Painon perässä

Henkilökohtaisten ajanlaatujen tulkinnassa katson tarkkaan progressiokartalla tapahtuvia ilmiöitä. Koska ajanlaadussa yleensäkin merkittävä yleistä sävyä antava, ja usein vahvin tekijä, on pysähtynyt planeetta, pätee tämä logiikka muillakin aikaan sidoksissa olevilla karttatasoilla. Jos siis edistyksissä jokin planeetoista on vaihtamassa kulkusuuntaa, katson tämän heijastuvan ihmisen sisäiseen kehityskaareen (mikä on se mitä edistykset meille kertovat). Kun jokin planeettaenergia painottuu, sen osoittama tehtävä, haaste tai oppiläksy alkaa elää minuudessa, sisimmässä.

Syntymäkartta on yksilöllinen ja henkilökohtainen, ja sen rakenteesta riippuu missä elämänvaiheessa edistyskartalla planeetta voi olla käännöksessä. Nämä eivät tapahdu ikäkausittain, vaan jokaisen omassa syklissä. Syntymäkartta antaa raamit sille, millaisia painotusjaksoja pysähtymisien kautta ylipäätään voidaan elinkaaren mittaan kohdata. Käytännössä ja teknisesti kyse on siitä, miten lähellä syntymän hetkellä planeetan pysähdys on. Jos planeetta on melko lähellä retrojaksoaan, sen aika koittaa edistyskartan tasolla jossain vaiheessa. Useimpien kohdalla ei ehdi tulla montaa käännöstä progella elämän aikana.

Progressiot ovat kaikissa liikkeissään hitaita, ja tästä johtuen pysähdyksien ajanjaksot ovat pitkiä kausia, planeetasta (ja pysähdyksen tulkintatavasta) riippuen jopa useita vuosia. Kun pysähtyneen planeetan teemat tulevat keskiöön progression kautta, en mielelläni yhdistä näitä konkreettisiin tapahtumiin. Toki sillä on suuri merkitys, millaisia valintoja teemme sisäisistä lähtökohdista, joten energia hivuttautuu mukaan – pääasiassa siis omien ratkaisujen, ajatusten ja mielenliikkeiden myötä.

Voidaan ajatella, että edistyksissä oleva pysähtynyt planeetta tarvitsee polttoainetta, jotta se ilmenisi erityisen painokkaana tekijänä. Tällaisia sisäistä tehtävää ryydittäviä tekijöitä voivat olla esimerkiksi pysähdyksessä olevan progressioplaneetan kontakti syntymäkartalle, aktiivinen kulma progressioissa (esimerkiksi progekuun ylitys pysähtyneelle planeetalle), pitkä transiittijakso joltakin planeetalta (jos vaikka Merkurius pysähtyisi kauriissa ja Pluto sahaisi transiittina sen yli, nostaahan se intensiteettiä), pimennyssarja kyseiselle planeetalle jollakin karttatasolla, ja vuoden jakso ajan herrana. Kun pysähdyksen ajanjakso on pitkä, pysähdyskin saattaa sisältää monenlaisia jaksoja; jos esimerkiksi Marsin pysähdyksen vuosista jokin on myös profektion eli ajan herrana olon kautta painokasta aikaa, korostuu tämä yksi vuosi toisia enemmän.

Merkuriuksen käännöksen tai käännökset edistyskartalla kohtaamme kaikki, joiden elämänkaari on ns. normaalielämän mittainen. Vikkelän pikkuplaneetan käännös on suhteellisen nopea jopa tahmealla progekartalla, useimmiten noin kahdeksasta kuukaudesta vuoden mittaiseen ajanjaksoon. Painokas Merkurius kiinnittää huomiota ajatusprosesseihin, mieleen, oppimiseen ja kommunikaatioon. Merkuriuksen pysähdyksen kuukaudet voivat olla toisenlaisen ilmaisukielen hakemisen aikaa. Joissakin tapauksissa tämän voi kokea hermostuksen ja kiireen aikana, siis hyvin stressaavana. Sillä on suuri merkitys, mihin suuntaan planeetta on pysähdyksen jälkeen lähdössä; retrojakson päätteeksi tuleva pysähdys voi kääntää havainnoimaan ulkomaailmaa, kun taas käännös perääntymään suuntaa huomiota omaan sisimpään. Jos Merkurius kääntyy progressiossa perääntymään, seuraa tätä todennäköisesti toinenkin pysähdysvuosi retrojakson päätteeksi (mikä kestää noin 20-23 vuotta).

Venuksen perääntymis-jaksossa huomaa jo syntymäkartan rakenteen merkityksen. On mahdollista, että elinvuosiin ei ehdi sisältyä ollenkaan Venuksen pysähdystä progressioissa. Venus on pysähdyksissä noin puolentoista vuoden verran, jos suunnanvaihdos on oman kartan sinikopioon kirjoitettu. Painokas Venus indikoi arvomaailman tarkistamista, sosiaalisten kuvioiden korostumista sekä planeetalle ominaisten teemojen kuten estetiikan ja rakkauden tärkeyttä pysähdyksen kuukausien aikana. Pysähdyksen aika liittyy ihmissuhteisiin asennoitumisen muutokseen, sillä kulkusuunnan vaihduttua oma sisäinen tapa ilmentää Venusta on kokonaan toisenlainen. Venuksen perääntymisvaihe edistettynä kestää noin 40 vuotta, jolloin jakson kummassakin päässä on painokas pysähdyksen jakso.

Jos Marsin perääntyminen osuu kohdalle, pysähdys ottaa reilut kolme vuotta. Tämä kiusaa sisäistä tahtoa, rohkeutta ja uskallusta aloittaa. Hankalissa kulmissa tai erityisen vahvasti korostuessaan saattaa olla vaikeaa välttää ajoittaista harmintunnetta, ja kun tämä tapahtuu minuuden tasolla jota ei moni edes tiedosta, saattaa tällainen tiedostamaton kiukku olla varsin kuluttavaa. Marsin suhteen voi aina tutkailla omien voimien jakamista, elinvoimaisuutta, fyysistä jaksamista ja seksuaalisuutta.

Jupiterin pysähdys edistyksissä on mahdollista silloin kun planeetta on syntymän hetkellä ollut lähellä käännöstä. Pysähdyksen aika kestää noin viisi vuotta. Korostunut sisäinen Jupiter painottaa omassa kehityskaaressa kasvua, näkemyksessä ja elämäntavassa tapahtuvaa muutosta tai löytämistä sekä totuuden etsintää. On ihan mahdollista, että Jupiterin pysähdyksen vuodet osoittautuisivat elämän onnellisimmaksi ja antoisimmaksi ajaksi. Tällaisten vuosien aikana on varmasti ratkaisevaa, salliiko itselleen tarttumisen sisäisen kasvun mahdollisuuksiin ja osaako vapautua minuutensa rajoituksista.

Saturnuksen pysähdys on samalla tavoin riippuvainen syntymäkartan luomasta potentiaalista. Saturnuksen pysähdyksen pituus näyttää jonkin verran vaihtelevan, joillakin kartoilla näyttää ottavan viisi vuotta, joillakin jopa kahdeksan. Tämä lienee se kovin koulu kehityskaaressa? Saturnus tarjoaa kypsymisen vuodet, ja useimmiten tämän planeetan kanssa prosessit ovat ankaria. Saturnus merkitsee työtä, ja jos tähän ei minuutensa tasolla halua tarttua, voi tuntemus olla jähmettävä, pelkoja nostattava tai jollakin lailla surkastuttava. Hyvin työstetyt Saturnusvuodet antavat vakautta ja järjestystä, tekevät ehkä niin lujaksi sisäisesti ettei mikään voi sen jälkeen hetkauttaa.

Ulkoplaneettojen pysähdykset, jos sellainen kohdalle sattuisi, kestävät tapauskohtaisesti pitkään ja oletuksena voisi pitää kymmenen vuoden ajanjaksoa. Näin pitkässä ajanjaksossa on vaikea naulita muutoksia tai omia tuntemuksiaan. Perussääntönä voisi pitää, että Uranus herättelee, Neptunus uinuu omassa kuplassaan ja Pluto kahlaa minuuden syvyyksiä. Ulkoplaneettojen pysähdysten kohdalla kannattaa erityisesti etsiä muita merkkejä ajanlaadusta, jotka voisivat osoittaa keskeisimmät vuodet tällaisissa muutosprosesseissa.

Toivottavasti teidän lukijoiden mieleen nousi ajatuksia progression painavista ajanjaksoista, erilaisissa planeettasävyissään.

Avainsanat: ,

7 vastausta to “Painon perässä”

  1. Artemis Says:

    Hiukan ennen syntymääni Mars pysähtyi ja perääntyy progekartalla aina 75 ikävuoteen asti (jos laskin oikein progression). Jos täytän joskus 80, niin alan vasta päästä vauhtiin – toivottavasti en ala sitten seniilinä huseerata ympäriinsä : ) Vakavasti puhuttuna kaikenlainen toimeen ryhtyminen vaatii aina suunnittelua. Saamattomuus ja käynnistysvaikeudet ovat tyypillisiä meikäläiselle.

    • Tarja Says:

      Näin se menee, että tietyissä energioissa meille ei ole kauheasti annettu vaihtoehtoja. Ehtiipä noina vuosikymmeninä varmuudella löytää sen omanlaisen toiminnan tyylin, ei tarvitse sopeutua minuuden muutoksiin näiltä osin. Onneksi Mars sitten toimii muillakin karttatasoilla, voi kiinnittää huomiota sen tärkeimpiin transiitteihin ja paluisiin, ja jos vaikka pimennys joskus pakottaisi kiinnittämään erityistä huomiota. Oletko tutkaillut millainen sävy Marsisi takana on Dwadista (kirjoitin tästä muutama viikko sitten)? Tämä voisi auttaa suuntaamaan Marsin energiaa mahdollisimman helpoksi ja luontevaksi.

  2. Artemis Says:

    Nopeasti katsottuna Dwad olis härkää? (Marsini on leijonassa 24 astetta ja 41 minuuttia). Härkä on eläinradan jähmein ja laiskin merkki, ei voi kuin nauraa : )

    • Tarja Says:

      Oi oi, tämähän on huikeata. Anteeksi kun tyrskin naurusta mutta onpa alleviivaavaa. Tämä on sitten ”virallinen astrolupa” ottaa rennosti! Ei ihme jos on ollut tunnistettavissa jonkinlaista käynnistysvaikeutta. Noo, kaikkien ei ole pakko sukeltaa pää edellä altaaseen, ehdit harkita syitä ja seurauksia ja ennen kaikkea tyyliä (tai kenelle homman delegoisi 🙂 )

  3. PirjA Says:

    Syntymäkartallani on vain Khiron perääntyvänä,.Tällä hetkellä se on pysähtyneenä (pysähtyi 1992) etenevässä vaiheessa, proge uusikuu oli alkuvuodesta 1993.Pysähdyksen keskikohta sijoittui 2008, jolloin oli Khironin paluu. S-merkki poistuu vuonna 2023. Isäni kuoli 1991 ja jonkinlainen lapsuuden traumojen työstäminen alkoi, taidan saada sen tehtyä vasta noin viiden vuoden kuluessa, huoh.

    Pluto pysähtyi 2014 ollessaan proge MC’llä ja tuona vuonna minut irtisanottiin yhdeksän vuoden työsuhteen jälkeen. 2015 pysähtyi myös Uranus ja tuona vuonna aloitin työllisyyskurssin ja työllistyin sen jälkeen puoleksi vuodeksi. Ensi kesänä proge-Kuu tulee syntymäaurinkoni päälle ja seuraava proge uusikuu tulee vuonna 2023, samana, jolloin Khiron alkaa edetä.

    Mars on jo pitkään perääntynyt ja se pysähtää 2060 kääntyy eteneväksi 2062. Vuonna 1989 Mars pysähtyi ja alkoi perääntyä vuonna 1991 lopulla.1988 tein työpaikan vaihdoksen VR’ltä työvoimatoimistoon ja vuosi 1991 liittyy isäni kuolemaan.

    • Tarja Says:

      Näin näitä tosiaan voi hahmotella taaksepäin määrittämään ajanjaksoja. Kirjasit tapahtumatason asioita, mutta näen että nämä olisi helppo ilmaista myös omina kasvuprosesseina, esim Pluto MC:llä ilman muuta pakottaa muuttamaan käsitystä urasta ja päämäärästä. Se miten tämän saman teeman olisi käsitellyt silloin jos ei olisikaan tullut irtisanomista, on hyvin mielenkiintoista pohtia.
      Jos Solar Firella tutkii edistystä, on mietittävä pysähdyksen merkin määrittävä asetus; katso mieluummin kaariminuutin vaihtumista kuin ässää.

      • PirjA Says:

        Jotenkin on helpompi hakea tapahtumia kuin miettiä, mitä sisäisiä prosesseja olisi ollut päällä. Isän kuolemasta käynnistyi prosessi, joka on edelleen päällä. Olen miettinyt kirjan kirjoittamista lapsuudestani.
        Kirjailijan ammatti olisi mielenkiintoinen, mutta pitkäjänteisyys ei ehkä riitä, puhuminen on helpompaa kuin kirjoittaminen. Ongelmanani on lisäksi kova itsesensuuri, sensuroin jopa päiväkirjaani, enkä laita sinnekään ihan kaikkea, mitä mielessäni liikkuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: