Voimaa!

Kun pitkään on kuohunut ja paukahdellut taivaan energioissa, kaipaisi vaihteluksi tyventä, rauhaisaa ja seesteistä. Saadaanko edes hetkeksi leppoisaa ja lokoisaa? Jos mahtavissa kuvioissa helpottaa, jotakin pientä potkua riittää vielä tällekin viikonlopulle.

Merkuriuksen tämänkertainen peruutus selvittiin ja suoritettiin, mutta pikku vilperi kulkee vielä varjoalueella, jos näin haluamme tulkita. Retrojakson vaurioissa saattaa yhä riittää paikattavaa. Tänä viikonloppuna Merkurius pysyy ärsyttävän pitkään leijonan viimeisellä asteella – aivan kohtuuttoman kauan hitaassa liikkeessä ollessaan. Ilmaisua ja esitystä saadaan karmallisestikin analysoida, kun Merkurius perjantaina aamusta liikahti kriittiselle asteelle, ja siirtyy takaisin omaan merkkiinsä neitsyeen vasta sunnuntaina aikaisin aamulla. Neitsyessä Merkurius kirittää Marsia kiinni, ja toivotaan, ihan rukoillaan, että planeettojen kohtaaminen olisi nyt rakentavampi kuin se viimeksi leijonassa oli (siellä Auringonpimennyksen huudeilla).

Viikonlopun voimateema saadaan Auringon kulmasta Plutolle, neitsyestä kauriiseen, eli kulma on parhaimmasta päästä. Pluto alkaa jo hidastaa liikettään, kun se kuukauden vaihteessa stoppaa pariksi viikoksi päättääkseen perääntymisjaksonsa. Saattaa siis olla Pluto, joka olisi kulmassa vahvoilla. Aurinko ja Pluto ovat keskenään mielenkiintoinen pari, kun ovat niin monessa asiassa vastakohtia. Aurinko on kirkas ja loistava, Pluto musta ja pimeä. Aurinko on esillä, Pluto piilossa. Molempia yhdistää voima: Aurinko on alkuvoimainen ja elinvoimainen, Pluto uutta synnyttävä ja muotoa muuttava. Molemmilla on tahdonvoimaa, mikä maamerkeissä lienee tyyliltään vakaata ja sitkeää. Ehkä taivaan kulmassa ei tällä kerralla ole kyse äärimmäisyyksistä ja adrenaliinihuumasta, vaan rakentavasta tahdosta. Suosittelen käyttämään tämän väkevän voiman, ja uskaltaisikohan julistaa lottovoittajiksi he, joilla omalla kartallaan on tekijöitä härän 16-17 asteissa. Tarkimmillaan Auringon ja Pluton kolmio on lauantaina iltapäivällä yhden-kahden välillä. (lisää luettavaa Auringon ja Pluton kulmista linkistä)

Potkun tuohon kirkkaanmustaan kulmaan antaa Kuu, joka pyrähtelee ja ponnistelee oinaassa. Kuu sattuu olla Auringon ja Pluton kulman aikaan juuri tavoittamassa Uranusta oinaan lopussa, eli ylityksen räjähtävyys pakkautuu ja tiivistyy juuri lauantaille iltapäivään. Ylitystä vauhdittaa vastapäätä manööveriä seuraava Jupiter, joka siis hiljalleen liukuu lähemmäksi vastakkaisuutta Uranuksen kanssa (Freedom! 28.9. -samana päivänä kun Pluto pysähtyy!). Uranukselta kuului muuten uutisia, että sen kuut ovat törmäyskurssilla.. Meidän Kuumme jää hetkeksi huokaamaan oinaan merkkiä loppuun lauantaina neljästä noin puoli kahdeksaan illalla, jolloin se pääsee ihanaiseen, suloiseen, makoisaan härkään. Herkutellaanko sunnuntaina?

Ensi viikon suurin varoitus koskee Auringon seuraavaa kulmaa, jossa otetaan aktiivisesti mittaa Saturnuksen kanssa. Kontrollointi- ja järjestyskysymyksiä siis riittää pidempäänkin, ei vain Pluton kanssa. Valaisija ja ankeuttaja ottavat mittaa toisistaan torstaina aamulla, joten kyllä alkuviikosta jo kertyy huolehdittavaa, nöyrryttävää ja pakosti rakennettavaa.

Mutta tänä viikonloppuna – tehkää mitä tahdotte!

PS. mitähän enteilee, kun tämä enimmäkseen Plutoon keskittynyt päivitys oli 666. ajankohtaispäivitys…

Avainsanat: ,

2 vastausta to “Voimaa!”

  1. Artemis Says:

    En ole juurikaan jaksanut kiinnittää huomiota lyhytaikaisempiin taivaankannen tapahtumiin pariin vuoteen, kun Pluton transiittiyhtymä DC:hen on ollut päällä. Nyt se riiviö peruuttaa viimeisen kerran melkein DC.lle. Jospa tästä elo kevenisi, kun se hitaasti häipyy maisemista.. Esiin nousseet teemat ovat olleet niin Plutoa kuin voi olla. Toivottavasti ei tule mitään uusia ylläreitä!

  2. Hanna Says:

    Syntymäkartassani aurinko on 15 astetta kaurista.
    En tiedä, mikä kaikki vaikuttaa mihinkin, mutta elokuu pimennyksineen ja merkuriuksen perääntymisineen on ollut tavanomaistakin rankempaa aikaa. Monenlaisia voimaa vieviä käänteitä ollut. Toivottavasti merkuriuksen nyt edetessä asiat sujuisivat vähän helpommin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: