Archive for marraskuu 2015

Solmuissa neitsyttä

12.11.2015

moon nodeKuunsolmut ovat viime yönä, 12. marraskuuta kolmen aikoihin, siirtyneet uuteen merkkipariin. Tämä siis True Noden eli solmujen todellisen liikkeen mukaan katsottuna. Yläsolmu on neitsyessä ja alasolmu kaloissa. Solmujen merkkipari mittaa aikaa noin puolentoista vuoden sykleissä, ja solmujen merkit kussakin ajassa resonoivat kollektiivisesti, melkeinpä yleiskohtalonomaisesti, ajassa ilmeneviin haasteisiin ja tehtäviin. Solmujen merkit, pääasiassa yläsolmun merkki, nostavat ajassa esiin teemoja, jotka ovat kaikille yleisiä. Itse miellän solmujen merkityksen kumpuamisen kollektiiviseksi voimaksi siten, että solmut tosiaan toimivat enimmäkseen jokaisen sisäisellä tasolla, mutta kun tarpeeksi useiden ihmisten sisäinen tila on samankaltainen, tämä massavaikutus siirtyy laajemmille tasoille.

Tämän solmujen merkinvaihdoksen aikaan on Neptunus pysähtyneenä, ja mietin tätä missä mittakaavassa tämä vaihdoksen aikainen tekijä jää elämään koko solmujen merkinylityksessä mukana. Näin ajateltuna Neptunus tulisi nostamaan ”kohtuuttomasti” kuun alasolmun kalojen merkitystä, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu ajatellen sitä, että huomion tulisi ensisijaisesti kiinnittyä yläsolmun neitsyeen.

node_virgoSolmu neitsyessä viittaa ajanjaksoon, jolloin pitäisi pyrkiä kriittisyyteen, järjestämään asiat kuntoon, korjaamaan, huolittelemaan virheitä pois. Tuleva ajanjakso voisi olla avustamisen ja neuvomisen aikaa, jolloin asiantuntevuus, osaaminen ja ammatillisuus korostuvat. Neitsyen merkin kipupiste voisi olla liiallinen yksityiskohtiin keskittyminen ja ymmärryksen vajavaisuus isosta kokonaisuudesta. Neitsyt keskittyy pieniin, arkisiin ja vaatimattomiin asioihin. Kun näitä saataisi tarpeeksi paljon kuntoon, voisi tällä olla yhteiskunnallisesti iso merkitys. Neitsyt on myös yksi tietoon liittyvistä merkeistä, jolloin oppimiseen ja koulutukseen liittyvät asiat tulisivat hyvin esille. Ei pidä kuitenkaan unohtaa merkin symbolissa olevaa viljantähkää, ja siksi ravintoasioilla saattaa olla ratkaiseva merkitys.

Olemme astrologiassa oppineet, että tuttua osaamisaluetta kuvaava alasolmu on usein vahvasti esillä, varsinkin tiedostamattomalla tasolla. Nyt meidän pitäisi huomioida kalan merkin teemoja, jotta ne eivät estäisi neitsyen solmun tehtävän toteutumista. Massat taitavat olla kaaoksessa kaikessa suvaitsevuudessaan, hyväksyvyydessään ja ajelehtivuudessaan. Tässä saattaa olla jopa eräänlainen massahysterian vaara, jos suhtaudumme tunteella emmekä erottele tosiasioita.

pisces_moonnodeSolmumerkin siirto merkitsee aina myös sitä, että vuoden aikana tulevat pimennykset tapahtuvat sellaiseen aikaan, jolloin Aurinko kulkee melko lähellä Kuunsolmujen linjaa, nyt siis saadaan pimennysjakso aikaisemmin kevättalvella ja alkusyksystä. Tulevat pimennykset kohdistuvat enimmäkseen neitsyen ja kalojen merkkeihin, mutta Kuunsolmujen kanssa on myös aina liukumaa: ensi keväänä maaliskuun myöhäisempi pimennys resonoi aikaisempaan pimennysjaksoon sijoittuessaan vielä vaakaan, ja elokuussa tapahtuva pimennys harppaa jo maistamaan seuraavan jakson teemoja tullessaan vesimieheen. Neitsyen ja kalojen linjalle tulevissa pimennyksissä huomio kiinnittyy voimakkaimmin kalojen merkin viimeiselle kolmannekselle (vaikutusalue tuntuu silti myös vastapäätä neitsyen merkin samoissa asteissa) sekä toistuvana ”pommituksena” 8 ja 9 asteille.

Solmujen siirtymässä ajassa eteenpäin voi olla hyvä huomioida, missä omalla kartalla neitsyen ja kalojen merkkipari on ja kuinka tärkeitä tekijöitä siellä sijaitsee. Esimerkiksi neitsytnousuisilla, joita maassamme on suhteellisesti aika paljon, tulee jossakin vaiheessa eteen Kuunsolmulinjan kohtaaminen oman kartan horisonttilinjan kanssa – ja tämä saattaa merkitä isoa käännekohtaa elämässä. Vielä tärkeämpiä merkkipaaluja yksilöiden poluilla ovat luonnollisesti oman solmulinjan kohtaamiset, eli jos on luvassa solmujen paluita tai puolituksia. Näissä tapauksissa paluisiin ja puolituksiin liittyvät asiat alkavat kehittyä jo nyt, heti kun solmut ovat merkkiään vaihtaneet, vaikka täsmällinen paluun hetki olisi vielä useiden kuukausien päässä.

Kuinka teille lukijoille solmujen uudet merkit näyttäytyvät oman kartan kautta? Paluita saavat, oletteko valmiita syklinvaihdokseen elämässänne? Mukavaa olisi myös kuulla mietteitänne siitä, millainen laajempi merkitys solmun ylityksellä neitsyessä olisi ajassamme!

Advertisement

%d bloggaajaa tykkää tästä: