Merkurius Auringon yllä

mercury_leoVaikka olisi pitänyt olla tietoinen Merkuriuksesta, olen lähinnä tiedostanut ukkoset ja sähkökatkokset, ja niistä johtuen vain pieni tiedotus. Tänään perjantaina 8. elokuuta Merkurius kohtaa Auringon 16°03’ leijonassa illalla seitsemän jälkeen. Tämä ylitys on nimeltään Merkuriuksen yläkonjunktio ja se kuvastaa täyden Merkuriuksen vaihetta (jos verrataan esimerkiksi Kuun kiertoon täyttäkuuta). Merkurius aloitti syklinsä toisenlaisesta yhtymästä Auringon kanssa kesäkuussa Juhannuksen tienoilla ja kaksosten lopussa, uuden Merkuriuksen syntymästä alakonjunktiossa, jossa Merkurius oli perääntyvänä. Tässä tämäniltaisessa täyden Merkuriuksen ajassa tullaan tietoisiksi asioista ja ajatuksista, jotka ovat saaneet syntynsä tuon uuden Merkuriuksen aikaan.

Tiedostamisen ja tietoiseksi tulemisen aika on meillä kaikilla mahdollisuutena, mutta erityisesti tämä koskee heitä, joiden omalle kartalle tämä Merkuriuksen täyttyminen leijonan merkin puolivälissä osuu jollakin erityisellä tavalla – kaikkein varmimmin jos tämä merkitsee esimerkiksi oman Merkuriuksen paluuta.

Jos astrologian piirissä on tyhjentävästi selitetty Merkuriuksen eri vaiheiden luonnehdintoja, en ole näihin vielä törmännyt. Itse pidän täyden Merkuriuksen luonteena tuon tiedostamisen lisäksi tiedon jakamista toisille, koska tällaisessa kierron kohdassa ollaan samaan tapaan näkyvillä kuin täydenkuun ajassakin. Merkurius saavuttaa nyt (ainakin mahdollisuutena) täyttymyksensä, ottaa omansa ja antaa mielelle ymmärryksen. Mielestäni tällainen Merkurius on myös luonteeltaan kommunikoiva, pyrkii yhteyteen toisten kanssa etenkin sen oman tiedon jakamisen suhteen. On syytä pohdiskella, missä määrin toisilta omaksuva ja kuunteleva tällaisen vaiheen Merkurius sitten on; toivottavinta olisi jos täyden Merkuriuksen aika merkitsisi myös vastavuoroisuutta. Itse pidän täyttä Merkuriusta jossakin määrin Jupitermaisena, ja viittaan tällä tietoisuudesta saatuun ymmärrykseen (viisauteen) ja oman mielipiteen muodostamiseen. Tämä on kuitenkin täysin oma näkökantani (omaanhan itsekin syntymäkartallani tällaisen vaiheen Merkuriuksen).

mercury_rubensKun Merkurius taas ylittää Auringon, sen status Aurinkoon nähden muuttuu. Merkurius siirtyy kulkemaan taivaalla iltatähtenä, jolloin sen luonne tulee pohdiskelevammaksi. Ihan heti Merkuriusta ei kuitenkaan näy missään, sillä Auringon kirkkaus kätkee sen joksikin aikaa katseiltamme. Vasta myöhemmin syksykesällä Merkuriuksen voi nähdä iltataivaalla hetken Auringonlaskun jälkeen.

Kreivilässä mukana olleet toivottavasti saivat määriteltyä omalta kartaltaan Merkuriuksensa vaiheen. Kuka muista lukijoista osaa katsoa karttaansa sen verran, onko oma Merkurius uuden Merkuriuksen vai täyden Merkuriuksen puolella?

Avainsanat:

3 vastausta to “Merkurius Auringon yllä”

  1. Anne Laine Says:

    Hei, enpä osaa katsoa asiaa, kun ei ole ”apuvälineitä” käytössä. Tällä hetkellä ainakin tr Merkurius tekee sekstiiliä natal Merkuriukseen, joten kaikenlaisen tiedottamisen pitäisi sujua.

  2. Pirjo Says:

    Mites tässä vaikuttaa muut aspektit kartalla. Itselläni on Pluto 17 Leijonaa ja Tuo Venus oppositiossa. Onko tässä vain henkilökohtaiset planeetat aktiivisia. Ja minkälaisella orbilla tulkitaan. Kannattaako tänä iltana lähteä tanssimaan kun Venusta noin kurittaa😉

  3. archer Says:

    en ole varma menikö oikein mutta kenties kartallani on täyttymäisillään oleva Merkuriuksen vaihe, uuden Merkuriuksen puolella kuitenkin vielä, kun ollaan jo yhtymässä, etenevänä reilut 2 astetta ennen aurinkoa. yhtymä on ollut tarkka noin viisi päivää syntymäni jälkeen. melkein yläkonjuktiossako?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: