Hurmanhenkistä ajanlaatua

leo_venusEilen tiistaina 12. elokuuta Venus lähti taivaltamaan leijonan merkkiä läpi, vahvistaen lisää tulen elementin valtaa näinä päivinä Auringon, Merkuriuksen ja Jupiterin keralla. Aivan erityisen mielenkiintoiseksi, ja toivottavasti hurmaavaksi, Venuksen merkinylityksen tällä kerralla tekee sen kohtaaminen Jupiterin kanssa. Taivaallisten hyvisten energioitten yhteensulautuma on tarkka tulevana maanantaina aamulla, ja ensi viikonloppu on varsinaista hekuman aikaa kulman kerääntyessä tarkaksi eli avautuessa. Yhtymän voimakkuutta lisää se, että Venus ja Jupiter ovat keskenään lisäksi samassa tasossa eli paralleelissa. Tiukka hali tulossa!

Olen aina tuumannut, että Venuksen teemat sopivat yllättävän hyvin yksiin leijonan merkin kanssa; on rakkautta, rahaa, lämpöä. Ehkä leijona on itsekeskeisempi egon merkkinä kuin millaisessa maastossa Venus on parhaimmillaan (vrt. Venuksen ylennys on kaloissa, altruistisessa merkissä), mutta parhaimmillaan leijonassa on jaloutta minkä Venus juuri voi kirkastaa kruununjalokiveksi. Rakkaus, roihuavat tunteet, luomisen palo ja maallisen onnistumisen mahdollisuudet voisivat olla nyt käsissä.

Ainakin näin Venuksen alkumatkassa leijonassa Jupiterin läheisyys saa kaiken suuremmaksi ja mahtavammaksi. Vaikka kyseessä on hyvinä ja suotuisina pidetyt planeetat, ei tämä millään voi merkitä lottovoittoa ihan jokaiselle maailman kansalaiselle. Eiköhän Fortuna (yhtymän aikaan 8 neitsyttä) tai Nemesis (18 ravussa maanantaina) pidä huolen tasapainon säilymisestä: toiset meistä saavat varmasti nauttia hienosta ajasta, mutta toisten kohdalla isous vie liiallisuuksiin. Makeaa tulee mahan täydeltä ja huippukokemuksen metsästyksessä elämän pienet, arkiset ilot jäävät huomaamatta.

crown_ven&jupKukin voi omalla kohdallaan pohtia, antaako Jupiterin laajentava merkitys Venukselle paremmat edellytykset toimia, vai tuleeko Jupiterin yhtymästä ennemmin haaste. Mielestäni Venuksen tapa toimia on ennemmin passiivista ja vaatimatonta, ja siksi tulen merkissä tapahtuva roihahdus voi venyttää Venuksen sietokyvyn – ja hallinnan – rajoja. Nämä varoitukset tuntuvat tyhmältä noita-akka-astrologialta, koska olisi niin ihanaa heittäytyä ylellisyyteen, rakkauteen ja menestykseen. Onneksi meillä on valinnan vapaus, ja voimme omilla valinnoillamme luoda tilanteet ja tapahtumat haluamiksemme (mutta ei se aina onnistu parhain päin vaikka kuinka yrittää!). Leijonan 7 aste on avain tarkasteluun jokaisen omaa karttaa vasten: mitä iso hyvyys aktivoi tässä asteessa, toisissa tulen merkeissä tai muissa kulmissaan.

Tämän Venus-päivityksen piti tulla jo aikaisemmin viikolla esille ja ilmoille. Jotakin muuta kuitenkin tuli eteen, mikä vei huomioni. Monet lukijoista ovat varmaan tietoisia, että olen aikeissa osallistua tulevan ”huippuviikonlopun” aikaan Suomen Astrologisen Seuran Kesäpäiville, ja esittää siellä jotakin planeetoista. Olen tässä parin päivän mittaan pistänyt jälleen kerran tuon esityksen ihan toisenlaiseen kuosiin – niin se mieli muuttuu kesken matkan… Toivottavasti näen monia astroharrastajia ensi viikonloppuna?

Avainsanat: , ,

11 vastausta to “Hurmanhenkistä ajanlaatua”

  1. Amethyst Says:

    Kuulleni, joka möllöttää 7. asteessa Vesimiestä, osuu tuo yhdistelmä. Ja kun mainitsit tuon Fortunan, se sitten puolestaan on Venuksellani, joka on 8. asteessa Neitsyttä (ja Nemesis sekstiilissä Plutooni). Jupiterkin tekee paluutaan, on jo yhtymässä, mutta ihan tarkan paluun ajankohtana Venus on kyllä sitten jo mennyt menojaan. Katsotaan, mitä tulossa on ja pohditaan sitten🙂

    • Tarja Says:

      Oih kyllä nyt ojennetaan hienoja energioita! Venus saattaa aktivoida Jupiterin paluun teemoja tähän alkuun mukavasti, mutta se on pitkä prosessi – itselläni taisi toteutua oikeastaan vasta sitten kun Jupiterin hallinnassa olevalle proge-Kuulle sattui ja tapahtui, pitkän aikaa varsinaisen Jupiterin paluun jälkeen.

      • Amethyst Says:

        Progekuunikin saavuttaa tässä samassa rytäkässä nyt progeaskendenttini (Vaa’assa) olen senkin siirtymistä 1. huoneeseen tässä nyt jo pitkään _odotellut_, kuten jossain keväisessä kommentissanikin totesin.

  2. Olivia Says:

    No hupsista, mulla on oman kartan jupiter just tossa 7 asteessa leijonaa ja kasi huoneessa.Tässä ollaankin jännän äärellä mitä viikonloppu tuo tullessaan, lisäiskö laajentuminen radikaalisti mahdollisuutta ylilyönteihin vai oltasko tässä super onnekkaita, toivottavasti jälkimmäistä🙂

    • Astrologian Taika Says:

      No jopas, toinen hieno Jupiterin paluu jo esillä täällä blogissa! Taitaa olla harvinaisen makoisa, epäilen ettei toista kohdallesi tule, jossa olisi myös Venus näin tarkasti mukana. Nauti! Jupiterin paluu on sitten pitkä sessio, teemat enemmän tai vähemmän käytettävissä koko ajan kun Jupiter tässä merkissä kulkee. Varsinkin tämä alkusyksy on sinulle elämän tikapuilla ylemmälle askelmalle nousun aikaa.

      • Olivia Says:

        Syksyn osalta ei ole epäilystäkään etteikö näin kävisi, paljon elämässä eteenpäin vieviä muutoksia jo nyt tiedossa, jo on ollutkin aika,innolla odotan.

  3. Orvokki Says:

    Minulla tuo yhtymä tulee draconic-kartan Jupiterin ja Pallaksen yhtymälle samassa 7.:ssä asteessa, yhdeksännessä huoneessa. Miten draconic-kartan Jupiterin paluuta tulkitaan?

  4. Orvokki Says:

    ..ja kun tein kartan paluun hetkelle, huomasin että paluukartan Aurinko on täsmälleen draconic-kartan keskitaivaan kohdalla..

  5. Hanna Says:

    DC:ni on n. 8 astetta Leijonaa ja jupiter tulee dc:lleni ensi viikon lopulla ja venus puolestaan alkuviikosta.
    Periatteessa tuo venus/jupiter konjunktio on ensi viikolla dc:lläni. Toivon, että tuo ihmissuhderintamalle positiivisia juttuja.

  6. joanna Says:

    Mitäs jos asteilla 8 leijonaa on noususolmu? Mitä jupiter ja venus aktivoi?

  7. ruusutarha.blogspot.fi Says:

    No noilla kuvioilla varmaankin tulee hyvä viikonloppu! Harmi vain, kun olen kiinni pikkukahvilassani. Kutkuttavan mukavaa lupaat, olkoon sitten noitaa tai enkeliä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: