Tänään Helatorstain pyhäpäivänä taivaalla tapahtuu mukavia muutoksia merkinvaihdoksien myötä. Jo aamuyöllä hetki Auringonnousun jälkeen Venus pääsi omaan härän merkkiinsä. Oi että tämä tuntuu helpottavalta ja suloiselta, ei pelkästään siksi että siirtymä vastamerkistä oinaasta omalle alueelle härkään on upea juttu, myös sen vuoksi että Venuksen kontakti Kuun alasolmulle voidaan katsoa päättyneeksi. Nämä tekijät on voineet viime aikoina rassata Venuksen alaisuuteen liittyvissä asioissa, ja olihan siinä vielä lisätä tuo aina merkin lopussa kohdattava viimeinen ylitys, viimeisen asteen ”kurimus”.
Venus härässä rauhoittaa ja tyynnyttää mieltä, antaa meille luvan nauttia ja kokea mielihyvää. Raha-asioiden suhteen tämä tuntuu erittäin hyvältä, ja ihmissuhteissa voisi olla odotettavissa seesteisempi, rakastavampi ja jopa uskollisempi vaihe. Vaikka en mielläkään Venusta härässä mitenkään räiskyväksi, voisi tämä luoda mukavat puitteet esimerkiksi tulevan viikonlopun juhlille. Juhannuksen aikaan on sitten jo kaikenlaista muuta taivaan energioissa enemmän esillä, mutta saattaa Venus vielä härän viimeisiltä asteilta tuoda oman sulonsa keskikesän viettoon.
Myös Merkurius on muuttamassa merkkiään samana päivänä, nyt torstaina 29. toukokuuta rapuun, ja tämä tapahtuu joitakin minuutteja puolenpäivän jälkeen. Merkuriuksen kohdalla ei kannata jäädä suremaan omasta kaksosen merkistä muuttoa rapuun, sillä eipä aikaakaan kun viestinviejä peruuttaa takaisin omaan ilmavaan maailmaansa. Merkurius on edelleen korkealla OOB tilassa vielä viikon verran, ja tottakai kulkee nyt jo perääntymisalueen varjossa, eli planeettaan liittyy joitakin poikkeustekijöitä, jotka saattavat näkyä sen toteutumisessa tulevina päivinä. On mukavaa, että Merkurius ei jää merkinvaihdossaan kuitenkaan ihan täysin heitteille, vaan Kuu auttaa viestien välittämisessä kaksosista: Merkuriuksella ja Kuulla on siis välillään vastavierailu, jolloin vierekkäisten merkkien hankaus ei taida näkyä nyt ollenkaan.
Vaikka rapu ei ole astroteknisesti hyvä merkki Merkuriukselle, on planeetta osoittanut toimivansa oikein hauskasti näin iloisessa ja luovassa merkissä. Astrologiassa oman merkin vierekkäiset (ja kvinkunssimerkit) katsotaan sellaisiksi, joiden kanssa yhteinen sävel löytyy hankalimmin. Mielestäni tämä sääntö ei ihan päde sataprossaa Merkuriukseen, koska planeetalla on ihan poikkeuksellinen neutraali luonne. Se sopeutuu ja selviytyy ihan missä vaan. Ravun runsaus ja kukkeus, OOB tilan korostamana, voi kuitenkin olla vaikeasti hallittavaa, joten ollaan huolellisia rahojen, viestien ja liikkumisen suhteen.
Merkurius ja Venus ovat jo jonkin aikaa kulkeneet keskenään tasatahtiin mukavassa kulmassa, ja tämä miellyttävä ote pysyy vielä tulevan viikonlopun ajan ilonamme. Tämä samaan tahtiin kulkeminen ei ole aivan tavattoman harvinaista, mutta sellaista voi sattua ainoastaan silloin kun Merkurius on valmistautumassa pysähdykseen. Merkurius on tavanomaisessa vauhdissaan paljon nopeampi verrattuna Venukseen, mutta nyt Merkuriuksen hitauden vuoksi niiden rytmi on osunut hienosti yksiin. Toivottavasti tästä on ollut teille iloa ja apua? Itse olen ainakin huomannut viilanneeni sanoja ja kuvia poikkeuksellisen paljon ja huolellisesti (en tosin tänne blogiin, mistä olen pahoillani).
Heittäydytään ottamaan iloiten mukavat uudet energiat vastaan!