Pääsiäisen munista

Kun tutkiskelen itseäni mikä astrologiassa eniten kiinnostaa, mitä haluan miettiä ja tutkia, mistä kirjoittaa, nousee pari juttua heti kirkkaasti ylitse muiden. Progeista olen aika paljon jo avautunutkin, ja näitä tulee ajan kartoista tutkailtua eniten. Toinen hekuman lähde on Lohikäärmekartta, eli Draconic eli Kuunsolmukartta eli sielukartta. On itsellekin hämmentävää käyttää montaa eri nimitystä yhdestä ja samasta tekniikasta, jossa syntymäkartan Kuunsolmuakseli viedään oinaan alkupisteelle (Kuun alasolmu siis asettuu vaa’an nolla-asteelle) ja kaikkia muita kartantekijöitä siirretään samaan suuntaan, saman astemäärän verran.

Kun Lohikäärmekartta on Kuunsolmulähtöinen, on se solmujen tarkennuskartta ja kuin sukellus syvemmälle sinne mitä solmut merkitsevät. Kaninkoloksi tätä joskus nimitin kaikille tutun sadun mukaan. Lohikäärmekartan omaksumiseen ja sisäistämiseen vaikuttaa lähtökohtana se, miten ymmärretään Kuunsolmujen akseli. Tämä on mielestäni vaikeinta ja hankalimmin yksilötasolla avautuvaa astrologiaa (siksi kai olen niin innostunut apukartan mahdollisuudesta). Jos verrataan transiittien tulkintaan, astrologian harrastajilla on usein hyviä mielikuvia siitä mitä esimerkiksi Saturnuksen neliö Keskitaivaalle voisi merkitä. Kuunsolmuakselin löytäminen itsessä ja sen toteuttaminen onkin sitten vaativampi juttu – ja työ solmujen avautumiseksi kannattaa todellakin tehdä.

Kuunsolmut kuvaavat taivaan valojen keskinäisten ratojen kohtaamisia, eräällä tavalla kertovat Auringon ja Kuun tanssista. Kun Lohikäärmekartta perustuu solmuihin, on olennaista tutkia kaikkein eniten Aurinkoa ja Kuuta tällä sisäisemmällä karttatasolla. Jo näiden osoittamat seikat voivat olla riittäviä tai tarpeeksi. Tässä on se ydin omasta sisimmästä.

Lohikäärmekarttaa tutkitaan ensisijaisesti suhteessa syntymäkarttaan, vaikka toki se itsessäänkin on tärkeä; pääasiassa sillä tasolla mihin merkkiin ja asteeseen planeetat sillä ovat muuttaneet. Kartan rakennehan pysyy samana, kulmat ovat samat. Näitä tultasyökseviä mystisiä olentoja pyöritellessäni olen tullut päätelmään, että olennaiseen keskittymällä pääsee selkeimpään ja tarkoituksenmukaisimpaan tulokseen. Tämä on hieman hassua, koska muutoin olen aina saarnaamassa siitä, kuinka kokonaisuus on otettava huomioon. Nyt tavallaan kehotan noukkimaan esiin tärkeimmän jutun ja keskittymään siihen.

Näissä sielutasoa kuvaavissa karttavertailuissa olen saanut tutustua monenlaisiin variaatioihin. Joskus karttojen välillä oikein mikään ei napsaa toisiinsa, on ”hajontaa”, ja sitten joissakin kartoissa on niin kiihkeään rytmiin kaikenlaista, että on vaikeaa määritellä ”polku”. Useimmiten kuitenkin löytyy keskeinen piirre, tarkka tekijöiden yhtymä kahden karttatason välillä. Toiset kartat oikein huutavat karmallisia yksityiskohtia (oman kartan Kuunsolmujen, Saturnuksen ja merkin viimeiselle asteelle tulleiden draconic planeettojen kautta). Toiset kartat viestivät minun tulkintani mukaan enemmän elämäntehtävän toteuttamisesta, ihan kuin sieluun tiivistyisi teema joka kumpuaa ihmisestä esiin. Ja sitten on minun sielukarttani kaltaisia karttoja, joista paistaa kasvutehtävä (tosin se voi olla hyvin karmallinenkin). Jokaisen sielutaso on samalla tavoin yksilöllinen kuin on syntymäkarttakin.

Milloin on Lohikäärmekartan aika? Astrologian harrastuksensa aloittelijaa tämä todennäköisesti vain sekoittaa, enkä viittaa tällä kenenkään henkisen kypsyyden tilaan. Vasta kun syntymäkartta on hyvin sisäistetty ja sen potentiaaleja ilmennetty sekä haastekohtia työstetty, saattaa hiipiä tuntemus – onko sisälläni vielä muutakin. Tähän saattaa Lohikäärmekartta vastata. (Jos aihe jää kiinnostamaan, aikaisemmat Lohikäärmekarttoihin liittyvät jutut löytyvät alla olevan avainsanaluettelon linkin ”Draconic kartta” kautta)

Lohikäärmeet ei varmasti ole kaikkien juttu. Ylipäätään suhteellisen harva pitää itselleen tärkeänä sisäisimmän sielunsa löytämistä ja tiedostamista, astrologian harrastajien keskuudessa heitä on todennäköisesti tavallista useammin. Ja sitten on heitä, ainakin tulkinnoista saamani palautteen mukaan, joilla heti loksahtaa kohdalleen sisäinen ääni tai aavistus mitä voisi olla, kuin helpottunut naurahdus että tunnistin sen kaiken itsessäni jo, nyt vain se sai sanat.

Astrologin työssäni minulle on ollut palkitsevinta päästä todistamaan muutamia Lohikäärmeen munan kuoren raksahduksia auki. Onko tällainen ”pääsiäismuna” teille ollenkaan tuttua astrologiaa vielä?

 

Advertisement

Avainsanat:

14 vastausta to “Pääsiäisen munista”

  1. Sanna Says:

    Minun kartat ovat kuin kaksi eri maailmaa, Lontoo ja Narnia, mutta minussa on nämä kaksi erilaista puolta. Sen sisimmän näkevät ulkopuolisista parhaiten minun lapset. Noususolmu on Leijonassa ja silloin kun rohkaistun toteuttamaan siihen merkkiin kuuluvia asioita, tulee sisäinen lohikäärmeeni munasta esille.

    • Tarja Says:

      Ihana vertaus! Keksikää toisetkin eri karttatasoillenne ”lempinimet”!

      Sinun Dracostasi tulee silmämääräisesti jännästi mieleen antiskionikartta. Ollaankohan tästä ennenkin joskus viesteilty. Sisäistä rohkeutta on annettu ämpärillä!

      • Sanna Says:

        Kyllä, lohikäärmekartta on samaa maata antiskionikartan kanssa ja ollaan asiasta puitu aiemmin. Siksi ehkä lohikäärmekartta antaa minulle positiivisen tunteen, heti ensitutustumalla, vaikka voisi ajatella, että oloni olisi ristiriitainen.

  2. Hessu Says:

    Mä tosta mitään ymmärrä. Muuta kun et tuo voimapiste on muuttanut veskariin. Onko se sitten se tavoite. Kun jollain tasolla on palasia oivaltanut itsestään, vielä enemmän pitää jättää herran haltuun.
    Seuraavalle reissulle pelkkä menolippu?

    • Tarja Says:

      Saatoit olla hätäinen ja odottaa että ymmärrys tulee minuutissa? Syntymäkartan noususolmu kysyy toteuttamistaan, ehyt kokonaisuus kun sisin on samaa mieltä. Vesimies on muutakin kuin vapautta, ja voisi olla aika suunnata katsetta kaiken sen oman tulisuuden tuolle puolen. Draco noususi karmallisuus on lähes hämmentävää. Jännä soppa tämäkin taso.

  3. Hessu Says:

    Tietty sen pitää tulla heti, huomenna on jo uudet kujeet.
    Ei vaan, alkoi raksuttamaan tuo notta noususolmu odottaa toteuttamistaan. Täytyy ihan pohtia. Vois olla ihan reissun paikka johonkin miettimään ihan tätä – kun aina täytyy matkalle olla joku syy.
    Mutta tuo viittauksesi karmallisuuteen ei aukea.

    • Tarja Says:

      Jaa reissuun ei voisi lähteä ilman syytä 😀
      Solmua tosiaan korostaa. Dracon nousu tulee 29 asteelle ja sillä on tapana oireilla karmaa. Ynnä lähelle oman karttasi Saturnusta, vaikkakin merkkirajan yli, ja Saturnus on THE karma.

  4. Hessu Says:

    Heh, aina voi ja pitää lähteä reissuun, ja reissu voi olla myös syy.

    Vai Saturnusta ja karmaa, harmi kun siihen ei löydy henkilökohtaista selitysvideota juutuubista. Täytyykin kaivella arkistoa, mulla on muistaakseni joku monistenippu aiheesta jossain.
    Sinänsä mielenkiintoinen hetki, sillä tuo Pluton tämänhetkinen asema höystettynä Saturnuksen yhtymillä, herättävät karmallisia ajatusketjuja.

  5. PirjA Says:

    Olen jo aiemmin useasti tutkaillut dragon-karttaani. Omalla kartallani vähäinen ilmapainotus muuttuu runsaaksi ja Aurinkoni menee kvikunssimerkkiinsä, Vesimieheen. Lisäksi tulee karmallisia yhtymiä: Saturnus tulee Marsille asteen orbilla ja Mars Neptunukselle melkein minuutilleen. Jupiter-Neptunus-yhtymä heittäytyy DC:lleni ja Khiron parin asteen päähän Onnenpisteestäni.
    Sisäinen tunne erilaisuudesta ja outoudesta korostuu Vesimiehen painotuksena. Vaa’an lopulla olevalle Yläsolmulle on vaikea keksiä nimeä, kun se vielä on ykköshuoneessa. Lienee lähempänä ”Liisa Ihmemaassa” -tyyliä; kaikki on outoa ja uutta, mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä, hämmästellä vain.

    • Tarja Says:

      Onpa paljon tarkkoja kohtaamisia. Tuollaisista kuvioista nousee paljon pohdittavaa mieleen. Merkit keikahtavat ihan kokonaan toisenlaiseen maailmaan, ihan kuin kielisi sisimmän erilaisuudesta, mutta ehkä jotakin samaa on löydettävissä esim nousumerkkejä vertaillessa. Jännät vibat tosiaan tulee 🙂 Varmaan pitää kaivaa se MC-Kuu omakohtainen herne nenästä ja tarkkailla kaikkea etäämpää.

  6. Heli Says:

    Heip. Nää draco-kartat onkin mulle kokonaan uus aihe, mutta heti kolahti, kiitos! Tein astro.comissa kartan ja sen mukaan mulle osuu nousu kaloihin. On liki 29 asteessa, noususolmu siinä asteen päässä ja saturnus noin 7 asteen päässä myös, 12. huoneessa. Muuten isoin painotus osuu jouskariin(aurinko, merkurius ja mc) ja skorpioniin(kuu, venus, mars, kheiron). Osuu todella! Mut se mitä jäin miettimään on tuo kalat-nousu. Kun ihan peruskartallahan mä oon nouseva neitsyt ja noususolmukin osuu samaan merkkiin. Oon ymmärtänyt, että suunta olis sillon enempi sinne neitsyen suuntaan, siis poispäin kaloista. Eli mites tätä nyt tulkitsis, kun tässä draco-kartassa tuo kalojen merkki tuntuukin olevan isommassa asemassa kuin tuo neitsyt? Olen ”pientä” ristiriitaa ollut havaitsevinani välillä tässä asiassa 😄Pystytkö avaamaan vähän?

    • Tarja Says:

      Mielelläni avaisin, mutta olisi helpompaa tehdä kartan kanssa ja kokonaisuuden kautta. Jos ymmärsin oikein viestistäsi, dracokartallasi tekijät ovat melko lailla vastakkaisissa asemissa syntymäkarttaan nähden, jos neitsyen solmua kiepautetaan oinaaseen hieman alle 180 astetta. Kannattaa tutkia poikkeaako jokin tekijä tästä vastamerkin säännöstä.

      Sielukartan taso ei sulje pois sitä, että maallisessa reaalielämässä on omanlainen tehtävänsä. Neitsyen suuntaan on mentävä (ekan huoneen solmu?) ja esimerkiksi pidettävä huolta itsestä. Onko Dracon nousu kriittisellä asteella vai ei? Liki -ilmaisustasi saa kuvan, ettei sittenkään. Tulkinta voi olla kokonaan toisenlainen. Siksi on vaikeata esittää paljon mitään, kun en tiedä millainen se kartta todella on. Kalojen nousu ilmentää vastaanottavaisuutta, sielun sopeutumista, idealistisuutta mikä yhdistyy jousimiehen painotukseen. Erittäin tärkeätä olisi tietää missä Jupiter on, ja osuuko se syntymäkarttaan nähden mihinkään tekijään. Sisäistä herkkyyttä voisi olla kun nousu ja Kuu ovat vesimerkeissä.

      Pahoitteluni kun vastaus hieman viipyi. Kommentti oli jäänyt tarkistettavaksi enkä käynyt muutamaan päivään blogissa valmistellessani muunlaista astromateriaalia. Jos haluat, voit laittaa datatietosi meilillä, niin pääsen paremmin jyvälle mikä dracokartassasi olisi olennaisinta.

      • Heli Says:

        Jep, laitan! Kiitos 😄

      • Tarja Says:

        Kiitos karttatiedosta. Vertailu syntymäkarttasi ja dracon välillä antoi ensisilmäyksen kollektiivisesta karmanlaadusta, ei välttämättä henkilökohtaisesta. Ulkoplaneetat keskeisimpiä tekijöitä, ja akselit mukana menossa. Jonkinlainen teema saattaisi rakentua dr Uranuksesta Au+MC:llä, dr Jupiterista VX:lläsi vesimiehessä ja dr Au+MC:stä Neptunuksella jouskarissa. Todella paljon aktivoituu karttojen välillä, mikä kertoo varmaankin sielutason ja maallisen tason keskinäisestä aktiivisesta tiedostamisesta. Kalojen nousuun en äkkiseltään kiinnittäisi kauheasti huomiota, paitsi siten että on se ehyesti mukana komppaamassa. Aurinko vaikuttaa paljon keskeisemmältä tekijältä, Kuu ei saa kontakteja. Toivottavasti tämä auttaa alkuun (näin nopeana ilmaispalana)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: