack Kerouacin kartat, sillä niillä ihan kaikki tuntuu kohtaavan ja napsuvan. Jos nämä kaksi eivät olisi koskaan tavanneet, ehkäpä maailmaa muuttaneet Huuto ja Matkalla eivät olisi muotoutuneet sellaisiksi kuin ovat.

Syntymäkarttojen energiavirtauksista näette varmasti helposti keskeisimmät tekijät nopealla vilkaisullakin; Uranus– ja Mars-energiaa.

Klikkaa karttaa isommaksi

Klikkaa karttaa isommaksi

draconicJos kohtaamisen ja keskinäisen vuorovaikutuksen taustalla oli ”isompi järjestys” asialla, tämän olettaisi näkyvän osoittelevasti heidän sielukartoiltaan eli Draconic kartoista. Oletukseni lähtökohta näissä Lohikäärmekartoissa on, että ihmissuhteen ”laatu” näkyy kohtaavien planeettojen kautta. Se mikä heti osuu silmään karttoja silmäillessä osoittautuu useimmiten isoimmaksi tekijäksi, eikä siksi tarvitse etsiskellä kaikkia kulmia läpikäymällä kaikkia mahdollisia merkityksiä. Lisäksi jostakin syystä kontaktit näkyvät hyvin usein toisen henkilön syntymäkartan ja toisen Draconic kartan välillä, ilmeisesti sielun merkitys tulee näin konkreettisesti esille oikeassa elämässä, teontasolla toisen osapuolen syntymäkartan myötä.

kerdr-ginnatKerouacin sielukartta alleviivaa Kuuta, Aurinkoa ja Plutoa luomisvoimaisella tavalla. Ginsbergin kartta pysyttelee myös henkilökohtaisten planeettojen kytköksinä Aurinko, Merkurius sekä Mars, mutta oleellisesti myös Uranus; ehkä näissä kontakteissa näkyy selkeämmin syntymäkarttojen synastrian osumat samantapaisina teemoina. Ginsbergin kartta pureutuu akseleissa tiukasti kontaktiin; Keskitaivas Kerouacin nousulle, nousu IC:lle ja Vertex Keskitaivaalle.

gindr-kernatDraconic karttoja kun pohtii, mihin suuntaan energia näissä virtaa? Molempiin suuntiin vai saako jompikumpi ns. suuremman annoksen? Pureutuuko Ginsbergin sielu nälkäisemmin kiinni akseleillaan Kerouacin olemukseen, vai onko Kerouacilla Pluton myötä lopullinen valta suhteessa, itsetuhoisuuksineen kaikkineen?

Mielestäni myös pre-natal uudenkuun kartat kertovat näiden miesten polusta ja tarkoituksesta. Ginsbergin Kuu syntyi härässä, piirtäen kartalle jyhkeän Ison ristin Jupiterin, Saturnuksen ja Neptunuksen kanssa (kulmahuoneissa); hänessä kohtaavat tarve saada aikaan, kohdata toiset ihmiset sekä henkisyys. Kerouac on selkeämmin ”hullu nero” uudenkuun karttansa kanssa; kalatkuu syntyi yhtymässä Uranukseen yhdeksännessä huoneessa.

Mikähän tämän jutun perimmäinen tarkoitus lopulta oli? Ehkä se, että ihmissuhteista voi kuoria karttojen kautta kerroksia. Eri kartat vastaavat erilaisiin kysymyksiin. Eikä kaikkien ihmisten kohtaaminen ole suurta sielujen yhteistä värähtelyä, vaikka tässä-ja-nyt tasolla olisikin rakkautta tai fyysistä vetovoimaa. Merkityksellinen ihmissuhde ei aina ole parisuhde, vaikka näistä toki paljon opimmekin, toivottavasti.

PS. Ihan tiedoksi, beatnik aihe ei valikoitunut siksi että Kerouacin kartta natsaa omani kanssa. En ole koskaan edes lukenut Matkalla romaania. Ginsberg on se tämän parin kolahtanut puolisko (hänen Neptunuksensa Vertexilläni..)


%d bloggaajaa tykkää tästä: