Archive for elokuu 2016

Huonon päivän Kuu

16.8.2016

Moon1Aina ei suju ihan kympillä, sellaista tämä elämä on. Miten te reagoitte huonoihin päiviin? Kun harmittaa, olo ei tosiaankaan tunnu aurinkoiselta, ja jo tästä saa astrologisen vinkin, miten näitä asioita katsotaan astrologiassa. On yleisesti esitetty, että silloin kun olemme väsyneitä, sairaita, stressaantuneita ja paineen alla, ilmennämme Kuuta, alitajuista ja vaistonvaraista puoltamme.

Kuulla jokaisessa merkissään on useita ilmentymisen muotoja, jolloin harmi kuvastuu monilla tavoilla. Koska Kuu on alitajuinen tekijä, emme ehkä itse ollenkaan huomaa, miten käyttäydymme näissä vaikeissa tilanteissa ja huonoina päivinä. Kannattaisi ehkä kysyä läheisiltämme, ja koettaa näin nähdä, pääseekö jokin oman Kuun edustama vähemmän rakentava puoli kontrolloimatta liikaa esille. Tällaisissa tapauksissa kasvu voi olla todella vaikeata, koska käytös tulee haastavissa tilanteissa suoraan selkäytimestä. Oman käytöksen rehellinen analysointi saattaa kuitenkin saada meidät tiedostamaan oman mahdottomuutemme (eivät kai kaikki silti hankalia ja ikäviä ole). Astrologisesti on mielenkiintoista koettaa naulita, ovatko purkauksemme todellakin johdettavissa Kuun piirteistä.

moon3Ovatko kaikki Kuut yhtä hankalia? Olen aina esittänyt, että jokaisessa merkissä on negatiivisia ja haitallisia puolia, varsinkin jos niitä toteuttaa ns. väärin. Keskusteluissa olisi hienoa, jos kommenteissa pääsisimme tutkimaan, ovatko Kuulle haastavat merkit niitä, joiden kautta vaikeudet ja harmit purkautuvat herkemmin. Kuulle luetaan vähemmän luonteviksi merkeiksi sen vastamerkki kauris sekä alennuksen merkki skorpioni. Silti aina löytyy yksilöllisiä eroja, sillä me emme tunnu olevan ihan samalla viivalla kaikki ihmisyytemme toteuttamisessa, jotkut ovat kypsempiä ja kasvaneempia kuin toiset.

Mietin myös sitä, kuinka paljon Kuun asema sinällään kertoo käytöksestämme huonoina päivinä. Ihan perusseikka jo, onko Kuu Aurinkoon nähden ns. oikealla puolella horisonttia, saattaa antaa sävynsä kuinka helposti me ajaudumme huonojen puolten ilmentämiseen. Jos Aurinko on horisontin yllä, silloin Kuun periaatteessa pitäisi olla sen alapuolella. Ja vastaavasti, jos on yöllä syntynyt, silloin Kuun tulisi päivystää horisontin yllä. Hieman ongelmallisempia siis ovat ne tilanteet ja kartat, jolloin Kuu on samalla puolella Auringon kanssa. Eli ovatko nämä ihmiset potentiaalempia kiukuttelijoita kuin ne onnelliset, joilla valot ovat kohdillaan? (ja tässä yhteydessä en voi olla huudahtamatta, voiko oikeasti olla siten, että vanhan ja uudenkuun ilmentäminen olisi ”lähtökohtaisesti” vaikeampaa kuin täykkärikuilla ja irtopääpeikoilla?)

Kuun kytkeytyminen planeettojen ja akselien kokonaisuuteen tuo varmasti oman lisänsä. Pohdittavaa riittää, esimerkiksi aspektiton Kuu, mahdollisesti itsessään kuumaisen vahvana, taipuuko silloin jotenkin voimakkaampaan reagointiin. Jos Kuu on aktiivisesti kulmissa muualle kartalle, se otetaan mukaan jokaiseen asiaan, ja kenties silloin Kuu ujuttaa negatiivisenkin puolensa herkemmin esille. Lisäksi hiukan pidemmälle astrologiassa edenneet voisivat pohtia, miten Kuun toteutumisessa vaikuttaa sen OOB tila, mikä on tavallisesti joinakin vuosina mahdollinen kaksosen, ravun, jousimiehen ja kauriin merkeissä, mutta poikkeuksellisen pitkien kallistuskulmien ylitysten aikana näitä korkeuksia saattaa löytyä myös vierekkäisistä merkeistä; härästä, leijonasta, skorpionista ja vesimiehestä.

moon2Oman itsen analysointi astrologisesti Kuun kautta edellyttää tietysti avointa mieltä ja astrologiseen symboliikkaan tutustumista laaja-alaisesti, mutta joskus sorrumme ilmiselvästi kaikkein tavallisimpiin ja tyypillisimpiin Kuun sudenkuoppiin. Kommenteista mielelläni lukisin, onko teidän häpeäpaaluissanne ihan muunlaisia tekijöitä, erilaisia kuin mihin Kuun merkki selkeästi viittaisi. Kuinka helposti esimerkiksi jokin toinen planeetta tunkee mukaan, jos se sijaitsee lähellä Kuuta? Toisina aikoina Kuumme taas on alttiimpana kuin perusasetelmassa transiittien vuoksi, samoin progressiivisen kartan Kuu voi kertoa paljonkin sisäisen mielentilamme tasoista.

Tunnustan omalta kohdaltani, että taitaa kalojen Kuu huonoina päivinä näkyä. Kiskaisen marttyyrinkruunun sulavasti kiristämään päätä, marisen eikö kukaan huomaa miten paljon teen ja anna tekemiselleni arvoa. Ystäväni kauriin Kuu kuulemma heittäytyy altistuksen hetkinä kovan asialliseksi. Toinen kaveri on esittänyt melkoisia itkupotkuraivareita, ravun OOB Kuulla. Jatkakaa te!

 

Advertisement

%d bloggaajaa tykkää tästä: