Tabula ei ole enää niin rasa

kysymysmaalausBlogissa seuraa mysteeripäivityksen avaus (vaikka ajankohtaisempaa olisi ollut blogata Jeesuksesta, jota toki olen miettinyt kaiken Pääsiäistä!). Juttu juontaa juurensa useiden vuosien taakse, jolloin perheemme muutti nykyiseen residenssiin – eikun lupasin alkaa käyttää sanaa kortteeri. En ole muutoinkaan mikään sisustajatyyppi, mutta varsinkin ”arkihuone” jäi vaiheeseen. Olohuoneen tyhjä valkoinen seinä huusi taulua, ja minulla oli vahva tunne, että sille nousisi jokin ihan erityinen teos, mutta taulua ei koskaan tullut vastaan ja seinä ammotti vuodesta toiseen keskeneräisenä.

Viime vuosina olen käynyt läpi yhtä elämäni tärkeimmistä transiittijaksoista eli Neptunuksen ylitystä Auringolleni. Tällaista aikaa ei koskaan toiste tule, ja kaikki eivät pääse ollenkaan kokemaan moista elinaikanaan. Yksi odottamattomimmista transiittiin yhdistämistäni vastaavuuksista on ollut sitkeä unettomuus. Ja eräänä aamuyönä reilu puoli vuotta sitten sain idean (Neptunus yhdistetään astrologisesti luovuuteen ja moniin taiteenaloihin). Minulla on somessa kaverina henkilö, joka maalaa, ja olin kovin ihastunut hänen töittensä symboliikkaan. Eikun kysymään Susannalta, olisiko hänellä myytävänä isoja tauluja, tai mahtaisiko hän ollenkaan tehdä tilauksesta töitä. Suuri koko on ilmeisesti ihan omia Jupiterin tuomia pakkomielteitäni..

susanna_pihlaja

Sain seinälleni taulun, jonka syntykarttaa te arvioitte aikaisemmassa mysteeripäivityksessä. Melkein kuin sattuman kaupalla sain taiteilijalta selville teoksen syntymän ajan; olimme samaa mieltä että kaikkein sopivinta on käyttää taulun signeerauksen ajankohtaa. Yksi teoksen ydinaiheista on Uusikuu (ja se on kuulemma kaloissa), vaikka sitä ei kartasta suoranaisesti näykään (kartan vaihe oli hulluakuuta); kartan Hyleg oli kuitenkin poikkeuksellisesti se ennen syntymää ollut Uusi Kuu, ja se todellakin oli kaloissa. Kallio edustaa staattisuutta, Saturnus IC:llä, ja merenneidolla on tottakai kalanpyrstö; Aurinko kaloissa. Taulu on taulu, Venus paikallaan viidennessä huoneessa, ja Neptunuskin näyttäytyy mystisesti keskeisenä kartalla. Miten sudenkorennot voisivat näkyä kartasta? En löytänyt niille tuhansien asteroidien listauksista nimiasteroidia. Ehdottakaa te! Sitä toki mietin, että niin Kuu kuin nousunkin merkki neitsyessä viittaavat puhtauteen; olen kuullut että sudenkorennot lentävät vain puhtaassa ilmassa.

Hauska yhteensattuma oli se, että sain napattua tarkan ajan, jolloin taulu ripustettiin uuden kotinsa seinälle, eli sille ontonvalkoiselle kortteerinseinälle (kellon tuijottaminen johtui ainoastaan siitä, että olin samaan aikaan paistamassa tuulihattuja ja vilkaisin mihin aikaan laitoin pellin uuniin – vaikka astrologia onkin elämässäni tärkeä ja hauska väline, en ole ihan joka hetki miettimässä ajankohtien karttoja). Tämänkin kartan nousu tuli neitsyeen ja Kuun kohdalle.

Jos joku haluaa viilata tulkintaansa kartasta, nyt kun näkee minkä kartta se on, olisi mukava kuulla teidän huomioitanne ja visioitanne. Susannan taiteeseen voi tutustua lisää täällä. Taululla ei muuten ole vielä virallista nimeä. Saatte osallistua nimenantotalkoisiin! Lähden nyt tästä taas omaan nykytaiteen näyttelyyni..

Mainokset

Avainsanat: , ,

4 vastausta to “Tabula ei ole enää niin rasa”

  1. Anne Laine Says:

    Hei, eipä ollut koira, vaan ei henkilökään. Kyllä se vahva luovuus tulee sieltä esiin. Merkurius on vahvana Neitsyessä, joka mielletään siistiksi,(puhtaus) järjestelykykyiseksi, käsityötaitoiseksi, puhumaan, kirjoittamaan, opettamaankin. Merkurius on myös terveyden ja miksei matkustelun kanssa myös tekemisissä. Ainakin kotimaan sisällä, eikö? Kuu tuolla on Uusi Kuu, uusien aloitusten aika on käsillä. Kuu edustaa myös tunteitamme, jopa meiltä itseltämme piilossa olevia reaktioitamme. Sudenkorennot vapautta, kerroit niiden viihtyvän vain puhtaassa ilmapiirissä. Olisiko puhtaus myös avoimuutta, oman itsen avaamista luovuuden ja rehellisyyden kautta. Valkoiset iirikset edustavat puhtautta! myös. Merenneito siis hoitaa luovuuden kautta tunteitamme, edustaa varmasti vesielementtiä, koska asuu myös veden alla. Siis Neptunuksen valtakunta.
    Kyllä tuon kuvan ympärille voi edelleen kehittää jotain Merkuriuksen tuomaa konkreettistakin toimintaa. Hyvin eheyttävä kuva, herkkä ja syvällinen, koskettava. Ja kuinka monet meistä juuri tarvitsevat tuota eheytymistä ja oman herkkyytensä oivaltamista ja oikeaa tapaa sitä tuoda esille rehellisesti.

  2. Emilia (Emelia) Says:

    Eivätkö sudenkorennot voisi liittyä Solmuihin? Dragonfly? Taulussa tosin korentoja on kolme..

    • Susanna Says:

      Kuusipas ;). Mutta hieno oivallus! Tai jos pitäisi kurkistaa lohikäärmekarttaa…?

  3. Milkyway Moses Says:

    Sudebkorennot on tässä mielenkiintoisena yksityiskohtana,kun ajattelee ,että sudenkorento on ns.esihistoriallinen eläin,ts.ajalta ennen vadenpaisumusta.Omaisiko sudenkorento yhteyjsiä `tuonpuoleiseen`jne.? Linkkiä myyttisiin aikakausiin voi viitata myös nimitys `dragonfly`.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: