Kysy asennetta!

Ajanlaadussa on skorpionin tunnelmissa tyypillistä ristiriitaisuutta, joko-tai -luonnetta. Toisilleen vastakkaiset teemat katsotaan astrologiassa aivan liian usein siten, että yksi edustaa hyvää ja toinen väistämättä pahaa. Näin ei kuitenkaan saumattomasti ole, koska kaikenlaisia ajan sävyjä voidaan itse tehdä mukaviksi, tai hakata päätä seinään jos ollaan uppiniskaisia. Asenne ratkaisee!

Skorpionin Aurinko tulee sutjakkaan virtaavaan kulmaan Neptunuksen kanssa ja tämä on tarkimmillaan perjantaina illalla. Yhtäältä ihanaa, henkistä, mystistä, kaihoisasti rakastavaa, innovatiivisen luovaa ja niin syvän intuitiivista ettei mikään. Sitten voidaan miettiä, kuinka hallitsemme ilman esteitä tapahtuvan Neptuniaanisen energian. Jos tätä tulee yliannostus, ollaan pulassa. Pettymystä ja murhetta, otteesta pois liukumista, riippuvuutta, addiktoitumista, petollisuutta, unenomaista saamattomuutta. Ei se Neptunus aina niin ihana ole.

Asennetta kysyy myös vaa’an Venuksen tulo vastapäätä Uranusta oinaassa. Ihmissuhteissa on luvassa vastaanasettumisia, ja samalla se miten uudistamme, saa nätin esteettisiä ja vastavuoroisen sosiaalisia piirteitä. Uranuksen tyyli on kääntää erilailla, jolloin Venuksen teemoissa voi varautua yllättäviin käänteisiin: eivät yllätykset aina kurjia ole, joku voi saada lottovoitonkin. Uranuksen sähköistävä olemus antaa kihelmöintiä toisten kohtaamisiin, ja joskus piristys on tervetullutta, mutta jotkut eivät yhtään tykkää rauhattomuudesta ja epävarmuudesta mitä planeetta kylvää. Venus on tarkimmillaan Uranusta vastapäätä lauantaina aamulla, mutta on tämä riemu meillä tuulenpuhurina olemassa kaiken viikonloppua. Ja voisi erityisesti alleviivata toisten kohtaamiseen teemaa siksi, että aivan samaan aikaan kun kulma on tarkka, on täydenkuunaika, missäs muuallakaan kuin Venuksen hallitsemassa härässä.

Meillä on näinä päivinä planeettojen suhteen mielenkiintoinen tilanne, sillä harvinaisen monta planeettaa kulkee sillä tavoin merkeissä ja asteissa, etteivät oikein keskustele toisten kanssa. Merkurius skorpionin lopussa, Mars vaa’an alkupuolella ja Pluto kauriissa ovat kaikki sijoittuneet siten, etteivät hetkeen tavoita pääaspekteilla muita planeettoja. Olisiko tämä yksin mörköilyä, ja kuinka onnistuisivat kirkastamaan kukin oman erityislaatunsa vahvaksi ajassa vaikuttajaksi.

Merkurius saattaa päätökseen skorpionissa kulkuaan ja viimeisen asteen kiusaukset ajoittuvat sunnuntaille: aamuyön viidestä illan ysiin, jolloin Merkurius siirtyy jousimieheen. Vaativaa ajatustyötä saa kohdistaa syntyihin syviin, mutta pliis ei puukoteta ketään selkään eikä ärjytä sanansäilällä. Merkuriuksen tuleva kulku jousimiehessä saattaa kysyä voimia, sillä se on planeetalle vastamerkin aluetta ja siksi työlästä, ja tähän tulimerkkiin osuu sitten retrojaksokin joulukuussa. Valmisteltaisiko joulu jo marraskuun puolella, ettei käy köpelösti?

Kuu on tänä viikonloppuna aivan ihana, härässä, ja tämä naulitsee aina vaan tiiviimmin teemaa kasaan: Venuksen vastakkaisuus Uranukselle, härän täysikuu. Jos Kuu pystyy antamaan ilman häiriötekijöitä aikaan tunnelmiaan, on se härässä sensuelli, rauhaa rakastava, hauduttelevan viipyilevä ja makea; kuin kallis vuosikertaviini. Merkurius auttaa (viimeisen asteen apu kiihdyttää eikä suo Kuulle lepoaikaa) siten että Kuun kurssiton hetki jää vajaan tunnin mittaiseksi sunnuntaina puoli kahdestatoista eteenpäin. Kuu menee kaksosiin jo hieman ennen puolta yhtä päivällä, ja antaa mukavan pirtsakan fiiliksen.

Jousimiehen merkkiä päättelevä Saturnus tulee vielä viimeistelevään kulmaan Uranukseen nähden, ja tämä rakentuu etenkin alkavalla viikolla. Nyt viikonloppuna planeetat kulkevat enää asteen etäisyydellä tarkasta kulmasta. Koetetaan vihdoin saada konkreettista tulosta sille, minkä halusimme muuttuvan tai mitä tahdomme tehdä toisella tavoin, ideoitahan meillä takuulla on ollut tulimerkkisen kulman myötä. Kun nämä vastavoimaiset planeetat lähiaikoina (Saturnus) ja -kuukausina (Uranus) siirtyvät maan elementin merkkeihin, ne tavallaan vielä kertaalleen ulottuvat kulmaan toisiinsa nähden ensi syksynä. Kulma ei tosin tarkistu enää, joten jääkö vain mahdollisuudeksi. Sitten nähdään, onko silloin tekojen ja tosiasioiden paikka, vai onko jo ihan toisenlaiset kysymykset mielessä.

Ensi viikolla saamme myös hyvästellä Venuksen kulun omassa vaa’an merkissään kun se menee tiistaina skorpioniin. Tämä vasta asennetta kysyykin.. ainakin Venus tulee vastavierailuun Marsin kanssa, joten ehkä tässä valopilkkua saattaisi olla. Huikeata asennemuutoksen viikonloppua kaikille ja kiitos jos jaksoit lukea loppuun koko pitkän katsauksen!

Mainokset

Avainsanat:

Yksi vastaus to “Kysy asennetta!”

  1. Artemis Says:

    Härkäkuuhun sopivasti palailin juuri pikkujouluista kupu täynnä herkkuruokaa ja -juomaa. Venuksen ja Uranuksen neliö Merkuriukselleni pilasi kuitenkin työpäiväni vastakkainasetteluillaan. Niin ja Mars tekee viikonloppuna neliö-transiitin auringolleni – onneksi on sentään vapaa viikonloppu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: