Härän Aurinkoiseen aikaan tultiin tässä taannoin, tekemään meidän pallonpuoliskollamme keväästä totta, olemaan hedelmällisiä, kasvamaan ja lisääntymään. Valmistauduin mielestäni hyvin kirjoitussessioon härän ajasta ja merkin ominaisuuksista, syömällä vatsani aivan pullolleen. Härässä ei pihistellä.
Olen tavannut pohtia merkkejä niiden polaariparien kautta, ja nyt asetetaan vankat asemat härästä skorpioniin. Näissä kiinteissä merkeissä ei ole kyse mistään vallattomasta pallottelusta ja edestakaisesta puolenvaihtelusta. Siellä missä ollaan, ollaan ja pysytään.
Härän ja skorpionin merkkiakseli mielletään yleisimmin omistamisen merkeiksi, mutta tästä typistyksestä tahtoisin katsoa laajemmalle. Omistamiseen sanana liittyy negatiivisia mielleyhtymiä, varsinkin tässä ”meidän genressämme”. Tuo on kuitenkin yksi härän peruskäsitteistä, eikä sitä voi sivuuttaa. Jonkun pitää myös omistaa, pitää itsellään ja säilyttää, ja annetaan härän tehdä niin syyllistämättä. Itse olen usein livahtanut käsitteestä kutsumalla sitä omaamiseksi. Härällä on, eikä ihan heti lopu kesken, koska se on hedelmällinen merkki. Sen voisi liittää syntymään, kun janan vastapäässä skorpionissa on kuolema. Härän omaamisen ei tarvitse rajoittua rahaan eikä materiaan, vaikka se toki käytännöllinen merkki onkin; myös toisenlaisia resursseja on olemassa. Pidän näitä merkkejä myös rikkautta symboloivina, ihan kaikilla tasoillaan.
Perustarpeet ovat härkää, ja niistä kumpuaa hyvinvointi, mikä on merkille ominainen käsite ja kiinnostuksen kohde. Kun on juurruttu, perusta ja pohjustus ovat kunnossa, voi mieli olla tyyni ja rauhallinen, eli parhaimmillaan härkämäinen. Toisessa ääripäässä skorpionissa mielenkiintoisesti myrskyää dramaattisestikin, mutta useimmiten piilossa pinnan alla. Tunnemme myös sanonnan kuin raivo härkä, joten myrskyn siemen on myös härän puolella olemassa.
Mitä härkä ja skorpioni yhteisesti jakavat? Mielestäni molemmat merkit ovat erityisen privaatteja. Skorpioni paljastaa vain harvoille ja valituille, todella tärkeille, ja härkä taitaa olla muuten vaan hiljaa, ei erityisesti pidä meteliä itsestään ja asioistaan. Oman kokemukseni kautta nämä merkit (kartoilla tärkeissä paikoissa edustettuina, ei siis ainoastaan Aurinkohärät ja -skorpionit) ovat tuppisuisinta porukkaa, mutta vaikka minä en olekaan onnistunut näitä tyyppejä avaamaan, te toiset voitte hyvin onnistua – ja se varmasti kannattaa, koska nämä omaavat paljon.
Nautinto liitetään härkään, ja sen laatu on hykerryttävää mielihyvää, aistikokemuksia, sensuellia. Skorpionin polaaripuoli vastaa ekstremestä, intohimosta, mistä nyt kukin kiksinsä saa, mutta ”jonkinlaista” nautintoa sielläkin on. Nautinnolla ei tarkoita seksiä, mutta sekin on aihealue mikä taitaa kaikkein olennaisimmin liittyä juuri tähän merkkipariin. Härkä on kehollinen merkki, kosketus on todellista, ideaalin jakaminen ei ihan riitä. Skorpionissa kosketetaan pinnan alta, sisimmästä ja psyykestä.
Molempia merkkejä kuvaa eräänlainen sisäänpäinkääntyneisyys, ja toivon että käsite vapautettaisiin siihen ladatuista kielteisyyksistä. Härän ei tarvitse etsiä ulkopuoleltaan, koska sillä on, se omaa jo valmiiksi, ja se voi olla varsin terveellä tavalla itseriittoinen. Omavarainen tuntuu varmaan paremmalta ajatuksen tasolla. Skorpionissa ollaan myös erittäin sisällä. Ei tästä sitten sen enempää.
Jäin tuumimaan ehdottomuuden teemaa, onko se ainoastaan skorpionin omaa juttua, ja jos näin on, pitäisikö härän toisessa päässä olla toisinpäin, joustava? Eiköhän ennemmin kuitenkin niin, että härkäkin on ehdoton, omalla jääräpäisen-hiljaisen-rauhallisen järkkymättömällä tavallaan. Koska vahvaa asennetta ei julisteta, se saattaa jäädä joskus huomioimatta, mutta taitaa se siellä olla. Härkää itsessään ponnekkaasti toteuttavat kommentoikaa, kuinka ehdottomia olette?
Lasken arvomaailman kuuluvan myös osaltaan härän merkin piiriin (toinen huone, Venuksen hallitsema merkki). Härässä arvoista pidetään kiinni ja niillä on nimenomaan arvoa. Pysyvyys monilla tasoillaan lisää turvallisuutta, ja härkä rakentaa sitä itse, ei ollenkaan odota toisten turvaavan häntä. Mitenkään uudistuskyvytön härkä ei ole, sillä eteenpäin mennään varsinkin niissä asioissa, jotka tuottavat. Skorpioni symboloi uudelleensyntymää, ja mielestäni härässä on paljon samaa, härässä ei vaan tarvitse syntyä tuhon kautta. Jähmeästi ja kyseenalaistamatta kiinnipitäminen on sitä merkin negatiivista puolta, mihin usein silmä pysähtyy herkemmin kuin luontevimpiin ilmentymiin. Härkä ja skorpioni ovat laskelmoivia ja strategisia merkkejä, eikä sitten ajatella että eivät saisi olla – tarvitseeko tosiaan kaikkien ajelehtia pääkköinä vaikka muuttuvien merkkien lailla…
Millaiset määreet ja asiat teidän lukijoiden mielestä olennaisimmin kuvaavat härkää merkkinä? Ennemmin kuin tartumme yksittäisten henkilöiden persoonallisuuksiin, olisi kiinnostavaa esimerkiksi kuulla, miten miellätte merkin näkyvän ajassa?