Archive for huhtikuu 2014

Iloisen keväistä Vappujuhlaa!

30.4.2014

vappu14

Saimme taivaalta raikkaan tuuletuksen Vapun juhlintaan. Juuri syntynyt Uusi Kuu on innokas perusteemaltaan, ja tänään aattona härkä johdattaa nauttimaan juhlinnasta. Yöllä Kuu siirtyy virkeään kaksosten merkkiin, mikä antaa Vapunpäivän kokoontumisille pirteän sävyn. Kruunu juhlintaan tulee Venuksen ylityksestä ylennyksensä asteelle kaloissa, eikä Jupiter ravussa ainakaan hillitse juhlan tuntua. Mukavaa keväistä kohokohtaa kaikille!

Advertisement

Kertauspimennys juurillamme

29.4.2014

ecl_ringKevään pimennysjakson toinen näytös on tänään 29. huhtikuuta aamulla varttia yli yhdeksältä kun Uusi Kuu syntyy härässä pimentäen samalla Auringon. Kyseessä on rengasmainen pimennys, josta Auringon voi nähdä kirkkaana renkaana siellä missä pimennys on havaittavissa (näkyy täydellinä renkaana ikävä kyllä ainoastaan Antartiksella).

Meillä pimennyksen aikaan Aurinko ja Kuu ovat jo reippaasti ylittäneet horisontin, eli silmämääräisesti Aurinko on lähempänä keskitaivasta kuin horisonttia, tullen todennäköisesti useilla karttajärjestelmillä yhdenteentoista huoneeseen (Kochilla kympissä).

Pimennyksen kohta eläinradalla on 8°52’ härkää (pyöristettynä kaariminuuteissa). Tämä pimennys vertautuu viime syksyn hybridipimennykseen 11° skorpionia, koska suurinpiirtein samat alueet altistuvat tällekin pimennykselle, sekä myös vuosi sitten toukokuun alkupuolella saatuun samankaltaiseen pimennykseen vähän kauempana härässä, koska myös tämä pimennys tulee Kuunpimennyksen jälkeen ja Kuun alasolmun puoleisella eläinradan puoliskolla.

Olen jo aiemmin kertonut oman mielipiteeni, että tämä pimennys olisi teemoiltaan vanhojen kertausta, eikä olisi erityisen voimakas. Toki aina jos pimennys osuu aivan tarkasti oman kartan tärkeimpiin kohtiin, on pimennyksellä henkilökohtaisella tasolla suuri merkitys. Nyt Kuunsolmujen linja merkkitasolla heittää aika paljon pimennyksestä, sillä solmut ovat jo edenneet seuraavaan merkkipariin vaakaan ja oinaaseen, kun tämä pimennys tapahtuu siellä, missä aiempi sykli rytisi enemmän, skorpionissa ja härässä. Olen taipuvainen ajattelemaan siten, että tämä pimennys olisi kaikkein merkityksillisin ennemmin härän merkin alku-asteiden puolella kuin paljoa kahdeksannen asteen isommalla puolella, ihan vaan Kuunsolmujen sijainnin vuoksi.

On myös niin, että Kuu on alkanut etääntyä kiertoradallaan hiukan kauemmaksi Maasta, jolloin täydellinen pimennys ei ole enää mahdollinen. Kuun lähin pyyhkäisy Maasta ajoittui tiukimpaan aikaan viikko sitten, kun iso risti oli tarkimmillaan. Eikä ihme, että juuri näin tapahtui, tulee ajateltua retrospektiivisesti.

Siinä mielessä tämäkin pimennys on hyvin oleellinen, jos verrataan erilaisia pimennyksiä keskenään toisiinsa, että ihan samoin kuten viime keväänä, myös nyt Uranuksen ja Pluton neliökulman tarkin kohta ajoittui melko lähelle pimennyksen hetkeä, ja sehän oli tuolloin 21. – 22. päivinä. Kun useasti tarkentuva pitkäaikainen iso kulma ajoittuu samaan aikaan, edes näin viikon tarkkuudella, voidaan katsoa tämän kevään pimennyksillä olevan juuri Uranuksen ja Pluton neliön toteutumisen kannalta suuri merkitys. Härässä tapahtuva pimennys ei kuitenkaan ole erityisen voimakkaasti kulmissa ajan isoon ristiin, vaan tarkemmaksi kulmaksi nousee mukava Neptunuksen kulma.

Samoja yleisteemoja siis pyöritellään kuin aikaisemminkin, ja esimerkiksi maailmalla tilanne vaikuttaa melko tavalla yhtä tulehtuneelta kuin viimekin vuosina. On sotaa, kärjistymistä ja poliittista uhoa yhdistyneenä lukuisiin vähemmän globaaleihin ongelmiin, jotka voivat kuitenkin tuntua yksilötasolla aivan yhtä tuskallisilta.

taurus_typicalTämän Uudenkuun synnyn hetkellä, pimennyksessä, Venus hallitsee hyvästä merkistä (itselleen, ei tässä muuten ole kaloja syytä kehua) Aurinkoa ja Kuuta. Olisi kaunis piste i:in päälle jos Venus olisi sattunut ihan ylennysasteelleenkin, sillä kaukana ei enää olla. Meillä lisäksi rapu nousee pimennyskartalla, ja Kuu härässä on luonnollisesti sekin merkkitasolla erittäin hyvin sijoittunut. Pehmeät voimat pyrkivät voimakkaammin nyt esille, vaikka Iso risti kuinka olisi edelleen vahva energioissamme. Ylempänä esitetty Neptunuksen kulma voisi jopa symboloida hyvyyttä, luovuutta ja henkisyyttä pimennyksen teemoissa oleellisempina kuin että ristin osoittamat jännitteet edelleen korostuisivat. Monella saattaa olla aikaisemmista pimennyksistä kesken asioita, joihin nyt tulee helpomminkäsiteltävää voimaa avuksi.

Härässä pimennys voi viitata kehollisiin, nautintoon liittyviin seikkoihin, sekä tietysti talouden ja omaisuuden korostumiseen. Härän merkkiä voisi myös miettiä omanlaisen synteesinsä tekijänä, märehtimisenä, eli hiljentymisenä pohtimaan. Luovuuden ja kasvun teemat näyttäytyvät monella tasolla, ja saattaisi olla aiheellista tuumia myös turvallisuuteen liittyviä seikkoja.

Auringonpimennyksen Saabinen symboli on Koristeltu joulukuusi. Hassua muuten, kun me nykyään sanomme jotakin joulukuuseksi, sehän tarkoittaa mautonta! Siitä ei kuitenkaan ole kyse tässä symboliikassa. Joulukuusi viittaa yhteisöllisyyden tuntoihin, yhteisten asioiden juhlistamiseen, ryhmässä iloitsemiseen. Puurtaminen olisi jollakin tavoin nyt takana, on aika kerääntyä yhteen nauttimaan.

Uuden Kuun myötä pääsemme kohtaamaan rehevämmän ajan, ja jättämään vähitellen kiihkeimpiä voimia taaksemme. Juurevaa pimennyksen aikaa kaikille!

Lohikäärmeeltä täysin erilainen ajankuva

24.4.2014

fastwroomTässä tulee olemaan lukuisia viuh-vauh päiviä, mikä ikävä kyllä tietää sitä, että blogiin ei taida putkahtaa uusia päivityksiä. Tällaisina hetkinä toivon aina, että voisin kloonata itseni, ja ihan varmasti itse keskittyisin astrologiaan ja ne kloonit saisivat tehdä puutyöt, ruuanlaitot ja suhata ooppelinromulla pitkin maakuntaa. Viikonloppuna tulen olemaan Tampereella messuilla, joten tervetuloa kaikki lukijat moikkaamaan!

Kun tässä on ollut suuria ja jossain melko kiivasmielisiäkin pohdintoja Ison ristin merkityksestä ajassamme, ajattelin laittaa teille vielä pohdintaan erään näkökulman, mikä mielestäni ei ole tainnut tulla muualla vielä esille – tämä on kuitenkin vain luulo, sillä kaikkea en ole minäkään ehtinyt lukea, ja on olemassa esimerkiksi rajoituksia siinä, etten pääse osallistumaan kaikkiin mahdollisiin keskusteluihin eri palstoilla.

draconicMuistattehan Lohikäärmeen ja Draconic kartan? Kuunsolmuista johdettu kartta saattaisi osoittaa myös ajankohdan syvempää merkitystä. Tämä ei ole oma ideani, kunhan nyt esittelen teille millaisin monin eri muodoin tätäkin tekniikkaa voisi hyödyntää. Harvassa taitavat olla kuitenkin he, jotka pohtivat kunkin ajan teemoja sen ns. sielutason kautta?

Katsotaan silti. Draconic kartta johdetaan Kuunsolmujen sijainnista siten, että kartan yläsolmu siirretään nollaan asteeseen oinasta, ja samassa asteluvun osoittamassa suhteessa ihan kaikki kartan muutkin tekijät siirtyvät. Nyt keikautetaan miltei koko karttaympyrän toiselle puolelle, sillä tässä ajassa vaa’an loppuasteissa kulkeva Kuun yläsolmu siirtyy aivan toiselle puolelle karttaympyrää, vastamerkkiinsä oinaaseen.

Kärjistetysti voisi esittää, että Ison ristin tekijät vaihtaisivat vain vastapäiselle kartanpuoliskolle, mutta eihän näin tarkan teknisesti kuitenkaan ole. Draconic kartan Iso risti tulee muuttuviin merkkeihin! Toisenlaiseksi muodostuminen ja uusien vaihtoehtojen etsiminen on siis oleellisesti näkyvillä sielutason ajan kartassa. Eli jo johtavien merkkien Iso risti käytännön tasolla ryhtyy toimeen, kohtaa uudistustarpeen, näyttää samaan aikaan Draconic kartan taso muutoksen olevan haluttu ja luonteva. Merkeittäin kuvion tekijät siirtyvät siten, että perääntyvä Mars tulee kaloihin, Uranus neitsyeen, Jupiter jousimieheen ja Pluto kaksosiin. Herättääkö ideoita? Heti on huomattavissa se, että Jupiterin edullinen asema säilyy kummankin kartan tasolla. Onko Ison ristin todellinen sisäinen luonne jopa Jupieriaaninen; kasvava, eteenpäinmenevä, näkemykseen keskittyvä ja viisas? Todetaanko kuorossa että hmmm!

Myös Auringon siirtymä härästä vaakaan tuntuu kovin sopivalta, Venuksen hallinnassa ollaan joka tapauksessa. Tästäkin tulee positiivinen yleisvaikutelma. Venus itse siirtyy leijonaan, mikä ei ole sille yhtä mainio merkki kuin tällä hetkellä kuljettu kalat, mutta toisaalta tässä saadaan kehiin erittäin hieno vahvuustekijä: Draconicin Aurinko vaa’assa ja Venus leijonassa ovat keskenään vastavierailussa. Tämä ilmiö antaa vahvuutta ja sujuvuutta kummallekin planeetalle.

Tämä on kiireessä ja hätäisesti tehty päätelmä, mutta olisiko sittenkin niin, että tämä keväinen Iso risti ei ole katastrofaalinen ja tuhoa ennustava, vaan sen tarkoitus on ainoastaan merkitä luontevaa ajankohtaa uusille ideoilla, toimintatavoille ja ajattelukuvioille? Ja kaikki uudistus tapahtuisikin hyvin myönteisessä hengessä?

Ajanlaadun Draconic kartta 24.4.2014 sisäkehällä tavallinen Zodiak, ulkokehällä Draconic kartta

Ajanlaadun Draconic kartta 24.4.2014
sisäkehällä tavallinen Zodiak, ulkokehällä Draconic kartta

Oheinen kartta on ajallisesti tehty torstai aamupäivälle, eikä sen akseleiden ja huoneiden sijainteihin kannata kiinnittää mitään huomiota, koska nehän ajassa muuttuvat koko ajan. Hitaat tekijät kuitenkin pysyvät myös Draconic kartalla pitkän aikaa samoilla kohdin.

Kuinka valmiita te olisitte katsomaan aikaa positiivisesti ja kaivautumaan esiin virkeine ideoine kaapeista ja peittojen alta?

Rauha on nupullaan

23.4.2014

ablossTaivaalta on ihan pikkiriikkisen tarjolla rauhoittumista ja tyyneyttä, ja otetaan tämäkin vähä tyytyväisinä vastaan, kun muutoin eletään niin kovin hektisiä päiviä. Merkurius tuli sydänyöllä ennen yhtä oinaan viimeiselle asteelle, ja on sieltä saattanut kärjistää joitakin ajatteluun, kommunikaatioon ja mieleen liittyviä asioita. Toivottavasti kaikki saadaan nopeasti aamun tunteina setvittyä, sillä kun nyt Merkuriuskin on nopeassa kulussaan, mennään niin vauhdikkaasti eteenpäin, ettei tässä jäädä tosiaankaan tuleen makaamaan. Oinaasta siirrytään jo puolenpäivän aikoihin, eli Merkurius menee härkään tänään 23. huhtikuuta noin varttia yli puolenpäivän. Kun ollaan vain hiukan Auringon jäljessä ja näin lähellä keskipäivää, liikutaan kymmenennen huoneen alueella, varsin näkyvissä teemoissa siis.

Olisi mukavaa, jos Merkurius saisi ajan yleistä tunnelmaa hiukan rauhallisemmaksi. Härässä Merkurius ei ole ollenkaan yhtä hätäinen ja suulas, kuin on saatu kokea viime päivinä. Härässä pyöritellään ajatuksia nautinnollisesti, ja viestin ulkoasullakin on taas visuaalista merkitystä. Voi olla, ettei enää ihan jokaisesta pikkuseikasta viitsitä edes sanoa; ei niinkään suurpiirteisyyden vuoksi vaan siksi, että härässä hiljaisuutta arvostetaan enemmän kuin nopeata vouhottamista. Härkä-Merkuriuksen fysiologisiin tekijöihin en ole niinkään perehtynyt, mutta mieleeni tuli, mahtaisiko tämä olla angiinan esiintymisten aikaa.

merkurius_härkäMerkurius saa oikein hyvän tuen ajan ilmapiiristä hallitsijaltaan Venukselta, mikä onneksemme edelleen matkaa ylennysmerkissään kaloissa. Näiden merkkien sävy sopii mainiosti yhteen, ja ehkä kerrankin tämä passiivisuus ei olisi pahitteeksi. Hallitseva Venus alkaa tavoitella hyvää kulmaansa Saturnuksen kanssa, mikä voi yhä vankemmin tarjota vakautta ja järkevyyttä.

Saa Merkurius tietysti perin räjähtävän kartan härkään menonsa kunniaksi, sillä iso risti asettuu meidän asteillamme tapahtuvalle kartalle Meridiaaniakselin tuntumaan, MC – IC linjalle Uranuksen ollessa ylhäällä ja Marsin kartan pohjukalla. Tästä saavat napsia dynamiikkaa viesteihinsä kaikki ne, jotka eivät vielä ehtineet vauhtiin mukaan Merkuriuksen kulkiessa oinaassa. Toivotaan, että sävy alkaa olla aikaisempaa sovinnollisempaa.

Mielestäni Merkurius härässä on yksi mainioimpia talousindikaattoreita ajassa. Se ei ehkä suosi impulsiivista kuluttamista (ehkä mielihyvään liittyvissä asioissa kaikkein luontevimmin), mutta se mahdollistaa rahan kasvun ennemmin omalla pankkitilillä kuin missään muualla. Härässä on kasvua hiukan samaan tapaan kuin Jupiterissa ravussa; maaperä alkaa olla otollinen.

apple-blossomMerkuriuksen härän merkin ylikulussa kaikkein tärkein kohta on sen ylitys Auringolle, eli yläkonjunktio, mikä saadaan nautiskella pois lauantaina 26. päivä 5°49’ härässä noin puoli seitsemältä aamulla. Kun Merkurius kulkee näin lähellä Aurinkoa jo, se häipyy Auringon kirkkaudessa näkymättömiin ennen ylitystä sekä sen jälkeen. Tarkan yhtymän hetki on mielelle kirkkain kohta. Tähtivalon kohtaaminen muuttaa Merkuriuksen statuksen taivaalla, se jättää valppaana aamutähtenä olon, ja tulee yhä tyynemmäksi, tuumivammaksi iltatähdeksi. Enää Merkurius ei etsi tietoa Auringolle, vaan ennemminkin sulattelee ja pohtii sitä, mitä Aurinko sille osoittaa. Jos tuo astekohta osuu oman kartan Merkuriuksen paluun paikaksi, on kyseessä hyvin erityinen Merkuriuksen paluu.

Omenankukannuppuja teidänkin ajatuksiinne!

Ristisaattoa keväässä

22.4.2014

cardcross

Minut on vallannut jo kardinaaliristiväsymys, aivan kuin tänä keväänä ei taivaalla mitään muuta tapahtuisikaan. Ja näin voi tosiaan olla, että muunlaiset ilmiöt jäävät vaimeiksi, kun leijonanosan ajan hengestä nappaa itselleen juuri parhaillaan tiukkana oleva Iso risti Marsin, Jupiterin, Uranuksen ja Pluton välillä (vaikka leijonaa ei kuvio niin ilmiselvästi kosketakaan, astrologisesti). Mielestäni on ihan mahdotonta ennustaa maailman tapahtumista, mitä ristin iso energia vastaa. Vastaavuudet nähdään vasta aikojen kuluttua. Mitään tuhoja tai katastrofeja en tahdo ilmoille maalata, ja jos tällaisia myllerryksiä meillä tai muualla ilmenee, ne on sitten helppo selittää tähän isoon ajan kuvioon kuuluviksi. Tämä viikko on toki ristin huipennusta, mutta se on rakentunut jo pitkän ajan kuluessa, ja nyt tapahtuville asioille on perustat laskettu jo aikoja sitten; ei mitään synny yhtäkkiä tyhjästä.

Yksilön sisäisten tuntemusten tasolla ristin tarjoama energia on paljon mielenkiintoisempaa, mutta koska ne tulevat jokaisen elämään omanlaisina asioina, on näitä aivan yhtä mahdotonta toisen ennustella. Omian tuntojaan on kuitenkin hyvä tarkastella tällaisena aikana. Mielestäni voimat tai energiat näyttäytyvät mielekkäämpinä jos niitä koettaa ohjata ja ottaa itse käyttöön haluamallaan tavalla, tietoisena niiden voiman tasosta. Koska tähän aikaan on latautunut harvinaisen paljon, on tätä kaikkea parempi todella käyttää kuin uhraisi aikaansa väistelyyn. Aika voi tarjota meille ainutkertaisia mahdollisuuksia, sillä tällaista yhdistelmää ei toista elinaikanamme tule (en ole tarkistanut, mutta uskaltaisin väittää että kuvio on sen verran harvinainen).

pluto_rxPluto on parhaillaan aloittamassa pitkää perääntymisjaksoaan, mikä kestää aina syyskuulle saakka ja juuri 10 asteen puolelle kauriissa. Ainakin tämän voiman saattaisi voida näin otollisena aikana helposti kääntää omien sisäisten ja psyykkisten voimien tarkasteluun sekä uudelleensyntyyn.

Toivon vilpittömästi, että aika suo jokaiselle mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa sisäisesti, vaikka tämä sitten tapahtuisikin melkoisella voimalla ja kenties fyysisiä rajojamme kolkutellen; toivottavasti henkisen kasvun rajat paukkuvat samassa suhteessa, ja pystyisimme tavoittamaan laajaa näkemystä, oikeita arvoja ja sisäistä vahvuutta. Ollaan matkalla, eikös vaan.

PS. Kurkkaan tänään myös Hullunkuunajassa miten Kuu liittyy ajan ilmiöihin.

Tabula ei ole enää niin rasa

21.4.2014

kysymysmaalausBlogissa seuraa mysteeripäivityksen avaus (vaikka ajankohtaisempaa olisi ollut blogata Jeesuksesta, jota toki olen miettinyt kaiken Pääsiäistä!). Juttu juontaa juurensa useiden vuosien taakse, jolloin perheemme muutti nykyiseen residenssiin – eikun lupasin alkaa käyttää sanaa kortteeri. En ole muutoinkaan mikään sisustajatyyppi, mutta varsinkin ”arkihuone” jäi vaiheeseen. Olohuoneen tyhjä valkoinen seinä huusi taulua, ja minulla oli vahva tunne, että sille nousisi jokin ihan erityinen teos, mutta taulua ei koskaan tullut vastaan ja seinä ammotti vuodesta toiseen keskeneräisenä.

Viime vuosina olen käynyt läpi yhtä elämäni tärkeimmistä transiittijaksoista eli Neptunuksen ylitystä Auringolleni. Tällaista aikaa ei koskaan toiste tule, ja kaikki eivät pääse ollenkaan kokemaan moista elinaikanaan. Yksi odottamattomimmista transiittiin yhdistämistäni vastaavuuksista on ollut sitkeä unettomuus. Ja eräänä aamuyönä reilu puoli vuotta sitten sain idean (Neptunus yhdistetään astrologisesti luovuuteen ja moniin taiteenaloihin). Minulla on somessa kaverina henkilö, joka maalaa, ja olin kovin ihastunut hänen töittensä symboliikkaan. Eikun kysymään Susannalta, olisiko hänellä myytävänä isoja tauluja, tai mahtaisiko hän ollenkaan tehdä tilauksesta töitä. Suuri koko on ilmeisesti ihan omia Jupiterin tuomia pakkomielteitäni..

susanna_pihlaja

Sain seinälleni taulun, jonka syntykarttaa te arvioitte aikaisemmassa mysteeripäivityksessä. Melkein kuin sattuman kaupalla sain taiteilijalta selville teoksen syntymän ajan; olimme samaa mieltä että kaikkein sopivinta on käyttää taulun signeerauksen ajankohtaa. Yksi teoksen ydinaiheista on Uusikuu (ja se on kuulemma kaloissa), vaikka sitä ei kartasta suoranaisesti näykään (kartan vaihe oli hulluakuuta); kartan Hyleg oli kuitenkin poikkeuksellisesti se ennen syntymää ollut Uusi Kuu, ja se todellakin oli kaloissa. Kallio edustaa staattisuutta, Saturnus IC:llä, ja merenneidolla on tottakai kalanpyrstö; Aurinko kaloissa. Taulu on taulu, Venus paikallaan viidennessä huoneessa, ja Neptunuskin näyttäytyy mystisesti keskeisenä kartalla. Miten sudenkorennot voisivat näkyä kartasta? En löytänyt niille tuhansien asteroidien listauksista nimiasteroidia. Ehdottakaa te! Sitä toki mietin, että niin Kuu kuin nousunkin merkki neitsyessä viittaavat puhtauteen; olen kuullut että sudenkorennot lentävät vain puhtaassa ilmassa.

Hauska yhteensattuma oli se, että sain napattua tarkan ajan, jolloin taulu ripustettiin uuden kotinsa seinälle, eli sille ontonvalkoiselle kortteerinseinälle (kellon tuijottaminen johtui ainoastaan siitä, että olin samaan aikaan paistamassa tuulihattuja ja vilkaisin mihin aikaan laitoin pellin uuniin – vaikka astrologia onkin elämässäni tärkeä ja hauska väline, en ole ihan joka hetki miettimässä ajankohtien karttoja). Tämänkin kartan nousu tuli neitsyeen ja Kuun kohdalle.

Jos joku haluaa viilata tulkintaansa kartasta, nyt kun näkee minkä kartta se on, olisi mukava kuulla teidän huomioitanne ja visioitanne. Susannan taiteeseen voi tutustua lisää täällä. Taululla ei muuten ole vielä virallista nimeä. Saatte osallistua nimenantotalkoisiin! Lähden nyt tästä taas omaan nykytaiteen näyttelyyni..

Uurastuksesta palkintoja

20.4.2014

taurus_artnKovin nopeatempoiselta tuntuu tämä astrologisen vuoden tahti, kun oinas ollaan jo hoppuiltu läpi ja Aurinko siirtyi härkään sunnuntaina 20. huhtikuuta joitakin minuutteja ennen seitsemää aamulla. Aurinko oli toki noussut jo horisontin ylle, mutta varmaan aika monessa huonejärjestelmässä se jäi viimeiseen kahdenteentoista huoneeseen, kaksosen noustessa. Härän kiinteässä ajassa meidän tulisi toteuttaa käytännössä sitä, mistä on saatu idea oinaan ajassa. Nyt vakautetaan tilanteet, mutta kuinkahan työ mahtaa onnistua kun aika on sävyltään kaikkein aktiivisinta, suorastaan räjähdysherkkää. Eli, kun Aurinko siirtyi härkään, taivaan rakentuva iso risti on enää muutamaa kaariminuuttia vaille Marsin osalta tarkka, Jupiter, Uranus ja Pluto ovat kaikki jo tuossa aktiivisimmassa 13 asteessa.

Onnistuuko siksi tällaisena aikana ollenkaan ottaa asiat härän luonteelle ominaisesti tyynesti, rauhallisesti ja omaan tahtiin tehden? Ulkopuolisia paineita tunnistamme todennäköisesti ihan jokainen. Kenties härän vakauttava vaikutus antaa meille mahdollisuuden suhtautua rauhallisesti siihen, mikä melskaa ympärillämme. Oletan silti, että aika moni meistä joutuu mukaan ajan hengen pyörteisiin, tai jopa tahtoo olla etujoukoissa uutta uljasta maailmaa tekemässä.

taurus-zodNyt Aurinkoa tulee hallitsemaan härän oma planeetta Venus, jonka asema on näinä aikoina paras mahdollinen, ylennyksensä merkissä kaloissa. Tämä piirre antaa lisää uskoa siihen, että tyyneys voisi sittenkin olla saavutettavissa. Toisaalta Auringon ja Venuksen välinen kulma on hankalemmasta päästä, puolineliö. Jotkut voivat pitää jääräpäisesti kiinni omasta rauhastaan ja yksityisyydestään, kertakaikkiaan kieltäytyä lähtemästä mukaan muunlaisten energioitten toteuttamiseen. On myös mahdollista, että kulma voisi hankaloittaa sisäisen rauhan saavuttamista.

Nyt härän ajassa tapahtuu tuo ristin huipennus, ensi viikolla jo, ja saamme myös Auringonpimennyksen nimenomaan härän merkissä. Ehkä nämä symboloivat sitä, etteivät härkäenergiaa omaavat saa tässä omassa ajassaan aivan tavanomaisia mahdollisuuksia ilmentää härkää, vaan asioissa on voimallisesti jylläävä sävy. Ja kyllä härästä voimaa löytyy, kun ajatellaan raivon härän syöksymistä päin.

taurus_cowPelkkää synkkyyttä tuleva härkäjakso ei suinkaan ole. Me saamme mukavan Merkuriuksen yläkonjunktion viidennessä asteessa (26.4.) mikä aivan varmasti virkistää ajattelua – tai saa meidät pitämään entistä kiivaammin omasta tahdosta kiinni. Toisaalta Neptunus liuottaa ja antaa tilaa luovuudelle, mielikuvitukselle ja haaveilulle, tarkkana heti seuraavana päivänä kulmallaan. Tahdonvoimaksi veikkaisin Pluton sujuvaa kulmaa toukokuun alkupuolella. Onnen eväitä on jaossa, sillä Jupiter ei ole ehtinyt kauaksi Pluton vastakkaisuudesta ja ihanainen, suloinen kulma Jupiterin ja Auringon välillä todentuu merkin puolivälissä 6.5. Sitten onkin oikeastaan jaossa enää käytännön toteutuksen paineet ja palkinnot, Saturnuksen vastakkaisuuden muodossa 10.5. härän 20 asteessa; viimeisen merkin kolmanneksen ajaksi Aurinko jää aspekittomaksi lukuunottamatta aina nopeita kulmiaan Kuun kanssa. Olisiko niin, että lopussa kiitos seisoo, härälle tyypilliseen tapaan? Ehkä jakson lopussa ehdimme kaikki upottaa sormet muhevaan multaan?

Toivotan kaikille vankkaa sekä nautinnollista härän aikaa!

Edistysvaiheista

17.4.2014

halfmoonPitkään aikaan Taikablogissa emme ole puineet edistyskartan Kuuta ja etenkin Kuun kulkemaa vaihetta. Kuunvaiheet tuntuvat olevan maassamme hauskalla tavalla ajankohtainen aihe, sillä näitä käsitellään lyhyen ajan sisällä monella taholla. Erityisesti pääkaupunkiseudulla kannattaa huomioida viikkoa Pääsiäisen jälkeen sunnuntaina Suomen Astrologisen Seuran tuleva luento, missä Soile Naskali valottaa kuunvaiheita (saattaa kannattaa lähteä jopa kauempaa reissuun jos aihe oikein kiinnostaa, ynnä nauttia seuran synttäripullakahveet samalla).

Päivän pähkinä voisi olla oman progekartan kuunvaiheen löytäminen sekä miettiminen, miten vaihe näkyy juuri nyt sisimmässä, omassa kasvussa tai jopa mahdollisesti käytännön tasolla toiminnassa ja arjessa. Tätä kirjoittaessa minua laiskottaa saunomisen jälkeen, joten laitan vaan linkin sivublogiini, minne olen koonnut esityksen, miten vaihe lasketaan ja millaisia ydinajatuksia kuhunkin vaiheeseen voitaisi liittää.

Oman Kuun miettimiseen (progella siis) kannattaa toki yhdistää merkki, huone ja miten Kuu parhaillaan muutoin käy vuoropuhelua (kulmat) muun edistyskartan kanssa. Vaihetta voisi pitää taustavaikuttajana ja pohjavirran kaltaisena teemana, mikä joskus saattaa näyttäytyä hyvinkin voimallisesti. Sillä on vissi ero, onko Kuu kasvavalla vai laskevalla puolella kierrostaan!

Tässä harjoituksessa pyöritään yksinomaan edistyskartan tasolla. Katsokaan siis ainoastaan progen Auringon ja Kuun välistä suhdetta, joka lasketaan Auringosta eläinradan merkkien suuntaisesti Kuuhun asti. On silti hyvä verrata nyt kulkemaanne vaihetta syntymäkartan vaiheeseen; voi esimerkiksi pohtia onko vaihe ns. yhteensopiva syntymäkartan vaiheen kanssa, riitelevätkö hyvin erilaisten vaiheiden perusajatukset ja luonteet keskenään, tai kokeeko aivan toisenlaisen vaiheen päinvastoin hienona mahdollisuutena.

Miellän edistyskartan niin oman sisimmän teemoista kertovaksi karttatasoksi, että tähän on vaikea ottaa esimerkiksi mitään muuta kuin omaa karttaansa. En tee tätä tuodakseni itseäni esille, vaan tarjotakseni vähemmän harjaantuneille kartanpyörittäjille ideoita, että näinkin voi katsoa.

capr_timeKartallani Kuu matkaa kauriin merkin alussa ja Aurinkoon nähden se on laskevalla puolella, siemenkuun vaiheessa ja jos merkeittäin haluaa vaiheita miettiä, nyt mennään jouskarimaisessa vaiheessa. Kuu on siinä mielessä ”johtotähti” progellani, sillä se on ainoa planeetta akselin tuntumassa. MC otetaan kiinni vakaasti ja rakentavasti… Kuu saa myös kunnian olla tekemässä progen tarkinta kulmaa, nyt kartan nousua hallitsevaan Venukseen (hip hurraa ylennyksessään kaloissa). Kokonaan toisenlaisen ulottuvuuden Kuuhun tuo sen kulku kallistuskulman rajan ylittäneenä, OOBina mennään sitten reippaanlaisesti.

Siemenkuu on mielestäni juuri kauriissa kulkevalle Kuulle mainio vaihe, sillä tämä on toteuttamisen aikaa. Tällaisena aikana jaetaan ja tiedotetaan, ja toivottavasti saan tehtyä tätä hienoa työtä nyt kauriissa aikaisempaan verrattuna järkevämmin, perusteellisemmin ja ammattimaisemmin. Jos oman syntymäkarttani kautta olenkin puhdas ideoija ja idealisti uudenkuun vaiheessani, olen nyt haasteessa tehdä asioita konkreettisemmin. Pelkkä hyvä idea ei enää riitä, vaan se pitäisi myös jakaa toisille. Eniten sisäistä ristiriitaa tuovaksi ilmiöksi koen kauriin ja MC:n teemojen hankauksen merkeittäin katsottuun jousimieheen ja OOB-tilaan nähden: välillä olo on rauhallisen johdonmukainen, mutta aivan sillä hilkulla että sinkoudutaan ulkoavaruuteen ja otetaan pitkät!

Millainen tarina teillä on kerrottavana kuunvaiheestanne?

Psiiih, painekattilassa

16.4.2014

steamAjan henki on näinä päivinä kuin painekattilassa olisi. Yleensäkin pimennysten välinen pariviikkoinen on aina ajanlaadultaan erityistä; joskus tämä voi olla myönteinen asia ja kohottaa yleistä tietoisuutta, mutta nyt meillä on paljon tavallista voimakkaammat energiat kertomassa vallitsevasta ilmapiiristä.

Eilen olleen täydellisen Kuunpimennyksen ja 29. huhtikuuta tapahtuvan Auringonpimennyksen väliseen aikaan osuu keväisen Ison ristin huipennus. Jupiter, Uranus ja Pluto ovat jo kaikki johtavien asteiden 13 asteessa, ja enää odotamme vain Marsin painavan liipaisinta perääntyessään. Toki näin erikoisen voimakas neliöiden ja oppositioiden asetelma määrittää koko kevään ajanlaatua, siis paljon pidemmällä ajanjaksolla kuin tarkkana hetkenä, mutta on jotenkin tälle ajalle luonteenomaista, että tarkan ristin täytyy todentua juuri pimennysten välissä. Voimme ajatuksissamme vertailla, miten erilainen tunnelma voisi olla, jos risti olisi ollut jo aikaisemmin, ja pimennykset vasta sen jälkeen, tai toisinpäin. Nyt saamme kaikki yhdessä rysäyksessä, ja tälläinen tahtoo kärjistää asioita äärimmilleen.

Lisäksi tuo kaikki ylempänä maalailemani tapahtuu samaan aikaan kun Pluto on liikkeessään pysähtynyt. Tämä tuo lisää intensiivisyyttä aikaan; normaalisti yksinomaan Pluton pysähdyksen pariviikkoinen riittää nostamaan yleistä intensiteettiä, ja nyt saamme paljon muutakin.

ajanhenkiPimennysjaksossa olo tarkoittaa sitä, että Aurinko liikkuu lähellä Kuunsolmujen linjaa. Nyt solmut kulkevat siten, että yläsolmu on ns. kartan syksypuolella, ja alasolmu, lohikäärmeen häntä, on kevätmerkeissä, meidän pallonpuoliskomme leveyksiltä tarkasteltuna. Aurinko tulee Kuun alasolmulle pitkänäperjantaina iltapäivällä. Tämänkin voisi tavallaan tulkita ns. huono-enteiseksi astrologiseksi symboliikaltaan. Itse katson solmun ylitystä ennemminkin vapauttavana tekijänä, ja koetan perustella miksi näin on. Kuunpimennyksen jälkeen Kuu ylitti Kuun yläsolmun vaa’assa, ja aina taivaan valon ollessa tällä valojen keskinäistä suhdetta kuvaavalla teknisellä linjalla Kuunsolmut pysähtyvät ja vaihtavat kulkusuuntaansa. Tällaista kutsutaan solmun huojunnaksi. Kun solmulinja kääntyi eteneväksi eli päinvastaiseksi normaaliin kulkusuuntaansa nähden, olen pitänyt tällaista solmun kertomien suunnan ja tarkoituksen suhteen tavallista vaativampana aikana. Tämä ajanjakso näyttäytyy suunnan kyseenalaistuksena ja pohdinnan jaksona, mikä ei sinänsä ole välttämättä ollenkaan huonoa. Tällainen solmun huojunnan aika päättyy yleensä Kuun tullessa neliökulmaan Aurinkoon nähden, mutta niin ei olekaan tällä kerralla – tässäkin mielessä aika on poikkeuksellista! Koska Aurinko on juuri lähestymässä Kuun alasolmua, ehtii Aurinko solmulinjan ylitykseen ennen kuin Kuu tulisi tähän vaadittuun neliökulmaan. Aurinko itse kääntää solmut ylityksellään ja pidättelevä tuumauksen aika jää näin odotettua lyhyemmäksi. Tämä mielestäni vapauttaa tunnelmaa omalta osaltaan dynaamisemmaksi, vaikka toki tuo perjantai solmulinjan ylityksen vuoksi saattaa olla erityisen haasteellinen.

Olen viimepäivinä keskustellut tavallista useamman henkilön kanssa, myös ihan muissa kuin astrologisissa yhteyksissä, ja on ollut havaittavissa kuinka he kokevat olevansa paineissa. Olen monesti siteerannut kirjailija T.S. Eliotin lausetta Huhtikuu on kuukausista julmin. Näin voi olla myös tänä vuonna, ja on ikävää sekä turhauttavaa, kun ei oikein osaa antaa rohkaisua sitä tarvitseville. Mielestäni voimme kuitenkin luottaa tulevaan, sillä nämäkin paineet tulevat laantumaan. Ei ole pakko provosoitua. Myös rauhaa ja tasapainoa voi etsiä aktiivisesti.

 

 

Kevätkauden tärkein pimennys

14.4.2014

kuunpimennysHuomenna tiistaina 15. huhtikuuta on täydellisen Kuunpimennyksen päivä. Tämä on ensimmäinen pimennys sen jälkeen kun Kuunsolmujen akseli on siirtynyt kulkemaan vaa’an ja oinaan merkeissä. Pimennykset tapahtuvat kahdesti vuodessa kahden, joskus jopa kolmen pimennyksen sarjana silloin kun Aurinko kulkee Kuunsolmulinjan läheisyydessä. Tämän kevään pimennysjakson aloittaa Kuunpimennys yläsolmun tuntumassa, ja kahden viikon kuluttua tulee Auringonpimennys alasolmun puolella eläinrataa – nyt vaan sattuu siten että tuleva Auringonpimennys on kuin jäänne aikaisemmasta pimennyssyklistä kun se tapahtuu härän merkin puolella.

Kuunpimennyksessä Kuu on 25°15’ vaa’assa ja sen tarkka kohta on meillä aamupäivällä klo 10:42, eikä tämä näy meillä Suomessa. Pimennyksen aikaan Maa tulee hetkeksi Auringon ja Kuun väliin, eikä silloin Auringon säteet pääse valaisemaan Kuuta. Eläinradalla Kuu ja Maa ovat asteissa tällöin yhtymässä.

Kun pimennyksien sarja alkaa tänä vuonna alkaa asetelmalla, joka on hiukan nurinkurinen, eli Kuu yläsolmulla ja Aurinko alasolmulla, Kuun tullessa ensin pimennyksen alle, on kyseessä melko vaikea pimennystyyppi. Kirkkaan näkemyksen tavoittaminen pimennyksen viestistä saattaa olla tavallista vaikeampaa, ja nyt Kuun ollessa vastavuoroisessa vaa’assa, olisikohan niin että me odotamme jonkun tulevan kertomaan pimennyksen teeman, emme siis itse näe vaivaa sen miettimisen suhteen. Vaa’an merkin myötä pimennyksen merkitys liittyy ihmissuhteisiin, eli emme ole kokemassa tätä yksin ja omakohtaisesti vaan yhdessä toisten kanssa. Kenties on tärkeämpää olla tietoinen kanssakäymisestään toisten kanssa kuin omasta sisäisestä olemuksestaan. Auringon läheisyys Juno-asteoidiin korostaa samaa toisten ihmisten huomioimisen ja kanssakäymisen teemaa. Tämän puolen pimennyksen merkityksestä huomioivat todennäköisimmin vahvimmin he, joiden kartoilla on tärkeitä planeettoja tai akseleita johtavien merkkien viimeisellä kolmanneksella.

ceres (2)Sen lisäksi että Maa on tottakai pimennystä rakentamassa, on Kuu yhtymässä pikkuplaneetta Ceresiin. Tämä viittaa yhä enemmän Äiti Maan teemoihin, hyvinvointiin ja ravintoon. Maailmanlaajuisesti meidän olisi todennäköisesti syytä kiinnittää huomiota hyvinvoinnin jakautumiseen. Korkean elintason maiden täytyisi ryhtyä kompromisseihin, jotta ravinto voitaisiin jakaa tasapuolisemmin kaikkien maapallolla elävien kesken (enkä nyt tarkoita hampurilais ym. ketjujen viemistä ns. kolmansiin maihin).

Astrologisesti ajateltuna mikään pimennyskään ei tapahdu energiatyhjiössä, ja tällä hetkellä vallalla on jo hyvin voimakkaasti tulevan ison ristin teemat. Pluto on tänään pysähdyksensä keskikohdassa merkeittäin neliökulmissa pimennykseen, Aurinko samassa merkissä Uranuksen kanssa ja Kuu Marsin kanssa. Täydellinen Kuunpimennys korostaa ajallisesti ison ristin tapahtuman aikaa osuessaan näin lähelle, ja tuo mukaan omat jännitteensä ajan henkeen. Kuunpimennyksen kohta vaa’an merkin lopussa muistuttaa meitä Marsin kääntymisestä miltei näillä samoilla kohdilla helmi-maaliskuun vaihteessa; ilmeisesti jo tuolloin pimennykseen liittyvät seikat alkoivat nousta esille. Vaikka pimennys ei ihan tarkasti osuisikaan omalle kartalle nyt, mutta jos iso risti osuu johtavien merkkien 13 asteesta, lahjoittaa tämä pimennys merkitystään näillekin henkilöille. Mielestäni nämä kuuluvat tänä keväänä samaan pakettiin, täydellinen Kuunpimennys ja iso ristikuvio.

kotka_kyyhkyKuunpimennyksen asteen Saabinen symboli on jälleen mielenkiintoinen, Kotka muuttuu kyyhkyseksi ja kyyhkynen kotkaksi. Tämä on puhtaan vaakamainen symboli, jossa yhdistetään mieli ja tahto, henki ja tunne, ehkä jopa asettaudutaan toisen asemaan tai vaihdetaan näkökulmaa. Yhteistyön saavuttaminen on tärkeintä.

Tämän symbolin etsimisen jälkeen tuumin pitkään hmmm. Vaikka netissä on ollut luettavissa useita tätä pimennystä käsitteleviä kirjoituksia, olen tietoisesti välttänyt niiden lukemista, sillä tahdoin katsoa tätä aivan itse, en halunnut antaa toisten näkemysten vaikuttaa ajatteluuni. Symboliikan näkökulmasta olen tehnyt täysin väärin, olisi ilmeisesti pitänyt tehdä juuri toisinpäin ja tukeutua toisten näkemyksiin. Uusi hmm. Varmaankin tästä pimennyspäivityksestä jäi nyt jotakin oleellista ulos, ja siksi kannattaa etsiä toisenlaisia näkökulmia.

Toivotan kaikille valoisaa tietoisuutta tulevalle pimennyskaudelle!


%d bloggaajaa tykkää tästä: