Archive for joulukuu 2016

Vuodenvaihteen tunnelmaa

30.12.2016

17happynewyear

Uudenvuoden viikonvaihteen planeettojen tunnelma on hauskasti (tai vajavaisesti) puolet pollasta tyhjänä! Jupiterin ja Uranuksen pitkäkestoinen vastakkaisuus antaa raamit toimia vain muutamien merkkienergioiden puitteissa. Saturnus on yhä kulmissa tähän vapautumista tavoittelevaan kaksikkoon ja antaa tukeaan sekä osaamistaan rajojen hallintaan. Viikonlopun (ja muutoinkin tähän aikaan) mittaan operoidaan oikeastaan vain kauriin, vesimiehen ja kalojen teemoissa, kärjistetysti katsottuna.

Vuodenvaihtumisen kohdilla meillä on vain yksi ”isompi” planeettakohtaaminen (mutta pitäkää muistissa Jupiter ja Uranus, sillä tämä on se näiden viikkojen keskeisin energia!) kun Mars kaloissa ylittää Neptunuksen. Oi kuinka noita-akat hykertelevät tämän kammottavasta latauksesta. Kaikissa planeettojen toteuttamisen voimissa tarvitaan valintaa, eikä tämä ole välttämättä sen pahempi yhdistelmä kuin muutkaan. Mars edustaa toimintaa, aloitetta, tekemisen tyyliä, ja Neptunuksen sävyissä mennään. Kuka haluaa fantasiaa, satua, elokuvaa, taidetta? Hyväntekeväisyydestä minä aina saarnaan, ja ehkä siihen suuntaan voisimme vähän pinnistellä. Jos joku tarvitsee auttavaa kättä, ojennetaan se. Herkkyys ja henkisyys ovat Neptunuksen juttuja, ja Marsin akti voi auttaa tavoittamaan näilläkin alueilla jotakin uutta. Varotaan tuliliemiä..

mars_neptunusMarsin ja Neptunuksen kulmia on täällä blogissa aikaisemmin tarkasteltu näin. Planeetat eivät välttämättä sovellu kokoamaan energioitaan yhteen luontevimmalla mahdollisella tavalla, mutta ei tämä mahdottomaltakaan vaikuta. Ne kenen omalla syntymäkartalla on tämä sama Marsin ja Neptunuksen yhtymä, varmaankin kokevat tarjoutuvan energian kaikkein voimakkaimmin. Kalojen 9 asteen ei tarvitse olla missään kulmassa oman kartan yhtymään, kyllä se tuntuma ajasta suodattuu. Blogissa voidaan keskustella, juhlinnan lomassa, näistä kahdesta – onko ollut transiitteja jommin kummin päin, miten oman kartan kulman toteuttaminen sujuu, tai ihan yleisiä ajatuksia Marsista, Neptunuksesta ja kaloista.

Merkinvaihdoksia ei ihan tämän viikonlopun mittaan saada. Merkurius perääntyy kohti jousimiestä, mutta siirtyy kurkkamaan sinne vasta ensi viikon puolivälissä. Venus on varsin mukavasti vesimiehen merkin lopussa vuodenvaihteen aikaan, ja omaan ylennysmerkkiinsä pääsee hekumoimaan ensi tiistaina aamupäivästä. Ei Venuksellekaan kolahda vielä mikään erityinen haaste viikonlopun mittaan.

Aurinko lähestyy kauriissa vakaasti, tasaisesti Plutoa, mutta mitä jos sovittaisi ettei se vielä tämän viikonlopun aihe (harmi, haaste, dilemma) olisi ollenkaan. Auringon ylitys Plutolle on tarkka viikon päästä lauantaina, toki saattaa jo ilmoitella itsestään, etenkin heille joilla on kartoillaan tekijöitä johtavien merkkien puolenvälin tienoilla. Mutta jos päätetään ja valitaan, ettei noin yleisesti millään lailla haittaisi vuodenvaihteen iloitteluja? (pilke silmäkulmassa!)

Perjantaina Kuu päättelee kauriin ylitystä ja on pitkään kurssittomassa tilassa, joten nyt ei kannata erityisesti ponnistella. Kuu siirtyy sopivasti, kuin tilauksesta, vesimieheen lauantain puolella yöllä, ja vesimiehen merkkihän meille tietysti sopii yleisiin rakettien katseluiden kokoontumisiin, porukoissa juhlintaan, ystävien tapaamiseen. Oikein hyvää Uudenvuoden viikonloppua kaikille!

 

Advertisement

Kuun ihan oma rytmi

26.12.2016

puolikuuLupasin laittaa kaikkien pohdittavaksi pienen jutun, joka juuri julkaistiin Suomen Astrologisen Seuran jäsenlehdessä numero sata (tämä on upeaa että Astro Logoksia on näin paljon, näissä riittää lukemista). Kirjoitukseni keskeisin idea lähti siitä, että ajanlaatu koetaan subjektiivisesti, vaikka perusasetelma planeetoilta tarjoutuu kaikille samanlaisena. Kuun kierto on vain yksi taso, jolla tuntumia voi omalla kohdallaan mitata.

Kuun merkitystä ajassa luonnehditaan karkeasti kasvavan ja vähenevän vaiheen kautta. Yksilötasolla ei kuitenkaan ole niin, että me ihan jokainen, maailmanlaajuisesti, puhkuisimme uudenkuun aikaan uutta intoa pää täynnä ideoita, tai täydenkuunaikaan olisimme valmiita kohtaamaan toiset ihmiset, tai vanha Kuu tuntuisi ihan jokaisesta jokaisella kierrollaan sisäiseltä ja vaimealta. Yhtenä selitysmallina tähän epätahtisuuteen voisi olla ajan hengen ristiriitaisuus oman kuunsyklin kanssa.

Mikä oma kuunsykli? Astro Logoksessa julkaistun jutun loppupuolella on yksityiskohtainen harjoitus, minkä avulla omasta kartasta saa selville oman syklin. Tätä omaa sykliä voi sitten verrata ajan kuunsykliin eli transiittina kulkevaan Kuuhun. Harjoitukseen toivoisin kommentteja ja palautetta, löytyikö ne omien vaiheiden rajat ja tuntuiko tehtävä vaikealta. Sen ei pitäisi olla, mutta kun näitä kuunsykliasioita on itse paljon pyöritellyt (etenkin siellä Hullunkuunajan blogissa), voi iskeä vauhtisokeus, ettei ole tuntumaa kuinka asiakokonaisuus toisille avautuu.

Jos olet koskaan huomioinut tuntemuksiasi Kuun syklissä, nyt on tilaisuus jakaa kokemuksia toisille. Tällä hetkellä meillä on menossa vanhankuun aika, jonka sävy on päättävä ja rauhoittava, mutta joskus saatetaan jo suunnitella ja valmistella tulevaa uutta kierrosta. Tuleva kauriin uusikuu syntyy ensi torstaina 29. päivä aamulla, eli siihen asti voimme tunnustella yhteensopivuutta tai ristiriitaa vanhankuun tunnelmien kanssa. Minulla tämä vanhakuu osuukin omaan siemenkuun kohtaan, ja siksi tuntuu luontevalta juuri nyt jakaa näitä juttuja toisten kanssa.

moon-phases-nauha

Erityisesti odotan mielenkiinnolla havaintojanne ja kommenttejanne siitä, jos teidän kartallanne jokin planeetta on oman kuunvaiheen vaihdoksen kohdalla – eli jos kartoillanne on oktiilikulmia Kuun ja muiden tekijöiden välillä (puolineliö, neliö, puolitoistaneliö ja oppositio), silloin tämä tekijä on kuunvaiheen vaihdoksen kohdalla henkilökohtaisella tasolla. Tässä sijainnissa oleva planeetta voi sävyttää ja nostaa kyseistä vaihetta tärkeämmäksi. Esimerkki omalta kartalta kun sen aina tuntee: minulla Jupiter on kasvavan puolenkuun kohdalla, ja koska Jupiter on karttani ja Aurinkoni hallitsija sekä kartan Almuten, on puolikas Kuu ”isompi” kuin monet muut kuunvaiheet. Ehkä löydätte oman kuunrytminne kautta vastauksia tuntemuksiin, milloin innostaa ja milloin kyllästyttää, milloin kohtaatte toisia ihmisiä ja saatte palautetta, ja onko Kuun kierrossa haasteisempia päiviä esimerkiksi oman puolenkuun kohdissa.

Tässä linkki kotisivulleni, ja kyseinen juttu löytyy artikkelilistasta ylimmäisenä nimellä Ajanlaatu Kuun syklissä. Kaikki mukaan harjoittelemaan ja tutkimaan, ja kysykää apuja jos jokin asia mietityttää!

Joulutervehdys 2016

23.12.2016

at-joulu-2016

Joulu, erilainen Joulu on meillä

23.12.2016

vkl-joulu16Joulunajan planeettaenergioiden keskiössä yllättää Uranus – millä tavalla kunkin pyhissä, sitä on mahdoton ennustella. Uranus on vaikuttavin ja voimakkain tekijä ajanlaadussa, koska sen pysähtymisen ja käännöksen aika on pian. Katsojan silmästä riippuu miten pitkäksi haluaa pysähdyksen ajan tulkita, eikä tästä ole astrologian piirissä yhtä ja ainoata käytäntöä, vaan monenlaisten näkemysten kirjo (ja siksi ei ole ainakaan astropiirejä yhdistävää ja tukevaa tuomita jonkun toisen tulkinnan tapaa). Minulla on ollut jo kauan tapana katsoa planeetan pysähdys siksi ajaksi, minkä se viettää samalla asteella ja kaariminuutilla kuin missä varsinainen eksakti käännöksen kohta on. Hitaan ulkoplaneetan ollessa kyseessä tämä varsinkin tuntuu luontevalta, koska meidän olisi hyvin vaikea huomata liikettä enää tässä vaiheessa Maasta katsottuna. Uranus tulee pysähdyksensä kohtaan aattoiltana varttia yli kahdeksalta. Toivottavasti pukit ovat ennättäneet yllättää jo sitä ennen. Vitsi vaan, tokihan Uranuksen sähköistävä, erilaisuutta esiin pyöräyttävä energia on ollut olemassa jo ennen tuota kellonlyömää.

Jupiterin ja Uranuksen vastakkaisuus huipentuu Tapaninpäivän iltana ja on vahvimmillaan iltakuudesta kymmeneen. Mutta tämäkin planeettasyklin tärkeä kohta on ollut ajassa esillä jo kauan, ja jatkuu vielä useita päiviä ensi vuoden puolelle. Voi olla hyvä tarkkailla kuinka suuressa määrin vastaplaneettojen uudistava voima purkautuu ulos Pluton kautta, koska Pluto on suurinpiirtein neliökulmassa. Jupiter ja Uranus ovat tietämiseen liittyviä taivaan tekijöitä, ja esimerkiksi syklin alussa (yhtymässä) kaipailin kovasti mullistavia teknisiä keksintöjä (tapahtui kaloissa 2010-11). Ei tämä välttämättä ole sen kummempaa kuin uudenlainen näkökulma olemassaoleviin asioihin, mutta kärjistettynä voi olla kapinallinen tekijä. Pluto voi esitellä tietämistä varsin rajulla tavalla.

Ajassa on kenties hämmentäviksi tulkittavia tekijöitä tietämisen vastapainoksi. Mars kaloissa alasolmulla on arveluttava sijainti, ja tekojen suhteen olisi hyvä kysyä itseltään miksi, ja perustella itselleen valintansa. Sinänsä Marsia kaloissa en mielelläni tulkitsisi kielteisesti (vaikka joku tästä älähtää että on oma lehmä ojassa): voi valita toiminnan kohteeksi ja tyyliksi hyväntekemisen, myötätunnon tai taiteen. Toinen huomiokykyä altistava seikka on se Merkuriuksen retro, vaikka joulunajan edetessä pääseekin hieman etäämmälle Pluton aktiivisimmasta painostuksesta. Jos mietteet ovat syvällä limbisissä kerroksissa, saattaa joku arkinen muistaminen jäädä vähemmälle. Syytetään pilke silmäkulmassa Merkuriusta kun poltamme piparit.

Ajassa on arkisella tasolla mahdollisesti kahdenlaista trendiä, jotka saattavat eri muodoissaan ilmetä ihan kaikkien ”normijuhlassa”. Meillä on tarve pitää asiat tiukasti hanskassa, että kaikki sujuisi siten kuin näkemykseemme sopii, eikä tämä ole välttämättä ollenkaan itsekkyyttä. Kuu siirtyy skorpioniin perjantaina puoli viiden maissa iltapäivällä, ja tunnelman mahdollisuudet ovat monenlaiset kuten ihan kaikkien merkkien alla: draamanhakuisesta ehdottomuudesta kontrollifriikkiyteen, mutta ehkä suuntaamme sinne oman sisimmän ydintä kohti näin vähenevän kuunkierron kohdassa luontevimmin. Toinen trendi saattaa olla iloinen ja seurallinen: Venus on mainioissa kulmissa Jupiterille ja Uranukselle. Jos olisimme avoimia ja antaisimme ihmisten yllättää positiivisesti.

vkl-joulu-16Kuulla on jokaisen merkin ylityksessä yleensä loppua kohti tultaessa lepohetki, jolloin Kuu ei enää käy pääaspektissa muihin planeettoihin tai Aurinkoon. Tätä ilmiötä kutsutaan tyhjän päällä kulkevaksi Kuuksi tai kurssittomaksi Kuuksi. Näiden odottelun tuntien aikana on parasta rentoutua, levätä tai saattaa loppuun jo aloitettuja asioita, mutta ei aloittaa mitään sellaista uutta mille toivoo kasvua ja jatkuvuutta. Skorpionissa kulkiessaan Kuun viimeinen kulma on mukavan aktiivinen kosketus Venukselle sunnuntaina aamupäivällä noin puoli kymmeneltä. Koska planeetat matkaavat merkeissään taas siten, ettei sopivan kulman päässä ole ketään merkin loppuasteilla, jää Kuu ilman tukea. Kurssittomuuden aika päättyy Kuun mennessä jousimieheen tapaninpäivän, maanantain, aamuyöllä viiden jälkeen. Kuun tyhjä kulku antaa hyvää tasapainoa, ettei pysähtyvä Uranus hermostuta liikaa.

Joulunvieton juhlavimmat tunnelmat saattaisivat löytyä sopivasti ilta-ajoista. Riippuen luonnollisesti asuinseudusta, leijonan upea merkki on pitkään nousussa juuri juhlintojen primetime hetkillä, esimerkiksi aattoiltana noin puoli kuudesta lähemmäksi ysiä illalla. Ja kun Venus kulkee vastapäisessä merkissä, se asettuu loistamaan omalle alueelleen (seiskahuoneeseen jossakin vaiheessa iltaa). Mukavia jouluisia päiviä kaikille!

Merkurius esiin vai piiloon?

16.12.2016

me-sSävyjen kirjoa löytyy taas taivaankannelta. Kuu taitaa aloittaa viikonlopunvieton jo perjantaina iltapäivästä kolmen maissa, kun siirtyy leijonaan. Kuu loistaa aktiivisesti Auringon merkissä, mutta olisi tämä juhlava loiste ollut mukava jättää joulunviettoon. Komea viikonloppu Kuun suhteen, mutta paahtava ilman luppohetkiä: Mars on päättelemässä vastapäistä vesimiehen merkkiä eikä suo Kuulle kurssitonta ajelehdintaa kuin tunnin verran sunnuntaina illalla. Ensi viikkoa päästään huolehtimaan neitsyen Kuun alla, eli alkuviikosta joulu on taidettu jo tehdä.

Mars jättää jo hyvästejä vesimiehen omille aatteille, ja saattaa olla hyväksi tutkiskella mitä on tehty yhteisöissä, porukoissa ja piireissä viime aikoina – tämä työ käydään pääosin sunnuntaina, sillä maanantaina aamupäivällä Mars menee kaloihin. Tämä on muuten Marsille yllättävän hyvä merkki, ainakin öisin. Ja sitähän riittää tähän vuodenaikaan.

me-retro-capMerkurius on yksi tärkeimmistä viikonlopun planeetoista, sillä se on jo lähellä Plutoa. Mitä Merkuriuksella teemmekin, ajattelua, viestintää, kulkemista, kaikki saa mukaansa Pluton kontrollia, keskittymistä ja pakottavaa voimaa. Tämä aika on valtapuhetta, eleiden intohimoa, mietteiden kätkemistä tai paljastumista (vai tehdäänkö tätä rahalle?), ja samat Plutoon yhdistyvät teemat jäävät ilmastoomme pidemmäksi aikaa Merkuriuksen pysähdyksen vuoksi. Merkuriuksen ”ässäpäivä” on maanantaina, kun se aamuyöllä tulee käännöksen kohtaan, päivällä yhden aikoihin on keskiössä ja illasta kymmenen jälkeen todella perääntyy. Maanantai on tärkeä päivä viestien ja sanojen suhteen. Kun planeetan retrojakso alkaa näin likeltä ulkoplaneettaa, etäisyyttä Plutoon on noin puolitoista astetta, jää Pluton teema vellomaan koko Merkuriuksen perääntymisen ajaksi. Toivottavasti tämä ei tiedä tuhoa viestintälaitteissa! Varmuuskopioita tiedostoista kannattaa tehdä.

Nostetaan Taikablogissa keskusteluun Merkuriuksen ja Pluton kulmat omilla kartoillamme. Merkuriuksen pysähdys yhtymään Pluton kanssa herkistää ja saa aktiiviseksi varsinkin silloin, kun syntymäkartalla on sama asetelma, vaikka se olisi eri merkissä eikä tällä kauriin puolivälin kohdalla olisi siihen kulmaa nyt. Kun ajassa Merkuriuksen ja Pluton teema korostuu, voi tämä nostaa esiin myös muita kulmia, neliöitä ja oppositiota jne. Te joilla planeetat ovat syntymäkartalla yhtymässä tai muussa kulmassa, miten tämän koette, miten sitä toteutatte? Salaatteko ajatuksenne? Onko kielenkäyttönne tuhoisaa? Toteutuuko Pluton edustama muodonmuutos Merkuriuksen alaisissa teemoissa?

hermes-hideMerkuriuksen suhteen tapahtuu muutakin. Lauantaina myöhään illalla noin puoli yhdentoista aikaan planeetan kallistuskulman ylityksen jakso päättyy, eli Merkurius ei enää kulje OOB tilassa pysähtyessään. Olisihan tällainen tuplapotti ihan liikaa. Perjantai ja lauantai saadaan vielä hyödyntää erityistä, kenties erilaista ja lahjakasta Merkuriusta. Ajatelkaas tätä!

Jo aikaisempina viikkoina puhuttu ja varoiteltu Jupiterin vastakkaisuus Uranukselle tiivistyy yhä vaan. Ja ihan varmasti tuntuu ajassa jo voimakkaasti. Planeetat yllyttävät toisiaan kapinaan ja ottamaan vapauksia. Uranus oinaassa on tästä parista voimakkaampi, sillä se on kohta pysähtymässä (saamme Uranuksen ”ässän” joululahjaksi aattoiltana). Jupiteria onneksi hillitsee Saturnuksen hyvä kulma ja tuki. Johtavien merkkien 20 asteiden tienoilla tekijöitä omaavat voivat silti hartaudella miettiä, miten näiden planeettojen voimia toteuttaisivat.

Meillä on yllättäen tänä viikonloppuna sokeri pohjalla, kirsikka kakussa ja joulumanteli, ja se on mahdollisesti ajassa olennaisesti mukana oleva Venus vesimiehessä. Venus kulkee nyt siten, ettei oikein saa kulmia muilta taivaan kulkijoilta (Kuun nopea vastakkaisuus lauantaina aamupäivällä). Tämä antaa Venukselle tilaa olla omillaan, vesimiehessä siis varsin humaani ja ystävällinen. Näyttävää ja komeaa viikonloppua kaikille!

Ajan helmi Auringon ylitys Saturnukselle

9.12.2016

sat-changing

Aika on korostuneen Saturninen kun jousimiestä iloitseva Aurinko vakavoituu Saturnuksen ylitykseen. Tässä on niin upea Jupiterin vivahde mukana, ettei tämä nyt millään voi olla pelkkää masennusta, sairautta, niukkuutta, ankaruutta ja kuria. Ennemmin oppimisen aikaa, kun Jupiter hallitsee tasakulmassa Aurinkoa ja Saturnusta. Ylityksellä on laaja tuki ja turva, mutta samalla Jupiter tekee kaiken isommaksi. Yhteinen teema voisi näyttäytyä esimerkiksi kunnian kysymyksissä, auktoriteetin teemoissa, yksilötasolla kenties itsetuntoon liittyen. Aurinko tuo esille, ja Saturnus hioo, rajaa ja tiivistää. Jousimiehen näkemyksissä vakavoidutaan, ehkä eteen nousee yksinäisyyden kysymyksiä, miksei isä-teemojakin (minä olen lähdössä iskän kanssa jouluostoksille). Otetaan ennemmin positiivinen asenne tähän viikonlopun rakentavaan ja vakauttavaan isoon ylitykseen. Jos jollakulla on kunnianhimoisia aikeita, nyt voisi olla hyvä ajankohta valaa perustaa. Auringon ylitys Saturnukselle on tarkimmillaan lauantaina iltapäivällä hiukan ennen kahta (juuri silloin kun Kuu on merkissään viimeisellä kriittisellä asteella!).

Samanlaisesta Auringon ylityksestä Saturnukselle jousimiehessä saimme harjoitusta ja esimakua viime vuonna marraskuun lopussa, kun vuosittainen ylitys tapahtui 7 asteessa. Silloin bileissä mukana oli Neptunus kaloista, niin ikään samassa seiska-asteessa. Asetelman toistuminen samankaltaisena tänäkin vuonna tuntuu osoittelevalta: Jupiterissa ja Neptunuksessa on samankaltaisia piirteitä, kuten esimerkiksi henkisyys, idealistisuus ja arjesta irrottautuminen. Viime vuonna ajankohtaista oli Pariisin ilmastokokous, mikähän uutinen viikonlopulta kuvastaa yhtymää Jupiterin hengessä parhaiten? Taikablogissa voisimme tänä viikonloppua vaihtaa ajatuksia Saturnuksesta. Kuinka sinut olette tämän myöhäisenä kukkivan planeetan kanssa?

aurinkosaturnusTässä linkki vuosia, vuosia sitten (tämä on niin Saturnusta) kirjoittamaani juttuun Auringon ja Saturnuksen välisistä kulmista. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, etteivät Saturnuksen kontaktit ole automaattisesti kielteisiä, ja varsinkin ihmisenäkasvun myötä tämän planeetan kosketus voi olla mestarillista. Omakohtaisia kokemuksia saa tähänkin väitteeseen esittää.

Mutta palataan vielä viikonlopun planetaariseen ilmastoon. Oinaan Kuu on huikea, uskalias ja rohkea perjantaina, kun se Jupiterin vastakkaisuuden yllyttämänä lähestyy Uranusta. Alkuillasta Jupiter tarjoaa mahdollisuuksia, ja lähempänä puolta yötä räjähtää Uranuksen suhteen. Epätavallista on tilauksessa. Uranuksen ylityksestä Kuu ei vielä tyynny oinaassa, vaan huipentuu hallitsijansa Marsin kulmasta lauantain puolella yöllä kolmen maissa kurssittomaan, lepäävään ja odottavaan tilaan. Mikäs on odotellessa härän Kuuta? Sinne turvasatamaan päästään lauantaina iltapäivällä hiukan ennen kolmea; syödään hyvin, nautiskellaan, ja jos jotakin hommata täytyy, tehdään sitkeästi ja vakaasti. Toivottavasti perjantain ilmaston poukkoilu rauhoittuu miellyttävämmäksi, mutta voihan tällainen staattisuus myös joidenkin hermoille käydä.

Merkurius kulkee hitaasti kauriissa, symbolisesti horisontaalisella tasolla, mutta vertikaalisti vielä mennään kierroksilla korkeuksissa. Merkurius puhkuu ilmaisun ja liikkeen intoa, nyt lakkaamatta, ja kuka sen koukkuun jää, on vaikeata lopettaa. Merkuriuksen perääntymisjakson alkuun on vielä viikko, ja asteissa sunnuntaina enää nelisen jäljellä ennen pysähtymistä ja käännöstä. Mitenkäs se jouluposti mahtaa kulkea tänä vuonna… vai onko posti ulkoilemassa. No, tiukan vakavahenkisen yrmeätä viikonloppua nyt! 🙂

 

Transiitteja koettavaksi asti

2.12.2016

vkl-jup-asp

Luukut auki kalentereista ja näin jousimiehen aikana symbolisesti muutoinkin! Taivaan energiavaraus on viikonlopun aikaan ihan sopivan aktiivinen, mutta ei tarjoa erityisen rankkoja voimia. Nostetaan pääosaan Aurinkoa hallitseva Jupiter, sillä Aurinkokuntaa koossapitävä isouden planeetta on eniten pelissä. Jupiterin ja Pluton välinen kulma on yhä olemassa, ja vaikka Marsinkin toimelias kulma loittonee, on siitä vielä paljon iloa. Jupiter ja Saturnus erityisesti pelaavat samaan päätyyn kun merkit,  vaaka ja jousimies, edesauttavat keskinäistä ymmärrystä. Se ”yllättävin” kulma on kaiken aikaa tulossa, vastakkaisuus Uranuksen kanssa. Uranus alkaa olla hitaassa kulussa ja saattaa alkaa jo keikautella asioita nurinpäin. Toivottavasti ei kuitenkaan niin isoja asioita kuin mannerlaattoja. Planeetat ovat aktiivisimpia asteissa 16 – 20 eikä mikään eläinradan merkki väisty joltakin osuvalta planeettavoimalta.

Perjantain juhlaplaneetta on Merkurius, joka vielä sätkii ja rähisee jousimiehen viimeisellä asteella arvaamattomassa, Uranuksen kaltaisessa, OOB tilassa. Vähän voisi katsoa mitä väitetään, ja on meillä ollutkin melkoinen OOB-Merkurius-jousimiehessä mediaviikko. Myöhään illalla yhdentoista jälkeen Merkurius siirtyy kauriiseen, mikä voi olla vastamerkin jälkeen helpompaa kuljettavaa. Paitsi kauriin puolivälistä Merkurius sitten lähtee retroilemaan ennen joulua, ja on jo varjossaan jos näin halutaan ajanjakso mieltää, kun Merkurius käväisee vielä niukasti jouskarin puolella. No, viikonloppu näyttää josko Merkuriuksen suhteen helpottaa vai ei.

venus_oobVenus on lauantain sankari. Voi että, kauriissa kulkeva Venus päättää nyt ratatasoisen kallistuskulmansa ylityksen, eli lauantain noin viiden jälkeen ei enää ole korostunutta, huomiota keräävää, erityistä Venusta. Ehkä tätä pitäisikin juhlia jo perjantaina, jotta mahdolliset kauniit, taiteelliset ja sosiaaliset potentiaalit saisi vielä hyötykäyttöön. 25 asteeseen kaurista tullaan, eikä taida Uranuksenkaan kulma enää innostaa. Huoh ja nyyh, mutta aivan varmasti on heitäkin, jotka huokaavat helpotuksesta kun Venus ei enää yllätä.

Kuu liikkuu myös kauriin merkissä, ja onneksi jo perjantaina illalla noin puoli seitsemältä ylittelee Pluton, joten saadaan toivoa että tästä rauhoittuisi. Kauriin Kuu tahtoo saada aikaan, ja kannattaa puuhastaa tärkeimmät ennen lauantain puoltapäivää, koska ihanaisen, vielä OOBisen Venuksen ylityksestä Kuu sitten jää tauolle, laakereilleen lepäämään ja hiljentymään kauriin merkin lopun ylityksessä. Jos oltaisi armollisia ihan kaikille, ei yritetä liikaa, ettei tule sutta ja sekundaa. Vesimieheen Kuu ennättää (vaikka onkin nyt aika hidas kulkunopeudessaan) lauantaina illalla vähän ennen kymmentä, joten sovittaisko myöhäiset treffit. Vesimiehen aika kanssa-käy, ollaan ihmisissä, verkoissa ja vertaisissa.

Laajennetaan tänne Taikablogiin vielä viikonlopun rupattelua transiittien kokemisesta. 16 – 20 asteiden planeetat ovat (perjantaina) seuraavasti: Pluto 15°59’ kaurista, Jupiter 17°05’ vaakaa, Mars 17°22’ vesimiestä, Saturnus 17°55’ jousimiestä ja Uranus 20°51’ oinasta. Mikä näistä antaa eniten ja miten olet käyttänyt planeetan voimaa? Minulla Pluto on kulmassa Merkuriukselleni ja Saturnus itselleen, molemmat parin kaariminuutin tarkkuudella – ajan tuntu on ollut yllättävän tehokas, mutta kyllä on kuristettu… Uranus, Jupiter ja Mars näköjään suunnittelevat joukkohyökkäystä minun karttani Jupiterille, ja kyllä kuplii kun ajattelinkin miten tällaisen ajan käyttäisin. Vähemmälläkin voisi pärjätä! Onko lukijoissa toisia, joiden kartalle 16 – 20 astetta antavat ilotulituksen (tai jonkinlaisen tulituksen)?

Ensi viikolla saadaan jännittää Venuksen siirtymää vesimieheen ja Auringon kohtaamista Saturnuksen kanssa. Hienoja aikoja! Mainiota viikonvaihdetta ja onnistuneita juhlia ensi tiistaille!


%d bloggaajaa tykkää tästä: