Archive for toukokuu 2017

Meneekö tunteisiin?

26.5.2017

Jännää riittää taivaalta! Venuksen ja Pluton välinen kynnyskulma taittuu vähitellen terästään, mutta kenties samoja teemoja hiertää perjantaina Kuun hankauskulma Plutolle. Veikkaisin haasteen tuntua eniten ihmissuhteissa, mutta voisi ilmetä esimerkiksi rahaan liittyvissä kysymyksissä myös.

Viikonlopun aikaan tuntuvinta puskua antaa jo Marsin vastakkaisuus Saturnukselle (Mars oobina ja Saturnus retrona), missä Marsin uhitteleva tekemisen tyyli haastaa Saturnuksen verkkaisuutta, tiukkuutta ja vastuukysymyksiä. Pallottelukulma voi lyödä vastustamaan auktoriteetteja tai etsimään olemisen tempoa. Kaksosissa liikkuva Kuu kiihdyttää vastakkaisuuden tuntua aikaisin lauantaina aamulla (kun Kuu ylittää Marsin), vaikka se tarkentuu vasta maanantaina aamulla. Mars näyttäisi olevan niskanpäällä, mutta silloin Saturnuksen rakentava ja vakauttava anti voi myös jäädä käyttämättä.

Onko teissä lukijoissa heitä, joiden omalla kartalla on sama Marsin ja Saturnuksen oppositio? Jäin miettimään tämän kulman hankaluutta pitkään, kuinka vaikeaa näitä perin erilaisia tekijöitä on ilmentää vastakkaisuuden kautta. Itselläni on tiukka yhtymä, mutta tässä idea on nimenomaan sulautua yhteiseksi energiaksi; oppositiossa pyritään vastavuoroisuuteen, mutta onko se vain vuorottaisuutta? Antaako vastakkaisuus kaksi vaihtoehtoista mallia valittavaksi, joko hitaasti tai nopeasti, ei mitään siltä väliltä?

Toiseen taivaalliseen energiakuvioon on syypää Merkurius, joka härässä edetessään muodostaa pitkäaikaisesta Jupiterin ja Neptunuksen hankauskulmasta hetkellisen Yodin. Tämä on intensiivisimmillään lauantai-illasta sunnuntain aamupäivään. Kohtalokkaan asetelman kärkenä on Jupiter, joka jo hitaasti lähestyy pysähdyksensä kohtaa vaa’assa. Mielipiteet, haaveet ja idealismi tunkevat esille, ja mahdollisesti optimistisessa sävyssä. Ollaan tarkkoina antaako vain katinkultaa, vai avautuisiko todella ymmärrystä sellaisesta, mitä on arkijärjellä vaikea käsittää.

Venus oinaassa alkaa lähestyä Uranuksen sijaintia. Ehkä ylitys ei muutoin olisi vielä ajankohtainen, koska tiivistyy vasta ensi viikon loppupuolella, mutta kaksikko asettuu sujuviin kulmiin tuohon Marsin ja Saturnuksen vastakkaisuuteen nähden. Nurinpäin pyörivät kaverukset saattavat tarjota äänekästä, voimakasta ja räjähtävää purkautumisväylää Marsin ja Saturnuksen muutoin yhdessä hankalasti ilmentyvälle energialle. Onko tämä sitten ollenkaan hyvä, että esimerkiksi ihmissuhteissa nämä voimat saisivat jalansijaa? Ei voi välttyä ajatukselta, että onpa Venuksella haastava aika tässä vastamerkkinsä loppuasteiden ylityksessä. Onneksi voimme tiedostaa ja olla hereillä omien valintojemme suhteen.

Tuore Kuu kaksosissa värjää viikonlopun tunnelmaa nopeatempoiseksi mutta iloiseksi. Ilmeikästä ja vaihtelevaa aikaa todellakin. Lauantaina aamulla Kuu saa viimeisen kulmansa Uranuksen kanssa, ja sen paukahduksen jälkeen jää huokaisemaan muutamaksi tunniksi, kun sitten iltapäivällä noin puoli kolmelta pääsee omaan ravun merkkiinsä. Olisiko tästä eteenpäin sopivaa aikaa viettää perheen parissa, huolehtia ”selviytymisestä” vaikka lepoa, ravintoa ja läheisyyttä tankkaamalla. Kun taivaalla muutoin on monenlaista jännitettä pinnan alla, saattaa ravun Kuu herkistää vetämään näitä ihon alle. Tunteissa myllertävää viikonloppua!

Advertisement

Vaihtelevat tuulet puhaltavat

19.5.2017

Ajanlaatu on virkistävän monisyistä. Aurinko vielä hetken paistattelee härän runsaudessa ja nautinnossa, ja siirtyy kaksosiin myöhään lauantaina illalla puoli kahdeltatoista. Kaksosen pirteyttä henkivässä ajassa ollaan vaihtelunhaluisia, iloisia, nopeita ja viestitään asioista.

Viimeisin villitys, perjantai-aamun juttu tarkimmillaan oli Saturnuksen ja Uranuksen välinen sujuva kulma tulen merkeissä, mutta kyllä sen tunnusta ehtinee vielä kiinni saada viikonlopun aikaan. Planeetat ovat tosiaan ”eri planeetoilta” ja kulma sujuva, vaan kuinka helppoa tämä on? Voisi ajatella, että Uranus auttaa uudistamaan työn rutiineja, joita Saturnus määrittää. Saturnus taas vakauttaa sitä, minkä haluamme uudistaa. Järkeviä heräämiskokemuksia, ehkä mieluisia yllätyksiä vastuullisiin asioihin liittyen.

Venuksen vastakkaisuus Jupiterille on juuri perjantaina kaikkein voimakkainta (ja saa nauraa, minä olen sopinut lähteväni ostoksille – rahaa taitaa palaa!) ja tämä on kyllä herkullinen asetelma. Vähät välitetään nyt jos Venus ei kauhean omillaan oinaassa olisikaan. Ollaan kuitenkin minä-ja-muut akselilla ja kulma on tärkein ihmissuhdekulma. Nyt jos koskaan on vastakaiun paikka?

Merkurius on tavattoman mielenkiintoinen härän alussa kulkiessaan. Se on nyt vailla vahvimpia kulmia toisiin planeettoihin, siis aspektiton. Tutkaillaan onko Merkurius erityisen ihanan ilmaisuvoimainen, vai mahtaako vaieta kaikilla mahdollisilla kielillä. Sulosäveliä ja kaunokirjoitusta voisi olla minun valintani.

Jupiterin ja Neptunuksen hankauskulma kiristyy kun molemmat planeetat alkavat hidastaa vauhtiaan tullakseen pysähdyksien ja kulkusuunnan käännöksien aikaan. Tämän pitäisi jo tuntua, etenkin jos omilla kartoilla napsaa jokin 13-14 asteissa. Eikä tässä vielä kaikki! Nyt on tarjolla hurjempikin kvinkunssikulma (mahtaako olla tämän ihanan viikonlopun huonot uutiset?) eli kaksosissa OOBina poukkoileva epätavallinen Mars suuntaa hiertoa kauriissa perääntyvään Plutoon. Tässä on aika tiukat voimat kyseessä. Molempien planeettojen repertuaariin kuuluu tahdonvoima ja tuhon teemat, joten miten ihmeessä tällaista energiaa onnistuisi toteuttaa myönteisesti. Tässä saatetaan vääntää avoimuuden ja salailun välillä, kenties myös sääntöjen noudattamisen kysymyksissä. Tämä kirpeä riemu on ajassa tuhdeimmillaan perjantaina iltapäivällä kolmen, neljän aikoihin, ja tuntunee todennäköisesti myöhemminkin viikonloppuna.

Haluaisitteko jakaa kommenteissa omien karttojenne kvinkunssikokemuksia? Onko kenelläkään oman polun haasteena tuota Marsin ja Pluton kulmaa? Millaisia keinoja olette keksineet saada positiivista irti näistä haastekulmista?

Kuu on ihanasti kaloissa, ja saattaa suojella (jos turvaa kaipaamme tuolta Mars-Pluto kuviolta), jos ollaan hämmentyneinä kaikesta pihalla, eikä oteta kovin henkilökohtaisesti kun ei edes noteerata. Kalojen Kuu resonoi kivasti aspektittomaan Merkuriukseen, eläytymiseen, taiteellisuuteen, myötäeloon. Kohonneen intuitiivisuuden, universaalin rakkauden ja uhrautumisen piikki tarjoillaan lauantaina aamulla kun Kuu kohtaa Neptunuksen. Sunnuntaina aamulla jo ennen seitsemää Kuu käy kulmassa Saturnukseen ja jää tästä lillumaan kalamaisessa tavoittamattomuudessa pyhäpäivää vähän yli yhteen saakka, jolloin siirtyy oinaaseen. Reippaissa tunnelmissa päästään valmistautumaan uuteen viikkoon.

Lämmintä viikonloppua kaikille!

Toimintaterapiaa

14.5.2017

Kallistuskulman käsite astrologiassa johdetaan planeetan avaruudellisen sijainnin suhteesta Maahan, eli tässä puhutaan planeettojen avaruudellisista tasoista. Paralleelien tutkiminen astrologiassa on jo vanhaa perua, ja tämä on toivottavasti monille jo tuttua. Sen sijaan määrätyn kallistuskulman ylittäminen eli planeetan OOB-tilan käsite on aina vaan vieraampaa, vaikka olen tätä koettanut jo monen vuoden ajan ujuttaa astrologiseen käsitteistöön ja keskusteluun.

Mikä ihmeen OOB? Aurinko määrää kallistuskulman rajan kääntöpiiriensä kohdista Kravun ja Kauriin kääntöpiireillä, seisahduspäivinä (tai Maa siinä tarkemmin ottaen liikkuu, mutta Maan ja Auringon välisestä kallistuskulman arvosta lukema määritetään). Jokin muu taivaan tekijä saattaa joskus ulottaa kiertonsa tuon rajan yli, ja silloin sen sanotaan tulleen Out of Bounds tilaan. Termi tarkoittaa rajatun alueen ulkopuolella oloa. Taivaalla kiertävät esimerkiksi Saturnus ja Neptunus, joiden kallistussuhde Maahan nähden ei milloinkaan ylitä tuota rajaa. Jupiter ylittää sen harvoin, ja Kuulla on vuosikausien ajanjaksoja, jolloin kallistuskulman lukema ylittyy ihan joka kuukausi pariin otteeseen. Sisäplaneetat Merkurius, Venus ja Mars esittävät huikentelevaiset pomppunsa melko täsmällisesti ylitykselle otollisella alueella (kaksosen ja ravun merkkien vaihteessa, sekä vastaavasti toisella puolella talvipäivänseisauksen merkkien rajalla jousimiehen vaihtuessa kauriiksi), mutta näiden aikojen kestot ja ylityksen poikkeama vaihtelevat.

Välihuomautuksena sellainen kuriositeetti, että vaikka Aurinko määrittää raja-arvon, on OOBin raja 23.26,5 deklinaatio- eli kallistusastetta keskimääräinen kohta mistä Aurinko ikään kuin kääntöpiirillä kääntyisi toiseen suuntaan (Maasta katsottuna). Tästä johtuen joskus käy niin jännästi, että Aurinko itse ylittää asettamansa rajapyykin ihan hetkeksi. Ensi kesänä näin ei kuitenkaan käy, vaan Auringon seisahdus tapahtuu villejä vapauksia ottamatta.

Nyt Mars on tulossa tuohon kallistuskulman rajan ylitykseensä, sillä se kulkee tällaiseen otollisella alueella kaksosen merkin puolivälissä. Mars ylittää Auringon asettaman rajan sunnuntaina 14. toukokuuta iltapäivällä vähän neljän jälkeen asteissa 15°49’ kaksosta, ja pysyy siellä korkeuksissa 29. kesäkuuta saakka, jolloin se on ehtinyt 16°21’ rapuun. Tässä OOB jaksossa Mars ei nouse kaikkein korkeimpiin kallistuskulman arvoihin, joinakin vuosina on esiintynyt reippaampiakin ylityksiä. Kaikkein korkeimmalla Mars käväisee 5.-8. kesäkuuta välisenä aikana. (taulukkokuvassa 6.6. tilanne)

Astrologisessa tulkinnassa OOB-tilan huomioiminen on merkitykseltään etsintävaiheessa. Yleiseen tulkinnalliseen kaanoniin sellainen ei vielä sisälly. Ilmiön selittämisessä olen tukeutunut esimerkiksi ”Declination Lady” KT Boehrerin sekä Steven Forrestin ajatuksiin aiheesta. Kun astrologinen tekijä, planeetta tai Kuu, on OOB-tilassa, sille on tyypillistä jatkuva hereilläolo, aktiivisuus ja toteutumisen tarve. Se ei jää vaimeaksi, pimentoon tai syrjään, vaan päinvastoin saattaa vetää koko kartan dynamiikkaa. OOBin tahti on hengästyttävä ja kattava, mutta syntymäkartalla tähän luonnollisesti tottuu, koska muusta ei tiedä. OOB määrää aktiivisuudellaan, ihan kuin kävisi piiritystaistelua muiden kartantekijöiden kanssa, ja usein tällaisen tekijän leima näkyy yksilön valinnoissa esimerkiksi ura-asioissa tai ihmissuhteissa.

OOBia olen pitänyt mahdollisesti potentiaalina, sillä se on erilaisuustekijä, mikä voi saavuttaa jotakin sellaista mihin yleensä ei ylletä. Dominoivuudessaan se saattaa kuitenkin olla haastava, sillä se tarvitsisi peräänkatsojan; OOB planeetan energia voi purkautua ikävästi, vaarallisesti tai tuhoavasti, jos se ei ole hallinnassa. Erilaisuus asettaa tällaista kartantekijää toisenlaisuuden tilaan kontekstissa muihin planeettoihin; se ei toimi kuten muut. Poikkeuksellisuuden joko hyväksyy ja hyödyntää, tai se aiheuttaa jatkuvia sisäisiä ristiriitoja, tavallaan hajottaa sisältäpäin.

Marsin OOB tila kaksosissa korostaa nopeutta, äkkinäisiä suunnanmuutoksia ja multitaskingiä (monisuorittamista). Mars tahtoo jakaa tietoa gigabittien nopeudella, ja sen energia on loputon. Tai ei sittenkään loputon, sillä jos ei ymmärretä tilaa, fysiikka pettää ennen kuin mieli rauhoittuu. Kuvitelkaa seitsemän viikkoa ympärivuorokautista bassonjumputusta sitten että se resonoi kehoon saakka – rytmihäiriö on taattu. Kärjistyksiä tottakai, mutta saatte tuntumaa siitä, että energiataso on poikkeuksellinen.

OOB Mars vahvistaa rohkeutta ja riskinoton halua. Se voi olla aggressiivinen, uhitteleva ja hyökkäävä, mutta yhtä lailla korostuneen puolustuskannalla ja suojeleva, varsinkin sitten kun se on siirtynyt rapuun. Kilpailuvietti voi viedä mukaansa, vaikkei kalusto olisikaan formulaluokkaa. Samoin valloituksenhalu, eikä tämä OOB Mars välttämättä ymmärrä hienovaraista ei:tä. Saatte ehkä tuntumaa mihin tällaisen ajanlaadun Marsin kanssa voi yltää, mutta myös kipsahtaa, jos hallintakyky pettää.

Kun Mars edustaa aloitteellisuutta ja tekemistä, on tosiaan mahdollisuus saada paljon aikaan. Tai toiselta kantilta, kuume voi nousta niin korkeaksi ettei kykene muuhun kuin houreisiin. Tällaisena aikana on tärkeää, että osaa voimiensa jakamisen oikein. Roomaa ei rakennettu päivässä, mutta OOB Mars ei sitä helposti usko. Se aikoo yrittää.

OOB Mars kaksosissa voi näyttäytyä ylenmäärin uteliaana, kuin uhmaikäinen kaksivuotias, joka kääntää hellanlevyt päälle ja samassa on tunkemassa keksiä cd-soittimeen, ja on mystisesti ehtinyt tuikata sukkapuikot sähkörasiaan. Kaikkea pitäisi katsoa ja tutkia, ottaa selvää, ja kutittelee kertoa eteenpäin vaikkei juttua ihan täysin ymmärtäisikään. Vastuukysymykset sivuutetaan tylsinä, onhan kaikilla oikeus tietää.

OOB Marsin ilmentymistä ajassa voi tunnustella esimerkiksi oman kartan kautta siten, mitä Mars koskettaa ylittäessään matkaa kaksosen puolivälistä ravun puoliväliin. Siitä voi olla etua, jos syntymäkartan Mars on myös OOB-tilassa, tai jokin muu planeetta on, mutta koska OOBiin liittyy arvaamattomuutta, vaikutus voi kertaantua ja siten korostua liiaksi. Ehkä meidän Marsimme ei tosiasiallisesti pörrää hereillä ihan 24/7, mutta ajoittaisia lapasesta karkaamisia voi esiintyä.

Epätavallinen Mars-jakso voi olla herranlahja sellaisille, joiden oman kartan Mars on altistunut, vaimea tai sen tarkoitusta ei ole vielä ihan löytänyt. Osoittelevan aktiivinen Marsin aika voi auttaa ottamaan haltuun oman kartan tekijäplaneettaa. Suhtaudumme varmaan ennemmin mielenkiinnolla kuin kavahtaen.

OOB-planeetan löytämisestä lisää linkistä ja tässä kirjoituksessa näkökulmia OOB-planeetasta ihmissuhteissa. Muita tekstejä, joissa viittaan kyseiseen, suht tuoreeseen ilmiöön astrologiassa, löytyy alapuolelta OOB linkin kohdalta.

Teontyylit

13.5.2017

Astrologian ammoisina aikoina, maailman viitekehyksen ollessa ihan toisenlainen, Mars liitettiin ensisijaisesti sotaan ja aggressiivisuuteen. Nykyisin valinnan-vapauden kukkiessa voisimme tarkistaa Marsin tulkinnallisia lähtökohtia. Olemme kenties jääneet liikaa sodan pauloihin, kiitos arkkityyppisen tulkintamallin ja Marsin linkittämisen kreikkalaisen mytologian Arekseen, sodan jumalaan. Taviksen arkipäivässä Mars on puhtaammin vain tekemistä.

Marsin merkki ja kulmat tarkentavat oman kartan ilmoittamaa tekemisen tyyliä. Mars kaksosissa kertoo, että kommunikoidaan, viestitään, pelataan tiedon kanssa. Tekemisen laatu on mahdollisesti tempoilevaa, spurttista, monta asiaa samanaikaisesti hallitsevan jonglöörimaista, ellei sitten esimerkiksi Saturnuksen kova kulma aseta tälle rajoituksia. Jos sotaa kaksosten Marsilla käydään, se lienee ennemmin sanasotaa tai valloitusta tiedon avulla.

Mars-kauriissa tyyppinen teonluonne on stamina: kestävyyden säilyttävää ja vakaata. Koska merkki on Marsille suotuisa, tekeminen ylipäätään on todennäköisimmin mieluista. Tekijätyyppi, aikaansaava. Kauriin Mars voisi todellakin olla kilpeä kantava sotapäällikkö, joukkojen kenraali, mutta ainakin minun mielestäni oikeassa elämässä (palkka-armeijan, reservin jne) kouluttaja, siis jotakin hieman arkisempaa.

Kalojen Marsia on vaikeampi mieltää sotaisaksi ja aggressiiviseksi. Siispä tekeminen kohdistuu pehmeisiin asioihin kuten toisten tukemiseen, auttamiseen, luoviin asioihin, taiteisiin. Kalojen luovuttavan tyylin kanssa saattaa käydä niin, että tekeminen on hyväntekeväisyyttä, uhrautumista – nälkätaitelijoita parhaimmillaan. Sotatilanteessa varmaankin rintamakarkuri, vai mitä. Vastamerkin neitsyen tyylissä Mars korjaa, parantaa, viilaa – ehkä kehoa tai järjestelmien pieniä liikkuvia osia. Varsinainen aseseppä tantereella.

Astrologiassa planeetat ovat vastapareja, mitä ilmeisimmin toisiaan teemallisesti täydentäen, ja Marsin vastapari on Venus. Venuksen merkeissä Mars on vieraissa, eli härässä ja vaa’assa sen tulisi erityisesti osata käyttäytyä. Ei sovi ottaa mitä tahansa omia vapauksia, on mentävä enemmän toisten ehdoilla. On luontevaa ajatella, että vaa’assa Marsin toiminnallisuus suuntautuu yhteistyöhön, ”meidän asian” ajamiseen. Vaa’an Mars valloittaa hienotunteisuudella, siten ettei toinen voi kieltäytyä.

Ettei menisi keittokirjaksi, rapu-Marsiksi, jätän teille paljon tekemisen tyylejä löydettäväksi eläinradalta. Onko Marsillanne paljon kulmia tai tietyn tyyppisiä kulmia, ja mitä se kertoo tekemisestä? Tätä katsomalla koetan vihjata, että pehmeät kulmat kuten sekstiili tai noviili, loiventavat Marsin omaa aloitteellisuutta ja nopeutta. Puolitoistaneliö saattaakin olla yllättävän ärhäkkä. Keskustellaanko kommenteissa auttavista, tyynnyttävistä, rajoittavista ja yllyttävistä aspekteista?

Pieni katsaus

12.5.2017

Joko rauhoittuisi taivaan pauhut, jotka ovat kieputelleet meitä ihan koko alkuvuoden? Viikonlopun planeettojen tunnelmat nimittäin näyttävät äkkiseltään ihmeen kesyiltä. Tosin vielä ei kannata huokaista helpotuksesta, sillä edelleenkin on ”toimintaterapiaa” tarjolla.

Tarjotuissa energioissa on enimmäkseen vanhan kertausta. Merkurius pysyy vielä melko lähellä Uranusta oinaan merkin lopussa, että hektisyyttä ja aivokapasiteetin stimulaatiota on olemassa. Enää tämä ei kuitenkaan ole yhtä pingottunutta kuin aikaisemmin viikolla oli. Auringon kulma Plutolle laimenee. Samoin jo vanha juttu, Jupiterin hiljaisesti hankaava kulma Neptunukselle vahvistuu. Näistä löytyy dataa kun selaatte aikaisempia viikonloppupäivityksiä.

Ensi viikolla ei sen kummempia kuin Merkurius siirtyy härkään (hyvää?) ja Venus alkaa lähestyä vastakkaisuutta Jupiterille (vielä parempaa?).

Viikonloppua vastaanotetaan reippaan, seurallisen ja yltiö-idealistisen jousimiehen Kuun sävyssä. Tästä voi saada tarvittavaa virtaa, tai sitten voi vaan luulla jaksavansa, mikä voi olla ihan sama asia. Jousimies on eläinradan lumelääkitsijä! Hieman haastavat jousimiehen kohdat Kuulle ajoittuvat sutjakasti, kun Saturnuksen ylityksessä olemme toivottavasti mukavasti höyhensaarilla, ja kurssittoman Kuun aikaan sunnuntaina aamuyöllä ei kai yritetäkään laittaa massiivisia operaatioita alkuun? Sunnuntaina aamulla Kuu siirtyy vähän ennen yhdeksää kauriiseen. Äitienpäivän juhlaan olisi saattanut toivoa hieman juhlavampaa merkkiä, mutta velvollisuudella läpi voileipäkakkujen..

Viikonlopun kunnon säväreistä vastaa Mars, joka kaksosen merkin puolivälin tienoille sunnuntaina ehtiessään suorittaa merkkienvälisen kvanttihypyn – pompsahtaa OOB tilaan kaksosen lopuksi ja ravun aluksi matkallaan. Tämä tapahtuu iltapäivällä neljän jälkeen ja kaksosten kohdassa 15’49. Villinä ja vapaana Mars pysyy miltei kesäkuun loppuun saakka. Päivänsankarit huomio, monille jää OOB Mars Auringonpaluun kartalle ja voi tuoda duracellpupuvirtaa koko vuodeksi. Aiheesta lisää toivottavasti ihan omassa kolumnissa.

Kaunista viikonloppua kaikille!

Leijona ihan solmussa

8.5.2017

Kuunsolmuakselin mittaama ajanjakso (neitsyt-kalat-merkkipolariteetissa) alkaa olla ohi ja siirrymme uuteen sykliin kun solmut ryhtyvät leijonan ja vesimiehen merkkien ylitykseen. Solmujen suhteen mikään ei tapahdu tunnilleen, päivälleen, tuskin aina kuukaudelleenkaan täsmällisesti, sillä solmut toteutuvat laajoissa yleisteemoissa, eivät niinkään yksittäisissä tapahtumissa. Tästä syystä ei ole juuri merkitystä, tulkitseeko solmuja niiden hienoisen edestakaisen liikkeen (True Node) vai keskiarvokulun (Mean Node) kautta. Riittää, että miellämme solmujen merkinvaihdoksen tapahtuvan keväällä 2017.

Solmujen kulkusuunta on päinvastainen kuin planeettojen, ja siksi neitsyessä kulkenut yläsolmu on tullut neitsyen merkin alkuun ja siirtyy merkinvaihdoksessa leijonan loppuun. Kun solmu aloittaa leijonan ylityksen, voi jo tänä kesänä ilmentyä asioita ja teemoja, jotka koskevat kunkin oman kartan leijonassa sijaitsevia tekijöitä. Näistä tärkein on tietysti se, jos omalla kartalla kuunsolmujen akseli on tässä samassa merkkiparissa, vaikka se sitten olisi toisinpäinkin. Tämä merkitsee elämänkulun kohtaa, jossa sävy muuttuu, sillä kyseessä on solmujen paluu tai puolitus. Nämä ovat klassisia syklinvaihdoksen kohtia, mutta on hyvä huomioida, ettei tällainen ilmene arkisen elämän tasolla useinkaan täsmällisen paluun tai puolituksen ajankohtana. Jo siirtyessään uuteen merkkipariin voi ilmaantua herätteleviä tekijöitä, ja joskus solmujen kohtaaminen ehtii mennä ohi, ennen kuin varsinainen muutos omassa elämässä konkretisoituu. Tämä selvitys siksi, että päivämääriä on melko turha tuijotella solmujen kanssa. Ne lukevat aikaa toisella tavoin, merkityksissä.

Solmun kulku on yleisilmapuntari, mikä nostaa esille merkkinsä myötä ajankohtaisia, kollektiivisia asioita. Kunakin aikana solmu kuvastaa yleisiä teemoja, jotka ilmenevät erilaisissa yhteisöissä, yhteiskunnissa, maissa ja maailmoissa tehtävinä ja haasteina. Yläsolmun kulku leijonassa kuvastaa suuntaa ja tarkoitusta, ja vesimiehen alasolmu tämän syklin aikana sellaisia asioita, jotka eivät suhteettomasti kasvaessaan auta meitä eteenpäin. Koska me emme kukaan elä irrallamme, ihan jokaista silloin koskettaa solmun kulku leijonassa (ihan kuin neitsyen solmusta tuli ottaa selvää viimeisen puolentoista vuoden aikana), vaikka se oma solmu ei tässä merkissä olekaan. Ajassa solmu on yhteinen juttu.

Yläsolmun matka leijonassa nostaa esiin näkyvyyden, näkymisen ja esilläolon seikkoja. Ehkä kulisseista narujen veteleminen saa riittää, ja tehdäkseen jotakin, täytyy antautua tarkkailtavaksi. Leijona on sydämen palon merkki, mikä tulisella kiihkeydellään karsii toisaikaista, vähempiarvoista ja vääristä syistä tehtyä. Leijonan kutsumuksellisuus on kuitenkin luonteeltaan jaloa, ei itsekeskeistä, jos se parhaimmillaan toteutuu. Leijonan solmu kehottaa löytämään sen mitä kohtaan tuntee aitoa vetoa. Rakkaudeksi sitä myös kutsutaan.

Leijonan solmun aika mittaa johtajuuteen liittyviä tehtäviä ja haasteita (siis todella laajasti, tämä ei välttämättä tarkoita juuri sinun lähintä esimiestäsi). Leijona on auktoriteettia, käskyvaltaa ja määräysvaltaa. Testataan, kuinka huudellaan mikä sä oot meille sanomaan. Katsotaan kuka on tämän maailman viimeisin isä aurinkoinen, jonka tahto eniten painaa.

Vesimiehen alasolmuun liittyvistä asioista meidän tulisi osata setviä sellaiset, joita voisimme turvallisesti käyttää pohjustuksena, ja ne, joihin takertumalla vaarantuu jotakin. Tämän merkkipolariteetin keskeisimmät ideat liittyvät yhteiskunnallisiin asioihin, siihen millainen paikka ja asema yhteisössä on. Vesimiehen erityistä yksilöllisyyttä korostava ajattelu joutuu syyniin, ja joudumme ehkä palaamaan monissa asioissa globaalisuudesta lähemmäksi, huomaamaan että etääntyminen toisista sairastuttaa meidät.

Solmujen juoksussa pimennykset ovat yksi tärkeimpiä seikkoja, sillä ne tapahtuvat vain Auringon kulkiessa solmuakselin lähettyvillä – nyt siis leijonan ja vesimiehen aikaan, eli loppukesästä ja alkusyksystä, ja sitten talvella pakkasten kääntyessä ihan hienoisesti kevättä kohti. Pimennyksistä useimmat tapahtuvat leijonan ja vesimiehen merkeissä, mutta ei sääntömääräisesti kaikki. Joskus huojahtaa sen verran, että pimennys tulee edelliseen merkkipariin (neitsyt-kalat) tai seuraavaan (rapu-kauris). Jo elokuussa viime kesänä saimme ensimmäisen pimennyksen näihin solmumerkkeihin liittyen, ja helmikuussakin tuli Kuunpimennys leijonassa, vaikka solmu ei ollut vielä merkkiä vaihtanut. Ja tulevassa käväistään jo seuraavan merkkiparin pimennyksissä heinäkuussa -18, kun viimeinen pimennys tässä alkavassa syklissä saadaan vielä tammikuussa -19. Pääasiallisesti pimennykset kuitenkin tulevat nyt leijonan ja vesimiehen asteisiin.

Kuun yläsolmu siirtyy leijonaan tiistaina 9. toukokuuta illalla noin puoli kymmeneltä. Lähtölaskenta rakkauden aikaan alkaa.

Kenen viikonloppu?

5.5.2017

Miten taivaan voimat nyt hellivät? Valtavan isoa uutta pamausta ei ole tämän viikonvaihteen kuluessa luvassa. Vanhaa kalinaa saamme Merkuriukselta ja Uranukselta, ja tämä kuuluva pauke kestää vielä useita päiviä. Merkurius kääntyi Maasta katsottuna etenevään kulkusuuntaan – kuinka olette huomanneet tämän? Koska Merkuriuksen vauhti on edelleen hidas, se on poikkeuksellisen pitkään jälleen uudessa Uranuksen ylityksessä; tarkka ylitys ajoittuu ensi viikolle keskiviikkoaamuun. Planeettojen yhteensulautuman energia on silti totta kaiken aikaa, ja antaa virikettä ja stimulaatiota ajatustoiminnalle ihan rauhattomuuteen saakka.

Täällä blogin kommenteissa voimme jakaa huomioita siitä, millaista Merkuriuksen ja Uranuksen yhteisaika on ollut. Onko tämä vienyt eteenpäin vai riepottanut sielua? Lukijat todennäköisesti arvaavat tavan, jolla itse olen tätä antia käynyt läpi. Kirjoittamalla.

Viikonlopun ajan mahdollisesti suurimmin ajassa vaikuttava tekijä voi ollakin Venus, hieman yllättäen. Venus kulkee vastamerkkinsä oinaan merkin alussa verkkaista tahtiaan, ja koska muut pelinappulat ovat merkeissään hieman kauempana, on Venus vielä omillaan ilman vahvimpia kulmia. Aspektittomuuden vuoksi Venus saa toteutua oinaassa ihan kuten parhaaksi näkee. Nyt viikonlopun aikaan molemmat valontuojat Aurinko ja Kuu kulkevat Venuksen merkeissä, joten tätäkin kautta kanssakäymisen planeetta on keskiössä.

Perjantain Kuu on vielä neitsyessä, ahkerasti puuhaavassa, korjaavassa ja parantavassa merkissä. Kuten aikaisemminkin tässä ajassa, Saturnus on se mikä auttaa Kuuta pysymään raiteilla mahdollisimman pitkään. Vasta sen neliökulmasta Kuu jää muutamaksi tunniksi kurssittomaksi, lauantaina iltapäivällä noin neljästä illan reiluun ysiin, jolloin Kuu pääsee siirtymään vaakaan. Vaa’an Kuu tarjoaa miellyttävää ja harmonista ilmapiiriä sunnuntaille, vaikka sää lienee jo kurja tuolloin.

Tulevalle viikolle intensiteettiä kasvattaa Auringon ja Pluton välinen sutjakka kulma, ja se tarkentuu aina tiistain iltaa kohti. Tällainen kirkkauden ja näkyvyyden helposti kulkeva energia yhdessä pimennon ja salatun kanssa on kuin paradoksi. Miten se ollenkaan voisi ilmetä? Ehkä tahdonvoiman korostumisena, ja olisiko jonkinlaista rikkauden henkeäkin aistittavissa. Jos valtaa on tarjolla, ken saa sen helposti hyppysiinsä?

Muksaa viikonloppua, vietitte sitä sitten Venuksen tai jonkun muun teeman alla!

 


%d bloggaajaa tykkää tästä: