Hottista aikaa on, kuumaa kuten kesällä pitääkin, ja astrotaivaalla myös hehkua ja intohimoa riittää. Kun vuorokausi vaihtui sunnuntaiksi, saimme Uuden Kuun aamuyöllä joitakin minuutteja ennen kahta leijonan 3°51’ kohdassa. Kuu ylitti Auringon eläinradan asteissa, ja samaan osui myös juuri leijonaan siirtyneen Jupiterin ylitys. Aurinko leijonassa on luonnollisesti jonkinlaisessa pääroolissa omassa merkissään syntyvän Uuden Kuun hallitsijana, mutta Jupiterin sattuessa vain puolentoista asteen etäisyydelle, määrittää tämä onnistumisen, menestyksen ja kasvun planeetta nyt syntyneen Uuden Kuun sävyjä. Saamme itsevarmuutta tukevan ajanjakson, jossa myönteinen asenne voi ratkaista paljon.
Tämän kuunkierron syntyhetki antaa meille teemansa tulevan syklin ajaksi, ja astrokartalla on edelleen pitkäaikainen Saturnuksen ja Uranuksen kvinkunssikulma, Uuden Kuun, Auringon ja Jupiterin neliö Marsille (joka siirtyi juuri skorpioniin), sekä Venuksen kulku vastapäätä Plutoa. Näissä piirteissä on tulta ja intohimoa ihan pakahdukseen saakka. Yksinään Venuksen ja Pluton teemat lataavat sellaista intensiivisyyttä tunteisiin, että ilma on sakeaa – ja silloin liiallista jos mustasukkaisuusdraamat ja omistushalu karkaavat käsistä.
Leijonassa syntyvä Uusi Kuu kertoo rakkaudesta, lämmöstä, sydämellisyydestä, auktoriteetistä, näyttävyydestä, luovuudesta ja kutsumuksesta. Kovin ovat ihania teemoja kaikki, ja ehkä varjopuolelta voisi löytyä työstettäväksi huomionkipeyttä, herkkänahkaisuutta, helposti loukkaantuvuutta, itseä rajoittavaa ylpeyttä, ylemmyydentuntoa ja kopeutta. Nämä kun tiedostaa, kai jokainen ennemmin haluaa valita omien tekojensa luonnoksi jalouden ja rakkauden suuntaiset puolet.
Otsikoin tämän Kuun Amorin Kuuksi, sillä tällä kerralla rakkauden merkissä syntyvä Uusi Kuu syntyi niin somasti asteroidi Amorin kyljessä. Asteroidi Amor (1221) on kaunis rakkauden symboli, joka kuvaa puhdasta, pyyteetöntä rakkautta, mikä on lempeä, antava, hyvä ja kestävä. Ehkä tässä nyt puhuu oma hankala Venukseni, kun esitän, että tämänlaatuinen rakkaus on harvinaista. Jotka olette tällaisen elämässänne löytäneet, pitäkää ihmeessä kiinni onnestanne. Tämä Uusi Kuu on toiveikas rakkaussuhteiden alkamisen suhteen, saahan se onnen aineksia Jupiterilta, ja leijonan merkki taitaa olla paras mahdollinen.
Uutta Kuuta ilmentävä Saabinen symboli on herkullinen tulkittava. Muodolliseen asuun pukeutunut mies ja sarvipäinen hirvi. Tässä esitellään saavutuksia ja voitonmerkkiä, halutaan tehdä vaikutus toisiin, mikä on yksi leijonan merkin perusteemoista. Symbolin luonnehdinnassa kehotetaan harkitsemaan, miten teot vaikuttavat, joten voi olla syytä kysyä itseltään, kuinka huomionkipeä nyt on. Symbolin avainsana on moraali eli henkinen ryhti, ja se velvoittaa käyttäytymään hyvin ja oikein. Mielestäni ihan kaikki ”näyttämisen halu” ei ole negatiivista, sillä toisinaan oman luovuuden tuloksia on syytä esitellä myös muille, sillä ne tuottavat paljon iloa ja innostavat toisia.
Sitten vaan nuolia ammuskelemaan Amorin ajassa…
Avainsanat: Asteroidit, Jupiter, Leijona, Saabiset symbolit, Uusi Kuu
27.7.2014 14.46 |
Uusikuu ja Jupiter osuvat nyt neliöön oman Jupiter-Neptunus-yhtymän kanssa skorpionin alussa. Näin lomalla ja tällaisella helteellä ei jaksa oikein pohtia, mitä tuo voisi tarkoittaa…
27.7.2014 19.18 |
Omalla kohdallani on parhaillaan jupiterin paluu päällä ja nyt siis uusikuu myös mukana kuvioissa. En oikein osaa tulkita, mutta toivon kaikkea positiivista 🙂 Se olisikin tarpeen raskaiden aikojen jälkeen.