Luova tauko

mightyjupiter

On kyseessä sen verran suureellinen taivaallinen tapahtuma, oikein juhlapyhä, että tässä täytyy taipua blogia päivittämään. En nyt kuitenkaan viittaa kotimaamme Auringonpaluuseen, vaikka hienoahan aina on itsenäisyyttä juhlia, vaan Jupiterin liikkeeseen. Sopivasti tämä mahtavuus sattuu juuri Auringon kulkiessa Jupiterin hallitsemaa jousimiehen merkkiä läpi, ja tästäkin syystä Jupiterin teemat korostuvat mittaviksi.

Jupiter on aloittamassa perääntymisensä jaksoa leijonassa. Sen pysähdys käännöskohdan asteelle ja kaariminuutille 22°37’ leijonaa saavutetaan 6. joulukuuta aamupäivällä joitakin minuutteja yhdentoista jälkeen. Jupiterin pysähdyksen keskikohta osuu ensi maanantaille 8. joulukuuta myöhäisiltaan, ja todellisen perääntymisen voi katsoa alkaneeksi pysähdyksen jälkeen toivoa täynnä olevana torstaina 11. joulukuuta miltei tasan puoliltapäivin.

Eiköhän meille olla tarjoamassa suurta ja mahtavaa sisimmän kasvun ja kehityksen aikaa, näin Jupiterin suunnatessa kasvun ja laajentumisen pyrkimyksiään sisällepäin. Mielestäni Jupiterin pysähdyksen aika korostaa ymmärrystä, suurten kokonaisuuksien tajuamista ja näkemyksellisyyttä, tosin saattaa olla niin että nämä alkavat vasta ilmoitella tarpeistaan, ja näitä pohdimme perääntymisen ajan aina huhtikuun alkupuolelle 8. päivään saakka. Jupiter perääntyy leijonassa 12°35’ kohtaan saakka, ja voi olla hyvä katsoa omaa karttaa, mihin tuo leijonan kymmenen asteen väli asettuu; mihin Jupiter pysähtyessään ja perääntyessään vankimmin tarttuu. Ainakin on selvää, että joukolle jousimiehiä ja keväällä oinaita täpsähtää vahvasti Jupiterin hallitsema Auringonpaluun vuosi, kun planeetta jää vahvana tuolle koko vuoden teemoja osoittavalle kartalle.

jupiter_sUskalletaanko uskoa ja toivoa, että nyt Jupiterin teeman korostuessa myös Auringon merkin myötä, tämä kääntymisen vahva ajankohta olisi sävyltään myönteinen ja lupaava? Pysähtyessään Jupiterilla on vielä suopea kulma taivaan toiseen myönteiseen planeettaan Venukseen. Ettei tarvitsisi oirehtia käänteisen Jupiterin ongelmista tällä kerralla: kaikkitietävyydestä, hallitsemattomasta isottelusta, typeristä riskeistä. Tottakai yksilön tasolla lopputulos riippuu aina siitä, miten energiaa itse toteuttaa, ja mahdollisesti myös siitä, millaisia valmiuksia kullakin on vahvan Jupiterin ajan suhteen oman kartan palikoiden myötä. Oletukseni on, että vahvasti Jupiter-maiset yksilöt kokevat pysähdyksen ajan voimakkaimmin, eli jos omalla kartalla on pysähtynyt Jupiter, se on akselilla, planeetta on kartan hallitsija, yhtymässä Aurinkoon tai Kuuhun, tai omaa stellium keskittymän jousimiehessä, tai tuollaisessa ryppäässä on mukana Jupiter sekä aspektittoman Jupiterin omaavat – tämä on erityisesti näiden ihmisten ajankohta.

Planeetan korostuminen ajassa on yksi suosikkiaiheistani, ja Jupiterin kohdalla tällaisesta tulisi helposti kirjoitettua romaani. Verrattuna edellisiin pysähdyksiin, nyt ei ole tarjolla enää ravun merkin suomaa yletöntä hyvää ja runsautta, mutta toki leijonassa suureellisia ollaan. Mikä tietää, jos pysähdys antaisi jollekulle paljon näkyvyyttä ja huomiota? Aika korostaa esimerkiksi sisäistä auktoriteettia ja jaloutta. Mielestäni kaikkein kutkuttelevinta on ajatella leijonassa pysähdystä oman kutsumuksen löytämisen etsikkoaikana, sillä leijona merkitsee luomista ja Jupiter lopullista totuutta.

Miten Jupiter sijoittuu nyt pysähtyessään omalle kartallenne, millaisen paukun tarjoaa? Esimerkiksi he, joilla on tekijöitä oinaan 22 asteen tienoilla, saattavat saada osansa pysähdyksen antimista. Täällä Jupiter antaa lopullisen totuutensa Vertexistäni..

Avainsanat: , ,

8 vastausta to “Luova tauko”

  1. Mai Says:

    Nyt kyllä uteliaana odotan kuinka tuo näkyy meidän perheessä. Puolisolla 7 planeettaa asteissa 21-23. Itselläni Jupiter 22,42 Leijonan merkissä. Edellisen Jupiterin paluunni aikana meillä vaihtui asunto ja minulla myös työpaikka.

  2. Anne Nevantausta Says:

    Minulla on Tr Jupiterin yhtymä MClle (21,15) ja oppositio Khironille (22,36)sekä IClle, samoin kolmio Saturnukselle (Jousimies 22,31) ja sekstiili Jupiterille (21,49)sekä yhtymä noususolmu ja näin ollen molemmat kolmioni ovat aktivoituneet eli mukana myös Aurinko, Kuu ja Pluto. Tr. Venus on tasan Saturnukseni päällä ja opposoi Aurinkoani ja kolmioi Kuuta sekä alasolmua. Ja tr. Jupiter perääntyy sitten Ceresin päälle, josta jo tekee tarkat sekstiilit Merkuriukselle ja Vestalle. Koska Plutoni tekee sekstiilin Neptunukselle ja Ascendenttiin ja AuPaluulla on Jupiter siinä, niin taitaa olla mukavia aikoja luvassa, mutta pitää olla ajan haasteessa tiukasti mukana. Omat suunnitelmani ovatkin taas kerran muutoksen pyörässä ja uutta henkistä koulutusta olen aloittamassa sekä opetustyöt jatkuu siinä muun ohessa.

  3. hannele Says:

    Osuukohan se minulle venukseen ja aurinkokin on leijonassa 11huone. Jupiter on myös kartallani pysähtynyt .

  4. PirjA Says:

    Tarkka kolmio tulee True Noden alasolmulle 7h. Jupiter pysähtyy 11h ja perääntyy 10h puolelle ohittaen siellä Uranukseni, matkalla sinne tekee myös kolmion Saturnukselle jousimiehessä ja Vertexille oinaassa.

  5. Hessu Says:

    Eiköhän tämä taas jotain kolistele, jupitermaisesti isosti🙂 Josko taas kerran järjestellään elämän peruspalikoita uuteen ja hienoon järjestykseen. Muutos päivässä pitää pyörät pyörimässä – tai jumittaa paikoilleen…

    Siis tarkka kolmio tuonne jupiter-aurinko-merkkari-stelliumiin jouskarissa ja 9h.
    Mukavasti jää just pakituksen aloittaneena auringonpaluukartalle.

  6. Leila Says:

    Voi hurja! Enpä paljoa kehtaa puhuakaan…

  7. Hanna Says:

    Itselläni jupiter 1,17 astetta, DC 8,56 astetta ja Juno 11,32 astetta leijonassa. Mahtaako näillä olla käytännössä merkitystä?

  8. Sanna J. Says:

    Pysähdys ei aivan osu AC:lleni, mikä on 20°35′ Leijonaa. Merkurius on minulla Oinaassa 22°58′:ssa. Saan puheripulin, kenties? Jupiter perääntyy siis 12°35′ asti Leijonassa. Palaan ajassa taaksepäin ja näen itseni alkavan katastrofin keskellä työpaikalla. En halua sitä enää. Palaako se asia luokseni jollain lailla? Perääntymisethän vatvovat aina sitä samaa teemaa kunnes on oppiläksy opittu, eikö näin ole? Jupiter oli siis tuolloin 12. huoneessani ja penkoi yksityisasioitani perin juurin – koin, että yksityisyyteeni kajottiin todella pahasti tuolloin. Toisaalta siitä seurasi ihan hyviäkin asioita. Ylipäänsä lähdin työstämään irti päästämistä ja uuden elämän aloittamsta monin tavoin. Kutsutaan sitä sitten vaikka henkiseksi kehitykseksi. Tietenkin olisi mukavaa, jos se, minkä eteen taistelin tuolloin kun Jupiter eteni, siis pistin homman alulle, toteutuisi nyt peräännyksen aikana, mikä olisi jupitermaisesti iloinen asia.

    Muitakin transiitteja on pilvin pimein meneillään, joten en ota selvää tarkasti, mihin nimenomaan Jupter on tuonut lisänsä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: