Transiitteja koettavaksi asti

vkl-jup-asp

Luukut auki kalentereista ja näin jousimiehen aikana symbolisesti muutoinkin! Taivaan energiavaraus on viikonlopun aikaan ihan sopivan aktiivinen, mutta ei tarjoa erityisen rankkoja voimia. Nostetaan pääosaan Aurinkoa hallitseva Jupiter, sillä Aurinkokuntaa koossapitävä isouden planeetta on eniten pelissä. Jupiterin ja Pluton välinen kulma on yhä olemassa, ja vaikka Marsinkin toimelias kulma loittonee, on siitä vielä paljon iloa. Jupiter ja Saturnus erityisesti pelaavat samaan päätyyn kun merkit,  vaaka ja jousimies, edesauttavat keskinäistä ymmärrystä. Se ”yllättävin” kulma on kaiken aikaa tulossa, vastakkaisuus Uranuksen kanssa. Uranus alkaa olla hitaassa kulussa ja saattaa alkaa jo keikautella asioita nurinpäin. Toivottavasti ei kuitenkaan niin isoja asioita kuin mannerlaattoja. Planeetat ovat aktiivisimpia asteissa 16 – 20 eikä mikään eläinradan merkki väisty joltakin osuvalta planeettavoimalta.

Perjantain juhlaplaneetta on Merkurius, joka vielä sätkii ja rähisee jousimiehen viimeisellä asteella arvaamattomassa, Uranuksen kaltaisessa, OOB tilassa. Vähän voisi katsoa mitä väitetään, ja on meillä ollutkin melkoinen OOB-Merkurius-jousimiehessä mediaviikko. Myöhään illalla yhdentoista jälkeen Merkurius siirtyy kauriiseen, mikä voi olla vastamerkin jälkeen helpompaa kuljettavaa. Paitsi kauriin puolivälistä Merkurius sitten lähtee retroilemaan ennen joulua, ja on jo varjossaan jos näin halutaan ajanjakso mieltää, kun Merkurius käväisee vielä niukasti jouskarin puolella. No, viikonloppu näyttää josko Merkuriuksen suhteen helpottaa vai ei.

venus_oobVenus on lauantain sankari. Voi että, kauriissa kulkeva Venus päättää nyt ratatasoisen kallistuskulmansa ylityksen, eli lauantain noin viiden jälkeen ei enää ole korostunutta, huomiota keräävää, erityistä Venusta. Ehkä tätä pitäisikin juhlia jo perjantaina, jotta mahdolliset kauniit, taiteelliset ja sosiaaliset potentiaalit saisi vielä hyötykäyttöön. 25 asteeseen kaurista tullaan, eikä taida Uranuksenkaan kulma enää innostaa. Huoh ja nyyh, mutta aivan varmasti on heitäkin, jotka huokaavat helpotuksesta kun Venus ei enää yllätä.

Kuu liikkuu myös kauriin merkissä, ja onneksi jo perjantaina illalla noin puoli seitsemältä ylittelee Pluton, joten saadaan toivoa että tästä rauhoittuisi. Kauriin Kuu tahtoo saada aikaan, ja kannattaa puuhastaa tärkeimmät ennen lauantain puoltapäivää, koska ihanaisen, vielä OOBisen Venuksen ylityksestä Kuu sitten jää tauolle, laakereilleen lepäämään ja hiljentymään kauriin merkin lopun ylityksessä. Jos oltaisi armollisia ihan kaikille, ei yritetä liikaa, ettei tule sutta ja sekundaa. Vesimieheen Kuu ennättää (vaikka onkin nyt aika hidas kulkunopeudessaan) lauantaina illalla vähän ennen kymmentä, joten sovittaisko myöhäiset treffit. Vesimiehen aika kanssa-käy, ollaan ihmisissä, verkoissa ja vertaisissa.

Laajennetaan tänne Taikablogiin vielä viikonlopun rupattelua transiittien kokemisesta. 16 – 20 asteiden planeetat ovat (perjantaina) seuraavasti: Pluto 15°59’ kaurista, Jupiter 17°05’ vaakaa, Mars 17°22’ vesimiestä, Saturnus 17°55’ jousimiestä ja Uranus 20°51’ oinasta. Mikä näistä antaa eniten ja miten olet käyttänyt planeetan voimaa? Minulla Pluto on kulmassa Merkuriukselleni ja Saturnus itselleen, molemmat parin kaariminuutin tarkkuudella – ajan tuntu on ollut yllättävän tehokas, mutta kyllä on kuristettu… Uranus, Jupiter ja Mars näköjään suunnittelevat joukkohyökkäystä minun karttani Jupiterille, ja kyllä kuplii kun ajattelinkin miten tällaisen ajan käyttäisin. Vähemmälläkin voisi pärjätä! Onko lukijoissa toisia, joiden kartalle 16 – 20 astetta antavat ilotulituksen (tai jonkinlaisen tulituksen)?

Ensi viikolla saadaan jännittää Venuksen siirtymää vesimieheen ja Auringon kohtaamista Saturnuksen kanssa. Hienoja aikoja! Mainiota viikonvaihdetta ja onnistuneita juhlia ensi tiistaille!

Mainokset

Avainsanat: , ,

9 vastausta to “Transiitteja koettavaksi asti”

  1. Hessu Says:

    Ilotulitusta tosiaankin.
    Tuo kaunis? sekstiiliketju Jupiter – Saturnus – Mars – Uranus osuu aika mukavasti omalle kartalle.
    Otetaan kiinnekohdaksi nataalikartan Aurinko-Jupiter-Merkurius -stellium, jousimiehessä.
    Saturnus on yhtymässä stelliumille.
    Jupiter – joka on nataali Uranuksella – luonnollisesti tekee sekstiiliä tuonne.
    Mars tekee sekstiiliä ja Uranus kolmiota.
    Pluto vielä yhtymässä nataali Venukseen.
    Ja on siellä muutakin osumaa.

    Jos ei elo tasaista ole ollut, niin varsinkaan nyt se ei sitä ole.
    Käytännön tasolla just muutin evakkoon vesivahingon takia, mutta paljon hyviä puolia siinäkin. Ennakoitu remontti aikaistui vaan puolella vuodella, ja kummallista kyllä, vakuutusyhtiö oli suopealla tuulella aiheeseen.
    Samalla on pakko miettiä, että missä sitä ihmislapsi haluaa asua, vai haluaako kiinteästi olla kiinni missään.

    Työasioissa vauhti vaan kasvaa, ja onnekkaita ’sattumia’ vaan tulee. Monet asiat etenevät tyyliin, ’kerro mitä haluat, se järjestyy’.
    Juuri tässä laskeskelen sopivaa hetkeä uuden virman syntypäiväksi, ja todella hienoa kuviota sille kartalle onkin tulossa.

    Kevyesti sanottuna, on se hetki kun täytyy pohtia vaan että mikä minä olen ja miksi minä haluan tulla isona.

    • Tarja Says:

      Voiskohan paljon paremmalta kuulostaakaan! Jospa olet semmoista ihmistyyppiä että täytyy kunnolla tönäistä ennen kuin tapahtuu (Mars nataalilla 🙂 ). Jep paina eteenpäin nyt kun mahdollisuuksia aukenee, mutta muista palautuminen ja nollaaminen ettei vauhtisokeus iske. Ja eikös noin jupiterinen ihminen ole iso jo syntyessään 🙂 kyllä se totuus löytyy (mihin suuntaan haluat mennä), eiks vaan.

      • Hessu Says:

        Niimpä, tönitään kunnolla kerralla 🙂
        Ja tuota jaksamista saattaa peräänkuuluttaa myös Chiron Marsilla. Emmää mitään konkreettista tuosta ymmärrä, mutta yhdistän levon tarpeeseen. Ja paskaksi menneeseen polveen, jonka tuomio tulee – maanantaina.

  2. A. Says:

    Pitkästä aikaa poikkesin tänne katsomaan, josko jotain selitystä tai selvyyttä löytyisi tähän hurjaan syksyyn 🙂 Tai itse asiassa viimeiset pari viimeistä vuotta ovat menneet kyllä aivan matalalennolla.

    Karttani asteisiiin 16-20 osuvat Merkurius ja Jupiter, joilla ymmärtääkseni on nyt suotuisia kulmia Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen kanssa, ja myös Neptunus, johon edellisten kulmat ovatkin sitten haasteellisempia.

    Pari viikkoa pitäisi vielä liitää ennen kuin hieman helpottaa ennen pientä paussia ja uuden alkua, vaikka Epek-oireyhtymä (ei pysty – ei kykene) jyskyttääkin jo otsalohkossa.

    Jos on niitä mukavia onnistumisia ja eteenpäin vieviä asioita osunut syksyyn, niin onpa riittänyt surua, pettymystä, kiukkua ja vihaakin ihan kulmakertoimen kanssa. Ihan varovasti toivoisin nyt edes hetken hengähdystä tähän tykitykseen ja tulitukseen…

    • Tarja Says:

      Tuntuu voimiavievältä tämä sinun kertomasi omakohtaisesta ajan tunnusta, ja toivon ettei käy liian raskaaksi, että osaat ottaa hengähdystauon tarvittaessa ja olet armollinen itsellesi. Tahti on niin kova nykyään, väsymys syö, ja etenkin nuo kuvaamasi kaltaiset pettymykset, kiukut ja vihat. Ne on kuitenkin parempi käydä hyväksyen, analyyttisesti, läpi, kuin torjuisi, silloin kääntyy niin usein terveyden kustannuksella oirehtiviksi. Energioita taivaalla tulee riittämään lähiaikoina, joten oma asenne on avainasemassa, mitä kullakin voimalla itse tekee.

  3. PirjA Says:

    Osumia tulee tänne myös, minulla onkin Mars Khironilla 😉 vielä puolen minuutin päässä. Pitää ottaa varovasti.

    Saturnuksen paluu tapahtuu toisen saturaation kanssa samaan aikaan: täysikuu on vajaa pari tuntia ennen tätä henkilökohtaista H-hetkeä.

    Pluto erkaantuu jo kolmiostaan aurinkoani kohtaan. Uranus kiikkuu alasolmun ja Vertexin puolivälissä ja tekee kvinkunssia Cerekseeni.

    Toisin kuin edellä, työnhaku takkuilee, tosin olen jopa päässyt haastatteluihin, mutta 50+ -henkilön on vaikea työllistyä…

    • Tarja Says:

      Saturnuksen paluun vuosi onkin melkoinen kulminaatiokohta elämän helminauhassa..

  4. Tommi Says:

    Saturnuksen kolmio auringolle alkaa loitota. Tuonut tiettyä juurevuutta. Pluton neliö auringolle tuonut jo pitkään tymäkkää meininkiä. Vai sanoisinko suoraan painetta ja puristusta.

    • Tarja Says:

      No vau millaisessa kontrollissa Aurinkosi on, virheliikkeitä ei varmaan sallita milliäkään. Paitsi kyllä Saturnuksen kolmiossa voi olla myönteistä, onhan kulma kuitenkin käyttökelpoinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: