Archive for syyskuu 2014

Voimakas Uudenkuun aika

24.9.2014

vaaka_syksy_uk2

Eilen Syyspäiväntasauksessa uusi ajanjakso lähti käyntiin, eli tämän tasauspäivän ja joulun alla tulevan Talvipäivänseisauksen välinen kausi. Tällaisen vuosineljänneksen sisällä syntyvä ensimmäinen Uusi Kuu on alleviivaava aloituksen kohta, ja harvoin sattuu että alkavan jakson asiat konkretisoituvat näin nopeasti. Uusi Kuu syntyi tänään 24. syyskuuta vaa’an merkin alussa, Kuun ylittäessä juuri merkkiään vaihtaneen Auringon 1°07’ vaa’assa aamupäivällä hiukan yhdeksän jälkeen. Johtavan merkin alkuun tuleva Uusi Kuu on muutoinkin symbolisesti aloituksen kohdalla, joten eteenpäinmenon riemu näyttäisi olevan voimakasta.

Jos nyt syntynyttä uudenkuunaikaa vertaa viimevuotiseen vastaavaan jaksoon, on mielestäni tässä aloituksen symboliikassa paljon puhtaammin vaakateema esillä. Viime vuonna vaa’an Uusi Kuu syntyi vastapäätä Uranusta oinaassa, mikä vei huomion ja dynamiikan, niin kuin varmaan pitikin silloin olla. Nyt Aurinko ja Kuu ovat kahdestaan merkkien alussa, ilman tarkkoja kulmia muihin planeettoihin. Kulma jousimiehessä nyt kulkevaan Marsiin on toistaiseksi väljä, samoin hiertokulma Neptunukselle kaloihin vahvistunee tulevina päivinä, ja neitsyeen jäänyt Venus valojen hallitsijana on sekin liian kaukana.

Mielestäni vaakaa merkkinä pehmennetään ja feminiinistetään astrologiassa liikaa, sillä kyllä sen täytyy jotenkin merkin luonteessa näkyä jos se on johtava ja maskuliininen. Vaaka on sosiaalinen, mutta minun on vaikea nähdä sitä tahtoa vailla olevana, alituisesti vain myötäävänä merkkinä. Ennemmin katson vaa’an sosiaalisilla keinoilla eteenpäinpyrkiväksi; tässä luodaan verkostoja jotta päästään eteenpäin. Kuulostaa kenties aika raa’alta, että ihmissuhteita käytettäisi hyväksi – ottakaa tähän kantaa kommenteissa!

Uusi Kuu on nyt siinäkin mielessä voimakas, että Pluto on parhaillaan pysähdyksissä. Toki useat astrologit ovat ilmoittaneet sen kääntyneen jo etenemään, eli käännöksen keskikohta on ohitettu. Samassa asteessa ja kaariminuutissa tuo hidas kaksoisplaneetta (Kharonin kanssa!) pysyy vielä tulevan lauantain puolelle. Pluton päällimmäisyys ajassa kertoo psyykkisestä tahdonvoimasta ja intensiteetistä, mutta tämä ei ole ilmiselvää eikä välttämättä ollenkaan näkyvää. Vaa’an aloitus saattaa siis olla strategisempi, suunnitellumpi ja pohditumpi syineen ja seurauksineen kuin aikoihin.

Toinen merkittävä aikaa leimaava tekijä mielestäni on Merkuriuksen liukuminen varjoonsa. Ikävä kyllä tämä lähestyvä perääntymisjakso on jo nyt näyttäytynyt monilla viestintään liittyvinä hankaluuksina (esimerkiksi omalla kohdalla sähköpostin palveluntarjoaja päätti juuri nyt uudistaa postit, sillä seurauksella että se ei avaudu enää ollenkaan). Varjossa kulkeva Merkurius on hidas, ja siksi jossain määrin painokas vaikuttaja ajassa sekin. Merkurius alkaa jo kääntyä kohti sisäisiä pohdintoja, ja tämä viittaa samanlaiseen tyyliin kuin pysähtynyt Pluto.

vaaka_syksy_ukAjan eteenpäinmenon latauksesta vastaa Jupiterin ja Uranuksen ihan pian tarkentuva sujuva kolmiokulma tulimerkeissä. Kyse voi olla pitkän aikavälin projekteista, jotka saavat hurjaa tuulta alleen (kun ajatellaan näiden planeettojen keskinäistä sykliä, mikä sai alkunsa Jupiterin ylittäessä Uranuksen kalojen lopussa nelisen vuotta sitten).

Uudelle Kuulle osuva Saabinen symboli on osuvasti uusia aloituksia korostava Kuudennen rodun valo muuttuu seitsemänneksi. Tässä ollaan kynnyksellä, tehdään valintaa mitä jätetään taakse ja millaisia asioita vanhasta arvostetaan. Symboli kertoo omien kykyjen käyttämisestä. Hmm – sosiaaliset taidot taitavat olla avainasemassa tässä ajassa?

Tasapainoista, kaunista ja voimakasta uutta sykliä kaikille!

Advertisement

Tasausta syksyyn

23.9.2014

autumne

Astrologian Taika toivottaa hyvää siirtymistä syksyn tunnelmiin!

Aurinko siirtyi vaakaan aamuyöllä 23. syyskuuta vanhan balsamisen Kuun aikaan. Pluto on taivaalla edelleen pysähdyksissä ja antaa voimakkaan tunnelmansa siirtymään uuteen vuosineljännekseen. Merkurius on varjoalueellaan, kurkkaa ihan vaan parin asteen verran skorpionin puolelle jatkaakseen perääntymistä kohta takaisin vaakaan – tämän energian moni on saattanut tunnistaakin arjessaan. Onnea tuleviin Auringonpaluisiin vaaka-ihmisille!


%d bloggaajaa tykkää tästä: