Kiitokset astrologialle

blogi_marras_inhands

Kiitospäivän hengessä, vaikkei juhla kuulukaan meidän kulttuuriimme, halusin kysellä ja herättää keskustelua niistä asioista, mistä olet astrologiassa kiitollinen. Tarkoitus ei ole kyseenalaistaa astrologian toimivuutta tai antia, mutta on olemassa asia, minkä perään olen hieman kysellyt aikaisemminkin. Kun astrologian etuja esitellään, sen sanotaan lisäävän itsetuntemusta. Ehkä tämä on aivan liian selvää harrastajille, mutta konkreettisia esimerkkejä mitä – millä tavoin en ole kauheasti kuullut. Miten astrologia on teitä auttanut? Mitä se on itsestänne kertonut, mitä ette ole muutoin tienneet, ymmärtäneet tai hyväksyneet? Ja mitä sitten on tapahtunut jos ja kun astrologia on selittänyt jotakin, mitä te olette tällä seikalla käytännössä tehneet?

Oletukseni on, että kiitollisuuden tunteiden pitäisi liittyä siihen itsetuntemukseen, mutta voi se yhtä hyvin olla kokemus ajan hengestä, että on ymmärtänyt ajan luonteen ja se on auttanut toimimaan jollakin tavalla. Henkilökohtaisista asioista nyt pitäisi olla kyse, ja jälleen joku suuri jalo sielu voi tottakai tuntea kiitollisuutta ihan yleisestä astrologisesta seikasta. Omakohtaisuudesta johtuen kertomuksianne ei ehkä voi yleistää, koska yksilöissä on eroja ja saamme merkityksellisyyden tunnun erilaisista asioista. Ehkä tässä on myös osaltaan syy siihen, etten mielestäni ole havainnut riittävästi elävän elämän kertomuksia siitä, millaisia asioita astrologia on ihmisistä paljastanut. Paljastaa on huono sana tässä yhteydessä, koska ainakin minun sanavarastossani siinä on melko kielteinen kaiku. Osoittaminen voisi olla lähempänä totuutta. Tai minun täytyisi muuttaa näkemystäni siten, että oppisin nauttimaan paljastuksista.

blogi_marras_spiralKun henkilökohtaisia esimerkkejä penätään, on pakko antautua mukaan, vaikka Taikablogin ei ole lainkaan tarkoitus olla omakohtainen tilityspäiväkirja. Astrologiassa kiitollisin olen progesta. Minulla kesti ihan sairaan pitkään ennen kuin löysin ja ymmärsin progressiivisen kartan tavan avautua minulle. Lähipiirini astroharrastajat etsiskelyni aikaan käyttivät enimmäkseen Aurinkokaarta, tai korkeintaan tavallisen progen karttaa katsottiin suhteessa syntymäkarttaan, näiden keskinäisiä yhtymiä tai kulmia. Ei nämä avautuneet minulle millään lailla, eivät kertoneet mitään, eikä niitä pystynyt yhdistämään elämän tapahtumiinkaan, etenkään Aurinkokaarta koska minun kartallani siinä ei mikään kohtaa ikinä mitään. Onneksi astrologia kuitenkin piti otteessaan niin tiukasti, että kaikkea haalien lukemalla törmäsin siihen, että kyllä progekarttaa voi katsoa ihan vaan yksittäisenä karttana. Ja silloin kolahti se kasvun kaaren idea. Nousun oinaasta ja Auringon ylityksestä nousun ylle (progella) tuli ensimmäistä kertaa elämässä voimakas minä itte tietoisuus ja uskallus, jollaista paljon kalaa kartallaan omaava ei luontevasti omakseen koe. Sen päättäminen mitä teen oli myös minua itseäni, jos nyt en ollut ihan holtittomasti ajelehtinutkaan siihen mennessä niin vasta tuossa elämänvaiheessa löytyi oma tahto. Ja sen myötä avautui myös Kuunsolmun tarkoitus, että ei ihan vähäinen ketjureaktio. Kyllä tästä hyvin kiitollinen täytyy olla.

Mitä astrologia on antanut ja miten olet itse muuttunut tästä johtuen? Miten elämäsi on muuttunut astrologisen löydöksen myötä?

 

Advertisement

Avainsanat:

10 vastausta to “Kiitokset astrologialle”

  1. Mari Says:

    Astrologia on antanut minulle tavan ajatella ja suhtautua asioihin. Kuinka monta kertaa olen huomannut jääväni jalkoihin, kun kiltti Kala olen, ja uskon edelleen satuihin. Myös ymmärtäminen Venus Vesimiehessä tuoman originellisuuden rakkauselämässä on ollut minulle helpotus ja armahduksen tuomaa tietoa. Pieni detalji eiliseltä, kun ihmettelin alkavaa Jupiter kolmio Venus transiittia, ettei ole todellakaan mitään hyvää odotettavissa rakkausrintamalla. Niin kuin taikasauvan heilautuksella alkoi tapahtumaan ! Onneksi siis uskon satuihin ja edelleen kaikesta huolimatta ihanien asioiden olevan mahdollista elämässä!

    • Tarja Says:

      Täällä nyökyttelin kaiken aikaa kommenttiasi lukiessani. Kiva kun laitoit ihan konkreettisia esimerkkejä millaisissa asioissa astrologia on avannut ymmärrystä omasta luonteestasi. Niin usein nyökytellään että voi kun se astrologia auttaa, mutta harvoin saa tietää missä ja miten. Komppaan ja symppaan toista kalat-ihmistä, koska kalana saattaa olla hiukan tavallista haastavampaa ottaa selkoa itsestään, kun on niin monta puolta ja joskus ne ovat ihan vastakkaisiakin 😉

      Jupiter periaatteessa tarjoaa transiittina mahdollisuuksia, joihin sitten tartumme jos ne tajuamme, hyväksymme, uskallamme jne., on niin paljon kiinni omasta asenteesta ja edellytyksistä saako tuosta hyviksestä paljon / mitään / tarvittavan irti. Jos Jupiter on omalla kartalla edullinen tai helppo, sen voima on aina iisimpää ottaa haltuun transiiteissakin. Tai sitten nautiskelee vaan ja lekottelee ohi ne parhaat mahdollisuutensa..

  2. Mari Says:

    Kiitos vastauksestasi Tarja! Tuo proge on minulla vielä hämärän peitossa, ja perehdyn seuraavaksi siihen vähän enemmän!

    • Tarja Says:

      Toivotan hyvää matkaa progen kasvukäyrälle! Edistyksiä kannattaa tutkia silleen avoimin mielin, että kun niitä on monen sorttisia tapoja tehdä karttoja, jokin tyyli voi puhutella ja avautua selkeämmin kuin toiset. En tarkoita helppojen vastausten metsästystä vaan sitä, että herkistyisi sille mitä sisimmässä todella myllertää.

  3. Sanna Says:

    Minä olen kiitollinen draconic kartan tulosta maailmaani. Löysin itseni siitä. Minulle tuli tunne, että kerrankin avautui minusta jotain, mitä muut ei näe. Muut näkevät minussa Kauris- Jousimies-Neitsyt -piirteeni. Mutta draconic kartta oli kuin katsoisin peilikuvaani. Tämä ei ollut niin konkreettinen ja käytännöllinen esimerkki, mutta olen iloinen, että sain tutustua tähän tekniikkaan. Vielä kun uskaltaisin joskus muillekin valottaa draconic kartan piirteitä. Tyttäreni aistii minussa Ravun-Leijonan-Oinaan, mutta olkoon se vielä meidän juttumme.😉. Kiitos siis tälle blogille ja kirjoittajalle draconic kartan opastuksesta. Draconic kartta ei ole itsetuntemusta vaan sisustuntemusta 😄.

    • Tarja Says:

      Kiitos paljon vastauksestasi, mukavaa saada palautetta että blogin kautta on löytynyt jotakin tärkeää tai kivaa. Sielukartassa ollaankin ihan toisenlaisilla leveleillä kuin käytännön astrologia, vaikka kyllä se minun mielestäni ihmisestä aina jollakin lailla ulospäin tulee – hehkuu, säteilee – vaikka todellista sieluansa koettaisi varjellakin. Sielukartta on minustakin todella mielenkiintoinen juttu astrologiassa, joistakin ihmisistä tajuaa heti dracokartan nähtyään että ahaa; jokin seikka vaan leijuu ihmisessä mukana vaikka sitä ei syntymäkartan mukaan periaatteessa pitäisi olla.

      Kun sinulla Sanna dracokartan energiat ovat niin toisenlaiset kuin syntymäkartalla, voi uskoa että ”sielussasi kiehuu”, mutta kuinkahan paljon tuo mahtaa näkyä ulospäin, ei varmaan virallisissa kontakteissa paljon mitään. Toki sielukarttaa ei ole mikään pakko ollenkaan esitellä, se onkin jännä juttu taas, tässä valinnan vapaus tuntuisi olevan se suurin (astrologisesti.. ). Se tihkuu ihmiseen tai sen voi itse pitää sisällä.

  4. PirjA Says:

    Pystynköhän ihan nopeasti kertomaan astrologian antia itselleni?
    Olen mystiikan ystävä ja astrologiassa saa suorastaan rypeä mysteereissä. Elämän syklisyys on myös järkeenkäyvää; kaikki menee ohitse ennemmin tai myöhemmin. 😉
    Myös kaikki kummalliset tunteenpurkaukset ja tuulenmutokset saivat selityksen rapukuu on vaan sellainen tunteiden tuuliviiri.
    En osaa sanoa, onko joku yksittäinen asia ollut toista tärkeämpi. Yleisesti uusi tapa katsoa asioita.
    Tosi monta uutta ystävää olen saanut astrologian avulla, ilman sitä en koskaan olisi heihin törmännytkään.

    • Tarja Says:

      Hei jee, sinulla ei todennäköisesti jääkään ihan vähäiseksi se millaista antia astrologia on antanut kun niin ahkerasti olet ollut mukana. Ja aivan ihana asia kun otit viimein esille tuon pointin minkä meinasin kirjoittaa blogiin, mutta jätin pois jos joku kommentoijista toisi sen esille. Ne kontaktit – astroharrastus voi olla mukava sosiaalisen elämän lisä ja pääasia voi tosiaan olla ihmisten kohtaamisessa eikä niinkään itsessä. On se niin mahtava tunne kun juttelee ennestään uppo-outojen ihmisten kanssa ja kokee, että mehän puhumme samaa kieltä! Varsinkin minulle tämä oli ihmeellistä, koska lähipiirissäni ei ole ketään ystävää tai sukulaista kuka olisi tiennyt juuri mitään astrologiasta silloin kun minä tähän hurahdin. (tai on oltava rehellinen, on minulla ihan samanlainen kokemus toisestakin friikki-harrastuksesta tätä ennen). On varmaan totta, että ystävyyssuhteiden muodostuminen on näissä astropiireissä hyvin tärkeää. Tulkaahan keskusteluun mukaan te, joilla on tästä harrastuksen ”aspektista” toisenlaisia kokemuksia, sillä tämä Pirjon kokemus ei ole ihan koko totuus.

      • PirjA Says:

        Yksi jäi vielä sanomatta, mutta on myös tärkeä pointti: englannin kieli on saanut uutta sanastoa astrologian tiimoilta. Kirjoitukset ovat ns. ylätyylisiä, joten sanastoa voi viljellä muuallakin.

  5. Leila Says:

    Kiitos aiheesta! Ehkä minun Uranukseni Kaksosissa 7.huoneessa on tuo ikuinen ihmisyyden tutkijan merkki, josta kimpoaa mielenkiintoni filosofiaan ja kaikkeen ajattelua laajentavaan tietoon. Yhdeksi sellaiseksi olen kokenut astrologian hyväksi. Jo se, että seuraan transiittejani ja huoneita, muistuttaa minua kaiken elämän eri näkökohtien seuraamisesta ja syventämisestä. Enkä voi olla huomaamatta mihin esimerkiksi progekuuni minua vie. Olen pari vuotta paistatellut Leijona-Kuun valoissa, nyt se on siirtynyt Neitsyeen. Siihen on ollut pohgahduksena valtava lukuhalu tutustua eri kirjailijoihin ja sen kautta nähdä ihmiselämän laaja ulottuvuus. Astrologia mielestäni perustuu myös moneen ulottuvuuteen, syvyyteen ja korkeuteen. Se on kuin kirja, jota en ehkä koskaan saa loppuun. Voisin luovuttaa, mutta se pitää otteessaan. Kun puhutaan siitä, kuinka hyvä olisi tiedostaa itseä ja sitä missä seisoo, astrologia on tähän hyvä opas.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: