Archive for elokuu 2017

Yksinäisten sydänten kerho

25.8.2017

Pysähtyneen Saturnuksen viikonloppu saattaa monesta tuntua kurjalta; painostavalta, raskaalta, vaativalta, uuvuttavalta. Tämä ei ole helppo ajan energia, koska siinä on korjaamisen ja pyrkimisen sävyä. On sellaista mitä vanha-kansa sanalaskuissaan tietää: työ tekijäänsä kiittää. Miten vahvan Saturnuksen saisi palkitsemaan? Tekemällä, yrittämällä, kurottamalla – Saturnus ei pidä laiskottelusta, luovuttamisesta, epämääräisyydestä. Pitää jaksaa, tehdä velvollisuutensa, täyttää normit ja säännöt, tehdä vuoro loppuun.

Saturnuksen otteen vaimenemista voitte tunnustella ensi viikon mittaan. Kyllä tämä muutaman päivän ottaa ihan varmasti, kun eteenpäin käännöksen keskikohta on perjantaina. Voi olla viikko, mutta ehkä joku selviää lyhyemmässä ajassa. Jos todistus näyttää kymppiplussaa, voi muuttua iloksi jo jossain vaiheessa viikkoa.

Toinen suuri astrologinen juhlanaihe on Merkuriuksen uuden kierroksen alku, aamutähdeksi syntymä. Tämä tapahtuu siten, että perääntymisvaiheessaan oleva Merkurius ylittää Auringon. Nyt tämä tapahtuu Merkuriuksen omassa merkissä neitsyessä noin 4 asteessa ja lauantaina myöhään miltei puolenyön aikaan. Merkurius on tästä lähtien sävyltään asiallinen, täsmällinen, opettava, huolellinen, analyyttinen. Puhtoinen Merkurius ei jätä tilaa likaiselle mielikuvitukselle. Neitsyestä alkunsa saava Merkuriusjakso on planeetalle mieleinen, ja voi osoittautua aktiiviseksi Merkuriusajaksi, ja voisi olla suotuisa esimerkiksi opiskeluille. Jaksoa kestää noin joulukuun puoleenväliin, jolloin saamme sitten jousimiehen sävyssä taas uuden Merkuriuksen.

Venus on merkinvaihdoksessa ravusta leijonaan, ja saattaa jollakin tavoin kipuilla ja oireilla, olla ihan synnytystuskissa. Venuksen kulma Uranukselle lykkää irti, tuuppaa reunan yli, irrottaa otetta ovenkarmeista. Vaa’an loppuun parahiksi ehtivä Kuu nostaa esille siirtymäriittiä; Venukseen kerääntyy painetta olla aktiivinen, tehdä päätös ja ratkaisu, mikä ei oikeastaan ole planeetalle itselleen erityisen luonteenomaista. Odotukset saattavat saada Venuksen ravun viimeisellä asteella kokemaan epämukavuutta. Johtaako tämä taas pimahduksiin ja yllätyksiin esimerkiksi ihmissuhteissa, jää nähtäväksi, ja teille teoissa hallittavaksi. Lauantaina aamulla puoli kahdeksalta Venus siirtyy leijonaan, ja tämä on hyvä hetki tunnustella raukeaako tuska merkinvaihdoksesta (= tuntuuko Venuksen ja Uranuksen neliö enää merkkirajan yli).

Kuun viikonlopun tähtihetki on ihan heti perjantaina alkuillasta. Mitäs isoa ja kivaa ylitettävää siellä vaa’assa onkaan? Kuun kurssittomuus on lyhytaikaista Uranuksen innostavan opposition myötä, lauantain aamupäivä noin ysistä puolille päivin. Skorpionin Kuu lauantaista lähtien on varautuneempi, yksityisempi ja syvyyttä kysyvä. Jos Venus leijonassa oireilee yhä Uranuksen kulmasta, on Kuulla draamaa tarjottavana. Saturnus hillitsee ja kontrolloi, mutta älkää liikaa itseänne ruoskiko.

Eräänlainen leimahdus ajassa saattaa tulla myös Marsin ylittäessä Kuun yläsolmua leijonassa. Tällaisen voisi katsoa suotuisaksi ajaksi ryhtyä toimeen ja aktivoivan kollektiivisesti. Yläsolmu kuvastaa tavoitetta ja suuntaa, sitä mihin pitäisi suunnata, johtotähteä. Onko Marsin kanssa suunta aina hyvä ja suotuisa, keinot parhaat? Tätä voidaan pohtia. Siltä näyttää, että yksilöllisiä eroja on saada Mars toimimaan rakentavasti.

Mielenkiintoinen ilmiö juuri tähän aikaan on Neptunuksen jääminen ilman olennaisimpia kulmia eli aspektittomaksi; vain hetkellisesti skorpioniin siirtynyt Kuu on kulmassa sunnuntaina yhden aikoihin. Aspektiton planeetta voi olla vahva, sellainen omassa liemessään kiehunut, tiivistynyt ja kiteytynyt – eli olla juuri sellainen miten Saturnus toteutuu. Kun Saturnus pysähtyneenä on erityisen vahva samaan aikaan (ja todennäköisesti paljon Neptunusta merkittävämpi ajanlaadussa nyt), tulee näistä tuntuma yksinäisyydestä, vetäytymisestä, retriitin hausta. Neptunus ja Saturnus ovat molemmat hiljaisia, helposti sisäänpäin kääntyviä, omaa yksityistä tilaa korostavia ja joskus jopa ankean masentavia sosiaalisten kontaktien puutteessaan. Vetäytyminen voi olla monelle tarpeen, eli kuunnelkaa vaatisiko sielunne hetkellistä eroa muusta maailmasta.

Ajassa on muitakin vetäytymiseen ja yksinäisyyteen viittaavia piirteitä, kuten Merkurius viimeisessä vaiheessaan omassa kierrossaan (siis ennen uuden Merkuriuksen syntymää lauantaina illalla); tämä on sävyltään sisäinen, hiljainen, pohdiskeleva ja kaikkein eniten yksinään ajatuksiinsa jäävä. Kuun siirtymä lauantaina noin puolenpäivän aikaan skorpioniin tuntuu samantyyliseltä. Neitsyen Aurinkokin on omaa tilaa kaipaava, se voi olla sosiaalinen vaikka virka-aikaan, mutta vetäytymisen hetkensä sen on saatava. Näin ollen, pysähtynyt Saturnus saattaa kaikkein herkimmin näyttäytyä nyt yksinäisyyden tuntoina tai vetäytymisen tarpeena.

Terveellisen rauhoittavaa viikonloppua!

Advertisement

Leijonan pimennyksen tarkoituksesta

20.8.2017

Maanantaina illalla puoli kymmeneltä tapahtuvasta täydellisestä Auringon-pimennyksestä on kirjoitettu valtavasti; se on saanut jo pitkään huomiota jopa muualla kuin astrologiaa tutkivien parissa. Sitä on kutsuttu suureksi amerikkalaiseksi pimennykseksi, koska se näkyy Pohjois-Amerikan mantereella ja sattuu osumaan maan valtionjohtajan kartantekijöille. En kuitenkaan katso tarpeelliseksi toistaa samoja asioita enää, sillä uskon, että moni lukija miettii miten pimennys voisi itsellä tuntua, missä näkyä, ja säästyykö tältä kun ei ole Amerikassa eikä valtionjohtaja. Emmin aiheen esille ottamista pitkään, vaikka jo ensivaikutelmani oli, että en halua tätä ilmiötä mundaanista näkökulmasta tarkastella.

Täydellinen Auringonpimennys on aina voimakkaampi kuin esimerkiksi osittaiset pimennykset. Silti tämä leijonan merkin loppuun tuleva pimennys ei ole yhtään sen vaarallisempi kuin vastaavat täydelliset pimennykset. Pimennysjakso on aina melko erikoista aikaa, ja sen kärjistymisistä olemme kaikki saaneet seurata hyvin surullisia uutisia. Kunkin omalla kohdalla pimennyksen merkityksen ymmärtäminen, tiettyjen oman elämän tärkeiden seikkojen havainnointi, eli tiedostaminen, on pimennyksen viesti. Pimennykset ovat Kuunsolmuihin liittyviä juttuja, ja siksi näihin liittyy kohtalonomaisiksi miellettäviä piirteitä. Pimennys ei ole paha, kamala eikä pelottava. Se miksi pimennys usein tuntuu epämiellyttävältä, liittyy väistämättömyyteen ja kontrolloimattomuuteen. Meillä on kova tarve pitää kaikki elämän langat omissa käsissämme, ja kun sattuu jotain mitä emme ole itse valinneet, se tuntuu epäoikeudenmukaiselta. On vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä, että sellainen voisi olla tarpeellista.

Pari huomiota pimennyksen osumisesta. Olen yhä vankemmin sitä mieltä, että pimennykset ovat merkkikohtainen juttu. Tämä pimennys nostaa esiin Auringon omaa merkkiä leijonaa, ja samalla luonnollisesti sen vastamerkkiä vesimiestä, missä Kuun alasolmu nyt kulkee. Nyt pimennyksen kohta on eläinradalla aivan leijonan merkin lopussa, ja ymmärrän että mieli tekisi ulottaa sen vaikutusaluetta neitsyen merkin puolelle. Sallittua tämä on, minä vain tulkitsen toisin. Pimennykset tapahtuvat merkeissä, eivät niinkään asteissa. Merkkien kautta tietyt teemat nousevat käsittelyyn, eivät asteista. Nyt siis leijonan merkin loppuosa on erityisesti altistunut, ja vaikutusalue liukuu melko pitkälle ”taaksepäin” merkin puoliväliä kohti. Karkeasti ottaen ihan kaikki leijonassa on nyt jollakin tavoin huomionarvoista, kun pimennys samassa merkissä tapahtuu.

Useissa pimennystä koskevissa kirjoituksissa on mainittu tämän osuvan Regulus kiintotähdelle. Eksaktisti tämä ei ihan näin ole, sillä Regulus on siirtynyt neitsyeen jo kuusi vuotta sitten. Useimmilla tämän hetken aikuisilla syntymäkartan Regulus on tietysti leijonan lopussa; mitä vanhempi, sen lähempänä pimennyksen 28 astetta. Kiintotähden kohdan pimentymistä ei kuitenkaan olla erityisesti tavattu tuoda esille, ellei tällä samalla kohdalla kartalla ole jotakin oleellista tekijää, esimerkiksi Aurinkoa tai Kuuta, ja silloin tämä ”oleellinen” tekijä on juuri se tärkeämpi tarkastelun kohde. Fokus on syytä säilyttää.

Leijonan pimennyksen keskeisimpiä teemoja ovat esimerkiksi valta, status, asema ja auktoriteetti. Leijona kartalla symboloi hallitsijaa ja vallankäyttäjää, ja joskus oman elämän kohdalla voi olla tarpeen miettiä miten itse käyttää asemaansa, tai kuka minua määrää. Tämä aihepiiri nivoutuu tahtoon, mikä on olennainen seikka mieltää; mitä tahdon? Vuokaaviossa voisimme vetää nuolet tästä sydämeen ja arvoihin; mikä on minulle sydämen asia, mitä arvostan että haluan sitä edistää tai toteuttaa. Leijona kertoo meille loppuviimeksi elämästä, eli luomisprosessista, synnyttämisestä. Ja siinäkin mielessä elämästä, että tämä pimennys voi tarttua terveyteen liittyviin kysymyksiin, sydämen toimintaan konkreettisesti, elämänvoiman ylläpitoon tai elämänhaluun, onko tahtoa elää. Ja kaikki tämä liittyy jollain tavoin siihen, miksi olemme täällä, mitä toteuttamassa, miksi elämme; kutsumukseen ja tarkoitukseen. Tuon kaltaisia isoja juttuja leijonan pimennys meissä herättelee tiedostamaan, löytämään, mittaamaan ja arvioimaan.

Antoisaa, mutta turvallista ja rauhallista pimennyksen aikaa!

Ajanlentoja

18.8.2017

Pimennyssyklissä kiemurretaan tämäkin viikonloppu, kun ajassa syöksytään kohti ensi viikon alun täydellistä Auringonpimennystä. Aurinko leijonan lopusta tiivistää kulmaansa Uranukselle oinaassa, ja kulma on tarkimmillaan juuri pimennyksen päivänä maanantaina. Taitaa olla uudistuspainetta tiedossa ja tulisesti!

Ravun Kuu nostaa pinnalle viikolla katsottua Venuksen, Pluton ja Jupiterin ristikuviota (veitsikäsi iskee suihkuverhon takaa?). Perjantaina Kuu on tarkimmillaan vastakkain Pluton kanssa hiukan ennen puoltayötä, aamuyöllä aktivoituu neliöstä Jupiterille ja lauantaina aamuna ylittelee Venusta. Ilmapiiri ihmissuhteissa ei liene rauhallisin mahdollinen, mutta koetetaan saada ainutkertaisuudesta, ylitsevuotavuudesta ja ihanuudesta kiinni. Kuu käy lyhyessä kurssittomuuden tilassa Uranuksen neliöstä lauantaina illalla kuuden jälkeen, ja noin yhdeksältä menee leijonaan. Kun Kuu tavoittaa pimennysmerkin ja on kaikkein vanhimmassa vaiheessa kiertoaan, voi olla että emme pääse nauttimaan leijonan lämmöstä ja rakastavuudesta, ja loistokin lienee himmeähköä. On aika käpertyä tutkimaan leijonuuden teemoja kunkin sisimmässä.

Pimennyksen varjon lisäksi ollaan saatu tunnustella perääntyvän Merkuriuksen teemoja. Nyt kun planeetta on vielä hidas, hämmentää Neptunuksen vastakkaisuus kunnon kierroksilla. Aika ovela saa olla jos tämän kääntää sisäiseksi luovuudeksi, eikä saa osakseen katoamisia, unohduksia, eksymisiä ja muita tyypillisiä retromerkun kiusoja.

Etenkin perjantaina tunnelmat Venuksen osalta voivat olla perin ikäviä. Ei riitä edelleen aktiivisena oleva kuvio Pluton ja Jupiterin kesken, vaan lisäksi illalla on kaikkein osuvimmillaan hiertokulma Saturnuksen kanssa. Tämä maistuu hylkimisreaktiolta, torjunnalta, tunteiden syventymisen estymiseltä ja kultaisten muistojen pilaantumiselta. Kun Venus ja Saturnus ovat muutoinkin hyvin haastava planeettapari jakamaan ominaisuuksiaan, kulman luonne lisää hankaluutta löytää mitään yhteistä tarttumapintaa. Jos mikään ei maistu miltään, syytetään tätä!

On siinä ja siinä voisimmeko katsoa Saturnuksen kohta pysähtyneeksi, sillä se lähestyy elokuun 25. päivän retrojaksonsa päätöstä. Tuon päivän molemmin puolin Saturnus on pysähdyksissä, mutta on tulkinnanvaraista onko esimerkiksi viikon verran kummallakin puolella, vai joitakin päiviä. Joka tapauksessa Saturnus on nyt niin hidas, että se on painokas tekijä ajassa. Lähipäivinä kuitenkin leijonan täydellinen pimennys vie huomion, kuten kuuluukin olla.

Taivaan energioita oikein tarkalla kammalla pöyhiessä voi löytää pientä pilkahdusta mahdollisesta positiivisesta lopputulemasta leijonan Marsin kontakteissa Jupiterille ja Saturnukselle. Lahjakkaaksi kutsuttu pikkukolmio voisi tarjota rakentavaa menestystä – etenkin heille joilla jokin oinaan noin 19 asteen tekijä viimeistelee kuvion väliaikaiseksi leijaksi. Lentoon!

Lopuksi tehtävä: etsi Tokiosta Godzilla! (ja peikot sisimmästäsi…)

Valovoimaisuutta näkyvissä

14.8.2017

Valikoitui paras mahdollinen ajankohta tarkastella leijonan merkkiä näin pimennysten välissä ja kun päätteeksi saadaan täydellinen Auringonpimennys juuri leijonassa. Kaikella lienee tarkoituksensa. Leijona taitaa tykätä dramatiikasta? Jos joku heti ajattelee, että tämä juttu ei koske minua koska en ole Auringon merkiltä leijona, ehkä sitä paremmalla syyllä kannattaa jatkaa lukemista. Jokaisen kartalla tämäkin merkki on oivallettavana, löydettävänä ja haltuunotettavana. Vain teeman keskeisyys ja ilmenemisen muodot vaihtelevat yksilöittäin.

Leijona erottuu, sen piirteenä on olla näkyvissä, esillä, keekoilla valokeilassa ja kestää katseet. Heti kimurantimmaksi asetelma menee, jos leijonan merkki sattuu olla kartalla vesihuoneiden kohdalla, privaatin minän nelosessa, salaisessa kasissa tai alitajuisessa viimeisessä. Näyttämö on leijonan kohtalo, mutta oman elämän estradeja on kaikenlaisia, ei vain Kuninkaan roolissa teatterissa. Elämän tähtihetki voi olla lyhyt koko elinkaarta ajatellen. Joku pomppii esittämässä oppimiaan uusia kujeita tarhaikäisenä kun toinen kypsyy astumaan toisten eteen vasta kokemuksen pitkän oppimäärän jälkeen. Tunnenpa erään aurinkoisen leijonan, joka toimi nuoruudessaan mannekiinina (näin ammattikuntaa silloin kutsuttiin), mutta nyt ikääntyneenä viettää hiljaisia päiviä. Esilläolon haasteeseen vastaamme kukin omien resurssien mukaan, eikä se aina tunnu valmiiksi luontevalta. Syntymävalmiita harvat ovat, ja mitä ilmeisimmin olemme tulleet opettelemaan monenlaisia asioita. Ehkä leijonan merkissä näkyy oppimisen vaatimus tavallaan enemmän, koska sanotaan että olemme tulleet tähän elämään oppimaan Aurinkoamme, sisäistämään sen merkkiä. Näkymisen tehtävän voi mieltää halutessaan aluksi vaatimattomasti, mutta kartan rakenne voi asettaa vaatimuksia; nousuleijonan aura loistaa, katseet kerääntyvät Keskitaivaan leijonan auktoriteettia kohti.

En pysty ohittamaan leijonan kohdalla sydämen teemaa. Leijona on sitä mitä sydämestään haluaa ja arvostaa, eli kutsumusta. Miltei sama asia, mutta toisesta näkökulmasta ilmaistuna on, että leijona on luovuutta, itsen ilmaisua, omimman elämään synnyttämistä. Astrologisesti tulkitaan ja löydetään kartoista useita muitakin kutsumuksen ja luovuuden osoittajia, mutta leijonan merkkiä voisi varovaisesti silmäillä myös näistä lähtökohdista. Viittaako leijonan huone ja siinä sijaitsevat planeetat siihen, mitä kohtaan tunnet vetoa ja rakkautta, sitä mikä saa hehkumaan? Asetelmaa kannattaa tuumia mahdollisimman abstraktisti, suurin siveltimenvedoin, sekä ottaa huomioon sen että oma Aurinko, jossain muussa merkissä esimerkiksi, on idean isä (hallitsijan asemassa se puhaltaa sielun siihen mitä leijonassa on).

Keskustelemmeko esilläolosta ja näkymisestä, sekä kutsumuksen hippusista kartoillamme?

Stoppi-Merkun lupausta

11.8.2017

Millainen on ajantaju pimennysten keskellä? Pyörittääkö kierre pään sekaisin ja saammeko mistään kiinni? Tutkitaan millaisia paukkujen aineksia planeettaenergioista löytyy! Tänä viikonloppuna alkaa Merkuriuksen retrojakso neitsyen merkin puolivälin tienoilta. Onko sitten hankalaa vai helpottavaa, että on vahva Merkurius, luontevassa merkissä: joko siivekäs viesteilijä perääntyy rytisemällä tai saadaan otollinen ajanjakso tutkiskella mieliä lupaavassa ja hyvin soveltuvassa ilmapiirissä. Neitsyen Merkuriuksesta tekisi mieli liputtaa rakentavan ja korjaavan onnistumisen puolesta.

Perääntymisjakson nyt startatessa meillä on samalla hetkellä oinaassa intoileva Kuu, joka on juuri tulossa Uranuksen ylitykseen merkin lopussa. Saman Uranuksen, joka just oli myös pysähdyksissä, ja on edelleen liikkeessään kovin hidas, ja siksi melko voimallinen tekijä sekin kun ajan tajuamista tarkastellaan. Oinaan Kuu ja Uranus sattuvat olla pysähtyvään, retrojaksoaan aloittavaan Merkuriukseen tuikeassa kulmassa, puolitoistaneliössä jota kutsutaan Uranusmaiseksi, räjähtäväksi ja onnettomuusalttiiksi. Ei tarvitse olla kovinkaan näppärä analysoija kun voi jo päätellä, että tarjolla on myös katastrofin aineksia.

Merkuriuksen pysähtymisen ajankohdan voi esittää monella tavoin. Joka tapauksessa eksakti pysähdyksen keskikohta on aamuyöllä neljältä sunnuntaina. Merkurius on siis jo osoittelevasti, vahvasti ja potentiaalia ojentaen stopissa lauantain illasta sunnuntain iltapäivän kahvitteluihin saakka. Pysähtynyt Merkurius voi olla huikean tehokas, pistää mielet surraamaan, herättelee ilmaisuun tai liikkumaan. Nyt suunta alkaa kuitenkin olla mielen sisään, ja tällä kerralla kenties extra-strong tyyliin, koska ollaan pimennysten keskellä. Kuun ja Uranuksen kohtaaminen on tarkimmillaan sunnuntaina aamupäivällä, eli se osuu juuri pysähtyneen Merkuriuksen aikaan. Kuu siirtyy härkään sunnuntaina vähän ennen kahta, ja silloin tilanne saattaa rauhoittua, kun Merkuriuskin jo hitaasti jo perääntyy.

Lopuksi ensi viikon uumoilua. Ravussa kulkeva Venus alkaa tulla tarkkoihin kulmiin taas keskenään neliökulmissa olleisiin Jupiteriin ja Plutoon. T-risti purkautuu mukavasti Jupiterin kautta, ja kun taivaan hyvikset ovat Pluton kanssa palaverissa, uskaltaisimmeko toivoa taloudellista petrausta, intohimojen tuottoisuutta, jopa onnea ihmissuhteissa. Ehkä emme toivo mitään tällaisia ylimääräisiä herkkuja pimennysjaksossa? Pidetään mielessä, että tarkimmillaan Venuksen vastakkaisuus Plutolle on tiistaina iltapäivällä ja neliökulma Jupiterille torstaina aamulla, tapahtumapaikkana johtavien merkkien asteet 17 ja 19. Kun laajennamme haarukkaa, kutkutteleva kuvio alkaa rakentua jo nyt viikonloppuna, ja on napattavissa käyttöön miltei sinne suurensuureen amerikkalaiseen eklipsiin asti.

Pimentyvä vedenkantaja

5.8.2017

Kalenterivuoden toinen pimennysjakso näin loppukesästä alkaa luontevasti Kuunpimennyksellä alasolmun puolella eläinrataa. Näin päin pimennysten voisi toivoa tulevan; ensin päästetään irti alasolmun suunnassa ja Kuunpimennyksessä, sitten saadaan Auringonpimennyksessä yläsolmun puolella tarkistaa tahtotilaa. Molempien pimennysten voi katsoa toteutuvan kummankin vastakkain olevan merkin teemoissa, vesimiehessä ja leijonassa. Pimennyksen idea on juuri Kuunsolmujen akselissa ja merkkiparissa, jossa se tapahtuu. Jokainen pimennys kertoo kahden eläinradan merkin tarinaa.

Kuunpimennys vesimiehen merkin puolivälissä syntyy Maan jäädessä Kuun ja Auringon väliin. Tämä pimennys on osittainen, ja eläinradan asteissa sen ”vaikutusalue” on vahvin Kuun 15 ja Kuun alasolmun 24 asteen välillä, sekä tätä vastapäisellä leijonan merkin alueella. Jos kartalla (syntymä, proge tms.) on näillä alueilla tekijöitä, nämä ovat altistuneet pimennyksen osoittamille teemoille jo jonkin aikaa, ja toiminnan sekä toteutumisen aikaa on tarjolla pitkään – samat alueet saavat osakseen uudet pimennykset ensi talvena sekä vuoden päästä kesällä. Tästä syystä pimennys ei ”toimi” hetkellisesti ja yksittäisessä tapahtumassa juuri pimennyksen hetkellä, vaan laajoina ja pitkinä prosesseina useissa teemoissa. Vaikutusalueen rajaa on mielestäni mahdotonta ilmoittaa eksaktisti (orbikyselyt); tutkikaa sisimpäänne ennemmin. Mitä tarkemmin pimennys kohdistuu jonkun oman kartan tekijän kohdalle, sitä tärkeämpää on pohtia itsen ja oman elämän kautta, miten tässä tilanteessa olisi parasta toimia, mitä pitäisi kyseisen planeetan tai akselin ominaisuuksista työstää.

Vesimiehessä täydenkuun pimentyessä voi olla kyse yksilöllisyyden, erillisyyden ja erottautumisen aihekokonaisuuksista. Reilun vuoden mittainen ajanjakso nostaa esille kysymyksiä olenko vapaa ja riippumaton, kuinka sidoksissa olen toisiin, missä joukoissa seison ja miksi. Vesimiehen pimennys pistää miettimään hengenheimolaisuutta; joku ehkä irtautuu sidosryhmästä, joku löytää paikkansa. Vesimiestä on niin ajattelun vapaus kuin kaltaisuus eli samanmielisyys, erottautuminen, irrottautuminen, etääntyminen, mutta samalla myös verkostoituminen, yhteisöllisyys sekä yhteiskunnallisuus.

Alasolmuun kytkeytyvä pimennys on aina muistutus kyseenalaistaa sitä, mihin turvautuu liiaksi. Kuunpimennys voi toimia herättelijänä esimerkiksi epäterveissä ihmissuhteissa, ja voimauttaa irtautumaan sellaisesta, mikä jarruttaa kehitystä niin yksilötasolla kuin globaalisti. Karkeasti yksinkertaistettuna vesimiehen Kuunpimennyksen tehtävänä on tehdä tilaa; vapauttaa. Silti aina, etenkin ihmissuhteiden ollessa kyseessä, on suotavaa ajatella ja punnita perusteellisesti omia tarpeitaan ja motiivejaan. Joskus hiukan vaikea ihmissuhde on paikallaan opettamassa elämästä. Tarkoitus ei siis ole summittaisesti irtautua kaikesta entisestä, tai väistää elämässä kaikkea mikä ei nyt vaan huvita tai tunnu kivalta.

Pimennykset kertovat myös jotakin yleisesti ajassa olevista haasteista. Vesimiehen (ja leijonan) teemat ovat yhteiskunnallisella tasolla jokaisen työnä ja tehtävänä, vaikka omalla kartalla ei mikään tekijä saisikaan osumaa, kuten astroslangissa tavataan ilmaista. Ajassamme on ollut nähtävissä polarisaatiota erilaisissa ryhmittymissä – olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Saattaisi olla jo aika havahtua kyseenalaistamaan mihin tällainen johtaa. Samoin auktoriteetit ovat kriisissä (esimerkkinä leijonan merkin teemoista). Tieto ja valta ovat isoja asioita, jotka ”elävät” ja jopa kipuilevat.

Lopuksi pieni huomio Uranuksesta. Vaikka Uranus ei kulmien kautta nyt liity pimennykseen, on se pysähtyneisyytensä ja perääntymään kääntymisensä vuoksi olennainen tekijä juuri tässä ajassa, ja maanantaina illalla yhdeksän jälkeen tapahtuvan pimennyksen hetkellä. Uranus leimaa toisenlaisuudellaan, ja voi olla mahdollista, että jossain määrin kääntäisi sitäkin nurinniskoin, miten tämä pimennys meille näyttäytyy, mitä merkitsee ja missä asioissa toteutuu. Ilmassa on aistittavissa, että emme saa mitä tilataan, vaan sitä mitä vähiten osataan odottaa.

Jos joku lukijoista haluaa avautua Kuunpimennyksen herättämistä tunnelmista ja kysymyksistä, kommenttikenttä on käytettävissänne.


%d bloggaajaa tykkää tästä: